Eli tämä ei ole lainkaan mahdollista vai? No onneksi viime vuodet ovat näyttäneet, että näinkin on päässyt käymään, että kesken kauden on saatu hyviä veskoja. Esim. HIFK on vaihtanut tällä kaudella molemmat veskansa ja veikkaanpa, että sen maalivahtipeli on loppukaudesta tasokkaampaa kuin Ilveksen (vaikkakin myös pakisto on parempi).
Hifk:n maalille hankittiin Mika Noronen, jonka tämän kauden torjuntaprosentti on 89,86. En nyt pitäisi minään loistohankintana ja hintakin lienee korkeampi, kuin Hurmeella. Miten niin vaihtanut molemmat veskansa? Eikös Lundel ole ollut siellä jo "vuosikausia"?
Totuus on se, että kun maalivahti on se pelaaja, jonka jokainen virhe näkyy kentällä ja joka on siellä koko ajan, niin yksikään puolustaja ei voi merkitä joukkueen esityksiin niin paljon kuin maalivahti. Se pakki on siellä kentällä parhaimmillaankin vain puolet ottelusta ja sen ollessa vaihtoaitiossa se ei voi vaikuttaa kentällä tapahtuviin asioihin mitenkään.
Itse pidin Pitkämäen spimusta hyvänä, koska kyseessä oli hyvät taustat omaava maalivahti, joka kaiken lisäksi oli parhaassa iässä. Alkukausi näyttikin hyvältä, kun Ilveksen puolustuspeli toimi, mutta viime ajat eivät ole enää menneet niin putkeen. Huono ei Juha ole ollut, mutta nolla nolla tilanteessa päästetty helpohko maali voi kaataa joukkueen, jolla nyt on muutenkin heikohko itsetunto, pelin kokonaan. Parin kolmen maalin johdossa saa ihan vapaasti päästää yhen helponkin, kunhan pystyy kokoamaan itsensä sen jälkeen.
Hurme on varmaan tällä hetkellä paras vaihtoehto, mihin meillä on varaa. Uskon, että tämän kauden osalta hintakin on varsin edullinen. Saattaa hyvinkin olla niin, että ensi kauen sopimus onkin sitten jo kalliimpi ja tällä kaupalla kustannuksia siirtyi tulevan kauden kannettavaksi. En siis tarkoita, että se olisi mikään ylikallis, mutta vastannee maalivahin todellista markkinahintaa paremmin.