Jan Lundell IFK:hon

  • 23 187
  • 149

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pärde

Ei kukaan ole Lundelia yhden ottelun perusteella tuomitsemassa vaan monen vuoden kokemuksilla eri seuroissa.
Ei tuon ikäinen kaveri yhdessä hetkessä maalivahdiksi tule jos viimeiset 10 vuotta on ollut imurina.
Hifk ei mielestäni ole pitäisi olla mikään suojatyöpaikka missä luuserit saa paikan vaikka vanhat näytöt ovat mitä ovat.

Tänään menetettiin kaksi pistettä turhaan,kaksi pistettä jotka voivat olla keväällä kullan arvoisia kun kotietua metsästetään.
 

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Re: Re: eieiei

Viestin lähetti Pärde
Jossain vaiheessahan Jannenkin pitää saada pelituntumaa liigasta. Ihan kuten Söde totesi (JA:n matsiraportti), ei ole kaveri vähään aikaan täällä pelannut. Kuuleman mukaan (en ollut pelissä) Janne paransi loppua kohden, enkä minä muutenkaan YHDEN pelin perusteella halua lähteä häntä täysin dumaamaan. Minulla on tietty se, etten ole vielä liigapeliä nähnyt (toivottavasti tiistaina), joten en siksikään halua arvosanaa vielä antaa.

Oliskohan himapeli jyppiä vastaan ollut se sopiva spotti? Blues- (kaikesta värittömyydestä huolimatta) pelit ovat paikalliskamppailuja jossa voitto on ehdottoman tärkeä. Näissä peleissä kamppaillaan kahden pinnan lisäksi yleisöstä ja yhteistyökumppaneista.

Helvettiin Jan Lundell, vaikka oletkin pelannut hyviä pelejä mestiksessä. Olet kokeillut siipien kantavuutta liigassa jo useampaan otteseen ja vituiks on mennyt.
Ota massit pois Ari "olen Teemun ja Hjalliksen kaveri" Mennanderilta kun hän vielä suostuu maksamaan.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Re: Re: Re: eieiei

Viestin lähetti seetre
Oliskohan himapeli jyppiä vastaan ollut se sopiva spotti?

Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaan, olisi. Paljon parempi ja nyt kyllä kiroan, jos ei pelaa siinä pelissä.

Mixu, olen kanssasi samaa mieltä ettei IFK:n kuulu olla mikään suojatyöpaikka kenellekään. Lundellia puolustan (miksi ihmeessä?) vielä sen verran, että kyllähän sit kehitystä voi tapahtua vaikka missä vaiheessa, vaikken tosiaan itsekään siihen juuri usko tämän ikäisen veräjänvahdin kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: eieiei

Viestin lähetti Pärde
Jossain vaiheessahan Jannenkin pitää saada pelituntumaa liigasta.


Ja ikävä kyllä tämä tapahtuu Ifkin maalilla. En voi käsittää millään miten tälläinen mehukatti palkataan jengiin. Eikö vanhoista virheistä voisi joskus oppia jotain???

Lundell on niin turha kaveri ettei pitäisi vaivautua kirjoittamaan edes mitään.

Mites pitkään Pärde olet valmis antamaan mahdollisuuden Lundellille tai Spanhelille tai Vihkolle jne....?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Re: Re: Re: eieiei

Viestin lähetti Kalkun rusakko

Mites pitkään Pärde olet valmis antamaan mahdollisuuden Lundellille tai Spanhelille tai Vihkolle jne....?

Vaikkei tähän ketjuun juuri kuulukaan, niin vastaan silti.

Vihko ulos vaikka samantien, samaa olen sanonut jo pitkään. Tällä kaudella ei vaan Jonella irtoa. Ei sitä kuitenkaan kuin korkeintaan vuokralle pistetä, se on selviö.

Lundellille ainakin nyt muutama peli (~5), jotta kunnolla näkee nykytason.

Spanhelin ei tarvitse mitään näyttöjä antaa, kaveri hoitaa tasan oman ruutunsa kuten pitääkin. Hyvä pelaaja, ei siitä mihinkään pääse. Ei liene pelaajan vika, jos isolla osalla kannattajakuntaa on väärät odotukset häntä kohtaan.

edit: Poistettu turha provokatiivinen vuodatus.

edit2: Minä en sitten todellakaan ole mikään päähänpotkittujen pelaajien puolustaja, joten on ihan turha alkaa kuulustella Hirson näyttömahdollisuuksien oikeutusta minulta. Ihan vaan näin pienenä muistutuksena, kun nyt Vihkokin(!) nostettiin esille.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Ei yhden ottelun perusteella (hyvä tai huono) voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä miehen nykykunnosta.

Itse katselin eilisen pelin paikan päällä ja kyllä noista maaleista ainakin 2 olisi pitänyt ottaa kiinni, mutta kuten sanoin niin muutama peli lisää ennen kun pystyy sanomaan mihin Lundell kykenee.

Jukka
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ropponenkin varmasti tietää Lundelin tason eli ei siihen mitään lisänäyttöjä tarvita.
Ei sm-liiga tammikuussa ole mikään näytönanto kenttä vaan nyt siellä pitäis alkaan oleen ne pelaajat joilla pelataan loppuun saakka.
No Ara tulee kohta takaisin ja tuskin peluuttaa Ludenlia kuin pahimassa hädässä.

Eihän se tietysti ole Lundelin ja Spanhelin vika jos Pentti heidät on palkannut.Molemmat vaan pelaavat täysin väärässä sarjassa tasoonsa nähden.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lundellin kyvyt kyllä olivat tiedossa, jonkun olisi vaan pitänyt kertoa niistä IFK:n scouttiosastolle joka jatkoi näin ansiokkaasti linjalla Treille, Cipruss ja Kimmo Salminen...

Jos tämän hetken mestarisuosikit IFK:n lisäksi ovat Kärpät, Tepsi ja Jokerit niin meillä on kiistatta huonoin maalivahtitilanne. Tämä olisi tietysti ollut korjattavissa siirtorajan puitteissa. Huoh.

HIFK menee pudotuspeleihin siis viime keväänä pahasti jokerisarjassa flopanneen Stathosin kanssa apunaan Lundell joka tuskin on koskaan urallaan voittanut yhtä pudotuspeliottelua. Hallelujaa!
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Sledge Hammer!
HIFK menee pudotuspeleihin siis viime keväänä pahasti jokerisarjassa flopanneen Stathosin kanssa apunaan Lundell joka tuskin on koskaan urallaan voittanut yhtä pudotuspeliottelua. Hallelujaa!

En olisi voinut asian ilmaista ytimekkäämmin itse. Kiitos ylläolevasta!

Tosin Stathoksella on kuitenkin parempi puolustus edessään kuin viime vuonna. Lundellille ei taida riittää mikään puolustus maailmassa....:-)

Eikö se Jannen ikuinen ongelma ole aina ollut "länget", nyt on 4 vuotta vierinyt eikä edistystä tapahtunut. Kolme meni eilen längistä. Huoh! Tiedettiin tasan tarkkaan mitä saatiin...:-)
 

Carlos

Jäsen
Re: Pärde

Viestin lähetti mixu

Hifk ei mielestäni ole pitäisi olla mikään suojatyöpaikka missä luuserit saa paikan vaikka vanhat näytöt ovat mitä ovat.

Tässä kohtaa olet niin väärässä kuin ihminen vain voi olla. Hifk on ollut jo ties kuinka monta vuotta vain ja ainoastaan suojatyöpaikka, jonne saa vapaasti mennä kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässään esim. valmentamista, yritysjohtamista, scouttaamista, sekä tietenkin liigakiekkoilua. Eipä ole taidettu kovin montaa muuta jengia liigan historiassa pyörittää niin paljon amatööri/luuseri -voimin kuin Hifkiä viimeiset vuodet.

Hyvä kuulla muuten että Lundell paransi loppua kohden. Uskon että varsinkin viimeisessä erässä oli todella vakuuttava.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Länki-Lundellin paluu; Espoolle helpot pisteet

Kiitos Jan Lundellin Blues sai kolme helppoa maalia ensimmäisessä erässä. Homma jatkui aivan samalla tavalla kuin se viime näkemällä IFK:ssa päättyi: heikkoa mailapeliä, onnetonta torjuntatyöskentelyä. Länget auki aivan Kaakun taitokoulun aikojen tavalla. Täysin perusmummo hankinta. Viimeisen Blues-maalin osalta "kunnia" menee tosin Harkinsille, joka ei saanut Kari Kaltoa kuriin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti RoopeS
Tiedettiin tasan tarkkaan mitä saatiin...:-)


Eli suomeksi sanottuna loistavaa scouttausta. Tästä scouttauksesta on pakko antaa pisteet Ifkin salaiselle scouttaus-osastolle, joka toimii kätilöopiston kellarikerroksessa. Osaston peitenimi on Auenneet reput.


Viestin lähetti Aurinkotuuli

Länget auki aivan Kaakun taitokoulun aikojen tavalla.

Pitäisiköhän Ifkin harkita Kaakun uudelleenpalkkaamista, olisi nimittäin aika hyvä aisapari kiva-Harrille johtamaan peliä Aran poissaollessa.
Toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hauska ketju, kaikki ovat oikeasti oikeassa :) Niin Jukka Ropponen kuin mixukin, samoin Lundellin eräänlaiset puolustajat. Meikäläisen mielestä Lundellin yleinen analysointi ja hankintana (ainoana kesken kauden so far...) arvottaminen yksittäisenä omana juttunaan on hieman ohi siitä pointista, että juuri nyt Lundell stunttaa joukkueessa Timo Laaksoharjua. Hänkö olisi torjunut meille voiton Bluesia vastaan? Koska Lundell on ainoa tulija joukkueeseen kesken kauden tähän mennessä, hän on myös kaiken huomion keskipisteenä. Tätä asemaa hän ei sentään ansaitse.

Laaksoharju on huono maalivahti. Lundell on teknisesti ja harjoituksissa ynnä pikkumatseissa hyvä maalivahti. Isoilla areenoilla hän valahtaa hyytelöksi. Jos homma jatkuu edelleen tällä pohjalla, hänkin on suomeksi sanottuna huono maalivahti, sillä harjoitusten esityksillä ei toistaiseksi HIFKin sääntömuutosehdotuksesta huolimatta jaeta pisteitä. Niinpä HIFK on korvannut huonon 2-maalivahdin huonolla 2-maalivahdilla eli plusmiinusnollassa ollaan. Paljon vaikeampi on ymmärtää sitä, miksi meillä alunperin oli niin surkea kakkonen kuin Laaksoharju ja miksi esimerkiksi Riksmania ei saatu pidettyä? Ei tarvitsisi vaihtaa Ladaa Polski Fiatiin, kun se on joskus kuitenkin kulkenut Ladaa paremmin.

Lundell ei ole scouttaus eikä edes hankinta. Hän on viivan alapuolella osastossa "ynnä muut" tapahtunut muutos. Ilmainen läpikulku.

Kaikki tämä merkitsee toivottavasti sitä, että oikeitakin hankintoja ja scouttauksia tehdään. Ja kaikkihan huomaavat, kun maalivahdeista puhutaan, että eräs hyvä suunnitelma meni juuri vituiksi ikävän sairastapauksen vuoksi. Se vaikuttaa välillisesti myös meihin.

No, liigan mv-taso ei päätä huimaa muutenkaan. Kärjessä veuhtoo TPS, jonka veskarit ovat kaukana Niittymäki-Norrena ajoista. Liiga ratkaistaan tänä vuonna kenttäpelaajilla. Se, jolla on loistava ykkönen, hyvä kakkonen ja erinomainen puolustus, voittaa koko paskan.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti JHag
. Ja kaikkihan huomaavat, kun maalivahdeista puhutaan, että eräs hyvä suunnitelma meni juuri vituiksi ikävän sairastapauksen vuoksi. Se vaikuttaa välillisesti myös meihin.
Meinaatko JHag, että Rämöä ollaan kuljettamassa Nordiksen sijasta Hämikseen..??
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Sartjärvi
Meinaatko JHag, että Rämöä ollaan kuljettamassa Nordiksen sijasta Hämikseen..??

Hmm... mikäli se tieto, mikä liikkui pari päivää ennen Tallasin sairaskohtausta piti yhtään paikkaansa, niin JHag ei meinaa tuota...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Sistis
Hmm... mikäli se tieto, mikä liikkui pari päivää ennen Tallasin sairaskohtausta piti yhtään paikkaansa, niin JHag ei meinaa tuota...

Meinaan sitä, että Tallas oli HPK:n Se Voittava Playoffvahti, jonka varaan oli laskettu niin paljon, että Puurula olisi voinut irrota vuokralle. Vaikka meille. Mitä sillä olisi siellä tehnyt luukkua aukomassa, lupaavalla jannulla, josta saisi hyvän tuhjon rahaa? Jolla voisi saada vaikka hyökkääjän lisää.

Nythän luonnollisesti koko liigan mv-ruletti pyöriikin sen mukaan, kuka menee HPK:n veskariksi ja tuleeko tämä veskari ylipäätään SM-liigasta. Pelicansin Rämö on jokatapauksessa varmaankin paras saatavilla oleva pleijareiden ulkopuolelle jäävä veskari - ja ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen visionääri tajutakseen, että kyllä Hämppälinnassa vähintäänkin kysellään Rämön ja Kosusen kännynumeroita. Jos vaikka kilauttais tai laittais tekstarin. Tai multimediaviestin?
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti JHag
Se, jolla on loistava ykkönen, hyvä kakkonen ja erinomainen puolustus, voittaa koko paskan.

Jos on loistava ykkönen, kakkonen voi aivan hyvin olla joku timolaaksoharju tai janlundell. Ei nämä lkakkoset ole play-offeissa päässet pelaamaan ilman loukkaantumisia. Harmi, ettei meillä ole sitä loistavaa ykköstä, joten paska jää voittamatta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika hassua, minulle ei tullut kertaakaan Laaksoharju mieleen Lundellin peliä katsoessa. Längistä meni, kyllä, läpiajoista. Tämähän oli tiedossa, joten ei yllätystä. Ilmeisesti kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan meidän puolustukselle tätä kuitenkaan? Muutenhan kaveri pelaa itsevarmasti, eikä tarvinnut katsomossakaan vapista. Ketutti vaan niin vietävästi se, miten joukkue auttoi maalivahtia - ei mitenkään. Jos nämä Lundellin ominaisuudet ovat täällä palstalla tiedossa, niin luulisi, että joku joukkueestakin tämän tietäisi. Kyllä meillä osataan kakkosveskan elämä tehdä todella vaikeaksi.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Viestin lähetti JHag
No, liigan mv-taso ei päätä huimaa muutenkaan. Kärjessä veuhtoo TPS, jonka veskarit ovat kaukana Niittymäki-Norrena ajoista. Liiga ratkaistaan tänä vuonna kenttäpelaajilla. Se, jolla on loistava ykkönen, hyvä kakkonen ja erinomainen puolustus, voittaa koko paskan.

Pitää kyllä paikkansa. Meiltähän puuttuu enää se hyvä kakkonen, kolmosia riittää vaikka kehä kolmosen ulkopuolellekin...

Ja jos ei liigan mv-taso huimaa, niin ei kyllä liigan tasokaan. Nyt kun saanut nähdä nuorta intoa maajoukkuetasolla, kunnollista ryminää, huikeita yksilösuorituksia, mahtavaa joukkuepelaamista ja oikeita tuomareita, en tiedä jaksaako näitä jyppisaipaym. kahvapainikahinoita edes tekstitv:stä seurata... Noh, tässä vain on ehkä tullut yliannostus hyvää kiekkoa, viikon päästä ollaan taas normaalirutiineissa :)
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Hmm, monessa viestissä muistellaan sitä, kuinka Kaakun aikanakin Lundellille meni längistä, mutta itse muistan kyllä täysin toisin. Minulla kun on hyvin vahvasti sellainen mielikuva, että Kaakun valmennuspestin aikana kaikki hänen koulimansa maalivahdit tuppasivat pudottautumaan polvilleen jo ennen vedon lähtemistä, minkä seurauksena nimenomaan yläpesät soivat.

Itse en kyllä lähtisi vielä tuomitsemaan Jannea tuon yhden matsin perusteella. Ei hän mitään huippuottelua pelannut, muttei HIFK häneen kaatunut, vaan turhaan löysäilyyn avauserässä. Taisivat vielä kinkut painaa vatsoissa, sen verran verkkaiselta touhu näytti. Oli miten oli, veskaria on turha syyttää, jos ei tuon enempää saa apuja kenttäpelaajilta.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti OldTimeHockey

Itse en kyllä lähtisi vielä tuomitsemaan Jannea tuon yhden matsin perusteella.

Ristiinnaulitsemisiin ei vielä syytä, muttei paljoa naurata, kun katsoo SM-Liigan sivuilta päivän tilanteen IFK-veskareista:

17. Stathos Dave, HIFK, 31 ottelua, 91,7
19. Limnell Aku, HIFK, 1 ottelu, 90,91
28. Laaksoharju Timo, HIFK, 5 ottelua, 88,5
33. Lundell Jan, HIFK, 1 ottelu, 82,61

Lundell kun oikein tsemppaa koko loppukauden, niin Tinden luvut on tavoitettavissa. Voihan jösses tätä taas. I love this team.
 

Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Ristiinnaulitsemisiin ei vielä syytä, muttei paljoa naurata, kun katsoo SM-Liigan sivuilta päivän tilanteen IFK-veskareista:

33. Lundell Jan, HIFK, 1 ottelu, 82,61

Lundell kun oikein tsemppaa koko loppukauden, niin Tinden luvut on tavoitettavissa. Voihan jösses tätä taas. I love this team.

Äääh. Irvi hampaassa vanhemmalla kollegalla tietysti, mutta kun jengi löysäilee 1. erän, veskari imaisee pari helppo saaden kuitenkin itsensä kootuksi 2. ja 3. erään, joiden aikana maalia kohti ammuttujen määrä laskee selkeästi, sadaan tulokseksi alhainen torjunta-%.

Tuollaisen alun (1. erä) jälkeen oli varmaankin mieskuntoa koetteleva homma jäädä tolppien väliin ja hyvin Länki loput hoitelikin. Oli ihan hyvin mukana tilanteissa, ei pudotellut kiekkoja eteensä (vaan sivuille kylläkin) eikä näyttänyt hermoilevan.

En tiedä miten jatkossa pärjää mutta ei tämä blues-peli koko totuutta kertonut, toivon ainakin. Tämän perusteella ennemmin Länki kuin Tinde.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti JHag
Meinaan sitä, että Tallas oli HPK:n Se Voittava Playoffvahti, jonka varaan oli laskettu niin paljon, että Puurula olisi voinut irrota vuokralle. Vaikka meille. Mitä sillä olisi siellä tehnyt luukkua aukomassa, lupaavalla jannulla, josta saisi hyvän tuhjon rahaa? Jolla voisi saada vaikka hyökkääjän lisää.

Jeps. Meinasit hyvinkin pitkälti juurikin sitä, mitä minä meinasin sinun meinaavan. :)

Mutta mitä tuohon Mikko Rämöön tulee, niin en usko Pelicansin miehestä luopuvan. Mies ei omana kasvattina ole varmastikaan mikään kovinkaan kallis, että miehen poislähettämisellä saataisiin mitään merkittävää säästöä aikaan.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mitä ihmeen apuja siinä muulta joukkueelta tarvitaan jos kaukaa ammutaan laukaus,ei ole maskia ja Lundell imee sen jalkojen välistä?
Siinä menee muiltakin pelihalut kun heti menee kolme helppoa sisään.
Selvästi huomaa että monet Lundelin puoltajat eivät ole kaverin edellistä visiittiä nähneet ja luulevat että hän on joku uusi kyky mestiksestä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En millään ymmärrä tätä Lundellin puolustamista, miehen taidot eivät ole vuosien varrella kehittyneet lainkaan. Vituttaa suunnattomasti kun moinen mehukatti pelaa Ifkissä.
Ei tollasta luuseria kannata pitää jengissä edes kolmosveskarina.

Lundellin arpa on katsottu vuosia sitten: Ei VOittoa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös