Ilari Filppula

  • 20 087
  • 112

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Otetaan nyt tästä miehestä ihan oma ketju kun aika monien kaavailluissa tätä miestä on sijoitettu lähinnä nelosketjuun Hytösen rinnalle. Tuskin kuitenkaan Holtari juuri siihen rooliin Ilua hankki, vaan kyllä Filppulalle löytynee pelipaikka jopa kahdesta ensimmäisestä ketjusta. Jos miehen halutaan tekevän ne 10 maalia, joilla mies JYP:n lähtijöiden aukkoa paikkaisi omalta osaltaan.

Tässä erään viime kaudella Ilua paljon seuranneen kuvaus JYP:n numerosta #11:

Ehdottomana plussana miehellä on kädet - komeita kynäyksiä, uskaltaa haastaa ja tarkkoja syöttöjä. Syötöissä oli hämäävää vielä se, että mies pystyy oudossa asennossa kääntämään kiekkoa mihin haluaa. Karvaamisessa Ilulla on oma tyylinsä (varmaan juontaa tästä kiekon käsittelystä), hän usein Vantaan peleissä mailalla sai karvattua kiekon pois vastustajan pakilta

Filppula ei ole mikään fyysinen peluri, joten häntä voisi ajatella ison sekä fyysisen(?) Drouinin rinnalle ja toiselle laidalla rymistelisi joko Jari Jääskeläinen, Uhlbäck tai Mikkonen.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Filppula

Eiköhän kaveri otettu nimenomaan kasvamaan korkoa ja keräämään arvokasta peli - ja liigakokemusta nelos-kolmosketjuun, jotta hänestä voitaisiin ehkäpä jo ensi kaudella ammentaa hedelmää.

Jo pelkästään hyvä mailankäsittelytaito ja liikkuvuus ei tee kypsää liigakiekkoilijaa. Mitä minä voi yhden pelin tällä kaudella nähneenä sanoa (JYP-Zurich), ei kaveri huono ollut, taisipa antaa yhden maukkaan taklauksenkin, mutta pelin sisällä tapahtui pieniä ailahtelevaisuuksia. Kaveri väläytteli pari kertaa nopeuttaan ja taitoaan hyökkäyspäässä, mutta pelinlukutaito koko viisikon tasolla ja varma suorittaminen olivat vielä raakilemaista.

K-Vantaassa kaverilla oli todella hyökkäävä rooli eikä suurta puolustusvastuuta ollut. Nyt kun kaveri on JYPissä Alatalo odottaa erityisesti puolustuksen kautta pelaamista. Kaveri on periaatteessa pakko laittaa aluksi alempiin ketjuihin antamaan näyttöjä, ja se on eri asia jos kaveri kauden aikana nousee hierarkiassa.

Ykkös - ja kakkoskenttien paikat on jo jaettu sopimuksia tehtäsessä; Uhlbäck, Drouin, Tremblay sekä Virtanen ja Immonen (oikeutetusti) ja Sillgren.

Kokemus on valttia ja pojat kasvatetaan ensin.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Näkisin kuitenkin Alatalon peluuttamisessa sellaisen positiivisen puolen että nämä niin sanotut kolmos- ja nelosketjutkin saavat hyökätä tilaisuuden tullen eikä ainoastaan lyödä päätykiekkoja. En pitäisi lainkaan huonona asiana jos esim. kolmosketjussa olisi joku Filppula, joka omalla henkilökohtaisella taidollaan pystyy tuomaan yllätyksellisyyttä kolmosketjun peliin ja sitä kautta laajentamaan joukkueen iskukykyä. Tällaiset nuoret "nimettömät" mutta lahjakkaat kaverit voivat sitä kautta kääntyä erittäin arvokkaiksi hankinnoiksi. Ja pitää muistaa sekin että harjoituspeleissä (jotka tietysti eivät kerro koko totuutta) hän on onnistunut nelosketjussakin mukavasti, Marski Cupissa pari oivaltavaa syöttöä ja hyvä peli Zurichia vastaan. Hyvä vaan jos löytyy pelimiehiä yli kahteen ketjuun.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Re: Filppula

Viestin lähetti Hele

Ykkös - ja kakkoskenttien paikat on jo jaettu sopimuksia tehtäsessä; Uhlbäck, Drouin, Tremblay sekä Virtanen ja Immonen (oikeutetusti) ja Sillgren.

Toivottavasti asia ei ole näin. Kyllähän pelipaikka pitää ansaita (tosin viime kaudella tuntui että Poikolaisella oli sopimuksessa tosiaan joku pykälä, joka oikeutti miehen ykköspakkipariin).
Itse nostaisin kahteen ensimmäisen ketjuun jonkun rymistelijälaiturin (JJääskeläinen, Mikkonen)

Voihan Filppula pelata kolmosessakin (Hauhtosen laidalla), toisi kyllä siihen ketjuun pelinrakentelutaitoa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Masculine
Kuulin Ilari Filppulan tyttöystältä sellaista huhua että Ilari harkitsee jääkiekon lopettamista , syytä en tiedä mutta tälläistä kuulin.

Lainasinpa tämän megaketjusta. Täytyy sanoa, että ei olisi kyllä tullut ikävä ollenkaan, vaikka olisi hokkarit naulaan ripustanut.
Noh, pitäähän JYP:llä olla joku sijoitus, mikä teinityttöihin puree.

Filppulan jatkosopimus sotii myös JYP 2007 - projektin yhtä pääperiaatetta vastaan? Eikö tälle paikalle olisi voinut nostaa junnuista vaikka nuoremman Jääskeläisen?
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Eikö voitaisi antaa vielä mahdollisuus, ei Antti Virtanenkaan heti onnistunut, kyvyt eivät tule esiiin nelosketjussa. Anttikin takoi päätä seinään HPK:n nelosketjussa kahdella kaudella ja kun Jyp antoi vastuuta, Antti kiitti ja on ollut runkomies jo 3 kautta.

Ilarin seuraava kausi kyllä näyttää suuntaa kiekkouralle, toisaalta kaverilla ei ole hätää, opiskelupaikka tiedossa, elämässä voi tehdä muutakin, kuin pelata jääkiekkoa. Kannattaako tahkota, jollei kehitystä tapahdu?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti trivekku
Eikö voitaisi antaa vielä mahdollisuus, ei Antti Virtanenkaan heti onnistunut, kyvyt eivät tule esiiin nelosketjussa.
Virtanen teki ensimmäisellä JYPin kaudellaan tehot 12+12=24. Hän oli heti kättelyssä joukkueensa neljänneksi paras pistemies jääden pistepörssin kakkosesta Mika Paanasesta vain kaksi pistettä. Filppulan tehot olivat viime kaudella juhaviinikaismaiset 3+6=9. Filppula oli joukkueensa 12. paras pistemies. Edelle menivät mm. sellaiset kiekolliset virtuoosit/maaliruiskut kuin Janne Hauhtonen ja Tuomo Jääskeläinen.

Filppulan ongelmana on ettei hänen vahvuutensa toimi alkuunkaan liigassa. Mestiksessä ilmeisesti kahden pakin välistä voi pujahtaa seitsemän kertaa kymmenestä, mutta liigassa onnistumisprosentti paljon alhaisempi. Kiekottomana Filppula on statisti (joskin pikkutyttöihin vetoava sellainen). En näe hänelle hirveästi roolia neloskentän pikkunättinä näpertelijänä. Ehkä Filppulan kannattaisi lähteä Jamie Mattien kaveriksi Itävaltaan....

Filppulalla on oikeasti nyt elämänsä kausi edessään. Jos huhut, että Filppula on harkinnut oikeasti vakavasti uransa lopettamista, pitävät paikkansa, niin toivottavasti mallipojalla kuitenkin riittää virtaa tehdä viimeinen riuhtaisu uransa eteen. Ensi kausi määrittelee hänen tulevaisuutensa ammattiurheilijana. Lahjakas Filppula on - eivät ne Mestiksen tehot ole turhaan tulleet - mutta puuttuuko prettyboyltä sydäntä ja tahtoa? Juuri niitä ominaisuuksia mitä jääkiekkoilijalta vaaditaan?
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Virtanen teki ensimmäisellä JYPin kaudellaan tehot 12+12=24. Hän oli heti kättelyssä joukkueensa neljänneksi paras pistemies jääden pistepörssin kakkosesta Mika Paanasesta vain kaksi pistettä. Filppulan tehot olivat viime kaudella juhaviinikaismaiset 3+6=9. Filppula oli joukkueensa 12. paras pistemies. Edelle menivät mm. sellaiset kiekolliset virtuoosit/maaliruiskut kuin Janne Hauhtonen ja Tuomo Jääskeläinen.


Lueppas Sergei vähän tarkemmin, Antti pelasi HPK:ssa kausilla 98-99 sekä 99-00 vielä heikommilla tehoilla kuin Filppula Jypissä viime kaudella. Virtanen ei saanut vastuuta HPK:ssa. Antti Virtasestakaan ei pitänyt tulla liigapelaajaa, liian heiveröinen ja pieni.

Huolestuttavinta Ilarin suhteen on asenne, Antilla se on aina ollut hyvä, vaikka usein alkuvuosina, Antti jäi sinne kasan alimmaikseksi kulmaan, enkä tarkoita maalinteon jälkeistä juhlintaa ;)
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Se on ihan eri asia

Viestin lähetti trivekku
Lueppas Sergei vähän tarkemmin, Antti pelasi HPK:ssa kausilla 98-99 sekä 99-00 vielä heikommilla tehoilla kuin Filppula Jypissä viime kaudella.
Tosin Virtanen pelasi HPK:ssa kahden kauden aikana yhteensä 21 matsia (16 +5). Filppula pelasi viime kaudella 47 matsia. Joten mielestäni HPK:n aikaisen Virtasen vertaaminen Filppulan viime kauden esityksiin on aika kaukaa haettua.
 

vsop

Jäsen
Uskomatonta, mutta totta Ilari oli viime kaudella tehokkaampi pelaaja kuin suuremmalla peliajalla ollut Mikkonen. Ilarin tehot ovat myös aivan vertailukelpoiset Virtasen Antin HPK:n aikaisiin tehoihin.
 

Läski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Filppulan tulokaskauden vertaaminen Virtasen ensimmäiseen yritykseen HPK:ssa kaudella 98-99 on nähdäkseni perusteltua, sillä tällöin molemmilla oli kauden alkaessa ikää 21 vuotta ja takana kaksi kautta divaria. Virtasella divarissa alla 130 pistettä 81 ottelussa ja Filppulalla 82 pinnaa 85 ottelussa.

Tietenkään tällainen suora vertaaminen ei anna täyttä kuvaa, sillä eihän HPK mallia 98-99 ole sama asia kuin JYP 03-04, mutta tältä pohjalta Filppulan ensimmäinen kausi ei näyttäydy ihan toivottomana.

Filppulan viime kauden vertaaminen Virtasen ensimmäiseen kauteen Jypissä ei mielestäni ole ihan aiheellista, sillä silloin Antilla oli takana jo neljä kautta divaria ja alla 20 liigapeliä enemmän kuin Ilarilla.

En tässä yritä väittää, että Filppula olisi Virtasta parempi. Virtasen on taitavampi ja asenne on ihan eri luokkaa.

Mikäli Ilarin ensi kausi kulkee viime vuoden malliin, niin vaikkapa Virpiö, Juha Jääskeläinen tms. olisi luultavasti ajanut saman asian, mutta Filppulan potentiaali on kuitenkin selvästi suurempi kuin edellämainituilla.

En olisi jäänyt itkemään, vaikka Ilari olisi laitettu pihalle, mutta täytyy muistaa, että rahaa hänessä tuskin on hirveästi kiinni. Jyp ei taida edelleenkään kieriskellä dollareissa, joten pelaajapolitiikassa ymmärrettävästi joudutaan suosimaan muutakin kuin satavarmoja onnistujia.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Näin joulutauon lähestyessä on mainio arvioida Ilarin peliesityksiä syyskauden ajalta.

Huikea potentiaali ja taitohan on aina paistanut Ilusta läpi. Tänä vuonna myös muut ovat viimein huomanneet sen, Ilarihan pyörittää kakkosylivoimaa Martinsin kanssa. Liike ei ikinä tule miehellä olemaan mitään Reksa Ruotsalaisen tasoa, mutta eihän kellään ylivoimaspesialistilla ole (vrt. Pasi Sinikunnas, Mario Lemieux).

Loppukautta kohti odotukset vain nousee, kun peliaikaa tulee paljon enemmän verrattuna viime kauteen ja alkukauteen. Jos kauden päättyessä Ilarin tehot on luokkaa 10 maalia + 15-20 syöttöä, niin paljon on tapahtunut. Tänä vuonna kuitenkin takuuvarmasti tulee sisäisessä pistepörssissä taakse jäämään huikeat JYP-ikonit kuten Janne Hauhtonen, Tuomas Mikkonen, ylihype Aarne Tenkanen ja ehkä tulevaisuuden nimi Ossi Louhivaara.

Todellisen taitokiekon puolesta,

dee_snyder
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Totta, Ilarin peliä katsoo tällä kaudella ihan mielellään. Mies menee tilanteisiin rohkeasti eikä yhtä arasti kuten viime kaudella. Ainakin minun silmääni pisti TPS pelissä Ilarin karvaustyö ja sehän vielä taklailikin.
Täytyy myöntää, että kesällä en hirveästi juhlinut, kun Ilarin jatkosoppari julkaistiin, mutta kyllä mies noilla näytöillä paikan ansaitsi/ansaitsee.
Jatkossa mieheltä on varmasti lupa odottaa vielä kovempiakin suorituksia..
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika hyvä quote tuossa avausviestissä. Tosiaan Filppulalla on kyllä erikoinen taito saada vaikeissakin asennoissa kiekko lähtemään haluttuun suuntaan, liekö sitten luontainen lahja vaiko joidenkin omituisten harjoitusmenetelmien tulos.

Ilari on kyllä yksi positiivisimpia yllättäjiä tällä kaudella. Seuraavalle tasolle noustakseen hänen olisi kuitenkin pystyttävä käyttämään maalipaikat paremmin hyväkseen - ainakin näin näppituntumalta sanoisin, että niissä kotipeleissä mitä minä olen nähnyt, Filppula on ollut ehkä eniten läpiajoissa JYP-pelaajista. Ei ole silti tainnut onnistua päättämään yhtään läpiajoa maaliin, vaikka yritykset (esim. lauantaina) ovat olleet ihan kelvollisia. Se viimeinen puristus puuttuu, että kiekot löytäisivät varmuudella tiensä maaliin.

Filppulahan sai kai sopimuksen tälle kaudelle vasta try-outin kautta. Sinänsä ihan hyvä haku JYPin johdolta antaa kuitenkin pelaajalle mahdollisuus alakanttiin menneen kevään jälkeen. Olen jokseenkin eri mieltä tästä Filppulan jatkon sopivuudesta JYP 2007 -projektiin, sillä minä näen JYPin linjaan kuuluvan pitkäjänteisyyden, joka tarkoittaa myös sitä, että tänne hankittuja pelaajia ei pistetä kilometritehtaalle heti jos tulosta ei synny, vaan katsotaan rauhassa ja annetaan mahdollisuuksia josko se potentiaali kuitenkin tulisi sieltä esiin. Filppulan kohdalla voidaan jo varovasti alkaa puhua onnistumisesta tässä suhteessa.

Vielä Martinsin ketjusta sen verran, että Filppula ja Piispanen eivät varmasti ole Martinsille ihanteellisimmat laiturit joukkueessa, mutta jos ajattelee asiaa laitureiden kannalta, niin nuorille taitohyökkääjille ei varmaan ole kovin montaa parempaa mahdollista sentteriä koko sarjassa kuin Martins. Filppula ja Piispanen saavat keskittyä siihen mitä parhaiten osaavat eli kiekolliseen peliin, kun Martins hoitaa tunnollisesti oman pään ja pystyy myös tukemaan hyökkäyksiä kiekollisesti. Se on sitten toinen juttu, kannattaako niin kallista pelaajaa kuin Martins pitää tällaisessa roolissa, mutta varmaan osaltaan Filppulan ja Piispasen näkyvyys viime peleissä johtuu Martinsin kanssa pelaamisesta. Vielä kun tehojakin löytyisi peliajan edellyttämä määrä.
 
Viimeksi muokattu:

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilari on taitava jääkiekkoilija, kuten veljensäkin. Ilari on ollut loistava juniorijoukkueissaan, hän on loistanut mestiksessä, hän ei jäähyile, on herrasmiesmäinen taitopelaaja. Nyt hän on matkalla loistavaksi liigakiekkoilijaksi, kaikki edellytykset ovat olemassa.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Täytyy sanoa, että viime kauden jälkeen minulle oli aivan sama, että jatkaako Ilari meillä vai ei. Esitykset kun eivät tuolloin minua vakuuttaneet. Tällä kaudella sitten olen hiljaa mielessäni yrittänyt unohtaa nuo ajatukset ja miettinyt, että perhana, meillähän on tässä kenties yksi tulevaisuuden lupaavimmista kiekkoilijoista. Aivan huikean alkukauden on Ilari pelannut, täytyy kaverille ihan hattua siitä nostaa.

Ja pyytää toki anteeksi viime kauden mietteitä ko. pelaajasta.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Filppula

Viestin lähetti Hele
Eiköhän kaveri otettu nimenomaan kasvamaan korkoa ja keräämään arvokasta peli - ja liigakokemusta nelos-kolmosketjuun, jotta hänestä voitaisiin ehkäpä jo ensi kaudella ammentaa hedelmää.

Lainaan omaa kirjoitustani, jonka suuressa viisaudessani (hymiö) reilu vuosi sitten kirjoitin. Ei ole Filppulaa käsittelevä ketju sivuston suosituin, mutta suhteessa määrään tässä ketjussa on paljon asiaa.

Nyt on siis aika ammentaa hedelmä Filppulasta, joka sai maksaa viime kauden oppirahojaan viettämälle suuren osan siitä kokoonpanon ulkopuolella eikä seuranvaihtokaan ollut varmaan kaukana. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo hedelmä ei ole missään nimessä kypsä vielä poimittavaksi. Kehitystä on tapahtunut hieman, mutta Filppulan pelissä on vielä paljon puutteita.

Oikeastaan en löydä kuin yhden ominaisuuden hänestä joka hänet nostaa ylös massasta, kiekonkäsittely. Sillä ei vielä pitkälle pötkitä varsinkin kun otetaan huomioon se, että muut ominaisuudet ovat keskinkertaisia tai jopa sitä alemmalla tasolla. Joten en ihan ymmärrä tätä Ilari-hypetystä. Huomatkaa, kyseessä on vain minun vaatimaton mielipiteeni.

Luisteluvoima on liigan keskitasoa, laukaus on heikko, pelinlukutaito keskitasoa, psyyke on heikko, puolustuspeli todella heikkoa ja fyysisyys heikkoa, vaikka onkin mennyt fyysisyydessä eteenpäin viime kauteen verrattuna.

Filppula on vielä myös aika virhealtis ja sortuu usein juniorimaiseen neppailuun ja kiekonmenetyksiin. Varsinkin vastustajan siniviivalla tapahtuu ajoittain ylimääräistä neppailua joka johtaa kiekonmenetyksiin ja vastustajan vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Tosin, myönnän myös sen, että joskus nuo taitavat harhautukset purevat ja Filppula menee heittämällä keskialueen yli vastustajan alueelle. Valitettavan usein kuitenkin se viimeinen harhautus ei onnistu ja vastustaja nappaa kiekon.

Mitä Filppulan rooliin tulee, niin olen sitä mieltä, että hänen paikkansa on nimellisessä nelosketjussa Hytösen ja Jääskeläisen rinnalla. Siellä Filppula saa kehittyä ilman suurempia odotusarvoja ja paineita. Martinsin rinnalla miehen tehot näyttävät puhdasta nollaa. Tuo ketjuhan ei ole yhdessä tehnyt vielä maaliakaan, ja Martinsin 2 maalia on pohjustanut ketjun ulkopuolinen pelaaja.

Martins kaipaa Filppulan sijaan paljon suoraviivaisemman laiturin. Tässä tapauksessa kyseeseen voisi tulla esimerkiksi Grünn tai Tenkanen, miksi ei molemmatkin. Tällä hetkellä Martinsin ketjussa on 3 kiekosta pitävää pelaajaa. Ketjusta puuttuu roolitus täysin eikä siitä löydy kulmavääntäjää eikä suoraviivaista maalintekijätyyppiä. Tosin jälkimmäistä ei löydy koko JYPin joukkueesta.

Jos jotain negatiivista niin myös jotain positiivista. Filppula on mennyt viime kauteen nähden askeleen eteenpäin joka osa-alueella ja vuoden kahden päästä häneltä voidaan odottaa ehkä jo isompaa panosta. Tällä hetkellä hän on vielä raakile, ja lisää voimaa on saatava. Kaikki tekeminen helpottuu kun voimapuoli on kunnossa. Sen jälkeen on helpompi toteuttaa myös kiekollisia hienouksia. Verrataanpa kaveria vaikka Hytöseen. Hytösen on nostanut aivan uudelle tasolle juuri fysiikan kehittyminen. Näin tullee käymään myös esimerkiksi Piispasen kohdalla.

Voiman saaminen on helpompaa kuin taidon, joten yhdyn valtaosan mielipiteeseen. Filppulassa on potentiaalia.
 
Viimeksi muokattu:

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Filppula

Olen Helen kanssa hyvin paljon samaa mieltä, mutta muutaa seikkaa jään pohtimaan

Viestin lähetti Hele

Luisteluvoima on liigan keskitasoa, laukaus on heikko, pelinlukutaito keskitasoa, psyyke on heikko, puolustuspeli todella heikkoa ja fyysisyys heikkoa, vaikka onkin mennyt fyysisyydessä eteenpäin viime kauteen verrattuna.

Raaka hedelmä kypsyy jos se saa siihen edellytykset, eli hyvän kasvualustan. Ilarin kannalta Jyp ja Alatalo varmaan tähän hommaan sopivat kuin nenä päähän.

Eli luisteluvoima on kehitettävissä, siitä en lähde kanssasi kinastelemaan miten hän tässä vertailussa sijoittuu suhteessa liigan tasoon tällä hetkellä, mutta ei hän tilanteeseen kiirehtiessään minusta kovin hitaalta vaikuta.

Olen nähnyt häneltä hyviäkin laukauksia, parempia kuin sen yhden suoraan aloitusvoitosta ylämummoon vedetyn pyörivästä kiekosta, jonka jälkeen mediassa jutellessaan, vähätteli laukaustaan, joka taas tuntuu olevan monen pelurin tyyli. Mutta ei häntä laukauksestaan tunneta, se on selvä. Tämäkin asia on kehitettävissä, muttei edes mitenkään välttämätöntä tullakseen huippupelaajaksi. Maalin voi tehdä myös harhauttamalla tai syöttämällä se kädelliselle miehelle avopaikkaan.

Minusta Filppulan pelinlukutaito on kyllä jo nykyisellään aivan A-ryhmää ja sekin vain paranee kokemuksen myötä automaattisesti.

Psyyke heikko? Tämän täytyy perustua Helen omiin kotitarvepsykologisiin päätelmiin ja mahdollisesti ennakkoluuloihin tai huhuihin, joka tapauksessa etätutkimuksiin itse tutkimuksen kohteesta, ellet sitten ole Ilarin psykiatri, muuten tätä on huono mennä allekirjoittamaan. Rohkea arvio ventovieraalta ventovieraasta. Viime kauden löysän oloinen tilannepelaaminen ja ujostelevalta vaikuttava ulosanti varmaan (huhut lopettamisesta) saattoivat sinut tähän päätelmään, mutta Kyllä Ilarin otteet kaukalossa ja peli-ilme ovat todellakin ottanut aimo harppauksen viime vuodesta, Matin psykologia ja sosiaalinen luonne, lienevät tuottaneet kesän aikana ihmeitä Filppulan korvienvälissä, koska jäällä luistelee tällä kaudella pää pystyssä paljon itsevarmempi Ilari.

Puolustupeli todella heikkoa.
Tämä on sellainen juttu, että on puolustavia hyökkääjiä ja sitten niitä hyökkääviä hyökkäjiä, joilta odotellaan enemmän tehoja. Minusta Ilaria ei kannata edes harkita puolustavan hyökkääjän rooliin mihinkään jarrukoostumukseen, se olisi tämän pelaajan urakehitykselle loppu. Ilari pelaajatyyppinä on yksinkertaisesti hyökkäävä, peliä tekevä hyökkääjä, eikä hänelle mitään muuta roolia kannatakaan ajaa sisään.

Fyysisyys. En tiedä miten hyvin tiedät Filppulan kuntopiiri- tai punttituloksia, mutta jos niitä et tiedä, et oikein voi arvostella tätäkään. Se mitä me nähdään kentällä, ei kerro pelaajan voimaominaisuuksista kovinkaan paljon, varsinkaan Ilarin kohdalla, koska mieluummin välttää painit ja tappelut. Se mitä meille katsojille välittyy pelaajien fyysisestä pelistä on paljon kiinni pelaajan motoriikasta, tasapainosta, nopeudesta, oikea-aikaisuudesta, intensiteetistä, tempperamentistä ja tietenkin pelityylistä ja roolista. Tiedämme myös pelaajien ilmoitetut pituuden ja painon. Viime vuotinen Tikkakosken sissi ei ulkoiselta fysiikaltaan eroa paljoakaan tämän vuoden Filppulasta.

Viestin lähetti Hele
Filppula on vielä myös aika virhealtis ja sortuu usein juniorimaiseen neppailuun ja kiekonmenetyksiin. Varsinkin vastustajan siniviivalla tapahtuu ajoittain ylimääräistä neppailua joka johtaa kiekonmenetyksiin ja vastustajan vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Tosin, myönnän myös sen, että joskus nuo taitavat harhautukset purevat ja Filppula menee heittämällä keskialueen yli vastustajan alueelle. Valitettavan usein kuitenkin se viimeinen harhautus ei onnistu ja vastustaja nappaa kiekon.

No pelaaja joka pitää kiekkoa paljon rakentaessaan peliä, menettää sen myös useammin kuin kiekon nopeasti pois roiskaiseva puolustaja tai heti syötöstä ampuva laituri, mutta näitäkin pelaajia, tai itse asiassa juuri näitä pelaajia joukkue tarvitsee muutaman, vaikka tulee kiekon menetyksiä, epäonnistuneita kikkoja, umpikujia, paitsioita. Antti virtanen on hyvä esimerkki tällaisesta pelaajasta, alkukaudesta hänen pelinsä meni juuri kuvaamanlaiseksi neppailuksi, eikä kiekko tahtonut pysyä lavassa, mutta muutaman onnistumisen tuomisen itseluottamuksen jälkeen homma toimii taas. Antillekin tulee valtava määrä vieläkin näitä kiekon menetyksiä, mutta niin kauan kuin yksi kymmenestäkin kikasta puree ja kiekko kaivetaan vastustajan maalista, se hänelle suotakoon. Korhosella sama juttu, nämä kiekon menetykset annetaan kyllä anteeksi, jos ne kompensoituvat kahvituksilla ja maaleilla.

Siinä viestin lopussa sanoit näin:"Voiman saaminen on helpompaa kuin taidon, joten yhdyn valtaosan mielipiteeseen. Filppulassa on potentiaalia."
Joka on juuri se totuus minkä takia Filppulasta kannattaa/kannatti pitää kiinni. Minä olen hyvin luottavainen Filppulan valoisan tulevaisuuden suhteen.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Re: Filppula

Viestin lähetti kummitus

Psyyke heikko? Tämän täytyy perustua Helen omiin kotitarvepsykologisiin päätelmiin ja mahdollisesti ennakkoluuloihin tai huhuihin, joka tapauksessa etätutkimuksiin itse tutkimuksen kohteesta, ellet sitten ole Ilarin psykiatri, muuten tätä on huono mennä allekirjoittamaan. Rohkea arvio ventovieraalta ventovieraasta.

Psyyke eli henkinen voima ja kantti, joka tulee esiin paineenalaisissa tilanteissa. Tässä tapauksessa näillä tilanteilla tarkoitetaan nimenomaan jääkiekko nimiseen peliin liittyviä. Yksi tällainen paineensietokykyä vaativa tilanne on maalintekopaikka. Hyvällä psyykkeellä varustettu pelaaja on yleensä kylmä ja rauhallinen tällaisissa tilanteissa ja tekee maalin.

Huonolla psyykkellä varustettu pelaaja menee lukkoon tai paniikkiin ja hän epäonnistuu maalinteossa. Tällaisen päätelmän voi tehdä kyllä katsomosta käsin. Tällainen ominaisuus tai sen puute näkyy kyllä kauas. Yleensä kun Filppulalla on maalipaikka hän veivaa kiekkoa ja juuri kun pitäsi pistää kiekko sisään se karkaa ja tilanne on ohi.

Viestin lähetti kummitus

Fyysisyys. En tiedä miten hyvin tiedät Filppulan kuntopiiri- tai punttituloksia, mutta jos niitä et tiedä, et oikein voi arvostella tätäkään. Se mitä me nähdään kentällä, ei kerro pelaajan voimaominaisuuksista kovinkaan paljon, varsinkaan Ilarin kohdalla, koska mieluummin välttää painit ja tappelut.

Sen verran tiedän, että olen monta kertaa katsonut vierestä Ilarin puntinnostoa. Ja se mitä ja miten tehdään kentällä kertoo varsin hyvin katsomoon kuinka fyysinen pelaaja on kyseessä. Jo ulkonäön ja olemuksen perusteella voi tehdä varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelaajan fyysisyydestä.

Onko painiminen ja tappelu sinulle mittari pelaajan fyysisistä ominaisuuksista? Kyllä fyysiset ominaisuudet tulevat ilmi kaikessa tekemisessä mitä jäällä tekee; luistelu, laukominen, kulmavääntö, maalintekopaikka, taklaaminen, taklauksen vastaanotto jne.
 

sean

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Filppula

Viestin lähetti Hele
Kyllä fyysiset ominaisuudet tulevat ilmi kaikessa tekemisessä mitä jäällä tekee; luistelu, laukominen, kulmavääntö, maalintekopaikka, taklaaminen, taklauksen vastaanotto jne.

Juurikin näin. Mutta ei tuo fyysisyys kaikkea ratkaise. Ei välttämättä tarvitte kuitenkaan mikään "kehonrakentaja" olla voittaakseen kaksin kamppailuja, vaan täytyy uskaltaa mennä tilanteisiin ja
ajoitus, tahto, halu voittaa kansinkamppailu ratkaisee paljon enemmän ja juuri näillä mainitsemilla
osa-alueilla filppula on tehnyt suuren parannuksen. Voimaakin toki on tullut hiukan lisäää... Vielä on toki filppulalla paljon töitä edessa...
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Re: Re: Filppula

Viestin lähetti Hele
Psyyke eli henkinen voima ja kantti, joka tulee esiin paineenalaisissa tilanteissa. Tässä tapauksessa näillä tilanteilla tarkoitetaan nimenomaan jääkiekko nimiseen peliin liittyviä. Yksi tällainen paineensietokykyä vaativa tilanne on maalintekopaikka. Hyvällä psyykkeellä varustettu pelaaja on yleensä kylmä ja rauhallinen tällaisissa tilanteissa ja tekee maalin. Huonolla psyykkellä varustettu pelaaja menee lukkoon tai paniikkiin ja hän epäonnistuu maalinteossa. Tällaisen päätelmän voi tehdä kyllä katsomosta käsin. Tällainen ominaisuus tai sen puute näkyy kyllä kauas.

Sen verran tiedän, että olen monta kertaa katsonut vierestä Ilarin puntinnostoa. Ja se mitä ja miten tehdään kentällä kertoo varsin hyvin katsomoon kuinka fyysinen pelaaja on kyseessä. Jo ulkonäön ja olemuksen perusteella voi tehdä varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelaajan fyysisyydestä.

Onko painiminen ja tappelu sinulle mittari pelaajan fyysisistä ominaisuuksista? Kyllä fyysiset ominaisuudet tulevat ilmi kaikessa tekemisessä mitä jäällä tekee; luistelu, laukominen, kulmavääntö, maalintekopaikka, taklaaminen, taklauksen vastaanotto jne.

Psyyke jääkiekossa-> kylmäpäisyys maalipaikoissa, ok. Hyväksyn tämän. Mutta minun silmäni ovat nähneet tällä kaudella Ilarilta juuri näitä kylmäpäisiä ratkaisuja ja rohkeaa puolustajien haastamista. Viime pelissäkin ilarin läpiajon päätteeksi nähty Karjalaisen hassutusyritys oli sellainen, joita harvoin näkee ja osoitti minusta varsin hyvin kylmäpäisyyttä, hän ei jäätynyt tilanteessa, ajanut ohi yrittämättä mitään tai ampunut moken syliin, kuten monesti nähdään. Maalia ei tosin silloin tullut mutta kyllä minä arvostan tuollaista ennakkoluulottomuuta ja yllätyksellisyyttä noissa tilanteissa.

Kun kerran olet seurannut Ilarin punttitreenejä, niin onko hän jotenkin liigakiekkoilijaksi heikko?
Sanot:"Jo ulkonäön ja olemuksen perusteella voi tehdä varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelaajan fyysisyydestä. " Toivottavasti et tarkoita tässä kasvojen ulkonäköä ja olemuksella hänen rauhallisuuttaan. Ne eivät kerro fyysisyydestä mitään.
Luistelunopeus/liikkeen sulavuus pitävät sisällään muitakin elementtejä, kuin fysiikan, kuten esim tekniikka, samoin laukauksissa. Esim kaurajätti Virtasen laukaus on hyvä, samoin Mäenpään lämäri, joka on kovempi kuin esim yli satakiloisen Virolaisen tai kovaa laukovan raskastekoisemman Mikkosen. Ilarin kulmavääntöpeli on ottanut aimoharppauksen viime kaudesta. Maalintekopaikkojahan hän luo jatkuvasti itselleen tai ketjukavereilleen. Tällä kaudella olemme nähneet myös runsaasti taklauksia häneltä. Taklauksen tehoon vaikuttaa enemmän fysiikan lakien mukaan tuo nopeus jolla vastustajaan törmätään. Satakiloinen ukko liukuu paikalle kävelyvauhtia ja syntyy kosketus, kun 80 kiloinen kaveri tulee kovalla vauhdilla taklaamaan, keräilevät isommatkin ukot yleensä kamppeitaan. Ja miten se fysiikka liittyy taklauksen vastaanottoon? Kyllä esim Korkki ja T.Kovanen ovat näyttäneet miten taklaukset otetaan vastaan toisin avuin. Virtanen harvoin edes jää taklatuksi.
Painiminen ja tappelu eivät ole minulle mittareita pelaajan fyysisistä ominaisuuksista, vaan lihas(vääntö)voima, pituus/paino, kunto ja räjähtävä nopeus. Paini on mielestäni ihan kelpo fyysisyyden mittari.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Re: Re: Re: Re: Re: Filppula

Viestin lähetti kummitus
Kun kerran olet seurannut Ilarin punttitreenejä, niin onko hän jotenkin liigakiekkoilijaksi heikko?
Sanot:"Jo ulkonäön ja olemuksen perusteella voi tehdä varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelaajan fyysisyydestä. "

Ilari Filppula. Mies jonka jatkosopimusta varmaan 98% JYP-faneista ihmetteli kesällä. Nyt sitä ei ihmettele kukaan tai mistä sen ikinä tietää.

Tuossa lainauksessa on ehkä jotain totuuttakin. Filppula on fyysisesti niin kehno, että parilla kovalla taklauksella hänet saadaan helposti pois pelistä.

Kiekon kanssa jos saa tilaa, niin erittäin hyvä, mutta olisikohan Ilarinkin kohdalla jonkunasteinen ketjumuutos paikallaan..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti FourForty
Filppula on toki kiekkoilijana varsin yksipuolinen, mutta vahvuuksillaan pärjää mielestäni ihan hyvin. Vaikka fysiikka ja nopeus eivät ole liigatasolle hyviä, eivät ne ole kamalan huonojakaan, ja kun pelikäsitys ja tekniikka ovat hyvää liigatasoa, sillä pärjää kyllä.

Filppulan pelissä tykkään siitä, että kiekon saadessaan hänellä on aina idea siitä, mihin kiekon seuraavaksi toimittaa. Esimerkiksi Grünn tai Mikkonen - omassa roolissaan sinänsä ihan ok pelaajia - lyövät kiekon ränniin, punaviivalta päätyyn tai syöttävät lähimmälle miehelle, mutta Filppula uskaltaa yleensä pitää kiekkoa ensin ja sen jälkeen antaa sellaisen syötön joukkuetoverille, mitä ei ehkä ensimmäisenä tulisi ajatelleeksi. Aina syötöt eivät mene perille, mikä varmaan on vielä kehitettävä asia, mutta juuri tämä pelinlukutaito minua miellyttää.

Toisaalta roolitus on tärkeää joukkueessa, mutta Filppulan kaltainen taitopelaaja tuo myös leveyttä joukkueeseen, kun kolmos- tai nelosketjuunkin on laittaa kiekollisesti suht taitava hyökkääjä parin vähemmän taitavan pelaajan seuraksi.

Filppula on nyt taas viime aikoina nostanut tasoaan selkeästi, Martinsin ketjussa ehti jo tuskastua Ilarin otteisiin. Näemmä Hytönen ja Jääskeläinen osaavat lukea Ilarin ajatuksia paremmin kuin Martins ja Mikkonen.
Itsekin olin jo vaatimassa Filppulaa sivuun, mutta näemmä oikeat ketjukaverit saavat pelaajan taas hyödylliseksi joukkuelleen.

Mutta kuten FourForty sanoi, kaunis poika on JYP:n parhaita pelinlukutaidoltaan, väittäisin jopa että ainoat jotka pystyvät edes samalle tasolle ovat Immonen sekä Virtanen.
Joskushan se menee neppailuksi, mutta niin se menee Virtas-Antillakin. Eikä kukaan häntä ole kokoonpanosta ulostamassa.
 

sean

Jäsen
Aika nostaa tämäkin ketju taas ylös ja mietiskellä Filppulan tulevaa kohtaloa. Mielestäni pari vuotta Filppula olisi turhaan ollut joukkueessa mukana, jos nyt ei jatkosopimusta aikaiseksi saada.
Tällä kaudella Ilari oli kuin uudesti syntynyt tulokas kauteensa nähden ja minkälainen kehitys on luvassa ensi kaudelle??

Omissa silmissäni näen Jopa 30 pisteen rajan ensi kaudella mahdolliseksi ja upeita harhautuksia, joita Filppula esittelee haluaisin myös jatkossa hippoksella nähdä, niitä ei nyky kiekossa liikaa näe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös