vaihto se mikä kannattaa
20-vuotta HIFK:ta kannattaneena B3- RIVI 3-5.
Alan hämmästellä tätä nykyajan pelaajakauppaa
mitä fogeli harrastelee. Sanonta ei kahta ilman
kolmatta, näyttää pitävän paikkansa. Yksi Caloun-blues,
kaksi Veikko-ilves, kolme Kobezka-pelicans.
En halua, että tämä tuntuu vanhalta valitukselta, joten
Minkä muun joukkueen rakentaminen voi perustua
ajatukselle:Ulos kolme sisään yksi.
Ajatus tunnetaan paremmin yökerhojen ovilla.
Useimman meistä huoli perustuu yksinkertaisiin
toteamuksiin fogelin suunnalta. Taas"korvaajat"
Otin ilolla vastaan nuorten nostamisen liigaympyröihin,
jotka tuottavat vielä ilonhetkiä tulevinavuosina.
Mutta???? Stadin joukkueissa(EI BLUES) emme voi
kuvitella elävämme minkäänlaisia tilastollisia välivuosia
pelaajarintamaa rakentaessamme. Lauseke: taistele
vain mestaruudesta: kuuluu ja ainoastaan sopii
stadilaiseen kiekkokulttuuriin.
Tätä taustaa vasten on mahdottoman vaikeaa ymmärtää, tämän hetken kiekkkokulttuuria HIFK:ssa.
Kaikella kunnioituksella sitä kohtaan jo 32-vuotta.
Eihän stadinhallissa voi enää, odotella toista kak`s vuotis
kautta, eiköhän meille riitä yhdet kuulapäät.
Olen useimpien kanssa samaa mieltä, että turhalla hosumisella
tulee vain lehkosia. Mutta tämän hetken viesti katsomoon vaikuttaa
enemmänkin kyvyttömyydeltä olla tilanteen herrana.
Lausekkeelle, rakennamme 2 TEHONYRKKIÄ
Jotka tarkoittanevat 1 ja 2 ketjua. On poissa,
1ketjusta 66.666..% hyökkääjistä, tämän 33.33%
lasken Kiben kohdalle.
Olen 110%:STI tukemassa ja kannustamassa
ifk:ta peleissä, mutta on oikeus ja kohtuus niitä,
jotka viulut maksaa. Saada myös vastinetta äärimmäisen
kalliille lipuille.Olen tunnustamassa itseni siihen joukkoon
joka halusi Calounia takaisin vedoten tilastoihin.Saimme
ansaitusti näpeillemme(olen nöyrä).
Kaikki koottuna:Tämä ei pitkälle vetele.;)