Jalkapallo – yleinen keskustelu

  • 1 103 341
  • 7 383

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Onneksi saarilta löytyy vielä pelaajia jotka haluavat palvella seuraa jossa ovat mahdollisuuden saanet, Ross Barkley teki 2018 asti kestävän sopimuksen Evertonin kanssa ja kertoi kuinka oli surullinen Rooneyn lähdettyä, koska luuli että he veisivät yhdessä seuraa eteenpäin. Tälläista pelaajaa seuraa mielellään.

Ross Barkley oli kymmenen vuotias kun Rooney siirtyi Manchester Unitediin mutta toki hienoa, että pelaajalla oli kova itseluottamus jo lapsena.

Rooneyn ja Barkleyn vertaaminen ei kannata muutenkaan. Rooney oli Evertonissa todella loistava, ilmiömäinen lupaus, joka oli Englannin kulmakivi vasta 18-vuotiaana Em-kisoissa paukuttaen neljä osumaa.

Barkley on nyt 20-vuotias pelaaja. Toki hyvä pelimies mutta ei lähellä Rooneyn kaltaista lupausta. Veikkaan ettei saanut haluamaansa isoa tarjousta miltään Evertonia suuremmalta Valioliigaseuralta ja jäi näin Evertoniin. Ei siinä mitään vikaa mutta aivan turha lähteä Rooneyta sivaltamaan liikkeestä, jonka olisi itsekin tehnyt. Siirtyminen Englannin ja maailman suurimpaan seuraan sen tulevana huipputähtenä ei vain nyt tapahtunut Barkleyn kohdalla, niin kenties pienen katkeruuden ymmärtää.
 
H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Kyllähän tuo kieltämättä huono perustelu on. La Ligan mestaruuskamppailukin käydään melkeinpä aina vain Realin ja Barcan välillä. Valioliigassa sen sijaan on Chelsea, kummatkin Manchesterin suurseurat, Arsenal ja Pool. Tämän jälkeen tulevat Newcastle, Everton jne. jotka pystyvät haastamaan näitä suurseuroja. La Ligassa ehkä Tico pystyy jotenkin laittamaan jatkossa kampoihin Realille ja katalaaneille.

Lyhyesti voitaisiin todeta, että yksilötaitotasolla La liga on ylivertainen, mutta Valioliigassa on enemmän leveyttä. Täten Valioliiga on ehkä edelleenkin se kovatasoisin sarja tällä planeetalla.
__________________

Eihän tästä asiasta jaksaisi vääntää, mutta kuinka paljon nämä Poolit, Arsut ja Spursit ovat ihan oikeasti haastaneet Manchesterin porukoita tai Chelseaa mestaruustaistoon? Periaatteessa lähellä, mutta ei siellä päinkään. Ja noistakin ManC on vasta viime vuosina noussut taistelemaan ManUn ja Chelsean kanssa öljyrahoilla. Jos nyt ottaa vaikka viimeiset 15 mestaruutta (=2000-luku) niin La Ligassa on ollut enemmän eri mestareita kuin Valioliigassa (5-4).

Ja kuten onkin jo todettu ainoat oikeasti vertailukelpoiset kilpailut eri sarjojen välille ovat Mestarienliiga ja Eurooppa-liiga, missä espanjalaisseurat ovat järjestäen parempia kuin brittiseurat.

Mutta mielipiteet ovat kuin perseenreikiä, jokaisella on omansa.
 
Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Sattuisiko kukaan tietämään, että näkyykö tuota Apoelin ja Klubin välistä matsia missään Kyproksen Ayia Napalla? Mitään paikallisia sporttibaareja??
 
RDivis

Jäsen
Itävaltaan käy HJK:n tie taistossa Eurooppa-liigan karsinnassa. Eli Rapid Wien. Ei paha, kun vastaan olisi voinut tulla Twenteä, PAOKia, Zagrebia Trabzonsporia.

Paikkaan lohbkovaiheessa tarvitaan tietenkin nappisuoritus, mutta mahdollisuus on.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Itävaltaan käy HJK:n tie taistossa Eurooppa-liigan karsinnassa. Eli Rapid Wien. Ei paha, kun vastaan olisi voinut tulla Twenteä, PAOKia, Zagrebia Trabzonsporia.

Paikkaan lohbkovaiheessa tarvitaan tietenkin nappisuoritus, mutta mahdollisuus on.

Onko Kandji nyt sitten pelikiellossa tuon ensimmäisen pelin? Vai tuleeko punaisista enemmän penalttia? Ois kyllä hienoa, jos pitkästä aikaa HJK pääsisi lohkovaiheeseen, vaikkei toki mestareidenliigan lohkovaihe. Mitenköhän on, jos jatkopelit napsahtaa, niin pelataanko ne Stadionilla vai Soneralla?
 
Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Mestarien liigan seuraavassa karsintavaiheessa otteluparit ovat seuraavat:

NK Maribor v Celtic
Salzburg v Malmö FF
Aalborg v Apoel
Steaua Bukarest v Ludogorets
Slovan Bratislava v BATE Borisov
Besiktas v Arsenal
Standard Liege v Zenit
FC Kööpenhamina v Leverkusen
Lille v Porto
Napoli v Athletic Bilbao.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Klubille siis Rapid Wien, ei todellakaan helppo pala tuollainen rutinoitunut keskieurooppalaisjengi, mutta tietenkin hoidettavissa erinomaisella nappiin menevällä suorituksella.

Teemu Pukin Celticille sen sijaan kävi kunnon munkki eli joulu, ts. siellä pelaa nykyään Teemu Joulupukki.

Rökäletappiolla turpaan ja ulos CL-karsinnoista, mutta vastustaja Legia olikin toisen osaottelun loppuminuuteilla peluuttanut edustuskelvotonta äijää. Puolalaisten 6-1 -voitto otteluparista muuttui tuon toisen matsin tulosmuutoksella tasatilanteeksi 4-4 ja Celtic jatkoon.

Kovat seuraamukset yhden väärän miehen pelaamasta muutamasta minuutista, mutta näitä käy ja peliluvat kuntoon. Celticille varmaan mieluisa uutinen.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Onko Kandji nyt sitten pelikiellossa tuon ensimmäisen pelin? Vai tuleeko punaisista enemmän penalttia?
En ole varma, mutta ei kai siitä yhtä peliä enempää voinut tulla kun ei ollut suora punainen?
 
Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Eihän tällaisessa ole mitään järkeä. Okei, sääntöjä on rikottu, mutta tyyppi pelasi 2 minuuttia lopussa ja nyt Legian 6-1 yhteismaalivoitto kääntyikin tappioksi ja Celtic pääsee sitten armopalalla jatkoon, jep jep..

Säännöt löytyvät kyllä sääntökirjasta, vaikka 2010-lukua eletäänkin niin eikai kaikkea voi antaa anteeksi?
 
http://www.mtv.fi/sport/jalkapallo/mestarienliiga/uutiset.shtml/2014/08/1921221/celtic-jatkaa-sittenkin-ucl-karsinnoissa---legia-hylattiin
Tottahan tuo on, että Celticillä kävi tuuri, mutta mikäli Legian organisaatio on puuhastelun tasolla skotteja on turha syyttää. Kyllä tälläiset asiat pitää olla tiedossa ja hallussa.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Säännöt löytyvät kyllä sääntökirjasta, vaikka 2010-lukua eletäänkin niin eikai kaikkea voi antaa anteeksi?

Tottakai ymmärrän sen, että sääntökirjaa pitää noudattaa.
Mutta en tiedä mitä tarkoitat sillä "eikai kaikkea voi antaa anteeksi"? Annettiinko Legialle jotain aiemmin anteeksi? Jos näin, niin siitä mulla ei sitten ole tietoa.

Mutta mun pointti oli kyllä se, että sääntöjä pitää noudattaa, mutta joku järki tossa pitäisi olla. Tuskin Legia ajatteli tarkoituksella tekevänsä pienen vilpin laittamalla kahdeksi minuutiksi kentälle pelaajan jonka tiesivät olevan rekisteröimätön. Tuskin kovasti etua siitä saivat. Mutta onhan se tullut ennenkin todettua, että urheilussa säännöt ovat moninkerroin siviilipuolen lakeja kovemmat ja armottomammat.
 
Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Mutta mun pointti oli kyllä se, että sääntöjä pitää noudattaa, mutta joku järki tossa pitäisi olla. Tuskin Legia ajatteli tarkoituksella tekevänsä pienen vilpin laittamalla kahdeksi minuutiksi kentälle pelaajan jonka tiesivät olevan rekisteröimätön. Tuskin kovasti etua siitä saivat. Mutta onhan se tullut ennenkin todettua, että urheilussa säännöt ovat moninkerroin siviilipuolen lakeja kovemmat ja armottomammat.

No mitä vitun merkitystä sillä on rikkooko sääntöjä vähän vai paljon? Jos tälläisen annetaan mennä läpi, ensi kerralla saa pelata 45 minuuttiia ja kohta koko pelin.

Onneksi sentään urheilussa on vielä armottomia sääntöjä, niitä tarvitaan siviilipuolellakin.
 
Kyllä, sinulla on juuri oikea asenne. Noin sen pitää sitten kai mennä. Mitään vitun väliä sillä minkä suuruinen rike, kun on kerran sääntöjä rikottu, niin armotta tuomio vaan. Mutta se on oikeasti hyvä, että sinunlaisia virheettömiä henkilöitä on olemassa, koska niille on paikkansa silloin kun tuomiot on armottomia. Ei tarvitse ainakaan miettiä mitään naurettavia tapauskohtaisia tutkintoja niin kuin itse tyhmänä ajattelin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Legia nyt on ainoa syyllinen tapauksessa; ammattilaisseura, kyseessä seuralle varmasti älyttömän merkittävä kilpailu ja pelissä isot rahasummat ja siitä huolimatta tällainen lapsus tapahtuu... hohhoijaa, joku saa potkut.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai Legia on ainoa syyllinen, se on selvää.
Mutta tapauksessa oli kyse siitä, että pelaaja oli kyllä ollut pelaamatta pelikieltonsa ajan, mutta Legia oli unohtanut hänet rekisteröidä ensimmäiseen karsintaottelupariin. Ja siksi pelaajan pelikielto ei ollut virallisesti lyhentynyt.
Ja nyt tuli sitten ottelun lopussa kentälle kun peli oli jo selvä.

Olisikohan tässä tapauksessa voinut vaikka sakoilla yrittää selvitä ns. ensimmäisenä varoituksena. Ja jos tuollainen toistuu, niin sitten isompaa penaltia.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mutta mun pointti oli kyllä se, että sääntöjä pitää noudattaa, mutta joku järki tossa pitäisi olla. Tuskin Legia ajatteli tarkoituksella tekevänsä pienen vilpin laittamalla kahdeksi minuutiksi kentälle pelaajan jonka tiesivät olevan rekisteröimätön. Tuskin kovasti etua siitä saivat. Mutta onhan se tullut ennenkin todettua, että urheilussa säännöt ovat moninkerroin siviilipuolen lakeja kovemmat ja armottomammat.

Mitä ihmettä tarkoitat? Jos menen Lappiin hiihtolomalle omalla autolla ja ajan sen 1000 kilometriä sinne nopeusrajoitusten mukaisesti, mutta siitä matkasta vaikka kymmenen metriä vahingossa ylinopeutta. Poliisi on siinä juuri tutkallaan ja ajoin 20km/h ylinopeutta. tämä oli 0,001 % koko matkasta, silti sain sakot. Epäreilua, eikö? Lain mukaan vaan hetkellisestikään ei saa ajaa ylinopeutta.

Onpa typerää, että jalkapallon säännöissä ei mainita, että edustuskelvotonta pelaajaa saa peluuttaa pari minuuttia per peli. Mihin muuten tämä raja pitäisi mielestäsi vetää? Olisiko 5 minuuttia vielä ihan ok määrä? 20 minuttia taitaa olla jo vähän liikaa edustuskelvottomalle pelaajalle?

Säännöt ovat perseestä silloin, kun niitä ei tajua ja jää kiinni.
 
Azteca

Jäsen
Onko tuo oikein lienee makuasia. Sääntöjen mukaan meni ja se on selvää, että siltä osin meni oikein. Entä urheilullisesti? Paskempi jengi jatkoon sen takia, että parempi jengi peluutti hetken pelikiellossa ollutta pelaajaa. Eivätkä he siitä hyötyneet. Onko se oikein?

Makuasioita, mutta itse näen kyllä tuossa urheilullisen tappion kun huonompi meni jatkoon. Näissä asioissa tosin voi olla hyvä, että oikeasti pidetään säännöistä 100% kiinni, mutta kyllä jokainen joka vähän osaa ajatella ymmärtää kuitenkin Sammyn pointin. Tässä voi kuitenkin kiistatta sanoa, että vilpin tehnyt joukkue ei a) pyrkinyt voittamaan vilpillä b) saanut ratkaisevaa hyötyä vilpistä. Tällöin jotkut voisivat olla sitä mieltä, että nämä voi ratkoa tapauskohtaisesti silloin kun on näin selvä tapaus kyseessä. Sakot olisi riittänyt?

Itselle tuo sama kun raiskausyritys. Nainen sidottu ja äijä just tunkeutumassa sisään, mutta paikalle tulee poliisit. Aah, ethän sinä raiskannut. Mun mielestä tässäkin pitäisi mennä tapauskohtaisesti ja raiskauksen yritys voi joskus olla sama kuin raiskaus.

Olisko paras mennä nukkumaan.. sen verran hyvää juttua näin perjantai-iltana? ;)
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko tuo oikein lienee makuasia. Sääntöjen mukaan meni ja se on selvää, että siltä osin meni oikein. Entä urheilullisesti?

Niin isoista rahoista pelataan, että kallistun sääntöjen noudattamisen puolelle. Jos säännöt taas ovat väärät tai kohtuuttomat, niin sitten niitä pitää muuttaa.

Muutenkin kun jalkapallossa on ollut viime aikoina kaikenlaista korruptioepäilyä (eli oikeasti tapahtunutta), niin miltähän se sitten taas kuulostaisi, että tässä kohtaa nyt hieman venytettiin sääntöjä. Eihän tätä kukaan varmaankaan tahallaan tehnyt, mutta oppiihan jatkossa olemaan. Pelikentilläkin sattuu ja tapahtuu, nyt se kävi toimistolla.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä ihmettä tarkoitat? Jos menen Lappiin hiihtolomalle omalla autolla ja ajan sen 1000 kilometriä sinne nopeusrajoitusten mukaisesti, mutta siitä matkasta vaikka kymmenen metriä vahingossa ylinopeutta. Poliisi on siinä juuri tutkallaan ja ajoin 20km/h ylinopeutta. tämä oli 0,001 % koko matkasta, silti sain sakot. Epäreilua, eikö? Lain mukaan vaan hetkellisestikään ei saa ajaa ylinopeutta.

Onpa typerää, että jalkapallon säännöissä ei mainita, että edustuskelvotonta pelaajaa saa peluuttaa pari minuuttia per peli. Mihin muuten tämä raja pitäisi mielestäsi vetää? Olisiko 5 minuuttia vielä ihan ok määrä? 20 minuttia taitaa olla jo vähän liikaa edustuskelvottomalle pelaajalle?

Säännöt ovat perseestä silloin, kun niitä ei tajua ja jää kiinni.

Et selvästikään nyt ymmärrä tai halua ymmärtää pointtiani. Ja tuo tieliikennevertaus on nyt vähän ontuva mielestäni tähän kohtaan, mutta jos siinä halutaan pysyä, niin olet varmaan kuullut tapauksia, missä poliisi on käyttänyt harkintaa tuomiota annettaessa? On tullut sakkojen sijaan huomautus esimerkiksi jos on ajanut pientä ylinopeutta keskellä yötä autottomalla tiellä?

En ole sanonut, että pitäisi kirjoittaa jotain minuuttirajoja jolloin homma muuttuisi jalkapallo-ottelussa enemmän rangaistavaksi. Mutta niin kuin nimimerkki Azteca ainoana on ymmärtänyt pointtiani, niin tällaisissa tapauksissa voisi varmasti käyttää tapauskohtaista harkintaa ja sen mukaisia sanktioita. Urheilullisesti selvästi huonompi joukkue meni nyt jatkoon hyvin pienen inhimillisen virheen vuoksi, josta toinen joukkue ei edes saanut mitään hyötyä.
En ole kiistänyt, ettei sääntöjä pitäisi olla ja niitä noudattaa, mutta oikeudenmukaisuus ja järjenkäyttö voisi olla sallittua näissäkin tapauksissa. Itse en ainakaan tunne muuta kuin sympatiaa ja harmia Legian puolesta, että tuollainen pieni erhe katkaisi heiltä urheilullisen menestyksen ja taloudellisen myös.
 
Ei ole mitään oikeudenmukaista siinä että toinen saa peluuttaa edustuskelvotonta pelaajaa. Mitä jos Celticillä oli edustuskelvoton pelaaja, joka olisi ratkaissut pelin heille jos olisi pelannut, mutta eivät peluuttaneet häntä koska se on kiellettyä? Vai onko sinun sääntöehdotus että vain toinen saa peluuttaa? Millä se sitten ratkaistaan että kumpi saa tehdä sen? Arvalla? Säännöt ovat samat molemmille, toinen noudatti niitä ja on näin ollen parempi joukkue. Lopeta itku jo, tiedä vaikka joku kirjoittaisi oikeaa asiaa ketjuun.
 
Sä olet kyllä melkoinen tapaus. Lapsellinen inttäjä joka ei edes halua ymmärtää toista näkökulmaa. Sitten menet vielä tuollaiseen asiattomuuteen, että pidät mua itkijänä ja käsket lopettaa, kun kirjoitan tänne ketjuun jalkapalloon liittyvästä asiasta.
Oletko koskaan miettinyt sellaista asiaa, että joskus jollain toisellakin voi olla mielipide asioihin, eikä sun kantasi ja sen voimakas inttäminen, ehkä ole se ainoa oikea mielipide?

Edit. kävin katsomassa viestihistoriaasi, ja eihän se yllätä. Aikamoinen oman mielipiteesi inttäjähän sinä olet. Hieno ihminen!
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kolme ukrainalaista jalkapallojoukkuetta Krimin alueelta on liitetty Venäjän jalkapalloliiton alaisuuteen ja pelaavat näin ollen ensi kaudella Venäjän kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla vastoin tahtoaan.. Kaksi näistä joukkueista on kuitenkin pelannut maansa pääsarjatasolla.

Nyt Uefan ja FiFan päättäjät voisivat herätä ja sulkea venäläiset joukkueet pois europeleistä ja antaa vuoden 2018-MM kisat jollekkin toiselle maalle järjestettäväksi. Ainakin siis näin jos Venäjän jalkapalloliitto ei suostu yhteistyöhön noiden Krimin joukkueiden kanssa, vaan ajaa ne väkisin venäjän liigoihin.

Jalkapalloa ja politiikkaa ei kannata mun mielestä hirveästi sekoittaa toisiinsa, mutta nyt kannattaa kuitenkin ryhtyä tälläkin osa-alueella tarvittaviin toimiin.

Venäjä tukee koko ajan Separatisteja asetarvikkein, jotka tappavat koko ajan syyttömiä ukrainalaisia siviilejä.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jalkapalloa ja politiikkaa ei kannata mun mielestä hirveästi sekoittaa toisiinsa, mutta nyt kannattaa kuitenkin ryhtyä tälläkin osa-alueella tarvittaviin toimiin.
Tuossahan se on jo sekoitettu ryssien toimesta. Antavat FIFAlle oikein hopeavadilla syyn ottaa mm-kisat pois.

Mikäli siis fifa haluaisi jotain puuttua. Eiköhän kuitenkin herrojen lompakot siellä johtoportaassa kärsi ja kunnolla, jos kisat pois vedetään.

Eikös tässä juuri ollut joku tilanne, kun jokin (afrikan?) maa oli vähän sekoittanut politiikkaa jalkapalloon, ja FIFA sulki maan pois toiminnastaan. Ryssänmaalla tapahtuu juuri täysin samaa. Mikä on lopputulema?

e: Nigeria se oli: Fifa sulkee Nigerian kansainvälisiltä jalkapallokentiltä - Jalkapallon MM-kisat - Urheilu - Helsingin Sanomat

"Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa sulkee Nigerian pois alaisistaan turnauksista toistaiseksi.

Kansainvälisen toimintakiellon syynä on Nigerian hallituksen sotkeutuminen maan jalkapalloliiton toimintaan. Se on Fifan säännöissä kielletty."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös