HIFK:n harjoitusottelut 2022

  • 96 893
  • 788

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kausihan on joka tapauksessa jo hävitty, joten hyvä että löytyy tätä negailua vahvistaa näyttöä jo näin nopeasti. Ei puhuta enää fiiliksistä vaan FAKTOISTA!
Ei tämä ole mitään negailua. En naulaa meitä mitenkään. Toin vain esille faktoja ja voit itse käydä tarkistamassa ovatko oikein. Mainitsin myös, että joillakin on enemmän, toisilla vähemmän pelattuja otteluita eikä kaikki ole siksi vertailukelpoista. Mutta jos ei totuus maistu, voit vapaasti vääristää sitä ja kertoa oma versiosi asiasta. Turha näistä on väitellä tai itkeä.
Enkä siis ollenkaan halua, että HIFK ei pärjäisi ensi kaudella paremmin kuin edellisellä hopeakaudella.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän mitkään pelit ikinä ole suoraan vertailukelpoisia, jolleivät pelaa samalla kokoonpanolla toisiaan vastaan niin, että kummallakin jengillä on alla tasan yhtä pitkä lepoaika, matkustamiset ja samat harjoitteet.

Siinä, missä HIFK on pelannut SHL-jengejä vastaan Ruotsissa kolmena peräkkäisenä päivänä eri kokoonpanoilla isommassa kaukalossa, muut Liiga-jengit eivät ole. Muita perusteita ei tarvita.

Ainoa fakta on se, että tulokset eivät ole mitenkään vertailukelpoisia.

Mutta hävitty on. Kaikki tilastot, ensi kausi ja kaikki tulevatkin. Mutta siltikin ollaan mukana matkassa, koska missäs muuallakaan?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ehkä toi @Bafforosso laskema tilasto olisi järkevämpi hieman myöhemmin. Kun kaikki treenipelit on pelattu.

Nyt, kun meillä on ollut liigan viime kauden runkosarjan 2., liigan hopeajoukkue ja Ruotsin huippujoukkueet Rögle ja Växjö vastassa, joista kaikki joukkueet on kovia puolustamaan, sekä jouduttu pelaamaan yksi peli kolmella ketjulla, joista iso osa junnuja, niin tuo ei oikein kerro mitään, jos samaan aikaan muut pelaa liiga- tai Mestisjoukkeita vastaan.

10 matsin jälkeen alkaa näkymään joukkueen ongelmat. Silloin olisi kyllä kiinnostunut tuosta tilastosta, koska silmämääräisesti nimenomaan hyökkäyspelin mielikuvituksettomuus on se potentiaalinen ongelma toisin kuin aiemmin mietityt pakisto ja maalivahtipeli. Ja sehän korreloituu suoraan vähäiseen maalimäärän. Mutta paraneeko se hyökkäyspeli varsinkin sitten, kun Hirvonen ja Nättinen tulee mukaan? Jälkimmäinen ei toisaalta taida keritä harjoituspelejä pelaamaankaan.

Mutta ehkä tosiaan 10 pelin jälkeen aletaan näkemään enemmän suuntaviivoja.
 
Kyllä ja sitä myös korostin. Kaikki joukkueet valitsevat oman ohjelmansa, paitsi ne jotka pelaavat CHL:ssä. Ei sitä saa vertailukelpoiseksi millään. Mutta kuten Villekin totesi, saa noista otteluista tietoa. Ja hän taisi nimenomaan mainita puolustuspelaamisen positiivisena. Ja kyllä numerotkin sitä puoltavat.
Mutta menkööt tuo minun ajanvietteenä tehty vertailu kategoriaan: "emme tarvitse benchmarkingia". Ei lehdistö/media ole kiinnostunut Valioliigan harjoituspeleistä eikä offseasonilla puhuta pelaajasiirroista eikä kukaan mieti joukkueiden vahvistumista lätkässä tai futiksessa. Parasta olisi joillekin ettei tuloksia näistä julkistettaisi ja pelattaisi ilman yleisöä. Mielenrauha säilyisi.
Oikeastaan sarjakaudellakaan ei voi tuollaisia vertailuja tehdä, kun kaikilla ei ole samaa pelimäärää pelattuna eivätkä joukkueet ole kohdanneet tasapuolisesti toisiaan.
Vasta sarjan loputtua se on mahdollista, nicht wahr?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuuluisat viimeiset sanat: HIFK vie SaiPaa kuin litran mittaa. About minuutissa HIFK 1-0 johtoon. Kolmen kentän taktiikka vaikuttaa hyvältä, eli hyvät rytmit kentällisillä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruma taklaus Holttiseen ja Lyytinen salamana kiinni Vainikaisen riveleihin. Hyvä! Vainikainen ulos.
 
Flaba

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isot propsit Lyytiselle omien puolustamisesta! Toivottavasti Holttinen ei loukkaantunut, toivottavasti lähti vaan paikkaamaan naamaa.

E. Ja samassa Uronen! Upea maali
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uronen vie HIFK:n yv:llä 2-0 johtoon. Femmaa jäljellä vielä reilut 3 min.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvin pyörii junnu-yv:kin. Lyytinen näyttää sopivan hyvin siihen. Junnuilla hyvä maltti.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tämä nyt näin pitänyt mennä! Ilman käsiä tehdään yv-maalejakin.
Ja vielä vajaalla kokoonpanolla!!! Vaikka kaikilla muilla pelaa paras kokoonpano.

Väänänen jäähylle. Vähän tyhmä jäähy, mut menkööt. Av-harjoituksena tämä.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Meillä kolme rightiä ykkös-yv:llä. Rantakari 3-0. 5-4 Yv:tä jäljellä vielä reilu minuutti.
Hyvin pyörii junnu-yv:kin. Lyytinen näyttää sopivan hyvin siihen. Junnuilla hyvä maltti.
Otso ja Joonas näyttää tälle epäilevälle tuomaalle sen, paljonko pelistä ja pelaajista ymmärrän. En näköjään paljoa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väänänen hukkaa läpiajon boksista päästyään. Seppälää taklataan kovaa (pudottaa junnusti päänsä) Muuli kouluttaa taklaajaa, pudottaa hanskat ja saa 2+2.

Tää on mun jengi!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Otso ja Joonas näyttää tälle epäilevälle tuomaalle sen, paljonko pelistä ja pelaajista ymmärrän. En näköjään paljoa.

Onhan ne nyt erinomaisia kiekkoilijoita molemmat liigaan, vaikka Luoti onkin monen HIFK-fanin inhokki. Mutta siis sekä Lyytinen että Rantakari saisi kyllä noista muista liigan isoista joukkueista kyllä pelipaikan.

Se mistä se omakin epäilys on lähtenyt on, että onko kummastakaan HIFKn 1. pyssyksi? Kun sen pitäisi omastakin mielestä olla tasoa "Press".

2. parissa molemmat menee oikein hyvin. Jos siis pysyvät ehjänä. Mutta kundit itse näyttää riittääkö se, että meillä on 3 parissa "hyvät" kiekolliset jantterit (lasken Salinin kolmanneksi.) eikä sitä yhtä ylikylän jätkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös