Hifk 2002-2003

  • 1 301 235
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

eskos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK ja vain IFK

IFK on yhtä kuin uskonto, käsite joka on vienyt minua jo yli 40 vuotta ja jopa siinä määrin, että vaimoni väittää minun puhuvan IFK-kieltä ja hallilta tultuani vaatteideni haisevan IFK:lle! :) ;) Kai siis väite, että vuosien varrella yhdessä kulkevat alkavat muistuttaa toisiaan pitää paikkansa :) :).
Ensimmäinen kosketukseni konkreettisesti "Punaisiin" tapahtui
talvella -61 armeijasta iltalomalla, kun olin katsomassa "avohallissa" (nykyisen jäähallinpaikalla) Suomi-USA
ottelua, jonka Suomi voitti. USA:n joukkue oli lähes sama joka voitti vuotta aiemmin Olympia kultaa Squaw Valleyssa. Ottelun jälkeen alkoivat IFK:n harjoitukset ja sinne oli kerääntynyt pelureita punaset yllään ja silloin kolahti. Edellinen peli oli jo saanut veret liikkeelle, mutta kun näin Rekomaat & kumppanit
upeissa peliasuissaan, olin lopullisesti hurahtanut uskoon, uskoon
joka ei ole horjunut koskaan, niin hyvinä kuin pahoinakaan päivinä. On itketty, on kiroiltu, on riemuittu vedet silmissä, mikä
voisi olla upeampaa, ei mikään!
Punainen sydän hautaan asti!!
 
helko-vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ajax ja Vänämöisen Pallo
Kuka, mitä, häh...

Ensinnäkin se mainoslause meni näin: POLIISI ON POP.

Mitä glooryhuntereihin tulee niin "pahin" ja vielä mainitsematta on tuo Aaake Kalliala. Voi herran pieksut..... Asuukohan se Hjalliksen kanssa?

Mitä Kojoon tulee niin minäkin olen sitä mieltä, että hän on IFK:n mies. Sopii juuri tähän puupääporukkaan (siteeraan JHagia).

Mutta pahimmat julkimot ovat mielestäni ne, jotka aina vaalien aikana ilmestyvät halleille jakamaan omia vaalimainoksia, kuten esim. Ben Zyskzcwokmits, tai sinne päin.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK ja vain IFK

Viestin lähetti eskos
IFK on yhtä kuin uskonto, käsite joka on vienyt minua jo yli 40 vuotta ja jopa siinä määrin, että vaimoni väittää minun puhuvan IFK-kieltä ja hallilta tultuani vaatteideni haisevan IFK:lle! :) ;) Kai siis väite, että vuosien varrella yhdessä kulkevat alkavat muistuttaa toisiaan pitää paikkansa :) :).
Ensimmäinen kosketukseni konkreettisesti "Punaisiin" tapahtui
talvella -61 armeijasta iltalomalla, kun olin katsomassa "avohallissa" (nykyisen jäähallinpaikalla) Suomi-USA
ottelua, jonka Suomi voitti. USA:n joukkue oli lähes sama joka voitti vuotta aiemmin Olympia kultaa Squaw Valleyssa. Ottelun jälkeen alkoivat IFK:n harjoitukset ja sinne oli kerääntynyt pelureita punaset yllään ja silloin kolahti. Edellinen peli oli jo saanut veret liikkeelle, mutta kun näin Rekomaat & kumppanit
upeissa peliasuissaan, olin lopullisesti hurahtanut uskoon, uskoon
joka ei ole horjunut koskaan, niin hyvinä kuin pahoinakaan päivinä. On itketty, on kiroiltu, on riemuittu vedet silmissä, mikä
voisi olla upeampaa, ei mikään!
Punainen sydän hautaan asti!!

Lainaan tarkoituksella koko tekstin. Tää kirjoitus on just sitä, mitä IFK:ssa niin rakastan. Tämä on sellaista, mitä vain meillä on. Nimimerkille eskos päivän virtuaalinen 'tottajokasana' -palkinto!

Otan purkan suusta ja nykäsen oikean käden terävästi ohimolle.
Proudly, näillä mennään! :cool:
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Re: IFK ja vain IFK

Viestin lähetti Senior

Miten niin vain Teillä on?

Luettuani eskos:n uskontunnustuksen, en ymmärrä, millä tavalla minun uskontoni poikkeaa eskos:n uskonnosta. Muuten kuin Jumalan osalta.

Minun uskoon hurahtamisestani ei tosin ole kulunut kuin n. 30 vuotta. Eskos on julistanut sanaa jo yli 40 vuotta, mikä on pitkä aika. Rauha kaikkien uskontojen välille.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: IFK ja vain IFK

Viestin lähetti Vakio

No niin, poikkeaahan se! 10 vuoden verran:D Siis ihan ERI asia! Teitä jokerilahkolaisia (väh. 20 v lujassa uskossa) on kyllä vähemmän kuin hifgooneja (vrt. mormooni) eli ikihifkiläisiä. Tämä perustuu ihan elämänkokemukseen ja ihmisten tapaamiseen mitä kummallisimmissa yhteyksissä. Ihmekös tuo, olitte silloin kakkosjengi, kun meikäläisenkin sielusta tapeltiin.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
JHag

Enhän minä uskovien määrästä puhunutkaan, vaan uskon sisällöstä. Se ei ainakaan minun kohdallani poikkea millään olennaisella tavalla eskos:n uskonnosta (paitsi siis Jumalan osalta). Ja toisaalta oma uskontoni on hieman nuorempi kuin Sinun. Sen vuoksi myös temppelimme kenties täyttyy keskimäärin hieman nuoremmista ihmisistä. Nuorissa on tulevaisuus.

Onhan maailmassa hirveästi islaminuskoisiakin. Silti en siihen uskoon aio kääntyä enkä sitä omaani parempana pidä.

Jokohan tämä rupeaa olemaan tarpeeksi henkevää näin keskikesän jutusteluksi?
 
Suosikkijoukkue
TPS, Olkun tarjoilijat, ÄTPPOMK
Re: Re: Re: Re: Re: Jokerit

Viestin lähetti Shammy Agitator

Kojo on perus IFK, äijähän on kotoisin ihan Väiskin nurkilta ja monen vanhan HIFK legendan kaveri.

Kojon upeimpia kommentteja viime vuosilta on kommentti kaukalopallosta; "En koskaan voisi kuvitellakkaan pelaavani jotain kaukalopalloa, sen nimihän pitäisi muuttaa hinttikyykäksi !"

Turussa hinttikyykkänä pidetään salibandyä. Kansitakkikultuuri on siirtynyt sinne ja onhan se hienoa kun pojat pelaa korvakoruissa ja kotiblondauksissa.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Vakio

Kyllähän henkevyys aina välillä sopii kovaan maailmaan. Olen minä meidänkin temppelissämme nähnyt paljon teinejä a.k.a nuorisoa. Meillähän kasvaa nimittäin jo seuraava sukupolvi ja aika näyttää mistä tulee alueen valtauskonto. Molemmat lahkothan tekevät aika vakuuttavaa nuorisotyötäkin. Mikä pelkästään parantaa alueemme tunnelmaa. Yksi pakkouskonto ei ole koskaan maistunut minulle.

Meidän ehtoollisemme; kypärä päähän, hammassuoja suuhun ja valmentajan loitsu: "Niittaa se!"

Teidän ehtoollisenne; kypärä päähän, hammassuoja suuhun ja valmentajan loitsu: "Tee maali!"

PS.
Islamilainen kiekkojengi voisi tehdä terää SM-liigassa.
 
eskos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muslimit mukaan..

:) Islamilaisjengissä saattais löytyä sitä matskua, joita vois "niitata" puhtaassa "uskossa"....;)
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Vakio

Viestin lähetti JHag

Meidän ehtoollisemme; kypärä päähän, hammassuoja suuhun ja valmentajan loitsu: "Niittaa se!"

Teidän ehtoollisenne; kypärä päähän, hammassuoja suuhun ja valmentajan loitsu: "Tee maali!"

PS.
Islamilainen kiekkojengi voisi tehdä terää SM-liigassa.

No niin, nyt selkis se miksi naapuri voittaa pelit ja me vain taklaustilastot (jos osuu):D
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JHag, me puhuimmekin tästä jo aikaisemmin. Joka seuralla on niitä kannattajia, joiden sydän on jämähtänyt lopullisesti seuran matkaan vihan ja rakkauden kiduttavaan, mutta silti niin ihanaan, kurimukseen. Elämäntapakannattajuutta ei siis voi liittää vain johonkin tiettyyn seuraan. Oma rakkaus tuntuu usein muiden rakkautta jollakin tapaa vilpittömämmältä ja voimakkaammalta, sillä ihminen katsoo ja kokee asioita omasta näkökulmastaan.

Ei sen puoleen, kun tarkastelee Hifk-kannattajien kirjoituksia, niin tuntuu, että olette te tavallaan omantyylisenne joukko. Muiden seurojen kannattajista voisi silti löytää myös oman tyylinsä, jos asiaa alkaisi pohtia. Maakuntaseurat ovat Tampereen ja Helsingin seuroihin verrattuna siinä mielessä eri asemassa, että seurojen kannattajakunta on ehkä heterogeenisempi jo sen takia, että seurat ovat ns. koko kaupungin joukkueita.

En tiedä, onko täällä ollut puhetta, mutta sattuiko kukaan katsomaan viimeistä osaa Stella Polariksen tv-elokuvien sarjasta, joka tuli muistaakseni edellisenä sunnuntaina. Kyseisessä osassa oltiin kertausharjoituksissa, joissa oli kertaajana mm. Kari-Pekka Toivosen esittämä Hifk-fani.
 
Viimeksi muokattu:

J.Pursey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NyR, Chelsea
Re: Stuntteja kaivatessa...

Viestin lähetti Aurinkotuuli

c) uskon siihen, että olisi omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. TÄMÄ EI SITTEN KOSKE SHAM69:ää (joskin epäselväksi on jäänyt, mihin kytketyt ne aivot ovat).

Kyllä mun aivot on kytketty ihan mun omaan päähäni. Sen verran kuitenkin olen tyhmä, etten ihan täysin hiffannut mitä kuitillasi tarkoitit. Oletko kenties joku sosialidemokraatti, joka on eksynyt kotisivuillemme ja syvästi niistä loukkaantunut ?
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minulla tämä "pitkäaikainen liitto" on kehittynyt keskinäisen kunnioituksen suuntaan jo aika pitkään. Jukka Pakkasen sanoin " Mies voi rakastua elämänsä aikana 7-8 naiseen, mutta vain yhteen joukkueeseen." Suhdetta ei kyseenalaisteta, kun menee vähän heikommin.

Ottelun lopputuloksellakaan ei ole aina niin väliä. Enemmän pitää tietysti voittaa kuin hävitä pitkässä juoksussa ja mestaruus tulisi voittaa vähän useammin kuin kerran 15. vuodessa.

Tärkeintä minulle on, että ifk on aina ifk, hyvässä ja pahassa. Pelityylin tulee säilyä meidän omanamme.

"Parempi rytinäpronssi kuin neppailemalla voitettu mestaruus."
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: IFK ja vain IFK

Viestin lähetti Vakio

Miten niin vain Teillä on?

Luettuani eskos:n uskontunnustuksen, en ymmärrä, millä tavalla minun uskontoni poikkeaa eskos:n uskonnosta. Muuten kuin Jumalan osalta.

Minun uskoon hurahtamisestani ei tosin ole kulunut kuin n. 30 vuotta. Eskos on julistanut sanaa jo yli 40 vuotta, mikä on pitkä aika. Rauha kaikkien uskontojen välille.

Niin, meillä on meidän lelut ja tapa toimia ja ajatella, Teillä Teidän. Ja jos rupeette irvistelemään, käymme pian vertailemaan uskojamme ja todistamaan niiden paremmuutta!:D . Oli miten oli, ainakin meillä on isommat tuopit. Niitä tämä hullujoukko tarvitsee tässä värikkäässä ympäristössämme. :D
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
IFK - till the bitter end

Olen itse ollut aktiivi HIFK:n (eri jaostoissa) 6 vuotiaasta saakka, siitä on yli 40 vuotta. On ollut huonoja aikoaja, sitä ei käy kiistäminen, mutta kaikki huonot ajat joutuvat jyrän alle niitten hyvien ja mahtavien fiiliksien ansiosta, joita olen kokenut IFK:n kanssa / piirissä.

Muistan kuin broidi 8-vuotiaana sai lähteä bussilla Väiskin nurkilta Tanskaan pelaamaan fudista. Meikäläinen jäi mutsin helmoihin itkemään. Saatana että oli väärin kun en itse päässyt mukaan. Sellaiset myöhemmät suurudet kuin Murtsi (Matti Murto) ja Kalja (Henry Saleva) olivat siinä bussissa. Kaikki oli IFK:n vikaa - jo silloin. Vaan senkin "vääryden" olen kaikkina vuosina kestänyt.
Olen itsekin ollut "petturi" ja vaihtanut seuraa sekä aktiivina että myöhemmin ei-aktiivina, mutta aina palanut takaisin omaan rakkaaseen IFK:hon.
Muistan kun, taisi olla 1973, olin muuttanut takaisin ulkomaan komennukselta ja kävin poikien kanssa katsomassa IFK-HPK jäähallissa. Dunkkuun tuli (1-7?) ja raivosin kuin hullu katsomossa (vieläkin hävettää). Huusin muitten mukana kaikenlaista paskaa Mobergille, olin iloinen kun jäälle lensi pulloja, mällipurkkeja, pamperseita, broilereita etc. etc.
Mutta "väyryset" otettuani tajusin, että helvetti tuohan on IFK, oma rakas seurani. Se tarvitsee tukea eikä ivaa-huutoja.
Ja näin tässä ollaan. Välillä vituttaa mutta pääasiassa ei.

Jos Liverpolilla on tunnuslauseena "You never walk alone" niin kyllä HIFK:n tunnuslause on se, jota niin moni täällä on viljellyt: IFK ei jätä ketään kylmäksi!! - ei edes sitä pojankloppia, joka yli 40 vuotta sitten jäi itkemään Väiskille.
 
Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muilla, mm. Svantella, on hyvin hienon ja historiallisen tuntuisia IFK-taustoja. Kateeksi käy kun omaan uskoontulemiseen vertaa, niin helposti se kävi ja niin pienestä se oli kiinni:

Olin juuri opetellut luistelemaan ja sen verran mitä lukea osasin selailin legendaarista Jääkiekkoraketti -kirjaa (kun jostain antikvariaatista sen vain löytäisi vielä!). Jostain siitä kirjasta sain käsityksen että Montreal Canadiens on "se oikea" jääkiekkojoukkue (ja tämä siis siihen aikoihin kun Saku Koivu oli vasta pilke Jukka Koivun silmäkulmassa) joten kun seuraavan kerran isoveljen kanssa menimme urheilukentän jäälle kiekkoilemaan uhosin olevani Montrealista ja yritin varmaan hitaasti mutta epävarmasti kaartaa jalat leveässä haarassa taklaamaan. Tähän veli totesi jotain tyyliin että "montreal on kanadassa, täällä sä oot ii-äf-koo".

Pelkästään nuo kolme kirjainta kiekkoilemaan opettelevan lapsukaisen korvissa sillä hetkellä riittivät siihen. Myöhemmin samana talvena sain "hienon" IFK-pipon, maalasin Ice Cats -pöytäjääkiekkopelini punaisille hahmoille rintaan IFK:n pienen kilven ja ruinasin ruinaamastani päästyä isää viemään minut jäähallille IFK:n pelejä katsomaan.

Ikäväkseni junnuaikoina en koskaan pelannut IFK:ssa, sitä vastaan kylläkin.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Tunnenpa itseni kovin nuoreksi, kun oma hurahtaminen tapahtui ollessani 6 vuotias, eli vuonna '84. Silloin aloitin Calle Branderin kiekkokoulun isäni opastuksella. Toki olin jo hipelöinyt faijani SM-mitaleita, mutta silloin minusta kasvoi IFK:n mies (tai poika silloin). Junnu-ura jatkui IFK:ssa aina B-junnuihin asti, mistä sitten tipuin pois ja lopetin, kun pelaaminen muissa ei kiinnostanut.
 
eskos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei hätää sonic...

Nuoruus on siitä kiva haittatekijä, että siitä selviää iän myötä..
tärkeintä on tunnustaa oikeaa väriä...:) :) ...
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Moderaattorit voitteko poistaa mun kirjoitusoikeuteni. Täällä on melkein kaikki IFK:n miehet kannattanu seuraansa yli 30-vuotta. Mä en ollut 30-vuotta sitten, kuin se kuuluisa pilke isäni silmäkulmassa. No toisaalta mä voin sitten 40-vuoden päästä kertoa "pojille", kuinka kovia jätkiä oli Lehtosen Pepe, Jukka Seppo, Darren Boyko ja Ollisen Joki, kun se teki sen mestaruusmaalinkin. Oli ne kovia aikoja. Käytiin kaattoon pelejä siellä vanhassa jäähallissa. Siellä se vasta olikin tunnelmaa.

Että silleen...
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Forever young

Ei tässä vielä niin vanhoja olla. Kun nuorena alkaa, niin paljon ehtii. Mä olen siellä hallissa kaikkien kiusana vielä 30 vuoden päästäkin. Ha.
 
Digwiid

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti Apassi
Moderaattorit voitteko poistaa mun kirjoitusoikeuteni. Täällä on melkein kaikki IFK:n miehet kannattanu seuraansa yli 30-vuotta. Mä en ollut 30-vuotta sitten, kuin se kuuluisa pilke isäni silmäkulmassa. No toisaalta mä voin sitten 40-vuoden päästä kertoa "pojille", kuinka kovia jätkiä oli Lehtosen Pepe, Jukka Seppo, Darren Boyko ja Ollisen Joki, kun se teki sen mestaruusmaalinkin. Oli ne kovia aikoja. Käytiin kaattoon pelejä siellä vanhassa jäähallissa. Siellä se vasta olikin tunnelmaa.

Että silleen...

No perässä tulet, älä hätäille :D
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Forever young

Viestin lähetti Johannes
Ei tässä vielä niin vanhoja olla. Kun nuorena alkaa, niin paljon ehtii. Mä olen siellä hallissa kaikkien kiusana vielä 30 vuoden päästäkin. Ha.

Miehen puhetta. Minäkin olen piirrättämässä 2036 käyttööni tulevaa rullaattoria, joka väritetään IFK-värein. Alustavasti suunnetellut varusteet:

- perkeleen mukava kokovartaloistuin Buffalon (!) nahasta
- 2 x 600 Wattinen vahvistin ja kivitalon kokoisen kaiuttimet, jolloin voin pelkällä kuiskauksella mikkiin tuoda julki koko hallille sen hetkisen mielipiteeni pelitilanteesta
- KOFF-oluthana, pakkosyöttöletku säädetty minimissään kahteen litraan per erä
- apusitsi niskanhierojalle (max 25 vuotias blondi), huomattava rintavarustus otettu ergonomiassa huomioon
- teline tekareille
- ilmastointi, ABS, SIPS, UPS ja Kops
- 16 Airbägia
- normaali Lääkäriambulanssivarustus
- limupullon pohjan vahvuiset rillit
- Natolla käytössä oleva kuulokoje, jolla kuulee kaljapullon avaamisen Jäähallista Laruun asti

Kausaripaikaksi olen sopinut Pressan aition. :cool:

edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Forever young

Viestin lähetti Senior

Miehen puhetta. Minäkin olen piirrättämässä 2036 käyttööni tulevaa rullaattoria, joka väritetään IFK-värein.

Kausaripaikaksi olen sopinut Pressan aition. :cool:

edit: typo

Muista, kun tuohon ikään tulemme on IFK:lla jo useita palvelutaloja omille "naftaliini faneille" ja meidän lastenlasten lapset käyvät IFK:n leikkikouluja ja ala-asteita. Talotkin on maalattu IFK:n värein.
On se hienoa kun naapurisi palvelutalossa voi olla itse pappa Frank tai JHag?

Tai kuvittele kun istumme siellä takan ääressä ja katsellaan NHL-matsia IFK vs. NY Rangers, niin Animal kertoo ketä pitäis hankkia ja ketä myydä. Ja lopuksi meidät saatetaan maan lepoon omalla hautuumaalla, jossa viimeisenä sävelmänä soi tuo iki-ihana: MA, MA, Ma, MAAAA......
Kyllä IFK omien fanien asioita aina loppuun saakka hoitaa.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Re: Forever young

Viestin lähetti Svante

Tai kuvittele kun istumme siellä takan ääressä ja katsellaan NHL-matsia IFK vs. NY Rangers, niin Animal kertoo ketä pitäis hankkia ja ketä myydä. Ja lopuksi meidät saatetaan maan lepoon omalla hautuumaalla, jossa viimeisenä sävelmänä soi tuo iki-ihana: MA, MA, Ma, MAAAA......
Kyllä IFK omien fanien asioita aina loppuun saakka hoitaa.

Seurakunnalla on helppoa, kun ei ole kuin yksi virsi tai oikeastaan värssynpätkä, mitä siellä heitetään: aijaijai aijaijai aijaijaijajajaijajajai....Tilaisuudessa näytetään myös screeniltä Mäkiaho vs. Ahola
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös