Kyllähän IFK:lla ihan hyvät asemat on loppukaudeksi, jos ja kun sarjapaikan säilyttäminen on se ykkösprioriteetti. Joukkueella on 32 pistettä kasassa, ja uskoisin kahdesta KTP -pelistä tulevan ainakin kolme pinnaa lisää. Vaikkakin kotipelit Lahtea ja Interiä vastaan, sekä vieraspeli Tammelassa on tiukkoja matseja, en pitäisi sitä suurena yllätyksenä jos noista jotain matkaan tarttuisi. Vaikka nyt ennätystasainen sarja on menossa, ei 35 pisteellä ole Veikkausliigasta koskaan pudottu.
Ei mikään helpoin tilanne ollut Lahteen lähteä, se odotettu suvantovaihe päällä ja peli umpisolmussa kahden kotitappion myötä. Honsu oli ilmeisen hyvin joukkueen sytyttänyt, ja varmasti iso näytönhalu oli kundeilla pelata. Siinä mielessä toki Lahti-away tuli "hyvään" saumaan, kun joukkueelta ei oikein kukaan mitään odottanut. Lahti on vaikea paikka vierasjoukkueille, ja kotijoukkueella tähtäimessä vahvasti europaikat. Rennolla ja määrätietoisella pelaamisella kuitenkin tehtiin murhaavaa jälkeä, ja toivottavasti samalla pelisysteemillä lähdetään KTP:n kimppuun. Voittavaa kokoonpanoa on aina ikävä lähteä sörkkimään, mutta on siellä silti vaihtoehtoja pelipaikoille. Rahimin tilanne on vähintään omituinen, kun ei mies ilmeisesti loukkaantunut ole, mutta ei silti ollut joukkueen kokoonpanossa parissa viime ottelussa.
Honsu voisi melkein ottaa lopuille vierasreissuille Muden tsygän lainaan, kun kundit näköjään haluaa pistää valmentajankin välillä tiukoille.
Toivottavasti lätkä-IFK:n puolelta tulisi jengiä messiin Soneralle keskiviikkona, kotiyleisön tuki on taas iso juttu kun pelataan näitä syksyn pelejä.
Tulipa mieleen, että tämän voiton myötä SJK on ainoa jengi, jolta HIFK ei ole vienyt pistettäkään - sama tilanne kuin vuonna 2012 Ykkösessä. Jospa tilastopiste/pisteet tulisi vihdoin reilun viikon päästä maanantaina.
Jos en ihan väärässä ole, ei IFK ole voittanut SJK:ta koskaan. Ei ois huono paikka tehä tähänkin asiaan muutos vielä tämän kauden puolella.