HIFK:n sairastupa kaudella 2011-12

  • 275 767
  • 568

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Käsi se osumaa sai... Ainakin Miken eleistä päätellen, kun heitti hanskan vihaisena ja lähti kättä pidellen, kyyryssä vaihtoon...

Heitti hanskan pois ja laittoi käden suulle. Sä et nähnyt sitä omalta paikaltas :).
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Juuson poissaolo ihmetyttää, ei niinkään Granlundin. Kankaanperä teki kuitenkin paluun, joten kyseessä taisi olla vain lepovuoro Tapparaa vastaan?
Ehkä Juuson kohdalla on mietitty, että turha lähteä vetämään bussimatka vain sen takia että pääsee availemaan luukkua (olettaen, että oli päätetty jo aiemmin Jannen pelaavan). Toivon asian olevan näin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Riksmanilla varmaan tullut jotain (toivon mukaan pientä) ongelmaa selän(?) kanssa ja nyt miehelle annetaan taas lepoa. Se on kuitenkin eri asia vetää treenejä ilman ongelmia kuin pelata varsinaisessa ottelussa, jossa vedetään joka tilanne täysillä ja kroppa on useissa tilanteissa kovilla.

Harmittaa Riksmanin ongelmat. Kyseessä on loistava maalivahti, mutta vaivat tuntuvat olevan hyvin sitkeitä.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä Juuson kohdalla on mietitty, että turha lähteä vetämään bussimatka vain sen takia että pääsee availemaan luukkua (olettaen, että oli päätetty jo aiemmin Jannen pelaavan). Toivon asian olevan näin.
Tämä on ammattilaisurheilua. Ei joukkueen tärkeintä pelaajaa jätetä kokoonpanon ulkopuolelle "rankkojen" bussimatkojen takia, vaikka lähtökohtaisesti penkillä istuisikin. Vammaa on oltava taustalla.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on ammattilaisurheilua. Ei joukkueen tärkeintä pelaajaa jätetä kokoonpanon ulkopuolelle "rankkojen" bussimatkojen takia, vaikka lähtökohtaisesti penkillä istuisikin. Vammaa on oltava taustalla.
Kyllähän siellä vammaa onkin taustalla, eli se harkkapelissä tullut selän nyrjähdys. Pointti ehkä oli se, että jos on alunperinkin päätetty, että Juusoa ei peluuteta kahtena iltana peräkkäin, niin miksi sitten lähteä istumaan pitkää bussimatkaa Kuopioon, mikä jo itsessään saattaa tehdä hallaa selälle.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Tämä on ammattilaisurheilua. Ei joukkueen tärkeintä pelaajaa jätetä kokoonpanon ulkopuolelle "rankkojen" bussimatkojen takia, vaikka lähtökohtaisesti penkillä istuisikin. Vammaa on oltava taustalla.
Mielestäni ammattilaisurheilussa Riksman olisi pelannut tänään muutenkin. Ilmeisesti oli päätetty kuitenkin jo hyvissä ajoin, että Janne pelaa. Tämän skenaarion jälkeen tuo ehdottamani ei tunnu lainkaan hullulta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä moni heittelee näköjään noita omia diagnoosejaan pelaajien loukkaantumisista ihan hatusta ja muutenkin maalailee piruja seinille ilman faktatietoja. ''Ei hyvältä näytä...'' ''Riksmanilla on varmaan selkä taas paskana, kun ei ole Kuopiossa aukomassa luukkua...''

Nyt vähän rotia noihin kirjoituksiin ja jätetään paskapuheet iltalehdille ym. paskapalstoille. Turhaan täällä maalaillaan piruja seinille jo ennen kuin mitään on edes sattunut... Se on sitten eri juttu jos Mikke/Juuso joutuu missaamaan useamman pelin, mutta sitähän ei ole vielä tapahtunut...
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko nuoremman Granlundin tilanteesta mitään tietoa? Onkohan Markus palailemassa pelikuvioihin päivien vai viikkojen kuluttua?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
IS:n haastattelussa, Matikainen sanoi Granlundin poissaolon olleen varotoimi. Eli, kaippa siellä on sitten jotain kremppaa tullut, ei kai muuten olisi kärkijengiä vastaan laitettu sivuun?
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
IS:n haastattelussa, Matikainen sanoi Granlundin poissaolon olleen varotoimi. Eli, kaippa siellä on sitten jotain kremppaa tullut, ei kai muuten olisi kärkijengiä vastaan laitettu sivuun?
Niin tai sitten se oli tosiaan vain varotoimi, vanhasta viisastuneena ei päästetty pelaamaan mahdollisen aivotärähdyksen jälkeen samassa pelissä eikä sitä seuraavassa pelissä. Eiköhän Mikke pelaa seuraavassa matsissa.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IS:n haastattelussa, Matikainen sanoi Granlundin poissaolon olleen varotoimi. Eli, kaippa siellä on sitten jotain kremppaa tullut, ei kai muuten olisi kärkijengiä vastaan laitettu sivuun?

Petu varmaan ajatteli, että KalPa hoituu ilman Mikkeäkin. Tai sitten ei vaan mahtunut kokoonpanoon Piiparisen tervehdyttyä.
 

Willis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo
Petu varmaan ajatteli, että KalPa hoituu ilman Mikkeäkin. Tai sitten ei vaan mahtunut kokoonpanoon Piiparisen tervehdyttyä.

Ja savolaisia sanotaan kieroiksi..

Ei vaan tosissaan: KalPaa vastaan Mikke olisi tuonut pisteestä kolmeen teille, siitä olen aika vakuuttunut pelin montussa nähneenä. Meinaan Wirtanen ei oikein toiminut tossa ykkösen keskellä ja Villekin näytti jotenkin ikäiseltään.

Toivotaan että Mikke pelaa loput pelit + mm-kisat + menee sinne änäriin minne kuuluukin..
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Heitti hanskan pois ja laittoi käden suulle. Sä et nähnyt sitä omalta paikaltas :).

No en nähny, en. =) Meillä on just sen verran eri mestat... ; )

Mikelle pikaista paranemista!

Makenkin tilanne olis kiva tietää...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tästä se taas lähtee (jos halutaan olla negatiivisia), hyvin tulee mieleen viime syksy, kun KJ puhui varotoimista. Ensiksi puhuttiin viikosta ja sitten se kestikin jo kaksi kuukautta.

Täytyy toivoa, ettei Granlundille käy Crosbyjä. Ainahan se on tietty riski jos noin alle vuodessa ottaa kaksi kovaa osumaa päähän ja saa kummastakin aivotärähdykset, joten toivoa sopii, että paranee täysin ja ehtii sitä NHL:ääkin vielä joskus pelaamaan paremmalla tuurilla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä se taas lähtee (jos halutaan olla negatiivisia), hyvin tulee mieleen viime syksy, kun KJ puhui varotoimista. Ensiksi puhuttiin viikosta ja sitten se kestikin jo kaksi kuukautta.

Toisaalta, missäänhän ei myöskään suoraan sanota, että koko muu jengi menisi jäälle huomenna... IFK:n seuraava peli on vasta perjantaina ja Mikke on 100% varmasti joukkueen kovakuntoisimpia jätkiä. Olisi äärimmäisen typerää edes harkita tässä tilanteessa Miken laittamista treenaamaan, kun mitään pakkoa ei ole.

Itse veikkaan, että "tapaus" tutkitaan äärimmäisen tarkasti omien ja muiden asianosaisten toimesta, eikä mitään riskejä oteta. Viime kauden aivotärähdyksestä on ajallisesti niin lyhyt aika, että vaikka aihetta paniikkiin ei olisikaan, nyt otetaan varman päälle. Niin kuin kuuluukin. Juuri viime kauden tärskyn takia, kyseessä on todella iso asia, jolla voi pahimmillaan olla kauaskantoiset seuraukset.

Harmi Mikelle, harmi meille. Uskon kuitenkin, että Mikke tulee vielä :).
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No vetäshän se Ossikin Micken daijun putkeen putkeen Jaffalassa aika voimalla, eikä siitä sitten sen kummenpaa tullut. Toivottavasti ei nytkään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toisaalta, missäänhän ei myöskään suoraan sanota, että koko muu jengi menisi jäälle huomenna... IFK:n seuraava peli on vasta perjantaina ja Mikke on 100% varmasti joukkueen kovakuntoisimpia jätkiä. Olisi äärimmäisen typerää edes harkita tässä tilanteessa Miken laittamista treenaamaan, kun mitään pakkoa ei ole.

En mä sitä sillä, että Mikken olisi pakko olla treenaamassa huomenna, tulipahan vaan mieleen viime syksy ja niin kuin sanoit itsekin, siitä on todella lyhyt aika.

Ja mitä tuohon muuhun joukkueseen tulee, niin olisi todellakin syytä mennä treenaamaan huomenna, pelaaminen ei todellakaan ole sellaista kuin pitäisi.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi mielekästä, jos joku HIFK:n toimesta tiedottaisi, mikä vamma Mikaelilla on. Eli onko kyseessä jälleen aivotärähdys, vai onko kasvoista vain vaihtoehtosesti jotain rikki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös