Hiihdon harrastajat Jatkoajassa

  • 235 397
  • 1 391

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Vastausta Berrielle: Taisipa eilen olla Etelä-Saimaassa juttu, että Lappeenrannassa hiihtokunnossa on lentokentän ladun lisäksi myös Huhtiniemen, maasotakoulun, sekä Karhuvuoren ladut.
 

scholl

Jäsen
Paloheinässä kuulemma on jo tänäänkin hiihdetty. Varmaan ajettu sitä jääradan moskaa taas sen verran, että mäen päälle ja takaisin pääsee. En henk.kohtaisesti pidä tuollaisista pyrähdyksistä, joten odotellaan sitä oikeaa talvea. Sit kun on pirusti lunta niin ajan mielummin vaikkapa Lahteen hiihtämään kuin vedän kilsan kiekkaa Paloheinässä. Toki sitten kun talvi on oikeasti täällä niin silloin Paloheinä ja Leppävaara kutsuvat.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Nyt näyttää, että hiihtokauden alkamiselle tulee takapakkia, koska ulkona lämmintä +1 ja vettä tulee taivaalta. No olisi tuolla yksi lenkki ihan ok kunnossa, mutta olosuhteista johtuen on niin ruuhkaista, että ei viitsi lähteä sekaan täytteeksi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Minkä hintainen mahtaisi olla joku perussetti, perinteistä sitä vääntäisi? Halvinta ei kannata ostaa, mutta ei myöskään kalleinta, koska ei tässä Maailmancupin voittoon tähdätä.

Kovin helpolta tämä ostaminen ei vaikuta, mutta tässä aika meilläpäin on tämmöinen tilaisuus lauantaina:

PERINTEINEN HIIHTOKAUDEN AVAUS 11.11.06 KLO 11- 15

Paikalla alan johtavat merkit ja edustajat!


Jos sitä vaikka tuolla sitten kävisi.

EDIT: viilausta
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
pernaveikko kirjoitti:
Minkä hintainen mahtaisi olla sopiva setti? Halvinta ei kannata ostaa, mutta ei myöskään kalleinta, koska ei tässä Maailmancupin voittoon tähdätä.

Kovin helpolta tämä ostaminen ei vaikuta, mutta tässä aika meilläpäin on tämmöinen tilaisuus lauantaina:

PERINTEINEN HIIHTOKAUDEN AVAUS 11.11.06 KLO 11- 15

Paikalla alan johtavat merkit ja edustajat!


Jos sitä vaikka tuolla sitten kävisi.

No itse maksoin setistä muistaakseni reilu pari sataa, normaalihinta oli yli kolmen sadan. Samalla tuli todettua sekin kuinka paljon intersport vetää tuotteillaan katetta. Tuttu myyjä myi niin alhaisella hinnalla kuin uskalsi.

Paljonhan riippuu siitä kuinka tosissaan meinaat hiihtää. Jos käyt muutaman kerran talvessa rauhallisella sunnuntailenkillä niin turha maksaa isoja summia. Jos taas hiihdät aktiivisesti ja jollain tavalla tosissaan niin mieelstäni ei kannata lähteä miettimään hintaa vaan sitä, että kamppeet on hyvät.

Ainakin meilläpäin on lajiin vihkiytyneitä pienempiä liikkeitä, joissa palvelu on asiantuntevampaa ja hinnat enemmän kohdallaan. Jos moisia paikkoja onnistut omalta kotiseudulta löytämään niin kannattaa käydä tsekkaamassa. Jos olet pääkaupunkiseudulta niin ainakin budget sportissa luulisi olevan aika hyvän hintaisia settejä. Siellä vaan pitää tietää itse mitä on vailla.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
scholl kirjoitti:
Paloheinässä kuulemma on jo tänäänkin hiihdetty. Varmaan ajettu sitä jääradan moskaa taas sen verran, että mäen päälle ja takaisin pääsee. En henk.kohtaisesti pidä tuollaisista pyrähdyksistä, joten odotellaan sitä oikeaa talvea. Sit kun on pirusti lunta niin ajan mielummin vaikkapa Lahteen hiihtämään kuin vedän kilsan kiekkaa Paloheinässä. Toki sitten kun talvi on oikeasti täällä niin silloin Paloheinä ja Leppävaara kutsuvat.

Ja ainahan voit vetää cross-trainerilla treenejä paikoissa, joissa ei joudu tavisjengiä sietämään. Paloheinässäkin on aina kaikenlaista tuulipukujengiä liikenteessä.
 

Sundis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Internazionale, Stavros Flatly
Lahdessa kannattaa ajaa Tapanilanmajalle. Siellä voi vaihtaa lämpimässä vaatteita, käydä suihkussa ja hiihtämisen jälkeen juoda kaakaot ja syödä todella rasvaiset munkit yläkerran kahviossa. Sieltä lähtee myös hyviä latuja eritason hiihtäjille. On lasten/harjoittelulatua. Hyviä kuntolatuja tai sitten voi lähteä hiihtämään Finlandian lenkkiä.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sundis kirjoitti:
Lahdessa kannattaa ajaa Tapanilanmajalle. Siellä voi vaihtaa lämpimässä vaatteita, käydä suihkussa ja hiihtämisen jälkeen juoda kaakaot ja syödä todella rasvaiset munkit yläkerran kahviossa. Sieltä lähtee myös hyviä latuja eritason hiihtäjille. On lasten/harjoittelulatua. Hyviä kuntolatuja tai sitten voi lähteä hiihtämään Finlandian lenkkiä.

Joo, tuo on hyvä paikka aloittaa. Lisäksi hyviä aloituspaikkoja ovat tietenkin Hollolan Heinsuo sekä Lahden hiihtostadion. Molemmista voi sivakoida suht koht kevyesti Tapanilan majalle vetämään ne kaakaot.

Lahden seudulla on kyllä pirun hyvät latuverkot ja niitä hoivataan kuin omaa lasta. Täällä Helsingissä joutuu vetelemään aika vaatimattomissa olosuhteissa eikä luntakaan tunnu oikein riittävän, mutta ei auta valittaa.
 

scholl

Jäsen
pernaveikko kirjoitti:
Minkä hintainen mahtaisi olla joku perussetti, perinteistä sitä vääntäisi?

kirvesniemi oli joku aika sitten telkkarissa haastattelussa ja sanoi, että tänä päivänä jollain parinsadalla voi saada jo setin, millä pystyy hiihtämään.

edit: itsekin harrastan tuota Tapanilaan hiihtämistä. Eli normilyhytlenkki on se, että menen autolla Helsingistä Messilään ja hiihdän sieltä Tapanilaan. Sillä tavalla, että on eri reitti mennen ja tullen. Jos vähän enemmän innostuu hiihtämään niin jatkan Tapanilasta Lahden hiihtostadionille ja takaisin sitten jälleen Tapanilan kautta. Niin ja Tapanilassa saatan joskus ottaa jonkun juotavan.
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hiihtoa on tullut harrastettua aina, joskus enempi ja joskus vähempi. Iso-Syötteen maastoissa tulee hiihdeltyä, myös kotikuntani keskustan tuntumasta löytyy ihan kohtalaisia hiihtoreittejä. Joka syksy olen päättänyt että seuraavana talvena panostan hiihtämiseen, kuitenkaan päätöstä koskaan täysin toteuttamatta. Hiihtoharrastus on pysynyt kuitenkin talvesta toiseen jossain määrin mukana kuvioissa, yksi suuri tekijä tähän saattaa olla isäni innokkuus hiihtämiseen jolloin hän mielellään hankkii myös lapsilleen hyviä hiihtovälineitä.

Hiihtelyni painottuu yleensä kevättalveen, jolloin on mukava hiihdellä kun aurinko paistaa lämpimästi ja aamuisin hankikin kantaa. Lyhyen ringin kiertämisestä en juuri välitä, vaan tykkään hiihtää pidempää matkaa. Syötteeltäkin löytyy hyviä reittejä joista saa helposti 40-50 kilometrin lenkin koottua, lisäksi matkan varrelta löytyy taukopaikkoja ja esim. erämaakahvila. Keväthangilla valinnanvapautta täkäläisillä suomaisemilla riittää enemmän kuin runsaasti. Haaveena olisi joskus osallistua Suomenmaa-lehden 1000 km:n kerhoon ja vielä rikkoa tuo tuhannen kilsan raja, eipä vain taida aika riittää tässä elämäntilanteessa.

Ketjussa on kirjoitettu välineiden merkityksestä hiihdon mielekkyyteen. Välineiden merkitys on todella suuri, mutta hyvillä välineillä hiihtäminen on niin mukavaa että välineisiin mielellään muutaman satasen uhraakin.

Umpihankihiihto on kuulunut lajivalikoimaani n. 10 vuotiaasta nassikasta lähtien. Talvisessa erämaassa hiihtely on todella rauhoittavaa ja rentouttavaa touhua. Umpihankea yli parimetrisillä Järvisillä puhkoessa ei tule riuhdottua ja revittyä itseä liikaa vaan vauhti on todella leppoista. Kotipaikkani sijaitsee sikäli otollisella paikalla umpihankihiihdon harrastamiselle että talon ympärillä on kymmeniä neliökilometrejä lähes talotonta ja hiljaista erämaata. Viime talvena tuli osallistuttua myös kahdeksatta kertaa järjestettyihin Umpihankihiihdon MM-kisoihin. Nelihenkisellä joukkueella lähdimme, mutta kaikkien aikojen rankin reitti, kokemattomuus ja kylmä ilma vaativat veronsa ja toisen kisapäivän osuuden hiihdimme serkkupojan kanssa kahdestaan. Unettomasta yöstä ja yli kahdenkymmenen asteen pakkasesta huolimatta reissu oli mieleenpainuva elämys ja tavoitteena olisi olla lähtöviivalla tänäkin talvena. (http://www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi/)

Lisäksi tänä talvena ajattelin ilmoittautua Oulussa hiihdettävään Tervahiihtoon.
 

scholl

Jäsen
N. viikon päästä alkaa hiihtokausi, kun lennän Rovaniemelle. Pari kolme kevyttä hiihtolenkkiä voisi heittää niin saa jonkinlaista esimakua nyt kun odottelemme lunta etelään.
 

Pafe

Jäsen
Kyllähän hiihtoa on tullut harrastettua melko aktiivisesti kymmenisen vuotta.
Pari viime talvea on ollut hiukan rauhallisempaa, mutta yritetään nyt vähän elvyttää hiihtoharrastustakin paremmaksi ja tänä talvena olisi taas tarkoitus saada kilometrejä alle reilummin.

Uudet monot ostin vajaa viikko sitten, luisteluun tarkoitetut, joten taitaa jäädä perinteinen tyyli nyt hiukan syrjään, kun yleensä on tullut hiihdettyä aika tasaisesti molempia tyylejä.
Joskus olen jonkin verran kisoissakin kiertänyt, mutta tällä hetkellä vain kunnon ylläpitäjänä, ehkä pitäjänmestaruudesta voisi käydä hiihtämästä, mutta eipä muuta.

Pysyispä nyt vaan pakkanen huhtikuulle asti!
 

scholl

Jäsen
Kävin äsken hiihtämässä Ounasvaaralla talven ensimmäiset kilometrit. Neljä kierrosta tuli vedettyä. Aika helppoa maastoa tuo tykkilumireitti kyllä on, joten ei siitä sen enempää, mutta hyvä fiilis.

Suomalaisten lisäksi siellä näkyi muutamia porukoita japanilaisia ja venäläisiä hiihtäjiä.

Poislähtö oli vain hankalaa, kun taksi ei meinannut millään osata sinne, minne toinen taksi minut jätti. Yli 20min jouduin seisoskelemaan parkkipaikalla tihkusateessa.
 

scholl

Jäsen
Tänään tuli taas hiihdettyä. Eilen satoi varmaan 24 tuntia rankasti vettä ja nyt laduilta oli kaikki pehmeä sohjo pois. Nyt on jäljellä vain se kova tykkilumi. Sellaista jäisenoloista baanaa, mutta ilma oli hyvä ja tuli hiihdettyä vähän enemmän kuin lauantaina. Täytyy sanoa, että hieno juttu, että pääsi nyt parina päivänä ihan mukavasti hiihtämään.

Kun säät kylmenevät niin täytyy pohtia, että minne sitä seuraavaksi menisi laduille. Ihan kuningaslaji tuo kyllä on. Hyvää nyt tällä kertaa oli se, että ihan sellaisia sunnuntaihiihtäjiä, jotka hiihtävät valtavan hiljaa ja tukkivat ylämäet, ei ollut yhtään kappaletta. Ja jostain syystä ei ollut myöskään yhtään naista laduilla. Joka tapauksessa jos joku on siellä pohjoisissa päin niin kannattaa käydä laduilla. Rovaniemen kaupungin sivuilta näkyvästä webcamerakuvasta näkee kyllä päivisin, että meneekö siellä hiihtäjiä ja jos menee niin baanat hiihtokunnossa. Ounasvaaralle jos soittaa niin kukaan ei nimittäin vastaa ja sanovat nauhotteessa, että paikka suljettu sääolojen vuoksi, mutta se nro on laskettelumestaan valitettavasti.
 

scholl

Jäsen
Onko joku testannut Paimion hiihtoputkea? Onko tietoa mihin kellonaikaan siellä ei olisi valtavia ruuhkia? Se ei olisi nyt niin kova homma ajaa se 138km suuntaansa sinne snadisti hiihtämään.
 

Pafe

Jäsen
Nyt on hiihtokausi avattu omaltakin kohdalta. Kävin eilen Leppävirran hiihtoputkessa luisteluhiihtoa harrastamassa. Lenkki oli n. 1 km, joten hiihdettyä tuli suurinpiirtein vaivaiset 10 km. Riittää ainakin petrattavaa kunnon parantamisessa.

Toivottavasti kohta pääsisi jo ihan luonnonladuillekin suksimaan!
 

Pafe

Jäsen
Hui. Tuli korkattua luonnon omat hiihtoladut tälle talvelle tänään. Hiihto ei oikein sujunut tällä(kään) kertaa.

Hurja oli keli, huonossa mielessä. Lumisade oli paremminkin räntää, lunta oli liian vähän, välillä jopa maaperä pilkahteli. Otin onneksi mukaan vain vanhat 90-luvun alkupuolella ostetut Peltoset, joten mahdollisten naarmujen takia ei tartte itkeä.
Sitten vielä suksien side särkyi sen verran, että piti muuttaa hiihtotyyli n. 2km:n luistelun jälkeen tasatyöntöön. Side oli tosin jo aiemmin särkynyt, mutta oli taas laitettu kuntoon, eli vanha vika. Lumi ei tarjonnut paljoa luistoa, oli aika nuoskaa.

Tuli kuitenkin tarvottua vähän reilu 8 km, mikä on mulle tälle kelille ihan ok ihan ok.

Käsien lihakset olivat hiukan jumissa aikaisemman kuntosalitreenin takia, mutta pakko oli siltikin käydä sivakoimassa tässäkin paskassa, sillä ei tiedä taas minä vuonna pääsee seuraavan kerran hiihtämään muuhun kuin putkeen.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tampereella on nyt näemmä ensimmäiset ladut avattu Lamminpää-Horha-akselilla. Tiedon löytää tästä mainiosta latukartta-palvelusta. Palvelu on kuulemma luotettava. Toki viimeisen päivityksen päivämäärää ja nykyistä vallitsevaa säätilaa kannattaa hieman verrata. Itse taidan laittaa sukset kuntoon ja avata latukauden tänä talvena. Toki lähden matkaan sillä asenteella, että ladut ovat surkeassa kunnossa ja hiihtämistä uusilla hyvillä suksilla ei raski suorittaa. Otan lenkkarit autoon mukaan, niin voi heittää lenkin juosten, jos hiihtäminen on mahdotonta.

edit. Tuolta palvelustahan löytyy erään firman voiteluohjeetkin vallitsevan sään mukaan. Mainiota!
 

will

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Ilves
Rafael kirjoitti:
Tampereella on nyt näemmä ensimmäiset ladut avattu Lamminpää-Horha-akselilla. Tiedon löytää tästä mainiosta latukartta-palvelusta. Palvelu on kuulemma luotettava. Toki viimeisen päivityksen päivämäärää ja nykyistä vallitsevaa säätilaa kannattaa hieman verrata. Itse taidan laittaa sukset kuntoon ja avata latukauden tänä talvena. Toki lähden matkaan sillä asenteella, että ladut ovat surkeassa kunnossa ja hiihtämistä uusilla hyvillä suksilla ei raski suorittaa. Otan lenkkarit autoon mukaan, niin voi heittää lenkin juosten, jos hiihtäminen on mahdotonta.

edit. Tuolta palvelustahan löytyy erään firman voiteluohjeetkin vallitsevan sään mukaan. Mainiota!
Voi helvata kun olisin tiennyt tämän aikasemmin. Muija pisti mut juuri tuonne lumisateeseen tarpomaan ja tarkastamaan joko lamminpäähän on ajettu latu. No olihan se. No laitan linkin kirjanmerkkeihin ja katson ensikerralla sieltä:).
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
No mää kävin tuolla Lamminpäässä avaamassa hiihtokauden. 25 kilometriä tuli hiihdettyä. Ihan kivasti kulki, vaikka ladut oli vähän heikossa kunnossa ja ylämäissä lumi tarttu suksenpohjiin. Välillä joutu vähän putsaan pohjia jäästä, mutta luisto ja fiilis oli kyllä kohdillaan. Tästä se ny toivottavasti lähti ja jatkuu. Meinaan hiihtokausi. On se vaan niin mukavaa, kun melkein vuoden juoksee ja sitten pääsee hiihtään! Hieno laji, jos välineistö ja varustus on kunnossa.
 

Sundis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Internazionale, Stavros Flatly
Osaako kukaan sanoa missä pk-seudulla tai sen lähettyvillä olisi ladut kunnossa ja pääsisi hiihtämään. Finlandia puskee pahasti ja hiihtokilometrejä tällä talvella 0.

Onko muuten muita Finlandiaan lähtijöitä?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Sundis kirjoitti:
Osaako kukaan sanoa missä pk-seudulla tai sen lähettyvillä olisi ladut kunnossa ja pääsisi hiihtämään. Finlandia puskee pahasti ja hiihtokilometrejä tällä talvella 0.

Onko muuten muita Finlandiaan lähtijöitä?

mski.wmdata.fi/espoo ja mski.wmdata.fi/helsinki
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paloheinässä on kilsan latu, kaveri oli käynyt viikonloppuna. Sanoi, että hiihti 200 metriä, jonka jälkeen päätti, ettei omista riittävän huonoja suksia. Lumen joukossa oli peukalonpään kokoisia kiviä. Tiedä sitten miten liioteltua juttua, mutta sanotaan näin, että tämän hetken lumitilanteella ei paljon hiihtokuntoa paranna. Tekniikka ainakin kärsii jos huonolla ladulla pitää yrittää väkisin. Mielummin itse ainakin teen jotain muuta ja odotan lumia.

Finlandiaan aikaa reilu kuukausi ja vähän harmittaa, että tuli maksettua. Kunto on varmaan aika huono, eikä syksyllä asetettua tavoitetta neljän tunnin alitusta voi edes ajatella enää. Hiihtokilometrejä syksyn Levin reissun jälkeiset 306 ja niistä on aikaa jo puolitoista kuukautta.

Finlandia on sentään lähellä ja porukoiden kyydillä pääsee Mäntsälästä, joten kustannuksia reissulle ei enää paljon tule. Toinen juttu on Vuokattihiihto, joka on kuukauden päästä Finlandiasta. Sinne junaliput, majoitukset ja safkat huomioiden pitää budjetoida vähän enemmän.

Tiivistettynä siis tulee hiihdeltyä läpihiihtoina pari kisaa ja maksaa kovaa litrahintaa urheilujuomasta. Mitään muuta ei noista oikein jää käteen.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Täällä Mansessa on ollut nyt mahdollista hiihtää parin viikon ajan. 160km on nyt kutakuinkin takana. Ladut ovat paikoitellen yllättävänkin hyvässä kunnossa, mutta iso osa on kohtuu kovapohjaista ellei jopa jäistä. Violetti liisteri tarjoaa kuitenkin riittävän pidon. Suurimmaksi osaksi olen hiihdellyt rauhallista vauhtia. Pysähtynyt olen jos siltä tuntuu ja ihmetellyt talvista luontoa. Täytyy sanoa, että vuosien tauon jälkeen hiihtäminen on todella nautittavaa. Rahaa on palanut suksiin ja hiihtovaatetukseen, mutta on se ollut mielestäni kyllä sen arvoista. Mukava hiihdellä kun suksi pelaa ja vaatetus ei ole liian kuuma eikä kylmäkään tule.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Runsaat 500 km on takana, josta vajaat 350 km marraskuun talven aikana. Hiihtobaanat täällä lounais-rannikolla eivät kovin kaksiset ole, mutta tyydytävissä, välillä välttävissä olosuhteissa on päästy eteenpäin. Sitten vielä joku oli viime viikolla vetänyt pakettiautolla sohjokelissä osan reitistä paskaksi.

Välillä olen vetänyt parin kilsan pätkää edestakaisin ja joku toinen päivä olen hiihtänyt eräällä metsäjärvellä, jossa on jo riittävästi jäätä. Ei ainakaan ole soraa suksien alla. Ensi viikon loppuna on paikallisessa hiihtokeskuksessa junioreiden hiihtokisat ja näkyi latu-urat olevan jo hienossa kunnossa, eli olosuhteet ovat paranemaan päin.

Kaiken kaikkiaan hiihto on mahtava kunnonkohotusmuoto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös