Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Jääkiekon ”turhan tiedon” -ketju

Viestiketju osiossa 'Yleinen jääkiekkokeskustelu' , aloittajana morningstar, 26.05.2011 klo 16.13.

  1. Schröder Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
    Vaihtoaitossa käyttäjä InFlames on kirjoittanut Handista aikoinaan pitkän pelaajakortin, kannattaa lukaista jos mies kiinnostaa.
     
  2. Zborik_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko
    Luin tässä vanhoja Hockey News -lehtiä ja huomasin mielenkiintoisen jutun. Siinä kerrottiin, että pisin tappioton putki CHL-juniorisarjoissa on London Knightsin kauden 2004-05 ennätys - 31 ottelua. Kyseisellä kaudella Londonin riveissä oli sellaisia nimiä kuin Corey Perry, David Bolland, Rob Schremp, Marc Methot ja Dan Girardi.

    Kova ennätys, jota ei välttämättä ihan lähiaikoina rikota.
     
  3. TKH Jäsen

    Josh Jooris sai sopimuksen Flamesiin. Kaverin isä lienee ainakin porilaisille tuttu.
     
  4. A.P.Järvi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toimiston luottofanit
    Jouni Rinne teki 24.9.1989 kaksi alivoimamaalia saman kuopiolaisjäähyn aikana KalPan hakiessa 0-6-vierasvoiton KooKoosta. Ko. temppu on ainakin KalPan seurahistorian jakamaton pääsarjaennätys, mutta tuleeko kenellekään muita vastaavia tapauksia mieleen? Ei varmasti liene suinkaan ainoa laatuaan, mutta itse en nyt toista vastaavaa SM-liigasta äkkiseltään muista.
     
  5. Superböle Jäsen

    Lainaus:
    SM-liigasta ei muistu mieleen mutta jokunen vuosi sitten Esa Pirnes teki EHT:llä kaksi maalia saman alivoiman aikana. Vai muistanko ihan omiani?
     
  6. ilu Jäsen

  7. forrest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Kaudella 2000-2001 C-junioreiden runkosarjassa ykköslohkon jumboksi jäi Blues-Team: 14 ottelua, 0 voittoa, 14 tappiota, maaliero 21-115. Merkillepantavaa on se että joukkueen kaksi eniten pisteitä kerännyttä saalistivat kumpikin vain viisi pistettä, toinen 13 ja toinen 11 ottelussa.
     
  8. M@thieu Jäsen

    Bluesissakin pari vuotta sitten kiekkoja pysäytellyt tanskalainen Patrick Galbraith on aloittanut kautensa Hockeyallsvenskanin Karlskronassa kolmella peräkkäisellä nollapelillä. Hauska nähdä, kauanko tuo nollataika säilyy. Huomenillalla sen murtamista yrittää IF Troja/Ljungby.
     
  9. Jäähykuningas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovenia & muut sympaattiset
    Saman miehen samalla alivoimalla tehdyistä kahdesta maalista muistui mieleen video, jossa Slovenian jääkiekkomaajoukkueen kapteeni suorittaa kyseisen tempun.. ei yhden, vaan kahden miehen alivoimalla. En usko, että ammattilaistasolla on mikään kovin yleinen tempaus.
     
  10. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Se nollatakaika särkyikin lopulta heti seuraavassa ottelussa kun 2 maalia livahti selän taakse. Voitto kuitenkin tästäkin Galbraithille ja Karlskronalle.

    Aiheeseen liittyen. Täältä voi lueskelle kyseisen sarjan eli Hockeyallsvenskanin ottelutilastoja. On sanomattakin selvää, että tämän Ruotsin 2. korkeimman sarjatason tilastointi ja tulospalvelu on valovuoden kotimaisia liigoja edellä. No siihen nyt ei paljoa vaadita, mutta sanoinpa kuitenkin.
     
  11. Jaws Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    San Jose Sharks & San Francisco 49ers
    Lainaus:
    Tilastoja on oikein mukava katsella. Haravoidessa löytyy myös yllättäviä löytöjä. Miksi ihmeessä Luca Caputi pelaa Allsvenskanissa? Ikää vasta 24 vuotta ja pelejä NHL:ssä 35 kappaletta. Väärä sarjataso!
     
  12. forrest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Nuohan ovat aivan onnettomat. Joukkuekohtaisia pelaajatilastoja ei ole lainkaan, henkilökohtaisia pörssejä löytyy 25 pelaajan verran, +/- ja jäähyt puuttuvat kokonaan, lisäksi maalivahdeilta puuttuu GAA.

    Kunnollliset tilastot löytyvät Ruotsin jääkiekkoliiton sivuilta.
     
  13. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Ai miten niin onnettomat? Kaikki nuo mainitsemasi "puuttuvat" jutut löytyvät linkin takaa. Puhuin nimenomaan ottelukohtaisista tilastoista. Löytyy plus/miinus, jäähyt, maalivahtien GAA.
     
  14. forrest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Kappas vaan, sieltä löytyykin jääkiekkoliiton tarjoamat ottelutilastot, tosin liiton sivuillla on nuo samat ja paljon kattavammat pelaajatilastot jolloin kaiken informaation saa kootusti yhdestä paikasta.
     
  15. Rixa88 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    NHL:n nykyinen Winnipeg Jets siirtyi Winnipegiin vuonna 2011 oltuaan ensin Atlanta Thrashers yli 10 kauden ajan. Edellinen Winnipeg Jets taas pelasi NHL:ssä kausina 1972-96, mutta kyseinen seura muutti sitten Phoenixiin ja toimii nykyäänkin Phoenix Coyotesina. Nyky-NHL:ssä on siis erillistä joukkuetta, Winnipeg Jets ja Phoenix Coyotes. Eli periaatteessa kahdella eri jengillä on takanaan yhteistä historiaa, koska saihan esim. Selänne huomiota kun Anaheim pelasi Winnipegissä, vaikka nyky-Winnipeg onkin entinen Atlanta, jossa Selänne ei ole pelannut. Vastaavasti Phoenix-fanit tuskin hehkuttaisivat Selännettä jos pelaisivat Anaheimia vastaan, vaikka Teemu pelasikin nyky-Phoenixin edeltäjäjoukkueessa. Ja voidaanko nykyistä Winnipegiä pitää samana joukkueena kuin edellistä Winnipegiä, sillä molemmat ovat kuitenkin kytköksissä eri joukkueisiin (eli Atlanta ja Phoenix)

    Periaatteessa tilanne on yksinkertainen mutta toisaalta ainakin omaan tajuntaani hämmentävä.
     
  16. Espoon Siniset Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Two Degrees of Mike Sillinger
    Vanha Winnipeg Jets ehti olemassaolonsa aikana jäädyttää kaksi pelinumeroa, Bobby Hullin 9 ja Thomas Steenin 25.

    Molempia on käytetty uudessa Jetsissä, Kane on 9 ja 25 on ollut Brett MacLeanin ja Zach Redmondin selässä.

    Atlantan 2010-11 pelaajista ja organisaatiossa jatkaneista Bryan Little ja Chris Thorburn vaihtoivat pelinumeroaan. Littlen kymppi vaihtui numeroon 18 ja Thorburnin 27 numeroon 23. Molemmat nuo Atlantassa käytössä olleet numerot ovat kuitenkin osa vanhan Jetsin historiaa. 27 kuului tietysti Teppo Nummiselle ja 10 kenties parhaan uran vanhassa Jetsissä luoneelle Dale Hawerchukille. No, 27 on taas ollut Eric Tangradin käytössä. Phoenix Coyotes on muuten niitä muuttaneita joukkueita, jotka ovat kunnioittaneet vanhan kotipaikkansa numeroita. Stars on tehnyt myös saman, sen sijaan Avalanche ja Hurricanes eivät.

    10 ja 27 ovat jäädytettyjä Coyotes-numeroita. Numminenhan ehti pelatakin monta vuotta Phoenixissä, sen sijaan Hawerchuk ei. Hän lopetti uransa sen jälkeen, kun seura oli jo Phoenixissä, eli Winnipegissä tilaisuutta jäädyttää numeroa ei ollut.

    Atlanta Thrashers ei ehtinyt jäädyttää yhtään pelinumeroa, joskin Dan Snyderin pelinumero 37 oli pois käytöstä. Numeroa ei ole käytetty myöskään uudessa Jetsissä. Myös Winnipegissä numeroon liittyy surullinen kaiku, sillä Rick Rypien pelasi sillä Manitoba Moosessa (ja myös Vancouver Canuckissa). Rypien teki sopimuksen Jetsin kanssa kesällä 2011, mutta hänen elämänsä päättyi ennen ensimmäistäkään ottelua uudessa seurassa.
     
  17. Rixa88 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    Kiprusoffin veljekset tekivät molemmat NHL-urallaan samat tehopisteet, 0+10. Marko puolustajan ja Miikka maalivahdin tontilta.
     
  18. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Hantta Virran viimeisen kauden NHL-joukkueesta neljä tehokkainta pakkia ja kaksi eniten pelannutta molaria ovat luoneet valmentajauraa hieman kovemmissa sarjoissa. Nimet ovat Virta, Housley, Ruff, Ramsey, Barrasso ja Cloutier.

    Luulisi löytyneen näkemystä puolustajien peliin, ainakin jos tulevia uria katsoo.
     
  19. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    Aurinkokuningas Tami menettäisi yöunensä jos tietäisi, että on Ruotsissa vasta sijalla #32 Eliteprospectsin listalla, jossa esitellään suomalaisia valmentajia ja muita taustatekijöitä otsikolla "TOP 100 Most Viewed Team Staff Profiles". Myönnettäköön, että lista on sikäli outo, että kaksi katsotuinta valmentajaa ovat Heikki Mälkiä, katsottu 8000 kertaa ja Kari Rauhanen yli 7600 kertaa - kolmantena toki sitten jo Jukka Jalonen.
    Linkki Eliteprospectsin sivulle :
    Elite Prospects
     
  20. Savon Detroit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, KuPS, Sabres
    Lainaus:
    Voihan tuon noinkin tietysti ajatella kokonaisuudessaan mutta eikö ole sittenkin jotenkin yksinkertaisempaa elää puhtaasti nykypäivän tilanteen mukaisesti ja katsella senvalossa myös menneisyyden tapahtumia: Jets on palannut takaisin winnipegiin, sama mistä ja millä tavalla ja jatkaa vanhan jetsin työtä siellä. Jets-nimen palauttaminen jatkaa katkolla ollutta historiaa, joten Teemun käynti "kotona" siellä on luonnollisesti visiitti omassa menneisyydessä, katsojakuntakaan ei niinpaljoa ole vaihtunut tässä ajassa. Trashersilla oli taas kokonaan oma historiankaarensa, joka alkoi ja päättyi kokonaan omana aikakautenaan, tuskin sitä atlantassa kukaan haluaa muistella pelkkänä lainakeikkana muualta. Phoenix aloitti samoin "idelogisesti tyhjästä", ja tekee nyt omaa historiaansa. Tuskin Phoenixissa paljoa enää siihen keskitytään mistä valmis joukkue kaupunkiin aikoinaan tipahti, se on nyt Phoenixin juttu "nuorilla mutta omilla itse syntyneillä juurillaan " eikä muuta. Pelaajat ja organisaatio saatetaan hilata vaikka kuusta paikkakunnalle, mutta homman siemen ja itu on siinä että ideologia, tunnukset ja aate luodaan alusta asti itse, eli etiketti puetaan systeemin päälle ja vasta sitten se on siinä. Entisen seuran perinteet ja kunniat jäävät sinne paikkakunnalle, mistä porukka siirtyi uuteen kotiin ja uusiin vaatteisiin.

    Käytännön elämässä ostamalla ja siirtämällä joukkueen ostat vain homman ulkoiset puitteet ja teknisesti toimivat kuoret, identiteettiä ei voi siirtää eikä ostaa toiselle joukkueelle , tosiasiallisesti historia ei siirry perästä seuralta ja paikkakunnalta toiselle. ellei sitten kyse ole saman paikkakunnan kahdesta samaa työtä tekevästä seurasta peräkkäisinä aikakausina joista toinen selkeästi jatkaa toisen työtä ,vaan se historia ja identitetti joko jää pelkkään historiaan tai odottamaan paluuta lakkautuvan seuran kohdalla. Uusi paikkakunta luo oman identiteettinsä alusta asti, tulipa kalut mistä tahansa.
    Saman nimen siirtäminen toiselle paikkakunnalle (Vaikka Viipurin urheilijat suomessa nykyään) muistetaan kuitenkin viipurin kaupunkia ja sen suomen aikaisia muistoja kunnioittaen enempi kuin seuran nykyinen sijaintipaikka on. (oma kokemus) tässä.

    Hyvä pointti ja pohdinta siltikin nimimerkki Rixalta tässä kaupanteon ja muuttumisen maailmassa. Yksi asia mikä väjäämättä tulee mieleen on katseltaessa USA:n länsirannikon joukkuekarttaa, on tosi omituista että siinä missä Los Angelesissa on suuri ja mahtava Kings ja vielä pienessä sitkeässä San Josessakin porskuttaa vuodesta toiseen Sharks, ei senkokoisella kaupungilla kuin San Franciscolla ole lainkaan nykyään NHL-joukkuetta, vaikka joskus kauan sitten California golden seals änärissä pelasikin. Väkirikkaimmassa osavaltiossa ajattelisi helposti Friscollakin olevan edustus, kun pikkuisessa miamissakin rantapalmujen alla kiekkoilee kaksi seuraa.
     
  21. lennu1 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kerho
    kultaranne?

    Lainaus:
    Muistaakseni Jouni Rinne pelasi Lukon paidassa jotain n. 43-v Hämeenlinnassa muutaman vaihdon ja sai 2-syöttöpistettä.

    Tilastonikkarit korjatkoon.

    Marko Tuulola s.7.21971 (43-v) teki tiistaina maalin Kalpan verkkoon. Ei liene vanhin, mutta kuka?
     
  22. Ikävänkantaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
    Lainaus:
    KalPan, ainakin jos muistikuviini ja Joksin selostukseen on luottaminen. EP vahvistaa.
     
  23. lennu1 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kerho
    Niinp niin.

    Lainaus:
    Olin kyllä katsomassa ko peliä. Jouni Rinne taisi olla n 45-v. Kalpan paita oli päällä.

    Niin kuin sanoin Uunon sitaattina, että muisti palaa pätkittäin.
     
  24. ilu Jäsen

    Lainaus:
    Raimo Helminen teki runkosarjassa viimeisen maalinsa 26.2.2008 ollessaan n. 2 viikkoa vaille 44-vuotias ja playoffseissa viimeisen maalinsa 14.3.2008 ollessaan 44 vuotta ja 3 päivää.
     
  25. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool
    Bongaa liigakiekkoilija ketju on jo olemassa, mutta voisin aloittaa bongaa jääkiekkojoukkueen bussi -ketjun. Tänään tuli kasitiellä päivällä vastaan S-Kiekko Kokkolan pohjoispuolella ja illemmalla Porin Ässät Kalajoen Hiekkasärkkien kohdalla.