Jari Viuhkola – kärppäkapteeni

  • 463 333
  • 1 196

OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Piku saattaa olla hidas, kankea ja tehoton, mutta silti ihan kärkisenttereitä tässä nykyrosterissa.
Tämähän tässä onkin suurin ongelmakohta. Ei Kärppien tasoisessa seurassa pitäsi kärkisentterinä olla "hidas, kankea ja tehoton" vaikka kuinka seuraikoni onkin. Itse kyllä lisäisin tämän päivän Pikuun vielä adjektiivin "lasinilkka" ja ehkä tuon eteen lisäkuvaukseksi "jarilitmasmainen".
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Reilua muistuttaa kuitenkin, että me kannattajat melko yksimielisesti olemme puoltaneet Kärppien johdon päätöstä panostaa epäilyksistä ja vaikeuksista huolimatta tähän kärppälegendaan. Ilmainen jätkä Piku ei varmasti ole, mutta olisihan se ollut vittumaista katsoa sitä vaikkapa huhutussa Pelicansissa - pelasi sitten kuinka paskasti tahansa.

Plihalin hankkimisesta motkottaminen ei ole juuri keneltäkään jälkiviisastelua. Tosin itse pidin Plihalia ihan ookoo hankintana. Pieni epäilys heräsi, kun Kärppien taholta ryhdyttiin puhumaan sävyyn, että Plihal olisi hankittu nimenomaan kärkisentteriksi. Mutta Viuhkolaa arvioitaessa ollaan kaikki samassa veneessä - ja niin tärkeä jätkähän tuo vuosien varrella on ollut, että kunnioitus tietysti säilyy, vaikka tällä hetkellä pelillistä hyötyä ei ole ja rasite budjettiin merkittävä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ilmainen jätkä Piku ei varmasti ole, mutta olisihan se ollut vittumaista katsoa sitä vaikkapa huhutussa Pelicansissa - pelasi sitten kuinka paskasti tahansa.

Jos tässä alkaa liikaa tunteilemaan, niin vituksi menee. Jos menestystä halutaan, niin pitää pelata kylmillä faktoilla. Viuhkolalla on nyt loppukausi aikaa näyttää tasonsa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Ei täällä kukaan ole varmasti Viuhkolaa vastaan millään tavalla ja itsekin kuulutin Viuhkolan jatkon puolesta viime keväänä. Viuhkolan jatkaminen Kärpissä oli toive sekä seuran, pelaajan itsensä ja ennen kaikkea fanien kautta. Seuralegenda, jonka paita tulee nousemaan Raksilan hallin kattoon, kunhan ura loppuu. Kärppäikoni ja kuningaskärppä.

Eikä Viuhkolan palkkakaan ole itselleni mikään kynnyskysymys, sama kai se sille, mitä Pikulle maksetaan. Mutta se roolitus! Ei Viuhkolasta voi ajatella enää ykkössentteriä tai edes kakkossentteriä. Ei ole voinut enää moneen vuoteen. Pikusta ajateltiin toimistolla ja valmennuksessa edelleen, että Jari kykenee vetämään ykkös- kakkosketjua, vaikka Jarin harteille olisi pitänyt laskea tonisihvos- tai kallesahlstedtmaisesti alempien ketjujen vetäminen kohtuullisilla minuuteilla.

Viuhkolalla on varmasti edelleen kovasti annettavaa nuorille pelaajille ja siihen rooliin hänet olisi pitänyt asettaa. Pelaamaan alivoimaa ja kohtuuminuuteilla tasakentällisin sekä opettamaan nuoria pelaajia paremmiksi kiekkoilijoiksi. Nyt Kärpät teki jälleen sen virheen, että Viuhkolan varaan laskettiin joukkueen menestystä liian suurelta osin eikä Plihalkaan ollut mikään nappiosuma, mutta ei siitä sen enempää tässä ketjussa. Nyt Pikusta tehtiin kärkisentteriä ja muut hankinnat tehtiin siltä pohjalta. Kun Plihalkin epäonnistui ja yhtälöön lisätään Viuhkolan loukkaantumiset, niin siinäpä sitä taas oltiin. Ilman lockoutia Kärpät olisi ollut katastrofaalisessa tilanteessa tällä kaudella.

Eihän se tietenkään ole Viuhkolan vika, että hänen varaansa laskettiin jälleen niin paljon. Pelaajathan pelaavat siinä roolissa, missä heidän käsketään pelata. Toimiston suuntaanhan tässä katseet kääntyvät ja ihmetyttää todella, että ammatikseen tätä työtä tekevät ihmiset voivat olla niin sokeita tällaisille itsestäänselvyyksille. Miksi Jarista suunniteltiin kärkisentteriä? Miksei Viuhkolaa asetettu alun perinkin kolmossenan rooliin ja sitten kärkisentteriksi olisi hankittu tekijämiestä? Miksi tätä samaa kuviota toistetaan kaudesta toiseen?

Jos Piku olisi ollut alun perin kolmos- tai nelossentteri, niin hänen poissaolonsa ei olisi ollut niin ratkaisevassa roolissa Kärppien menestyksen kannalta. Lockout-pelaajat paikkasivat tämän silloin, kun pelasivat täällä, mutta NHL:n alkaminen paljasti karusti Kärppien sentteritilanteen. Viuhkolasta ei enää ole vetämään kärkisentterin roolia liigassa, mutta oikein roolitettuna Pikusta on edelleen iloa joukkueelle, jos vaan terveys sen sallii.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Minusta alkaa tuntua että Viuhkola alkaa olla jo niin vaivainen että liike ei riitä enää mihinkään kenttään. Ja jos ei ole liikettä niin ei sitä peliälyä voi oikein hyödyntää tehokkaasti. Turha tässä on alkaa mitään riippakiveä vetämään vuosikausia, oli sitten mikä seuraikoni tahansa. 3 ja 4 kentässäkin pitäisi olla uusia nälkäisiä kykyjä, eikä mitään jäähdyttelijöitä. Ei yhtä miestä voi nostaa joukkueen yläpuolelle. Viuhkola on jo ansionsa Kärpissä tehnyt, se että pelaa jossain muualla, niin ei se sitä yhtään himmennä.

No, toivottavasti olen väärässä ja mies alkaa parantaa otteitaan. Ennuste on kuitenkin huono.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Minusta alkaa tuntua että Viuhkola alkaa olla jo niin vaivainen että liike ei riitä enää mihinkään kenttään. Ja jos ei ole liikettä niin ei sitä peliälyä voi oikein hyödyntää tehokkaasti. Turha tässä on alkaa mitään riippakiveä vetämään vuosikausia, oli sitten mikä seuraikoni tahansa. 3 ja 4 kentässäkin pitäisi olla uusia nälkäisiä kykyjä, eikä mitään jäähdyttelijöitä. Ei yhtä miestä voi nostaa joukkueen yläpuolelle. Viuhkola on jo ansionsa Kärpissä tehnyt, se että pelaa jossain muualla, niin ei se sitä yhtään himmennä.

No, toivottavasti olen väärässä ja mies alkaa parantaa otteitaan. Ennuste on kuitenkin huono.

En tiedä.. Kyllähän Viuhkola on jokaisessa pelissä luonut paikkoja kavereille ja ollut itsekin lähellä maalintekoa. Esim. Jos TPS-pelissä olisi pistänyt ne parit tyhjät maalit sisään ylivoimilla, niin veikkaisin saaneen reilusti vähemmän kritiikkiä. Mun mielestä tuo hyökkäyspeli ei ole toiminut millään kentällisellä. En tiedä kuinka suuri osuus siihen on Aralla ja kuinka suuri osuus ketjukemioilla, mutta Viuhkola saa liikaa kritiikkiä. Yllättävän kauan joutuu kiekkoa itse pitämään.. suoriutuu siitä kylläkin edelleen loistavasti, mutta hieman terävyyttä puuttuu syötöistä. (vaikka eräät tilanteet voisivat antaa päinvastaisenkin kuvan Pikusta) Toivotaan, ettei pahempaa käynyt ja tulisi heti mukaan nousten vielä kovaan iskuun tosipeleissä. Fakta on kuitenkin se, ettei tulevina kausina voi luottaa Pikun ottavan ainakaan ykkös-sentterin roolia, vaan siihen on hankittava huippupelaaja.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Kyllähän Viuhkolan paikka on Kärpissä. Jari on Kärppien kasvot ja nämä loukkaantumisten täytteiset vuodet ovat todella harmittavaa katsottavaa miehen itsensä kannalta. Kyllä ne vaihtoehdot täytyy olla Kärpät, ulkomaat tai sitten ei mitään. Toivottavasti ensinmainittu. Kunnossa ollessaan Viuhkola on edelleen SM-liigassa hyvä pelaaja.

Viuhkola on jakanut tälläkin kaudella maukkaita syöttöjä, joita kukaan ei vain ole saanut verkonperukoille. Kaikki kunnia Kähköselle ja Junttilalle, mutta onhan Viuhkola pelannut aiemmin parempien pelaajien kanssa.

Toivottavasti tämä eilinen loukkaantuminen oli vain säikähdys ja Viuhkola saisi ehjän loppukauden, sillä tässä sentteritilanteessa Viuhkola on varmasti kultaakin kalliimpi playoffeissa.

Ensikaudeksi haluan joukkueeseen tähtisentteri(t), joiden takana Viuhkola saisi pelata. Kuningaskärppä on aina Kuningaskärppä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän Viuhkolan paikka on Kärpissä. Jari on Kärppien kasvot ja nämä loukkaantumisten täytteiset vuodet ovat todella harmittavaa katsottavaa miehen itsensä kannalta. Kyllä ne vaihtoehdot täytyy olla Kärpät, ulkomaat tai sitten ei mitään. Toivottavasti ensinmainittu. Kunnossa ollessaan Viuhkola on edelleen SM-liigassa hyvä pelaaja.

Viuhkola on jakanut tälläkin kaudella maukkaita syöttöjä, joita kukaan ei vain ole saanut verkonperukoille. Kaikki kunnia Kähköselle ja Junttilalle, mutta onhan Viuhkola pelannut aiemmin parempien pelaajien kanssa.

Toivottavasti tämä eilinen loukkaantuminen oli vain säikähdys ja Viuhkola saisi ehjän loppukauden, sillä tässä sentteritilanteessa Viuhkola on varmasti kultaakin kalliimpi playoffeissa.

Ensikaudeksi haluan joukkueeseen tähtisentteri(t), joiden takana Viuhkola saisi pelata. Kuningaskärppä on aina Kuningaskärppä.
Kiitos ja aamen.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна

Jos ei pää kestä katsoa miestä jossain Bluessissa tai Pelicanssissa, niin onhan tämäkin hyvä vaihtoehto. Johonkin keski-eurooppaan vaan rahastamaan, sellaiseen liigaan jossa on vähän verkkaisempi tahti niin pysyy Pikukin kelkassa. Varmasti olisi tuo peliäly siellä valttia, kun olisi vähän hitaampi tempo.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ensikaudeksi haluan joukkueeseen tähtisentteri(t), joiden takana Viuhkola saisi pelata. Kuningaskärppä on aina Kuningaskärppä.

Eli Viuhkola on suurempi kuin Kärpät, luuletko Jarin haluavan sitä? Itselläni ei ole ketään pelaajaa jonka vuoksi Kärppien pitäisi tinkiä tavoitteestaan kiitollisuuden velan vuoksi.
Arvostan Viuhkolaa todella paljon, todellakin yksi Kärpä-ikoni mutta ei todellakaan ainoa ja ylivertainen. Ikoni voi myös itse tehdä jossain vaiheessa sen ehkä suurimman teon seuraansa kohtaan, myöntää tilanteensa ja ajatella joukkueensa parasta. Se tarkoittaa joko lopettamista tai sitä meidän kannattajien kannalta vaikeinta vaihtoehtoa, siirtymistä toiseen seuraan.

Itsellenikin olisi todella raskasta nähdä Viuhkola jossain muussa seurassa Suomessa mutta vielä raskaampaa olisi nähdä Viuhkola kiviriippana Kärppien joukkueessa, sitä ei varmasti kukaan halua nähdä, viimeisenä ei varmasti Jari itse.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli Viuhkola on suurempi kuin Kärpät, luuletko Jarin haluavan sitä?

Itsellenikin olisi todella raskasta nähdä Viuhkola jossain muussa seurassa Suomessa mutta vielä raskaampaa olisi nähdä Viuhkola kiviriippana Kärppien joukkueessa, sitä ei varmasti kukaan halua nähdä, viimeisenä ei varmasti Jari itse.

Viuhkola ei ole suurempi kuin Kärpät. Toki hän on tärkeä osa Kärppien menestysvuosia. Mielestäni nämä kiviriipa puheet ovat täysin ennenaikaisia. Jarlla on varmasti annettavaa joukkueellemme ja myös nuorille kärppätulokkaille tulevaisuudessakin.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viuhkola ei ole suurempi kuin Kärpät. Toki hän on tärkeä osa Kärppien menestysvuosia. Mielestäni nämä kiviriipa puheet ovat täysin ennenaikaisia. Jarlla on varmasti annettavaa joukkueellemme ja myös nuorille kärppätulokkaille tulevaisuudessakin.
Onko Jarnalla sitten annettavaa joukkueelle ja nuorille tulokkaille a) pelaajana samassa pukukopissa, vaiko b) osana valmennusta?

Tällä hetkellä kaikki puhuu sen puolesta, ettei Viuhkola auta joukkuetta tulokkaista lähtien lainkaan pelaajana.

Ottamatta mitään pois Viuhkolan meriiteistä - kuten ei varmasti kukaan täällä tekisi - on se juna nyt sitten kuitenkin mennyt. Vauhti ei riitä, eikä aika. Ei noilla poissaoloilla ehdi oppia pelaamaan erillä tavalla, joten Pikun aika oli ja meni.

Mielenkiintoista tietysti sinänsä, että millä ihmeen tavalla se seuraava tuntematon uusi päävalmentaja Viuhkolan sovittaa palettiin.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Olihan se Jari vähän outoa nähdä jossain muussa sm-liiga joukkueessa, mutta tällä hetkellä miehen taso ei vain riitä kahteen ensimmäiseen ketjuun. Se ei toki ole missään nimessä Viuhkolan vika, vaan niiden herrojen jotka ovat tämän kauden joukkueen kasanneet. Viuhkolan rooli on vain yksinkertaisesti liian iso. Paljon on ollut loukkaantumisia uralla ja myös viime vuosina. Tälläkin kaudella niitä on ollut ihan riittävästi. Ei se kovin hyvällä pohjalla ole, jos kärkiketjun sentteri on lähes kaudesta toiseen 3kk pois tai joskus jopa enemmänkin. Ei sen pitäisi enään ketään yllättää, että pitkien kuntoutuksien jälkeen kentällä ei enään nähdä sitä maagista Viuhkolaa, mistä olemme joskus saanut nauttia.

Kyllä Jari Viuhkola on todella hieno mies ja itselleni aina ollut yksi lempipelaajistani. Nyt vain pitää katsoa totuutta silmiin. Pienemmässä roolissa voi ehdottomasti joukkueesa jatkaa, mutta jos taas suunnitellaan sitä 1-2 ketjun roolia, niin silloin voi olla ero edessä. Minusta tämä pitää myös jo vihdoin ja viimein tajuta myös seurajohdossa. Se on eriasia tajutaanko sitä vieläkään siellä.

Toisaalta voihan Viuhkola haluta vaikka viellä ulkomaillakin pelata. Käydä jossain muutaman vuoden pelailemassa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että liian isossa roolissa on jo väärin itse pelaajankin kannalta mukana roikuttaa. No saa nähdä jatkuuko Viuhkolan ura Kärpissä vai jossain muualla ensi kaudella.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Eli Viuhkola on suurempi kuin Kärpät, luuletko Jarin haluavan sitä? Itselläni ei ole ketään pelaajaa jonka vuoksi Kärppien pitäisi tinkiä tavoitteestaan kiitollisuuden velan vuoksi.

Itsellenikin olisi todella raskasta nähdä Viuhkola jossain muussa seurassa Suomessa mutta vielä raskaampaa olisi nähdä Viuhkola kiviriippana Kärppien joukkueessa, sitä ei varmasti kukaan halua nähdä, viimeisenä ei varmasti Jari itse.

Viuhkola ei ole Kärppien tavoitteiden tiellä. Harri Aho on itse mokannut joukkueen rakentamisen.

Viuhkola ei myöskään ole riippakivi. Hän on jäällä ja pukopissa sellainen isähahmo joukkueelle, jollaisesta ei ole syytä luopua. Viuhkolalla on tällä hetkellä menossa ensimmäinen kuivajakso pisteiden suhteen sitten junnuvuosien ja heti täällä ollaan lähettämässä miestä pois. Uskomatonta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Jarnalla sitten annettavaa joukkueelle ja nuorille tulokkaille a) pelaajana samassa pukukopissa, vaiko b) osana valmennusta?

Tällä hetkellä kaikki puhuu sen puolesta, ettei Viuhkola auta joukkuetta tulokkaista lähtien lainkaan pelaajana.

Kyllä Jarilla on vielä annettavaa nimenomaan pelaajana. Hänellä on ensi kaudenkin kattava sopimus joukkueessamme. Uskon Jarin tason nousuun. Lupauksia herättäviä välähdyksiä Jarin uudesta tulemisesta on jo nähty. Kiekkoilijana Jari ei ole vielä ikäloppu ja tahtotila huippukuntoon pääsemiseksi on suuri. Tällä hekellä tilanne on vaikea, mutta älkää vielä lähettäkö sankariamme kiikkustuoliin.

Toki jos kevätkin on Jarin kohdalla hiljainen, on hänen asemaansa/rooliaan Kärpissä harkittava uudestaan. Vielä tätä arviota on liian aikaista tehdä. Taistele Viuhkola!
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Lopetaampa nyt heti aluksi tuo paskanjauhaminen Viuhkolasta. Koko lauma niiaa liian haasteellisen pelitavan vuoksi. Tuo ei ole Bluesmainen ajokoiralauma, joka jaksaa raastaa 60min. Se on joukkue, jonka pelaajat tulee roolittaa. Nyt mennään liiaksi yhteistyön jääkiekon saloissa. Jalka tuolla joukkueella ei riitä sen toteuttamiseen. Kun sentterit on mitä on, niin on muokattava pelitapaa sen mukaiseksi. Tuo joukkue kaipaa nyt rytmitystä, ei vauhtia. Ja se on koko origamin ratkaisu. Pikulle peukku ylös. Pelitavalle peukku alas.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eilisessä Ilves pelissä kuuluttajan piti sitten aiheuttaa todellista myötähäpeää Viuhkolan maalin jälkeen. "Maalintekijänä kuningas-kärppä Jari Viuhkola" kaikui hallissa ja Viuhkola oli varmasti onnensa huipulla tuon kuullessaan, vai oliko?
Mies elää vaikeaa kautta urallaan ja tällaisia itsetunnon nostatuksen yrityksiä Viuhkola varmasti viimeiseksi haluaa.

Viuhkola on Kärppä-legenda, joka ei koskaan nosta itseään mihinkään erikoisasemaan joukkueessa ja ei kyllä halua sitä hallin kuuluttajankaan tekevän.
 
Haastattelussa Viuhkola totesi maalistaan hauskasti, että niin se Hade hänelle sitä kiekkoa jaksoi antaa vaikka taisi sillä itselläänkin olla tyhjä maali edessä.

Viuhkola pelasi eilen ihan hyvän ensimmäisen erän, otti Humlia paremmin aloituksia, mutta ei oikein kyllä vakuuttanut jälkimmäiset kaksi erää. Harmi.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Minusta on alkanut tuntua, ettei tuo ole pelkästään Viuhkolan hitautta, vaan miehellä on vain yksinkertaisesti huono kunto. Tottakai nämä loukkaantumiset vaikuttavat, mutta esimerkiksi ensi kesänä voisi Viuhkola tehdä itselleen ihan ULTIMATE KUNTO RÄÄKIN niin varmasti auttaisi jo paljon.

Mies on kuitenkin vasta 32-vuotias, joten monta pelivuotta voisi olla vielä edessä. Rocky Balboa musiikki soimaan ja rääkkäämään itseä. Se on mukavaa hommaa.

Jotenkin vain tuntuu että Viuhkola on vaan liian mukavoitunut tähän hommaan. Tappamisen makua vaan nyt peliin! Seuran vaihtokin voisi auttaa jos ei muuten onnistu.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt näen "ongelman", joka ei ole ongelma. Tuon nyt voi helposti ymmärtää koko Viuhkolan kärppäura huomioiden, jolloin nimitys on hyvinkin ansaittu.

"Mikä merkitys on sillä, että Hiltu-Jakki kusi järven keskellä..."

No en minä tuossa mitään ongelmaa nähnyt, mauttomuuden kylläkin. Voihan tuo toisaalta olla uusi päänavaus, seuraavassa kotipelissä mahdollisesti kuulemme "Kahdeksan mestaruuden Ilkka Mikkolan" syöttäneen maalin.
Noin yleensä ajattelin tilannetta pelaajan kannalta, siellä kun ei tällaisia kunnianosoituksia mitenkään erityisesti kaivata, joukkueena voitetaan ja hävitään.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Minusta on alkanut tuntua, ettei tuo ole pelkästään Viuhkolan hitautta, vaan miehellä on vain yksinkertaisesti huono kunto.

Paljon mahdollista. Tuohon viittaisi se, että ottelujen avauserät Viuhkola suoriutuu kohtuullisen hyvin, eikä liike ole niissä vielä liian hidasta. Sitten puhti näyttäisi loppua kohti vähenevän. Vaikea sanoa, voiko parempi kunto löytyä vielä loppukauden aikana, kun ei tarkkaan tiedä minkälaista harjoittelu on viime aikoina ollut.

Itse toivoisin vielä kannattajilta uskoa siihen, että Pikulla on tulevinakin kausina paikkansa joukkueessa. Eikai voi olla niin, että kun mies pelaa ensimmäisen oikeasti huonon 15 pelin jakson (tammikuussa), niin heti ollaan valmiita luopumaan hänestä. Viime kaudella peli kulki välillä ihan hyvin. Loukkaantumisista ainakin osa on ollut puhdasta huonoa tuuria. Jarilla on ensi kaudelle sopimus ja minä uskon, että hän kykenee kolmossentterin rooliin siinä joukkueessa.
 

Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse toivoisin vielä kannattajilta uskoa siihen, että Pikulla on tulevinakin kausina paikkansa joukkueessa. Eikai voi olla niin, että kun mies pelaa ensimmäisen oikeasti huonon 15 pelin jakson (tammikuussa), niin heti ollaan valmiita luopumaan hänestä. Viime kaudella peli kulki välillä ihan hyvin. Loukkaantumisista ainakin osa on ollut puhdasta huonoa tuuria. Jarilla on ensi kaudelle sopimus ja minä uskon, että hän kykenee kolmossentterin rooliin siinä joukkueessa.

Näinpä. Tuntuu ihan käsittämättömiltä täällä joidenkin viestit. Jumalauta Jari Viuhkola on pelannut Kärpissä 2002-2010 pinna/peli tahtia. Vuoden pelaamattomuudenkin jälkeen veti keskellä kautta samaa vauhtia, kunnes tuli päävamma törmäyksestä laitaan.

Tämän kauden alla liike ja ennen kaikkea fyysinen olemus näytti pitkästä aikaa normaalilta ja toiveissa oli jälleen hyvä kausi. Sitten tuli kuitenkin rannevamma, joka olisi voinut tulla kenelle tahansa(!). Sen jälkeenkin on ollut pientä vammaa. Kuitenkin jokaisessa pelaamassaan pelissä (mitä olen nähnyt, mm. kotipelit) Viuhkola on ollut selkeästi hyödyksi joukkueelleen, toisin kuin vaikkapa Plihal. En voi käsittää, miten jotkut voivat verrata toisiinsa Plihalia ja Viuhkolaa. Plihal ei saa kentällä aikaan yhtään mitään. Viuhkola luo lähes jokaisessa vaihdossa maalipaikkoja ketjukavereilleen ja kun Viuhkola pitää hyökkäysalueella kiekkoa, ei sitä häneltä meinata saada millään pois. Monta peliä on ollut, joissa Viuhkola on tarjoillut avopaikkoja Junttilalle, Kähköselle, Ohtamaalle jne, mutta kun he eivät ole paikoista tehneet maalia. Se ei ole Viuhkolan vika. Eilisessäkin pelissä minusta Viuhkola pelasi aivan hyvän pelin. Ei vielä loisteliasta, mutta hyvän. Ja niin kuin hän itsekin sanoi, niin välillä tuli pitkiä pätkiä, ettei päässyt ollenkaan pelaamaan kun pelasi kolmos-/nelosketjussa, joten oli senkin puolesta vähän hankaluuksia. Mutta verrattuna nyt siihen Plihaliin, niin todella paljon parempaa tekemistä.

Uskon ja ennen kaikkea toivon, mutta todella myös uskon, että Viuhkola parantaa vielä loppukaudesta. Viuhkola tulee olemaan keväällä meidän ykköspelintekijä YV:ssä. Lisäksi kun pelaa tasakentin tasaisen vahvasti ja luo joka pelissä muutaman tekopaikan, niin se riittää. Tehojen määrä riippuu ihan ketjusta jossa pelaa. Jos pelaa körkköjen yms. kanssa, niin tuskin niitä paljoa tulee, mutta peliesitykset pitääkin katsoa pisteiden takaa siinä tapauksessa.

Viuhkolalle onnea ja menestystä kevään peleihin! Ja ensi kaudelle sitten vaan uutta vaihdetta silmään.
 

Senmutsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Derksen ja Jotasa ovat aivan oikeassa. Kärppien kannattajissa tuntuu näitä "puukottajia" riittävän. Osansa ovat saaneet esim. Ilkka Mikkola, Jari Viuhkola ja Mikko Lehtonen. Nämä miehet ansaitsevat kaiken arvostuksen Kärppä-kannattajilta, mutta eivät sitä lokaa, joka heidän niskaansa nakataan heikompien jaksojen aikana.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kyllä tässä ihan Viuhkolan parasta ajatellaan kun häntä kritisoidaan. Minä elän tässä hetkessä ja ajattelen Kärppien parasta. En halua elää menneessä, toki Viuhkolalla hienot ansiot, mutta se ei liity mitenkään ensi kauden Kärppiin.

Se on tässä ja nyt.

Toivottavasti mies sisuuntuu näistä puheista, ja sehän tässä olisi myös taka-ajatuksena. Kyllä nämäkin jutut saattavat miestä jollain tavalla psyykata, kun aletaan jo puhua seuran vaihdosta. Se että täällä silitellään päätä ja taivastellaan, niin se ei omasta mielestä auta yhtään.

Yleensä pieni ravistelu auttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös