J
Just-Ice-Hockey
Ja Lyytinen.
Totta tämäkin. Oma viestini liittyi kuitenkin vain hyökkäykseen, josta tuossa keskusteltiin Hirvosen roolin innoittamana.
Ja Lyytinen.
Haluan heti alkuun korostaa etten tiedä seuran taloudellisesta tilanteesta mitään mutta voisiko millään olla mahdollista että viimeisten kausien kovat ajat olisivat kurittaneet taloutta niin ettei stadissa välttämättä olla siinä tilassa että ostetaan ketä vaan hinnalla millä hyvänsä ja toinen mitä itse olen miettinyt, on se että mitäpä jos kaksikko Salmelainen & Peltonen ovatkin erittäin tyytyväisiä tuohon porukkaan minkä ovat keränneet ja tekevät määrätietoisesti hommia sillä porukalla, itkee fanit somessa tai ei?Nyt, kun THLn Salminen kertoi, että olemme endemia-vaiheessa, eikä yhteiskunnan sulkemiselle ole mitään vaikutusta niin uskaltaisiko IFK nyt panostaa kunnolla ensi kauteen? Vai oliko korona kuitenkin yksi meriselitys taas, jolla puolusteltiin tätä välikautta ja IFKn panostuksen puutetta?
Minäkään en tiedä taloudesta sinua yhtään enempää. Ei hinnalla millä hyvänsä, mutta parempaa laatua olisi omasta mielestäni pitänyt saada ottaen huomioon markkinatilanteen. Voi olla, että ovat tyytyväisiä ja paiskivat hommia määrätietoisesti (tämän pitäisi olla itsestäänselvyys ammattilaisurheilussa), mutta silloin pitäisi olla myös tulosvastuu, jota näillä kahdella mainitsemallasi henkilöllä ei ole. Salmelaisen kohdalla varsinkin, jos on oikeasti vakavasti sitä mieltä, että nykyinen rosteri on mestaruuskelpoinen niin todennäköisimmän skenaarion eli viimeistään välierissä ulos jälkeen, hänen asemansa pitäisi kyseenalaistaa. Sen alle suorittaminen pitäisi johtaa välittömiin potkuihin ja oikeasti osaavan UTJn rekrytointiin. Uudella UTJlla ei toivottavasti pienintäkään sidettä IFKhon.Haluan heti alkuun korostaa etten tiedä seuran taloudellisesta tilanteesta mitään mutta voisiko millään olla mahdollista että viimeisten kausien kovat ajat olisivat kurittaneet taloutta niin ettei stadissa välttämättä olla siinä tilassa että ostetaan ketä vaan hinnalla millä hyvänsä ja toinen mitä itse olen miettinyt, on se että mitäpä jos kaksikko Salmelainen & Peltonen ovatkin erittäin tyytyväisiä tuohon porukkaan minkä ovat keränneet ja tekevät määrätietoisesti hommia sillä porukalla, itkee fanit somessa tai ei?
Juu siitä olen samaa mieltä ja sitä itse suorastaan vaadin että Peltosella ja kumppaneilla tulisi olla päätä tehdä päätöksiä joukkueen suhteen itse eikä siihen saa vaikuttaa asiaan kuulumattomat. Tähän sitten se seuraava askel on se että millaiset työkalut (raha) nää kaverit siihen saa että saavatko haluamansa vai eivät mutta siihen eivät taas voi vaikuttaa itse mitenkään... Se jää nähtäväksi mikä se lopputulos on ja miten siihen pitää reagoida vai pitääkö. Lähinnä itsestä tuntuisi erittäin kurjalta sellainen tilanne jossa esim. VP kivitetään huonon kauden jälkeen, heitetään pihalle ja vihataan stadissa lopun elämäänsä mutta sitten paljastuukin ettei VP saanut haluamaansa rosteria itsestä riippumattomista syistä kasaan. <-- tuo siis ihan pelkkä painajaismainen vaihtoehto tulevalle ajalle.Minäkään en tiedä taloudesta sinua yhtään enempää. Ei hinnalla millä hyvänsä, mutta parempaa laatua olisi omasta mielestäni pitänyt saada ottaen huomioon markkinatilanteen. Voi olla, että ovat tyytyväisiä ja paiskivat hommia määrätietoisesti (tämän pitäisi olla itsestäänselvyys ammattilaisurheilussa), mutta silloin pitäisi olla myös tulosvastuu, jota näillä kahdella mainitsemallasi henkilöllä ei ole. Salmelaisen kohdalla varsinkin, jos on oikeasti vakavasti sitä mieltä, että nykyinen rosteri on mestaruuskelpoinen niin todennäköisimmän skenaarion eli viimeistään välierissä ulos jälkeen, hänen asemansa pitäisi kyseenalaistaa. Sen alle suorittaminen pitäisi johtaa välittömiin potkuihin ja oikeasti osaavan UTJn rekrytointiin. Uudella UTJlla ei toivottavasti pienintäkään sidettä IFKhon.
Toki Karvisen hankinta noin ylipäänsä oli aivan käsittämätön virhe, mutta että piti oikein kahden vuoden lappu vääntää kerralla. Jannu ei ole parhaimmillaankaan muuta kuin köyhän miehen Åsten, niin ei oikein auennut ajatus missään vaiheessa. Tuon tason kavereita pitäisi löytyä omista junnuista erkkari- ja verkkaripalkalla, jolloin säästyneet rahat olisi voitu käyttää vaikka kuntopyöriin ja kahvinkeittimiin. Tai vaikka euron halvempiin kaljoihin katsojille.Karvisen nimeä ei näissä keskusteluissa kannatta paljoa pyöritellä, koska kundi teki vuosi sitten suoran kahden vuoden diilin. Åsten, Palola ja Dyk. Siinä se kolmikko, jonka jatkoista kaksi tai kolme olisi pitänyt jättää tekemättä.
Nyt, kun THLn Salminen kertoi, että olemme endemia-vaiheessa, eikä yhteiskunnan sulkemiselle ole mitään vaikutusta niin uskaltaisiko IFK nyt panostaa kunnolla ensi kauteen? Vai oliko korona kuitenkin yksi meriselitys taas, jolla puolusteltiin tätä välikautta ja IFKn panostuksen puutetta?
Perinteinen palstahuhu muuttunut matkan varrella seuran varmistamaksi faktaksi.Missä tälläinen meriselitys on annettu?
Yksi nimimerkki sitä on täällä hokenut ja pitää kuulemma varautua, jos Avi sulkee katsomot syksyllä. HIFK ei ole maininnut asiasta sanallakaan. Seuran taloudesta en tiedä, mutta siitä olen täysin varma, että mitään yleisörajoituksia ei enää tule.Perinteinen palstahuhu muuttunut matkan varrella seuran varmistamaksi faktaksi.
Toki Karvisen hankinta noin ylipäänsä oli aivan käsittämätön virhe, mutta että piti oikein kahden vuoden lappu vääntää kerralla. Jannu ei ole parhaimmillaankaan muuta kuin köyhän miehen Åsten, niin ei oikein auennut ajatus missään vaiheessa. Tuon tason kavereita pitäisi löytyä omista junnuista erkkari- ja verkkaripalkalla, jolloin säästyneet rahat olisi voitu käyttää vaikka kuntopyöriin ja kahvinkeittimiin. Tai vaikka euron halvempiin kaljoihin katsojille.
Mutta joo, turha kai siitäkään on maksaa, että pääsisi turhakkeesta eroon. Kauden jälkeen saanemme lukea, kuinka tehot 1+2 tehneen ja runkosarjasta 15% pelikiellossa olleen Karvisen kanssa on sorvattu 3 vuoden jatkosopimus.
Yksi nimimerkki sitä on täällä hokenut ja pitää kuulemma varautua, jos Avi sulkee katsomot syksyllä. HIFK ei ole maininnut asiasta sanallakaan. Seuran taloudesta en tiedä, mutta siitä olen täysin varma, että mitään yleisörajoituksia ei enää tule.
IFK:lla on kassassa rahaa, mutta se on osittain varattu Gardenin juokseviin kuluihin. Tämän Everi itse vahvisti kauppalehden uutisessa joku vuosi sitten. Linkattu varmaan useampaan kertaa tuonne talous ketjuun.
Valtanen taas totesi, että sieltä ollaan jouduttu kattamaan kuluja Koronan aikana.
Tää kulma huomioon ottaen, maltillinen talous panostus johtuu enemmän Gardenista kuin koronasta.
Karvisen nimeä ei näissä keskusteluissa kannatta paljoa pyöritellä, koska kundi teki vuosi sitten suoran kahden vuoden diilin. Åsten, Palola ja Dyk. Siinä se kolmikko, jonka jatkoista kaksi tai kolme olisi pitänyt jättää tekemättä.
No niin pitääkin pelata. Mutta jos olisit lukenut vähän tarkemmin, kyseenalaistin pitääkö Kaskimäen olla 2-3 ketjun laituri jopa ihan "kaikki terveenä" rosterissa, kun sellaista kaikki terveenä tilannetta ei ikimaailmassa IFK:lle siunaannu, vaan aivan varmasti jos Kaskimäki on siellä jo lähtökohtaisesti, niin reaalimaailmassa se tarkoittaa, että loukkaantumisten myötä myös Lundell, Uronen, Halttunen, Teissala ja kenties Seppäläkin ovat pelaavassa kokoonpanossa. Yksi Turunen tai Broadhurst tuohon, ja olisi huomattavasti enemmän pelintekoa (tällä hetkellä ainoastaan Hirvonen kantaa tuon hirvittävän vastuun eikä voi sitä kantaa kuin yhden ketjun osalta kerrallaan), ja Kaskimäki olisi silti jo yhden loukkaantumisen myötä pelaavassa kokoonpanossa varmaan vähintään sen 30-35 ottelua.
Gardenissa ei ole vielä julkistettuna ainakaan muita rahoittajia kuin HIFK hockey. Sinne on pumpattu vuosien aikana kai jo monikossa kymmeniä miljoonia ja nyt ollaan tonttikauppoja tekemässä. Tämä kuitenkin kannattaa muistaa. (Toivottavasti kiinteistösijoittajia tulis pian mukaan, silla tuskin pelaabudjettia supistamalla koko 800 miljoonaa saadaan muutamassa vuodessa kasaan.)
Heitän muuten veikkauksena, että ensi kesänä mahdollisesti Top-10/15 pelaajana varattava Halttunen on Kaskimäkeä ennen siellä kokoonpanossa. Ja se voi olla hyvä asia. Tuon tason junnut, kun kehittyvät joka peli harppauksin.
Joku mussa jopa sanoo, että Halttunen kampeaa joko Dykin tai Palolan katsomoon ensi kevään aikana, jos vain Peltonen antaa reilun mahdollisuuden eikä mene sillä "veteraanit pelaa vaikka piikillä".
Koronahan ei ole katoamassa mihinkään, vaan virusta tulee esiintymään jatkossakin kaikkialla maailmassa, sen ilmaantuvuus vaihtelee ja se aiheuttaa toistuvia epidemioita, joihin liittyy kausivaihtelua.Suluthan on kiinnitetty sairaalakapasiteetin kestävyyteen.
Jos jollain on täällä Jatkiksessa varmaa tietoa, että ensi talven aikana ei tule enää uutta sairaalakapasiteetin täyttävää koronavarianttia, niin tuolla olis WHOlla hommia tarjolla.
Itselläni ei ole. Siksi mutuilen.
Turha Halttusen kaltaista lupausta on muutenkaan laittaa Muulin ja Karvisen kanssa pörräämään sekä ihmettelemään heidän kiekollisia ratkaisujaan, vaan annettava reilu mahdollisuus ylemmissä kentissä. Täten saataisiin ne hedelmätkin korjattua.Sama fiilis. Halttunen on junnupeleissä esittänyt fyysistä peliä ja ajanut miestä hienosti seinälle, joten näen vahvuutena myös sen, että häntä voi ajaa myös sisään esim työteliään kolmosketjun kautta. Tuollaisessa ketjussa hyvin laukova ja maalinälkäinen nuori voi olla hyvä haku
Tuota Garden -meriselitystä taas en itse osta. Mikä Gardenin kuluissa on muuttunut, että yhtäkkiä ollaankin mahdollisesti 4. suurimman budjetin joukkue.
Tuon tason kavereita pitäisi löytyä omista junnuista erkkari- ja verkkaripalkalla, jolloin säästyneet rahat olisi voitu käyttää vaikka kuntopyöriin ja kahvinkeittimiin.
Turha Halttusen kaltaista lupausta on muutenkaan laittaa Muulin ja Karvisen kanssa pörräämään sekä ihmettelemään heidän kiekollisia ratkaisujaan, vaan annettava reilu mahdollisuus ylemmissä kentissä. Täten saataisiin ne hedelmätkin korjattua.
Ymmärsin kyllä ja siitä ollaan samaa mieltä. Ja kuten kirjoitin, aivan turha laittaa noiden muulikarvisten kanssa samaan ketjuun. Paajanen voisi kokemuksellaan muutenkin olla hyvä "kasvattaja" Halttuselle.Lähinnä meinasin, että joku Halttunen-Paajanen-Tallberg/Palola/Jääskä voisi olla erinomainen kokeilu
Täysin samaa mieltä. Nyt puhutaan ihan aidosti potentiaalisesta top10 tai jopa top5-varauksesta. Turha verrata mihinkään Hedeihin ja Teissaloihin. Ei tällaisia kavereita peluuteta junnuissa tai rotaatiossa, varsinkin kun raameja ja fyysisyyttä löytyy enemmän kuin monella kokeneella edarijyrällä.En ole ihan varma, että ymmärtääkö kaikki Halttusen potentiaalia.
Mielestäni pitää tarjota rehdisti mahdollisuus vakiorooliin liigassa.