HIFK fanitoiminta ja -matkat kaudella 2013–2014

  • 108 971
  • 303

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aika jännä yleistys. Minä ymmärsin, että "huora" yms. huudoista oli valitettu B5:n nuorille SaiPa-ottelun jälkeen, kun yhdessä chantissa oli jotain "tuhmia sanoja" käytetty. Eilisessä Blues-ottelusta taas nämä huorahuudot lähtivät pääosin vanhemman kaartin toimesta yläriveiltä, joten "jonne" on aika outo kutsumanimi jos näitä kyseisiä herroja tarkoitat.

Pelistä on kuitenkin kannatusta se 99%, jos ne muutamat turhautumisen aiheuttamat kirosanat siellä seassa aiheuttavat teille mielipahaa niin suosittelen siirtymään johonkin muuhun katsomoon.

Ei kannata myöskään sieltä nimimerkin takaa ja varsinkaan noilla ikävuosilla alkaa hyppimään kenenkään silmille. Varsinkaan niiden, jotka ovat katsomossa olleet luultavasti ennen syntymääsi. Liian ahne meno pojilla (jonneilla) nyt tässä hommassa.
Olettaen että nimimerkkisi vuosi tarkoittaa syntymävuottasi, olit Hirson loikan aikaan noin kymmenen vuotias. Seurasitko todellakin IFK:ta aktiivisesti ja koskettiko Hirson loikka silloin SINUA niin paljon, että koet tarpeelliseksi huoritella katsomossa vai teetkö sen vain koska se niin viileetä?
 
Sleep

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Turha sinun on ottaa ikää mukaan jos se sinulle on joku meriitti olla vanhempi. Se ei poista tai tuo viisautta asiaan.

Fanikatsomo oli kyllä hyvä eilen ja vaikka porukkaa ei hallilla ollut kummoisesti, niin tunnelta oli laadukas. Omille vanhoille pelaajille ja omalle joukkueelle kuittailu on saatava pois fanista kuin fanista, mutta varsinkin ryhmistä. Jos sen jälkeen joku faniryhmien ja katsomoiden ulkopuolinen huutelee niin saavat yksin hävetä.
 
Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Turha sinun on ottaa ikää mukaan jos se sinulle on joku meriitti olla vanhempi. Se ei poista tai tuo viisautta asiaan.

Ikä oli vain jokin tuossa johon rinnastin sen "vihan" mitä Hirson loikkaus on näille aiheuttanut vaikka tuskin ovat miestä ikinä edes jokeripaidassa nähneet ja samalla ihmetellään miksi ne isot pojat saa olla tykkäämättä.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Niin, en tiedä onko minun sisälukutaidossani vikaa kun käsitin että Late97:n mukaan huorittelut lähtivät juuri tämän vanhan kokeneen kaartin toimesta.
 
wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noin yleisesti, olen katsellut oikein tyytyväisenä uuden fanikatsomon menoa ja se on selkeä parannus entiseen. Mutta edelleen väitän, että jos laulajien/huutajien määrää halutaan tuosta kasvattaa, se katsomo pitää todellakin saada päätyyn josta näkyy ja kuuluu paremmin.

Pointtina se, että isompaan katsomoon on helpompi liittyä spontaanisti mukaan. Nykyinenkin stondis on sellainen tarkkaan rajattu karsina täynnä väkeä - se on aika kova kynnys mennä uutena sekaan. Jos faneille olisi varattu isompi katsomonosa kuin mitä niitä faneja oikeasti on, olisi paljon helpompi vain kävellä katsomoon ja liittyä mukaan.
 
Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Mikä katsomo on ollut yleensa HIFK:n fanikatsomo Barona Areenalla?
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta kaikki huorittelu on naurettavaa, säälittävää ja herättää lähinnä myötähäpeää.

Ilmoittaudutaan tähän samaan kerhoon. "Loikkauksia" ei tarvitse hyväksyä ja puupäisimpien edes ymmärtää, mutta ala-arvoinen käytös on ala-arvoista käytöstä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ilmoittaudutaan tähän samaan kerhoon. "Loikkauksia" ei tarvitse hyväksyä ja puupäisimpien edes ymmärtää, mutta ala-arvoinen käytös on ala-arvoista käytöstä.

Tämähän menee varsin älyttömäksi kiistaksi sukupolvien välillä.

Jonneilta olisi ihan kiva kuulla miksi ei voi pitää kunnon älämölöä ja noudattaa samalla yleisesti hyväksyttyä käyttäymistä?

Urpoilu ei tee kenestäkään hyvää fania. Hauskaahan tässä on se, että aika moni näistäkin saattaa palata tähän ketjuun kymmenen vuoden päästä ja mietiskellä kuinka olihan se touhua silloin enkä tekisi uudelleen.
 
Ölly

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cardiff City
Onko kahden viikon päästä perjantaina 18.10 suunnitteluja Jereä kohtaan? Mielestäni ansaitsee sen. Kyseessä kaikkien aikojen pahin siirto, vertaisin Messin siirtoa Madridiin. Jere sai IFK:lta niin paljon, olisiko hengissäkään ilman, ja kiitoksena pukee pellepaidan päälleen. Aivan uskomatonta ja anteeksiantamatonta. Ruutua ei noteerattu pari vuotta sitten ollenkaan johon olin pettynyt, toivottavasti tällä kertaa reagointi on eri ettei vaan istuskella hiljaa et jaahas siellä se Jere pelailee narreissa.
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Lukko - HIFK, La 12.10. klo 17:00, Kivikylän Areena, Rauma
[Matka + lippu 35 €]
[Pelkkä matka 25 €]
[Pelkkä lippu 16 €]

ELMO Sports & Grill avataan matkalaisia varten klo 11:30. Pääset sateelta suojaan, mutta suun ei tarvitse pysyä kuivana.

ELMO Sports & Grillin faniedut kotiottelupäivinä, vierasfanimatkapäivinä
Carlsberg III 0,5 l 5,00 €
Lonkero 0,33 l 4,50 €
Crowmoor 0,4 l 5,00 €
Ruoka-annokset -10 %

Etu on laskukohtainen fanikortin omistajalle, jäsenkortti näytettävä ENNEN tilaamista.

Matkan hinta sisältää meno-paluu bussikuljetuksen laadukkailla Lehtimäen Liikenteen turistibusseilla sekä seisomapaikkalipun. Pääsyliput jaetaan fanibussin saavuttua pelipaikalle noin 45 min. ennen ottelun alkua. Paikkoja on varattu 160 IFK-kannattajalle.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com torstaihin 10.10. klo 24:00 asti. Paikkoja varatessa on maksettava 15 € varausmaksu ennakkoon, kaikilta matkalle osallistujilta vaaditaan Fan Club -jäsenyyttä. Jäseneksi voit liittyä IFK-fanipisteessä F1-katsomon kohdalla tai fanisivujen kautta. Matsilipun voit varata myös ilman bussikyytiä, tai pelkän kyydin jos haluat itse ostaa lippusi istumaan.

HUOM! Lähtöpaikkana kaikilla tämän kauden fanimatkoilla on Kampin metroasema (Elmo Bar / Salomonkatu). Lauantaina 12.10. Raumalle lähdetään klo 12:30. Paluu Helsinkiin tapahtuu välittömästi ottelun päätyttyä, arvioitu paluuaika Kampin metrolle on noin klo 23:00.

Kivikylän Areena
Nortamonkatu 23
26100 RAUMA

HIFK Fan Clubin vierasmatkasäännöt

1. Fanimatkat ovat avoimia kaikille IFK-kannattajille, mutta osallistujien tulee olla Fan Club-jäseniä
2. Fanimatkat varataan hyvissä ajoin etukäteen IFK-kotiotteluissa tai sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com, matkoille ilmoittautuessa maksetaan varausmaksu
3. Kaikki osallistujat edustavat HIFK Fan Clubia ja haluamme koko faniryhmän käyttäytyvän asiallisesti jokaisessa ottelussa IFK:ta kannattaen.
4. Häiriköinti tai aggressiivinen käytös matkalla tai jäähalleissa johtaa porttikieltoon koko kaudeksi.
5. Vakavista järjestyshäiriöistä seuraa Fan Club-jäsenyyden menettäminen.

Olet lämpimästi tervetullut iloitsemaan IFK-fanien seuraan vieraskentilläkin, luonnollisesti kauniin punaiseen pukeutuneena.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Käsittääkseni HIFK on kutsunut vuoden 83 pelaajat ensi viikolla kotipeliin. 30-vuotiskekkeriä tms.

Onko tyon yhteydessä jotain fanien toimesta
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Menikö muuten nyt tämä seisomakatsomouudistus ihan putkeen? Siellähän kulmauksessa näyttää ainakin 50% porukasta ISTUVAN paikoillaan, osin samoja naamoja vanhoilla paikoillaan ISTUMASSA ja parikymmentä jannua seisoo ja huutaa keskellä. Olisi varmaan itsekin pitänyt vaan pitää vanha paikka, koska siellä on ihan ok istuskella SEISOMAKATSOMOSSA.

Pelistä on kuitenkin kannatusta se 99%, jos ne muutamat turhautumisen aiheuttamat kirosanat siellä seassa aiheuttavat teille mielipahaa niin suosittelen siirtymään johonkin muuhun katsomoon.
Olen täysin samaa mieltä, ihmettelen suuresti miten joku voisi väittää loikkaajalla olevan suurempi IFK-sydän kun seurauskollisuutta vaalivia faneja. Itse huorittelen ja vihaan kaikkia vihollisille loikkaaville, oli se sitten Hirso, Peltonen tai Simo, kysymys kuuluu, tekeekö se minusta jotenkin huonomman IFK fanin jos en arvosta tämän kaltaista toimintaa.

Natsikorteista nousee toinenkin kysymys, kovin on mennyt tämä fanitoiminta kummalliseen suuntaan, netissä huudellaan faniryhmille kun ne on joko huoritellut tai vihannut, jengiä/pelaajaa ja kutsutaan faneja huoriksi ja seksuaalivähemistöiksi. Mistä tälläinen yhtälö johtuu, vihollisjengejä ei saa vihata, mutta omia faneja täytyy huoritella ja vihata koko sydämmellä.
Joo. Kyllä taitaa mulla olla pikkuhiljaa vuodet täynnä fanikatsomossa ja katsomossa ylipäätään. Nykyään näkee niin hyvin noita matseja tv:stä ja netistä + NHL Gamecenter, että vittu mä en jaksa. Jääkiekko on sivistyneiden ihmisten laji, potkupallo on kehitysmaalaji. Kannatuskulttuurin tulisi olla sen mukaista. Huorittelu ja vihaaminen ei oikein istu kalustetuissa huoneissa kasvatettujen hyvinvointikermapersekakaroiden suihin. IFK on minulle aina edustanut kovuuden lisäksi mm. herrasmiesmäisyyttä, tuollainen huorittelupaska tulisi kitkeä välittömästi ja lopullisesti.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Käsittääkseni HIFK on kutsunut vuoden 83 pelaajat ensi viikolla kotipeliin. 30-vuotiskekkeriä tms.

Onko tyon yhteydessä jotain fanien toimesta

Näistä juhlaotteluista tulee aina varma HIFK:n floppipeli, kun kaikki nykyiset pelaajat yrittävät stuntata "matti hagmania" ja "hexi "paul coffey" riihirantaa".
 
LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä toi on muuten fakta, nämä juhlaottelut ovat aina, yli seurarajojenkin, jo valmiiksi tuhoon tuomittuja. Niistä ei "koskaan" juhlittava poistu juhlivana osapuolena.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
'Me noustaan ykköseen' lauloivat nuoret miehet eilen. Ymmärtääkseni pelaamme jo Suomessa korkeimmalla sarjatasolla tai sitten minulta on mennyt jotain pahasti ohi :)

Tuntuu enimmäkseen siltä, että mullikuoro on tullut esiintymään, ja peli on vain pakollinen paha siinä sivussa. Lopussa kun IFK:lla oli tsemi päällä ja maalia haettiin tosi ikenissä olisi entiseen tyyliin toivonut HIFK-huutoja ja taputuksia kannustamaan joukkuetta eikä suinkaan kuoromölinää. Eikö sitä biisiä voi keskeyttää kun tilanne tulee päälle?
 
Mr.Nacho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors

Taisi olla viittaus siihen että Jalkapallojaosto pelaa paikasta ykkösdivarissa kun eilen voittivat lohkon, eli ei ihme että Nordiksessa juhlittiin sitä. Muutenkin taisi lohkovoitto vaikuttaa tunnelmaan koska eilen oli erittäin hyvä mökä, selvästi kauden paras suoritus, hienoa duunia "uusnatsit"!

Tuskin kukaan muu tulee halliin esiintymään kun cheerleaderit ja taitoluistelijatyttö, fanikatsomolaiset ovat sielä kannustamassa jengiä ja paremmin ovat tehneet sitä kun aikaisempina vuosina. Itse kuulin erittäinkin paljon tota IFK huutoa eilen, jopa ehkä liiankin paljon, niin ihmettelen että mitä meinaat sillä, positiivisesti näen sen että monipuolisempaa chantia tulee nykyisin ja se kuuluukin kovempaa, änärityylinen kahden huudon repertuaari on todella tylsä ja olenkin iloinen että ainakin fanikatsomo osaa noita pitempiä lauluja, olisi kiva jos muutkin esimerkiksi mun katsomossa A3 oppisi ja laulaisi niitäkin eikä vain välillä taputtaisi.

Biisin lopettaminen vain sen takia että tulee katko kuullostaa typerältä idealta, jääkiekko kun on nopea peli ja katkoja tulee paljon niin lauluihinkin tulisi hirveästi katkoja ja siinä ei olisi mitään ideaa, mielummin fanikatsomo jatkaa sitä laulua vaikka ei kuuluisikaan niin hyvin ja sitten kun peli taas alkaa niin biisikin vielä pyörii, se varmastikkin helpottaa sitä kannustusta. Toivoisin että Micke saisi vähän pelisilmää biisien kanssa jos on joku vähän kovempi laulu menossa niin miksi sitä pitäisi mennä häiritsemään, Ruotsissahan toi systeemi pelaa.

Toiseen aiheeseen, onko kellään tietoa jos narrimatsiin on tulossa mitään tifoa?
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi olla viittaus siihen että Jalkapallojaosto pelaa paikasta ykkösdivarissa kun eilen voittivat lohkon, eli ei ihme että Nordiksessa juhlittiin sitä. Muutenkin taisi lohkovoitto vaikuttaa tunnelmaan koska eilen oli erittäin hyvä mökä, selvästi kauden paras suoritus, hienoa duunia "uusnatsit"!

No tässä taitaa vaan olla sukupolvien välinen ero kyseessä... Wanha rouva ei ymmärrä jalkapalloon liittyviä chantteja jääkiekkopelissä :) Jos mä olen duuniporukan kanssa katsomassa saadaanko me huutaa 'projekti onnistui ja pysyttiin budjetissa'?

Biisin lopettaminen vain sen takia että tulee katko kuullostaa typerältä idealta, jääkiekko kun on nopea peli ja katkoja tulee paljon niin lauluihinkin tulisi hirveästi katkoja ja siinä ei olisi mitään ideaa, mielummin fanikatsomo jatkaa sitä laulua vaikka ei kuuluisikaan niin hyvin ja sitten kun peli taas alkaa niin biisikin vielä pyörii, se varmastikkin helpottaa sitä kannustusta. Toivoisin että Micke saisi vähän pelisilmää biisien kanssa jos on joku vähän kovempi laulu menossa niin miksi sitä pitäisi mennä häiritsemään, Ruotsissahan toi systeemi pelaa.

En tarkoittanut katkoja, vaan niitä kahta viimeistä minuuttia pelissä, jolloin IFK painoi päälle voittaakseen jääkiekko-ottelun. Pelisilmää siis sinnekin :)

Olen iloinen siitä, että fanikatsomoon on saatu uusia voimia ja uskon kyllä, että tästä vielä hyvä tulee, kunhan opitaan tuntemaan toistemme tavat. Ja laulujen sanat. Köh.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Noista tifoista ... mun mielestä olisi ihan asiallista jo nyt faniklubin alkaa suunnittelemaan jotain talviklassikkoa varten. Ensisijaisesti omalle joukkueelle mutta kyllä minusta narrit voisi lähettää KHLään siellä jollain tyylikkäällä sukkelalla lakanallakin. Ei siis mitään suoraa vittuilua tmv. mutta silti joku sellainen tervemenoa tyylinen rakas vihollinen, ja perään että Stadi on meidän yms. huonoja esimerkkejä mutta kyl te tiedätte mitä mä tarkoitan.

Täältäkin kirjoittajien joukosta löytyy kynäniekkoja jotka osaisivat keksiä jotain nasevaa mistä rivien välistä voi mielikuvituksen avulla saada erilaisia tarkoituksia.

Narrit vetää siellä kuitenkin omaa tyyliään hata hata ja pissa på soihtuineen kaikkineen niin voitaisiin vetää siitäkin tapahtumasta tyylipisteet himaan.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
'Me noustaan ykköseen' lauloivat nuoret miehet eilen. Ymmärtääkseni pelaamme jo Suomessa korkeimmalla sarjatasolla tai sitten minulta on mennyt jotain pahasti ohi :)
Nuoret miehet lauloivat tuota ehkä sen 30 sekuntia ottelun aikana ja mielestäni tuo oli oikein sopivaa kun futispuolen nousukarsinta oli juuri varmistunut. Lätkäpuolella kun noin muuten ei huomioida muita lajeja oikein mitenkään, vaikka aina puhutaan IFK-perheestä ja lauletaan "Ei lajill' väliä, aina IFK".

Tuntuu enimmäkseen siltä, että mullikuoro on tullut esiintymään, ja peli on vain pakollinen paha siinä sivussa.
Lopputuloksena on kuitenkin paras tunnelma sitten 2011 playoffien, ainakin heti kun saadaan ne puuttuvat 2000+ katsojaa takaisin hallille. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta ei se ole keneltäkään pois jos osa porukasta kiinnittää enemmän huomiota tunnelmanluontiin kuin itse peliin. Kaikkihan siinä hyötyvät.

Lopussa kun IFK:lla oli tsemi päällä ja maalia haettiin tosi ikenissä olisi entiseen tyyliin toivonut HIFK-huutoja ja taputuksia kannustamaan joukkuetta eikä suinkaan kuoromölinää. Eikö sitä biisiä voi keskeyttää kun tilanne tulee päälle?
Tästä samaa mieltä. Futispuolen kannatusta ei voi suoraan siirtää jäähalliin, koska lajien tempo on niin erilainen. Siinä missä futiskatsomossa voidaan vetää samaa veisua vaikka 15 minuuttia putkeen, hallilla pitäisi käyttää hieman enemmän pelisilmää ottelun tapahtumien suhteen. Esimerkiksi ylivoimilla ja ottelun ratkaisuhetkillä pitäisi ennen kaikkea saada halli mukaan, jotta kotiyleisön tuesta saadaan maksimaalinen hyöty. Tämä ei onnistu vetämällä chanttia, jonka sanoja valtaosa rivikannattajista ei osaa, saati että kehtaisi yhtyä mukaan laulantaan. IFK taptaptap, zigazaga, toinen puoli huutakaa meille - siinä muutama hyvä täsmäase ratkaisuhetkille.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuoret miehet lauloivat tuota ehkä sen 30 sekuntia ottelun aikana ja mielestäni tuo oli oikein sopivaa kun futispuolen nousukarsinta oli juuri varmistunut. Lätkäpuolella kun noin muuten ei huomioida muita lajeja oikein mitenkään, vaikka aina puhutaan IFK-perheestä ja lauletaan "Ei lajill' väliä, aina IFK".

Käyn ihan ylivoimaisesti eniten jääkiekkoa katsomassa, joten otantani on ohut, mutta en muista kertaakaan kuulleeni käsis- tai futiskatsomossakaan yhtään jääkiekkoaiheista chanttia. Eikä minusta niin kuulukaan tehdä, ihmisethän ovat katsomassa toista tapahtumaa. Mutta kuten sanoin, tämä on ehkä sukupolvikysymys?

Symppaan toki HIFK:ta kaikissa lajeissa yleisurheilua myöten.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Menee offtopiciksi, mutta tämänkaltaiset letkautukset vievät uskottavuuden koko tekstistä, vaikka muuten ihan asiaa olisikin. Jalkapalloa pelataan ja seurataan jokaisessa maailman kolkassa. Jääkiekko on sen rinnalla ihan marginaalikamaa - sitä paitsi, esimerkiksi jenkeissä jääkiekkoa pidetään yleisesti "junttien kanukkien" lajina.
Aivan, jääkiekko on marginaalikamaa. Hyvinvointi-ihmisten toimintaa, koska vähäosainen harvemmin pelaa lätkää. Tai on kiinnostunut lajista. Jalkapalloa pelataan kaikkialla ja sen usein jalkapallokannattajien moukkamaisesta käyttäytymisestä näkee.

Olen ollut katsomassa NHL:ää ja NBA:ta jenkeissä, enkä reissuillani ole törmännyt hirveästi ihmisiin, jotka olisivat jääkiekkoa jotenkin junttina pitäneet. Ei ehkä hirveän kiinnostavana, mutta, you know.

Ote oli tarkoituksellisen provosoiva, mutta toivottavasti sen alkuperäisen viestin sanoma välittyi. Moukkamainen käytös ja huutelu ei sovi yhteen IFK:n kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkiksi ylivoimilla ja ottelun ratkaisuhetkillä pitäisi ennen kaikkea saada halli mukaan, jotta kotiyleisön tuesta saadaan maksimaalinen hyöty. Tämä ei onnistu vetämällä chanttia, jonka sanoja valtaosa rivikannattajista ei osaa, saati että kehtaisi yhtyä mukaan laulantaan. IFK taptaptap, zigazaga, toinen puoli huutakaa meille - siinä muutama hyvä täsmäase ratkaisuhetkille.

Komppaan tätä. Olen aina laulujen fani ja IFK:lta löytyy todella monipuolinen kirjo ihan omia lauluja, joita kelpaakin lauleskella... mutta se, missä meidän "kuuluisa kotiyleisö" on oikeasti ihan hyvä, on tärkeillä hetkillä koko hallin voimin mukaantulo. Tätä kun fanikatsomo osaisi paremmalla pelisilmällä katsoa ja vaihtaisi tilanteen niin vaatiessa hyvinkin sujuvan laulun yksinkertaisiin huutoihin, saataisiin oikeissa paikoissa oikein kunnon älämölö aikaan.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Teillä on kannattajamatka tulossa jälleen Raumalle 12.10. Katsoin, että lipun hinta on 16 euroa.

Lukko on tarjonnut HIFK-kannattajille (kuten muillekin) lippuja 9-14 euron hintaan, riippuen lähtijämäärästä.

Tarjouksen tavoitteena on luonnollisesti saada mahdollisimman paljon vieraskannattajia Raumalle.

Eikö tieto ole tullut perille vai onko lipuista tarkoitus ottaa faniryhdistykselle siivu?
 
Isokissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Komppaan tätä. Olen aina laulujen fani ja IFK:lta löytyy todella monipuolinen kirjo ihan omia lauluja, joita kelpaakin lauleskella... mutta se, missä meidän "kuuluisa kotiyleisö" on oikeasti ihan hyvä, on tärkeillä hetkillä koko hallin voimin mukaantulo. Tätä kun fanikatsomo osaisi paremmalla pelisilmällä katsoa ja vaihtaisi tilanteen niin vaatiessa hyvinkin sujuvan laulun yksinkertaisiin huutoihin, saataisiin oikeissa paikoissa oikein kunnon älämölö aikaan.

vahva sama, kehitystä/edistystä on tapahtunut paljon, iso kiitos. Tästä yhtenä tulee mieleen, että Toinen puoli ei ala jos av tulossa.

Jatkakaa hyvää duunia. Mitä Jereen tulee niin ignooraan hänet täysin, kenties vain paita väärinpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös