HIFK:n harjoituspelit 2012

  • 144 386
  • 344

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ajattelin avata tällaisen ketjun, johon voidaan koota analyysit ja havainnot harjoituskauden peleistä ja ehkä jo hieman pohtia tulevaa kautta.

Aloitan itse kauden ensimmäisen pelin ajatuksilla.

Peli oli todella vauhdikasta ja ensimmäisen erän sekoilun jälkeen aloin kiinnittää huomiota IFK:n pelitapaan. Hitaita lähtöjä en nähnyt yhtään, puolihitaita ja nopeita sen sijaan riitti. Omasta päästä pyrittiin lähtemään lyhytsyöttöpelillä ylöspäin, mutta jos tälle ei ollut tilaa, pakki nosti ylös ja heitti pitkää päätyyn. Siellä sitten elementtiinsä pääsivät Luttinen, Liivik ja Pakarinen, jotka voittivat joukkueelle aika monta päätykiekkoa tänään.

IFK karvasi läpi pelin kahdella (mielestäni laitureilla) ja pelasi puolustuksessa miesvartioinnin ja aluepuolustuksen jonkinlaista sekoitusta. Ylivoimalla pyrittiin suoraviivaisiin ratkaisuihin, mikäli pakkopelimahdollisuutta ei ollut. En tarkistanut, mutta mielestäni IFK teki kaikki maalinsa ylivoimalla.

Ja sitten se fyysisyys.. Sitä oli - ja paljon. Laiturit hakivat kontaktia aktiivisesti ja puolustajista Söde ja Vito Varakas kyttäsivät kyllä avojääpommia paikan tullen. Varakas pääsi pari kertaa kohdille jysäyttämään.

Kaiken kaikkiaan peli jätti positiivisen kuvan tämän kauden IFK:sta. Pelitapa näytti aktiiviselta, viihdyttävältä ja materiaaliin sopivalta. Vielä kun saadaan Peltonen, Kuhta, Redenbach, Talaja ja Perrault kehiin, niin tuolla pelityylillä&materiaalilla on kyllä mahdollista menestyä tässä liigassa.

Uusista pelaajista Klubertanz yllätti kokonaispelaamisellaan, kiekollisena oli hyvä. Pakarinen oli sitä, mitä odottaa saattoi - eli fyysisyyttä ja suoraviivaista pelaamista rightin kätisyydellä höystettynä. Kiekkokin pysyi matkassa. Eriksson oli hyvä, joskin hieman hidas. Tässä on meidän uusi petteriwirtasemme, tulee pelaamaan niin yli kuin alivoimaakin. Kädet mieheltä löytyvät, pari hyvää oivallusta ja kiekollista peliä. Varakas oli varmempi kuin odotin, mutta ehkä tässä pelissä ei vielä ollut sitä painetilaa läsnä. Luttinen oli todella hyvä, mieheltä ei meinannut millään saada kiekkoa pois vastustajan päädyssä ja oli vaarallinen maalinedustalla. Töykkälä taas oli sitä, mihin on jo totuttu. Varmaa kiekotonta pelaamista ilman suuria kiekollisia oivalluksia.

Junnuista Salmivirta yllätti valmiilla pelaamisellaan, Åsten jatkoi viime kaudesta. Muut eivät oikein erottuneet massasta; Nykoppille terveisiä, että laukauksen täytyy lähteä nopeammin.

Mielenkiinnolla odotan viikonlopun pelejä tämän avauksen perusteella.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
no paljonko se sitten päättyi :)

3-4 tosiaan JYP:ille meni, IFK nousi 1-4 -asemasta maalin päähän. Tämän illan ottelulle on kuitenkin oma ketjunsa jo olemassa tuolla otteluseurannan puolella, joten en siksi sitä tähän halunnut sotkea, koska tulos on mielestäni toissijaista pelin tasoon nähden tässä kohtaa kautta.
 

Sakkoliha

Jäsen
Ja sitten se fyysisyys.. Sitä oli - ja paljon. Laiturit hakivat kontaktia aktiivisesti ja puolustajista Söde ja Vito Varakas kyttäsivät kyllä avojääpommia paikan tullen. Varakas pääsi pari kertaa kohdille jysäyttämään.

Jos ei muuta niin tästä ainakin pidän ja haluan nähdä tätä IFK:lta joka ilta tällä kaudella. Siis ei tietenkään mitään sikailua tai vahingoittamista, mutta sääntöjen puitteissa haluan nähdä kovaa ja fyysistä peliä. Tietenkin ajoittain rapatessa roiskuu.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Yksi asia mikä ihmetytti tänään pelissä, oli se vauhti, jota HIFK pystyi ylläpitämään. JYP vaikutti välillä olevan täysin telineissä, mutta eihän tuo vielä kerro yhtään mitään tulevasta.

Sen verran pitää kommentoida tuota fyysistä ja aggressiivista pelityyliä, sillä tavalla pelaamalla ei bensa riitä koko kaudeksi SM-liigan lentokentillä. Se on kuitenkin hyvä, että joukkue kykenee sellaiseen pelaamiseen, koska se on hyvä täsmäase pitkässä sarjassa. Lähinnä kotipeleissä tuota pelityyliä pystyy toteuttamaan, mutta vieraspeleihin pitää keksiä vaihtoehtoja.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvältä kuulostaa vaikka hävittiin. Kuulostaa siltä, että pelissä on nyt asennetta eikä viime vuoden kananmunat kainalossa pelaamisesta ole tietoakaan. Itse kun en päässyt paikalle niin kyselisin, että miten Norja pelasi ja millaisia maalit olivat?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Sen verran pitää kommentoida tuota fyysistä ja aggressiivista pelityyliä, sillä tavalla pelaamalla ei bensa riitä koko kaudeksi SM-liigan lentokentillä. Se on kuitenkin hyvä, että joukkue kykenee sellaiseen pelaamiseen, koska se on hyvä täsmäase pitkässä sarjassa. Lähinnä kotipeleissä tuota pelityyliä pystyy toteuttamaan, mutta vieraspeleihin pitää keksiä vaihtoehtoja.

IFK tosiaan tarvitsee kliinisenkin pelityylin jaksaakseen pitkän kauden läpi, mutta tänään nähdyn tyylin ylläpitäminen ja hiominen on mielestäni pleijareita ajatellen tärkeää ja etenkin kotona tulisi pelata näin, jotta Nordis olisi oikeasti paikka, josta on vaikeaa - tai vähintääkin kivuliasta - hakea pisteitä.

Ei pidä liioin innostua ensimmäisestä pelistä, mutta paremmin IFK pelasi kuin uskalsin odottaa.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Itse kun en päässyt paikalle niin kyselisin, että miten Norja pelasi ja millaisia maalit olivat?

Ottelun alkupuoliskolla ei vakuuttanut. Vaikutti kankealta ja väärin sijoittuneelta, maalit upposivat helpohkon näköisesti. Hallissahan ei ollut videouusintaa, joten kaikkia en tarkkaan nähnyt. Ottelun toisella puoliskolla sitten taas näkyi sitä viimekautista Norjaa, joka piti kopeillaan ja torjunnoillaan jengiä pystyssä. Katsotaan, miten käyrä lähtee tästä kehittymään. Ortio pelannee seuraavan pelin, olettaisin.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eka matsi takana ja heti melkoiset otsikot iltasanomissa http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288492036887.html

Esko Seppänen taisikin twiitata jo pelin aikana että Sheddenkiekko on tullut takaisin. Melkein tekisi mieli sanoa, että tästä on kyllä hyvä jatkaa.
Pärden viestin perusteella kyllä ollut juuri semmosta peliä mitä toivon tulevalta kaudelta ja sillä sitten niitä voittoja niin kyllä hymyilyttää.
 

Gusti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tälläistä IFK:ta haluan nähdä tällä kaudella. Fyysistä ja vauhdikasta kiekkoa, eikä turhaan jarrutella ja peruutella. Toivottavasti otteet ovat samanlaisia jatkossa. Jos on niin edessä on todella mielenkiintoinen kausi.

Vieläkun saadaan Talaja sekä Partanen mukaan, niin ei saakeli! Alkaa muistuttamaan brändin mukaista kiekkoa.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tälläistä IFK:ta haluan nähdä tällä kaudella. Fyysistä ja vauhdikasta kiekkoa, eikä turhaan jarrutella ja peruutella. Toivottavasti otteet ovat samanlaisia jatkossa. Jos on niin edessä on todella mielenkiintoinen kausi.
Minulle sopii 2-3 ulosajoa pelissä. Siihen pelikiellot päälle.
 

Gusti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulle sopii 2-3 ulosajoa pelissä. Siihen pelikiellot päälle.

Jepjep. Tätähän juuri tarkoitinkin.

Hain sitä, että taas näki kunnon IFK:ta; taklaavaa, taistelevaa, rohkeaa. Ei sitä mitä viime kaudella, jolloin juostiin kananmunat kainalossa ja tuttipullot toisessa. Tänään IFK:n peli näytti siltä miltä itse haluan IFK:n näyttävän. Brändin mukaista. Ei ole huono vertaus, jos vertaa Sheddenin kauteen. Samoja piirteitä nytkin.

Ulosajoista toinen selkeä ja toinen taas täysin käsittämätön, josta olisi riittänyt ihan hyvin 2+10.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottelun alkupuoliskolla ei vakuuttanut. Vaikutti kankealta ja väärin sijoittuneelta, maalit upposivat helpohkon näköisesti. Hallissahan ei ollut videouusintaa, joten kaikkia en tarkkaan nähnyt. Ottelun toisella puoliskolla sitten taas näkyi sitä viimekautista Norjaa, joka piti kopeillaan ja torjunnoillaan jengiä pystyssä. Katsotaan, miten käyrä lähtee tästä kehittymään. Ortio pelannee seuraavan pelin, olettaisin.

Sama. Siinä pitkässä alivoimaputkessa oli todella mies paikallaan. Peli oli kokonaisuutena erittäin ok, periksi ei annettu vaikka 3/4 erästä vedettiin av:lla. JYP:in ulkkarin siivottua Norjan mailan tyytyi mulkoiluun, olisi voinut antaa palaakin :)

Ja Åsten vaikuttaa lennumaistuneen vielä lisää viime kaudesta, tykkäsin! Tutina ja tötinä is back, with a vengeance!

Iltapulut ovat onnessaan.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Ei lainkaan huono tai ainakaan tylsä alku joukkueelta. Poissaoloista huolimatta peli näytti mielestäni valmiimmalta kuin monena vuonna tähän aikaan. Vauhtiakin oli yllättävän paljon.

Uusista miehistä Pakarinen pelasi mallikkaasti. Ilmeisesti on uskottava, ettei mies ole mikään MikkaTuomainen2.0. Erikssonista ei kauheasti jäänyt mitään mieleen, ja Kyle Mikäsensukuniminytolikaan oli vähän epävarman oloinen.

Toisessa erässä istuin IFK:n vaihtoaition takana, joten pääsin seuraamaan aika tarkasti valmentajien tekosia. Sormunen oli aika viileän ja rauhallisen oloinen eikä kauheasti palautetta näyttänyt antavan. Pelikirja-Pennanen taas puhui sitäkin enemmän, varmaankin pelikirja-asioista. Hän ei siis todellakaan ole mikään mykkä tai maskotti.
 

Jättikukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Florida Panthers (HIFK symp.)
Eka erä oli todella paskaa pelaamista molemmilta, mutta sen jälkeen pelin taso nousi hurjasti. HIFK:n pelaajista Granlund pelasi todella hienon pelin. Markus G. on jo nyt EHT-tasoa ja tulee aivan varmasti tekemään terveenä yli 50 pistettä tällä kaudella, mistä 2/3 syöttöjä. Niitä syöttöjä M.G. Jr. tarjoili tänäänkin kymmenkunta.
 

Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kokonaisuutena kelpo harkkapeli. Ensimmäiset alivoimat olivat HIFK:lle myrkkyä, kupongit olivat täysin sekaisin, mutta onneksi ottelun edetessä parannusta oli havaittavissa. Asennetta ja vauhtia oli vaikka muille jakaa, hienosti jaksettiin tsempata loppuun asti.

Peli oli Norjalle melko hankala, tilanteita harvakseltaan, mutta sitten kun niitä tuli, oli poikkisyöttöä takatolpalpalle ja läpiajoa. Norja piti toisessa erässä HIFK pelissä mukana. Hyvä peli kaikenkaikkiaan.

Pakeista mieleen jäi Varakas ja Klubertanz. Molemmilta hyvää ja varmaa kiekollista peliä. Viisaita eteenpäin vieviä syöttöjä ja hasardit loisti poissaolollaan. Varakkaalle plussaa parista upeasta pystyynajosta! Klubertanz liikkui hyvin ja antoi myös hyviä pitkiä avauksia omalta alueelta. Lisäksi ylivoimassa piti hyvin kiekkoa viivassa ja pariin otteeseen vetokin lähti aika vihaisesti.

Hyökkäyksestä Liivikin kenttä oli mukavassa lennossa ja kaverit ajeli suoraviivaisesti luukkua kohti. Pakarinen oli positiivinen yllätys, ekan pelin perusteella, ei todellakaan mikään miikka tuomainen. Eriksson jäi ehkä vähän pimentoon MaGin ja Nykoppin kanssa, mutta pelimiehen elkeitä sieltä olin selkeästi havaitsevani. Oikeat jätkät rinnalle, niin hyvä tulee.

Kaikkineen positiiviset fiilikset illasta jäi. Perjantaille konkarit ja Talaja messiin, niin hyvältä näyttää!
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Yksi asia mikä ihmetytti tänään pelissä, oli se vauhti, jota HIFK pystyi ylläpitämään. JYP vaikutti välillä olevan täysin telineissä, mutta eihän tuo vielä kerro yhtään mitään tulevasta.

Jostain haastattelusta ymmärsi että meillä ollaan jo hieman kevennetty harjoittelua Euro-pelien takia. Toivottavasti siellä tiedetään mitä tehdään ja kondis riittää pitkälle kevääseen, eikä pleijareissa hyydytä vain siksi että syksyllä haluttiin näyttää hyvälle Eurokentiltä.

Muutoin ensimmäinen peli oli kommenttien perusteella juuri sitä mitä salaa toivoinkin! Tätä lisää!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Markus G. on jo nyt EHT-tasoa ja tulee aivan varmasti tekemään terveenä yli 50 pistettä tällä kaudella, mistä 2/3 syöttöjä. Niitä syöttöjä M.G. Jr. tarjoili tänäänkin kymmenkunta.

Jep, MaG oli kyllä aika helvetin hyvässä iskussa. Kulmaväännöissä jätkä piti kiekkoa kevyesti hallussa ja viime kauden kaltaista kaatuilua ei nähty. Myös pelinluku oli saanut päivitystä, kiekonkäsittelystä puhumattakaan. Kesätreenit ovat näköjään onnistuneet hyvin, koska MaG näytti yllättävän skrodelta, ehkä myös pituutta oli tullut hieman lisää. 50 pistettä ei ole todellakaan mikään mahdottomuus tällä kaudella ja tässä on yksi ylivoiman aivoista.

Ja mitä Erikssoniin tulee, niin mielestäni pelasi varsin hyvin. Ukolla löytyy pelinlukutaitoa yllinkyllin ja senpä takia pystyikin tekemään paljon syötönkatkoja keskialueella. Aloitukset vei varmaankin 80%:sesti. Myös kiekonkäsittely oli hyvällä tasolla. Lopussa. Somervuori-Eriksson-MaG oli aika hyvä ylivoimakolmikko. Nykopp oli aika turhake tuossa Erikssonin ja MaG:n kanssa.

edit. Peltonen pelaa perjantaina, ehkä myös Kuhta. Sopan haastattelu eilisestä pelistä Löytyikö ilme? - Snickers
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omat ajatukset eilisestä:

Yleispeli-ilme oli molemmilla jengeillä yllättävän hyvä miettien vuodenaikaa. Vauhtia oli välillä liikaakiin. Jypin syöttelytarkkuus oli juuri tuon 3-4 verran parempaa. Ottaen huomioon, että taitaa olla liigan isokokoisin joukkue niin kyllä hymyilytti HIFK:n viedessä fyysistä peliä.

Norja oli odotetun ookoo tasoa. Pelaamattomuus näkyi mutta toisen erän fiaskojäähyilyn aikana oli mies paikallaan. Tässä on kultasuoni jota pitää louhia näppärästi, toivottavasti Lunkka saa teknisen puolen hassit hoidettua. Niin ja ens kerran voi sitten kuumentua rauhassa jos/kun vastustaja sikailee mailapelillä.

Pakistosta mielestäni Söde ja Klubi eroittui edukseen kuten myös Tuohilampi. Kurvinen ja Söde tosin koomailivat molemmat vastustajalle yhdet maalit. Mutta kyllä Söde on meidän ykköspakki mitenpäin tahansa peliä katsoo ja tulee olemaan varmasti liigatasolla vielä top-5 kamaa. Klubi antoi muutamia ihan toiveita herättäviä vetoja+syöttöjä eikä nyt ihan sukka ollut omassa päässäkään. Parempi kuin Clarke tässä vaiheessa. Melart oli oma itsensä, ulosajo oli täysin väärä tuomio tosin. Lädällä olisi kiva laukaus siniviivasta jos saisi vähän kiekollista peliään nostettua.

Hyökkäyksessä erottui selkeästi ero vastustajaan siinä missä määrin HIFK:lla oli junnuja. Jännä juttu että noinkin hyvin pidettiin vastustaja kurissa ottaen huomioon että sieltä puuttui vain Perrin. Meiltä oli poissa mm. Kibe, Ville ja Talaja. Hyökkäyksessä näkyi ikävä kyllä se sentterin puute. Jocke oli ainoa ketä voitti aloituksia tasaisesti. Muutenkin ohjasi peliä mukavasti ja antoi vaihtopenkillä tiuhaan opetusta sekä MaG:lle että Märälle. Simon kenttä oli komeetta, oma adoptiolapseni Pakarinen oli juuri niin hyvä mitä ennakkoon oli tiedossa. Vielä kun saisi vedettyä useammin. Mutta ei tarvi pelätä että olisi uusi tuomainen. Tämä kaveri tulee kyllä ratsastamaan itsensä fanikatsomon suosioon. MaG on myös mennyt kesällä eteenpäin ja viimeistään ensikaudella on HIFK:n 1. sentteri.

Joku sanoi aiemmin että HIFK:n hyökkäys on hidasta(tai ei ole jalkoja jne). Tämä ei pidä paikkaansa eilisen perusteella. Suureksi ilokseni voin todeta, että Soppa ei peluuta mitään MVP:tä vaan ihan kunnon oikeaa lätkää. Vauhtia oli ja jos oli aivan pakko niin sitten syötettiin taaksepäin. Paremmilla senttereillä HIFK olisi eilen hallinnut vielä suvereenimmin. Soppa näytti muuten hoitavan pakkien peluutuksen ja Pennanen hyökkäyksen. Jälkimmäinen oli erittäin aktiivinen antamaan palautetta pelaajille, en kyllä itsekään miellä tätä kaveria miksikään suolapatsaaksi.

Kurvisen ulosajo+edeltävä tilanne olivat hieman tragikoomisia. Jokelahan oli se joka tuli tilanteeseen kädet ylhäältä 'ylimääräisenä'. Kurvinen sitten kärsi siitä että valtralainen väisti ja käänsi selkänsä, tuloksena todella rumalta näyttävä selkätaklaus. Tahallinen ei kuitenkaan ollut, onhan Kurvinen itsekin ollut tollaisten uhrina ja varmasti tietää ettei kivalta tunnu. Eipä silti, eiköhän se lähde vastaamaan jos valtra tulee kuittia vaatimaan. Eilen ei traktoreiden penkiltä kuulunut muuta kuin Ahon kuolemanpassio josta saatiin sitten nauttia loppupelin ajan lähes aina kun HIFK:lainen kolasi vastustajan. Dumarit eivät tod. olleet liigakelpoisia.

Ok peli siis. Ei tässä tarvi ranteita auki vetää mutta ei ihan vielä tilata nakkeja.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tutinaa ja tötinää on siis palannut, ainakin toivottavasti!!? On hienoa jos jo harkkapeleissä on tunne kohdallaan. Sisään vielä se YKKÖSSENTTERI ja voidaan lähteä pelaamaan paikasta auringossa.
 

Stigu

Jäsen
Suureksi ilokseni voin todeta, että Soppa ei peluuta mitään MVP:tä vaan ihan kunnon oikeaa lätkää.
Kiitos. Tämä on ehdottomasti tärkein tieto tässä vaiheessa kautta. Jos peli on nautittavaa katsottavaa, vauhdikasta ja rohkeaa, ei tappiotkaan wituta niin paljon.

Ei taida tuo Shedden-kiekko II olla kaukana totuudesta? Jos näin on, harkitsen vakavasti kausarin hankkimista piiitkän tauon jälkeen.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Sama. Siinä pitkässä alivoimaputkessa oli todella mies paikallaan. Peli oli kokonaisuutena erittäin ok, periksi ei annettu vaikka 3/4 erästä vedettiin av:lla. JYP:in ulkkarin siivottua Norjan mailan tyytyi mulkoiluun, olisi voinut antaa palaakin :)

Katsoimme samaa peliä. Ensimmäinen jalkatorjunta kolmella viittä vastaan pelatessa oli selkeästi se, minkä jälkeen Norja heräsi peliin, kasvoi kokoa ja alkoi liikkua paremmin maalilla. Hyvät kaksi erää, mutta lätkämatsi kestää kolme erää - keväällä joskus muutaman enemmänkin... Olen alusta asti pitänyt Norjasta, eikä eilinen muuta asiaa miksikään.

Muutama hajanainen huomio:
- Makke on saanut massaa, voimaa, nopeutta ja varmuutta kesän aikana.
- Vitolta hyvää ja energistä peliä.
- Lädän liike on parantunut.
- 10 minuuttia putkeen alivoimaa hallitsevaa mestaria vastaan veisi mehut melkein joukkueelta kuin joukkueelta. IFK jaksoi loppuun asti, ei näyttänyt tekevän edes kovin tiukkaa. Hiki tuli totta kai.
- Sopalta rohkea veto peluuttaa viimeiset 1,5 min ilman maalivahtia. Riski kannatti ja tasoitus tuli.
- Eriksson melko näkymätön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös