Hokki - Jukurit la 17.9.2005

  • 3 021
  • 15

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Jukureilla siis huomenna tiedossa pohjosen keikka. Hokin avausottelu ja varmasti nuorella Hokki-ryhmällä jännitystä ilmassa. Jukurit sen sijaan pelaa jo toista otteluaan ja eilisen kipsi on toivottavasti saatu murrettua. Eilen ykkös- ja neloskentät esittivät Jukureilta vahvaa peliä, mutta Niemen ja Koskisen vitjoille jäi paljon parannettavaa.

Jukureiden uusin vahvistus Kalle Kaijomaa oli avauserässä täysin pihalla ja teki muutaman pahan harhasyötön. Uskoisin muutaman pelin jälkeen Kallenkin pääsevän joukkueen rytmiin mukaan.

Kajaani on paha paikka pelata ja huomisesta ottelusta tullee tasainen. Mikäli "pappa-ketju" ei ihan hurjaksi heittäydy niin pelistä tulee myös vähämaalinen. Molemmilla joukkueilla on maalissa kelpo veskat mikäli Hokki laittaa Lohtanderin huomenna maaliin. Easton-Meyer on ainakin minulle vielä arvoituksellinen kortti.

Tulosveikkaus otteluun: 2-3 ja. Ratkaisun iskee (kukas muu?) kuin Olli Sipiläinen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Taas mennään

Ensimmäinen peli tälle kaudelle Kajaanissa, aika suurella mielenkiinnolla mennään katsomaan Hokin otteita kauden ensimmäisessä "oikeassa" pelissä. Viime kaudesta jäi pleijariromahduksen jälkeen paska maku suuhun. Tähän kauteen lähtö on todella erilainen. Viime vuonna etukäteen kovalla nipulla pelattiin loistava runkosarja, varsinkin syksyllä. Nyt etukäteen aika kokemattomalla ja nimettömällä nipulla on ensimmäinen näytön paikka. Budjetillisesti on "välivuosi" menossa joukkueen hinnan suhteen. Toivottavasti TAISTELEVA ja yrittävä kotijoukkue saa palkinnoksi ainakin yhden pisteen. Paha veikattava on kyllä, harjoitusottelut ovat sujuneet ihan kivasti tuloksellisesti, mutta nyt alkavat oikeat pelit.

Veikkaus 3-3.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Helppoa iltaa ei Jukureille ole luvassa. Kausi on vasta saatu käyntiin, eivätkä joukkueiden voimasuhteet ole vielä asettuneet uomiinsa. Hokilla on hyvä yllätyksen sauma.

Hokilla on mielenkiintoinen joukkue, jälleen kerran. Itse nostaisin esille hyökkääjistä Tuomas Nikoskelaisen ja Juha Silvanderin. Varsinkin Silu voi olla jälleen kova luu. Puolustajista vahvimpia harjoituskauden tehojen perusteella ovat Iikka Törnvall ja Veli-Antti Leinonen. Tuomas Lohtanderille jää maalinsuulla sankarin viitta kannettavakseen.

Loukkaantumistilanne tuo Jukureille hieman päänvaivaa, mutta laaja materiaali auttaa ongelmissa. Nyt esimerkiksi Tero Kettusella, Jesse Kiukaksella ja Harri Suutarisella on paikka näyttää osaamistaan ja aiheuttaa Dufvalle positiivista päänvaivaa peluutuksessa, kun sairastupa toivottavasti jossain vaiheessa tyhjenee.

Ottelusta ei varmasti puutu vauhtia. Taklauksiakin luulisi olevan luvassa, koska Jukureilla todellakin on fyysisempi joukkue kuin kertaakaan aiemmin Mestiksessä.

En usko, että kumpikaan joukkueista äityy vielä esittämään mitään aivan huikeaa osaamista. Jukureilla on kuitenkin sen verran enemmän rutiinia, että pisteet lähtevät Mikkeliin. Tulosveikkaus: 2-4. Jukureiden maalit Mälkiälle, Lehtoselle, Niemelle ja Mäenpäälle. Hokista Nikoskelainen onnistuu kahdesti.
 
Viimeksi muokattu:

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Jukurit tänään:

Maalissa: Jaakko Suomalainen (kakkosena Kai Tillanen)

1. Kenttä

Laakso - Lehtonen - Kanerva
Erholtz - Mälkiä

2. Kenttä

Piiroinen - Niemi - Sipiläinen
Lindström - Kaijomaa

3. Kenttä

Koskinen - Suutarinen - Kantelinen
Mäenpää - Hämäläinen

4. Kenttä

Kovanen - Jaakkola - Kettunen
Anttonen/Kallioinen

13. hyökkääjä todennäköisesti Kiukas.


Dufva siis ottanut pelikiellossa olleen Kovasen Jesse Kiukkaan tilalle. Sinänsä harmi, että Jessellä oli torstaina paljon yritystä ja pelasi kelpo ottelun.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kokoonpanot:

HOKKI:

Happo-Vimpari-Nikoskelainen
Törnvall-Leinonen

Oikarinen-Silvander-Laukkanen
Rintaniemi-Heikkinen

Haverinen-Saarenpää-Virtala
Lahesalu-Kortelainen

Kurka-Ketola-Karjalainen
Ylisiurua

Lohtander (Myllykoski)

JUKURIT:

Kanerva-Lehtonen-Laakso
Mälkiä-Erholtz

Sipiläinen-Niemi-Piiroinen
Kaijomaa-Lindström

Koskinen-Suutarinen-Kantelinen
Hämäläinen-Mäenpää

Kovanen-Jaakkola-Kettunen


Kokoonpanojen perusteella pitäisi olla kyllä selvä peli Jukureille. Mutta Hokki on täysi arvoitus ja Lahesalun ja Ketolan myötä sekin on saanut leveyttä joukkueeseen. Ehkä tämän illan jälkeen tiedetään jo vähäsen Hokin iskukyvystä.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No niin, tänä iltana saadaan sitten Kainuukin mukaan uuden kauden kahinoihin. Näin Jukuri-leiristä katsottuna olisi mielellään lykännyt Hokki-kohtaamista kuka ties hieman myöhempään ajankohtaan, kunnes peli on mikkeliläisillä hieman paremmin nipussa, etenkin puolustuspäässä, mutta helppoa ei varmasti tule kotijoukkueellakaan tänä iltana olemaan. Illan ottelu osoittaneekin osaltaan sen, onko kauden ensimmäisen ja toisen pelin ero oikeasti yhtä iso kuin puhutaan. Eli onko Jukurit saanut karistettua alkukipsin yltään ja toisaalta onko kotijoukkueella havaittavissa alkujännitystä.

Hokin rosteri on tänä vuonna, kuten arvon Kumikiekko jo totesikin, paperilla ehkä vaatimattomampi kuin edellisvuosina. Mutta välttämättä se ei ole lainkaan huono asia; vastuuta ja ratkaisijan roolia tarjotaan nyt uusille, nouseville kyvyille ja toisaalta joukkue sitoutuu omaan tekemiseensä ehkä paremmin, kun ei ole "suuria tähtiä", joilta odotetaan maaleja ilta illan jälkeen. Eli ei ole ketään kenen selän taakse piiloutua, kun menee huonosti (vrt. Jortikan kommentit TPS:n ykköstähdistä 1. kierroksen jälkeen).

MIelenkiintoinen jälleennäkeminen tapahtuu, totta kai, kun J. Silvander palaa Hokin paitaan ja aloittaa kauden heti entisiä joukkuekavereitaan vastaan... Muutoin en osaa suuremmin odottaa Hokin miltään osastolta sen suurempia urotöitä. Sen sijaan uskon, että Hokki pystyy nöyrällä ja kärsiväisellä pelillä lyömään vieraille hiekkaa rattaisiin ja kuka ties jopa hallitsemaan kenttätapahtumia mikäli Jukurit innostuu peruuttelemaan ja kyttäämään vastaiskupaikkoja.

Jukureilla sen sijaan on lähtökohdat kauden toiseen otteluun paremmat kuin useana edelliskautena; avauspelistä tuli vihdoin puhdas voitto. Kajaani on vieraskaukaloista yksi vaikeimmista ja tämän illan koitos antaakin vastauksen kysymykseen Jukureiden todellisesta iskukyvystä. Todennäköisesti tänä iltana maalinteon on sujuttava kitkatta, koska Hokki tuskin antaa liiemmälti mahdollisuuksia "kuumakohdistaa" tähtäimiä... Eli paikoista olisi saatava tulosta aikaiseksi. Ja vaikka sydän syrjällään luinkin perjantaina raportteja siitä kuinka pappaketju Kanerva-Lehtonen-Laakso on tutussa liekissä heti kauden alusta saakka, nykyisellä hyökkäyskalustolla maalin-parin tekeminen pitäisi onnistua JOKAISELTA ketjulta JOKAISESSA matsissa. Totta kai, kuviot ovat vasta työn alla ja paras terävyys puuttuu vielä, mutta lähtökohtaisesti odotukset ovat yhtä kovat jokaista trioa kohtaan.

Veikkaan tämän illan kohtaamisesta tiukkaa vääntöä, mutta uskon silti, että Jukureilla on pieni etu puolellaan kauden aloittamisesta torstaina. Tulosveikkaus 4-5 Jukureille.

Tämän illan ottelussa ensimmäisen maalin merkitys on suuri, etenkin jos se tulee ensimmäisen 5-10 minuutin aikana. Jukurit saisi sillä lyötyä kotijoukkueen pasmat sekaisin ja vaikeutettua peliin pääsemistä oleellisesti, koska Jukurit voisivat ruveta tunnetun tehokkaaseen "johtoaseman puolustamiseen". Toisaalta Hokin nopea avausmaali poistaisi mahdollisen takalukon pelistä. Tämän johdosta alku pelattaneen erittäin tarkkaa peliä, varmoja kiekonpurkuja ja ylivarmistettuja avauksia, jotka lipuvat pitkiksi jne...

Saas nähdä osuuko ennustuksista mikään kohdilleen...

G
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jugorov kirjoitti:
Dufva siis ottanut pelikiellossa olleen Kovasen Jesse Kiukkaan tilalle. Sinänsä harmi, että Jessellä oli torstaina paljon yritystä ja pelasi kelpo ottelun.
Jesse pelaa sunnuntaina Vantaalla leijonapaidassa, joten eipä myöhäisotteluun Kajaaniin kannattanutkaan lähteä. Toivottavasti Jesse onnistuu huomenna!
 
No niin, peli on pelattu ja pisteet jaettu tasan. Tulos oli mielestäni oikeudenmukainen. Ensimmäistä erää vei Hokki ja taululla olivatkin 2-0 -lukemat. Ensimmäinen maali oli vielä tekemällä tehty, mutta toisen tarjoili Jaakko Suomalainen heittämällä lätyn Jukureiden yv:lla pirteästi karvanneen Jarkko Oikarisen lapaan.

Toisessa erässä Hokin hermokontrolli petti totaalisesti ja Jukurit rankaisi rutiinilla pelin tasoihin ja meni saman tien johtoonkin. Oma osansa maaleihin johtaneisiin tapahtumiin oli päätuomari Sorakankaalla, jolla jäi ainakin yksi karkea kiekottoman pelaajan estäminen näkemättä. Hokin saamat jäähyt näyttivät ihan aiheesta annetuilta, vaikka kajaanilaisten kapteeni Happo ravasikin kyselemässä tuomioiden perään tuon tuosta. Jukureiden maaleista yksi meni Lohtanderin piikkiin, mutta tämän jälkeen Hokin veskari paransi peliään ja oli loppupelin ajan todella hyvä.

Viimeinen erä oli hienokseltaan Hokin hallintaa, mutta pitkään näytti, että Jukurithan tämän vie. Markus Haverisen lähettämä kuti lennätti kuitenkin juomapullon ilmaan ja peli oli tasan. Lopussa Hokki pääsi vielä ylivoimalle, mutta kuten koko pelissä (ja kuten viime vuosina) ylivoimapelistä puuttui kontrolli ja maltti. Lähempänä maalia oli itse asiassa Jukurit, taisi kiekko osua alivoimahyökkäyksen päätteeksi pystytolppaan.

Jatkoajalla Jukurit myllytti kaksi minuuttia miesylivoimalla, mutta Lohtander ja tiivis alivoimakolmikko kestivät.

Hokista erottuivat hyvin polkenut Jarkko Oikarinen, minikokoinen Teemu Virtala (alkupelin näytöillä) ja rauhallisesti pelannut peruspakki Teemu Rintaniemi. Jukurit painoi tasaisesti koko joukkueella, ei oikein kukaan pelaaja jäänyt kovin hyvin mieleen, ellei kokenutta kaartia lasketa mukaan.
 

sullivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bytown Blasts
mestis-avaus kajaanissa

Hokki ja Jukurit pelasivat tasaisen pelin Kajaanisssa kauden avauksessa. Hokilta hyvä ensimmäinen erä, mutta kokematon joukkue sekoili toisen erän alussa turhiin jäähyihin eikä Jukurit antanut armoa vaan tuli takaisin peliin. Kolmas erä oli Hokin , kun Jukurit peruutteli yrittäen pitää johtoasemaansa.

Jukurit tasainen joukkue, toisaalta hieman yllätti kolmannen erän passiivisuus. Hokin esitys kauden avaukseen nuorelta joukkueelta erinomainen, vaikka täysiä pisteitä ei tullutkaan. Hokilta positiivisia esityksiä monelta pelaajalta. Jarkko Oikarinen erittäin hyvä, samoin tehojen valossa Markus Haverinen onnistui lupauksia herättävästi. Koko puolustus toimi yllättävän hyvin. Lahesalu ja Kortelainen pelasivat omalla tasollaan ( siis ihan hyvällä Mestis-tasolla), mutta positiivisesti yllättivät Rintaniemi ja Törnvall. Yllättäen harjoituspeleissä ykköspakikisi noussut Leinonen oli eniten vaikeuksissa. Kokonaisuudessaan Hokin puolustukselta ehjä ottelu. Kun vielä Halonen palaa kehiin, hyvältä näyttää.

Hokin hyökkäyspäässä Oikarinen ja Happo näkyvimpiä. Virtalan peluutus alivoimissa ihmetytti, ei oikein koko ja ulottuvuus riitä väännöissä ja ylivoimissa olisi ollut ehkä ollut enemmän käyttöä kunnon pelintekijälle. Lohtander onnistui maalissa hyvin, katsotaan kuka saa vuoron jatkossa.

Jukurit pelasi tasaisen esityksen eikä suuria hahmoja noussut esille, ehkäpä se onkin Jukurien vahvuus. Suomalainen "härsi" toisen maalin kikkailemalla ylivoimassa kiekon Oikariselle, mutta muilta osin kelvollinen suoritus. Kolmannessa erässä olisi voinut yrittää hoitaa homma kotiin, mutta Jukurit oli päättänyt peruutella viimeiset 20 minuuttia vai oliko se Hokin hyvyyttä ?

Vladolle täytyy nostaa hattua, sillä nuori joukkue pystyi heti kauden alussa kypsään peliin eikä toisen erän itseaiheutettua jäähysumaa lukuunottamatta mopo karannut käsistä. Puolustus oli yllättävän varma ja näillä otteilla pisteitä tulee pomminvarmasti keltä tahansa. Yritystä riitti, puolustuksessa omalla siniviivalla oltiin nöyriä ja hyökkäyspäässä luotiin painetta tilanteen salliessa, hyvältä näyttää !
 

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
No niin, kausi on sitten avattu. Olen pitkälti Tietäjä Timosen kanssa samoilla linjoilla ottelusta. Kovasti oli kysymysmerkkejä ilmassa Vimpelinlaaksossa ennen ottelua, mutta positiivinen kuva loppujen lopuksi jäi. Hokkin taisteleva ilme oli mukava nähdä. Jalkoja joukkueelta löytyy ainakin riittämiin. Välillä tosin meinasi mopo karata käsistä niin Hokilla kuin Sorakankaallakin. Eka erä oli hyvin tasainen, Hokki onnistui paikoissaan. Toisessa erässä Jukurit otti pelin haltuunsa ja käytti paikkansa armotta hyväkseen ja paineli hetkessä ohi (Mälkiän maali lipsahti melkein viivalta asti jäitä pitkin sisään, "tuurimaalit" siis tasan). Kolmannessa Hokki painoi ankarasti päälle, Jukurien ainoastaan puolustaessa johtoaan. Näytti pitkään, että Jukurit hoitaa jälleen homman omalla tyylillään, mutta onneksi oikeus tapahtui, kun Haverinen pyssytti puolustajan jaloista upeasti yläseen. Halli repesi ihanasti! ;) Jatkoajalla oltiin kyllä aika hätää kärsimässä, mutta Korpin jäähystä selvittiin (Tosin aika mielikuvituksetonta oli Jukuripakan yv, viivalla kiekkoa siirreltiin ilman laukauksia). Tosin niin oli Hokki yvkin tosi heikkoo, ei päätä ei häntää. Ukot ja kiekko ku ei tee töitä, ni ei voi suuria oottaa.

Oikarinen on ihan päällikkö (noo, ei nyt nuorelle miehelle kasata liian suuria paineita muutaman harkkapelin ja sarja-avauksen perusteella)! Kaveri painaa jatkuvasti sata lasissa ja uskaltaa haastaa kiekon kanssa. Myös Saarenpää, Virtala, Haverinen ja Törnvall kyllä antoivat mukavia näyttöjä. Happo on tainnut päättää ottaa Allun jättämän aukon Hokki-pakassa. Kime väänsi ja käänsi ympäri kenttää, mutta tehoja kaivataan. Kortelainen haki avausmaaliaan Hokissa uutterasti pitkin peliä, mutta jäi seuraavaan peliin. ;)

Jukureista mieleen jäi erityiseisti Olli Sipiläinen, jolla putki liikkui todella vikkelästi läpi pelin. Joo, semmosta tähän hätään, rupeen pelaan änäriä! =)
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kiekkoa suurella sydämellä

kumikiekko kirjoitti:
Toivottavasti TAISTELEVA ja yrittävä kotijoukkue saa palkinnoksi ainakin yhden pisteen. Paha veikattava on kyllä, harjoitusottelut ovat sujuneet ihan kivasti tuloksellisesti, mutta nyt alkavat oikeat pelit.

Veikkaus 3-3.

Ihanaa saada sitä mitä toivoo... Peli oli loistava avaus joukkueelta, jolta ei paljoa osannut odottaa etukäteen. Ensimmäinen erä oli Hokin ( torjuntojen laskija on ollut varmaan kännissä ) niin pelillisesti kuin maalienkin mukaan. Hieno taistelu alusta asti. Toisessa erässä näkyi kokemattomuus, kahden maalin johtoaseman jälkeen taisi olla hetkellisesti liian hyvä olo. Jukurit vei toista erää aika totaalisesti ja ansaitsi maalinsa. Kolmanteen tuli taisteleva kotijoukkue, joka mies veti tilanteet loppuun asti hampaat irvessä. Pikku virheitä tuli läpi pelin, mutta mokia yritettiin täysillä heti paikata. Tasoitusmaali oli taas loppuun täysillä pelatun tilanteen tuotos ( toki vetokin oli hieno ).

Ei ollut isoa pinkkaa apuja Oulusta, mutta oli TAISTELEVA joukkue. Nam, tätä lisää ja paljon! ei haittaa, vaikka tulisi välillä pataankin, mutta tällaiselta näyttää minun mielestäni oikea jääkiekko. Mennään täysillä joka tilanne, oli vastassa ketä vaan.

Punainen peliasu on aika outo veto, olihan se vanha tosi valjun näköinen, mutta punainen?.....
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Sietähän Vimpelinlaaksosta tuli ihanan positiivisiä viestejä, piste sarvipäiltä on aina hyvä saavutus. Harmi vaan kun nuo työt haittaa harrastuksia eikä päässyt katsomaan.
Tuossa pitkin syksyä on tullut epäiltyä Hokin joukkueen iskukykyä mutta jo viimeinen harjoituspeli Sporttia vastaan näytti lupaavalta.
Toivottavasti homma jatkuuu plus merkkisenä ja nuoret jaksaa taistella .
Tuo hermojen hallinta on yksi juttu johon pikkuhiljaa kannattaisi kiinnittää huomiota, se kun on joka vuotinen vaiva noilla Hokikilaisilla.Typerää menettää ote turhiin jäähyihin.
Niin, tai voihan se olla myös jonkinlaista Sorakangas allergiaa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
swingwood kirjoitti:
Niin, tai voihan se olla myös jonkinlaista Sorakangas allergiaa.
Sorakangas allergiaa potee varmaan jokainen katsoja Kajaanin jäähallissa, miksei joukkuekkin...

Yksi allergiaa potematonkin oli todistettavasti paikalla, tosin en tiedä missä kamoissa oili, kun kuulin seuraavanlaisen keskustelun erätauolla:

Järkkäri tuumasi katsojalle: "Miksihän tuo Sorakangas on aina täällä pilaamassa pelejä, taas on kyllä ollut tosi huono?"

Tunnistamaton katsoja: "Niin on ja tuo päätuomarikin on kyllä ihan perseestä..."
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
kumikiekko kirjoitti:
Sorakangas allergiaa potee varmaan jokainen katsoja Kajaanin jäähallissa, miksei joukkuekkin...

Yksi allergiaa potematonkin oli todistettavasti paikalla, tosin en tiedä missä kamoissa oili, kun kuulin seuraavanlaisen keskustelun erätauolla:

Järkkäri tuumasi katsojalle: "Miksihän tuo Sorakangas on aina täällä pilaamassa pelejä, taas on kyllä ollut tosi huono?"

Tunnistamaton katsoja: "Niin on ja tuo päätuomarikin on kyllä ihan perseestä..."

just joo; se on kainuussa vielä pikkuisen hakusessa tuo kiekko kulttuuri mutta toivotaan että ehkä joskus.....onneks ei ruvennut puhumaan koppilyönneistä ja takalaittomista..
Tuosta Sorakankaasta vielä, kesän jälkeen oli oikein järkytys harkkapelissä Hokki-Sport, kun kaikki viime talven kauhut oli unohtunut ja sitten kyseinen herra otti toisessa erässä homman haltuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös