HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 017 736
  • 29 654

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ramstedt on SM-liigaan poikkeuksellinen pelaaja ja siksi tuntuu oudolta, ettei hänen kohdallaan mukamas voisi menetellä poikkeuksellisesti eli tehdä vuoden sopimusta näihin aikoihin tai jopa myöhemminkin. Oikeastaan noin menettely ei edes ole poikkeuksellista, vaan SM-liigassa on ihan arkipäivää, että joukkueeseen saapuu avainpelaajia lähellä kauden alkua joukkueharjoitusten jo käynnistyttyä. Esimerkiksi Hodgman, Maxwell ja Dixon saapuivat ensimmäisillä Suomen-visiiteillään joukkueisiinsa vasta elokuussa ja ihan hyvin kaikilla meni. Noihin nähden Ramstedtilla on vielä se etu, ettei sopeutuminen vie aikaa ja että mies tuntee osan pelaajista entuudestaan.

Kyllä, mutta idea siis että kun IFK:lla kuitenkin on maksukykyä halutessaan, niin tässä sitä voisi realisoida ja pistää kovempaa lappua eteen. Liigassa ei kyllä mitään 4 alkavaa summaa haluta yhdelle pelaajalle maksaa, mutta 3 luokkaan voitaisiin mennä, kuten tehtiin Elkinsinkin kanssa. Tai pikkusen alle taisi olla, mutta niillämain kuitenkin.

Kylläpä mieltä lämmitti nähdä tuo sun kommentti suosikki-jengin kohdalla ("KHL:n jälkeen").
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllä mä ymmärrän nimimerkin @BOL kannan siinä mielessä, ettei tuollainen pelaaja, joka viestii kaikkialla siitä, että raha ratkaisee ja liiga(ja ehkä HIFK) on se vihoviimeinen mahdollisuus, välttämättä ole se ihanteellisin liideri joukkueeseen. Toisaalta tämmöistähän tämä nykyään on, ja kyllähän HIFK Ramulle on oikeastikin tärkeä seura, on tuosta näyttöä. Nyt mennään vaan uralla siinä vaiheessa, että yritetään takoa ja toisaalta hankkia kokemuksiakin. Ehdottomasti iskettävä kiinni, ja kunnon tarjouksella. Tulee sitten jos tulee.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keränen KooKoo:seen. Nybari siemailee vielä vichyä, ei sillä Keränen ei omiin suosikkeihin kuulu.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Me on hävitty tää kausi. 98% tämän palstan kirjoittajista pystyisi rakentamaan tasapainoisemman ja nimekkäämmän jengin kuin Karavaanari.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Näinköhää Carlsson on sitte kaavailtu ''ykkössentteri'' ja Julle sitte kakkonen? Toivottavasti se Carlsson on sitte velho.
Ainoa mikä mietityttää on rosterin kapeus...pelataan kuitenkii CHL:ää kotoisen Liigan lisäks ja tuoreita jalkoja ois hyvä aina olla tarjolla. Ylläolevasta kaksikosta toinen ku hajoaa ni morjes.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin tulevan kauden IFK:lla tulee olemaan pelitapa. En muista että Stögö olisi koskaan haastatteluissa käyttänyt sanaa pelitapa. Edelleen mahdoton uskoa että tuossa joukkueessa on läheskään 3,2 milliä kiinni, luulisi että edes yksi hyökkääjä on vielä hakusessa, ja keskenkauden hankinnoillekkin pitäisi jäädä budjettiin tilaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eipä tässä auta kuin toivoa, että Carlsson on tosiaan velho ja tekee laitureista parempia pelaajia. Tyrväinen vaatii hyvät laiturit itselleen, että voi haaveilla edes toisesta nappikaudesta, mutta tällä hetkellä tuommoisia laitureita ei ole tarjolla juurikaan. Salminen sisään niin saa Tyrväinen rinnalleen Thorellin ja Salmisen niin voi hyvä tulla.

Thorell - Tyrväinen - Salminen
Partanen - Carlsson - Rask
Ahtola - Malinen - Haataja
Åsten - Nykopp - Lennu

Aika nihkeä jengi kieltämättä...

E: Ja ilman Salmista en edes tiedä mitä sanoa tuon jengin kiinnostavuudesta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mikään ei kyllä viittaa Carlssonin kohdalla siihen, että olisi tehomies kotoisessa Liigassa! Siinä missä monen täällä ylenkatsoma Tomi Sallinen on iskenyt molemmilla SHL kausillaan 30 pojoa tai yli, ei Carlsson ole onnistunut siinä koskaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pakko keskikaistalle on vielä tulla leveyttä. Meillä on tällä hetkellä 3,5 kpl aikuisten tasolla meritoituneita senttereitä, eli Carlsson, Malinen, Tyrväinen ja puolet kaudesta klesana oleva Nykopp.

Nybari tekemässä taas vaihteeksi jonkinlaista asioiden puolitiehen jättämisen ennätystä.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viikko sitten tuli Ramstedin kanssa vaihdettua pari sanaa ja jäi mieleen että KHL #1 ensisijaisesti, sitten vasta mietitään muita vaihtoehtoja.
 
Siinä missä monen täällä ylenkatsoma Tomi Sallinen on iskenyt molemmilla SHL kausillaan 30 pojoa tai yli, ei Carlsson ole onnistunut siinä koskaan.

En usko, että kovin moni ylenkatsoo Sallista. Ainakin omalla kohdalla kyse on siitä, että Sallinen ei vain yksinkertaisesti ole sitä, mitä HIFK etsii tällä hetkellä. Jos HIFK:n sentteristö koostuisi tällä hetkellä kundeista tyyliin Ramstedt - Malinen - R. Leino - Nykopp, niin Sallinen olisi täydellinen fit sentteristöön. Nyt Ramun ja Leinon tilalla ovat Tyrväinen ja Carlson. Kumpikin on lähtökohtaisesti hyvin kahteen suuntaan pelaavia kavereita, jotka pystyvät hyvien ketjukavereiden kanssa tekemään tehoja, mutta eivät ole viisikon hyökkäyspeliä kannattelevia jannuja. Salliseen taas käy tasan samat myyntipuheet, kuin kahteen edellä mainittuun. Sallinen ei ole huono pelaaja, päinvastoin, HIFK:n tarpeita hän vain ei täytä.

Toisaalta olisi Tompan tapojen mukaista hommata se Sallinen. Saataisiin taas totaalisen homogeeninen joukkue, jonka puutteet ymmärtää kaikki muut paitsi Pen.. siis Tom. Tapana on kuitenkin korjata asiat aina ääripäihin kultaisen keskitien ja harmonian sijasta. Jos viime kauden jengiin kaivattiin enemmän asennetta ja rähinää kiekollisen taidon sijaan, niin loogisinta on hankkiutua eroon kaikentyylisestä kiekollisesta taidosta ja hommata puurtajia jengi täyteen. Vieläköhän Dan Hacker ja Austin Block ovat vapaalla jalalla? Tulisi ainakin pirteyttä vaikka muille jakaa.

Mulle ei muuten ole edes mikään pakkomielle, että jengiin pitäisi löytyä juuri sentteri. Olen todennäköisesti tämän palstan ainoa, joka luottaa Malisen olevan ensi kaudella runkomies. Pääsee kuljetusliike-Aaltosesta eroon, systemaattisempaan valmennukseen ja muutenkin paremmin sisälle jengiin. Oma veikkaus on, että Malinen on sisäisessä pistepörssissä top3-nimi ja 40-pinnan rajapyykki kiikarissa. Tämän saa kaivaa esiin, jos lopputuloksena on 23 pinnaa ja täys floppi.

Yksi top2-pelaaja on silti löydyttävä, mutta paikka voi aivan yhtä hyvin olla laidalla.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tällä hetkellä markkinoilla on vapaana vaikka miten paljon ykköskorin pelaajia, mutta en ole lainkaan varma, että onko heihin oltu edes yhteydessä. Todennäköisin skenaariohan on se, että "antaa tämänhetkisen joukkueen näyttää" -mentaliteetillä mennään ja katsotaan mihin se riittää. Sitten joskus syksyn pimeinä iltoina todetaan, että eihän se riitä mihinkään ja aukkoja on joukkueessa kuin reikäjuustossa (nämä aukothan on todettu Jatkoajassa jo kuukausia sitten, mutta Nybari ei internettiä seuraa). Kas kummaa, markkinat ovatkin tässä odotellessa kuivuneet. Samoihin aikoihin Hki-Vantaalla tehdään näköhavaintoja Shawn Batesin yleiskunnolla, Tom Walshin poskilla, Hank Pikkaraisen johtajaominaisuuksilla ja Frank Mobergin iällä varustetusta, kuulemma maalivahtinakin pelaamaan kykenevästä melkein sentteristä, joka on kerännyt muutaman NHL-ottelun vyölleen 70-luvulla.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ainakin tulevan kauden IFK:lla tulee olemaan pelitapa. En muista että Stögö olisi koskaan haastatteluissa käyttänyt sanaa pelitapa. Edelleen mahdoton uskoa että tuossa joukkueessa on läheskään 3,2 milliä kiinni, luulisi että edes yksi hyökkääjä on vielä hakusessa, ja keskenkauden hankinnoillekkin pitäisi jäädä budjettiin tilaa.

Ilmeisen hyvin Stögö on pärjännyt ilman pelitapaakin?

Itse olen helvetin skeptinen ensi kauden suhteen koska nyt tulee sellainen fiilis, että tämä amatöörijohto luulee, että pelitapa automaattisesti korjaa kokoonpanon puutteet. Tässä vaiheessa ykkösentteri piätis olla jo kiinnitettynä.
 

Undrafted

Jäsen
Edelleen mahdoton uskoa että tuossa joukkueessa on läheskään 3,2 milliä kiinni, luulisi että edes yksi hyökkääjä on vielä hakusessa, ja keskenkauden hankinnoillekkin pitäisi jäädä budjettiin tilaa.
Onko menneitä budjetteja koitettu verrata verotietoihin? Tiedän siinä olevan vaikeutensa ja lopputulos ei ole kuin sinnepäin. Itse olen suhtautunut ilmoitettuihin pelaajabudjetteihin enemmän markkinointiviestinä. Mikään laki ei niiden julkaisemineen pakottaa, joten seura voi julkaista mitä huvittaa. Vaikka leikattaisiin budjettia, niin eihän sitä viestiä kukaan halua sanoa faneille ja yhteistyökumppaneilla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onko menneitä budjetteja koitettu verrata verotietoihin? Tiedän siinä olevan vaikeutensa ja lopputulos ei ole kuin sinnepäin. Itse olen suhtautunut ilmoitettuihin pelaajabudjetteihin enemmän markkinointiviestinä. Mikään laki ei niiden julkaisemineen pakottaa, joten seura voi julkaista mitä huvittaa. Vaikka leikattaisiin budjettia, niin eihän sitä viestiä kukaan halua sanoa faneille ja yhteistyökumppaneilla.

Ei tuo vertailu oikein kannata, kun verotiedot jakaantuvat kahdelle kaudelle ja toisaalta pelaajan saama summa x on eri, pienempi, kuin seuran kulut y. Sitten vielä rahastointimahdollisuus ym., niin tuo arvio ei ole yleistä mutuilua kummempaa.

Onhan seurat aika avoimesti usein ilmoittaneet, jos pelaajabudjettia on pitänyt leikata. Perusteluna varmaan juuri se, että fanit ymmärtävät silloin paremmin, miksi joukkue on sen näköinen kuin on. Pelaajabudjetit ovat aina arvioita, en usko seurojen tahallaan ilmoittavan mitä sattuu. Rahaa voi sitten palaa enemmän tai vähemmän.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikään ei kyllä viittaa Carlssonin kohdalla siihen, että olisi tehomies kotoisessa Liigassa! Siinä missä monen täällä ylenkatsoma Tomi Sallinen on iskenyt molemmilla SHL kausillaan 30 pojoa tai yli, ei Carlsson ole onnistunut siinä koskaan.

Yhden Sallisen pisteitä ei kannata liikaa tuijottaa, kun yksi esimerkki ei vahvista mitään sääntöä. Enemmän varmaan löytyy esimerkkejä siihen suuntaan, että SHL:stä tulevan PPG nousee kuin että se pysyisi samana tai laskisi. Carlsson on myös käsittääkseni pelannut viime kaudet kivikovan Frölundan 2-3.ketjussa joten en pidä kovin mahdottomana että isommassa roolissa nostaisi pistekeskiarvoa selvästi SHL:n ajoista. Jos Carlsson ängetään 1.sentterin rooliin, niin ne saappaat ovat varmaan liian isot kun puhutaan pisteiden tekemisestä. Jos Carlssonin rinnalle saataisiin joku "Sakari Salminen" niin oltaisiin lähempänä optimitilannetta.

Ilmeisen hyvin Stögö on pärjännyt ilman pelitapaakin?

Nojoo oli vähän kärkevä tuhahdus. Olihan Stögölläkin pelitavallisia raameja etenkin toisella kaudella, kolmannella kaudella oli hankalampaa nähdä taktista toisteisuutta, kunnes hieman ennen playoffeja alettiin taas peliä yksinkertaistamaan.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikke Johansson?

Mr.Ministick kuuluu siihen osastoon jolla se laski, ja siihen varmaan vaikutti mm. ylempänä mainittu seikka sekä IFK:n umpisurkea hyökkäyspeli. Se unohtui tuossa aiemmassa kommentissa mainita, että tarkoitus oli puhua ihan koko Liigan mittapuusta. IFK:sta voi kaivaa enemmänkin niitä esimerkkejä tuohon suuntaan. Jos jostain löytyisi lista SHL:stä Liigaan siirtyneistä pelaajista koko Liigasta niin tuohan olisi helppo laskea. Oli miten oli, Carlsson oli mielestäni lähtökohtana hyvä haku, monipuolinen ja työteliäs hyökkääjä, aika näyttää miten paljon saadaan kiekollisesta pelistä irti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös