Janne Hauhtonen, yksi parhaista Pentin hankinnoista

  • 42 816
  • 148

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MC61 kirjoitti:
Leipoa voi jos on aikaa - hitaammillakin hanskoilla - ja ylivoimallahan sitä aikaa ja tilaa on. 5-5 -tilanteissa asian laita on toinen.

Silti ylivoimalle yleensä laitetaan kiekolliseen rooliin vain ne kädellisimmät kaverit. Mistäköhän johtuu, ettei sitten ne joilla oikeasti on taitoa, tee ylivoimalla paljon enempää pisteitä kuin Hauhtonen?

Mielenkiintoista, kun minä nähtyjen pelien perusteella pitäisin käsiä Hauhtosen vahvuutena. Tuo kiekon hyvin alueelle vartaloharhautuksilla ja pienillä siirroilla.

Suurimman osan pisteistä Hauhtonen on kuitenkin tehnyt 5vs5, kun tarkemmin lasken, niin 14 pistettä Hauhtosen 19 pinnasta on tullut normaali viisikkopelaamisessa. Elikkä kertoo kai tuokin jotain siitä, että käsiä löytyy pyöritellä 5vs5 pelissä myös?

Hauhtonen on tehnyt 15 pelissä 7+12. (näistä pisteistä ylivoimalla 0+5).

Hyvältä näyttää Penan haku tällä hetkellä. Ei moni olisi uskonut tällaista, mutta toivottavasti tahti jatkuu samana.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Verrataanpa Hauhtosta nyt vaikka Santalaan, kun kerran Sm-liigasta on kyse. En ole ikinä nähnyt Santalan kykenevän samanlaiseen ajoittaiseen dominointiin kuin Hauhtonen nyt. Hauhtonen pärjäisi ilman Salmelaista, vaikka lähes ainahan pelimieskin tarvitsee rinnalleen pelimiehen. Tapaus Hauhtonen on uusi miracle on the ice. Voi zissus.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Bismarck kirjoitti:
Verrataanpa Hauhtosta nyt vaikka Santalaan, kun kerran Sm-liigasta on kyse. En ole ikinä nähnyt Santalan kykenevän samanlaiseen ajoittaiseen dominointiin kuin Hauhtonen nyt. Hauhtonen pärjäisi ilman Salmelaista, vaikka lähes ainahan pelimieskin tarvitsee rinnalleen pelimiehen. Tapaus Hauhtonen on uusi miracle on the ice. Voi zissus.

No joo, ainakaan Santala ei ole vielä tehoissa kunnostautunut vaan on ollut pikemminkin holiday on ice. Mutta ehkä se siitä...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
MC61 kirjoitti:
Leipoa voi jos on aikaa - hitaammillakin hanskoilla - ja ylivoimallahan sitä aikaa ja tilaa on. 5-5 -tilanteissa asian laita on toinen.

Montako kertaa sitä pitää kysyä? Eli montako Hauhtosen peliä olet itse, henk.koht., livenä, nähnyt tällä kaudella? Lopeta se politikointi ja vastaa simppeliin kysymykseen, kiitos, tack.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuntuu jotenkin uskomattomalta kuulla HIFK-fanien kertomana, että Hapalla on pelisilmää, hyvä luistelu, ja vieläpä kädet! Ei sitä olisi Hauhtosen JYP-aikana uskonut millään. Koskaan en varmaan tule unohtamaan erästäkin Hapan veiviä yksin maalin edessä; kiekko karkaa ja hupsis vahingossa tekee maalin, Janne ei tiedä tuulettaako vai hävetä tavallaan epäonnistunutta kynäilyä.

Hieno asia, että Janne on päässyt HIFK:ssa ilmeisesti aivan uuteen lentoon. JYP:ssä tallaista tuskin olisi tälläkään kaudella tapahtunut. Ehkä HIFK:n pelityyli sopii Hauhtoselle paremmin, ja on sitten löytänyt viereensä ne oikeat ketjukaverit. No, saatiinhan mekin sieltä suunnalta aiemmin Grünn, joka tällä kaudella on vihdoin alkanut täyttää häneen kohdistettuja odotuksia.

Muistanko tosin väärin, vai onko Hapa tehnyt pisteistänsä suuren osan (~puolet) parissa kolmessa eri pelissä? Tosin, silti mies on nakutellut kovat tehot ja ilmeisesti muutenkin pelannut erinomaista peliä.
 

Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Janne H.

Lyhyestä virsi kaunis: Janne Hauhtonen on Penan toimariuran hankinnoista ehdottomasti positiivisin Yllättäjä.

Olen pitänyt kyseistä herraa kolmosketjun puolustavana rouhijasentterinä. Sen ihmeempää en äijältä odottanut. Nyt mies pelaa HIFK:n ykkössentterinä(!) ja nakuttaa tasaiseen tahtiin pisteitä. Voi veljet!
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hypodermic kirjoitti:
Muistanko tosin väärin, vai onko Hapa tehnyt pisteistänsä suuren osan (~puolet) parissa kolmessa eri pelissä? Tosin, silti mies on nakutellut kovat tehot ja ilmeisesti muutenkin pelannut erinomaista peliä.

Hauhtonen ei tehnyt neljässä ensimmäisessä pelissä mitään. Sen jälkeen 11 ottelussa on tullut 19 pistettä. Kaksi peliä ovat olleet Hauhtosella sellaisia super-iltoja pisteiden valossa: HPK:ta vastaan 3+1 ja Pelicansia vastaan 1+4. Eli tuo tekee yhteensä 9 pistettä. Aika lailla puolet pisteistä on tullut noissa kahdessa, mutta jos jätetään noista 11 ottelusta ne kaksi pois, niin yhdeksässä pelissä 10 pistettä. Tasaisesti Hauhtonen joka pelissä jonkun pinnan nappaa, sitten joskus tulee näitä super-iltoja. Ei ole kuitenkaan mässäillyt vain "huonoja" joukkueita vastaan. "Huonoja" lainausmerkeissä siksi, sillä IFK:n rosterilla nyt ei voi ketään mitenkään älyttömän huonoina pitää.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Hypodermic kirjoitti:
Muistanko tosin väärin, vai onko Hapa tehnyt pisteistänsä suuren osan (~puolet) parissa kolmessa eri pelissä? Tosin, silti mies on nakutellut kovat tehot ja ilmeisesti muutenkin pelannut erinomaista peliä.

Sinänsä oikeassa, että pisteitä on tullu kahdessa pelissä yhteensä yhdeksän (4+5). Pitää kuitenkin muistaa että HIFK:n peli oli alkukaudesta ihan sekaisin, jolloin Hauhtonenkaan ei kerännyt lainkaan pisteitä. Sen jälkeen 11 pelissä on syntyneet nuo 19 pojoa ja joukossa on vain kaksi pisteetöntä peliä, eli kyllä siellä on tasaisesti naputeltu pisteitä.

15.9 0+0
16.9 0+0
20.9 0+0
22.9 0+0
24.9 0+1
29.9 3+1
1.10 0+1
4.10 1+0
6.10 0+0
8.10 1+1
11.10 0+2
13.10 1+0
15.10 0+0
18.10 1+4
20.10 0+2
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hypodermic kirjoitti:
Muistanko tosin väärin, vai onko Hapa tehnyt pisteistänsä suuren osan (~puolet) parissa kolmessa eri pelissä? Tosin, silti mies on nakutellut kovat tehot ja ilmeisesti muutenkin pelannut erinomaista peliä.
Itseasiassa Hauhtonen on ollut juuri niin paska kuin mitä JYP-fanit kävivät kertomassa ennen kauden alkua. Pisteistä kun suurin osa on tullut tasakentällisin ja helppohan se on pisteitä tehdä kun vastustaja ei pelaa ylivoimalla; pelimies tekisi alivoimallakin enemmän (ulkomuistista Hauhtosen pisteistä 0+7 on tullut YV:llä).
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
MC61 kirjoitti:
Jannuska on peliälyinen kaveri: Hän ymmärtää, että ei kannata leipoa kiekkoa hulluna, koska käsiä ei ole. Hän katsoo mieluummin helpon syöttöpaikan.

Tänään(kään) niitä käsiä ei ollut etenkään yks kaks tulleessa 1-2 maalissa... ; )
Oli ihan pakko... =))
 

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen urheiluruudussa näytettiin Hauhtosen 'veivi' ja mainittiin, että kaveri alkaa olla paha ohitettava maajoukkuevalinnoissa. Alkuhakemisen jälkeen kuviot ovat napsahtaneet kohdilleen ja tulokset voi jokainen lukaista vaikka pistepörssistä.
Jos taso säilyy kevääseen saakka, niin tämän viestiketjun otsikkoon on helppo yhtyä.
 

Darius

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä yksi mutta sitäkin tärkeämpi pointti Hauhtosta koskien. Johtaa pistepörssiä ja johtaa myös tehopörssiä:) Itse ainakin seuraan myös tehopörssiä kauden aikana tiiviisti, koska se kertoo asioita mitä pistepörssi ei selitä. Eli Hauhtonen (ja Tony myös:) pystyy myös tekemään pisteitä tasakentällisin ja omiin menee todella harvoin. Vaikeatahan vastustajan on kiekkoa IFK:n byyriin saadakaan Hauhtosen kentän aikana kun peli pyörii tauotta toisessa päädyssä:) IFK:sta ei olekaan varmaan ainakaan 10 vuoteen tullut pelaajia, jotka jylläävät myös tehopörssissä, ei edes PHK-ketjun aikana, joka oli murhaava juuri ylivoimalla. Mutta mukava poikkeus sääntöön:))
 

HIFK1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, muut narrienkaatajajoukkueet
Jääaika?

On se Hauhtonen kone, todella hyvä suojaamaan kiekkoa ja käsiäkin löytyy tarvittaessa (Bluesia vastaan 0-1 maali, Jokereita vastaan 1-2 maali, ym).
Ainut mikä tässä vaiheessa huolettaa on tuo jääaika, historiassa on nimittäin monta kertaa käynyt niin että runsas jääaika tylsistää terän kun playoffit alkavat.Toivottavasti Jannen tapauksessa ei käy niin.Se on nimittäin saletti että jos Janne on tuosta vitjasta pois niin Salmelaisen ja Luttisen peli ei ole kovinkaan kaksista sen jälkeen, tai no Tonyhän kyllä tekee sen (melkein) pakollisen maalinsa ottelussa kun ottelussa.
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Hauhtonen

Uskomatonta miten Hauhtonen-Salmelainen-Luttinen on noussut huipulle. Ovat käyttäneet luottamuksen ja peliajan loistavasti hyväkseen ja nyt ovat nousukierteessä. JYPissä Hauhtonen oli Immosen pimennossa. Näin "pienestä" se menestys voi olla kiinni. Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Toivottavasti kaikki 3. ja 4. ketjujen pelurit saa tästä uskoa ja rohkeutta.

Mutta kyllä Hauhtonen tuli loukkaantumisen jälkeen ihan puskista keskelle HIFKin alun kriisiä. Tietysti Salmelainen auttaa ja koko ketju, mutta pystyy se Hauhtonenkin ratkomaan pelejä itseluottamuksellaan.

Shedden on koko ajan hehkuttanut Salmelaista ja aiheestakin, mutta ei se koko tarina ole. Ja HIFK porskuttaa ylöspäin. Aika hienosti hoidettu seuralta.
Matikainen vai Shedden vai joku muu? Vai kaikki yhdessä?
 
Suosikkijoukkue
sm-liiga: HIFK, nhl: vähän kaikkea
Matikaista ei ainakaan voida kehua HIFK:n hankinnoista. Se on kuin heittäisi tikkaa silmät kiinni: Jos yksi sadasta sattuu onnistumaan, ei se silti neroa miehestä tee. Fööni on sössinyt HIFK:n hankinnoissa jo pidemmän aikaa. Sellaisten herrojen kuten Niklas Hagmanin, Ville Viitaluoman, Niklas Hagmanin yms. ulossavustukset ovat Föna-Penan "ansiota". Föönin ulkomaisiin "huippuhankintoihin" lukeutuvat mm. Tom Draper, Dave Stathos, Ladislav Benysek. Kuten sanoin, että harvat onnistuneet hankinnat (pärssinen, zidlicky, rafalski, hauhtonen) useampien pommien kanssa eivät anna ainakaan minulle kovinkaan hyvää kuvaa mokomasta selittäjästä.

Jos joku HIFK:sta ulos, niin sitten se on itse Pentti "fööni" Matikainen!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KukaMitäHäh? kirjoitti:
Fööni on sössinyt HIFK:n hankinnoissa jo pidemmän aikaa. Sellaisten herrojen kuten Niklas Hagmanin, Ville Viitaluoman, Niklas Hagmanin yms. ulossavustukset ovat Föna-Penan "ansiota".

Eli Pena on savustanut Hagmanin ulos joukkueesta jo useita vuosia ennen saapumistaan IFK:hon? Ja vielä kahteen otteeseen? Ja mitä Vili Viitaluomaan tulee, niin eiköhän se ole kaikille täysin selvää, että IFK:ssa jatkaessaan ei olisi pistepörssin noilla sijoilla. IFK:ssa 161 ottelua joissa 36 tehopistettä. Riittääkö se jatkon turvaamiseksi kun Hirsolla ei riitä sellainen 20 pistettä/kausi?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
KukaMitäHäh? kirjoitti:
Matikaista ei ainakaan voida kehua HIFK:n hankinnoista. Se on kuin heittäisi tikkaa silmät kiinni: Jos yksi sadasta sattuu onnistumaan, ei se silti neroa miehestä tee. Fööni on sössinyt HIFK:n hankinnoissa jo pidemmän aikaa. Sellaisten herrojen kuten Niklas Hagmanin, Ville Viitaluoman, Niklas Hagmanin yms. ulossavustukset ovat Föna-Penan "ansiota". Föönin ulkomaisiin "huippuhankintoihin" lukeutuvat mm. Tom Draper, Dave Stathos, Ladislav Benysek. Kuten sanoin, että harvat onnistuneet hankinnat (pärssinen, zidlicky, rafalski, hauhtonen) useampien pommien kanssa eivät anna ainakaan minulle kovinkaan hyvää kuvaa mokomasta selittäjästä.

Jos joku HIFK:sta ulos, niin sitten se on itse Pentti "fööni" Matikainen!

Helvetin hyvin olet asioista perillä, muuta ei voi tämän kirjoituksen perusteella sanoa. Jatka samaan malliin.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KukaMitäHäh on kyllä yhtä pihalla, kuin nimimerkkikin jo sanoo. Rafalski Penan hankinta jne. Jepjep.

Itsellenikin Hauhtosen huikea alkukausi on melkoinen yllätys ja suoraan sanottuna mysteeri. Raptorin sanoin Hauhtonen on voinut tällä kaudella todeta "löytäneensä itsestään aivan uusia ulottuvuuksia". JYP:ssä Hauhtosta nimittäin haukuttiin käsien ja pelikäsityksen puutteesta. Nyt tämä "köyhän miehen santala" pelaa paremmin, kuin naapureidenne Santala itse. Tietysti loistavien ketjukavereiden kanssa yhdessä löytynyt kemia ja Sheddenin antama runsas peliaika myös erikoistilanteissa auttaa asiaa.

Hauhtosen tapainen isokokoinen sentteri olisi KalPalle tässä vaiheessa kuin lottovoitto.
 

Kaarle8

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On hienoa, että Haba on yllättänyt kaikki, mutta, jäitä hattuun, fellas. Muistetaan nyt, että ollaan pelattu vasta neljännes runkosarjasta. Nyt on kuitenkin kyseessä kaveri, joka ei ole ennen loistanut, joten en pitäisi mitenkään yllätyksenä, jos tulee muutaman pelin notkahduksia. Esim. entä jos Salmelainen loukkaantuu, pystyykö hän pitämään tasonsa?

Tätä en tietenkään toivo, mutta mielestäni liian monet kuuluttavat Haban olevan Pentin "paras kala". Itse odottaisin vähintään tämän kauden ajan, jonka jälkeen annan palautteeni. Sitävastoin toivon, että tämä olisi vihdoin ja viimein sellainen hankinta, josta on iloa vielä moniksi vuosiksi.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Simon kirjoitti:
Montako kertaa sitä pitää kysyä? Eli montako Hauhtosen peliä olet itse, henk.koht., livenä, nähnyt tällä kaudella? Lopeta se politikointi ja vastaa simppeliin kysymykseen, kiitos, tack.

Kerropa sinä mitä lisää voisin Hauhtoskasta livenä nähdä? Eiköhän muutama kerta riitä, kun tiedetään pelaajan perustaidot ja ominaisuudet.

Minä väitän, että Hauhtonen on hidas ja kädetkin ovat hitaat. Priimaa, tai ainakin hyvää luokkaa on peliäly.

Te väitätte, että Jannella on nopeat kädet ja luistin ja kaikki kulkee.

Kyllähän enemmänkin pameja popsiva IFK-fani näkee, ettei Hauhtosella mitkään Metropolit-tassut ole. Puhumattakaan Gretzkystä ja Lemieux'sta.
 

hylsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Bayern München, Lennart Petrell
MC61 kirjoitti:
Minä väitän, että Hauhtonen on hidas ja kädetkin ovat hitaat. Priimaa, tai ainakin hyvää luokkaa on peliäly.

Kyllähän enemmänkin pameja popsiva IFK-fani näkee, ettei Hauhtosella mitkään Metropolit-tassut ole. Puhumattakaan Gretzkystä ja Lemieux'sta.

Ei puhutakaan mistää Metropolitin käsistä, ne ovat helposti maailman huippua. Hauhtosella on kuitenkin liigan kärkikastiin kuuluvat kädet, niihin kun lisätään hyvä peliäly, saadaan huippusentteri. Glen Metropolit on toki aivan eri luokan pelaaja käsistään kuin Janne Hauhtonen, kukaan ei täällä väitä vastaan. Hauhtonen pelaa myös tunnollisesti molempiin päihin, taklaa raskaasti, liikkuu kokoisekeen mielestäni hyvin ja johtaa SM-liigan pistepörssiä. Tätä ei esimerkiksi Metropolit tainnut koskaan tehdä, vaikka loistava pelaaja onkin. Hauhtonen on myös toiminut joukkueensa kapteenina, plussaa tämäkin ehdottomasti.

Liigan heikentyneellä tasolla tätä on turha kuitata. Liigan taso ei ole, ainakaan minun mielestäni, pudonnut mielettömästi. Hiukan on varmasti menty taaksepäin, mutta en usko sen helpottavan tehojen tekemistä. Puolustajia ja maalivahteja poistui huomattavasti vähemmän kuin hyökkääjiä. Miksi siis maalien tekeminen olisi helpompaa kuin kaksi vuotta sitten? Eikö sen pitäisi olla entistä vaikeampaa?
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Simon kirjoitti:
Lopeta se politikointi ja vastaa simppeliin kysymykseen, kiitos, tack.

C7:ssa aika monta peliä. Enkä tunnusta omistavani Kokoomuksen (aka. Kokkeli) enkä muunkaan puolueen jäsenkirjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös