HIFK 2006-2007

  • 1 080 841
  • 3 584
Tila
Viestiketju on suljettu.

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson kirjoitti:
Ei kannata katsoa, nää olis halunneet, että meidän kakkonen olisi ollut Ramstedt - Hirso - Enlund. Harmi, ettei Pena tykännyt ajatuksesta, vaan hankkii joukkueen, jolla on mahdollisuus myös menestyä.
Kohtuu usein olet ollut hajulla eli odotusarvo ensi keskiviikkoa silmälläpitäen nousi kertaheitolla.

Mutta, ei kai kukaan ole halunnut että "kakkonen olisi ollut Ramstedt - Hirso - Enlund". Ainakin itseäni vituttaa tällä hetkellä suunnattomasti kolmikon Ramstedt, Häppölä ja Enlund menetys, ja varsinkin jos nuo nuoret lähtivät molemmat jollain muulla kuin vuokrasopimuksella joukkueesta. Tai Pentin ylimielisyyden takia. Niistä olisi kannattanut pitää kiinni.

Olet oikeassa siinä, että on täysin mahdollista että Pena hommaa ihan kelvollisen joukkueen. Mutta on myös täysin mahdollista ettei niin tapahdu, se selvinnee edes osittain ensi keskiviikkona.

Nyt joukkueeseen tarvitaan useampi hyökkääjä ja voi olla että sieltä vielä lähteekin joku. Pentti itse on höpöttänyt omista pojista ja rungosta, ainakin täällä ajatellaan kahden runkohyökkääjän siirtyneen nyt muille maille liigan sisällä. Eli runkoa siis kasataan osittain uudelleen. Olisi loogista nostaa pari viime kauden junnua näiden lähteneiden runkohyökkääjien tilalle ja A-junnuista pari-kolme edellisten junnujen tilalle. Yleensä mun mielestä pitäisi aina lähteä siitä että joukkueessa olisi hyökkäyspäässä neljä-viisi kovan luokan pelaajaa (joko omia tai ulkopuolelta), seitsemän-kahdeksan runko/roolipelaajaa ja ketjullinen junnuja. Mutta lähtökohdan pitäisi olla ettei ulkopuolelta tule kuin staroja tai roolipelaajia. Mitään janaria kolmoseen, tyyliin Salminen, ei HIFK:n tulisi ikinä edes harkita. Nyt odotan innolla mitä tuleman pitää, omasta mielestä ei riitä että nämä tulevat korvaavat Häppölän ja Hirson pelillisesti. Jos näiden ukkojen taustaisia pelaajia lähdetään vaihtamaan pitäisi tulevien mennä kirkkaasti heidän ohi. Näin vaan on.

Eri asia jos niitä omia ei löytyisi, mutta nyt tilanne ei ollut minun mielestäni sellainen.

Ja lisätään vielä ne viime keuden listat hyökkääjien osalta (ainakin mihin kategoriaan pelaajan olisi pitänyt kuulua):

Kovan luokan pelaajat:
Hauhtonen, Laakkonen, White, Parsons, Salmelainen

Runko:
Häppölä, Hirso, Luttinen, Järvinen, Petrell, Salonen

Rooli:
Laine, Lostedt

Junnut:
Porthen, Tob Salmelainen, Fagerstedt ym.
 

Callahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku puhuu asiaa

Isaksson kirjoitti:
Ei kannata katsoa, nää olis halunneet, että meidän kakkonen olisi ollut Ramstedt - Hirso - Enlund. Harmi, ettei Pena tykännyt ajatuksesta, vaan hankkii joukkueen, jolla on mahdollisuus myös menestyä.

Joku kirjoittaa jopa jotakin järkee. Kun suurin osa itkee kun Pena ei ostanut kaikkea mikä liikkuu. Kyllä kuulostaisi tosi pelottavalta jos viime vuoden A-junnut olis isossa roolissa ensi kaudella. A-junioreista on aika pitkä matka liigaan. Onhan se nähty esim. Salonen oli todellinen tähti A:ssa. Nyt kuitenkin tiukkaa jopa sopia kokoonpanoon. Häppölä ei olis IFK:ssa ykkös tai kakkosentteri. Pena osti toissa kaudella huippujoukkuueen ja ei tullut menestystä. IFK järjestää 17.5 tiedoitustilaisuuden eli jotain on tulossa.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
matti&teppo kirjoitti:
Nyt odotan innolla mitä tuleman pitää, omasta mielestä ei riitä että nämä tulevat korvaavat Häppölän ja Hirson pelillisesti.

Käydään nyt tämän parivaljakon keissi vielä kertaalleen läpi Pentin näkökulmasta. Mitä ilmeisemmin tavoite on sentterien osalta seuraava:

1. hankitaan ulkomailta
2. Hauhtonen
3.
4. Porthen

Nyt Hirso halusi ykkös- / kakkossentterin liksaa, hänelle tarjottiin reilua korotusta eli pitkälle toiselle sadalle menevää liksaa. Se on melkoisesti pelaajalle, jonka ajateltiin pelaavan kolmossentterin paikalla. Ei kelvannut Hirsolle, vaikka itse väitti kivenkovaan vielä laivalla, että haluaa ehdottomasti pelata IFK:ssa.

Tämän jälkeen Häbälle tarjottiin selkeää korotusta, mutta paikkaa kolmosta korkeammalla ei voitu luvata sopimusneuvottelussa vaan pelaamalla. Ei kelvannut Häbälle.

En yksinkertaisesti voi käsittää, mitä tässä olisi pitänyt tehdä. Luvata Hirsolle ykkös- / kakkossentterin palkka kolmossentterin pelipaikalla ?
Luvata Häbälle vähintään kakkossentterin paikka tulevaa valmentajaa kuulematta ? Mihinkäs sitten Hauhtonen olisi laitettu ? Entä se kaikkien kaipaama ulkkari ?

Näitä virtuaalipenoja tulkiten olisi pitänyt toimia seuraavasti:

1. Hirso
2. Häbä
3. Hauhtonen
4. Porthen

Lisäksi olisi pitänyt mahduttaa tuohon vielä kaksi A-junnua eli Ramstedt ja Enlund ?????

Voiko joku todella olla sitä mieltä, että tuolla sentterikalustolla taisteltaisiin mestaruudesta. Pena ei ollut, enkä ole minäkään. Aivan oikea ratkaisu. Hirsolle ja Häbälle tarjottiin jonkun kärppäkirjoittajan väitteistä huolimatta todella selkeitä palkankorotuksia, mutta pelipaikkoja ei luvattu muuten kuin esitysten perusteella. En käsitä, miten muuten olisi voitu edes toimia. Se on valitettavaa, että joukkueessa on vain tietty määrä pelipaikkoja, neljälle tontille ei voi istuttaa 6 omaa ja yhtä ulkkaria, ei vaikka päällään seisoisi.
 

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eniten ihmettelen sitä miksi ei koskaan voida olla ajoissa liikkeellä. Vuodesta toiseen lasketaan sen varaan että ulkomailta löydetään tähtipelaajia kesän ja syyskauden aikana eikä niitä (Harkins poislukien) koskaan löydy.

Eikö edes kerran voisi yrittää rakentaa joukkuetta ajoissa?
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson kirjoitti:
Käydään nyt tämän parivaljakon keissi vielä kertaalleen läpi Pentin näkökulmasta. Mitä ilmeisemmin tavoite on sentterien osalta seuraava:

1. hankitaan ulkomailta
2. Hauhtonen
3.
4. Porthen
...
Näinpä. Ja tuo näyttäisikin paperilla suht mukiinmenevältä, jos vaan...

Mutta koska tällaiseen päädyttiin niin miksi ihmeessä nämä lupaavat junnut piti päästää samaan hengenvetoon ulos. Harva jengi vetelee koko kauden neljällä sentterillä, ja nythän HIFK:lla on ainoastaan yksi. Jos Porthen jatkaa niin on kaksi. Ja kuulostaa kovin kummoiselta jos viitossentteriksi hommataan joku janarijunnu kun samaan aikaan omista lähtee lupaavia maakuntiin. Ja aivan yhtä outoa on istuttaa Porthen viitossentteriksi ja hommata joku Vauhkos-inkarnaatio pyörimään sinne neloseen. Kokonaisuutena ei voi kuin ihmetellä Pentin sentterikoomailuja kevään osalta, mutta joku selvennyshän tilanteeseen tulee viikon kuluttua.

Vaihtoehdot

1. hankitaan ulkomailta
2. Hauhtonen
3. Joku kotimaan/ulkomaan pelle
4. Porthen
5. Joku kotimaan/ulkomaan pelle

tai

1. hankitaan ulkomailta
2. Hauhtonen
3. Joku kotimaan/ulkomaan pelle
4. Joku kotimaan/ulkomaan pelle
5. Porthen

kuulostavat perin oudoilta, kun muistaa että, (omien sanojesi mukaan):
"neljälle tontille ei voi istuttaa 6 omaa ja yhtä ulkkaria, ei vaikka päällään seisoisi".

Olisi pitänyt edes kahdesta omasta kiinni, nythän ainoa mahdollinen jääjä on Porthen.

Lisäksi, Pentti vaikuttaisi vetelevän taas nerokkaasti ulkomaan paikat täyteen jo toukokuussa. Ja tammikuussa kelailee:

"Juuh, jos mä nyt lähetytän ton sentteri-Mauricen meneen kun se vielä ehtii ja hommaan sen tilalle ton Erkin pakiks ni sit mul on taas mesta hommata maalin toi Bernhard ja vaihtaa Janne päittäin ton sentteri-Ilkan kanssa. Tai venaas ny, meiltähän lähtis sentteri ja veskari ja tilalle tulis pakki, veskari ja sentteri. Mut mitäs vittua me tehään pakilla. No perkele, mä lähetän tonkin meneen tosta. No mut mites sit noi kiintiömestat. Rolle hei, montas ulkolaista meillä oikein pelaa."

Elikkäs, viime keuden Askey/Murphy/Parsons-virityksiä tulemme näillä näkymin näkemään myös tulevaisuudessakin. Ja niiden ulkomaalaispaikkojen täyttöoletus perustuu taas siihen että on nimittäin tosiaan perkele jos näiden sentteriulkoistusten jälkeen HIFK:sta löytyy yksikin kotimainen junalla saapunut janaripelle pyörimässä kolmosen/nelosen keskellä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
matti&teppo kirjoitti:
Olisi pitänyt edes kahdesta omasta kiinni, nythän ainoa mahdollinen jääjä on Porthen.

Miten se olisi käynyt ?

a) jos Hirsolle tai Häbälle ei sopimuspöydässä haluttu luvata ykkös- / kakkossentterin paikkaa.

b) jos suoraan A-junnuista tuleville ei voitu luvata suoraa pelipaikka kolmos- / nelossentterinä.

Varmaankin kolmosen/nelosen keskelle saapuu pyörimään joku janaripelle, kun tontti ei kerran omille kelvannut. Koittakaa nyt ymmärtää, että ykkös- / kakkossentterin paikkoja on vain kaksi siis kaksi. Mulle ei kyllä mitenkään aukea, kuinka noille kahdelle paikalle olisi saatu sovitettua ulkkari, Hauhtonen, Hirso ja Häbä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK pelaa ensi kaudella n. 60-70 peliä sm-liigassa ja loukkaantumisia tulee aina. Tuskin kukaan ajattelee, että nimien Ramstedt, Enlund olisi annettu ja esim. Nyholmille annettaisiin mitään menestyspaineita kaudelle 06/07. Heitä ajettaisiin sisään joukkueeseen samoin kuin tehtiin Laakson ja Seppäsen kanssa kaudella 05/06. Hirson ja Häppölän motiivit lähtöön olen ainakin minä ymmärtänyt koko ajan ja Isaksson on ihan oikeassa, että ei heille HIFK voi luvata 1-2 ketjuista sentterin paikkaa. Ei se kuitenkaan kokonaan pois ketutusta siitä, että kundit ovat pelanneet 5 vuotta meidän liigajoukkueessa ja varsinkin Hirso heti breikkaamisen jälkeen häipyy Sheddenin/rahan perässä Ilmalaan. Häppölän kuvittelin jopa olevan iki-HIFK pelaajan, mutta olinpahan väärässä.

Minun kirjoissani tosin Hauhtonen on ensi kauden ykkössentteri, kunnes joku ilmeisesti ulkolainen sentteri toisin todistaa asian kaukalossa, ei paperilla. Nyt tiedetään, että 17.5 julkistetaan jotain. Siihen asti aion laittaa is i mössan ja odotella rauhassa tiedotustilaisuutta.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Isaksson kirjoitti:
Mulle ei kyllä mitenkään aukea, kuinka noille kahdelle paikalle olisi saatu sovitettua ulkkari, Hauhtonen, Hirso ja Häbä.

Mitäs jos se ulkkari onkin täysi uiguuri? Elikäs ei vahvistus lainkaan. Silloinhan palataan tavallaan lähtöruutuun eli Hirsolle ja Häbälle olisi kannattanut maksaa/luvata pelimesta. Ei minusta kyllä Hauhtosen varaan ole järkevää laskea varmaa menestystä.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Analyytikko_ kirjoitti:
Toisaalta, ilmoitus HIFK:n sentterinelikosta Hauhtonen-Ramstedt-Enlund-Porthen olisi saanut täällä aikaan varmasti "hyvän" vastaanoton.

Eikö kaikissa palloilusarjoissa täytetä pelipaikoille ylitarjontaa kilpailun aikaan saamiseksi. Ainakin jos rahaa riittää. Ei kai kukaan kuvittele, että kauden alussa lähdetään tiukasti neljällä sentterillä liikkeelle. Kyllä joukkueesta pitäisi tuollaiset kolme runkosentteriä ja kolme pelipaikasta kamppailevaa löytyä.

Tietysti jos joku muu seura lupaa peliaikaa niin on ymmärrettävää, että sen perässä juniorit matkaavat maakuntaan. Toisaalta itse en ymmärrä tuota lupausta kakkosylivoimasta ja ykkössentterin paikasta, näytöthän kuitenkin loppukädessä ratkaisevat. Tai näin ainakin maalaisjärjellä ajateltuna.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Brewer kirjoitti:
Mitäs jos se ulkkari onkin täysi uiguuri?

Totta kai sekin on mahdollista, kuten on monesti nähty. Lähtötilanne se ei kuitenkaan voi olla. Tuolla logiikalla pitäisi hankkia joka paikalle tuplamiehitys.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Isaksson kirjoitti:
Totta kai sekin on mahdollista, kuten on monesti nähty. Lähtötilanne se ei kuitenkaan voi olla. Tuolla logiikalla pitäisi hankkia joka paikalle tuplamiehitys.

Tämä riski on helpolla ohitettavissa sillä että ei lasketa ulkkareiden varaan niin paljon kuin viime kausina on tehty.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Aina, kun HIFK on menestynyt, on joukkue pullistellut senttereitä. Käytettiin joskus jopa kolmen sentterin ketjua elikkä keskeltä ei ole kovinkaan vaikea siirtyä laitahyökkääjäksi, kun oikeista laatupelaajista puhutaan. Siinä mielessä ei tuo Isakssonin esittämä ihmettely pelaajien mahtumisesta joukkueeseen kolahda meikäläiseen.

Eri asia on sitten se, jos esim. Hirso ja Häppölä + Ramstedt esittivät ehdottomia etukäteisvaatimuksia pelipaikasta. Tähän harvoin kannattaa lähteä. Mielenkiintoista nähdä mm. saako Ramstedt TPS:ssä vakituista pelipaikkaa neljässä ekassa ketjussa. Olisi luullut kundia kiinnostavan kamppailla HIFK:ssa 3-5 sentterin paikasta, jos siis lasketaan, että HIFK saa kerrankin laatusentterin Hauhtosen seuraksi. Ei sitä koskaan tiedä, milloin HIFK-junnuista joku tekee perttulindgrenit/ollijokiset/villepeltoset... Siksi haluaisin, että noita maajoukkuejunnuja siellä mukana olisi yrittämässä.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Mikhail Grabovsky

Mikhail Grabovsky..... Saiskohan tämän miehen Suomeen ja HIFK:n paitaan ensi kaudeksi? Ihan heittona vaan. Loistava pelimies tämä Valko-Venäjän snaipperi. Kelpaisi Salmelaisen stuntiksi....

Edit: Ai niin. Eihän me hankita ketään....ainakaan joka maksaa jotain.....
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Isaksson kirjoitti:
Käydään nyt tämän parivaljakon keissi vielä kertaalleen läpi Pentin näkökulmasta. Mitä ilmeisemmin tavoite on sentterien osalta seuraava:

1. hankitaan ulkomailta
2. Hauhtonen
3.
4. Porthen
Miksi tuon yhden sentterin pitää olla ulkomainen? Mitäs jos Häppölälle ja Hirsolle olisi sanottu että te kaksi ja Hauhtonen olette kolme ekaa sentteriä, järjestys menee sen mukaan mitä kentillä esitätte? Säästyneellä ulkkaripaikalla olisi voinut vaikka hankkia kiekollisen laiturin jos pelätään sitä ettei Häbän/Hirson kädet riitä.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Fist of God kirjoitti:
- - -
Ei kai kukaan kuvittele, että kauden alussa lähdetään tiukasti neljällä sentterillä liikkeelle.
- - -

En nyt neljästä sentteristä varmaksi mene, mutta edellisillä Rautakorven kausilla Tappara pelasi melko pienillä rostereilla, taisi olla jollain noista menestysvuosista jopa alle 30 ukkoa käytössä. Samaisella kaudella IFK peluutti melkien 40 kaveria.

Roolitus. Lihashuolto. Turhat höntyilyt pois. Nämä olivat tukkajukan teesit. Muutenhan se peruukkimies joutaa puis-puis, mutta on sillä jotain ideoitakin joskus ollut.

Kulunut kausi IFKoossa mentiin nähdäkseni reaaliteetit huomioon ottaen varsin kohtalaisesti. Ilman DS:n esisopimuksen vuotamista IFK olisi tapellut finaalipaikasta, eikä kaukana oltu nytkään. Seuraava kausi tullee olemaan varsin saman tyyppinen; alku kausi ihmetellään ja sitten saadaan porukka pelaamaan ja neljän sakissa ollaan. Jos vaikka Jerelle ronssi kaulaan?

Veren maku suussa ja niillä kolmella täsmähankinnalla. Ja kiittimet ristiin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Isaksson kirjoitti:
Totta kai sekin on mahdollista, kuten on monesti nähty. Lähtötilanne se ei kuitenkaan voi olla. Tuolla logiikalla pitäisi hankkia joka paikalle tuplamiehitys.

Itse ajattelin asian niin, että jompikumpi (Hirso, Häbä) olisi pitänyt saada pidettyä.
Ulkkarin jälkeen (jos hankinta nyt kerrankin onnistuisi) tuleviin sentterin paikkoihin 2 ja 3:s ketjuun olisi jäänyt Hauhtonen ja näistä lähtijöistä toinen. Kuka nyt on kakkos- ja kuka kolmossentteri... aivan sama. peliaikaa olisi tullut pitkässä sarjassa todella paljon. Ja tottakai hyvin pelaamalla ulkkari ja Hauhtonen on raivattavissa tieltä!!!

Vaakakupissa IFK:n ja muun mahdollisen vaihtoehdon kanssa (SM-liigasta puhuttaessa) olisi pitänyt mielestäni painaa "iiefkoolaisuus" niin paljon, että jääminen tänne olisi ollut melkeinpä itsestäänselvyys. Toimiko Pena tässä asiassa parhaalla mahdollisella tavalla ja niin, että olisi edesauttanut jäämistä IFK:hon. En tiedä, mutta epäilen ja paljon.

ugh.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Very, very good point!

Nikke kirjoitti:
Miksi tuon yhden sentterin pitää olla ulkomainen? Mitäs jos Häppölälle ja Hirsolle olisi sanottu että te kaksi ja Hauhtonen olette kolme ekaa sentteriä, järjestys menee sen mukaan mitä kentillä esitätte? Säästyneellä ulkkaripaikalla olisi voinut vaikka hankkia kiekollisen laiturin jos pelätään sitä ettei Häbän/Hirson kädet riitä.

Aivan! Ja ainahan on olemassa tämä tammikuun 31. päivä, jota Mr.Matikainen aina odottaa kun Liperin kirjastoautoa. Olisihan sen ulkomaalaisen sentterin paikan täyttää vasta silloin, JOS olisi ollut edes tarvis. Tämä asia oli juuri muuten aiheena kuin Mr. Matikainen sanoi vetävänsä minua A) Räiskäleeseen B) Ohukaiseen C) Lättyyn. Mut mä lähdin meneen kun vielä ehdin.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson kirjoitti:
Näitä virtuaalipenoja tulkiten olisi pitänyt toimia seuraavasti:

1. Hirso
2. Häbä
3. Hauhtonen
4. Porthen

Lisäksi olisi pitänyt mahduttaa tuohon vielä kaksi A-junnua eli Ramstedt ja Enlund ?????

Voiko joku todella olla sitä mieltä, että tuolla sentterikalustolla taisteltaisiin mestaruudesta. Pena ei ollut, enkä ole minäkään.
Johan on takki sulla kääntynyt. Tässähän on tismalleen ne meidän viime kauden sentterit (poislukien White joka ei ollut vahvistus vaan heikennys) ja itsekin olet moneen kertaan toistellut että olimme tolpan päästä finaaleista ja mestaruudesta. Nyt sitten yhtäkkiä oletkin erimieltä (ja tietenkin samaa mieltä ihailemasi Penan kanssa)?

Kovat on sitten taas odotukset ulkomaan-sentteriä kohtaan. White ja muut loistohankinnat muistaen ei tartte liikoja odotella.
Sentterien määrästä vielä sen verran että neljä ei missään tapauksessa riitä pitkän kauden läpi viemiseen joten kyllä yksi lupaava oma junnu olisi täytynyt pitää.

Halusiko muuten Kuitunen ykkösvalmentajan paikkaa vai miksi hänkin sai lähteä?
 
Viimeksi muokattu:

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson kirjoitti:
Miten se olisi käynyt ?

a) jos Hirsolle tai Häbälle ei sopimuspöydässä haluttu luvata ykkös- / kakkossentterin paikkaa.
Ainakin itse olet väittänyt Hirson syyn olleen puhtaasti fyrkka.
Isaksson kirjoitti:
Nyt Hirso halusi ykkös- / kakkossentterin liksaa, hänelle tarjottiin reilua korotusta eli pitkälle toiselle sadalle menevää liksaa. Se on melkoisesti pelaajalle, jonka ajateltiin pelaavan kolmossentterin paikalla. Ei kelvannut Hirsolle, vaikka itse väitti kivenkovaan vielä laivalla, että haluaa ehdottomasti pelata IFK:ssa.
Nyt Penan pitäisi saada Hirson hinnalla parempi jätkä kuin Hirso. Tavoitteita pitää löytyä, vittuakos sitä helpolla jos voi koittaa kiivetä perse edelläkin sinne puuhun. Ja taas kerran ovat katseet suunnattu ulkomaille joista näytöt ovat karmeat. Tämän kauden jengi oli loppujen lopuksi yllättävänkin kova, Parsons ja White olivat ne heikoimmat lenkit hyökkäyspäässä. Miksi ihmeessä vetää koko paketti taas uusiksi? Tuleeko siis taas WCEHCL-liigasta pari-kolme urpoa ja pari kotimaan janaripelleä?

Eli en kyllä todellakaan ymmärrä Pentin touhuja.

Ja tosiaan, keitä ne tämän kauden sentterit olivatkaan?

Isaksson kirjoitti:
Näitä virtuaalipenoja tulkiten olisi pitänyt toimia seuraavasti:

1. Hirso
2. Häbä
3. Hauhtonen
4. Porthen
Järjestys väärä mutta muuten kotimaisten osalta oikein. Mukan pyöri kyllä myös tuo Piitteri White. Kuka oli muuten heikoin lenkki peleissä ja kuka treenien pienpeleissä? Piitteri osasi kikkailla treeneissä, mutta kentälle sitä ei olisi pitänyt päästää.

Eli Pena on siis virtuaalipena kun tommoset jätkät sinne kasasi?
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On mielenkiintoisia 'tietoja' ja teorioita, ei voi kun hihitellä issekseen. Isakssonkin kirjoittaa itseään yhä vaan syvemmälle suohon.

Ei kai kukaan epäile että jengi tässä olisi. Pelaajia tulee varmasti mutta kovat on paineet korvata HIFK taustaiset hyvän tason pelimiehet joista luovuttiin suosiolla, sekä siihen vielä lisäksi luonnollisten poistumien kautta lähteneiden korvaajat. Jotain voi paikata mutta kyllä tästä jää hampaan koloonkin.

Katsotaan viikon kuluttua uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Metukka kirjoitti:
Johan on takki sulla kääntynyt. Tässähän on tismalleen ne meidän viime kauden sentterit

Niinhän siinä on, mutta olen sivu tolkulla juuri lukenut, että emme voittaneet mitään, kuten emme voittaneetkaan. Nyt on ilmeisesti tilanne se, että sinun mielestäsi tuo kuitenkin riittää. Mulle ei riitä, olemme vaihtaneet puolta?
Tarvitsemme edelleen ykkössentterin ja jos se aiheutti sen, että kahdelle tuosta ei kelvannut niin ei voi mitään. Olisimme sen sentterin tarvinneet viime kaudellakin, ei osunut, toivottavasti osuu ensi kaudella. Elämä on valintoja täynnä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
matti&teppo kirjoitti:
Ainakin itse olet väittänyt Hirson syyn olleen puhtaasti fyrkka.Nyt Penan pitäisi saada Hirson hinnalla parempi jätkä kuin Hirso.

Kyllä tuosta hyvin selviää syyt, miksi tähän tilanteeseen tultiin, mutta saivartelulla ei ole mitään rajaa, kun halutaan omaa seuraa moittia. Ja ilman muuta pitää saada parempi jätkä kuin Hirso, se on selvä.

Täällä puututaan koko ajan johonkin yksittäiseen tapahtumaan tai yksittäiseen pelaajaan, eikä edes yritetä nähdä koko kuvaa. JHag kirjoitti joku päivä sitten varsin osuvasti. "Kaikki junnut ja omat pitää IFK:ssa pitää ja siihen vielä vahvistukset päälle". Vasta silloin ovat kaikki tyytyväisiä. Olishan se kivaa, mutta kai kuitenkin melko mahdotonta.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Isaksson kirjoitti:
Ei kannata katsoa, nää olis halunneet, että meidän kakkonen olisi ollut Ramstedt - Hirso - Enlund. Harmi, ettei Pena tykännyt ajatuksesta, vaan hankkii joukkueen, jolla on mahdollisuus myös menestyä.

Uskotko Isaksson edes itse tuohon? "Pena hankkii joukkueen jolla mahdollisuus menestyä"?! Vuosikausia täällä on ilkuttu "ostojengejä" joilla ei ole kovinkaan montaa omaa junnua jengeissään. Nyt Hifk on sillä tiellä että laitetaan omat pojat maakuntiin, ja mikä pahinta narreihin!

Eli olemmeko muuttumassa junioritasolla kasvattajaseuraksi,ja kun kaverit osoittavat kykynsä esim. A-junnuissa, päästetään heidät menemään ja hankitaan tilalle nippu ostomiehiä jotka vievät omilta junnuiltamme pelipaikat??
Ei vittu! En todellakaan halua nähdä Mikko Rautee-tyyppisiä juntteja jengissämme.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson kirjoitti:
Kyllä tuosta hyvin selviää syyt, miksi tähän tilanteeseen tultiin, mutta saivartelulla ei ole mitään rajaa, kun halutaan omaa seuraa moittia. Ja ilman muuta pitää saada parempi jätkä kuin Hirso, se on selvä.

Täällä puututaan koko ajan johonkin yksittäiseen tapahtumaan tai yksittäiseen pelaajaan, eikä edes yritetä nähdä koko kuvaa. JHag kirjoitti joku päivä sitten varsin osuvasti. "Kaikki junnut ja omat pitää IFK:ssa pitää ja siihen vielä vahvistukset päälle". Vasta silloin ovat kaikki tyytyväisiä. Olishan se kivaa, mutta kai kuitenkin melko mahdotonta.
Joo, pilkun viilaamistahan se mun puolelta oli. Mutta, vituttaa vaan jonkun verran.

Pakko kait se on vähän positiivisiakin asioita miettiä. Ei tuohon nykyporukkaan tarvitse kuin 3-4 kovaa vahvistusta oikeille paikoille ja kaikki on ihan hyvässä jamassa. Keskiviikkoa odotellessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös