HIFK:n kauden 2013–2014 jälkipyykit

  • 32 528
  • 75

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka olisi hyvää tahtoakin on pitkäjänteinen seuran kehittäminen ja pelaajien pitäminen rosterissa enemmän kuin kaksi vuotta näissä olosuhteissa erittäin haastavaa.

On vaikea pitää hyviä nuoria pelaajia (esim. Vainonen), koska he eivät jää enää odottelemaan vakipaikkaa miehissä. On vaikea pitää hyviä ja hyvin onnistuvia liigatason pelaajia, koska heidät vie raha suuremmille estradeille. Tosin ensi kaudella saattaa tässä olla ainutlaatuinen sauma, kun KHL ei välttämättä vedäkään.

Ainoat, jotka voidaan pitää pitempään kuin kaksi vuotta, ovat liigatason pelaajat, jolla ei ole kysyntää muualle tai vaihtoehtoisesti paluumuuttajat.

HIFK:n täytyy siis olla seurana niin vetovoimainen ja pelitavan niin hyvin omaksuttavissa, että se voidaan oppia syyskaudella. Tai ainakin huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin Jalosen kolmen vuoden projekti :) Pelitavan tulisi myös olla tuttu junnuista edareihin asti että siitä olisi edes jonkinasteista hyötyä, kun loukkaantumisia tulee kauden aikana.

Ei kukaan varmaan väitäkään että tuo olisi helppoa, mutta miksi tätä projektia ei aloitettu jo silloin, kun Jalonen oli puikoissa? Hyvät ideat kannattaa aina kopioida, viilaukset niihin voi sitten tehdä myöhemmin itse.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten muuten kesä meni ennen kauden 08-09 kauden alkua? Tomppa kun puhui eilisellä videolla, että palataan tuohon kauteen, josta lähti kaikille tuttu kolmen vuoden projekti. Tämän hetkisten sopimsupelaajien ja mm. juuri Jokelankin lähtö viittaa, että tässä vihdoinki aletaan rakentamaan oikeasti sitä useamman kuin yhden vuoden projektia.

Kyseinen kesä, kuten koko kausikaan, ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Kyseisen kauden joukkueeseen kuului pelaajia, joilla oli vaikeuksia sisäistää SM-liigassa pelaamisen edellyttämät urheilulliset tavat. Lisäksi eräät pelaajat myöhästelivät harjoituksista ja aiheuttivat muutenkin toiminnallaan epäkiitollisia tilanteita valmennukselle. No, nyt varmaan pidetään pelaajahankinnoissa huoli siitä, että pelaajien ominaisuudet tukevat alusta alkaen projektia. Aikaa kun ei ole yhtään tuhlattavaksi.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Ensin kansalaisia huijasivat valelääkärit. Meitä "hifkiläisiä" ovat sen sijaan huijanneet valejääkiekkoilijat. Nybari rosikseen kun ei ole tarkistanut ulkolaisten pelaajien taustoja.
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Samoin kalliiden kotimaisten pelaajien kanssa, olisi pitänyt tehdä parempi lääkärintarkastus mm. Salmelaiselle ja Kuprulle. Miehet olivat valmiiksi hajalla jo tullessaan. Hännisen luistelukoulukaan ei oikein toiminut. Mikä tärkeintä, äijillä meni tortut housuun, kun piti tehdä maaleja tärkeissä matseissa.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks

Mehän ei tiedetä tehtiinkö Salmelaiselle ja Kupariselle lääkärintarkastukset ja siitä huolimatta päätetitin ottaa riski ja palkata miehet. Jos ei niin on jotenkin käsittämätöntä että sellainen olisi mahdollista. Scholl on huudellut noiden tarkastusten perään täällä jo vuosia ja nehän ovat ihan arkipäivää ainakin fudiksessa, luulisi lätkässäkin olevan.

Mitä tarkoitat ettei Hännisen luistelukoulu toiminut? Mielestäni tänä kautena monen luistelu on ollut parempaa kuin aikaisemmin mm. Luttinen ja Peltonen. Väitän että Hännisen menettäminen Summasen mukana oli paha takaisku.
 
Wicked

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Los Angeles Kings

Perjantain juttutuokiossa Nybarin kanssa ainakin kysyin, miksi Salmelainen kun edelliselläkin kaudella oli pelejä enää kovin vähän kertynyt sveitsissä. Oli kuulemma saanut vihreää valoa lekurista ja juuri sen takia asiasta ilmoittaminenkin oli jäänyt loppukesään/alkusyksyyn kun haluttiin olla asiasta varmoja.
 
Ok, hyvä kysymys! Pisteet siitä!
Mikä helvetin konitohtori siellä oikein oli tutkimassa? Mies kesti 7 peliä (vai oliko 8), jonka jälkeen koko ura oli paketissa. Jotenkin sitä näin maalikkona luulisi että tuollaiset voisi olla nähtävissä etukäteen jos on lääkäri.
 
Samaa mieltä, mutta kyllä tuossa tapauksessa mielestäni tutkivan lääkärin pitää myös olla vakuutusyhtiön hyväksymä. Näin ainakin kuvittelisin.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ok, hyvä kysymys! Pisteet siitä!
Mikä helvetin konitohtori siellä oikein oli tutkimassa? Mies kesti 7 peliä (vai oliko 8), jonka jälkeen koko ura oli paketissa. Jotenkin sitä näin maalikkona luulisi että tuollaiset voisi olla nähtävissä etukäteen jos on lääkäri.

Tietysti lääkäreissäkin on eroja. Myös se pitää ottaa huomioon, että eivät ole myöskään selvännäkijöitä. Aika paljon voi olla myös kiinni pelaajan antamasta tiedosta lääkärille.
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Mehän ei tiedetä tehtiinkö Salmelaiselle ja Kupariselle lääkärintarkastukset ja siitä huolimatta päätetitin ottaa riski ja palkata miehet. Jos ei niin on jotenkin käsittämätöntä että sellainen olisi mahdollista. Scholl on huudellut noiden tarkastusten perään täällä jo vuosia ja nehän ovat ihan arkipäivää ainakin fudiksessa, luulisi lätkässäkin olevan.

Mitä tarkoitat ettei Hännisen luistelukoulu toiminut? Mielestäni tänä kautena monen luistelu on ollut parempaa kuin aikaisemmin mm. Luttinen ja Peltonen. Väitän että Hännisen menettäminen Summasen mukana oli paha takaisku.

No ei se ainakaan tulosta tuonut, päin vastoin, surkeampi kausi, kuin koskaan. Jossain oli puhetta , että Hännisen koulu jäi itse opettajan mielestä kesken, mutta muutama peli ennen runkosarjan loppua sen olisi kyllä pitänyt olla jo valmista. Ei tuollainen projekti voi olla monen vuoden mittainen, kun joukkue yleensä vaihtuu vuosittainkin jo reilusti. Ehkä joillekin pelaajille saattoi olla apua, mutta joka tapauksessa joukkue ali suoritti ja pahasti.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
No ei se ainakaan tulosta tuonut, päin vastoin, surkeampi kausi, kuin koskaan. Jossain oli puhetta , että Hännisen koulu jäi itse opettajan mielestä kesken, mutta muutama peli ennen runkosarjan loppua sen olisi kyllä pitänyt olla jo valmista. Ei tuollainen projekti voi olla monen vuoden mittainen, kun joukkue yleensä vaihtuu vuosittainkin jo reilusti. Ehkä joillekin pelaajille saattoi olla apua, mutta joka tapauksessa joukkue ali suoritti ja pahasti.

En tajua miten saat joukkueen alisuorittamisen Hännisen syyksi?
Eihän luisteluvalmentajan tehtävä ole muuta kuin saada joukkueen luistelua paremmaksi. Ja siinä Hänninen onnistui ainakin muutamien pelaajien kohdalla erinomaisesti. Ja tottakai luisteluvalmennuskin on monen vuoden juttu ja toisaalta ei valmentajan mielestä valmennettava ole koskaan valmis, eli silleen työ on aina kesken.
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Eihän tässä nyt Hännisen luistelukoulua syytetä huonon menestyksen vuoksi, ei siitä mitään hyötyäkään kyllä ollut joukkueelle.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Eihän tässä nyt Hännisen luistelukoulua syytetä huonon menestyksen vuoksi, ei siitä mitään hyötyäkään kyllä ollut joukkueelle.

On tuokin aika vahvasti sanottu. Mistä me tiedetään oltaisiko oltu edes sääleissä jossei luistelukoulua olisi pidetty.
Mutta joo siitä varmaan kaikki ollaan yhtämieltä että kausi oli heikko ja epäonnistujia on monella saralla.
Itse pidän Hännistä yhtenä kauden onnistujista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
...ei siitä mitään hyötyäkään kyllä ollut joukkueelle.
Miten niin ei ollut hyötyä? Mitä haittaa on "luistelukoulusta"? Mitä haittaa siitä voi olla, että ammattilainen opettaa jätkille luistelua? Millä perusteella voit sanoa, että ei ollut hyötyä? Aika vitun vaikea uskoa, että Hännisen valmennuspanos olisi jollain tavalla heikentänyt IFK:ta. Ihme lässytystä.
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Muistan oikein Villen sanoneen, että luistelukoulusta oli hyötyä. Sanoin jo aiemmin, että saattoi olla hyötyä joillekin yksilöille, mutta jos joukkue on sijalla 10, en näe kokonaisuutena hyötyä. Eikä tämä ole mitään lässytystä, vaan mun mielipide. Olikohan noilla kahdeksalla joukkueella luistelukoulua, jotka nyt tahkoaa pleijareita.
 
Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Olikohan noilla kahdeksalla joukkueella luistelukoulua, jotka nyt tahkoaa pleijareita.
Veikkaan, että ei ollut. Nämä kahdeksan joukketta hioivat taktiikoitaan kuntoon, HIFK:n pelaajat opettelivat luistelemaan niin ei ollut pelitaktiikkaa, kun sitä ei ehtinyt harjoitella, koska piti ensin opetella luistelemaan. :)
 
444

Jäsen
Muistan oikein Villen sanoneen, että luistelukoulusta oli hyötyä. Sanoin jo aiemmin, että saattoi olla hyötyä joillekin yksilöille, mutta jos joukkue on sijalla 10, en näe kokonaisuutena hyötyä. Eikä tämä ole mitään lässytystä, vaan mun mielipide. Olikohan noilla kahdeksalla joukkueella luistelukoulua, jotka nyt tahkoaa pleijareita.

Totta kai joukkue on etusijalla, mutta muistatko mistä se joukkue koostuu? Aivan, yksilöistä. Luttisen meno jäällä oli tällä kaudella ihan erinäköistä kuin viime kaudella. Villelläkin jalka liikkui aika mallikkaasti, vaikka ikä jo painoikin jonkin verran.
Mikä olisi ollut sijoitus ilman Villen huikeaa viimeistä kautta ja Artun uurastusta molempiin suuntiin? Missä oltaisiin oltu, jos Ville olisi jäänyt puoleen tuosta pistemäärästä ja Arttu olisi unohtanut palata puolustustehtäviin, kun jalka alkaa painaa?

Onhan ne edelleen yksilöitä, mutta luisteluharjoituksia on silti aivan turha väheksyä. Itse olen sitä mieltä, että Summasen kenkimisen suurin haitta tuli Hännisen lähdöstä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
...saattoi olla hyötyä joillekin yksilöille, mutta jos joukkue on sijalla 10, en näe kokonaisuutena hyötyä. Olikohan noilla kahdeksalla joukkueella luistelukoulua, jotka nyt tahkoaa pleijareita.
On kyllä harvinaisen rautaista logiikkaa, ei voi muuta sanoa.

"HIFK 2013-2014: mikä meni pieleen?

Joukkueen kevätkausi meni tyystin penkin alle ja vaikka julkisuudessa on osoiteltu syyttävällä sormella Raimo Summasen suuntaan, on karu totuus kuitenkin se, että IFK:n kauden pilasi luisteluvalmentaja Janne Hänninen. Kun joukkueen olisi pitänyt olla ensin luokkahuoneessa seuraamassa silmä kovana Summasen taktisia kuvioita (MNH-slideshow) videotykiltä ja sen jälkeen jäällä treenaamassa kuvioita käytännössä, käveli Hänninen tylysti Summasen yli ja käski koko porukan luistelutreeneihin. Käytännössä luistelutreenin tarpeessa olivat vain Ville Peltonen ja Arttu Luttinen, ehkä myös Daniel Fernholm, mutta muun joukkueen kohdalla Hännisen opit menivät täysin hukkaan. Voidaankin sanoa faktisesti, että pudotuspelit jäivät IFK:lta torsoksi, koska pelitapa ontui liian taidokkaan ja vauhdikkaan luistelun takia."
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
En väheksy Hännisen oppeja, mutta esim. Villen pisteistä emme koskaan tiedä, olivatko ne luistelukoulun ansiota vai ei...jos vajaan 4 millin joukkue on sijalla 10, ei mielestäni ole onnistuttu oikein millään saralla. Eniten olisi kaivattu maaleja, niillä voitetaan ja päästään jatkoon.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Kuulin sivukorvalla pikkulinnuilta, että Hänninen olisi ollut jonkin sortin myyrä IFK:ssa. Eli siis laverteli kaikki pelaajien keskustelut suoraan Summaselle, luottamuksellisetkin.

Luonnollisesti kuullut jutut ovat vain käytäväpuheita, mutta tieto tulee suht luotettavalta taholta.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kuulin sivukorvalla pikkulinnuilta, että Hänninen olisi ollut jonkin sortin myyrä IFK:ssa. Eli siis laverteli kaikki pelaajien keskustelut suoraan Summaselle, luottamuksellisetkin.

Luonnollisesti kuullut jutut ovat vain käytäväpuheita, mutta tieto tulee suht luotettavalta taholta.

Summesta on sanottu että pitää sellaista "tietopankkia" itsellään jossa on jokaisesta pelaajasta jotain arkaluontoista. Ja käyttää näitä sitten tarpeen tullen pelaajaa vastaan. Niin tuohan on nerokasta jos on onnistunut hankkimaan Hännisen puolelleen hankkimaan noita arkaluontoisia juttuja pelaajista. Niitä voi sitten sopivissa tilanteissa tiputella kaikkien kuullen.
Tosin en tajua mikä järki tuollaisessa toiminnassa Ramin kohdalla on, mutta näin se ilmeisesti toimii.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tosin en tajua mikä järki tuollaisessa toiminnassa Ramin kohdalla on, mutta näin se ilmeisesti toimii.

Pelon ilmapiiri, haluaa pitää kaikki koko ajan varpaillaan. Valitsee kohteekseen mieluummin kokeneita pelaajia, Tikihän epäili, että käyttää samaa taktiikkaa kuin Sather Edmontonissa: Nuoremmat pelaajat katsoo kauhuissaan, että " Kuinka vihainen se on, jos minä sössin?". Vaikka saa siellä nuoremmatkin kyytiä ajoittain.

Eihän tuossa varmaan järkeä olekaan, ja ihme, ettei Raimo ole asiaa vieläkään suostunut uskomaan, kun muuten ottaa tilastot aika vakavasti. Eikä selity edes kuumalla luonteella, vaikka se varmasti asiaa korostaakin. Kaikkinensa homma on kuitenkin järjestelmällistä ja selvästi harkitun mallin mukaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös