Jalkapallon Ykkönen 2004

  • 22 306
  • 192

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Niin. Onnellisuusketjuun kävinkin jo purkamassa tuntojani, mutta hienon voiton ja hyvän tunnelman jälkeen on palattava arkeen.

Iiro Kiukas revähdytti Länsi-Savon mukaan reitensä ja joutuu joksikin aikaa sivuun. Jorma Immonen kertoo, että MP:llä on vain kaksi vaihtomiestä sunnuntaina. Toivottavasti eivät ukot lopu kesken, tämä alkoi yllättäen näyttää melko pahalta.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Kimmo Kurki, Janne Lahtonen, Iiro Kiukas ja Mika Roivas todennäköisesti poissa Viikingit pelistä. Mutta onneksi omissa A-junnuissa on Mika Pasasen ja Juuso Aallon kaltaisia pelimiehiä. Iso käsi pojille jota todella rohkeasti ja hyvin haastoivat Interin liigamiehet, ei paljon huommannut että molemilla takana muutama ottelu ykkösessä. Mutta toivotaan että enää ei tule loukkaantumisia.

Sunnuntaina siis Mikkeliin saapuu kauden ainut tappioton joukkue Viikingit, joka tosin on pelannut 4 tasapeliä. Jotenkin tuntuu että tasuri on lähellä myös sunnuntaina...Ja jos pikkuhiljaa myös yleisö löytäisi Urskiin? Mutta pahalta näyttää EM- jalkapalloa tulossa telkkarista, herääkin kysymys miksi peliä ei voisi pelata kello 15 jolloin ihmiset ehtisivät myös seuraamaan TV pelejä?

No itse saavun paikalle jos mahdollista, lauantaina Juvalla Eppu Normaali.. pitää yrittää juhlia kohtuudella..
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Hurjassa iskussa oleva MP kohtaa sunnuntaina Kuusankosken. Saa nähdä jatkuuko MP:n tappioton sarja joka on kestänyt jo 10 ottelua jos voitot Interistä ja Jiposta Cupissa otetaan huomioon.

Luvassa lienee tiukka vääntö siitä huolimatta että Kuusankoski on sarjassa toiseksi viimeisenä. Kuusankoski on muuten ollut lähes kaikissa vetovinkeissä 2 kertoimella 4.60. Itse ajattelin x kertoimella 3.65. MP on pelannut yläkanttiin ja se tilastotappiokin kurkkii kulman takana..Mutta tasuri lienee lähellä?

Mutta pitää yrittää päästä Urskiin sunnuntaina siitä huolimatta että Koria-roll on ohjelmassa lauantaina..Viimeksi jai Viikingit peli katsomatta toipuessa Eppujen Juvan keikasta..
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Sunnuntaina edessä mielenkiintoinen ottelu. Jatkaako MP yhä yllätysten tiellä, vai palauttaako FC Kuusankoski nousijat nurmen pinnalle? Taitaa pitkävetokupongille lähteä kakkonen, sillä sen verran hyvän kertoimen FC Kuusankoski saa.

FC Kuusankosken ja MP:n mitellessä vastakkain asettuvat myös Kolmosen viime kauden tähtihyökkääjät. MP:n Miikka Oinonen mätti maaleja MiKin paidassa ja FC Kuusankosken Petri Patjas oli Valkealan Kajon kantavia voimia. Muita huomionarvoisia pelureita kuusaalaisten riveissä ovat nuori maalivahti Ville Iiskola ja FC Lahdessa liigaa pelannut Teemu Lampinen. Molemmat vahvistaisivat MP:tä huomattavasti..

MP:n lähtöä otteluun helpottanee sairastuvatn tyhjentyminen hiljalleen. Kiukas oli mukana kentällä jo Joensuussa, minkä paikalliset varmasti hyvin muistavatkin.. lisäksi puolustuksen tukipilari Janne Lahtonen on palaamassa. Vielä kun Roba Roivas ja Kimmo Kurki saadaan takaisin remmiin, homma näyttää hyvältä. Edessä on kova jakso, sillä vastaan asettuvat seuraavana sarjan kärkijoukkueet IFK Mariehamn ja KuPS. Näistä otteluista jos saadaan enemmän kuin yksi piste, voi asioiden todeta olevan enemmän kuin hyvin.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tänään on Oulussa sarjan ehdoton huippumatsi, kun kolmonen AC Oulu ja heti seuraavana oleva Viikingit iskee yhteen. AC Oulu esittelee ottelussa kotiyleisölle kaksi uutta pelaajaa: Ghanan nuorten maajoukkuemies Seth Ablade (maali Närpiössä) ja Luiz Antonio pelaavat ensimmäisen kerran Castrenin urheilupuistossa.

Viikko jatkuu sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu VPS. Vepsulla on hyvä porukka, mutta joukkue on pelannut totaalisesti alle kykyjensä. Voitto olisi tästä otettava. Mikäli Oulu voittaa molemmat kotiottelunsa, alkaa puheet liiganoususta saamaan hiukan tuulta alleen.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
MP johtaa näköjään 0-2 Mariehamnia vastaan ja Miikka Oinonen tehnyt kauden 7 maalinsa siirtyen yksin maalipörssin kärkeen.

Pelottavan hyvältä näyttää MP:n putki. Pitää vaan toivoa että nyt pysyy miehet terveenä. Sunnuntaina välillä hirvitti katsoa kulmia ym kun Pasi Korhonen oli maalissa, kaveri ei ole pituudella pilattu (177 cm) ja muutenkin pelaamattomuus näkyi otteissa.

Pitäkää johto nyt loppuun asti...!!! Ja pyhänä vastassa Kups kotona, joko porukkaa nyt tulisi Urskiin? Onko Kuopiosta tulioita?

Vittu just ennen taukoa Sjölund 1-2..
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Oinonen teki sitten 1-3 pelikellon näyttäessä täyttä aikaa. Loistavaa pojat! Eipä olisi aamulla uskonut tätä, vierasvoitto Maarianhaminasta! \o/

Tämän aamun Länsi-Savo kertoili Luukkosen polven olevan kunnossa, joten liekö mies jo Ahvenanmaalla on tolppien välissä seissyt? Lukemien perusteella voisi näin olettaa. Toivottavasti uusia vammoja ei ole tullut.

Sunnuntaina sitten odotettu kohtaaminen. Tätä on pelätty ja toisaalta tähän on laskettu päiviä koko kesä. KuPS saapuu Mikkeliin sarjaottelun merkeissä. MP on jatkanut yllätysten tiellä edelleen, mutta nyt testi onkin sitten kovinta mahdollista luokkaa. Ottelu on samalla MP:n 75v juhlaottelu. Toivottavasti rakas vihollinen viimeinkin herättäisi mikkeliläiset seuraamaan kuningas jalkapalloa.

Muuten tämän päivän sarjakierros olikin sitten kotijoukkueiden näytöstä.

Rakuunat - GBK 5-0

Eipä oikein missään nimessä yllättävä tulos. GBK:n kaudesta tuntuu tulevan melkoinen Waterloo jo tässä vaiheessa.

FC Kuusankoski - P-Iirot 5-0

Mikkelissäkin vakuuttavasti pelannut Patjas juhlinut hattutempun. Iso ja vahvan oloinen kärkimies, pelasi viime kaudella Kolmosessa Valkealan Kajossa. Tulevaisuuden liigapelaajia?

AC Oulu - FC Viikingit 4-0

Kärpät#18:n mainitsemien pelaajien debyytti kotiyleisönsä edessä on sujunut ainakin teksti-tv:n perusteella mainiosti, sillä molemmat onnistuivat maalinteossa. AC Oulu jatkaa hyviä pelejään edelleen, liigapuheille potkua. FC Viikingit on kova joukkue.

PP-70 - Närpes Kraft 2-0

Hyvä kotijoukkue PP-70 otti kaiketi jonkunlaisen rutiinivoiton. Närpes Kraftin kaudesta on tulossa vaikea. Sarjataulukon kellarikerros on tulossa tutuksi närpiöläisille.
 
Niinhän siinä kävi. AC Oulu rökitti Viikareita 4-0. Illan komeimmasta maalista vastasi vaihdosta kentälle tullut Luiz Antonio. Kaikki maalit syntyivät toisella pelijaksolla. Ensimmäisellä pelijaksolla näytti että Viikiingit olisivat vahvempia, mutta pukuhuoneen myrkkykeitokset tepsivät ja Oulu jyräsi Viikingit maanrakoon. Seth Ablade sai maalin tililleen ja ensimmäisellä jaksolla täysin pimennossaa ollut Jefferson Pires nosti tasoaan ja laukoi Oulun toisen maalin. Ensimmäisen maalintekijästä ei minulla ole hajuakaan, Olisiko ollut Miika Takkula , Hienon keskityksen vapaapotkusta antoi joukkueen kapteeni Vesa Kiljunen. Kyllä näyttää nyt vahvalta ryhmältä. Liigapaikka on omissa käsissä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Viestin lähetti Pullamössö
Onkö tämä henkilö se ainut ja oikea Daniel Sjölund?

Ei ole vaan taitaa olla velimies Peter..

Ja kyllä tuntuu hyvältä voitto Mariehamnista!! Nyt innolla odotellaan sunnuntain Kups peliä ja tappioton putki jatkuu..??

Kuusankosken Petri Patjas teki sitten hattutempun. Kaveri jäi mieleen jo viime kaudella kolmosen peleistä. Oli talven Mypan ja Kooteepeen ringissä mutta pelaa vielä Kuusankoskella, hyvä niin on vielä vähän raakile mutta ehdottomasti lähellä liigaa tulevaisuudessa. Ja myös Harri Kampan on myöntänyt olevansa kiinnostunut miehestä.

Mutta löytyy noita maalintekijöitä myös MP:stä Miikka Oinonen on tehnyt 8 maalia ja Tamas Gruborovic 5 maalia. Lisäksi löytyy vielä Tuomas Hynönen ja Iiro Kiukas jotka ovat maaliahneita miehiä.
 
Viimeksi muokattu:

Sheedy

Jäsen
No johan on sunnuntaina mielenkiintoinen peli Mikkelissä. MP on suorastaan pelottavan kovassa vireessä mutta uskon silti KuPS:n voittoon kun on saatu levättyä ja päästään parhaalla joukkueella matkaan. Tasainen peli kuitenkin varmaan tulossa, harmi että en pääse paikan päälle mutta onneksi paikallisradiosta kuulee matsin täällä Kuopiossa.

Hienoa kuitenkin että päästään taas paikallismatseja pelaamaan. Urskissa lienee bussilastillisen verran faneja Kuopiosta, toivotaan vaan että Mikkelissä herättäisiin vihdoin, nuo MP:n yleisömäärät ovat olleet suoraan sanottuna surkeita.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti Sheedy
No johan on sunnuntaina mielenkiintoinen peli Mikkelissä. MP on suorastaan pelottavan kovassa vireessä mutta uskon silti KuPS:n voittoon kun on saatu levättyä ja päästään parhaalla joukkueella matkaan. Tasainen peli kuitenkin varmaan tulossa, harmi että en pääse paikan päälle mutta onneksi paikallisradiosta kuulee matsin täällä Kuopiossa.

MP onnistui tosiaan tekemään melkoisen yllätyksen voittamalla Maarianhaminassa, vaikka LS:n raportin mukaan aikamoisen jyrän alla toisen puoliajan olikin. Tämä voittohan saattoi jopa auttaa KuPSia..

Otteluun lähtiessä on hyvä muistaa joukkueiden täysin erilaiset lähtökohdat. KuPS pelaa vain ja ainoastaan noususta ja vieneekin Ykkösen voiton, ellei ihmeitä satu. MP:n tähtäimessä on vain ja ainoastaan sarjapaikan säilyttäminen, sillä lennokkaasta alkukaudesta huolimatta joukkueen materiaali on korkeintaan keskinkertainen.

MP:n vahvin osa-alue on ilman muuta puolustuspeli. Vielä pari kautta sitten keskikentällä pelannut Pekka Parkkinen muodostaa luotettavan puolustusrungon yhdessä kokeneen Janne Lahtosen kanssa. Tukea tulee Pasi Nuijalta ja Mika Roivakselta. Laidat ovatkin jonkun verran heikompia, mikä mm. FC Kuusankoskea vastaan näkyi runsaina vaarallisina keskityksinä. MP:n puolustus on myös melko hidas.

Hyökkäyspeli nojaa pitkälti Miikka Oinoseen. Vahva hyökkääjä on kyennyt voittamaan pääpalloja joukkueelleen jokaisessa ottelussa, ja hallitsee myös maalinteon, kuten kauden kahdeksan osumaa kertovatkin. Keskikentältä ei Miikka Turusen lisäksi kunnollisia pallotaitureita löydy, lisäksi Turunenkin on jäänyt alkukauden jälkeen melko näkymättömäksi.

KuPS oli harjoituskauden päättäneessä ottelussa (MP-KuPS 1-4) vakuuttava. Ottelu oli pelitapahtumiltaan numeroita tasaisempi, mutta keltapaitaisen vierailijan otteissa näkyi liigapelien tuoma varmuus. Marco Manson juonikkaat oivallukset ovat tehokas ase MP:tä vastaan. Joukkueen puolustusta tukee erinomainen maalivahti Istvan Mitring, joka olisi liigassakin kova tekijä. Kun kärkimiehistä löytyy vielä sarjan eliittiin kuuluvat Marco Pogioli ja Tero Tahvanainen, on mikkeliläispuolustuksella edessään hikinen ilta. Kuopio on hieno jalkapallokaupunki, minkä yleisömäärätkin osoittavat. Joukkueen paikka on ilman muuta Veikkausliigassa.

Vaikka minua nyt leimataan pessimistiksi ja ties miksi, en voi muuta kuin arvella KuPSin voittoa. MP taistelee hyvin ja laittaa paikallisvastustajansa tiukan paikan eteen, mutta leveämmällä materiaalilla iskevä vierailija on liian kova ryhmä. Pisteet matkannevat Kuopioon joko lukemin 1-2 tai 1-3.

Viestin lähetti Sheedy
Hienoa kuitenkin että päästään taas paikallismatseja pelaamaan. Urskissa lienee bussilastillisen verran faneja Kuopiosta, toivotaan vaan että Mikkelissä herättäisiin vihdoin, nuo MP:n yleisömäärät ovat olleet suoraan sanottuna surkeita.

Parannusta on luvassa ainakin noin sen sadan kuopiolaisen verran. Hieno homma tosiaan, että KuPSia vastaan päästään pelaamaan pitkästä aikaa. FC Mikkelin ja KuPSin välisiä otteluita en paikallisotteluiksi edes laske.

Muutenhan Mikkelin yleisömääriin tuskin mitään parannusta tulee, vaikka joku hölmö sitä on alkukesän toivoakin jaksanut. Jalkapallo on FC Mikkelin tuhon ja Jukureiden nousun myötä jäänyt urheiluväen keskuudessa täysin jääkiekon varjoon. Nuoremman polven kaupunkilaisista harva edes tietää mitä kirjainyhdistelmän MP taakse kätkeytyy.

Tietenkin tässä käy niin, että KuPS-otteluun tulee tuhatkunta kiekkoon hurahtanutta mikkeliläistä MP:tä gloryhunttaamaan. MP:n hävitessä sitten päästään sanomaan, että pitihän se arvata ettei tätä futista Suomessa osata pelata.

Lajien välisen tasapainon on osoittanut myös kaupunki jäähalliremonttiin satsaamalla, mutta Urheilupuiston kenttä ja katsomot ovat karmeassa kunnossa. Kaikenlaisia tramboliineja ja koripallokenttiä kyllä teinien ryyppypaikoiksi rakennettiin, mutta katsomorakenteita korjaillaan vaan pakon edessä. Sosiaalitiloista nyt puhumattakaan.

Muutan kyllä Mikkelistä johonkin jalkapallokaupunkiin, jos ei meno parane! Surkeaa että oman kylän pojat joutuvat pelaamaan ottelunsa vain muutaman sadan katsojan edessä, johan joissakin Kakkosen peleissä käy enemmän porukkaa. Ei Mikkelissä vaan ymmärretä hyvän päälle.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tuttuun tapaani istuin jälleen seuraamassa AC Oulun otteita. Ja täytyy sanoa, että kyllä kahdessa viime kotiottelussa on hellitty kannattajia ihan olan takaa. KuPS meni nurin 2-0, nyt Viikingit 4-0.

Uusista pelaajista sen verran, että molemmat ovat selviä vahvistuksia joukkueelle. Ablade on todella taitava ja syötöt osuvat hyvällä prosentilla omille. Antonio pelasi vain 15 minuuttia, mutta kyllä Luizilla edelleen on taito tallella. Pari kertaa piti vastustajaa pilkkanaan. En nähnyt Luizin maalia, taisi olla aika nätti sijoitus.

Pullamössö: Ensimmäisen maalin teki Jani Sipilä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jos tänään ei väki löydä tietään Urskiin niin hävetkää sanon minä!! Eli homman nimi on että MP kohtaa 75-v juhlaottelussaan Kupsin. Varmana nousijana pidetty Kups on sarjassa kolmantena kun taas putoamiskamppailuun tuomittu MP on kolmen pisteen päässa viidentenä, tänään voitto ja ollaan tasapisteissä..tosin Kups on pelannut ottelun vähemmän.

Kupsin ostojoukkueella voisi pelata jopa liigaa. Nimekkäät ulkomaalaisvahvistukset Istvan Mitring, Marco, Marco Manso ovat kaikki tuttuja miehiä liigasta, lisäksi joukkueessa pelaa Brassi Roger. Suomipojista tunnetuimpia ovat Jaakko Pasanen, Jani Hartikainen ja Kalle Parviainen liigatason miehiä mielestäni. Ja myös Tero Tahvanainen on vaarallinen viimeistelijä. Ja kun penkin päässä on valmentajana Juha Malinen niin melkoinen sikermä divaritasolle..

Mikkelin pojat ovat ylittäneet itsensä komeasti. Nuori joukkue ei ole hävinnyt avauspelin Honka 0-4 konttauksen jälkeen peliäkään.
Pelaajista Miikka Oinonen johtaa ykkösen maalipörssiä 8 maalilla ja alkukauden paras MP pelaaja mielestäni. Iso ja vahva kaveri voittaa jatkuvasti pääpallot ja luo vaarallisia tilanteita. Tamas Gruborovic on myös pelannut mahtavan alkukauden tehden 5 maalia ja tekee Oinosen tapaan valtavia työmääriä pelistä toiseen. Alakerta on myös pelannut hyvin vaikka juuri sieltä on ollut jatkuvasti miehiä sairastuvalla ( 3 avauksen miestä pahimmillaan). Pitää myös kehua vanhaa jyrää Jokke Kangaskorpea, pelisilmä on tallella on tainnut antaa 4-5 maalisyöttöä ja teki itse VPS:ää vastaan tärkeän tasoitusmaalin lisäajalla.

Mutta tänään siis savon hegemonia vääntö muutaman vuoden tauon jälkeen. Meikäläiselle MP-Kups pelit ovat tarjonneet 80-luvulta lähtien monta ikimuistoista hetkeä. Kirkkain muisto kaudelta 92 jolloin Kuopiossa kauden päätös pelissä Juha
Karvinen teki voittomaalin ja pudotti kasvattajaseuransa divariin.
MP on saanut nauttia muutamasta Kupsin juniorityön helmistä, nimet Juha Karvinen ja Jouni Räsänen eivät esittelyjä kaipaa. Jämä mätti MP:lle lähemmäs 50 liigamaalia ja luunkova pakki Jouni Räsänen pelasi MP:ssä viimeiset liigakaudet ollen joukkueen harvoja valopilkkuja. Myös Kupsin toimitusjohtaja Markku Raatikainen on pelannut MP:ssä.

Sää näyttää nyt pilviseltä mutta eiköhän tänään mene kauden yleisöennätys rikki, siitä pitänevät Kupsin fanibussilaiset huolen?

Ja veikkaus MP voittaa 3-2 ja Malista vituttaa..Ja yleisöä 784.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
MP-KUPS 2-2 ( 0-0)

Kauden ennätysyleisö reilut 1400 katsojaa todisti ehkä kauden parasta peliä Urskissa. Harmi vaan että Kups pääsi lopussa tasoihin, olisin kyllä suonut voiton MP:lle. Mutta itse aistin pelissä sitä henkeä jota olen kaivannut Urskiin monta monta vuotta. Yleisöä oli paljon ja se kannusti sinipaitoja jotka rohkeasti haastoivat ennakkoon paljon vahvemman Kupsin.

I puoliaika oli suht varovaista pelailua kotijoukkueen lievästi hallitessa Juho Luukkonen ei tainnut joutua venymään kertaakaan kunnolla. Toisella puoliajalla sitten alkoi tapahtua.

0-1 Kupsin pelaajat pääsivät nopeaan vastaiskuun ja puolittaisen läpiajon Luukkonen torjui jaloillaan mutta jälkitilanteesta Manso roikotti pallon yli Luukkosen.
1-1 Miikka Oinosen kauden 9 maali Kososen keskityksestä.
2-1 Kauden maali Urskissa. Tumppi Hynönen tykitti 20 metristä ja Urski repesi semmoiseen huutoon että vanhat hyvät ajat tulivat mieleen.
2-2 Odottelin jo kotivoittoa mutta sekavasta tilanteesta Jani Hartikainen niittasi maalin.

Kupsi osui lisäksi kerran ylärimaan ja ahdisteli muutenkin vaarallisesti kotijoukkueen maalia. Lopussa nähtiin vielä pahan näköinen tilanne kun Kimmo Kurki ja Kalle Parviainen törmäsivät rajusti ja molemmat joutuivat jättämän kentän. Kotijoukkueen Kurki vietiin paareilla kentältä ja pää oli sen näköinen että Kure huilannee jonkun aikaa?

Mutta viimein saatiin eloa Urskiin, Kuopiosta oli saapunut bussilinen faneja ja kiittettävästi näistä ääntä lähtikin. Mutta tosiaan lisää tämmöistä..yleisöön menevää peliä ja tiettyä jännitettä. Mutta toivotaan että porukkaa tulee myös muihin peleihin. Seuraava kotipeli on 22.7 Honkaa vastaan. Honka on ainut joukkue joka on pystynyt MP:n tällä kaudella sarjassa voittamaan. Harmi vaan että MP:llä on noita tasapelejä noin paljon, muuten tilanne näyttäisi aika hurjalta noin postiivisessa mielessä... Mutta eiköhän sarjapaikka ole jo varma? Kupsille tasapeli saatoi olla paha sillä Maarianhamina ja Oulu voittivat pelinsä ja kasvattivat kaulaa Kupsiin. Tosin Kups on tainnut pelata pelin vähemmän. Mutta tiukaksi menee nousutaistelu ja näyttää siltä että ei MP ole aivan ulkona siitäkään..
 
Viimeksi muokattu:

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Ostojoukkue KuPS

Jo on aikoihin eletty, kun vakavalla naamalla väitetään, että KuPS on ostojoukkue. Sama KuPS, jolla ainakin pari vuotta sitten oli eniten junioripelaajia koko valtakunnassa. Totta kyllä, KuPSin eilisestä avauksesesta vain viisi pelimannia on puhtaasti omia kasvatteja. Pari avauksen jamppaa on ollut KuPSin kanssa tekemisissä jo hyvin varhain juniorina, näiden puhtaiden omien kasvattien lisäksi. Vaihtopenkki onkin jo täysin omien kasvattien varassa, brassi-Rogeria lukuunottamatta. En nyt aivan ostojoukkueesta puhuisi, vai mitä Jesse?

Olen Jessen kanssa muutenkin hieman eri mieltä eilisestä ottelusta. Mielestäni peli oli aika lailla surkeaa. Jalkapalloviihde oli tuosta esityksestä kaukana, yksi huonotasoisimpia matseja, joita olen tällä kaudella nähnyt. MP pelasi kreikkalaistyylistä tiukkaa vartiointipeliä ja iski vastaan. KuPS yritti pitää palloa ja rakentaa, mutta tilaa ja aikaa ei ollut kotijoukkueen tiukassa prässissä ja vartioinnissa.

Ensimmäinen puoliaika oli aivan neppailua, vaarallisia maalipaikkoja ei käytännössä ainuttakaan. MP oli yllättäen jopa hieman hallitsevampi. Toisella jaksolla KuPS sai pelinsä pyörimään ja hallitsi jaksoa. Maalit tuossa Jesse jo kertoikin. 1-1-maalissa voi Jaakko Pasanen ottaa paljon harteilleen, aikaa olisi ollut ottaa pallo haltuun, miksi vetää pallo päädystä yli. Toisaalta myös 17-vuotias maajoukkuetoppari Pyry Kärkkäinen katseli vierestä tasoitusmaalia. KuPSin 2-2 maali ei ollut niinkään sekava. Hartikainen ohjasi kauempaa tulleen vedon maalin sivuverkkoon ja peli oli tasan.

KuPS on yhä nousutaistossa mukana. MIFK johtaa neljällä pisteellä, mutta on pelannut KAKSI ottelua enemmän. Ouluun on matkaa kolme pistettä, Oulu on pelannut yhden ottelun enemmän. Tasainen on kärkikolmikko. Uskon, että kärkikolmikko pysyy samana kauden loppuun saakka, MP ei taida aivan tuonne asti yltää. Kukaan tuskin uskaltaa arvioida missä järjestyksessä tuo kolmikko loppusyksyllä on. Uskon edelleen, että MP on kuuden sakissa ja Wilzu häviää jälleen vetonsa ;)

Urskissa ilmoitettiin yleisöä olleen yli 1400. Tuo lukema kummastutti ainakin minua ja monia muitakin. Ei tuolla nyt aivan niin paljoa mitenkään voinut olla, liekkö jaetuilla vapalipuilla osuutta asiaan? Yleisöä oli kuitenkin ihan kohtuullisesti. Pääkatsomo antoi hyvin tukea kotijoukkueelle. Valitettavasti pelin taso oli vain sellainen, että ihan hetkeen en jaksa tuosta lystistä maksaa.

EDIT: Korostan vielä, että tasapeli oli eilisestä pelistä täysin oikeutettu lopputulos.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Oulussa paikallinen AC jatkaa hyviä otteitaan. Eilen sunnuntaina kaatui VPS 1-0, vieraspelaajan oman maalin ansiosta. Ottelu oli ollut kaikkea muuta kuin viihdyttävä. Itse en paikalle päällekkäisen työtehtävän takia päässyt.

AC:n materiaali alkaa olla aika tiukalla. Pelaajia on yksinkertaisesti liian vähän. Testipelaajista Ablade sai sopimuksen, mikä helpottaa tilannetta jonkin verran. Vaihtopelaajia oli eilisessä ottelussa jopa viisi, mikä on kauden ennätys.

Lähiaikoina Ouluun saapuu testattavaksi myös 27-vuotias brasilialainen laituri, joka tuntee taitelijanimen Everton. Miestä voi tarkkailla myös uudesta CM:stä, löytyy kuulemma sieltäkin.
 

Brad Vigon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, JYP, Mora IK
"MP on tämän pelin jälkeen sarjan suurin nousijasuosikki"

Eilisen tasapelimatsin (MP-KuPS) jälkeen KuPS:n valmentaja Juha Malinen latasi kunnolla Länsi-Savossa tänä aamuna :

"MP on tämän pelin jälkeen sarjan suurin nousijasuosikki"

"Vai voiko joku muu väittää jotain muuta? MP on tämän hetken kovakuntoisin joukkue" , latasi Malinen.

"Sellainen sitkeys mitä MP:n pelaajilla on menee kaikkien ominaisuuksien ohi. Taistelutahto on ihan liian aliarvostettu tekijä Suomessa ja myös Euroopassa", jatkoi Malinen.

Aika outoja väitteitä. Kyllähän MP:llä on pitkä putki häviämättömiä otteluita, mutta KuPS, AC Oulu ja MIFK ovat napsineet otteluistaan MP:tä enemmän pisteitä ja vielä Rakuunatkin ovat pisteen päässä mikkeliläisjoukkueesta.

Nämä kommentit taisivat vain sittenkin olla paineiden siirtelyä toisille. Kyllähän se tiedetään, että KuPS ja ainoastaan KuPS oli ja on vahvin joukkue nousemaan takaisin liigakartalle ihan niinkuin KalPa Mestiksessä!
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Vielä Savon derbystä

Käsite ostojoukkue on kyllä väärä kun Ykkösen jalkapallosta puhutaan. Samasta asiasta taitettiin peistä kun Jukurit pelasi ja näköjään nyt homma on täällä taas tapetilla.

Vilkaistaanpa esimerkiksi tämän kauden tulijoiden listaa Kuopiossa. Istvan Mitring ja Marco Manso lienevät KuPSista sellaisia pelaajia, joiden saamiseen on eurojakin tarvittu. Heidät näkisin kuitenkin selkeiksi vahvistuksiksi, jotka todella nostavat joukkueen tasoa. (Yksi tämän kaltainen pelaaja ei olisi MP:llekään pahaksi.) Tero Tahvanainen ja Olli-Pekka Itälä siirtyivät Rakuunoista, joten heidätkin joku voi "ostopelaajiksi" laskea, mutta liekö miehillä muitakin syitä tulla Kuopioon kuin jalkapallo. Hyviä pelaajia molemmat. Mika Lähderinne ja Pasi Tuutti taitavat olla Kuopion omia poikia vaikka Kakkosta viime kaudella pelasivat?

Mutta vielä eiliseen peliin. Yleisömäärän viilaaminen ylöspäin on kyllä surkeinta touhua mitä voi tehdä. Aikaisemmin kun MP on hyvinkin suoraselkäinen katsojalukujen kanssa ollut. Pääkatsomo, jonne kaupungin sivujen mukaan mahtuu 858 ihmistä, oli lähes täynnä ja avokatsomoissakin oli hyvin väkeä. Siitä en sitten osaa sanoa, tuleeko 1414 täyteen.

Ensimmäinen puoliaika oli melko mitäänsanomatonta peliä, mutta toisella sitten tapahtuikin senkin edestä. Kenties kuopiolaiset ja mikkeliläiset näkemyserot pelin tasosta johtuvat siitä, että täällä tätä kreikkalaispeliä on katseltu koko kausi? :) No, ei voi valittaa jos tulosta syntyy. Toisaalta vähän monipuolisempi hyökkäyspeli ei olisi pahitteeksi. Puolustuspeli oli MP:llä pääosin hyvällä mallilla, mutta maalit tulivat sitten melkoisista virheistä. Tasoitusmaali olisi jo paikattu silläkin, että takatolppaa olisi vartioitu tilanteen loppuun asti. Mutta kuten Micco! toteaa, tasapeli on oikeutettu lopputulos.

Mikkelissä käyneistä joukkueista VPS ja KuPS ovat olleet selvästi parhaat. Molemmat ovat osanneet ottaa tilan pois ja pelanneet kurinalaisesti. Mielenkiinnolla tässä odottelen, miten AC Oulu ja IFK Mariehamn Mikkelissä aikanaan esiintyvät.

Malisella selvästi ylimäärä syötyjä kalakukkoja. No, MP kyllä tuo mieleen Kreikan, mutta tuskinpa joukkue sentään samaan yltää kuin "esikuvansa". MP päätynee jonnekin sarjan alempaan keskikastiin kauden päättyessä. Taistelutahdossa hän kyllä osuu oikeaan, siinä on MP:n ykkösase ja sillä on myös pärjätty hyvin.

Seuraava kotimatsi tosiaan 22.7. Honkaa vastaan. Mitenkähän moni ensi kertaa Urskiin tulleista katsojista aikoo saapua uudelleen?

Edit: nyt kun tuli mieleeni. Nuijamiestenkadun puolella olleella ylätasanteella oli jonkunlainen telttarakennelma. Mistähän tämmöinen on Urskiin ilmestynyt? Jatkossahan VIP-asiakkaita voisi hyvinkin tällaisella systeemillä palvella. Paikka vaan ei ole paras mahdollinen ottelun seuraamisen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Taisi olla vähän turhan kärkkästi sanottu tuo ostojoukkue ihan sitä en tarkoittanut. Kups tekee Kalpan tavoin todella hienoa juniorityötä, onhan MP:ssä esiintyneet mm Juha Karvinen, Jouni Räsänen, Markku Raatikainen ja Harri Korhonen. Mutta en jaksa uskoa että herrat Mitring, Manso ja Marco ei talkoohengelläkään pelaavat? Ja Juha Malinenkin lienee tuntee arvonsa?

Ja olen edelleen sitä mieltä että ei tuo peli niin surkeaa ollut kuin Micco antaa ymmärtää. No makuasoista ei voi kiistellä. Mutta Tuomas Hynösen maali kelpaisi kyllä mihin tahansa maalikoosteeseen. Ja tuosta Hartikaisen maalista tilanne meni miulla vähän ohi kun päästin porukaa ohitseni pois katsomosta.
Äärimmäisen vittumaista tuommoinen pomppinen, häiritsee etenkin lätkäpeleissä.

Nyt kun olen nauttinut pienen ja urhean MP:n taistelusta suurempiaan vastaan luulen tietäväni miltä tuntuu esim Kookoon ja Hermeksen faneista kun oma suosikki kaataa Jukurit..

Mutta uskon ja toivon että MP kauden päättyessä on sijoilla 4-6 kunhan runkomiehiä ei loukkaannu. Tämän kauden hankinnoista Miikka Turunen ja Olli Kosonen ovat olleet pettymyksiä. Turunen aloitti kauden hyvin mutta on kesän myötä hiipunut. Olli Kosonen on väläytellyt ajoittain ja osoittanut olevansa vaarallinen erikoitilanteissa. Mutta kummallakin on petrattavaa reilusti.

Mutta katsellaan kuka nousee veikkaan ja toivon Kupsia, sillä ei MP:n nousu ole realistinen vielä muutamaan vuoteen. Dufvan sanoin mennään vaikka liigaan pelaaja kerrallaan. Miikka Oinonen Tamas Gruborovic ja Tuomas Hynönen lienee lähimpänä. Hynönen oli muutama vuosi sitten talven Jazzin ringissä mutta ei vielä silloin saanut sopimusta.

Ps. Sattuuko muuten Kups-MP peli mille viikonpäivälle, olisi kiva lähteä fanimatkalle? Nythän on ollut puhetta Lahti-MP cup ottelun fanimatkasta.

Pss mihin päätyi huippulupaava Anssi Pellikka? Oli nuorena huippulupaava mutta läpilyönti miesten tasolla jäi tekemättä.

Ja Witsulle tuo teltta oli siellä tasantella jo FC Mikkelin aikana joissakin peleissä. Itse muistan istuneeni siellä ainakin Stockportin käydessä Mikkelissä.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti jesse72
Kups tekee Kalpan tavoin todella hienoa juniorityötä, onhan MP:ssä esiintyneet mm Juha Karvinen, Jouni Räsänen, Markku Raatikainen ja Harri Korhonen. Mutta en jaksa uskoa että herrat Mitring, Manso ja Marco ei talkoohengelläkään pelaavat? Ja Juha Malinenkin lienee tuntee arvonsa?

Jos juniorityön tasoa mitataan sillä kuinka paljon seuran kasvatteja pelaa pääsarjatasolla ja ulkomailla, on KuPS:n juniorityö valitettavasti todella surkeaa. Harri Ylönen on varmaankin viimeisen kymmenen vuoden aikana ainut kuopiolainen vähänkin tasokkaammassa ulkomaansarjassa (=Norjan liiga) pelannut. Liigassakaan ei kovin montaa KuPS:n kasvattia tätä nykyä pelaa; mieleeni tulevat vain Ylönen, Ilja Venäläinen sekä Jussi Pellikka (varmasti niitä on muutamia muitakin) ja näistäkin ainoastaan Ylönen on jonkinmoinen tähtipelaaja liigatasolla. Eli kyllä KuPS:n juniorityö on kaukana siitä mitä se joskus ennen oli, jos mittarina käytetään pelaajieen määrää 'huipulla'.

Varmasti Marco Manso ja Istvan Mitring ovat Ykkösen kaksi kalleinta pelaajaa, mutta en usko heidän olevan kohtuuttoman kalliita seuralle. Molemmat tulivat Kuopioon nimen omaan siitä syystä, että Malinen siirtyi tänne. Malisen vetovoimaa voikin ihmetellä, sillä myös kolmas entinen mypalainen, Ryan Botha, oli tiettävästi harkinnut Kuopioon muuttamista. Sekä Mitring että etenkin Manso olisivat saaneet liigasta varmasti rahakkaamman sopimuksen, näin ainakin Malinen totesi. Ja miksipä Malista ei uskoisi, sillä KuPS:n talous ei ole mitenkään ihmeellisen hyvässä kunnossa ja Mansohan olisi voinut jatkaa Malesiassa ja takoa rahaa, mutta päätti palata Malisen alaisuuteen. Marco (ei siis Manso) puolestaan on kertonut viihtyvänsä Kuopiossa, enkä usko, että hänestä kovin moni liigaseura olisi kiinnostunutkaan, sen verran tasapaksuja ovat hänen esityksensä liigassa olleet.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Ilmainen vinkki veikkaajille: Ensi lauantaina pelattava Honka-AC Oulu on takuuvarma ykkönen. Oululta puuttuu pahan näköisesti uudelleen polvensa loukannut Luiz Antonio, pelikieltoiset runkopelaajat Jefferson Pires ja Jarkko Hurme sekä armeijan palveluksen takia poissaoleva Olavi Arvola.

Edellä mainitut pelaajat tekevät sarjakakkosen riveihin sellaisen loven, ettei sitä pystytä paikkaamaan.
 
Viestin lähetti jesse72
Oulu hankki sitten suht kovan miehen, Luis Antonio saattaisi jopa mahtua veikkausliigaankin vielä? Lahti lienee tarjonnut try-outia mutta ei tainnut Luiz poikaa kiinnostaa..Mutta ihan kiva saada värikkäitä pelimiehiä ykköseen. Tosin Luisilla on ollut vaivoja ja ikääkin alkaa olla. Mutta vanha kettu aiheuttanee harmia muille joukkueille jos vaan pysyy terveenä..
Aika enteellinen oli tuo sinun viimeinen lauseesi pisteineen. Kyllähän tätä värikästä pelimiestä ehdittiinkin nähdä kentillä yhteensä vajaa puoliaika. Tosin siinä ajassa teki yhden kauden komeimmista maaleista, suoraan vapaapotkusta vasempaan ylänurkkaan.


www.acoulu.fi informoi seuraavaa:

Luiz Antonion kausi ohi 13.07.2004

- Ura ei vielä

AC Oulun hyökkääjä Luiz Antonion sunnuntaina saama polvivamma osoittautui katkenneeksi eturistisiteeksi ja se tietää kesäkuussa Ouluun hankitun pelaajan kauden päättymistä ennen aikojaan.

Maankuulu urheilulääkäri Ilkka Tulikoura leikkaa Veikkausliigan kaksinkertaisen maalitykin polven ensi viikon torstaina.

33-vuotias brasilialainen ei aio lopettaa uraansa, vaan tehnee esisopimuksen AC Oulun kanssa ensi kaudeksi.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Vitutus on erittäin korkealla nyt, kun tieto tosta vamman vakavuudesta tuli. Sunnuntaina jo pelättiin pahinta, mutta toivoa oli eiliseen iltapäivään asti.

AC Oulun mahdollisuudet heikkenivät oleellisesti. Joukkueessa ei ole ensimmäistäkään kunnollista hyökkääjää, kun Jäväjäkin on menettänyt maalijyvänsä. Erittäin paha takaisku, jolla saattaa olla suuretkin vaikutukset loppukaudelle.

Viikingit tippui eilisen tappionsa jälkeen kenties lopullisesti kärjen vauhdista. Ouluun on eroa jo kahdeksan pistettä. Kauden todelliset yllättäjät, MIFK ja Rakuunat jatkavat edelleen vahvaa menoaan. Nykyisellä vauhdilla MP nousee haastamaan kärkiseurat kovaan taistoon, aivan kuten itsekin jo keväällä odotin. Ennustin tuolloin mikkeliläiset neljän parhaan joukkoon.

Tänään on ykkösessä mielenkiintoinen peli, kun koko kauden alisuorittanut VPS saa Hietalahteen vieraaksi KuPSin. VPS pelasi sunnuntaina Oulussa vahvan pelin, joten ainakin tasuria tästä ottelusta odottelen. Kotivoittokaan ei olisi yllätys.
 

Senator

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, LA Kings
Rakuunat-IFK Marihamn 3-0

Rakuunat-IFK Marihamn 3-0

Rakuunat kaatoi sarjakärjen ja otti jo kuuden peräkkäisen voittonsa, joissa maaliero murskaava 17-3.MIFK hallitsi lievästi kenttätapahtumia, mutta Rakuunoiden puolustus ehti aina pallon eteen estäen jo varmalta näyttäneen maalin.Myös maalivahti Tero Mäkäläinen vakuutti maalissa.Rakuunat nousi sarjassa jo kolmanneksi kahden pisteen päähän kärjestä, joten alkukausi on ollut suorastaan loistava.Paikalle oli saapunut myös MIFK:n kannattajaryhmä, joka jaksoi pitää ääntä ottelun loppuun asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös