HIFK Gimmat

  • 151 867
  • 911

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Sairastuminen esti valitettavasti peliin lähtemisen. Tavallaan ehkä ihan hyväkin, koska olisihan tuollaista teurastusta ollut aika masentavaa seurata.

Lähtökohdat eivät suosineet kotijoukkuetta, kun Ilves pelasi jo eilen Turussa ja kokoonpanostakin puuttui ilmeisesti sairastumisen tai loukkaantumisten vuoksi pelaajia. Joka tapauksessa eihän tuollaisia lukemia saisi näkyä pääsarjatasolla. En osannut elätellä toiveita Ilveksen voitosta, mutta tällainen romahdus ei ole hyvä merkki. Ilveksen peli ei ole ollut erityisen hyvää viime aikoina ja eilenkin venyivät hädin tuskin jatkoaikavoittoon Kupittaalla, vaikka varsinaisen peliajan tappiokaan ei ollut kaukana. Tämän päivän ottelua en nähnyt, joten olen vain tilastojen varassa.

Tämä kausi on näyttänyt etenevän pistesakoista huolimatta ennakoidusti HIFK:n ylivoimaisena voittokulkuna. Varmaan kivaa HIFK-kannattajan näkökulmasta, mutta syö todella paljon sarjan jännityksestä ja viihdearvosta, kun mestari ja yksittäisten otteluidenkin voittaja on lähes varma jo ennen kauden alkua. Aiemmin ylivoimainen joukkue on ollut Kiekko-Espoo/Blues tai joskus historiassa Ilves, JYP, Shakers jne. Ilmiö on siis ollut naisten pääsarjatasolla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onhan toi Gimmojen meno aikamoista, Ilves-HIFK 51 min. 0-10, Liikala 3+4 ja Pejzlova 4+2.

edit. 0-11 päättyi ja puhtaalla pelillä jatketaan kärjessä. Liikala 4+4, Pejzlova 4+3, Rantamäki 1+4. Pejzlova nyt pistepörssin ykkösenä 14 matsin jälkeen lukemin 20+26=46
Kärkikamppailu.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Sairastuminen esti valitettavasti peliin lähtemisen. Tavallaan ehkä ihan hyväkin, koska olisihan tuollaista teurastusta ollut aika masentavaa seurata.

Lähtökohdat eivät suosineet kotijoukkuetta, kun Ilves pelasi jo eilen Turussa ja kokoonpanostakin puuttui ilmeisesti sairastumisen tai loukkaantumisten vuoksi pelaajia. Joka tapauksessa eihän tuollaisia lukemia saisi näkyä pääsarjatasolla. En osannut elätellä toiveita Ilveksen voitosta, mutta tällainen romahdus ei ole hyvä merkki. Ilveksen peli ei ole ollut erityisen hyvää viime aikoina ja eilenkin venyivät hädin tuskin jatkoaikavoittoon Kupittaalla, vaikka varsinaisen peliajan tappiokaan ei ollut kaukana. Tämän päivän ottelua en nähnyt, joten olen vain tilastojen varassa.

Tämä kausi on näyttänyt etenevän pistesakoista huolimatta ennakoidusti HIFK:n ylivoimaisena voittokulkuna. Varmaan kivaa HIFK-kannattajan näkökulmasta, mutta syö todella paljon sarjan jännityksestä ja viihdearvosta, kun mestari ja yksittäisten otteluidenkin voittaja on lähes varma jo ennen kauden alkua. Aiemmin ylivoimainen joukkue on ollut Kiekko-Espoo/Blues tai joskus historiassa Ilves, JYP, Shakers jne. Ilmiö on siis ollut naisten pääsarjatasolla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Hah! IFK:n kannattajana kukaan ei ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa, varsinkaan jääkiekon osalta. Hymiö.

Mutta ei mestaruus ole varma, parin avain pelaajan puuttuminen määrittäisi liikaa sitä. Ja toisaalta Holopaisen Kalpa ja Kiekko Espoo on kovia vastustajia finaalissa. IFK pelaa hyvin häntäpään joukkueita vastaan mutta melkein poikkeuksessa huonoimmat pelinsä Espoota vastaan kun ei ole vielä kokemusta siitä, että pitäisi pelata sääntöjen rajamailla tai jopa sikaa jos vastustajakin pelaa.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ketjua ylös.

IFK jatkaa edelleen puhtaalla pelillä, eilen kaatui Kärpät himassa 5-0. Kokoonpanosta puuttui Pejzlova, Rantamäki, Liikala sekä pakeista Saukkonen ja useita Akatemian pelaajia kokoonpanossa. Ykköskentän puuttuessa muu jengi saa hyvin peliaikaa ja Vanhanen tekee kovaa tulosta. Eilen 3+2.

Tänään TPS vastassa ja taas lisää puuttuu pelaajia, pakeista hyvin pelannut Andersson.

En tiedä miksi koko ykköskenttä puuttuu jo toista viikkoa. Kaikki eilen hallilla ja ihan hyvässä kondiksessa näyttivät olevan. Mietin että onko jopa kyse siitä, että huilaavat kun jengillä menee hyvin ja annetaan näytön paikkaa alempien ketjujen pelaajille.

Erityishuomio, jota jo viime kaudella ihmettelin; muiden jengien vaihtopenkki käyttäytyy matsista toiseen todella nolosti. Jos IFK:n pelaaja kaatuu, menettää kiekon, harhautetaan tms. vastustajan vaihtopenkki ulvoo ja kiljuu. Kuulostaa jotenkin todella lapselliselta ja nololta. Varsinkin kun itse ei tehdä pelissä maaliakaan eikä juuri päästä paikoillekaan. Koko sinä aikana kun IFK:lla on ollut naisten joukkue, ei IFK:n penkki käyttäydy näin lapsellisesti. Jopa Suomen olympia urheilijoiden joukkue, eli Kuortane, tekee tätä samaa siinä missä Kiekko Espookin, mutta olen ylpeä siitä, että IFK:n pelaajat eivät ulvo penkillä vaan tsemppaavat omiaan.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketjua ylös.

IFK jatkaa edelleen puhtaalla pelillä, eilen kaatui Kärpät himassa 5-0. Kokoonpanosta puuttui Pejzlova, Rantamäki, Liikala sekä pakeista Saukkonen ja useita Akatemian pelaajia kokoonpanossa. Ykköskentän puuttuessa muu jengi saa hyvin peliaikaa ja Vanhanen tekee kovaa tulosta. Eilen 3+2.

Tänään TPS vastassa ja taas lisää puuttuu pelaajia, pakeista hyvin pelannut Andersson.
Juu ja noiden mainittujen lisäksi puuttuu vakiorosteriin kuuluvista pelaajista Korhonen, Suhonen ja mm. Vihervuorikin eli kovasti on nyt haasteita sillä saralla mutta akatemiasta nostetut mimmit ovat pelanneet ihan hienosti nämä viimeiset pari peliä mitä olen nähnyt.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Erityishuomio, jota jo viime kaudella ihmettelin; muiden jengien vaihtopenkki käyttäytyy matsista toiseen todella nolosti. Jos IFK:n pelaaja kaatuu, menettää kiekon, harhautetaan tms. vastustajan vaihtopenkki ulvoo ja kiljuu. Kuulostaa jotenkin todella lapselliselta ja nololta. Varsinkin kun itse ei tehdä pelissä maaliakaan eikä juuri päästä paikoillekaan. Koko sinä aikana kun IFK:lla on ollut naisten joukkue, ei IFK:n penkki käyttäydy näin lapsellisesti. Jopa Suomen olympia urheilijoiden joukkue, eli Kuortane, tekee tätä samaa siinä missä Kiekko Espookin, mutta olen ylpeä siitä, että IFK:n pelaajat eivät ulvo penkillä vaan tsemppaavat omiaan.
Tämä taitaa olla joidenkien naislajien tapa. Ainakin salibandyssä naiset käyttäytyvät osin samalla tavalla. Myönnän kaiken tuollaisen kuulostavan erittäin nololta ja toivottavasti ymmärtävät sen itsekin jossain vaiheessa.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kokoonpanosta puuttui Pejzlova, Rantamäki, Liikala sekä pakeista Saukkonen ja useita Akatemian pelaajia kokoonpanossa.
En tiedä syytä, mutta veikkaisin yhdeksi syyksi tällä hetkellä jylläävää tautitilannetta koronan ja sekä kausitautien suhteen. Joko pelaajille on iskenyt jokin tauti tai sitten ainakin oletusarvoisten maajoukkuepelaajien kohdalla vältetään riskejä sairastumisen suhteen. Toki osa maajoukkuepelaajista on pelannut ihan normaalisti, joten se on hieman ristiriidassa ainakin terveenä tapahtuvan tautien välttelyyn. Varsinkin, jos pelaajia on kuitenkin bongattu katsomosta.

Sarjatilanne ja otteluohjelma edellisen maajoukkuetauon jälkeen on mahdollistanut kuitenkin sen, että tappioton HIFK voi antaa ihan hyvin vastuuta muillekin kuin ykköstykeille. Surullista, että Naisten Liigan tilanne on tuollainen, mutta minkäs teet. HIFK:n täytyy varmaan perustaa edustuksen, akatemian ja challenger-joukkueen lisäksi vielä myös challenger-akatemiajoukkue.

Jos poissaoloissa on kyse sairastamisesta, niin onneksi ensi viikonlopun jälkeen on Naisten Liigan osalta reilu kuukausi aikaa parannella taudit pois. Tammikuussa sarjan olemassaolon vielä muistavat näkevät sitten huippupelaajat terveenä kaukalossa.
 
Kaikki viesteissä mainitut pelaajat himamatseissa hallissa katsomossa joten ei varmaan flunssaa tms..
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään oli gimmojen vuoro hävitä kun K-Espoo haki pisteet pirkkolasta 0-3 voitolla. Kokoonpanon murheet on kyllä jo melko isot kun tänään poissa oli aiempien lisäksi Locatelli joten melko ohkaiseksi käy puolustus kun puuttuu Locatelli, Saukkonen, Palin ja Vihervuori ja vaikka nämä akatemiasta nostetut mimmit ovat pelanneet aivan hyvin niin tälläisessä kärkipelissä se kärjen kapeus vähän jo näkyi. Hieno taistelu silti ihan jokaiselta punapaidalta ja eteenpäin.

Illan päätähti oli kuitenkin päätuomari joka oli aivan väärässä paikassa pillinsä kanssa. Kaikkein erikoisin tilanne oli kun Espoon hyökkääjä ajoi maalille ja Pere #29 tuli perässä ja tuomari katsoi tilanteen olevan rankkari ja kädet pään päälle... No sitten jäähyaitioon ohjattiinkin Andersson #7 ja sitten täytyikin jo pitää linjurin kanssa palaveri ja lopputulos oli että Andersson pois boksista ja rankkari näyttöön uudestaan.

Edellämainitun lisäksi IFK kyseenalaisti Espoon ensimmäisen maalin kohdalla maalivahdin häirintää mutta tilannetta ei tuomarin mielestä tarvinnut tarkastaa videolta mutta kun IFK sai hetkeä myöhemmin kiekon maaliin niin videolle lähdettiin heti ja kuten tulos kertookin niin maali hylättiin.

Tuo ei tietenkään ole Espoolta mitään pois, he voittivat tänään maalintekokilpailun mutta kyllä tuo tuomaritoiminta on vaan välillä todella luokatonta.
 
Sanoisin että IFK:lla oli jopa sauma voittaa kokoonpanosta huolimatta, sillä paikkoja oli mutta ei saatu maaliin. Espoo taas teki 2 ylivoimalla ja ylivoimaa tarjottiin todella kevyistä tilanteista.

Ehkä kuitekin hyvä välillä myös hävitä ja hyvä että nuoret saavat peliaikaa ja tärkeää kokemusta. Vaikuttaa että seuraavan 3 vuoden aikana IFK pystyy nostamaan Akatemiasta ihan tasaiseen tahtiin pelaajia ja luulen että joukkueen kompetenssi taidon, vauhdin ja voiman suhteen tulee kasvamaan. Nythän ero 1-2 ketjujen ja 3-4 ketjujen välillä on valtava. Ehkä tulevaisuudessa tuo ero tulee kavenemaan.
 
Ehdottomasti oli. Mitään syytä mihinkään masisteluun ei jengillä ole vaikka takuulla korpeaakin ja nämähän vaan pitkässä juoksussa kasvattavat tuota jengiä. Taistelivat hienosti ja monessa kohtaa kontrolli oli meillä. Ja kyllä, ylivoimaa tuli kyllä todella erikoisista tilanteista.

Minä henk.koht. tykkään aivan pirusti tuosta että nuoria uskalletaan peluuttaa niin miesten puolella kuin naisissakin. Se kaikkein parhaiten heitä kuitenkin kehittää. Ja totta tuokin että erot ketjujen välillä on isohkot mutta kuten sanoit niin varmasti ne vielä tasoittuvat tällä menolla.
 
tommy36

Kyllä tässä alkoi jo vähän haaveilemaan noita otteita seuratessa, että IFK tekee sen ihmeen, ettei häviä peliäkään kaudella. Harmillista siis, että tämä ei sitten toteutunut.
Mikäs hyppykuppa siellä on menossa, kun tosiaan tuollainen määrä pelaajia poissa, vai onko IFK kirous iskenyt jo naisiinkin (tai siis oletettuihin, ettei kukaan loukkaannu)?
 
Viimeksi muokattu:

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Gimmoille kauden toinen tappio luvuin 5-4 HPK:n vieraana. Taitaa edelleen olla paljon poissaoloja? Osaako kukaan avata syitä tarkemmin? Kuitenkin aika moni ykköskorin gimma pois samaan aikaan? Ja jos he ovat vielä olleet katsomassa pelejä, niin jotenkin oudolta kuulostaa?

Ennen tätä poissaolosumaa niin täydellistä dominointia, että tappioton runkkari/kausi olisi ollut täysin mahdollinen! Todella harmi homma.

Nyt tulee tauko hyvää paikkaan ja sarja jatkuu ilmeisesti vasta 12.1.24, joten Gimmoilla on hyvin aikaa saada rivit takaisin kasaan.
 
Koko 1. kenttä, 1. parin ja 2. parin sekä 3. parin pakki poissa sekä 3 runkopelaajaa. 9 puuttujaa sius aika paljon. Ilmeisesti jotain vammaa koska kaikki olleet parissa matsissa hallilla katsomassa matsia.

Vaikea uskoa että ennen taukoa pelaisivat vikat 4-6 (?)peliä nykyisellä kokoonpanolla siksi että kaikki saisi peliaikaa..
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gimmoille kauden toinen tappio luvuin 5-4 HPK:n vieraana. Taitaa edelleen olla paljon poissaoloja? Osaako kukaan avata syitä tarkemmin? Kuitenkin aika moni ykköskorin gimma pois samaan aikaan? Ja jos he ovat vielä olleet katsomassa pelejä, niin jotenkin oudolta kuulostaa?

Ennen tätä poissaolosumaa niin täydellistä dominointia, että tappioton runkkari/kausi olisi ollut täysin mahdollinen! Todella harmi homma.

Nyt tulee tauko hyvää paikkaan ja sarja jatkuu ilmeisesti vasta 12.1.24, joten Gimmoilla on hyvin aikaa saada rivit takaisin kasaan.
Mitään tietoja ei itsellä ole mutta silmähavaintoihin perustuen suurin osa on alavartalovammoja ja ainakin kaksi ylävartalovammaa tullut havaittua. Liikala, Pejzlova, Locatelli ovat sellaisia ettei pysty hallilla nähtynä sanomaan mitään että mikä on kenelläkin. Tänään pelasivat samalla kokoonpanolla kuin perjantainakin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gimmoille kauden toinen tappio luvuin 5-4 HPK:n vieraana. Taitaa edelleen olla paljon poissaoloja? Osaako kukaan avata syitä tarkemmin? Kuitenkin aika moni ykköskorin gimma pois samaan aikaan? Ja jos he ovat vielä olleet katsomassa pelejä, niin jotenkin oudolta kuulostaa?

Ennen tätä poissaolosumaa niin täydellistä dominointia, että tappioton runkkari/kausi olisi ollut täysin mahdollinen! Todella harmi homma.

Nyt tulee tauko hyvää paikkaan ja sarja jatkuu ilmeisesti vasta 12.1.24, joten Gimmoilla on hyvin aikaa saada rivit takaisin kasaan.
Joo alkaa jo kohta vähän huolestuttamaan nämä esitykset. Mikä hitto siellä on oikein menossa?
 
Puustaga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra, Marigold Iceunity, Liverpool
Gimmojen sivuilla ei ole tällä kaudella ollut yhtään otteluraporttia. Jotain väliraportteja sentään on ollut. Olisihan se hienoa jos samaan tyyliin kuin edareilla kokoonpanot ja loukit ilmoitettuna.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Gimmojen sivuilla ei ole tällä kaudella ollut yhtään otteluraporttia. Jotain väliraportteja sentään on ollut. Olisihan se hienoa jos samaan tyyliin kuin edareilla kokoonpanot ja loukit ilmoitettuna.
Jep.. Kun puhutaan toiminnan sekä naislätkän tunnettuuden sekä arvostuksen kehittämisestä ja parantamisesta, niin kyllä yksi ensimmäisiä askeleita olisi viedä ne omat kotisivut sinne ammattimaiseen suuntaan..
 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics
Terve kaikille palstalaisille!

Uutena kynäilijänä ajattelin osallistua tähän keskusteluun Gimmojen loukkaantumistilanteesta. Hyvin varmana tietona iso osa nyt loukkaantuneena olevista pelaajista palaa tammikuun aikana kokoonpanoon, joten älkää olko huolissaan!

Loukit olleet suureksi osaksi huonoa tuuria ja osalla pelaajista on pelattu joulun alla ns. varman päälle eikä kiireellä palattu pelaavaan kokoonpanoon kevättä silmällä pitäen!
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Gimmoilla nyt jokin pahakin suvanto menossa, kun nyt tunnutaan häviävän eikä alkukauden lennosta ole tietoakaan? Odotin niin puhdasta sarjaa gimmoilta. ettei vaan ole käynyt miesten valmennus siellä jakamassa osaamistaan?
 
Näköjään puuttuu edelleen kärkipelaajia kokoonpanosta ja sen jälkeen tulos on tuo. IFK ei pärjää jos 3/6 kärkipelaajaa puuttuu jos vastassa top 5 jengit.
 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics
Gimmat näemmä saaneet nyt jalkeille joukkueen millä kauteen starttasi ja palannut voittojen tielle. Tänään hallilla katsomassa KalPa peliä ja aika suvereenia hallintaa pääsääntöisesti IFK:lta. Muutama heikompi vaihe (tai KalPa paransi peliään), mutta kypsä 60min.

Lisäksi Palinin ja Anderssonin paluu n18 kisoista toi apuja pelin avaamiseen. Myös Vihervuori pelasi pirteästi oltuaan tovin sivussa!

Kevättä kohti!
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on ilmeisesti sairastupa tyhjä ja homma takaisin raiteillaan, kun HPK kaatui kärkikamppailussa. Harmi kyllä jos tuo kyykähdys maksaa runkosarjan voiton, mutta aika lailla omissa käsissä se on vieläkin.

Vilkaisin Nordiksella välillä tilannetta ja tilastot näyttivät jossain toisen erän alkupuolella, että Kiia Lahtinen olisi vaihdettu maalilta pois 1-1-tilanteessa, mutta se katosi tilastoista pian. Fake News ilmeisesti? Nyt ainakin näyttää, että pelasi koko pelin.
 
Lahtinen pelasi kyllä koko pelin ja otti tärkeitä koppeja. Aika tahmealla jalalla IFK oli tänään verrattuna sunnuntain KalPa peliin. Liekö myöhäinen peliaika arkena vaikuttanut, että terävin kärki on pois.

Tärkeät pisteet jäi kuitenkin Pirkkolaan! Loput pelit kun hoitaa on runkosarjan voittaja
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös