Huhuketju kaudelle 2014–2015

  • 733 128
  • 1 475
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Viime syksyn tapahtumien jälkeen saa aurajoessa virrata vettä aika reilusti, että Halpern tänne tulisi uudelleen. Todella suuri yllätys, jos mies saapuu uudelleen Suikkasen jengiin.
Niin mitä silloin oikein tapahtui sitten? Joko multa on jotain mennyt ohi tai sitten muisti reistailee, mutta miksi mulla on sellaiset muistikuvat, että ainakin Kaitsu olisi kaverista pitänyt?

Aiheesta muuten, onko siellä hallilla päin mitään pikkulintuja muuten nyt pyörinyt?
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Niin mitä silloin oikein tapahtui sitten? Joko multa on jotain mennyt ohi tai sitten muisti reistailee, mutta miksi mulla on sellaiset muistikuvat, että ainakin Kaitsu olisi kaverista pitänyt?

Aiheesta muuten, onko siellä hallilla päin mitään pikkulintuja muuten nyt pyörinyt?

No julkisuudessa Kaitsu on voinut sanoa, että tykkää herran pelistä, mutta kulisseissa oli ilmeisesti meininki jotakin muuta. Siellä oli ymmärtääkseni otettu hieman yhteen ja tämän seurauksena Jeff sitten ilmoitti, että hänen osaltaan tämä keikka päättyy tähän. Taisi silloin lähteä viikkoa aiottua aiemmin.

Huhujen osalta ei mitään uutta. Jotakin erikoista on tapahtunut, jos ennen ensi viikon torstaita ei uutta pakkia ole rosterissa. Mikäli niin käy, niin voidaan todeta, että ennen vuodenvaihdetta tuskin tulee ketään.
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Nyt pitäis hallituksen olla hereillä, vähintään ens kautta varten:

Traktorissa on tapahtumassa henkilöstössä muutoksia, mikä vois Venäjän-mallin mukaan ennakoida Kiven vapautumista. Jos ei jo täksi kaudeksi, niin viimeistään ensi kaudeksi Kaitsu pitäisi päästä muille laitumille ja kiinnittää Kivi pitkällä sopparilla. Tällä hetkellä palloseuralla olisi hyvä aihio Kivelle taottavaksi, kunhan vielä rahallisella panostuksella saataisiin Lasch kiinnitettyä vielä yhdeksi kaudeksi. Näin ollen profiilipelaajia olisi Laschin, Lassilan, Tukosen ja Rantasen edestä ja loppu joukkue voitaisiin koota tuohon ympärille. Uskon Seigon ja Gysbersinkin pelaavan kuitenkin vielä ensi kaudella pelaavan mustavalko-nutussa. Kivi toisi ja jalostaisi seuran jo tällä kaudella aikaan saamaa taistelevaa taitokiekkoa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Olen jo vuosikausia toivonut seuraavaa puolustajaa Tepsiin: Branislav Mezei. Vapaalla jalalla nyt kun Medvescak päätti ulostaa miehen. Enpä tosin jaksa uskoa että TPS olisi valmis satsaamaan noin arvokkaaseen pelaajaan, siis kahdella tavalla arvokkaaseen.. Enivuei, annoin ilmaisen vinkin, ottakaa tai jättäkää!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
NM:ssä huhutaan ensi viikon alulle julkistusta. Toivotaan että pitää kutinsa, uskotaan että ei pidä.

Pakkia sisään ny, saatana!
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Nyt samaisen sivun koirat räksyttävät että tuo pakki olisi Järvisen Joonas. Josko vaikka nyt osuisi kohdilleen, Joonas olisi tässä vaiheessa täydellinen haku.
 

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt samaisen sivun koirat räksyttävät että tuo pakki olisi Järvisen Joonas. Josko vaikka nyt osuisi kohdilleen, Joonas olisi tässä vaiheessa täydellinen haku.

Tuossa pari tuntia sitten päättyi Sochin peli, jossa Järvinen oli normaalisti kokoonpanossa. Aika nopeella aikataululla tullut kenkää...
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuossa pari tuntia sitten päättyi Sochin peli, jossa Järvinen oli normaalisti kokoonpanossa. Aika nopeella aikataululla tullut kenkää...

Jospa siivoavat tilaa Whitneylle? Mene ja tiedä, kyllähän tuo vähän toiveajattelulta kuulostaa.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ai että Järvinen Tepsiin, se olisi kyllä tässä vaiheessa kaikin puolin liian hyvää ollakseen totta. Toki Järvisellä näyttäisi olevan Sotšin paidassa 10 peliä tehoilla 0+0 ja tehotilastossa -9. Venäläisethän ovat tunnettuja pitkästä pinnastaan ja Sotšilla on huhuttu olevan vaikeuksia palkkojen maksamisessa.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
En jaksa uskoa, että Joonas tänne päätyisi. Toki kelpaisi kyllä, mutta tuskin näin äkkiä saa tuolta kenkää. Nuo peliminuutit tänään eivät toki ole mikään merkki mistään. Pelasihan Willsiekin täällä ja seuraavana päivänä oli jo kehissä Sveitsissä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
CHL:ssä pelaavien joukkueiden täytyy lyödä kokoonpanonsa lukkoon muistaakseni tänään tai huomenna. Jos pelaajia olisi tulossa, niin ehkä tuokin olisi ollut syytä pitää mielessä. Voihan niitä pelimiehia hankkia vain Liigaakin varten, kunhan nyt juolahti mieleen.
Aika hiljaista on ollut näissä spekulaatioissakin viime aikoina. Laatikaista ei pidetty, vaikka valmennus hänet olisi halunnut. Monet uskoi, että tilalle hankitaan parempi pakki ja siksi toimittiin näin. Mitään ei vain kuulu.
 
Viimeksi muokattu:

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huominen on tuo CHL joukkueiden rajapyykki. Jalasvaara tuolla aikaisemmin kirjoitteli että jos huomiseen mennessä ei tule uutta pelaajaa, niin tuskin tulee lainkaan (ainakaan lähiaikoina) ja samaa veikkailen itsekkin.

Järviseen en myöskään usko. Syynä on se, että kun kannattajat odottavat kieli pitkällä Joonasta takaisin, niin samaa tekee verottaja. Tähän päivään mennessä kesken kauden KHL:stä potkut saaneista suomalaisista ei ole yksikään tainnut Suomeen palata samana vuonna.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Huomenna lehdistötilaisuus HK Areenalla klo 13:00. Veikkaisin liittyvän ainakin ilmeisesti Biisonien tulevaan HK Areenalla pelattavaan matsiin, mutta ilmeisesti jotain TPS:ään liittyvää myös. Yhteistyötä enemmänkin Biisonien kanssa? Uusia hankintoja rosteriin?

Lähteenä TPS:n twitteri,
 

-TMA-

Jäsen
Huomenna lehdistötilaisuus HK Areenalla klo 13:00. Veikkaisin liittyvän ainakin ilmeisesti Biisonien tulevaan HK Areenalla pelattavaan matsiin, mutta ilmeisesti jotain TPS:ään liittyvää myös. Yhteistyötä enemmänkin Biisonien kanssa? Uusia hankintoja rosteriin?

Lähteenä TPS:n twitteri,

Tepsin osalta kyseessä lähinnä perusotteluinfo, joka järjestetään ennen jokaista TPS:n kotiottelua.
 

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voisko joku Tepsin puolelta tulla kertomaan, että "näillä mennään", niin voitais haudata tääkin ketju lopullisesti...
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Tuskin sieltä ketään tulee, eiköhän Laatikainenkin olisi kiinnitetty loppukaudeksi jos rahaa olisi ylimääräistä. Sairastupakin rupeaa pikkuhiljaa tyhjenemään joten ei kai me kauheasti vahvistuksia tarvita?
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Pakki piti tulla, mutta ilmeisesti ei oltu valmiita laittamaan rahaa peliin, joten eiköhän näillä mennä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Nikkolassa huhuillaan slovakkisentteriä Turkuun ja ennenkin olisi kuulemma täällä pelannut. Juraj Mikushan on ilman seuraa, joten mikä ettei.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sieltä Mikus tulee ni sitten kyllä on pakko päästä playoffeihin tai alkaa rahat taas loppumaan ja alkaa säästökaudet...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei taida tuolla porukalla pelkät pleijarit riittää. Tepsi näyttää nyt vetävän all-innit. Kovia jätkiä rosteri pullollaan ja lisää haussa?
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vai Mikus sieltä on tulossa, luulin että kyseessä on Miroslav Satan.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Ne nikkola median jutut nyt eivät
aina pidä paikkaansa, joten ei tässä nyt mitään konkurssia ole tulossa. Rahaahan siellä on, mutta toistaiseksi ilmeisesti mennään näillä. Mikäli Luce saa itsestään vielä urheilijan, niin ei edes tarvita mitään sentteriä.

Mikuksen kanssa taidettiin neuvotella ennen kauden alkua. Ehkä tuo viesti siis oli hieman myöhässä.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäli Luce saa itsestään vielä urheilijan, niin ei edes tarvita mitään sentteriä.

Tästä tarinasta olisi kiva kuulla enemmänkin. Onko ongelmat nyt siis vain motivaatiopuolella, vai jotain vammaa, vai sekä että? Eipä tuosta loukkaantumisestakaan mitään ole uutisoitu, joten epäilisin henkisen puolen juttuja, mutta mistä lie homma kiikastaa...
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos pitäisi veikata, niin uskoisin että kyseessä on mykoplasma. Eikös kyseinen tauti vaivannut herraa aikaisemminkin? Toivottavasti olen väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös