HIFK kaudella 2022–2023

  • 689 772
  • 3 969
Suosikkijoukkue
Tampa
Faktojen valossa HIFK on pärjännyt hyvin viimeisen kuuden kauden aikana, EI menestynyt. Menestystä on finaalipaikat ja mestaruudet; sen sijaan välieräpaikat ovat vähimmäisvaatimus.
Mitä vain, että saisi HIFK:n näyttämään huonolta. Jos ei muuta, niin käsitteillä piiperrystä.

HIFK on menestynyt kuuden vuoden aikana paremmin kuin yksikään muu liigajoukkue Tapparaa lukuunottamatta. Tämä on fakta. "Mutta entäs 2000-luvun alku"- huutaa Niilo.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse ajattelen niin, että välieräpaikka on aina minimitavoite, lopun kertoo peli kentällä. Kauden aikana koetaan paljon erilaisia tunteita ja itselläni on tuoreessa muistissa kausia, jolloin pudottiin välierissä, mutta lopulta, vaikka sijoitus oli tietysti pettymys, kun mestaruus jäi jälleen kerran haaveeksi, jätkistä näki, että kaikki jätettiin kentälle eikä vain riittänyt. Enempää mä en ainakaan voi keneltäkään vaatia. Siellä on aina vastustajakin kentällä ja joskus vastustaja on vain oikeasti parempi. Joskus taas ei ole ollut, vaan ehkä onnekkaampi, mutta sekin kuuluu urheiluun.

Silti, joka kausi lähdetään voittamaan mestaruutta. Lähdin sillä mielellä myös tähän kauteen. Alku oli vaikea, todella vaikea, mutta niin vain alakulo on vaihtunut iloon ja voin kokea aitoa ylpeyttä jengistä, millaiseen kasvojen pesuun ovat pystyneet. Kausi on kesken, mutta urheiluromantiikan näkökulmasta, HIFK on ollut pidemmän aikaa matkalla ryysystä rikkauksiin. Ainakaan tylsää ei ole ollut, vaikka moni peli ihan päin persettä menikin. Mutta turha niitä on joka päivä muistella, tulee vain paska fiilis. Itse en ainakaan sellaista kaipaa yhtään.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Yllättävän negatiivinen tunnelma täällä vaikka IFK pelaa huukeeta jaksoa (joo alkukausi meni v******i, mut kuka jaksaa menneisyydessä elää), nyt katse eteenpäin ja nautitaan kun joukkue suorittaa.

Vähän tuntuu IFK:llä olevan käynnistymis ongelmia aina uudelle viikolle.

Winberg ja kakkosveska niin ollaan mukana taistelussa mestaruudesta.

Hitto et tykkään meidän ykkösketjusta, Vesalainen - Jääskä-Pakarinen, kookas ja kova painaa duunia, Peltosen IFK:n näköinen ketju, tykkään.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä vain, että saisi HIFK:n näyttämään huonolta. Jos ei muuta, niin käsitteillä piiperrystä.

HIFK on menestynyt kuuden vuoden aikana paremmin kuin yksikään muu liigajoukkue Tapparaa lukuunottamatta. Tämä on fakta. "Mutta entäs 2000-luvun alku"- huutaa Niilo.
Ei pidä paikkansa. Kuuden loppuun pelatun kauden aikana paremmin menestyneitä ovat
Tappara kolme mestaruutta, Hpk yksi, Kärpät yksi, Lukko yksi, TPS kaksi hopeaa ja sitten tulee HIFK. Tämä on fakta. Erikoinen tuo sun rajaus eli kuusi kautta. ”HIFK on menestynyt kuuden vuoden aikana paremmin kuin yksikään muu liigajoukkue Tapparaa lukuunottamatta” - huutaa Robotti
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mitä vain, että saisi HIFK:n näyttämään huonolta. Jos ei muuta, niin käsitteillä piiperrystä.

HIFK on menestynyt kuuden vuoden aikana paremmin kuin yksikään muu liigajoukkue Tapparaa lukuunottamatta. Tämä on fakta. "Mutta entäs 2000-luvun alku"- huutaa Niilo.
Harrastatko painia tai hiihtoa?
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on pakko toistaa jo kolmatta kertaa: IFK on ollut välierissa viimeisen kuuden kauden aikana viisi kertaa. Samaan on pystynyt liigajoukkueista ainoastaan Tappara. Mitä iloa on runkosarjan voitosta, jos tulee laulukuoroon lähtö ensimmäisellä kierroksella? Pudotuspelimenestys ratkaisee. Runkosarja on vain viihdettä ja esileikkiä. Akti suoritetaan pudostuspeleissä.

Saattehan te pitää ikiliikkujaa, eli IFK:n haukkumista pystyssä päivittäin täällä. En kyllä ymmärrä mitä kukin siitä saa? Jos luulette,että Jatkojan Niilojen kirjoittelu palstalla johtaa johonkin seurajohtamisen osalta, niin voin kertoa: ei johda. Onneksi. Toki olen ollut havaitsevani, että täällä ihan oikeasti luullaan, että jotkut jatkoajan kirjoittelijat tietäisivät enemmän kuin alan ammattilaiset ja, että jatkoaikaan kirjoittelulla olisi jotain vaikutusta siihen, miten HIFK:ta johdetaan.
En tainnut ottaa sen enempää kantaa runkosarja menestykseen, listasin vain sijoitukset mainitsemaltasi ajalta. Kirjoitin, että minulle henk.koht. ratkaisee mestaruudet ja finaalipaikat. Sinulle tuntuu menestykseen riittävän välierä paikka, no minulle ei riitä. Ihan yhtälailla se on esileikkiä kauden huipentumaan, eli finaaleihin. HIFK on ollut tasan nolla kertaa finaaleissa tuolla kuuden vuoden otannalla. Jännä laskentamalli, että nollalla mestaruudella ja nollalla finaalipaikalla ollaan yhtä menestyneitä kyseisellä ajanjaksolla kuin Tappara ja unohdetaan muut mestaruuden voittaneet seurat ja finaaleissa pelanneet seurat.

Se on jännä miten täällä tämä bättre folk, jätte kiva- osasto jaksaa aina jauhaa kuinka huonoja faneja/ihmisiä tässä ollaan kun haukutaan vaan HIFKta päivästä toiseen ja hakemalla haetaan valittamisen aihetta. Se on vaan kylmä fakta, että HIFK temmeltää vuodesta toiseen liigan top kolme rahapinolla ja mestaruus onnistutaan naaraamaan kerran viitentoista vuoteen. Sekö on suorittamista riittävällä tasolla? Aina voi selitellä, että siellä on vastustaja ja pomppu sinne pomppu tänne, mutta kyllä siellä on esim. Tappara ja Kärpät vetäneet aivan eri tasolla setelinippunsa kanssa kuin meidän office.

Toki tätä seuran kritisointia saa kutsua haukkumiseksi, jos siitä sinulle tulee parempi mieli ja saat sillä kiillotettua bättre folk kilpeäsi, mutta ainakaan oma agendani ei todellakaan ole haukkua rakasta seuraani, vaan haluan, että seurassa tehdään tarvittavat muutokset johtoportaassa jotta HIFK saadaan oikeaksi kestomenestyjäksi, ollen vakiokasvo finaaleissa voittaen useamman mestaruuden vuosikymmeneen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää Klemetti, 1.20 cm ja 49 kg kannattas ostaa pois ensi kaudeksi vaikkei pelais matsiakaan meillä. Tekee 90% pisteistään meitä vastaan joka kausi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt kun Kåsastul ja Luhanka ovat saaneet peliaikaa ja pelanneet hyvin niin IFK:n pakisto on itseasiassa aika paljon leveämpi kuin pari viikkoa sitten. Tuohon vielä Larsson ja Kotkis sekä Salin (mikäli pelituntumasta saavat kiinni) niin puolustus on ihan ok. Yksi Winberg kyllä mahtuisi silti eikä tarvitsisi Jääskää tai Pakarista laittaa pakiksi jos joku puuttuu.

Winberg ollut myös ihan hyvä 4. laidalla tarvittaessa. Pystyy luisteluvoimalla pelaamaan hyvin nelosessa nolla nollaa ja antamaan kärkiketjuille lepoa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä mulle nuo KalPa ja Tappara-matsit erityisesti ovat näyttäneet, ettei tää pisteputki syntynyt "sattumalta", joskaan ei varmaan kukaan sellaista ole väittänytkään. Kyllä on menty huimasti eteenpäin syyskaudesta. Nyt voi aidosti unelmoida mitalipeleistä ilman, että joku soittaa lääkintähenkilökunnan paikalle. Hyvä IFK!
 
Kane88

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Hawks
IFK nousee väkisinkin tohon kuuden parhaan joukkoon jos jatketaan samaan malliin. Tänään ei oltu parhaimillaan vaikka hyviäkin asioita tapahtu. Jos oltaisiin oltu tehokkaampia varsinkin toisessa erässä niin vastustaja olisi jäänyt jalkoihin. Mutta kummasti ollaan taas lämpenemässä kun kevät lähenee. Hyvä tarina on kyllä syntymässä kunhan ei tule syksymäisiä notkahduksia.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Minulle henk.koht. pronssipelit ei riitä, vaan mestaruuksia pitäisi tulla tasaiseen tahtiin kolmen-viiden vuoden välein. Kaikki muu on mielestäni alisuorittamista ja resurssien hukkaan heittämistä.

No nyt on kova. Jos otetaan otannaksi teoreettinen lätkäfanituksen kesto 50v ihmisen elämästä, ja katsotaan mestarit keväästä -72 eteenpäin, niin listan kärjessä on Tappara, 11 voittoa eli mestaruus keskimäärin 4,54 vuoden välein. toisena TPS 10/5,00 ja kolmantena Kärpät 8 mestaruudella, joka olisi tasaisen vauhdin taulukolla mestaruus joka 6,25 vuosi. En nyt jaksa muistaa, että voittivatko Mestiksessä jotain, mutta sillä ei taida olla mitään merkitystä tässä tarinassa.

Olen kuvitellut nähneeni ja kuulleeni aika paljon jääkiekkoon liittyen, mutta ensimmäisen kerran jollain on pokkaa julistaa kaikki Liiga-joukkueet alisuorittajiksi ja resurssien hukkaajiksi, koska kukaan ei ole yltänyt lähellekään tuota vaatimustasi mestaruudesta joka 3. vuosi. Pidä toi.
 
Viimeksi muokattu:

Saitko tolpat kannettua pitkälle tällä kerralla?
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saitko tolpat kannettua pitkälle tällä kerralla?
Keväällä tulee täyteen sellainen merkkipaalu, että HIFK on (jinx) voittanut kaksi mestaruutta viimeisten 40 kauden aikana ja yhden 2000-luvulla. Kyllä tuo @Lasse#11 esittämä mestaruus kerran 3-5 kauteen pitäisi olla lähempänä tavoitetta kuin tämä nykymeno jota @Lätty-ylämummo väsymättä puolustaa. Se on kuitenkin varmaa, että siellä missä maalitolpat on tänään, niin huomenna niitä ei enää samasta paikasta löydy.

***

Se on kuitenkin kiistaton fakta, että tämän kauden jengi oli huonosti kasattu. Sen ongelmakohdat pointattiin täällä monen nimimerkin toimesta pitkin kevättä ja kesää. Se ei ollut missään kohdassa sellaista "kaikki on paskaa", vaan ongelmakohdat nostettiin ihan yksilöiden esiin ja juuri nuo kohdat ovat myös kusseet. Tämä tuntuu olevan monelle positiivarille ongelma, ja nyt tätä koitetaan lakaista maton alle tyyliin "ainahan IFK-faneilla kaikki on huonosti".

Parin hyvän hankinnan kautta tilannetta on kuitenkin onnistuttu korjaamaan ja Taponen nousi osaltaan pelastajan asemaan. Tämäkin on juuri sellainen asia, joka tunnistettiin tällä palstalla viime kesänä. Muistaakseni kukaan ei halunnut luopua Taposesta, vaan hänessä nähtiin potentiaali nousta jopa kannattelevaksi maalivahdiksi. Se mitä haluttiin, oli luotettava tuki rinnalle ja sitä täällä peräänkuulutetaan edelleen. Broadhurstin paikkoa ei ole kuulunut edelleenkään, mutta Jääskä nousi pelastamaan tilannetta. Alkukauden peluutuksista näkee suoraan, että tämä ei ollut suunniteltua, vaan tuli pelastajana vähän kuin takarivistä. Kaikki kunnia Jääskälle, eikä ole tietenkään "väärin" nousta sieltä esiin. Suunniteltua se ei kuitenkaan ollut, vaan täällä yleisesti odotettiin esim. Hirvosen ottavan sentterin tontin.

Silti; HIFK parantaa menoaan ja on se kevään suurin musta hevonen. Jos hyvä lentokeli jatkuu, niin on saumat mennä vaikka päätyyn asti. Kunhan avainmiehet pysyvät terveinä. Liigassa ei ole tällä hetkellä yhtään jengiä, jota HIFK ei voisi voittaa pudotuspeleissä. Siinä mielessä siis Salmelaiselle propsit, että on kesän tekemättömiä hommia onnistunut paikkaamaan mukavalla tarkkuudella. Ei silti sokeuduta liikaa hyvästä jaksosta, sillä näitä on ollut aiemmillakin kausilla. Ja tuohon pisteputkeen mahtuu myös tötöilyt kotona JYPn, Pelicansin ja KooKoon kanssa. Positiivista taas se, että kärkijengit ovat välillä mankelissa IFK:n toimesta. Kyllähän me @Frankie kuitenkin molemmat lopulta odotetaan, että päästään tunnustamaan tappiomme vedonlyönnissä @BOL vastaan.
 
Fränä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parin hyvän hankinnan kautta tilannetta on kuitenkin onnistuttu korjaamaan ja Taponen nousi osaltaan pelastajan asemaan. Tämäkin on juuri sellainen asia, joka tunnistettiin tällä palstalla viime kesänä. Muistaakseni kukaan ei halunnut luopua Taposesta, vaan hänessä nähtiin potentiaali nousta jopa kannattelevaksi maalivahdiksi. Se mitä haluttiin, oli luotettava tuki rinnalle ja sitä täällä peräänkuulutetaan edelleen. Broadhurstin paikkoa ei ole kuulunut edelleenkään, mutta Jääskä nousi pelastamaan tilannetta. Alkukauden peluutuksista näkee suoraan, että tämä ei ollut suunniteltua, vaan tuli pelastajana vähän kuin takarivistä. Kaikki kunnia Jääskälle, eikä ole tietenkään "väärin" nousta sieltä esiin. Suunniteltua se ei kuitenkaan ollut, vaan täällä yleisesti odotettiin esim. Hirvosen ottavan sentterin tontin.

Lainaan tämän kohdan verran muuten ansiokkaasta viestistäsi, mutta olisin hieman yllättynyt, jos HIFK:n sisällä ei olisi luotettu Jääskään. Hän teki kuitenkin kovaa jälkeä jo viime kaudella, kun pelasi Innalan ja Koivistoisen kanssa. Toisaalta ymmärrän pointtisi siitä, etteihän Jääskän peluuttaminen näytä välttämättä pitkäjänteiseltä, kun hän näyttää ikään kuin vahingossa keskellä kautta päätyneen pelaamaan keskellä. Mutta toivon, että HIFK:n sisällä osattiin venata juuri Jääskän tasonnostoa tai paluuta viime kauden tasolle tai yli.

Jääskä näyttää vähän sellaiselta täydelliseltä palalta HIFK:n. Hänellä ei välttämättä ole sellaisia ominaisuuksia, jotka tekisivät hänestä NHL-staraa. Mutta sen sijaan hänellä on ominaisuuksia, jotka tekevät hänen ketjustaan aina hieman paremman, ja hänestä voi olla vastuunkantajaksi HIFK:ssa monen kauden ajan roolissa kuin roolissa.
 
Jääskä on loistava pelaaja ja itsekin ajattelin että kaiken mennessä hyvin voisi pelata ykkösen laidassa, vähintään kakkosen. Mutuilen silti, että edes HIFK:ssa ei ajateltu hänen pelaavan ykkösen keskellä. Jääskä on kuitenkin vetänyt laidassa silloinkin kun keskellä ovat pelanneet Pakariset ja kumppanit. Väänänenkin pelasi kolmosen senana samaan aikaan kuin Jääskä oli laidassa (en nyt tarkasta osuiko Jääskän saikku juuri tähän kohtaan). Voi toki olla, että Jääskälle rakennettiin tällaista upeaa kasvutarinaa tarkoituksella, mutta uskon silti että otti ison askeleen rivistä vähän yllättäen (vaikka kaikki potentiaalin tunnistivatkin) ja nyt Salmelainen luettelee kiitollisena Ave Mariaa huoneensa nurkassa. Toistan silti: ei ole mitenkään väärin ottaa paikkaa haltuun tuolla tavalla! Pitkässä juoksussa Jääskä ei ehkä kuitenkaan ole se pehmeäkätinen ykkösen sentteri ja ylivoimamoottori, vaan enemmän kakkosketjun miehiä (sentterinä).

Kannattajana tunnustan suoraan, että mulla on omat suosikkini ja inhokkini, ja ne näkyvät siinä miten suhtaudun heidän esityksiinsä. Esimerkiksi Palolasta en koskaan pitänyt ja mulla oli hänen kanssaan heti mittari punaisella. Jääskä taas saisi multa varmaan ikuisesti aikaa. Nämä on näitä fanien oikeuksia.
 
MJKK1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Realistisesti luulempa, että tällä kaudella tottakai mennään niin pitkälle kun vain tällä rosterilla
päästään ja otetaan se tietty alkukauden ohikausipelon ja taaperruksen jälkeen vastaan.

Kuitenkin alkukauden valuviat ( toki niitä on matkan varrella paikkailtu) ja se fakta että noi kärkijengit
voitettaisiin 4 kertaa seitsemästä, siihen en kyllä realistisesti usko.

Veikkaan, että toimistollakin on jo mietitty, että ensi kausi tulee olemaan Villen viimeisenä se The Kausi.
Toivottavasti joukkue on kasattu vaan heti alkukaudesta lähtien riittäväksi ja leveäksi maalivahteineen ja
puolustajineen. Hyökkäyvoimaa kyllä löytyy Hifk: lta aina.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt on kova. Jos otetaan otannaksi teoreettinen lätkäfanituksen kesto 50v ihmisen elämästä, ja katsotaan mestarit keväästä -72 eteenpäin, niin listan kärjessä on Tappara, 11 voittoa eli mestaruus keskimäärin 4,54 vuoden välein. toisena TPS 10/5,00 ja kolmantena Kärpät 8 mestaruudella, joka olisi tasaisen vauhdin taulukolla mestaruus joka 6,25 vuosi. En nyt jaksa muistaa, että voittivatko Mestiksessä jotain, mutta sillä ei taida olla mitään merkitystä tässä tarinassa.

Olen kuvitellut nähneeni ja kuulleeni aika paljon jääkiekkoon liittyen, mutta ensimmäisen kerran jollain on pokkaa julistaa kaikki Liiga-joukkueet alisuorittajiksi ja resurssien hukkaajiksi, koska kukaan ei ole yltänyt lähellekään tuota vaatimustasi mestaruudesta joka 3. vuosi. Pidä toi.
Miksi tartut pelkästään tuohon kolmeen vuoteen? Minähän sanoin mestaruus kolmen VIIVA viiden vuoden välein. Tuona sinun mainitsemana aikana siihen on siis pystynyt Tappara ja TPS, sekä Kärpät erittäin lähellä. Miksi HIFK ei pysty vastaavaan. Itse katselin tilastot 2000 luvulta jolloin Kärppien tahti on karvan yli mestaruus kolmeen vuoteen ja Tapparalla karvan yli viiteen vuoteen. Miksi HIFK ei tähän pysty?

Ihan varmasti pidän kiinni tuosta omasta vaatimustasosta, koska se on mahdollista saavuttaa ja sen on muut isot seurat näyttäneet. Se, että jos sinulle riittää yksi mestaruus 2000 luvulla ja sen lisäksi yksi finaali paikka, niin sitten meillä on aika erilaiset odottamat tuon resurssien käytön suhteen. HIFK on yksi sarjan isoista kaikilla muilla mittareilla, paitsi menestyksen suhteen.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Mitä vain, että saisi HIFK:n näyttämään huonolta. Jos ei muuta, niin käsitteillä piiperrystä.

HIFK on menestynyt kuuden vuoden aikana paremmin kuin yksikään muu liigajoukkue Tapparaa lukuunottamatta. Tämä on fakta. "Mutta entäs 2000-luvun alku"- huutaa Niilo.
Huutelet täällä kuudesta vuodesta ja samalla naurat, että muut ottaa vertailuun oman jakson esim 12 vuotta viimeisestä mestaruudesta? Miksi sinun 6 vuotta vertailu on sopivin mittaamaan menestystä eri seuroilla? Itse kokisin vertailun Suomen parhaasta jääkiekko seurasta esim otannalla kauan liiga on pyörinyt. Listaan voidaan laskea mestaruudet ja finaalipaikat.

Kuuden vuoden aikana tosiaan ei yhtään finaalipaikkaa EI YHTÄÄN. Todellista menestystä sanon ma. Tosin jos otat omaan listaasi vertailuksi 7 vuotta saat mukaan yhden finaalipaikan.

Olet oikeinkannattaja ja on ollut hienoa saada kaltaisesi henkilö palstalle arvostelemaan muita "faneja"

Silti uskon että sulla on näinä kuutena vuotena ollut ihan kliffaa olla IFK fani. Kaikki on hyvin just nyt ja meilläkin on jälleen mahdollisuus välieräpaikkaan, en mä sitä sano.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Miksi tartut pelkästään tuohon kolmeen vuoteen? Minähän sanoin mestaruus kolmen VIIVA viiden vuoden välein. Tuona sinun mainitsemana aikana siihen on siis pystynyt Tappara ja TPS, sekä Kärpät erittäin lähellä. Miksi HIFK ei pysty vastaavaan. Itse katselin tilastot 2000 luvulta jolloin Kärppien tahti on karvan yli mestaruus kolmeen vuoteen ja Tapparalla karvan yli viiteen vuoteen. Miksi HIFK ei tähän pysty?

Ihan varmasti pidän kiinni tuosta omasta vaatimustasosta, koska se on mahdollista saavuttaa ja sen on muut isot seurat näyttäneet. Se, että jos sinulle riittää yksi mestaruus 2000 luvulla ja sen lisäksi yksi finaali paikka, niin sitten meillä on aika erilaiset odottamat tuon resurssien käytön suhteen. HIFK on yksi sarjan isoista kaikilla muilla mittareilla, paitsi menestyksen suhteen.

Tappara on kiistaton menestyjä. Niin on Kärpätkin. Mutta onko Kärpät jotenkin erityisen paljon menestyneempi seura 8 mestaruudellaan IFK:n 7 vastaan?
Huipulta tullaan aina alas, ja Kärppien kohdalla edellinen pudotus oli aika kova, kun lattia löytyi vasta konkurssista ja Suomi-sarjassa rypemisestä. Hauska yksityiskohta on, että Kärpät taisi pudottaa Liigasta Tappara, joka taisi olla silloin Liiga-karsinnoissa mukana taistelemassa sarjassa pysymisestä. IFK:lta nuo pippalot on toistaiseksi kokematta. Mutta näillähän ei ole mitään merkitystä, kun lyhyemmän vaiheen elinkaartaan kannattanut fani näkee vain muutaman vuoden taakseen.

Mulla ei ole mitään IFK:n menestymistä vastaan. Mutta niin kauan kuin omat tehot on 0+0, niin katson olevani aika turha jätkä vaatimaan menestystä tai ylipäätään yhtään mitään IFK:lta. Mulle riittää se, että seura tarjoaa viihdettä koko rahalla. Tämän kauden aikana on käyty pohjilla ja sen jälkeen taottu 16 pelin pisteputki. Yksikään toinen joukkue ei ole pystynyt lähellekään samanlaista putkea, vaan ressukat ottavat turpaansa muutaman pelin välein. Aika säälittävää.
 
Sulla tuntuu aina löytyvän joku uusi aikajana kun lyödään faktat pöytään HIFK vs muut isot seurat. Itse otit 50 vuotta ja minä 2000 luvun ja molemmissa ajanjaksoissa ollaan kilpakumppaneita selkeästi jäljessä. Tarkastelee nyt ihan millä aikajaksolla vaan, niin HIFK alisuorittaa selkeästi suhteessa kilpakumppaneihin. Mutta olkoon aihe osaltani tässä, on varmaan aivan se ja sama mitä faktaa sulle laittaa nenän eteen, niin jankkaat vastaan.

Itse olen käynyt kausarilla 30 vuotta peleissä, toki osan tästä faijan kustantamana, mutta viimeiset 15 vuotta maksanut sen 1500-3000€ 1-2 kausarista. Kyllä mä koen, että kausarit + ostetut fanikamat yms. niin sen verran on tullut kannettua rahaa HIFKn kassaan, että maksavana asiakkaana saan myös vaatia vastinetta rahoilleni.
 
Suosikkijoukkue
Tampa
Mulla ei ole mitään IFK:n menestymistä vastaan. Mutta niin kauan kuin omat tehot on 0+0, niin katson olevani aika turha jätkä vaatimaan menestystä tai ylipäätään yhtään mitään IFK:lta. Mulle riittää se, että seura tarjoaa viihdettä koko rahalla. Tämän kauden aikana on käyty pohjilla ja sen jälkeen taottu 16 pelin pisteputki. Yksikään toinen joukkue ei ole pystynyt lähellekään samanlaista putkea, vaan ressukat ottavat turpaansa muutaman pelin välein. Aika säälittävää.
Tämäpä tämä. Jotenkin tuntuu, että joillakin henkilöillä on karannut ajatus kannattajan roolista ja mihin kannattaja voi vaikuttaa. Kausikorttilaisella on valitusoikeus sen kauden osalta ja seuraavalla kaudella kausikorttilaisen oikeus on olla ostamatta kausikorttia jos ei homma miellytä. Irtolipuilla käyvä ei osta seuraavaan peliin lippua jos ei homma miellytä. TV:stä katsova ei katso pelejä ja lopettaa tilauksen jos ei homma miellytä. Ne ovat kannattajien hommia. Jos kuitenkin elämä rakentuu niin, että pitää keskustelupalstoilla päivittäin vuodesta toiseen käydä vuodattamassa kuinka seuraamansa joukkue on paskaa, niin olisko aika irtautua sellaisesta harrasteesta joka tuottaa koko ajan mielipahaa? Kenenkään ei ole pakko seurata. Elinkautisselitys ei käy. Silloin on kyse omaa itseään vahingoittavasta pakkomielteestä ja sellainen on syytä hoidattaa pois.

Mitä tämän kauden joukkueeseen tulee, niin alkukausi oli pelillisesti hyvä, vaikka tulokset eivät olleet. Silloin puolustus toimi hyvin, mutta ongelmana oli maalipaikkojen luonti. Sen jälkeen tuli vaihe, jossa puolustus vuoti ja maalipaikkoja ei saatu luotua. Tämän jälkeen kelkka kääntyi ja myös tasaisissa peleissä ja niissä peleissä jossa HIFK on pelillisesti hieman heikompi (esim. Kärppä peli) on HIFK pystynyt ottamaan voiton. Pelillisesti ei siis ole paljoakaan muuttunut alkukauteen, muuten kuin, että HIFK on kyennyt pikkaisen enemmän luomaan maalipaikkoja ja ollut myös paljon tehokkaampi, kuin alkukaudesta. Tuurit menevät pitkässä juoksussa tasan pitää paikkansa. Se on matemaattinen tosiasia.

Nyt puolustus on pudotuspeleissä menestymiseen vaadittavalla tasolla. Samoin maalivahtipeli. Erikoistilanteet on se joka mättää. Sekä ylivoimassa, että alivoimassa HIFK on vasta sijalla 8.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse lähestyn asiaa niin, että menneisyys oli ja meni ja nyt keskitytään tulevaisuuteen. Näyttääkö HIFK:n tulevaisuus nyt paremmalta kuin esim. 10 v. sitten, jolloin edellinen mestaruus oli vielä tuoreessa muistissa? Mun mielestäni näyttää. Onko puikoissa samat henkilöt kuin silloin? On ja ei. HIFK on kuitenkin laittanut niitä aspekteja kuntoon, joissa oli 10 v. sitten pahoja puutteita ja vaikuttaa siltä, että siellä on ihan oikeat suunnitelmat olemassa, mikä onkin mukavaa vaihtelua, koska aina niin ei ole ollut.

En minäkään ole tyytyväinen siihen, että edellisestä mestaruudesta on yli 10 v. Todellakaan. Mutta olen sen verran tyytyväinen viime kausien tekemisen meininkiin, että en ole katsonut asiakseni jättää kausareitani uusimatta, koska olen kuitenkin kokenut, että HIFK on joka vuosi kasannut sellaisen jengin, jolla on ollut mahdollisuus taistella mestaruudesta. Eivät ole olleet täydellisiä jengejä, mutta urheilussa aina se paperilla paras ei voita. Mä en koe fanina olevani sellaisessa asemassa, että voin vaatia mitään. Tiedän ennakkoon, millainen joukkueen runko on seuraavalle kaudelle, kun kausikorttini vahvistan ja sitoudun vain vuodeksi kerrallaan. Mitään pakkoa ei ole ja teen valintani ihan vapaasta tahdostani. Sen jälkeen vastuu siirtyy minulle. Jos käy niin, että kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa, kausikortti jää uusimatta. Juuri tällä nimenomaisella kaudella koen, että olen saanut vastinetta rahoilleni, vaikka urheilullinen tulos jäi syksyllä pahasti vajaaksi. Olen kuitenkin saanut olla tässä vuoristoratamaisessa matkassa mukana ja siksikin mun oli helppo uusia kausikorttini pleijareihin. Ja kun tärkeitä jatkosopimuksia julkistettiin, kävin itseni kanssa lyhyet neuvottelut ensi kaudesta ja totesin, että haluan olla myös silloin mukana. Mutta en mä koe, että sitoutumalla ensi kaudeksi, HIFK on nyt luvannut mulle mitään muuta kuin sen, että seura rakentaa sellaisen joukkueen, jolla voi taistella mestaruudesta myös ensi kaudella. Pelit kentällä sitten näyttää, miten siinä lopulta käy.

Minusta HIFK pelasi syksyllä huonosti, mutta ei kuitenkaan ihan niin huonosti kuin millä tahdilla se onnistui pisteitä kerryttämään. Eli, pelillisistä heikkouksistaan huolimatta HIFK ei ollut ihan niin huono joukkue kuin mitä tulokset kertoivat. Osa tästä menee mun mielestäni ihan puhtaasti henkisen puolen sakkaamiseen, koska ei siellä nyt mitään niin suuria muutoksia tehty, jotka voisivat selittää muutoksen parempaan niin lyhyessä ajassa. Siinähän oli ensimmäinen käänne parempaan jo marraskuussa, itse asiassa kahteen kertaankin.

Loppukauden osalta mun mielestäni on selvää, että HIFK:n pelaavat maalivahdit ovat ensisijaisesti Taponen ja Halonen. Taponen kiistaton ykkönen, kunnes ei enää välttämättä sitä ole. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö HIFK:n minun mielestäni kannattaisi varautua siihen, että kaikki ei menekään suunnitelmien tai parhaiden skenaarioiden mukaan. Mitä tapahtuu, jos "jotain" tapahtuu. Enkä yksilöi tässä nyt mitä se "jotain " voisi olla, koska en halua jinxata mitään. Kuka avaa silloin luukkua, jos toinen nykyisistä veskareista ei siihen pysty? Onko se Vinni? Ja onko hän oikeasti valmis hyppäämään maaliin, jos on pakko? Mun mielestäni hän ei siihen vielä valmis ole, mutta mitäpä minä mistään tiedän. Sellainen "jotain"-tilanne voi tulla myös pelaajasta itsestään riippumattomista syistä, koska elämä yllättää. Keväällä ei voi peluuttaa yhtään sellaista pelaajaa, jonka fokus ei ole 110%:sti pelissä. Ja joskus elämässä käy niin, ettei sellainen ole mahdollista. Tämä asia on sellainen, joka valmennuksen ja Salmelaisen pitää ratkaista ennen kuin kongi kumahtaa 15.2.2023 klo 23:59.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös