HIFK kausi 2003-2004

  • 270 057
  • 1 800
Tila
Viestiketju on suljettu.

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Senttereistä vielä. Olettaen että Santala tulee ja Rudy jää, niin kahden muun sentterin tulisi olla Viitaluoma ja Hirso. Häbän voisi ikävä kyllä vuokrata muualle. Vaikka Hirso pelasi viime kauden päin persettä niin mielestäni hänellä on silti enemmän potentiaalia kuin Häbällä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Hai
kahden muun sentterin tulisi olla Viitaluoma ja Hirso. Häbän voisi ikävä kyllä vuokrata muualle. Vaikka Hirso pelasi viime kauden päin persettä niin mielestäni hänellä on silti enemmän potentiaalia kuin Häbällä.

Olen samaa mieltä siitä, että Hirsossa on enemmän potentiaalia kakkosketjun sentteriksi. Häppölä on kuitenkin omasta mielestäni arvokas pelaaja omassa roolissaan. Ja tämä mielestäni kannattaa pitää mielessä ensi kauden joukkuetta ajateltaessa. Tässä mielessä jos/kun Hirschovitsille ei ole paikkaa joukkueen kakkossentterinä, voisi hänet päästää muualle kehittymään. Vuosi Mestiksessä tai jossain pienemmässä liigaseurassa tekisi hänen kehitykselleen hyvää. Toisaalta Hirso saattaisi pystyä pelaamaan puolustavaa kiekkoakin, mutta tässä hän ei mielestäni ole Häppölän veroinen.

Saa nyt nähdä mitä Aravirta keksii, kunhan ei raahaa Kiprua tänne.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Häppölästä

Itsekin Hain tapaan joitakin kuukausia sitten listasin Häbän armotta ulos ensi kauden joukkueesta. Ei vain taitotaso riitä. Hommaan tarvitaan muutakin kuin tahtoa. Mutta jos hyvä paikka löytyy, esim. nelosketjun laita/keski, niin mikäpä ettei.. Hirson itsekin pitäisin edelleen joukkueessa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ottihan Ara Häppölän mukaan näihin harjoitus maaotteluihin ja hyvin kaveri pelasi.
Häppölä on ihan asiallinen kolmosketjun sentteri ja uskon että paranee vielä jatkossa.
Hirso on ollut suuri pettymys sillä kaveri on päässyt pelaan ylivoimaakin mutta tulos on ollut heikkoa.
Potentiaalia kaverissa on mutta se pitäisi saada näkyviin.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu

Hirso on ollut suuri pettymys sillä kaveri on päässyt pelaan ylivoimaakin mutta tulos on ollut heikkoa.
Potentiaalia kaverissa on mutta se pitäisi saada näkyviin.

Juurikin noin.

Jotenkin tuntuu nin jälkikäteen hassulta kaikki ne puolustuspuheet viime kaudella Apea kohtaan liittyen hänen kykyihin nuorten pelaajien kehittäjänä. Hirsolla kausi oli pettymys kehityksen kannalta. Vastuuta mies sai paljon, muttei tatsi ja ketjukaverit löytyneet oikein missään vaiheessa.

Toivottavasti Ara saa miehistä ammennettua kyvyt esiin. IFKssa on hiton monta prospektia, joista ammentaa, Hirso heihin mukaanluettuna.

Onnistuessaan jengi voi vielä tehdä pahaa jälkeä, kunhan käyttöaste saadaan tarvittavalle tasolle. Kapasiteettia on hitosti. Yksi mielenkiintoisimmistä nähtävistä tulee olemaan se, että onko meillä ensi kaudella joukkue vai Joukkue. Jälkimmäisellä voidaan mennä maaliin asti. Edellinen söisi miestä rotan lailla, taas. Tällä hetkellä vaikuttaa lupaavalta.
 

MaV

Jäsen
En usko että on mitään vaaraa siitä, että Häppölä ei jatkaisi IFK:ssa. Hän on sitoutunut seuraan pitkällä sopimuksella ja on joukkueen kapteeni. Toinen liigakausi oli tietysti jonkilainen pettymys, kun ensimmäisellä tehoja tuli yli odotusten.

Häppölä pystyy tarvittaessa pelaamaan missä tahansa ketjussa sentterinä, mutta luultavasti hänestä olisi tulevalla kaudella eniten hyötyä kolmos- nelosketjussa. Esimerkiksi muutamssa pelissä viime kaudella esiintynyt ketju Vopat-Häppölä-Pikkarainen toimisi varmasti edelleen hyvin, harmi vain että laitureita saatetaan tarvita muihin tehtäviin.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuorten äijien kuuppa

Minulla on sellainen käsitys, että noilla nuorilla äijillä oli viime vuonna erilaisia ongelmia korvien välissä, jotka Ara varmaan saa pois.

Esim. Grunn oli kauden alussa loistava, mutta lyhyt kultakypäräkausi oli jo viemässä kaveria ryhmään "ei tartte syöttää mä on niin helvetin hyvä itse kiekon kanssa". Tämä piire oli näkyvissä juuri ennen hänen loukkaantumistaan.

Hirsolla on koko ajan ollut ongelma itsensä kanssa. Liian hyvä potentiaali nostaa kaverin omat odotukset, sitten kun vielä saa paljon vastuuta, niin homma voi kääntyä itsensä vastaan = liikaa yrittämistä ja yli-itseluottamusta.

Häbä taas sai liikaa vastuuta liian nuorena. C kirjain nosti tarvetta näyttää esimerkkiä, ja taas mentiin yliyrittämisen puolelle.

Kaikissa näissä tapauksissa kysymys on siis lukosta nimeltään "pakko onnistua".

Apen hieno puoli oli se, että hän antoi mahdollisuuksia ja vastuuta nuorille ja se oli hyvä asia. En tiedä pystyikö hän sitten hoitamaan nuo "kuuppa"-asiat hyvin. Sen lisäksi viime vuoden loukkaantumiset kaatoi vähän liikaakin vastuuta näille nuorille. Häbä oli välillä ykkösnyrkin sentteri ja Hirso kakkosen.....

Uskon että Ara saa kaverit pelisysteemin ja roolituksen kautta järjestykseen, ja kun systeemi, paikka ja vastuu selviää pojille niin ne puhkeavat kukkaan. Kyllä näistä kaikista jätkistä on paljon hyötyä ensi vuonna.

Onks tänään se risteily ja kiekkomaailman veret seisauttava julkistus ? Tarttee vaan kattoo ketkä jätkät änäristä on ilman sopimusta. Eiks Teemu Selänteellä on tilanne auki? hehheeee :-)
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Häbä = IFK. Omalla listallani ilimammuuta mukana. Loistava paineensietokyky, venyy tärkeissä paikoissa vaikka muuten kausi ei ollutkaan toiveiden täyttymys. Seuraava kausi hyödyntää potentiaalin. Hirson kohdalla ego tuntuu olevan vähän ylikehittynyt tuloksiin nähden.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hieman menee ohi aiheen mutta Roman Simicekin saldot Hifkissä oli 30 4+11=15 -7 mutta loppukaudesta extraliigassa
11 3+5=8 +7.
Kaveri paransi peliään kuin sika juoksuaan.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Onkos nyt sitten niin ettei siellä risteilyllä tänä vuonna julkaista ketään uusia pelaajia, vai miksei mitään kuulu? Ei siinä tietysti mitään, ainahan voi mennä näillä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Buccaneer
Onkos nyt sitten niin ettei siellä risteilyllä tänä vuonna julkaista ketään uusia pelaajia, vai miksei mitään kuulu? Ei siinä tietysti mitään, ainahan voi mennä näillä.

Hiljasta on tosiaan, taitaa jäädä sopimusten julkistamiset myöhemmälle tältä erää. Jos siellä nyt kuitenkin on jotain julkistettu niin voisiko joku ystävällisesti kertoa meillekin.
 

Boyko10

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk,Detroit red wings,hjk
Häbä pysyy.

Häbä on kuin soosi, eli ei mikään tähtihyökkääjä mutta takuu varmaa liiga kamaa ja tulee pelaamaan hifk:ssa pitkään...

Nostaa profiilia ensi kaudella...

Onkohan Häppölä ollut skidinä hallilla kattomassa kun Boyko alottaa kun laittaa mailan tupen aina ennen aloitusta jäähän kuten Boyko aikoinaan..??
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Eipä sitten julkistettu mitään risteilyllä. Pettymys sinänsä. Toivottavasti ei "mennä näillä" koko ensi kautta.

Yksi asia mikä jäi kiinnostamaan myös on: Missä on JHag? Ei ole kaverista kuulunut pariin viikkoon mitään. Onko lomalla?
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu
Hieman menee ohi aiheen mutta Roman Simicekin saldot Hifkissä oli 30 4+11=15 -7 mutta loppukaudesta extraliigassa
11 3+5=8 +7.
Kaveri paransi peliään kuin sika juoksuaan.

Joo, tästä olisi mielenkiintoista saada lisätietoa. Kaveri, joka oli fyysisesti aivan rikki, onnistuu kotimaassa mutta ei meillä. Valmennus? Roolitus? Mikä?
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
JIIHAAKI

Viestin lähetti Lemieux#68

Yksi asia mikä jäi kiinnostamaan myös on: Missä on JHag? Ei ole kaverista kuulunut pariin viikkoon mitään. Onko lomalla?

Veikkaan hänen joutuneen jonkun parvekkeelle palkintopygmiksi.

Joku kiva julkistaminen olisi paikallaan jo pelkästään sponsoreiden villiinnyttämiseksi. Penalla taitaa olla mielessä jonkin sortin isompi tilaisuus, jossa fanfaarit soivat The Pentin kuuluttaessa IFK:n hankintoja. Sakke tarjoilee mehua lehdistölle ja kaikilla on oikein mukavaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Re: JIIHAAKI

Viestin lähetti bambamcam
Veikkaan hänen joutuneen jonkun parvekkeelle palkintopygmiksi.


Jhag on siepattu avaruusalukseen, jossa lauma Claudia Schifferin näköisiä avaruusolentoja tekee hänen kanssaan "tieteellisiä kokeita".

edit. Tekstiviesti Jhagilta koko kiekkokansalle: " terveisiä, koska fyysiset mittani vastaavat täysin N.Hedbergiä, olen erehdyksessä joutunut jokerien jalat jalat-treeneihin. Treenit ovat maailman kovimpia, joten illalla ei jaksa kirjoittaa." Tämä viesti tuli 17.4.03 klo 12.18.

Juu, odottelin minäkin ainakin yhtä julkistusta risteilyn yhteydessä, mutta täytynee elää yli pääsiäisen nykyrosterilla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
No mut kyllä Penan pitäis vähintään vastata tohon Hjarkimon/Hjortikan huippuhankintaan. Jos Jantunen menee jaffalaan kolmeks vuodeks, tarttis Pentin äkkiä hieroa ainaski neljän vuoden pahvi Kimmo Salmisen kanssa.

Hjarkimo kirjoitteli nokkelasti, kuinka IFK maksoi Aravirralle maltaita saadakseen tämän leipiinsä. Eipä tainnut tämä "nopsakinttuinen nobody" Jantunenkaan ihan halpa olla narreille kun Pelicansillakaan ei ollut mitään saumaa vastata hintapyyntöön. En tarkoita, että Pelicans olisi mikään mielettömän varakas organisaatio, mutta kaipa se Jantuska ehti hurreissa tottua isoon liksaan, jonka leuaton suostui pulittamaan.

Tuomo Ruutu on näemmä tänään suuntaamassa Chicagon suuntaan tutustumaan paitsi tulevaan työnantajaan, myös pleijaritohinaan, ilmeisesti Vancouveriin Jaken kutsumana. Toivotaan Tuomolle antoisaa reissua, toivottavasti toteaa kuitenkin syksyllä, että oma maa mansikka, muu maa mutiainen, tai miten se menikään. In Tuomo we trust.
 

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti tant gredulin
Joo, tästä olisi mielenkiintoista saada lisätietoa. Kaveri, joka oli fyysisesti aivan rikki, onnistuu kotimaassa mutta ei meillä. Valmennus? Roolitus? Mikä?


Niin tuo on niitä elämää suurempia kysymyksiä joita kaikkien joukkueiden kasaajat miettivät aina joukkuettaan kasatessaan. Miksi joku pelaaja menestyy jossain joúkkueessa mutta ei meillä ja päin vastoin.... Tästä on hyviä esimerkkejä vaikka kuinka menneiltä kausilta j a näemmä taas kerran on saatu yksi esimerkki lisää.

Tämä sama tekee sen miksi joku täysin nimetön porukka voi voittaa satunnaisesti mestaruuden mutta suurella rahalla ostettu ennakkoon varma voittaja joukkue ei sitä tee...
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti starcat
Niin tuo on niitä elämää suurempia kysymyksiä joita kaikkien joukkueiden kasaajat miettivät aina joukkuettaan kasatessaan.

Niin, mutta kun täällä on elämää suurempaa tietoakin, luulisi tämän olevan ihan piissöfkeik :)
Mites se Santala? Killuuko vielä Eurohockey:n sivuilla 'confirmed' -osastolla? Nyt olis mukava julkaista, kun naapurissa ollaan ihan neuloilla radikaalin nuorennusleikkauksen ja sitä seuranneen värväämisen kanssa...
 

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos joku nyt ei tiennyt niin Kultanen on tehnyt ifkn kanssa 2v. sopimuksen. Sopimus julkaistaan heti kun Kultasen kausi loppuu P-Assa.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Viestin lähetti tant gredulin

Mites se Santala? Killuuko vielä Eurohockey:n sivuilla 'confirmed' -osastolla?
Näyttää edelleen killuvan ja sillä "NHL option" lisukkeella. Huomasin samalla, että K. Nurminen, teepeeäs, siirtyisi Ässiin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Karmeita huhuja!

Kevät on huhujen aikaa ja jopa minutkin on yhdistetty avaruusaluksiin, Bagdadiin ja peräti Jokereihin, jonne jouduin vahingossa Ilmalan liikennevaloista, koska olen tosiasiassa Nicce Hedberg -klooni, 160/50. Pääsin välittömästi jalat jalat -treeneihin ja karkasin sieltä äskettäin. Jessus, että on alapää kipeä. Alapää = jalat, senkin pervot. Ja poika ei ole enää Ilmalassa.

Raportti avaruusasemaltakin on valmistumassa. Tiesittekö, että avaruusolennot ovat hienokseltaan mintuntuoksuisia ja Jennifer Lopezin näköisiä?

Ai niin - kiekkohuhuista: Mykistävän huikea....hiljaisuus juuri nyt!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kyllä on hienoa saada Jarski taas luutimaan takalinjoille. Niin kuin jotkut jo kertoi, että Pena oli valottanut siitä risteilyllä. Kyllä uskon hyvin suurella varmuudella myös Santalan tuloon änärin optiolla. Katselin tuossa juuri eurohockeyn transferin listaa ja kaikki pelaajat joiden perässä oli confirmed. Siirrot olivat tapahtuneet jo, paitsi Santalan diili. Nyt olisi aika laittaa se julkisuuteen. Uskon pääsiäisen jälkeisen ajan tuovan eetteriin varmennuksen asioista.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti ruoska
Kyllä uskon hyvin suurella varmuudella myös Santalan tuloon änärin optiolla. Katselin tuossa juuri eurohockeyn transferin listaa ja kaikki pelaajat joiden perässä oli confirmed siirrot olivat tapahtuneet jo paitsi Santalan diili. Nyt olisi aika laittaa se julkisuuteen. Uskon pääsiäisen jälkeisen ajan tuovan eetteriin varmennuksen asioista.

Tässä varmaan mietitään kieli keskellä suuta kuinka asia saatetaan julkisuuteen, ettei me "kaikki tänne heti ja nyt"-fanit sitten hermostuta, jos Santala lähteekin NHL:n.

Eiköhän mekin kannattajat olla jo vähän totuttu tähän nykymaailman menoon, että sen diilin voisi julkistaa. Paitsi, jos siinä on vielä joku sivupykälä esim. 30.4. saakka, johon asti TS voi ottaa tarjouksia myös Euroopasta vastaan. Eihän näistä kuvioista koskaan tiedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös