HPK -vain mestaruus kelpaa ensi kaudella.

  • 223 450
  • 1 553
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siitä vaan Igor, Korkille kyytiä ja toinen agentti tilalle. Tiedän, melkein yhtä huono murjaisu kuin HPK:n siirtonäkymät vielä toistaiseksi.

Palataan loppukesästä, tai kun joukkue ilmoitetaan olevan valmis. Sitä ennen en enää spekuloi, koska on aika turhaa rääkyä täällä pahan ilman lintuna. Uskotaan ja toivotaan, että jotakin vielä tapahtuu.

Hauska kuulla, että se "kansainvälinen paluumuuttaja" oli sitten Kakko. Tiedänpähän nyt vielä paremmin, minkä arvoinen on lähde A, ja minkä arvoisia muut lähteet, ennen kuin kirjoitan mitään julki.

Paitsi sen, että jos näillä mennään, jätetään se Perrinkin suosiolla pois ja napataan Filppula tilalle.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Viestin lähetti Kuznetsov

Mä hukkaan korkin ja ratkean ryyppäämään monen vuoden tauon jälkeen. Hyvää Jussia, jollei kuulu sitä ennen mitään..

Ihan alkuun: Älä hyvä mies pidä noin pitkiä taukoja. Johan noi on epäterveellisiäkin. Eikä kuulu hämeenlinnalaiseen nappiverkkarikulttuuriin.

Niinkuin tuossa aiempana jo sitä uumoilinkin tarkoittaako nää kaksi Tuomasta todella että enää ei olisi tulossa kuin yksi PAKKI .
Vaikea olisi tuota kyllä uskoa. Vai korvataanko laatu määrällä?

Onko muuten kukaan kertonut Lintumäelle että kahta hyvää ei voi kentällä korvata kolmella heikomalla.:o

Ja toivottavasti Hannesta ei edes yritetä korvata halvan miehen Hanneksella eli Louhella. Jykälle ei ole tilaa kuin nelosketjussa jossa soisin kyllä nuorillekin näyttöpaikkoja. Kiitos ei mun puolesta. Mut eihän ne mua kuuntele.(onneksi)

Jussia Igelle!:cool:
 

pelimanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minua on nyt tassa MM-kisojen aikana alkanut huolestuttamaan nuo Antti Miettisen otteet. Mies on pelannut aivan liian hyvin, mika ei varmaan jaa huomaamatta Dallasissa. Toivottavasti hiipuu kun kunnon pelit alkavat...
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti pelimanne
Minua on nyt tassa MM-kisojen aikana alkanut huolestuttamaan nuo Antti Miettisen otteet. Mies on pelannut aivan liian hyvin, mika ei varmaan jaa huomaamatta Dallasissa. Toivottavasti hiipuu kun kunnon pelit alkavat...

Vaan ei taida toiveesi toteutua. Joukkueen sisältä tihkuneiden tietojen mukaan Antti on mitä ilmeisimmin suuntaamassa Dallasiin jo ensi kaudeksi. Tuskaa voi lisätä se, että myös Tuulola on erittäin kiinnostunut katsastamaan mahdollisuuden, jos kohtuu tarjous pöytään isketään. Nämä silmälläpitäen en pidä mitenkään ihmeellisenä, että uusia papereita ei ole julkaistu. Saattaa pakka mennä valitettavasti taas kerran uusiksi ja stuntit näille kavereille ei hoidu ihan hetkessä, jos ollenkaan.
 

pelimanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti roman

Ja toivottavasti Hannesta ei edes yritetä korvata halvan miehen Hanneksella eli Louhella. Jykälle ei ole tilaa kuin nelosketjussa jossa soisin kyllä nuorillekin näyttöpaikkoja. Kiitos ei mun puolesta. Mut eihän ne mua kuuntele.(onneksi)


Samaa mielta tuosta Louhi vs. Hyvonen jutusta. Jykalle ei kerhon ensi vuoden joukkueessa ole paikkaa, jos silmitonta joukkopakoa ei tapahdu. Mies ei ole hintaluokaltaan se nelosketjun mies, mika on ainoa paikka mihin Jyka mahtuisi HPK:n taman hetkisessa pakassa.

Onko tosiaan niin, etta kevaalla Miettisen, Somervuoren, Vladon ja muutaman muun pelaajan kanssa tehdyt sopimukset veivat ne ainoat ylimaaraiset eurot tuosta pelaajabudjetista? Mieleeni ei tule muita vaihtoehtoja kun katsoo noita hankintoja, mita nyt ollaan saatu aikaiseksi. Hyvahan se on, etta saadaan nuoria pelaajia, mutta kun katsoo lahtijoiden listaa, ja vertaa sita tulijoiden listaan, ei voi kuin ihmetella etta mihin ne eurot ovat kadonneet. Vai onko niin, etta johto odottaa jotain todella isoa kalaa, jonka kanssa sopimukseen ei olla viela paasty, mutta se on todennakoista.

Alkaa menemaan luotto kerhon johtoportaaseen, jos niita sopimuksia ei ala syntymaan. Vai onko tosiaan niin, etta kaikki suhteet lahtivat Heikki Hietasen mukaan, kun mies irrottautui toimitusjohtajan tyostaan?

Kuulin taas eraasta tietolahteestani, etta Tuulola on erittain kiinnostunut lahtemaan rapakon taakse, ja jos Miettinenkin pakkaa kimpsut ja kampsut ja lahtee, niin mista saadaan ne pelimiehet jotka pystyvat ottamaan nuo paikat ylivoimassa ja ykkoskentassa?

Nyt joku moderaattori kehiin, ja vaihtamaan tuo otsikko! Hyva otsikko voisi olla: HPK Pentti Matikaisen jaljilla: nailla mennaan
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hei pojjaat!

Eikä tässä ny vielä mitään paniikkia ole! Pidetään rintamaa nyt pystyssä hiukan eikä aleta heti sättimään Kerhon johtoporrasta. Kyllä sieltä vielä jotain miellyttäviäkin uutisia on tulossa. Tosin kyllähän varmaan joukkueen tähtipelaajien jatkosopparit rahaa söi, mutta nyt olis meillä kuitenkin ne tsäänsit, ja kyllä Lintumäki ja Co sen tietää.

Ps: Milloin se NHL-peikko lähtee pois. Oliko se toukokuun loppuun mennessä kun piti olla siirtyny sinne jos menee?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja nyt Louhen sopimus on sitten varma. Että näin, tervetuloa vaan. Kyllähän Jykä on kuitenkin Kerhon miehiä ja yrittää aina, niin ei tää mikään paha oo? Paitsi että Jykä tuli odottamamme huippumiehen tilalle kai? Nooh, kolmoskenttään mars, sieltähän Jykä lähtikin.

Ja millaisia kenttiä, ehkä näin:
Miettinen - Santala - Somervuori
Vujtek - Kucharcik - Rajamäki
Laakkonen - ??? - Louhi
Sillanpää - Suutarinen - Lahti

Entäpä Kenig? Kuha kolmoseen, tilalle loistava sentteri?

Tuulola - Aalto
Sicak - Heino
Mäkelä - Eskelinen
Juppo

Pakki tai kaksi?

Puurula - Toivonen

Hmmm, jonkun on vielä lähdettävä, mikäli halutaan kovia nimiä, sillä turha kovin montaa on penkillä istuttaa. Onko ???-sentteri Perrin? Se ei kuulusta minusta hyvältä. Vai onko Miettinen lähdössä, siihen näytetään varautuvan. Tuulolan lähtö taas romuttaa koko homman, tosin mitä ne sillä siellä tekis, onhan Kiprukin siellä nähty, ynnä muut.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Toisaalta jo nykyiselläkin joukkueella päässee play-offeihin.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Louhi sitten tuli.Ihan hyvä mies kolmos/nelosketjuun.Täytyy kai seuraavaksi laittaa anomus että hommaavat joukkueeseen seuraavaksi todellisia tekijöitä,pelimiehiä!!Tolla porukalla tapellaan runkosarjan sijoista 6-8 ja tiputaan pleijareiden ekalla kierroksella.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Se NHL peikko ei katoa kuin vasta 15.heinäkuuta niinkuin viimevuonnakin. Mitään uusia sopimuksia ei ole osapuolien välille tuosta asiata tehty eikä taideta vähäänaikaan tehdäkään.

Joku mainitsi loistosentterin hankinnan. Mistä semmonen nyt yhtäkkiä löytyis kun ei ole kohta kolmeen vuoteen löytyny. Eikä semmoista edes tarvita kun paikka ei ole kuin kolmosketjuun. Kakkoseen olis tarvittu oikein loistava ryminä laituri eikä Jykää.

Ja laittakaa toi otsikko nyt uusiksi joku. Toi alkaa hävettämään. Mistään mestaruudesta on aivan turha puhua.(piste)

Ja se juna oli jo pysähtynyt mutta konnarit perkele ei avannu ovia. Ja kun se juna ei pysähdy H-linnassa kun pari minuuttia niin arvaattehan kuinka siinä kävi.:(
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti roman
Se NHL peikko ei katoa kuin vasta 15.heinäkuuta niinkuin viimevuonnakin. Mitään uusia sopimuksia ei ole osapuolien välille tuosta asiata tehty eikä taideta vähäänaikaan tehdäkään.
Sopimuksen alaisten pelaajien siirtopäivän aikaistamisesta toukokuun puoliväliin tehtiin sopimus jo viime kesänä. Sittemmin sen sopimuksen ovat ratifioineet kaikki eurooppalaiset lajiliitot ja kansalliset sarjat, sekä käsittääkseni myös NHL. Mistä eri tietosi? Onko NHLPA romuttanut sopimuksen, vai mikä oli syynä diilin kariutumiselle?
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Luin jostakin olisiko ollut kiekkolehti? Liitot tekivät uuden sopimuksen jossa sovittiin mm.uusista korvaussummista eurooppalaisten pelaajien siirtymisestä Nhl:lään. En nyt muista tehtiinkö kyseisestä päivämäärästäkin sopimus jota kuitenkin NHLPA ainakin vastustaa. Jokatapauksessa vanhapäivämäärä jäi voimaan.
Sen artikkelin kirjoittaja (nimeä en muista) epäili jutussaan siirtorajan aikaistamisen onnistumista. Oltiinhan juuri saatu mm. merkittävistä rahallisista korotuksista sopimus. Ja tässä vaiheessa ei juuri tuota päivämäärää kuitenkaan saatu siirrettyä.

Harmi että en nyt muista mitä muuta uutta uusi sopimus sisältää. Joku muu voisi täsmentää.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viime kesänä allekirjoitettu sopimus nimen omaan piti sisällään myös siirtopäivämäärän aikaistamisen. AP:n julkaisema uutinen asiasta. IIHF:n pidempi tiedote.

Jos tilanne on muuttunut sitten viime elokuun, jolloin kansalliset liitot kokoontuivat ja hyväksyivät sopimuksen sisällön ja tietääkseni myös sopivat korvauksien jakamisesta, voidaan katseet kääntää NHLPA:n puoleen. Se on ainoa taho, joka on voinut estää päätöksen voimaan tulon. Voihan olla, että NHLPA ei ole sopimukseen vielä edes ottanut virallista kantaa, ja vasta sopivan tilanteen tullen se tulee riitauttamaan koko sopimuksen. Arvailuksi menee.

Mutta ei se mitään. Pelaajien siirtyminen NHL:ään voidaan vielä estää "painavista maanpuolustuksellisista syistä". On siis korkea aika julistaa sota Turkua vastaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Lisäkysymys koskien noita NHL-siirtoja

ELi kun tuossa puhuttiin että 15.toukokuuta on takaraja UUSILLE pelaajille, niin tarkoittaako tämä 15.päivä noita jo varattuja pelaajia joilla on voimassa oleva sopimus ensi kaudesta ja nyt tänä vuonna varattavat voidaan vielä viedä siihen vanhaan takarajaan (heinäkuun loppupuolella) mennessä?
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Lisäkysymys koskien noita NHL-siirtoja

Viestin lähetti flintstone
ELi kun tuossa puhuttiin että 15.toukokuuta on takaraja UUSILLE pelaajille, niin tarkoittaako tämä 15.päivä noita jo varattuja pelaajia joilla on voimassa oleva sopimus ensi kaudesta ja nyt tänä vuonna varattavat voidaan vielä viedä siihen vanhaan takarajaan (heinäkuun loppupuolella) mennessä?
Nimen omaan näin. Tänä vuonna varattavat pelaajat voidaan viedä heinäkuun 15. päivään asti. Tosin nuoria pelaajia koskee muistaakseni toinenkin sääntö. Se menee jotenkin niin, että sopimuksenalainen alle 20-vuotias(?) muu kuin ensimmäisen kierroksen varaus on palautettava eurooppalaiseen lähtöseuraansa, ellei tälle anneta paikkaa ylhäällä kauden alkaessa. Muistelisin sen menevän jotenkin näin, mutta en ole varma. Yritän kaivaa tarkan tiedon jostakin.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti roman

Ja se juna oli jo pysähtynyt mutta konnarit perkele ei avannu ovia. Ja kun se juna ei pysähdy H-linnassa kun pari minuuttia niin arvaattehan kuinka siinä kävi.:(

Ja kun sen junan konnarit sattu olemaan Savolaisen Rami ja Revon Juha! Se siitä parista minuutista. :( :p

EDIT: Ja ne ovetkin aukes, niin Sululle kuin Tuulolallekin. :confused:
 
Viimeksi muokattu:

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Selvisin..

.. näistä alkoholihommista sen verran, että onhan se vaikea aine.

Sitten takaisin tähän koruttomaan arkeen. Profiilimiehet tuntuvat luistavan HPK:n käsistä tasaisen varmasti. Ensin levisi oma pesä, kun sekä Sebastian Sulku että erityisesti Kimmo Peltonen jättivät joukkueen HPK:n suostutteluista huolimatta. Hannes Hyvönen, VP Laitinen, Erik Kakko ja joku muukin on ollut tapetilla. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Yhtä kaikki - tyhjin käsin. Eskelinen, Immonen, Louhi. Tulevaan kauteenhan piti satsata? Vai muistanko väärin?

Johtoporras on ymmärtääkseni kyllä yrittänyt hankkia oikein todellisia vahvistuksiakin joukkueeseen, mutta yhtään lähteneitä parempaa tai edes kokeneempaa pelimiestä ei ole vain saatu sopimukseen. Tosiasia on, että HPK:n materiaali on tällä erää heikompi kuin viime kaudella. Tällä kertaa homma ei ole ollut välttämättä kaikissa tapauksissa edes kiinni rahasta. HPK:lla kun pitäisi olla tällä kertaa myös hiukan enemmän katetta. Hommat ovat vain menneet HPK:n kannalta kehnosti, ja lisää huonoja uutisia lienee vielä tulossa. Alkaen sopimuspelaajista. NHL:n siirtopäivämäärällä ei liene tällä kertaa HPK:n kannalta suurempaa merkitystä. Se on sama lähteekö pelaaja 15.5. vai 15.7, kun kuitenkin lähtee. Toivottavasti tiedot HPK:n neuvotteluista herra J:n kanssa pitävät kutinsa, sillä sille miehelle saattaisi olla ensi kaudella käyttöä.

Jos HPK:n tilanteesta yrittää jotain positiivista löytää, niin kahdella asialla voidaan lohduttautua. A) HPK:lla on rahaa jäljellä persiilleen menneiden neuvotteluiden jäljiltä sekä b) ulkomaalaiskiintiössä on kaksi paikkaa auki. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että vallitsevassa tilanteessa HPK:n tulee unohtaa jotkut helvetin perrinit sun muut ja hankkia joukkueeseen ulkomailta kaksi miljoonaluokan vahvistusta. Yksi puolustukseen ja toinen Vujtekin sentteriksi. Kuhan ainoa oikea osoite Louhen hankinnan jälkeen on kolmosketjussa. Tällaisella reseptillä kotiedun hankkiminen runkosarjassa on täysin mahdollista. Mestaruuksista on turha puhua.

Kaksi pomminvarmaa, kokenutta ulkomaalaista. Siinä on HPK:n oljenkorsi. Tämäkään ei tietysti riitä mikäli NHL:n kanssa käy niinkuin todennäköistä on. NHL:stä on palaamassa ainakin pari kovan luokan tsekkipakkia. Toinen on todella kokenut ja toinenkin jo tietynlaiset kannukset hankkinut. Molemmat olisivat HPK:n ykköspakkeja ja toinen olisi varmuudella HPK:n historian kallein hankinta. Sentteriosastolle onkin sitten vaikeampi saada mitat täyttäviä kavereita. Pari kriteerit täyttävää kaveria lienee kuitenkin myös palaamassa Atlantin takaa. Aikooko HPK panostaa ensi kauteen vai oliko se kalju oikeassa? Alkaa olemaan tuloksien aika.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Perrinille ei sitten missään nimessä nimiä papereihin ennen NHL siirtorajaa. Pian saatetaan olla tilanteessa, että kaivataan uutta laitahyökkääjää. Silloin vasta ruskeat ovatkin puntissa, jos ulkomaalaiskiintiö on yhtä vaille täynnä, ja tarvittaisiin vielä yksi maailmanluokan hyökkääjä ja yksi vielä maailmanluokkaisempi pakki. Suomalaisista vapaista pelaajista esimerkiksi Antti Miettisen korvaajaa on turha edes yrittää etsiä.

Ensi kauden puolustuspää jää vajaaksi, ellei viimeinen hankinta ole tasoa "jannelaukkanen" tai "1000+ NHL-pelin tsekki". Realismia on se, että tulija ei tuota tasoa ole edes lähellä.

Hyökkäyspää jää viime kautta heikommaksi, koska sillä puolella realismia on, että ensin katsotaan, kenet peikko vie mukanaan muualle, ja jos hyvällä tsägällä ei vie ketään niin sitten signataan Perrin.

Lupasin, etten kirjoita mitään, ennen kuin lopullinen joukkue on kasassa. Tästä eteen päin lakko pitää.
 

Punch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Simon Grilli
Ounastelin tämän ketjun alkuvaiheissa, että taitaa olla tulossa taas se "suvanto" kausi. Toivottavasti ei, mutta merkit ilmassa ovat aika pahoja, jos NHL vielä niittää satoaan, niin asia rupeaa olemaan pihvi. En nyt viitsisi maalata enempää piruja seinille, mutta oli pakko kommentoida.......
 

Hornet

Jäsen
Re: Selvisin..

Viestin lähetti Kuznetsov
.. näistä alkoholihommista sen verran, että onhan se vaikea aine.

Sitten takaisin tähän koruttomaan arkeen. Profiilimiehet tuntuvat luistavan HPK:n käsistä tasaisen varmasti. Ensin levisi oma pesä, kun sekä Sebastian Sulku että erityisesti Kimmo Peltonen jättivät joukkueen HPK:n suostutteluista huolimatta. Hannes Hyvönen, VP Laitinen, Erik Kakko ja joku muukin on ollut tapetilla. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Yhtä kaikki - tyhjin käsin. Eskelinen, Immonen, Louhi. Tulevaan kauteenhan piti satsata? Vai muistanko väärin?


Jaahas...olen seurannut jo pidemmän aikaa kirjoituksiasi Igge ja olen ollut (ja olen edelleenkin) sitä mieltä, että olet yksi asiantuntevimpia kirjoittajia täällä, mutta...nyt pistää pään vähän pyörälle. Nimittäin sekä sinun että muiden kerhofanien kirjoitukset. Kun kausi päättyi niin puhuttiin, että joukkueessa ihanne vaihtuvuus olisi noin neljä pelaajaa. Tällä hetkellä varmuudella lähteneitä on Peltonen, Sulku ja Määttänen. Tilalle on tullut mm. Louhi ja Eskelinen sekä mielestäni voimme pitää Santalaa uutena pelaajana viimekauteen verrattuna. Eli olemme saaneet liigan ehkä kovimman sentterin. Siinä huippulisä viimekauden joukkueeseen. Lisäksi yksi todella lupaava puolustaja l. Eskelinen. Siis mielestäni mitään syytä hirveään paniikin lietsomiseen ei ole. Ehkä me HPK-fanit olemme tottuneet siihen hirveään pelaajatrafiikkiin, mutta tämänhetken tilanne ei ole ollenkaan paha ottaen ajankohdan huomioon. Mielestäni on naurettavaa ruveta puhumaan jo nyt joukkueen dramaattisesta heikentymisestä vaikka itseasiassa tilanne on hyvä ja kauan kaivattu ykkössentterikin on jo joukkueessa. Jos HPK julkaisee jossain vaiheessa vaikka kahden hyvän pelaajan (yksi hyökkääjä, yksi pakki) sopimukset, voidaan tilannetta pitää jopa parempana kuin viimekaudella. Ja aikaa vielä on. Kuinka NHL rokottaa on taas täysin eri asia ja turha spekuloida tässä vaiheessa. Ne lähtee ketkä saa hyvän sopimuksen ja varmasti lähtijöitä on taas muistakin seuroista kuin HPK:sta.
 

KOBA

Jäsen
Nooh... Mielestäni meillä ei ole mitään suurempaa hätää. Luulenpa, että Lintumäki ja kumppanit yrittää kartoittaa NHL-menetykset ensin. Eiköhän kerholla muutenkin ole ollut tapana kaivaa ne kovat hankinnat vasta loppukesästä esim. Rosa, Verner, Vujtek...
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Myönnetään..

..että oli pienet "morkkikset" vielä tuosta vappuilusta, mikä saattoi heijastua eiliseen kirjoitukseeni hieman ylipessimistisellä tavalla. Pahoitteluni siitä. Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että HPK:lla on ollut hieman heikko kevät siirtomarkkinoilla tähän mennessä. Tulleista kavereista oikeastaan kukaan ei ole ollut ns. ykkösvaihtoehto. Ne ovat yrityksistä huolimatta luistaneet toistaiseksi käsistä. Lähtevien lista on myös huolestuttavan laadukas, vaikkakin siihen ollaan täällä jo totuttu. Peltonen, Sulku, Kankaanperä, Nedved, Määttänen, Savijoki. Lähtijöitä on siis kuusi ei kolme. Näiden lisäksi edelleen on kaksi joukkueen ehkä parasta pelaajaa liipasimella. Tilanne ei ole näiden osalta HPK:n käsissä.

Tätä tilannetta kun peilataan puheisiin mestaruusjahdista, niin ollaan menty väärään suuntaan. Joukkueen puolustuksesta on lähtenyt pois tehoja, kokemusta ja kovuutta. Tilalle on tullut Tuomas Eskelinen, jolla on epäilemättä potentiaalia korvata Sulku. Muilta osin on toivottava vain nuorten kehittyvän. Lisäksi hakusessa on vielä se yksi profiilipakki, onneksi. Sitten on tämä yksi asia, josta olen luvannut pitää suuni kiinni juhannukseen asti.

Hyökkäykseen valmennusjohto toivoi isokokoista ja kovaotteista laituria, jota ei maalinedustalta siirrellä. Hannes Hyvönen oli tuo kaveri. Sopimukseen saatiin Jyrki Louhi, joka on viimeisen vuoden istunut lähinnä AIK:n penkillä. Kyllähän Louhi liigassa pärjää ei siinä mitään, mutta ei hän kyllä tuo HPK:hon sen kaipaamia elementtejä siinä mittakaavassa kuin esimerkiksi Hyvönen olisi tuonut. Tämän lisäksi hyökkäyspäästä on kadonnut paljon taitoa ja tehoja sekä tietysti kokemusta.

HPK:lla on edelleen erittäin hyvä runko ensi kaudeksi, joten siinä mielessä mitään hätää ei ole. Joukkueen rakentaminen varteenotettavaksi mestariehdokkaaksi on kuitenkin vetänyt toistaiseksi vesiperän. Tämä nyt täytyy kyetä myös oranssien lasien läpi näkemään. Monet seurat ovat tehneet kovia satsauksia, jotka lisäävät kilpailua kärkipaikoista entisestään. HPK ei ole tässä tähän mennessä yrityksistä huolimatta onnistunut. Vielä siihen toki pieniä mahdollisuuksia on juuri erinomaisien ulkomaalaishankintojen muodossa. Tosiasia kuitenkin on, että HPK:lla on jo 24 sopimusta kasassa, joten uusia pelaajia ei ole enää(ilman NHL-menetyksiä) tulossa kuin ilmeisesti nuo kaksi ulkomaalaista. Toivoa sopii, että nuo kaverit ovat A-luokan suorittajia.

Nimim. Vaihtakaa otsikko!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miettisestä

Tämän päivän Iltalehdessä Miettinen ainakin kiistää, että Dallasista oltaisiin oltu yhteydessä. Saa nyt nähdä, miten käy.
Tässä katkelma, kun kaikilla ei ole tunnuksia:

-clip-
Miettinen pelaa HPK:ssa kaksi seuraavaakin kautta, paitsi jos...

- Dallasista ei ole oltu yhteydessä, hän toppuuttelee, vaikka juuri hänenlaisiaan valmiita pelimiehiä imuroidaan ilmasiltaa pitkin Pohjois-Amerikkaan.

- NHL tuntuu vielä aika kaukaiselta, Miettinen väittää.

Päällimmäisenä hänen mielessään on USA:n saalistaminen.
-clip-
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Positiivista

Kyllähän tuo Miettisen lausunto on sinällään HPK:n kannalta ihan positiivinen, mutta toisaalta olisi aika vaikea kuvitella, että mies näin kesken kisojen alkaisi mahdollisista neuvotteluista edes mitään julkisesti puhua. On jotenkin vaikea kuvitella, että Dallas ei olisi ollut yhteydessä varaukseensa. Kapasen Nikollekin soiteltiin puhelimitse jo HPK-vuosina säännöllisesti. Ehkäpä Miettinen tarkoittikin, että mitään varsinaista sopimusta ei ole tarjottu. Kuitenkin jotain tuon kaltaista mitä Iltalehti kirjoittaa kantautui korviini maanantaina. Tai lähinnä sen kaltaista, että Miettinen olisi kuitenkin pelaamassa vielä kauden Suomessa aivan kuten alunperin miehen tarkoituksena on ollutkin. Saapa nähdä kuinka käy.

Pakkiosastolla näyttää edelleen HPK:n osalta aika rauhalliselta, mutta ilmeisesti asia vain todellakin näyttää siltä. Suomeen ollaan tuomassa näillä näkymin ainakin kahta uutta tsekkipakkia. Molemmat laukovat oikealta puolen ja toista tulikin tuossa jokin aika sitten vähän kehuttuakin. Toinen taas on pelannut Pavel Rosan kanssa P-Amerikassa samoissa organisaatioissa. Miesten osoitteet näyttävät olevan Lahti ja Oulu/Pori. Ei siis Hämeenlinna. HPK:lla on kiikarissa ilmeisesti vielä jotain muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös