Iron Maiden visa!

  • 3 870
  • 30

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Modet! siirtäkää tämä kilpailut, visat ...ketjuun. Sinne tämän oli tarkoitus mennä!



En laittanut part 1:stä, koska en tiedä tuleeko toista Maiden visaa koskaan:)

Mutta koska olen varma, että tiedän maidenista täällä kaikista eniten niin pistän visaa:). Yritän pistää hiukan vaikeampia kysymyksiä niin ei ole liian helppoa.

1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Eddie


1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Jörgen?

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Ööö...pitäisi muistaa...joku Widlock tai Willman tai sinnepäin.

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Smith ja Bruce

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Soundhouse tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?
--- (potkupalloa...)

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson. Bruce Bruce.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

SUHT? Gillan.

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

---

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

--- Jimmy Pagelta?

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Raamatusta?

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

---

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Kidutuslaitteesta, puinen laatikko jossa metallipiikkejä. Mistä? Jossain lontoolaisessa museossa kai näki?

VAIKEITA!
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti Eddie
Mutta koska olen varma, että tiedän maidenista täällä kaikista eniten niin pistän visaa:)
Oho!

1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?
Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.
Dennis Wilcock

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.
Adrian Smith ja Bruce Dickinson +Dave Murray (vai oliko bändi vielä silloin Maiden)

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?
The Soundhouse Tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?
West Ham?

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?
Samson, Bruce Bruce

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.
Ian Gillian

8. Blaze Baileyn oikea nimi?
Bailey Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?
Dave Murray

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?
-

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?
Kitaraa tai rumpuja, sanotaan rumpuja

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?
Kidutusväline, The Man in the Iron Mask -leffasta
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Dennis Wilcock

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Bruce lähti itse, Adrian potkittiin pois

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Soundhouse tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, Bruce

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

Ian Gillan

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bailey Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Dave Murray

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Omen-kauhuleffa

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Rummut

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Kidutusväline, kauhuleffa
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?
-Paul?

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.
-Dennis Wilcock.

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.
-Adrian Smith.

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?
-The Soundhouse Tapes.

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?
-West Ham.

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?
-Samson, Bruce.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.
-Ian Gillan.

8. Blaze Baileyn oikea nimi?
-Bailey Cook.

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?
-Dave Murraylta.

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?
-

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?
-Rumpuja.

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?
-Elokuvasta Rautanaamio / kidutusväline (jonkinlainen arkku, tai vastaava).
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Viestin lähetti Eddie
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?
-Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.
-Willock tai jotain.

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.
-Adrian Smith

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?
-Soundhouse Tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?
-West Hamia tuo fanittaa. Olisikohan se sitten se?

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?
-Samson oli bändi, nimeä en tiedä.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.
-Ian Gillan. Vai että "suht kuuluisa"?

8. Blaze Baileyn oikea nimi?
-Ohi

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?
-........

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?
-Ei tietoa. Kerro ihmeessä!

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?
-Rumpuja?

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?
-Tämä on se piikkiarkkumainen kidutusväline.
 

kibe#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Dennis Wilcock

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Adrian Smith

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Soundhouse tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, Bruce Bruce

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

Ian Gillan

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bailey Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Dave Murray

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Jostain leffasta muistaakseni.

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Rumpuja(?), ja eikö se kitaraa soitellu kanssa ihan alkuun?

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Kidutusväline?
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on? -Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin. -Dennis Wilcockin.

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan. -Adrian Smith.

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena? -Soundhouse Tapes.

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut? -joskus tämänkin olen kuullut, mutta ei muistu, olisiko Everton?

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti? -Samson taisi olla bändi, ja olikohan nimi niinkin mielikuvituksellinen kuin Bruce Bruce.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella. -Ian Gillanin.

8. Blaze Baileyn oikea nimi? -Bailey taitaa olla etunimi mutta sukunimi on iso kysymysmerkki.

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa? -Richie Blackmorelta?

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast? -Jostain kirjasta, joka ei ole raamattu.

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä? -Koskettimia?

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi? -Se on joku kidutusväline, olisiko Steve nähnyt sen vaikka sitten London Dungeonissa.
 

Silverspur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Dennis Wilcockin

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Dave Murray, Adrian Smith ja Bruce Dickinson. (Smith lähti enemmän omasta tahdostaan, Murray potkittiin pois alkuaikoina. Bruce lähti myös osin omasta tahdostaan.) Eli varsinainen vastaus on Dave Murray

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Soundhouse Tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham.

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, Bruce Bruce (mahtava esiintymisasu Brucella Samsonissa)

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

Ian Gillan

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bailey jotain

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Muistelen että Murray osti ensimmäisensä Smithiltä mutta mistä Adrian omansa... en muista.

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Veikataan: elokuvasta Omen.

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Rumpuja

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Keskiaikainen kidutusväline, Leffasta Man In The Iron Mask
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan. Adrian Smith

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti? bändi oli Samson ja Brucen lisänimi oli "Airraid"

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella. Ian Gillanin

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast? raamatusta

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä? kitaraa

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi? keskiaikainen kidutusväline
 

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Paul Bruce Dickinson

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Dennis Wilcock

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin.

Dave Murray (jos itsepoistuneita ei lasketa)

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

The Soundhouse Tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham.

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, -

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

-

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bayley Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Dave Murray

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Omen - leffa

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Rumpuja

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Keskiaikainen kidutusväline (Pystyynnostettu "sarkofagi", jossa on piikkejä sisäpuolella)
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No eipä nuo nyt mitenkään kovin vaikeita kysymyksiä ole. Suurin osa on napattu suoraan Run to the Hills kirjastaja muut ovat muuten vaan hivenen helpohkoja. Eli kaikki muut tiedän paitsi tuota kysymys nro. 10
 
Viimeksi muokattu:

Tapparas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal
Viestin lähetti The_Trooper
Suurin osa on napattu suoraan Run to the Hills kirjastaja muut ovat muuten vaan hivenen helpohkoja.
Ja ainakin lähes kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus myös uusimman Early Days- DVD:n dokumentaarista.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
No eikö se ole melkoisen loogista, että lähde noihin kysymyksiin jostain löytyy? En minä sentään muusikkoja itse tunne. Niin kysymykset eivät ole vaikeita tosi faneille, jotka kirjan ja early daysin ovat nähneet. Kyllähän minä voin kaivaa vanhoja soundeja, metalhammereita jne.. ja tehdä todella vaikeita kysymyksiä, mutta ei siinä ole mieltä. Kysyin nuo kysymykset ulkomuistista. En ole sitten joulun tuota dvd:tä katsonut(kirjaa sitten loppukesän). Muutama vastaus pistää miettimään, että muistankohan väärin, mutta en usko.

Sanonpa tähän väliin, että oli yksi bugi noissa kysymyksissä. Ensimmäinen levytyssessio kysymys olisi pitänyt kysyä äänitysessio muodossa.. en hakenut soundhouse tapesia, vaikka kysymyksen noin asettelin...
 

kibe#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Eddie
Sanonpa tähän väliin, että oli yksi bugi noissa kysymyksissä. Ensimmäinen levytyssessio kysymys olisi pitänyt kysyä äänitysessio muodossa.. en hakenut soundhouse tapesia, vaikka kysymyksen noin asettelin...

Siis Soundhouse Tapes on ensimmäinen äänityssessioiden tulos, niin sanoo ainaki Run To The Hills - kirja.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestin lähetti kibe#9
Siis Soundhouse Tapes on ensimmäinen äänityssessioiden tulos, niin sanoo ainaki Run To The Hills - kirja.

Lueppas tarkemmin
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
^tarkoitetaanko tässä nyt sitä neljän biisin demoa, joka nauhoitettiin 200 punnalla siellä jossakin studiolla.
Oliko sillä joku erityinen nimikin?
 

Tapparas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal
Viestin lähetti Eddie
No eikö se ole melkoisen loogista, että lähde noihin kysymyksiin jostain löytyy? En minä sentään muusikkoja itse tunne. Niin kysymykset eivät ole vaikeita tosi faneille, jotka kirjan ja early daysin ovat nähneet. Kyllähän minä voin kaivaa vanhoja soundeja, metalhammereita jne.. ja tehdä todella vaikeita kysymyksiä, mutta ei siinä ole mieltä. Kysyin nuo kysymykset ulkomuistista.
Älähän nyt hikeenny, ei tässä ollut tarkoitus millään tavalla morkata/vähätellä tekemääsi visaa, päinvastoin. Itse nyt vain ajattelin pistää maininnan tuosta early days- DVD:stä, jos joku ei vaikkapa tiedä sen olemassaolosta tai haluaa muuten vaan tietää lisää mm. visassa mainittuja asioita.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No nyt tulee varsinainen pähkinä:
Mikä keikka soi Iron Maidenilta Radiomafiassa noin about 10 vuotta sitten?
Perhana kun on jäänyt kismittämään, kun oli kaverilla kasetille äänitetty
ja muistan hyvin kappaleiden välissä tulleen Rrrradiomafia -buffin.

Niin ja tähän kysymykseen ei ole minulla oikeaa vastausta.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti stiflat
No nyt tulee varsinainen pähkinä:
Mikä keikka soi Iron Maidenilta Radiomafiassa noin about 10 vuotta sitten?....
Tarkoitat varmaankin Doningtonin keikkaa, joka on sittemmin julkaistu ihan virallisestikin myös cd:nä Live at Donington. Muistan tuon joskus 90-luvun alkupuolella nauhoittaneeni mafiasta...
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Noniin laitetaan vastauksia. Nämä tulevat ulkomuistista, mutta olen mielestäni oikeassa:)

1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on? Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Dennis Wilcock

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Dave Murray. Smith sai tavallaan potkut, mutta lähti kuitenkin omasta tahdostaan, koska ei ollut 110% valmis Steve Harrisin valitsemalle karummalle linjalle seventh sonin jälkeen. Brucehan lähti puhtaasti itse. Daven potkuthan tapahtui jo kauan sitten, kun laulajana oli vielä Wilcock, joka ne potkut ilmeisesti järjesti. Mutta puolivuotta Dave oli silloin poissa bändistä.

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Noniin eli Soundhaouse Tapes on oikea vastaus tuollaisenaan esitettyyn kysymykseen, mutta hain tähän Spaceward's demos nimistä äänitysessiota, josta tuloksena oli vain demokasetteja, joita ei kaupattu. Melkein samat biisit kuin Soundhousellakin.

Tämä demo on saanut jälkijulkaisunsa alkuperäisessä best of the beast tuplalevyllä 1996. Sitä ei saa enää mistään muualta kuin divarista tai jostain sellaisesta.

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, Bruce Bruce. Smallwood käski luopumaan tuosta nimestä.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

Ian Gillan.. No sanotaan, että nykyään on SUHT kuuluisa. Oli ehkä silloin ennen TODELLA kuuluisa.

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bailey Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Dave Murraylta. Opetteli myös soittamaan aluksi Daven kanssa ja mainitsipa aloittaneen soiton siksi, kun Daven ympärillä oli niin paljon kiinnostuneita tyttöjä kitaran takia.

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Näkemästään unesta.

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Rummut. Taisivat olla liian kalliit tai jotain..

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Juurikin se kidutusloukku ja keksi sen elokuvasta, jonka nimeä en muista. Ei tosin muista ehdottiko sitä nimeä ensin joku muu perheenjäsen.
 

Emilio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle
Viestin lähetti Eddie

1. Bruce Dickinson ei käytä ensimmäistä nimeään ainakaan julkisesti. Mikä se on?

Paul

2. Kenet Paul Di'anno korvasi tullessaan maideniin.

Wilcock oli sukunimi ja etunimestä en oo
varma mut oisko ollu Dennis?

3. Kuka nykyisistä jäsenistä on saanut kenkää maidenista aiemmin. Tavallaan tähän voisi olla kaksikin vaihtoehtoa, mutta toinen lähti enemmän omasta tahdostaan.

Kolme on lähteny, mutta tais olla Dave Murray, joka sai kenkää. Bruce ja Adrian omasta tahdosta.

4. Minkä niminen oli maidenin ensimmäinen levytyssessio, jonka he tekivät omakustanteena?

Soundhouse tapes

5. Minkä jalkapallojoukkueen junioriakatemiassa Steve Harris on pelannut?

West Ham

6. Mistä bändistä Bruce Dickinson liittyi Maideniin ja mitä nimeä hän tuolloin käytti?

Samson, Bruce Bruce.

7. Kenen suht kuuluisan laulajan bändissä Janick Gers soitti 80-luvun alkupuolella.

Ian Gillan

8. Blaze Baileyn oikea nimi?

Bayley Cook

9. Keneltä Adrian Smith osti 1. kitaransa?

Dave Murraylta

10. Mistä Steve Harris sai idean biisilleen The Number Of The Beast?

Jonkun unen se tais nähdä, mutta jossai tais olla jotai myös Omen II elokuvasta, en tosin ole varma liittyikö juuri tähän kappaleseen.

11. Steve Harris olisi ensin halunnut alkaa soittamaan jotain toista instrumenttia, kuin bassoa, mitä?

Oisko ollu rummut?

12. Mistä tulee nimi Iron Maiden ja mistä Steve Harris sen keksi?

Joku keskiaikainen kidutusväline. Muistaakseni Stevellä oli muutama vaihtoehto ja oisko ollu äiti joka Iron Maiden nimen kuullessaan sanoi että se on hyvä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Niin, kysymysten tekijä Eddie jo kertoikin tuossa oikeat vastauksensa.
Tehkääpäs nyt joku seuraava osuus kysymyksiin! Myös Eddie voi jatkaa jos intoa löytyy.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä lisää:

1. Kuinka pitkä oli Maidenin ensimmäinen levydiili?

2. Kuka oli Clive Burrin edeltäjä rumpalina?

3. Mikä "vaiva" Paul Di'annolla oli aina keikkailtoina miehen loppuaikoina Maidenissa?

4. Mikä Maidenin biisi kertoo Falklandin sodasta?

5. Mikä on Maidenin pisin biisi?

6. Miksi yhtään Brucen biisiä ei ole Somewhere in time-levyllä?

7. Kuinka kauan kesti World slavery tour?

8. Missä bändissä Adrian Smith soitti ennen Maidenia?
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Viestin lähetti yellow
Tässä lisää:
2. Kuka oli Clive Burrin edeltäjä rumpalina?
-Doug Sampson


3. Mikä "vaiva" Paul Di'annolla oli aina keikkailtoina miehen loppuaikoina Maidenissa?
-Se dokasi liikaa. Olisiko sitten krapulassa tai kännissä.


4. Mikä Maidenin biisi kertoo Falklandin sodasta?
-Joku Piece of Mindiltä.. Die with your Boots on?


5. Mikä on Maidenin pisin biisi?
-Rime of the Ancient Mariner


7. Kuinka kauan kesti World slavery tour?
-ttu.. Aika tarkalleen 11kk taisi olla.


8. Missä bändissä Adrian Smith soitti ennen Maidenia?
-Urchin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös