Tomijokipuro
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara
Näyttää siis siltä,että Tappara on joutunut pahimpaan negatiiviseen huhumyllyyn tällä kaudella. Kohta jo puolta joukkuetta ollaan raahaamassa muualle. Tuskin kannattaa edes mainita,että myös Grönvallia ollaan viemässä Brynäsiin siksi, koska Tapparan talous on niin kuralla. Grönvall ja Tarvainenhan olivat kauden alussa menossa HIFK:iin rahapulan vuoksi. Sitäkään ei siis tapahtunut eikä tule tapahtumaan Markkasen ja Tarvaisen Luulajaan eikä Grönvallin Brynäsiin siirtoja. Kaikki on suurta salaliittoa Tapparaa vastaan. Kuten aiemmin on todettu ainoa tapa selvitä huhuongelmista on tulla rehellisesti julkisuuteen ja kertoa mikä on tilanne. Muistuttaa hieman hiihtoliiton ongelmaa, mutta sillä erotuksella,että mitään väärää ei ole Tappara tehnyt. Leinonenhan jo eilen sanoi Tapparan talouden olevan plusmerkkinen ja,että yhtään sopimuksen tehnyttä pelaajaa ei olla myyty eikä myydä minnekään. Ohnan mahdollista,että Mikki puhui roskaa?
Totuus on kutenkin se,että yhtäkään pelaaja ei saa häiritä tällainen huhumylly. Jos toimittajat nyt kotiin soittelevatkin niin sellainen hörhöily pitää pystyä sulkemaan pään ulkopuolelle ja uskoa joukkueen johdon järkisanaa.
Rauhaa