HPK 2012–2013

  • 818 647
  • 2 694

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä itse lähden tähän tasaukseen sillä, että vähintään kolme pistettä on saatava. Siitä ylöspäin on tyydyttävää, tosi hyvää ja erinomaista. Kotona täytyy voittaa, ehdoton minimi.

Jos tosiaan on jälleen treenattu kovempaa kuin koskaan, tullee aika raskasjalkainen Kerho huomenna kehiin. Saas nähdä.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Sanotaanko näin, että HPK:lle alle 3 pistettä tasauksesta on melko todennäköinen, ja yli 3 pisteen kahmimista voidaan pitää jo hyvänä suorituksena.
Tässähän on jo selkeä kaavio olemassa. Pisteitä tasauksesta tulee yhteensä 3. Kumpikin peli on varsinaisen peliajan jälkeen 1-1 tai 2-2 ja toisen näistä peleistä HPK häviää, toisen voittaa.

Vaikea uskoa, että Joonas Vihko tulisi vielä tälle kaudelle. Minkä takia Luulaja luopuisi joukkueen parhaimmasta maalintekijästä? Ei ainakaan ilman mitään kompensaatiota. Tietty Viitaluoman rinnalla olisi hienoa nähdä tuttu tutkapari. Silti, jos miettii ihan puhtaasti Eric Fehrin korvaajaa, niin Brian Willsie olisi hienoa nähdä HPK:n paidassa. Tuskinpa Tepsi siitä on kuitenkaan luopumassa, kun pikemminkin on vahvistanut joukkuettaan viime viikkoina, mutta aina sitä voi haaveilla.

E: Nyt kun liigassa on käynnissä jonkinlainen kehäraakkien kevätale ja tyhjennysmyynti, joten kelpaisikohan Ipaan Luomala, Piispanen + Tuominen vaihdossa Koistiseen. Ei muuta kuin ruletti käyntiin, heh.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tässähän on jo selkeä kaavio olemassa. Pisteitä tasauksesta tulee yhteensä 3. Kumpikin peli on varsinaisen peliajan jälkeen 1-1 tai 2-2 ja toisen näistä peleistä HPK häviää, toisen voittaa.

Vaikea uskoa, että Joonas Vihko tulisi vielä tälle kaudelle. Minkä takia Luulaja luopuisi joukkueen parhaimmasta maalintekijästä? Ei ainakaan ilman mitään kompensaatiota. Tietty Viitaluoman rinnalla olisi hienoa nähdä tuttu tutkapari. Silti, jos miettii ihan puhtaasti Eric Fehrin korvaajaa, niin Brian Willsie olisi hienoa nähdä HPK:n paidassa. Tuskinpa Tepsi siitä on kuitenkaan luopumassa, kun pikemminkin on vahvistanut joukkuettaan viime viikkoina, mutta aina sitä voi haaveilla.

No Vihko on paukuttanut 9+3 eli yhteensä 12 pojoo 40 matsiin mikä ei omasta mielestäni ulkokomaalaiselle paljoa ole. Mutta maltetaan nyt, kun ilmeisesti hyökkääjä kumminkin on tuloillaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No Vihko on paukuttanut 9+3 eli yhteensä 12 pojoo 40 matsiin mikä ei omasta mielestäni ulkokomaalaiselle paljoa ole. Mutta maltetaan nyt, kun ilmeisesti hyökkääjä kumminkin on tuloillaan.

Ei niin hirveästi, mutta eipä tuo Luulajan pistepörssi muutenkaan ihmeelliseltä näytä (lähde Eurohockey.com):

Statistics Luleå HF 2012-2013 - Eurohockey.com

Elitserieniä ei tule seurattua käytännössä ollenkaan, mutta Luulaja näyttäisi olevan hyvinkin puolustusvoittoista peliä pelaava joukkue, koska se on sarjataulukossa kuitenkin keskivälin yläpuolella, vaikka onkin tehnyt keskimäärin vain 2.4 maalia ottelua kohden. Vastaavasti omissa on soinut keskimäärin vain 1.8 maalin verran.

Näin ollen Vihko on kehnoilta vaikuttavista tilastoistaan huolimatta Luulajan paras maalintekijä, ja joukkueen pistepörssissä kuitenkin seitsemännellä sijalla. Hän voi siis olla tärkeämpi mies joukkueelleen kuin mitä tilastot antavat ymmärtää.

Korostettakoon nyt kuitenkin, etten seuraa Elitserieniä ollenkaan. En siis tiedä, onko mies esim. tipahtanut alempiin ketjuihin ja pelaillut viime aikoina kiikaritehoilla. Mutta näin tilastojen perusteella en jaksa uskoa, että mies ihan hetkeen Kerhoon tulisi. Toivottavasti olen väärässä.
 

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikö muiden kerho-fanien hermoja raasta kun muihin jengeihin pompsahtelee vahvistuksia jatkuvasti, mutta kerho on ollut toistaiseksi hiljainen pelaajamarkkinoilla? :)

Varsinkin kun joukkue huutaa selkeästi vahvistuksia Narsin surkeuden sekä Fehrin lähdön takia ja taloustilanne tiedetään, on ymmärrettävää että kerho haluaa olla kärsivällinen pelaajaliikenteen suhteen. Toivon luonnollisesti itsekin että saataisiin mahdollisimman "varmat" vahvistukset ettei käy viimekautiset. Mitä case Vihkoon tulee, niin ainakaan miehen ostamista ilman vanhan sopimuksen purkamista en näe järkevänä. Varsinkaan kun ei tiedetä minkälaisella itseluottamuksella varustettua kaveria sieltä olisi tulossa. Olihan Viitaluomakin jonkinlainen riski henkilökohtaisesti paskasti menneen kauden jälkeen, mutta eipähän miestä ostettu Luulajasta sekä 39 osoitti onneksi olevansa sama Vili mikä kerhosta pari vuotta sitten lähtikin.

Mielenkiintoisia aikoja..
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Eikö muiden kerho-fanien hermoja raasta kun muihin jengeihin pompsahtelee vahvistuksia jatkuvasti, mutta kerho on ollut toistaiseksi hiljainen pelaajamarkkinoilla? :)

Mieluummin ollaan ilman pelaajahankintoja, kuin että Hämeenlinnaan tulisi Dale Clarken tai Mark Leen tasoinen kaveri, jonka taso jo tiedetään muutamalta edelliskaudelta.. Ei ole varaa kerhon resursseilla "hutihankintoihin", joten odotellaan ihan rauhassa että mitä Lelu on saanut aikaan. Eiköhän kerhonkin rosteri vielä muutu ennen siirtoikkunan umpeutumista ;)

EDIT: Myöskin Antti Erkinjunttia tuolla jossain siirtohuhuketjussa oltiin Hämeenlinnaan tuomassa..
 

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mieluummin ollaan ilman pelaajahankintoja, kuin että Hämeenlinnaan tulisi Dale Clarken tai Mark Leen tasoinen kaveri, jonka taso jo tiedetään muutamalta edelliskaudelta.. Ei ole varaa kerhon resursseilla "hutihankintoihin", joten odotellaan ihan rauhassa että mitä Lelu on saanut aikaan. Eiköhän kerhonkin rosteri vielä muutu ennen siirtoikkunan umpeutumista ;)

Juu sitähän minä tuossa sanoinkin, että mielummin varman päälle nämä hommat. Pelottaa vaan tuon rahatilanteen puolesta että sieltä tulee juuri näitä Dale Clarkeja ja Mika Viinasia.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Eikö muiden kerho-fanien hermoja raasta kun muihin jengeihin pompsahtelee vahvistuksia jatkuvasti, mutta kerho on ollut toistaiseksi hiljainen pelaajamarkkinoilla? :)

Varsinkin kun joukkue huutaa selkeästi vahvistuksia Narsin surkeuden sekä Fehrin lähdön takia ja taloustilanne tiedetään, on ymmärrettävää että kerho haluaa olla kärsivällinen pelaajaliikenteen suhteen. Toivon luonnollisesti itsekin että saataisiin mahdollisimman "varmat" vahvistukset ettei käy viimekautiset. Mitä case Vihkoon tulee, niin ainakaan miehen ostamista ilman vanhan sopimuksen purkamista en näe järkevänä. Varsinkaan kun ei tiedetä minkälaisella itseluottamuksella varustettua kaveria sieltä olisi tulossa. Olihan Viitaluomakin jonkinlainen riski henkilökohtaisesti paskasti menneen kauden jälkeen, mutta eipähän miestä ostettu Luulajasta sekä 39 osoitti onneksi olevansa sama Vili mikä kerhosta pari vuotta sitten lähtikin.

Mielenkiintoisia aikoja..


Itse en näitä muiden jengien ihan kaikkia hankintoja kutsuisi sanalla "vahvistus" vaan pikemminkin kokoonpanojen täydennykseksi. Mutta kuten tuo lelu sanoi, että annetaan faxin laulaa ja s-postin täyttyä.

Ja mitä Piispasen pelaamiseen tulee niin on kahdessa viime pelissä osoittanut heräämisen merkkejä ja huomena pelaa taas Santavuoren ja Saarisen välissä kakkosessa.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Kun katselee noita kavereita, joita on sainailtu ympäriinsä, niin Joonas Vihko olisi suorastaan erinomainen hankita yleiseen tasoon nähden. Jos taas yleinen taso on tuo ja Vihkoa ei ole saatavilla, niin mielummin ilman "vahvistuksia" kuin Toni Mäkiaho loppukauden sopparilla. Mäkkäri sopisi trendiin.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Toivottavasti tämä oli erittäin huono vitsi.

"NHL"-pakki Koistisen +/- -tilasto 20 pistettä pakkasella!
Ja Ville muutenkin ollut ihan täysin kuutamolla koko kauden.
Kappas, piti ihan käydä tarkistamassa. Siellähän se Koistinen tosiaan majailee jaetulla viimeisessä sijalla +/- -tilastossa. Vaikea silti uskoa, että mies olisi noin rajusti tasoaan tiputtanut muutamassa kaudessa. Eihän siitä ole kauaakaan, kun pelasi edelliset mömmöm-kisansa ja NHL:ssä. Tosin samoihin aikoihin Joni Tuominen teki 30 pistettä liigassa...

No, nämä nyt on tällaisia satunnaisia spekulaatioita. Jos sieltä on oikeasti miestä tulossa sisään, joten jäädään mielenkiinnolla odottelemaan. Siitä olen samaa mieltä nimim. Läskisalon kanssa, että turha ottaa sisään mitään tonimäkiahoja tai muita kehäraakkeja. Koittaa sitten oikeasti kalastella jotain mistä on hyötyä ja samalla voisi yrittää päästä eroon turhakkeista, joista osa on kalliita, osa ei.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Eikö muiden kerho-fanien hermoja raasta kun muihin jengeihin pompsahtelee vahvistuksia jatkuvasti, mutta kerho on ollut toistaiseksi hiljainen pelaajamarkkinoilla? :)

Ei todellakaan hermostuta. Muut jengit sainailee vanhoja äijiä jotka ei ole kelvannut kellekään alkukaudella. Piispanen ja Luomala olisi noihin nähden hemmetin kovia nimiä markkinoilla. Luotto on siihen että Lelu tietää mitä kohtia pitää vahvistaa ja turha siihen on hankkia joku pelaaja vain hankkimisen ilosta.
 

Ralph

Jäsen
Ei tarvitse pakkeja, vaan ykköskorin laiturin.

Ja jos rahaa riittää (eli jos Luomala ulostetaan) niin seuraavaksi hankintavuorossa on kakkossentteri, ei vieläkään puolustaja. HPK:n puolustus on kunnossa.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Mitä nyt menoa kattoo niin kyllä se siltä näyttää että mitään ''onnistuessaan vahvistava'' hankintoja ei pidä tehdä. Jos vahvistus hankitaan niin sitten pitää vahvistaa kanssa. Tää joukkue kelpaa kyllä tälläisenäänkin taistelemaan jopa kotiedusta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mitä nyt menoa kattoo niin kyllä se siltä näyttää että mitään ''onnistuessaan vahvistava'' hankintoja ei pidä tehdä. Jos vahvistus hankitaan niin sitten pitää vahvistaa kanssa.
Pitäisi tosiaan olla joku aivan jäätävä vahvistus, jotta saataisiin sulamiset pikkuhiljaa loppumaan.
 

Selostaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ovatko muutkin huomanneet, että Kiilholma on jäähyllä aika usein? Eikös Juhan pitäs olla tappamassa niitä hemmetin alivoimia, eikä aiheuttaa niitä. Tänään kaks jäähyä kahdessa erässä. Alkaa ketuttaa, että sillä on ens kaudelle sopimus.

Niin ja tilastot kertoo, että Kiilholma on istunu jäähyllä 67 minuuttia tällä kaudella.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rendulic on napsinut tänään jo 1+2... pitäisiköhän kokeilla mennä näillä ja säästää rahaa, koska homma tuntuu nyt skulaavan.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Rendulic on napsinut tänään jo 1+2... pitäisiköhän kokeilla mennä näillä ja säästää rahaa, koska homma tuntuu nyt skulaavan.
Kannatan. Ihan turha tähän lähteä mitään hakua ottamaan, korkeintaan Vihko ja senkin pitää tulla halvalla. Tarkoitus on parannella taloutta ja sitä ei millään helvetin Svatoksilla tehdä. Borna ollut riittävän hyvä toistaiseksi ja mikä parasta, Saarinen palasi sairastuvalta yllättävän pirteänä. Piispanen oli tänään erittäin hyvä, joten heräilyä sielläkin tulossa. Kohta meillä on kuin varkain kaksi kuumaa ketjua, erittäin pätevä kolmonen ja ainakin omaan silmään todella hyvä nelonen.

Pakkeja ei todellakaan tarvita, näillä mennään ja junnuja tilalle jos kunnolla menee vituiksi. Näillä mennään, tänään peli näytti ihan hyvältä.
 

J.Petke

Jäsen
Ei millään pahalla, mutta oltiinkohan samassa pelissä tänään? Omissa oltiin kyllä kusessa jatkuvalla syötöllä...

Ei tuo silti pakkitarpeesta kerro. Viisikon vaan pitää vielä paremmin tehdä työnsä. HPK on muuten liigan vähiten maaleja päästänyt joukkue. Muutenkin kerhon tilastot näyttävät menestyvän joukkueen tilastoilta.

Vihko sisään ja jostain joku epäonnistunut halpa mutta lupaava jannu koittamaan kakkosen keskelle.

Larsson on kyllä varmasti yksi parhaista hankinnoista tällä kaudella. Pakko saada sorvattua jatkosopimus seuraavalle parille kaudelle.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei millään pahalla, mutta oltiinkohan samassa pelissä tänään? Omissa oltiin kyllä kusessa jatkuvalla syötöllä...

Tuskin, koska katsoin pelin URHO:lta. Kuitenkin totta myös tuo, että omissa oltiin ongelmissa paikoittain. Kuitenkin päästettiin 2 maalia tänään ja kuten tuossa jo todettiinkin, liigassa päästetty todella vähän maaleja. Puolustus ei ole näillä resursseilla todellakaan ongelma, vai oletko eri mieltä?

Siellä kuitenkin varamiehinä Tuominen ja valitettavasti Mielonen, sekä junnut. Ei me nyt pakkia osteta. Kenet jättäisit katsomoon tämän hetken puolustuksesta?
 

Letangi

Jäsen
Juuso Puustinen lentokoneessa ja twiittaa vuoristokuvia.. Kysymys: Matkalla HPK:n? vastaus Kyllä mut vastakun on sen aika ja hymiö ;) Tarkoittaako et Viitaluoman rinnalla ens viikolla? Toivotaan toivotaan..
 

maravee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämän iltaisen perusteella huomenna poppariosastolle joutaisi Junnu, jos olisi joku paikkaaja. Ehkä huonoin näkemäni peli häneltä. Tämän hetkisellä pakistolla mennään kyllä varmasti runkkari ihan nätisti läpi, mutta valitettavasti Pelien alettua pakisto kaipaa Asta/Shargo/Honkanen/Mäkelä tyylistä vastustelijan Alistajaa.

Sitten hyökkääjistä. Miksei kukaan arvostele esimerkiksi Santavuorta? Mitä se saa aikaiseksi? Rautiainen ottanut parissa viime pelissä idioottijäähyt lähes identtisiltä paikoilta. Senkin vois vaihtaa vaikka päikseen Karevaaraan, jota en ikinä kuvitellut ikävöiväni...
 

Ralph

Jäsen
Huonolla tuulilla ei Santavuorta arvostella hetkeen, sen verran kivuliaalta näytti kun ottelun päätti kolmannessa erässä. Ja mikäs tämä PuustisJuuso juttu on? Joku oma veikkailu vai faktaa?

Rendulic on ollut hyvä, mutta kyllä minä ottaisin jonkun kokeneemman maalintekijän tuonne, jos meinataan pudotuspeleissä menestyä. "HIFK on paska", vai mitä Rendulic?

Ja kakkossentteriä tai sittenkin laituria tuo myös huutaa, muttei välttämättä heti. Piispanen näyttää vaikka vielä pari peliä tai sitten uutta laituria heti, jos Santavuoren kausi oli tässä.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Kun katselee noita kavereita, joita on sainailtu ympäriinsä, niin Joonas Vihko olisi suorastaan erinomainen hankita yleiseen tasoon nähden. Jos taas yleinen taso on tuo ja Vihkoa ei ole saatavilla, niin mielummin ilman "vahvistuksia" kuin Toni Mäkiaho loppukauden sopparilla. Mäkkäri sopisi trendiin.

Se on varma kevään merkki, kun Mäkiaho mainitaan siirtohuhuissa. Vaikka Läskisalon kommentti ei ole edes huhu. Jos Mäkiaho vielä Kerhoon tulee, niin lupaan ostaa Kerhon fanipaidan Mäkiahon nimellä ja numerolla, ja esiintyä se paita päällä julkisesti. Kuvaaminen sallittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös