HPK kaudella 2014–2015

  • 425 616
  • 1 351

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tiedä sitten onko Aamuetanalla jotain tarkempaa tietoa todella, mutta hän mainitsi että tällä viikolla tulisi kolme pelaajaa sisään ja yksi ulos. Kaksi tuli jo, olisiko vielä yksi tulossa myöhemmin tällä viikolla? Vaikea uskoa, ellei sieltä tule joku niin iso kala, että pitää yksin julkaista.

Ellei sitten Joni Tuulolaa pidetä yhtenä näistä. Mutta hänhän ei saapunut joukkueeseen, vaan jatkoi joukkueessa.



Tämä Marek Viedensky teki muuten viime MM-kisoissa yhtä monta maalia kuin Petri Kontiola. Eiköhän suurinpiirtein samantasoisista pelaajista ole kyse.

Tietojeni mukaan yhden suuren kalan kanssa neuvotellaan ja soppari piti julkistaa samaan aikaan kun nämä kaksi muuta. Ilmeisesti jää se suuri kala saamatta ainakin tänä vuonna.
 

Ralph

Jäsen
Iso kala + sentteri puuttuu + ehkä ensi vuonna = Niko Kapanen?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tietojeni mukaan yhden suuren kalan kanssa neuvotellaan ja soppari piti julkistaa samaan aikaan kun nämä kaksi muuta. Ilmeisesti jää se suuri kala saamatta ainakin tänä vuonna.

Sinänsä hieno homma, että koitetaan vähän kepillä jäätä ja ollaan tosissaan isompien kalojen perässä, mutta se ei lohduta siinä vaiheessa kun jää luu käteen. Itsekkin kuulin tosiaan, että yhdelle kaverille oli sopimus jo neuvoteltuna valmiiksi, mutta nimi puuttuu alta. Noh katsotaan nyt josko sieltä vielä nappaisi. Ainakin Viedenskyn soppari antoi uskoa siihen, että Laukkanen pystyy meille AHL:stä potenttiaalisia nuoria pelaajia hankkimaan.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Maalivahdit ovat ehdottomasti meidän vahvuus ensi kaudella. Uskoisin nykyisen kaksikon olevan kirkkaasti top 3 joukossa koko liigassa, varsinkin jos Lehtonen jatkaa.

Nykyisellä pakistolla voidaan mennä eteen päin. Toki siinäkin on ne toivotaan toivotaan hommat. Nouseeko Laakso toissa kauden tasolleen, lyökö Niemi läpi tosissaan, jatkuuko Vainion kehitys tai Nikkilän kehitys? Jos vähintään kolmeen vastaus on kyllä, niin nou hätä pakistossa.

Hyökkäyksen osalta laittaisin tällä hetkellä rahat kiinni yhteen mahdollisimman hyvään tulosyksikön laituriin. Meillä on puolustusta vielä isompia kysymysmerkkejä nimenomaan 1-2 ketjujen hyökkäyksessä, sillä tällä hetkellä alaketjut näyttäisi olevan riittävässä kunnossa. Alkukauden aikana pitäisi saada vastaukset seuraaviin kysymyksiin ja kohdentaa kauden aikana loput rahat sinne, missä eniten tarvetta on. Mikä mies lopulta on Viedensky? Kasvaako joku herroista Jalo, Jasu tai Paajanen kakkossentterin rooliin? Vieläkö Somervuoresta on pisteiden tekijäksi? Entä Saarinen ja Vihko, onko nähty todellinen taso vai löytyykö uusi vielä vaihde? Onko Järveläisestä isompaan rooliin?

Valitettavasti kuitenkin veikkaan, että meidän suurin heikkous löytyy penkin takana. Viime kauden lopusta huolimatta, en uskalla ruusuilla tanssimista meidän nykyvalmennukselle povata. Kuitenkin olen enemmän kuin mielissäni tästä asiassa väärässä ja toivon parasta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kari Lehtonen jatkaa HPK:ssa maalivahtivalmentajana tulevalla kaudella: Instagram

Helvetin hyvä ja tärkeä uutinen. En tiedä onko mahdollisesti myös Nashvillellä näppinsä tässä mukana, mutta kyllä sielläkin ollaan varmasti erittäin tyytyväisiä jos heidän veskarilupaus saa olla maan parhaimpiin kuuluvan veskarivalmentajan alaisena.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Eikös tämä ole juuri sellaista tiedottamista, jonka perään täällä on huudeltu?

Hienoa toimintaa. Terkkuja toimistolle!

Kyllä, mutta kun kyseisessä uutisessa ei ole mitään mikä antaisi aihetta negatiivisuuteen niin miksi kommentoida sitä sen enempää.

Anthony Guttigia kuulemma tarjottu muutamalle liigaseuralle muunmuassa myös HPK:lle. Pystyy pelaamaan keskellä kuin myös laidassa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Syvyyspelaajana voisi mennä, mutta se ei ole ensisijainen tarve. Se mitä tarvitaan on kärkiukkoja, ja sen perusteella mitä kaupungilla on kuullut, ihan oikean suuntaista yritystä on olemassa koska mistään muutaman markan perunapussista ei samassa yhteydessä puhuttu menetetyn vapaa-ajan korvikkeena. Muutama tämän suuntainen viesti on tullut kuluneen kuun aikana, joten kai sillä jotain pohjaa on, tätä tukee varmaan myös se ns. tieto tällä palstalla että Somervuoren kanssa oli lähellä ison kalan julkistaminen. Eikö sitten vielä natsannut vai mikä oli, mutta uskon että ykkösketjun tasoinen mies kerhoon vielä tulee.
 

J.Petke

Jäsen
Lev Praha ehkä sittenkin pistämässä oluttuopit naulaan. Ota tästäkin nyt selvää.

Kapaselle sanoisin kyllä, vaikka sitten 3 vuoden sopimus vaikka seuraavin ehdoin:
a) saa lähteä ulkomaille, jos seura ei ole pääsemässä pleijareihin
b) saa lähteä ulkomaille, jos ensi kesänä tulee tarjous
c) ei tartte juosta rappusia
d) saa alajärvelle oman soutuveneen
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Juu mukana ollaan soutuveneessä jos Kapanen tulee.

Mitähän Mikko Mäenpää meinaa jos Praha nyt kyykkää.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Voin osaltani luovuttaa vähällä käytöllä olevan soutuveneeni Lallille suoraan jos Kerhoon tulisi. Nokitan myös perämoottorilla.

Vai pitääkö sen paatin olla uusi?
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Reilun kolmen viikon päästä eka turnaus ja hyökkäys huutaa pahasti vielä vahvistuksia. Mahtaiskohan ensi viikolla tulla jo jotain, kun toimistokin palaa kesälomilta?
 

Ralph

Jäsen
Huomioitavaa on, että sopimus on vasta 12 hyökkääjän kanssa, eli pakko tulla lisää. Kaksi pelaajaa suoraan pelaavaan kokoonpanoon, kaksi varamiesosastolle. Eli kärkiketjun sentteri sekä alemman ketjun raataja tilauksessa.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, pakko sieltä on vielä pelaajia tulla. Ainakin tuo Raplhin mainitsema kärkiketjun sentteri. Itse en vielä huolestu vaikkei ekoissa harkkamatseissa vielä sentteriä näkyisikään mutta kauden alkuun mennessä pitäisi sellainen sitten viimeistään saada hankittua. Ja sitten pari muutakin vielä, että saadaan edes varamiehiä ja kilpailua pelipaikoille.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Kuulemani mukaan pari ulkomaalaista olis tuloillaan. Toinen kait kovankin luokan pelimies. Nimistä ei mitään tietoa.
 

Ralph

Jäsen
Kuulemani mukaan pari ulkomaalaista olis tuloillaan. Toinen kait kovankin luokan pelimies. Nimistä ei mitään tietoa.

Toivottavasti pitää paikkansa. HPK saa kokoon yllättävän kovan hyökkäyskaluston, jos se hankki vielä pari ihanjees-jantteria kärkiketjuun. Ei nyt mitään tappavan tehokasta tähtisikermää saa millään kokoon, mutta pari ns. varmaa yli 30 pisteen uikkaria kelpaisi. Toki aina joku 70 pisteen taikuri kävisi, mutta ollaan realistisia.

Kärkiketjuihin menee nyt Jesse Saarinen, Eero Somervuori, Joonas Vihko, Marek Viedensky sekä sitten ne kaksi uutta uikkaria jos ovat tuloillaan. Alempiin ketjuihin Juhani Jasu, Otto Paajanen, Tuomas Vänttinen, Juha Koivisto, Toni Jalo ja Ville Järveläinen. Ihan kivahan se olisi, vaikka joku kovanaama olisi kiva.

Tuossa tosiaan on kymmenen nimeä joista peräti seitsemän righteja, leftin hyökkääjiä siis mielellään sisään. Toivottavasti saadaan jo ensi viikolla kuulla jotain kivaa uutista.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Kuulemani mukaan pari ulkomaalaista olis tuloillaan. Toinen kait kovankin luokan pelimies. Nimistä ei mitään tietoa.
Karmeeta heitellä tollasia huhuja kesken kesän, kun muut yrittää olla murehtimatta tulevaa kautta. Taas alkaa semmonen kummallinen positiivinen kutina tulla. Ei siis nivusiin, ei. Ja toinenkin hallilähde kertoi tänään ihan samaa, niin ei se odotuksia ainakaan laske. Perhana.
 

Naalinpaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeeenlinnan Pallokerho, Jon "Nasty" Mirasty
Kuulemani mukaan pari ulkomaalaista olis tuloillaan. Toinen kait kovankin luokan pelimies. Nimistä ei mitään tietoa.

Toivottavasti se kovan luokan pelimies on Viedenskyn maamies Salavat Yulaev Ufa:sta.
 

Ralph

Jäsen
Mikäs mahtaa olla ensi kauden kapteenisto. Viime kaudella ensin Ville Viitaluoma ja loppukaudesta Marko Tuulola toimivat kapteeneina, nyt kumpaakaan ei ole. Varakapteeneista Tuomas Vänttinen ja Antti Aarnio vain ensin mainittu jatkaa. Itse veikkaisin/laittaisin kapteeniston näin:

(C) Tuomas Vänttinen
(A) Otto Paajanen
(A) Somervuori/Vihko/Schira
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Ralph tuossa kyselikin jo kapteeniston perään, joten jatketaan yhtä "epäolennaisin" kysymyksin. Eli, onko kellään käryä vaihtaako HPK mahdollisesti peliasun kuosia ensi kaudelle?

Näin yleisesti muistelen ainakin paidan vaihtuneen parin kauden välein, joten nyt olisi taas aika. Vaikka parin viime kauden asu onkin ollut mielestäni varsin tyylikäs, pieni vaihtelu on kuitenkin hyvästä. Twitteristä löysin kuvan, jossa annettiin ymmärtää ainakin hanskojen vaihtuvan ja hienot olivatkin. Tämän lisäksi toivoisin paria muutakin muutosta tämän hetken peliasuun verraten:

-Musta kypärä. Tätä olen palstallakin kaipaillut jo aiemminkin, mutta listataan tämä nyt taas. Philadelphia Flyersin kokonaisuutta kun katsoo, niin näkee kuinka hyvin musta potta toimii. Vieraissa kypärä voisi olla valkoinenkin.

-Mustat mainokset. Eli tällä tarkoitan kaikkien mainosten värjäämistä täysin mustiksi, kuten esimerkiksi Pelicansilla viime kauden paidassaan. Mainoksettomista paidoista Liigassa on turha haavilla, eikä Kerholla ilmeisesti ole niin suuria sponsoreita, että saataisiin vain parin mainosen paita kuten Espoon Bluesilla. Kokomustat logot oranssilla alustalla olisivat kuitenkin yhä näkyviä, joten sponsoreidenkaan ei luulisi suunnattomasti vastustavan ja lisäksi musta logojen väritys tekisi paidasta myös huomattavasti siistimmän. Tämä siitäkin huolimatta, että Kerhon nutussa mainosten sijoittelu on ollut varsin siisti ja onnistunut tähänkin asti.

-Mahdollinen musta lauantaipaita. Tästäkin muistaakseni palstalla on puhuttu ja nähty jopa kuvamuokkauksia. Voisi olla hienokin juttu, mutta toisaalta Oranssi alue ei välttämättä mustaa paitaa kaipaa.

Tuosta mainosten värjäämisestä voisin viitsiessäni taiteilla jonkin photoshop-virityksen, mutta jääköön se myöhemmäksi. Tietysti joku muukin voisi tuollaisen vääntää jos intoa riittää.

Elomessuilla sitten viimeistään nähtäneen millä nutulla lähdetään kauteen 2014-15...
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
(C) Tuomas Vänttinen
(A) Otto Paajanen
(A) Somervuori/Vihko/Schira
Juuri tänään terassilla samaa pohdittiin ja Vänttinen oli mullakin ykköshevonen. Vihkoa veikkaisin myös varalle. Nuorison edustajaksi heitin Nikkilän, eikös se ollut A:n kapteenina?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös