HIFK:ssa muutoksia lähiviikkoina

  • 82 304
  • 1 008
Tila
Viestiketju on suljettu.

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Eilisen ottelun jälkeen, kuulin joukkueen sisältä tietoja jatkosuunnitelmista. Paikkansapitäävyydessä ei pitäisi olla epäselvää, koska tiedot ovat HIFK:n johdosta.

- Frank Moberg on ottanut yhteyttä Kekäläiseen, joka Frankin vanhana ystävänä on luvannut auttaa. Frank halusi jäädä jo eläkkeelle, mutta ei kuulemma voi katsoa tätä touhua sivusta.
- Kekäläinen on ilmoittanut kahdesta ulkomaalaisesta NHL/AHL pelurista, jotka ovat valmiita tulemaan suomeen ja HIFK:n paitaan. Myös kaksi suomalaista paluumuuttajaa olisi HIFK:n käytettävissä.
- Ciprukselle ja Junkalle etsitään uutta seuraa. Myös Ahma-Akin sopimusta harmiteltiin, ja sanottiin että se tehtiin liian hätiköidysti.
- Vanha HIFK peluri Rassa Hirvonen, on jollain tavalla liittymässä HIFK:n touhuun. Puhuttiin jostain "hengenluojasta". Vanhaa HIFK-spiriittiä pitäisi saada kuulemma esiin.
- Ensi tiistaina näistä kuvioista pitäisi olla lisätietoa.

Oli miten oli, niin suuri ja mahtava Frank on palannut, ja tekee kulisseissa töitä Fööni-Matikaisen mokia korjaillen. Mukava kuulla, että vanha HIFK-mies Kekäläinen on luvannut auttaa tässä remontissa.

Katsotaan ensi viikolla, miten oikeassa olen. Jos ei näihin tietoihin voi luottaa, niin HIFK:n johtoon ei voi luottaa.

Ps. Kuulin myös tilaston JYP ottelusta, jonka mukaan Cipruss voitti yhden 27:stä aloituksesta!!! Onko ykkössentterille hyvä saldo??? Ei todellakaan....
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Tiki, asiat ovat juuri näin niinkuin sanoit, tiedän asian.
Akin sopimus oli tehty ilman IFK:n hallituksen suostumista, eli yksin Penan käsialaa. Ja todellakin, Kekäläinen is back:) . Cipruss ja Junkka saavat kyytiä, ja tilalle saadaan jotain kivaa.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Tiki 10

Jos nämä tietosi pitävät paikkansa , tarjoan sinulle 10 ( kymmenen ) tuoppia hyvää tsekkiläistä olutta Hadanka - ravintolassa !
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Brewer, mulle kans;)
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Kekäläisen...

...ansiosta, niin sanoisin että HIFK:ssa pelaa kohta aivan eri luokan pelimiehet, kun Junkka ja Cipruss.

Kyllä täältä vielä noustaan!!!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos viime kauden merkit pitävät paikkansa, NHL/AHL pelurit ovat jotain 80-luvulla huippuhetkensä nähneitä kehäraakkeja ja niiden tilalta Grünn ja Häppölä siirtyvät Ilvekseen/Ässiin/Saipaan/HPK:hon.

Rassa Hirvonen vahvistanee puolustuspäätä ja Cipruss ja Junkka saavat kolmen vuoden rahakkaat jatkosopimukset.

Eilen Cipruss voitti varmaan enemmäl aloituksia kuin koko aiemmalla kaudella yhteensä. (Saattoi olla peräti 3). Ei siitä kuitenkaan mitään apua ollut, kun hölmistyneet pakit eivät osanneet varautua siihen, että kiekko voisi tulla aloituksesta suoraan heille. Aika hyvä vitsi oli myös se syöttäpiste, jonka Aigarssi sai hävitystä aloituksesta (Vihkon maali).
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Mikäs tässä kuviossa on Föönin osuus? Jääkö puutarhuri vierestä ihmettelemään,kun Frankki ja Keklu (ja Rassa) panevat tuulemaan?
 

kamraterna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohhoh, johan on!

Kun kerran Brewer jo lupasi tuopit tikille, niin mä voin tarjota Korakille.. siis jos nämä vaan pitävät paikkansa.

Olisikohan IFK:n hallituksella "munaa" antaa Penalle kenkää..? Se olisi näiden mahdollisten pelaaja uutisten lisäksi paras uutinen piiitkään aikaan.


Sitten vaan nimillä spekuloimaan. Hyvönen, Kotalik...??


edit: näköjään Calle kerkes lupaan bisset jo Korakille.. no ei meiltä ainakaan kalja lopu :)
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Brewer, tunnistat minut valkoisesta paidasta, selässä #91 Bednar;)

Ai ai, kun Jardan kikkoja vielä nähdä voisi HIFK:n paidassa, mutta taitaapi olla märkä uni:)
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Lohtua Matikaiselle

Kuuntele Sielun Veljien biisi " Mä olen yksinäinen peltirumpu lastenhuoneen ......... " Siinä on sinulle sanomaa !
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Viestin lähetti Vakio
Mikäs tässä kuviossa on Föönin osuus? Jääkö puutarhuri vierestä ihmettelemään,kun Frankki ja Keklu (ja Rassa) panevat tuulemaan?

Fööni ei kylläkään missään nimessä ole onnistunut paikkaamaan Frankin jättämän paikan. Katsotaan miten tästä edetään, mutta enpä usko että Fööniä pihalle viskataan. Frank taitaa vaan taas ottaa, ainakin kulisseissa, ohjakset käsiinsä.

Enpä usko, että Föönillä on mitään sitä vastaan, että Frank ja Kekäläinen yrittävät laittaa asiat kuntoon. Onhan se mukava jos joku paikkaa Föönin mokat.

Minulla on jo nyt parempi mieli, kun kuulin yhdistelmän HIFK-Kekäläinen. Tältä yhdistelmältä voi jotain parempaa jo odottaakin...
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Re: Kekäläisen...

Viestin lähetti tiki10
...ansiosta, niin sanoisin että HIFK:ssa pelaa kohta aivan eri luokan pelimiehet, kun Junkka ja Cipruss.

Kyllä täältä vielä noustaan!!!


Mitäs jos käykin niin, että uudet pelimiehet ovatkin yhtä paskoja kuin edelliset? Tai jopa vielä paskempia?


Nyt tässä rupeaa vaan pelottamaan, että jospa blues "nappaa" Ciprussin. Tai no, kyllä se parempi olisi kuin, Seva ja Turek.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Moto

Jos viime kauden merkit pitävät paikkansa, NHL/AHL pelurit ovat jotain 80-luvulla huippuhetkensä nähneitä kehäraakkeja ja niiden tilalta Grünn ja Häppölä siirtyvät Ilvekseen/Ässiin/Saipaan/HPK:hon.

-Unohdat (voiko sen unohtaa;)) että viimekaudella kaljuaan tuuletteli IFK:n vaihtoaitiossa "juniorikasvattaja" Lehkonen;)
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Niin, tai jos toi Keklun osittainen paluu pitää paikkansa, sieltä voi tulla uusi Pubi, josta kukaan ei ole suunnilleen kuullutkaan, mutta kaveri nakuttaa 70 pinnaa kaudessa, tai uusi Rafalski, joka puhkeaa todelliseen kukkaan ja voittaa ens kaudella Staley Cupin joukkueensa ykköspakkiparissa...

viestin lähetti Moto
Grünn ja Häppölä siirtyvät Ilvekseen/Ässiin/Saipaan/HPK:hon

Tämä voikin sitten olla valitettavan lähellä totuutta. En tosin usko että edes HIFK voi enää hukata näitä kavereita...
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Toivottavasti

Toivottavasti nyt sitten hankitaan sitä " taitoa " , vaikka sitten mikkihiiri osastoa. Ei tilalle mitään amerikan jääkiekkoilun mika halvareita , kiitos. Vieläkin sieppaa kun se Herra Lehkonen meni antamaan kenkää Luciano Borsatolle. Kyllä se vielä kelpaisi , vaikka yli ikäinen onkin !
 

bobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Fööni ulos ja vihdoin vahvistuksia. Onko totta? Nousipas fiilis heti aika korkealle. Jos tää on paskapuhetta niin...viimeks olin yhtä pettynyt kun en saanut sitä autoa jouluna 75.

HIFK NOUSEE TAAS.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Onko kenelläkään tietoa, mistä pystyy hyvin seuraamaan Tsekki-pelaajien tilannetta NHL-rintamalta??? Kuulin juuri, että Jaroslav Bednarin sopimus olisi sanottu irti, saisiko joku asialle vahvistusta, kiitos.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Toisaalta, Jarda on kyllä pelanut viime yönä, joten olisiko tuo sitten huhu-siipien katkaisu, siitä asiasta:(
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Paluumuuttaja ehdokkaat ?

1 ) Mikko Kuparinen
2 ) Riku Hahl
siinäpä olisi vastuunkantajia ja joukkueen sytyttäjiä kerrakseen .........
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Brewer

Jokela unohtui listasta;)
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Re: Paluumuuttaja ehdokkaat ?

Viestin lähetti Brewer
1 ) Mikko Kuparinen
2 ) Riku Hahl
siinäpä olisi vastuunkantajia ja joukkueen sytyttäjiä kerrakseen .........

Jos Fööni hoitaisi näitä juttuja, niin esittämäsi nimet olisivat varmasti aika lähellä oikeata. Koska kuitenkin Mr. Kekäläinen HIFK:ta tässä asiassa auttaa, niin uskon että pelaajat ovat hieman eri tasoa kun Kuparinen ja Hahl...
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Toivottavasti Mäkkärin paluu parin viikon sisällä pistäisi Vauhkosen pelaamaan vaikka Ahmoihin. Kimmo Salmiselle lisää vastuuta, mies on nopea kuin rasvattu salama, laukoo hanakasti ja pienestä koosta huolimatta yrittää taklata aina kun mahdollisuus on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös