HIFK kaudella 2022–2023

  • 689 718
  • 3 969

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos Dykin sopimus tehtiin sodan syttymisen jälkeen niin hinta on voinut olla ihan maltillinen.

Voisiko myös olla että Pakarinen ja Nättinen sekä Larsson tulivat mahdolliseksi sodasta johtuen. Voi olla että ei mutta mielestäni se olisi loogista. Näin ollen Rantakarin sopimuskin on voinut olla maltillinen kun enemmän on tullut pelaajia tarjolle. Jos Palolan sopimus tehtiin sodan jälkeen niin siihenkin on voinut sota vaikuttaa hintaa alentaen.

Toivon että näin on ja että siellä olisi varattu rahaa tarvittaessa myöhemmin hankittavalle sentterille, pakille ja veskarille.

Toisaalta nyt jos ei anneta Hirvosen kokeilla keskellä eikä näytönpaikkoja Kaskimäelle ja Halttuselle sekä Salinille ja Luodolle niin miksi noita junnuja sitten edes hankitaan tai otetaan mukaan.

Toisaalta nyt on tilanne että junnuista on jopa vähän ylitarjontaa ja siellä pitäisi ihan todenteolla breikata tai menettää paikkansa ulkopuolelta hankitulle pelaajalle.

Toki jos Palola tai Dyk olisi skipattu niin kokoonpanossa olisi paremmin junnuille tilaa mutta myös tilaa tehdä hankintoja.

Voihan myös olla että nyt annetaan paljon näytönpaikkoja ja joku lähtee alkukaudesta jonnekin lainalle tai pelaa junnuissa jos taso ei riitä ja loka-marraskuussa tehdään hankintoja tarpeen mukaan tai viimeistään kun joku loukkaantuu pahemmin.

Joa käy niin että veskarit breikkaa sekä Salin ja edes yksi junnu hyökkäyksestä niin Salmelaisen ja Peltosen "riskinotto" on ollut kannattavaa.

Sitteb vielä kun Rantakari, Melart ja Lyytinen sekä Kotkansalo pelaavat hyvällä tasolla niin valmennus ja Salmelainen näyttävät neroilta.

Jännä nähdä miten käy mutta turhauttavaa kyllä.
 

Hattutemppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koitetaas tehdä pientä ketjuhahmotelmaa ensi kaudeksi:

Nättinen-Koivistoinen-Pakarinen
Melart-Rantakari

Kaskimäki/Halttunen-Paajanen-Dyk
Lyytinen-Motin

Jääskä/Hirvonen-Jääskä/Hirvonen-Palola
Larsson-Salin

Tallberg- Väänänen-Karvinen
Kotkansalo

Etenkin tohon kolmoskenttään itsellä olisi kovat odotukset. Hyvin roolitettu kenttä+Palola ja Hirvonen pelasivat jo viime kaudella hyvin yhteen.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@EPK ei Eddie Larssonin tuloon sota ole vaikuttanut kuin korkeintaan ettei SHL-paikkaa haluamallaan vastuulla/palkalla ei enää lisääntyneen tarjonnan vuoksi löytynyt. Ilman sotaa Pakarinen pelaisi KHL-Narreissa. Nättisestä en tiedä mutta uskoisin että jokin muu syy ajoi miehen Suomeen. Uskon että pelipaikka olisi edelleen löytynyt vaikka Ruotsista jos olisi itse halunnut.

Palolan kanssa ei ole ollut pienintäkään järkeä tehdä sopimusta KHL:n ulkkarikadon jälkeen. Jos näin on tehty niin UTJ vaihtoon ja heti. En kyllä usko että on näin tehty mutta en olisi jatkoa kyllä antanut missään olosuhteissa.

Ja Palolan suhteen en ole sitä mieltä että olisi jotenkin kokonaisvaltaisen paska pelaaja. Oikeastaan se liike josta olen jankannut on ainoa, mutta sitäkin suurempi ongelma. Menee tilanteisiin alle kiekollisena, taklaa koostaan huolimatta eikä pelkää mennä kulmiin kiekottomana. Ihan ok kamppailija. Profiilipelaaja ei vain saisi olla sellainen että kaikki 1vs1 tilanteet kiekolla ovat lähtökohtaisesti liikkeen puutteen vuoksi hävittyjä. On tuossa jengissä paljon turhempiakin pelaajia kuten Ode Karvinen. Voi siskot ja veljet kun tulisi vuosi jolloin ei lähtökohtaisesti olisi yhtään turhaa pelaajaa mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Olet oikeassa noista soppareista. Ainakin Dyk 2v. tehtiin maaliskuun lopulla tai sen jälkeen, sillä häntä havitteli silloin vielä jokunen ruotsalaisjoukkue.
Sen kun olisi jättänyt tekemättä ja muuttamalla pakkihankintoja, olisi näyttänyt ihan toisenlaiselta. Mutta jos lehmät osaisi lentää...
Tyydyttiin keskinkertaisuuteen ja pelattiin varman päälle ja lyötiin dykille varmasti suht kallis lappu. Kai tämä on sitä kuuluisaa jatkuvuutta. Vetelee totutusti 10 pelin pätkijä kiikareilla ja runsasta yv aikaa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tai sitten muutti kyllä mutta ei suostunut maksamaan mitä tahansa pyydettiin. Ainahan itse peli on loksahtanut kyllä kohdilleen tarpeeksi nopeasti. Toivottavasti näkisimme ihmeen maalinteossa. Eli teemme vähintään samalla prosentilla maaleja paikoista kuin vastustajat. Jos näin olisi ollut esim viime kaudella olisimme pelanneet mestaruudesta....

Varmasti näinkin, toisaalta en usko Kärppien nyt ihan "listahintoja" maksavan Liigan mittapuulla tuolle tähtisikermälle, muutenhan heidän pelaajabudjettu olisi varmaan siellä 4-5milj välissä, kun kovaa nimilistaa katsoo. Marjamäellä iso osuus houkuttelevuudessa 100-varmasti, ja eiköhän siinä sitten hierottu summatkin jengille kohtuullisiksi, luulisin.

Onko Tobbella sitten mikälaisia virityksia ja mihin suuntaan ollut helmikuun jälkeen, vai ollaanko käytännössä vaan pysytty siinä peruspläänissä, niin emmehän siihen vastausta saa ellei itse kerro. Tuun nyt itte kertoo missä ne varaluistimet on ja miks vedetään terät irti olevilla tässä hei.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä laittaisin nykyisen kokoonpanon terveenä näin jalkeille:

Nättinen-Koivistoinen-Pakarinen
Hirvonen-Paajanen-Halttunen
Jääskä-Kaskimäki-Palola
Tallberg-Väänänen-Dyk

Melart-Rantakari
Lyytinen-Motin
Salin-Kotkansalo
Larsson

Ajatuksena se, että annetaan lupaaville junnuille reilusti peliaikaa nyt, kun tontteja on vapaana ja HIFK:lla on selvästi hankaluuksia hankkia uusia avainpelaajia.

Yllä oleva tuskin kuitenkaan toteutuu, sillä hyökkäyksessä on useita kokeneita rivipelaajia, joita varmaankin peluutetaan junnuja ennemmin (esim. Karvinen, Åsten ja Hede).
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Olet oikeassa noista soppareista. Ainakin Dyk 2v. tehtiin maaliskuun lopulla tai sen jälkeen, sillä häntä havitteli silloin vielä jokunen ruotsalaisjoukkue.
Sen kun olisi jättänyt tekemättä ja muuttamalla pakkihankintoja, olisi näyttänyt ihan toisenlaiselta. Mutta jos lehmät osaisi lentää...

Korjataan sen verran, että oikeasti ei ole tietoa siitä, että milloin Dykin soppari tehtiin. Tuosta, että muutama ruotsalaisseura havittelee taisi mainita yksi internet -sivusto?

Se tieto voi olla vanhentunutta, eli havittelut ja neuvottelut on käyty marraskuussa, mutta toimittaja on saanut tiedon keväällä luullen sen olevan ajankohtaista.

Itsekään en olisi tehnyt Dykin kanssa jatkoja. Jos minulta oltaisiin kysytty marras-joulukuussa, kun Dyk taisi tehdä 4 peliin 4+4, olisin saattanut vastata toisin. Joka tapauksessa tällä hetkellä minun silmiini se heikoin jatkosoppari Karvisen lisäksi.

Ehkä tästä opitaan, että voisi jättää tarkoituksella varsinkin niitä laiturinpaikkoja myöhemmin täytettäväksi. Sille paikalle, kun tunkua on ja sillä paikalla on helppo kierrättää junnuja. Varsinkin nyt kun on hyviä junnuja.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos Jääskä jatkaisi siihen mihin jäi ja Hirvonen ottaisi 2. sentterin tontin ja Kaskimäki breikkaisi niin olisihan tuo hyökkäys aika kova Palolan ja Dykin pelatessa ok tasolla.

Väänäseltä voinee odottaa myös tasonnostoa ja

Tallberg - Väänänen olisi hyvä parivaljakko. Siihen olisi helppo laittaa Teissala/Halttunen kokeilemaan tai kasata raastava nelonen pelaamaan vastustajan ykköstä vastaan laittamalla Hede, Karvinen tai Åsten mukaan.

Nyt kyllä kilpailua pelipaikoista on pitkästä aikaa jos Hede ja Teissala ovat ottaneet steppejä kesän aikana. Jos taas eivät ole niin toisen voi laittaa lainalle ja saa tilaa uudelle hyökkääjälle.

Nättinen - Koivistoinen - Jääskä
Palola - Hirvonen - Pakarinen
Kaskimäki - Paajanen - Dyk
Tallberg - Väänänen - *

*= Hede, Teissala, Halttunen, Åsten, Karvinen


Jos taas Salin on mennyt kesän aikana eteenpäin niin miksei laittaisi suoraa ykköspariin kokeilemaan. Jos olisi ykkösparin arvoinen niin sitä kautta meillä olisi kyllä kova puolustus. Salin voisi pelata myös 2. parissa Larssonin kanssa. Lyytinen - Motin olisi hyvä 3. pari. Lyytistä en laittaisi 1-2 pareihin vaan 3. pariin mieluummin sillä tuntuu että pää ei kestä paineita ja parempi hakea uutta alkua alempaa. Lyytinen ja Rantakari hyvällä tasolla ja Kotkansalon sekä Salinin breikkaus niin meillä on laadukas puolustus.

Luhanka ja Luoto haluavat saada pelipaikan Liigasta ja tekevät varmasti kovasti töitä. Auvitun menetys on harmi mutta Salinin ja Kotkansalon onnistuessa pakiston pitäisi pärjätä kiekollisessa pelissä mutta on tuolla myös puolustussuuntaan kovia pelaajia.

Melart - Salin
Larsson - Rantakari
Lyytinen - Motin
Kotkansalo
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ei pelaa/kelpaa Hirvonen sentteriksi edes U20-turnauksessa. Pelasi tänään ykkösenlaidassa. Herää vain kysymys, että miksi, jos hän olisi hyvä sentteri niin ei hän pelaisi laidassa. Eikä kyse ole siitä, että sentterit olisi jotenkin kovia Nuorissa Leijonissa. Muut sentterit Rädyn jälkeen ovat Kapanen, Mäenpää ja Helenius, hädin tuskin mahtuisivat edes hyvien Liigajoukkueiden kokoonpanoihin. Erikoista, että Hirvosesta ollana kuitenkin mitä ilmeisemmin tekemässä HIFK:n kakkossentteriä. Aika väsynyt rosteri HIFK 22-23 täytyy sanoa.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei pelaa/kelpaa Hirvonen sentteriksi edes U20-turnauksessa. Pelasi tänään ykkösenlaidassa. Herää vain kysymys, että miksi, jos hän olisi hyvä sentteri niin ei hän pelaisi laidassa. Eikä kyse ole siitä, että sentterit olisi jotenkin kovia Nuorissa Leijonissa. Muut sentterit Rädyn jälkeen ovat Kapanen, Mäenpää ja Helenius, hädin tuskin mahtuisivat edes hyvien Liigajoukkueiden kokoonpanoihin. Erikoista, että Hirvosesta ollana kuitenkin mitä ilmeisemmin tekemässä HIFK:n kakkossentteriä. Aika väsynyt rosteri HIFK 22-23 täytyy sanoa.
Kannattaisi varmaan tehdä ketjusommitelmat niin, että Hirvonen on laidassa.
Edit: Sentterit siis ovat Koivistoinen, Paajanen, Kaskimäki, Väänänen, Lundell ja ehkä Jääskä, jota kuitenkin tarvitaan laidassa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Hirvonen pelannut aiemmin MM-kisoissa keskellä vai laidassa? Jos laidassa, ehkä mennään ns. vanhojen pohjilla minimimuutoksin?
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Katoin eilisen U-20 mm joukkueen harkkamatsin et miten Hirvonen on kehittynyt ja miten pelaa keskellä. No ei pelannut keskellä, ei silloin ku Lundell oli eikä Rätyn kaa mut ykkösessä pelaa aina.

Ei mullakaan ole isoa luottamusta Hirvosen sentteri peliin.
Vähän puuttuu vielä dynaamisuus ja kamppailu voima, yhden harkkamatsin perusteella + aikaisemmilta kausilta.
Hyvää taas on et on tunnollinen ja hyvä lukee peliä, oli monesti ketjunsa varmistava pelaaja.

Olisi luottavaisempi fiilis ensi kauteen ku olisi kiinnitetty vielä tasonsa näyttänyt sena.

Ite nään Hirvosen hyvänä laiturina.

No katellaan lisää puolentoista viikon päästä alkaa u-20 mm ja kohta IFK:n harkkamatsit.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Katoin eilisen U-20 mm joukkueen harkkamatsin et miten Hirvonen on kehittynyt ja miten pelaa keskellä. No ei pelannut keskellä, ei silloin ku Lundell oli eikä Rätyn kaa mut ykkösessä pelaa aina.

Ei mullakaan ole isoa luottamusta Hirvosen sentteri peliin.
Vähän puuttuu vielä dynaamisuus ja kamppailu voima, yhden harkkamatsin perusteella + aikaisemmilta kausilta.
Hyvää taas on et on tunnollinen ja hyvä lukee peliä, oli monesti ketjunsa varmistava pelaaja.

Olisi luottavaisempi fiilis ensi kauteen ku olisi kiinnitetty vielä tasonsa näyttänyt sena.

Ite nään Hirvosen hyvänä laiturina.

No katellaan lisää puolentoista viikon päästä alkaa u-20 mm ja kohta IFK:n harkkamatsit.

Jees, enkä nyt muutenkaan olis jättäny Hurstia korvaamatta sen vanhan virren takia: "voiko senttereitä olla liikaa".
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Hassua. Itse pidän Hirvosen sentteripeliä pienimpänä HIFKn ongelmana.

Kaveri on ikäluokkansa huippuja (Niistä, jotka pelaa Suomessa), on jo pelannut 2 vuotta nuorempana Ässissä useamman pelin sentterinä. Haisee taas tää Junnun aliarviointi. Itse veikkaan, että pelaa tykkikauden sentterinä ja kauden jälkeen pelit jatkuu atlantin takana. (saa ottaa talteen ja haukkua, jos ei näin käy)

Mulle ihan sama miten joku U20 koutsi kaverin asettelee. Kyse on aina ketjukokonaisuudesta. Justhan MG pelasi MM-kisat laiturina. Se meni ihan jees.

Koivistoinen
Paajanen
Hirvonen
Väänänen

Siinä on mun järjestys. Patti on loistava 2. sentteri ja ihmettelen miten ainaisesti jaksetaan aliarvioida mestaruusjoukkueen MVPtä.

Meidän ongelmat on kyllä ihan muualla ja niistä täällä onkin jo tarpeeksi jauhettu.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Patti on loistava 2. sentteri ja ihmettelen miten ainaisesti jaksetaan aliarvioida mestaruusjoukkueen MVPtä.
Kukaan tuskin aliarvioi Pattia sentterinä, mutta kun kakkosen sentteri saisi olla mallia pelinrakentaja. Ja kun siinä oli viime kaudella hän jonka nimeä ei saa sanoa ja jota ei ole edes korvattu, niin kyllähän siinä alkaa ongelma olemaan, jos ei tosiaan Hirvosesta ole peliä tekeväksi kakkosen senaksi.. Toki Patti toimisi siinä tapauksessa tolla paikalla, jos ketjusta löytyy joku visionääri joka pyörittää peliä ja ketju olisi muutenkin balanssiin kasattu.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos kolmikon Palola, Dyk ja Lyytinen tilalle olisi hommattu kunnon pelimiehet ja jostain todellinen ykkösmaalivahti, niin olisin itse ihan tyytyväinen joukkueeseen. Nyt olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen tuohon, ei näytä hyvältä. Tuo joukkue saa venyä, että saavuttavat suoran pudotuspelipaikan...
 

F#21

Jäsen
Jos kolmikon Palola, Dyk ja Lyytinen tilalle olisi hommattu kunnon pelimiehet ja jostain todellinen ykkösmaalivahti, niin olisin itse ihan tyytyväinen joukkueeseen. Nyt olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen tuohon, ei näytä hyvältä. Tuo joukkue saa venyä, että saavuttavat suoran pudotuspelipaikan...
Niin, eikä noidenkaan tilalle olisi tarvinnut kuin hankkia ykköspakin sekä kärkihyökkääjän(/-sentterin).

Tämä kausi mittaa valmennuksen osaamisen ja antaa kyllä suuntaviivat tulevaisuudelle. Jos Peltonen vie HIFK:n finaaleihin, on hän saanut otettua joukkueesta enemmän irti ja ansaitsee pidemmän jatkon. Jos jäädään puolivälieriin, niin johdon pitää todella pohtia, miten pitkään Peltoseen kannattaa panostaa. Ja samalla saa miettiä myös Salmelaisen roolia tulevaisuudessa.

Mutta, kuten ennenkin, annan tälle joukkueelle oman kannatukseni ja mahdollisuuden. Etukäteen on helppo dumata tai jakaa pokaaleja, mutta peli lopulta kertoo totuuden.
 

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Voihan se Hirvoselle oletettu sentterin paikka olla varattu Nättiselle, ei hänelle ainakaan oikealla laidalla ole oikein tilaa.
Hirvonen - Nättinen - Pakarinen
Kaskimäki - Koivistoinen - Jääskä
Palola/Halttunen - Paajanen - Palola/Halttunen
Tallberg - Väänänen - Dyk

Myös Salinille rehtiä näytön paikkaa alakerrassa
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Voihan se Hirvoselle oletettu sentterin paikka olla varattu Nättiselle, ei hänelle ainakaan oikealla laidalla ole oikein tilaa.
Muistelisin, että joku tiesi kertoa, ettei Nättinen ole aikuisten pelejä pelannut sentterinä juuri ollenkaan? Saatan toki muistaa väärin ja lähdekään ei välttämättä ollut kovin luotettava. Mutta jos Prettyboy olisikin samanlainen hybridi kuin Sallinen, paitsi että vielä astetta kovemmilla teho-odottamilla, niin meillä ei pitäisi olla hädän päivääkään..

Siinä tapauksessa rohkeasti vaikka:

Halttunen - Koivistoinen - Pakarinen
Jääskä - Nättinen - Kaskimäki
Hirvonen - Paajanen - Palola
Tallberg - Väänänen - Dyk
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Nättinen on kyllä aivan puhdas laituri ja menisi ominaisuuksiensa puolesta hukkaan laidassa.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nättinen on kyllä aivan puhdas laituri ja menisi ominaisuuksiensa puolesta hukkaan laidassa.

Eli ei käyttöä ollenkaan?

Minä näin muuten viime yönä unta, että IFK purki yhteisymmäryksessä Olli Palolan pelaajasopimuksen, ja Palola suuntasi Ässiin.
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Miksi se sitten menisi ominaisuuksiensa puolesta hukkaan laidassa?
Laidassahan Nättinen pääsee nimenomaan loistamaan koko loistollaan. Loistava snaipperi ja alativaarallinen aina kiekossa ollessaan. Sentterinä menisi hukkaan väitän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös