Ihmettelyketju

  • 6 379 612
  • 38 790

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Sen sijaan ihmettelen sen tuodun viinan ja oluen määrää ihan silmämääräisiin havaintoihini perustuen. Laatikollisen kaljaa saa Suomesta alle 20 eurolla ja vaikken itse mitenkään erityisen hyvätuloinen ole, niin tuo on minusta niin kohtuullinen hinta, ettei tulisi mieleenkään alkaa kantaa sitä Virosta laatikkokaupalla. Eikä nyt ihan heti tuli mieleen, että jotain Viru Valgea olisi tarkoituksenmukaista varastoida kaappiin mäyräkoiratolkulla. Ihme touhua.

Ihme touhua tosiaan, vaan sille on olemassa selitys: kapinointi. Iso osa motivaatiota viinarallille on syntynyt kapinoinnista, jossa alistetuksi itsensä tuntevat näyttävät mielessään pitkää nenää (tai rohkeimmat jopa persettä) kukkahattutädeille ja muille pikkuvirkamiehille, jotka ovat kehdanneet pyrkiä rajoittamaan kansan syvien rivien oikeutta nauttia alkoholia. Kyllä niitä tätejä ja setiä harmittaa, kun Pertsa ja Anneli tuokin kaljaa ja sidukkaa Virosta. Hähä! Sitäpaitsi siellä laivalla pääsee syömään puffettiin ja siellä on karaoke.

Viinanhakureissut häitä tai talkoita varten on sitten asia erikseen. Tarkkana vaan pitää olla, ettei erehdy tuomaan autolastillista alkoholitonta.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Justin Bieber. Kuka hän on? Kuulemma joku laulaja. En ole koskaan kuullut mitään häneltä eikä edes hänen nimi olisi sanonut mitään ilman tätä Bieber Suomessa -uutisointia.

Radiossa joku Justin Bieberfani ihmetteli miten aikuiset miehet voivat inhota häntä. En mä ainakaan inhoa mitään sellaista josta en edes tiedä mitään.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK

Tätä Bieber maniaa en pysty käsittämään. No okei on se varmaan pikkutytöille ja muille tosi ihana ja komee ja sillee, mutta siis, että media hehkuttaa suurimmilla otsikoillaan tällaista? Vielä kauheet otsikot, kun pirkot eivät saaneet jonottaa areenan ovilla ennen aamua. Ehkä minäkin olen tulossa sitten vanhaksi.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Vaikka Bieberin fanit olisivat miten nuoria ja musiikkinsa kuinka paskaa, niin kyllä hän silti on tämän hetken suurimpia poppareita maailmassa. Ihan samalla tavalla täällä on uutisoitu Madonnan ja adamlambertin keikoista myös.

Siitä kirjoitetaan mikä ihmisiä kiinnostaa. Ihmettelen, että uutisointi on pysynyt noinkin maltillisena.
 
Se minua ihmetyttääkin että Justin Bieber on minulle täysin outo nimi. Toisin kuin nuo mainitsemasi.
 
Madonna nyt on jo vuosikymmeniä ollut käsite itsessään ja Lambert on homo, joka seurustelee / seurusteli suomalaisen homon kanssa, niin tottakai siitä on pakko kirjoittaa jo tasa-arvon nimessä.

Samaa siis lähinnä ihmettelen Pavlovin koiran kanssa, että mikä tämä Bieber on? En ole varmaan yhtä biisiä enempää siltä radiossa kuullut ja radiota tulee surffailtua läpi päivittäin tunti kaupalla. Tuntuu, että enemmän sen ihmiset tuntee median erinäköisistä bongailuskandaaliWAU kirjoittelusta, kuin musiikistaan.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Se minua ihmetyttääkin että Justin Bieber on minulle täysin outo nimi. Toisin kuin nuo mainitsemasi.
Minä kommentoinkin Väijyn ihmettelyä uutisoinnin määrästä. Suomessan JB:n biisejä ei hirveästi radiossa ole soinut, mutta esimerkiksi vilkaisu YouTuben katsojamääriin selventää hyvin kuinka suuri ilmiö hän on rapakon takana. Mikäli ei lue viihdeuutisia, kuuntele NRJ:tä, tai vietä aikaansa internetin jenkkien populäärikulttuurista ammentavilla huumorisivustoilla, ei ole mikään ihmekään jos ei hänestä ole kuullut. Suosittelen, että käyt kuuntelemassa kappaleen Baby. Se selventää kaikessa karmeudessaan mistä koko homma on lähtenyt liikkeelle ja lopulta päätynyt maailmantähteyteen.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Justin Bieber Hit By Water Bottle AUTOTUNE REMIX (Youtube).

Tuo on ainoa tuntemani Bieber-biisi, mutta luulen sen antavan liian positiivisen kuvan laulutaidosta ja sävellyskin lienee monin verroin parempi kuin muussa tuotannossa.

Luin muuten tuossa äsken näiden viestien keskeltä, että Väijyn allekirjoitus on "Bieber sori, mun sydämeen mahtuu vaan Pori ja kaljakori."
 
Ei samperi! Tosin ei toikaan huono olis. Vois ainakin saada BB-tyrkkyjen tapaan mediahuomiota täällä palstalla kyseisellä allekirjoituksella :) En uskalla työpaikalla avata linkkiäsi. Pelkään, että työtietokone löytyy muuten työpaikan aulasta säpäleinä.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noinko se meneekin? Luulin, että jossain eroottisessa tanssiravintolassa istuva tyynekampauksinen vanhempi leidi saattaa kikattaa, että justinbieber näkyy, kun miesstrippari kiskaisee niittikoristeisen kalukukkaron lanteiltaan.

Tai mistä nyt minä tiedän, kun en ole pitkään aikaan päässyt iltavapaalle.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Justin Bieber Hit By Water Bottle AUTOTUNE REMIX (Youtube).

Tuo on ainoa tuntemani Bieber-biisi, mutta luulen sen antavan liian positiivisen kuvan laulutaidosta ja sävellyskin lienee monin verroin parempi kuin muussa tuotannossa.

Itsekin erinäisillä stageilla ja dj-kopeilla aikaa vakituisesti viettävänä ei voi kyl todeta muuta kuin, että olipa todella paska temppu. Yleensä siellä kun tulee keskityttyä asiaan, niin ei voi koko ajan pälyillä ympärilleen, että onko jollain pahat mielessä. Mieluiten antaa artistien esiintyä ja hankkii liput viereiseen klubiin jos ei miellytä. :))
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Se minua ihmetyttääkin että Justin Bieber on minulle täysin outo nimi. Toisin kuin nuo mainitsemasi.

No sitä kannattaakin ihmetellä. Justin Bieber on tämän hetken kuumin nimi koko musiikkimarkkinoilla, ei yksi kuumimmista. Adam Lambertin musiikkivideoita on katsottu youtubessa kunnioitettavat 132 miljoonaa kertaa. Bieberillä vastaava luku on 3,6 miljardia. Antaako tämä jotain käsitystä mittasuhteista näiden herrojen väliltä?

Googlessa Justin Bieberiä on haettu viimeisen parin vuoden aikana noin 55 kertaa enemmän kuin Adam Lambertia. Madonnan kanssa menee jo hieman tasaisemmaksi, mutta suhdeluku on 55/8 Bieberin eduksi siinäkin vertailussa.

Näistä supertähdistä google haut prosentteina (karkea arvio, google trendistä katsottuna) verrattuna Bieberiin, ajalta 2011-2013:

Rihanna 80%
Beyonce 60%
Eminem 50%
Jennifer Lopez 15%

Ja esimerkiksi Metallican luku olisi 15%.

Yritän siis sanoa, että Bieber on niin helvetin iso juttu maailmassa, että se on ihan sama vaikka tekisi lastenlauluja, niin uutisointi on täysin perusteltua. Se, että tällainen stara tulee Suomeen, on spektaakkeli.
 
Viimeksi muokattu:

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Justin Bieber on myös oiva osoitus siitä missä mennään. Hurjalta tuntuu, että maailman suosituin yksittäinen ihminen on älyllisesti varsin rajallinen teinipoika, jolle tehdään hyvin keskinkertaista popmusiikkia. Lavaesiintyjänä varmasti ihan kelvollinen, koska jonkinlaista lavakarismaa tarvitaan teinityttöjenkin koukuttamiseen.

YouTuben katselumäärät tai levymyyntimäärät eivät kuitenkaan selity vain pikkulikkojen fanituksella, joten kyllä poitsuun lienee vanhemmatkin ihmiset hurahtaneet. Tämä ei kyllä käy järkeen mutta kuten sanottu.. kertoo maailman tilasta.
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässäfanien tunnelma?????? Pelaa aika korkealla.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän ihmettelen tätä jokakeväistä ilmiötä, eli jengi alkaa käyttää t-paitaa ja shortseja ilmeisesti kalenterin eikä suinkaan sääolosuhteiden mukaan.

Ei siinä mitään, jos tarkenee niin saahan sitä joka jamppa käyttää lyhyitä vaikka läpi talven, mutta kyllä tänäänkin aamulla laittoi ihmettelemään kun parikymppinen sälli tuli polvishortseissa ja kevyessä kauluspaidassa vastaan lämpömittarin näyttäessä varmaan jotain 4 astetta. Edellisenä viikonloppuna sama juttu, kolea päivä vaikka välillä paistoikin ja joku heppu oli lähtenyt koiran kanssa ulos t-paidassa ja shortseissa. Mulla taisi olla hanskat ja pipokin, ei oikeasti ollut edes lämmön hiventä ilmassa.

Eli kuten sanottu, tuo pukeutuminen ei sinänsä haittaa minua millään tavalla, mietin vaan että onko tuollaisilla pukeutujilla niin armoton hinku koko pitkän talven odotella niitä ensimmäisiä t-paita -kelejä, että sitten kun vähänkin kevät tulee ja aurinko paistaa niin ei vaan voi enää odottaa ja pitää lähteä liikkeelle ensimmäisenä mahdollisena hetkenä lyhyissä vaatteissa. Ja sitten meneekin aurinko pilveen, sopivasti tuulee ja on ihan perkeleen kylmä ja niin vaan nämä sankarit "nauttivat" säästä kesävaatteissaan.

Eli ihmettelen, miten tulee mieleen viileänä kevätpäivänä laittaa aamulla lyhyet päälle, kun ei ole edes ennustettu mitään lämmintä ja välillä tuntuu viileältä jopa farkuissa ja rotsi päällä.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän ihmettelen tätä jokakeväistä ilmiötä, eli jengi alkaa käyttää t-paitaa ja shortseja ilmeisesti kalenterin eikä suinkaan sääolosuhteiden mukaan.

Ihmettelen, että olen törmännyt joka vuosi vain päinvastaiseen ilmiöön. Kun ensimmäiset lämpimämmät päivät tulevat joskus maalis-huhtikuun tienoilla, pukeutuvat lähes kaikki, etenkin vanhukset, kalenterin mukaisesti talvitakkeihin ja villamyssyihin, vaikkei sama tulisi kuuloonkaan vastaavalla lämpötilalla elokuussa.

Lenkkipolulla tämän huomaa myös helposti. Kun itse aloittelee jo shortsi-kautta, niin jengiä tulee vielä (yleensä selkä edellä) vastaan softshell-takeissa ja talvitrikoissa, hanskoja ja pipoa unohtamatta. Pukeutuminen on jälleen katsottu kalenterista.

Se on toki minulle aivan sama, kuinka muut pukeutuvat, mutta haen edelleen jotain johdonmukaisuutta. Kukaan näistä löntystelijöistä ei juoksisi samanlaisessa naparetkeilijävarustuksessa keskellä kesää, jos lämpötila olisi se sama +12.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Vaikka ihmiset tiettävästi edelleen tasalämpöisiä ovatkin, niin kyllähän sitä aina jotenkin tuntuu totuttelevan vuodenajan muutoksiin. Tuskin olen ainoa, jonka mielestä se syksyn/talven ensimmäinen pikkupakkanen tuntuu mahdottoman kylmältä - kun taas sitten tammi-helmikuussa -15° ei tunnu yhtään missään.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Ihmetyttää, kuinka vähän mua kiinnostaa alkavat mm-kisat. Yleensä olen ollut fiiliksissä jo hyvissä ajoin, mutta nyt tuntuu ettei vähempää vois napata. Suomen pelit katselen varmaan ilmaiskanavilta, mutta siihen taitaa jäädä näiden kisojen seuraaminen. Erikoista.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän ihmettelen tätä jokakeväistä ilmiötä, eli jengi alkaa käyttää t-paitaa ja shortseja ilmeisesti kalenterin eikä suinkaan sääolosuhteiden mukaan.
Lisätään muiden jatkoksi vielä yksilölliset erot. Allekirjoittaneelle on suotu sellaiset geenit, etten palele käytännössä ikinä mutta hikoilen aivan helvetisti ympäri vuoden. Kävin tuossa muutama päivä sitten kolmen tunnin kävelyllä t-paidassa, ulkona taisi olla jotain +10. Itse asiassa tämä on minulle vuoden parasta aikaa, niitä heinäkuun helteitä sen sijaan en odota kovinkaan innolla.

Toki joskus yläasteella eräille ihmisille oli joku statuskysynys tulla mahd. vähäpukeisina kouluun joka päivä. Eräs naapuriluokan sankari tuli t-paidassa koko talven, tai siis sen ajan mitä ei ollut kotona flunssassa. :)
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lisätään muiden jatkoksi vielä yksilölliset erot. Allekirjoittaneelle on suotu sellaiset geenit, etten palele käytännössä ikinä mutta hikoilen aivan helvetisti ympäri vuoden. Kävin tuossa muutama päivä sitten kolmen tunnin kävelyllä t-paidassa, ulkona taisi olla jotain +10. Itse asiassa tämä on minulle vuoden parasta aikaa, niitä heinäkuun helteitä sen sijaan en odota kovinkaan innolla.
Kärsin samasta ongelmasta n. 15 vuotta. Sitten rupesin lenkkeilemään ja pudotin painoa 10 kg. Nykyään palelen aika herkästi, hiki tulee enää lenkillä ja saunassa. Ja on tässä välissä käyty kokeilemassa ihan lämpimässäkin ilmanalassa, ei mitään ongelmaa. Läski sua vaan lämmittää.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärsin samasta ongelmasta n. 15 vuotta. Sitten rupesin lenkkeilemään ja pudotin painoa 10 kg. Nykyään palelen aika herkästi, hiki tulee enää lenkillä ja saunassa. Ja on tässä välissä käyty kokeilemassa ihan lämpimässäkin ilmanalassa, ei mitään ongelmaa. Läski sua vaan lämmittää.
Itse asiassa olen ollut lievästi alipainoinen koko ikäni, joten syy tuskin on tuossa. Fyysinen kunto myös ihan ok-tasolla ollut aina, takavuosina olin ihan suht kovassakin tikissä. Eli geenejä syytän edelleen, tai sitten mulla on joku sairaus.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Itse asiassa olen ollut lievästi alipainoinen koko ikäni, joten syy tuskin on tuossa. Fyysinen kunto myös ihan ok-tasolla ollut aina, takavuosina olin ihan suht kovassakin tikissä. Eli geenejä syytän edelleen, tai sitten mulla on joku sairaus.
Siinä meni sekin teoria. Menkööt geenien piikkiin. Itse en voi enää syyttää niitäkään. Täytyy siis pitää itsensä kuosissa.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Itse asiassa olen ollut lievästi alipainoinen koko ikäni, joten syy tuskin on tuossa. Fyysinen kunto myös ihan ok-tasolla ollut aina, takavuosina olin ihan suht kovassakin tikissä. Eli geenejä syytän edelleen, tai sitten mulla on joku sairaus.
Tuskin nyt ihan sairaus kuitenkaan vielä tuollaisesta diagnosoidaan. Itsellä melkein sama homma. Olen aina pitänyt vähän viileämmästä kelistä kuin suuri enemmistö ja +20 on vielä kesällä ok mutta yli kun menee alkaa olo olla epämiellyttävä. Tämä oli tilanne nuorempana "urheiluvuosina", kun vielä oli kroppa kunnossa ja nykyisellä ylipainolla oikein korostuu.

Kyllä se hyvin yksilöllistä on miten kroppa keleihin suhtautuu. Toki myös niitä löytyy, jotka väkisin haluavat kesän tulevan ja pukeutuvat sen vuoksi. Myös kesän toisessa päässä tämä näkyy, kun terassilla istutaan hampaat kalisten viltti päällä syyskuussa..
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän ihmettelen tätä lasipalatsin edessä ollutta pahoinpitelyä. Ei sitten kukaan ole mennyt auttamaan tuota 12-vuotiasta tyttöä, kun kolme samanikäistä potkii tätä maassa keskellä kirkasta päivää ?

Kait tuossakin ihmiset on sitten ajatellut olla puuttumatta tilanteeseen, ettei tule mitään syytteitä tyyliin vapaudenriistosta, jos olisi mennyt nappaamaan nämä potkivat tytöt vaikka kainaloon, että eivät tee pahojaan.
 
Pietilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Caps
Ihmetyttää, kuinka vähän mua kiinnostaa alkavat mm-kisat. Yleensä olen ollut fiiliksissä jo hyvissä ajoin, mutta nyt tuntuu ettei vähempää vois napata. Suomen pelit katselen varmaan ilmaiskanavilta, mutta siihen taitaa jäädä näiden kisojen seuraaminen. Erikoista.

Vähän samaa vikaa, mutta ratkaisu löytyy läheltä, tarkemmin ottaen kahden vuoden takaa. Pitkään ja hartaasti odotettu maailmanmestaruus täytti mahan taas hetkeksi. Viime kisoissa jo kamppailin kummallisen olon kanssa, kun yhtäkkiä ei ollutkaan sitä hekumaa mikä yleensä alkoi jo kuukautta ennen pelejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös