Ilmoitukset
  • Nimimerkki Powerplay huilaa viikon sääntöjen 6§:n perusteella.
  • Nimimerkki Pori67s huilaa kuukauden sääntöjen 4§:n perusteella. Aiempi rikehistoria samasta syystä vaikutti pelikiellon pituuteen.
  • Nimimerkki psychodad rauhoittuu kaksi kuukautta sääntöjen 6 ja 7§:n perusteella.

Heinolan Peliitat 2016–2017 – kiekkohuumaa luomassa

Viestiketju osiossa 'Peliitat' , aloittajana Accompagnato, 24.03.2016 klo 20.45.

  1. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Nonnis.

    Kausi on Peliittojen osalta taputeltu ja kaipa se olisi aika siirtyä katselemaan seuraavaa kautta. Uusia tuulia on tulossa kaiketi ainakin valaistuksen osalta. Huhujen mukaan myös ottelutapahtumaan panostetaan ensi kaudella yhä enemmän.

    Valmennus kokee myös muutoksen sillä Merikiven aika Heinolassa on ohi ja uudeksi päävalmentajaksi on palkattu Marko Tuomainen. Tuomainen toimi männä kaudella apuvalmentajan tehtävissä.

    Pelaajasopimuksia on julkaistu tähän mennessä se kuusi kappaletta ja ne ovat:

    Puolustajat:
    Christian Silfver
    Ilari Metsola
    Joona Hiltunen

    Hyökkääjät:
    Aatu Viljanen
    Arttu Heikkinen
    Henri Ruotsalainen

    Rosteri näyttää vielä melko ohuelta (hymiö) mutta kyllä tuolla jo kuntopiirin aikaan saa. Saas nähdä vieläkö Antti Rautiola nähdään Peliittojen veräjän vartijana, kesä kun vierähtää potkupallon puolella Union Plaanin maalivahtina. Hienoa paikallista lajien välistä touhua!

    Keskustelu ja visiointi alkakoon!
     
  2. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Peliitat näkyy napanneen ensi kaudeksi riveihinsä Pelicansin A-nuorista siirtyvän Aki Vainion, joka käväisi jo päättymäisillään olevalla Mestis-sesongilla pelaamassa muutaman matsin heinolalaisuniformussa. Ehkäpä tässä siirrossa on taustalla Pelicansin halu katsastaa nuorukaista mahdollisen tulevan liigasopimuksen varjolla?

    Akihan on Kotkan Titaanien kasvatti, joka lähti B-juniori-iässä Lahteen ja on siellä pelannut nyt neljän viimeisimmän kauden ajan. Kyseessä on omien muistikuvien mukaan erittäin sulavasti liikkuva ja kiekkoa liikutteleva rightin pakki, josta uskoisin tulevan olemaan rutkasti iloa Peliittoille.

    Vainion hankinnan lisäksi Peliitat solmi kolme jatkosopimusta – uutinen luettavissa täältä.
     
  3. Iggy Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Pelicansilla on tällä hetkellä 23 sopimuspelaajaa ja vielä on hakusessa 2-5 vahvistusta. Nyt sopimuksen omaavista puolustajista veikkaan, että Roni Rukajärvi tulee pelaamaan enemmän Peliitoissa kuin Pelsuissa. Olettaen, että Juha Leimu ja Pasi Puistola pysyvät kasassa ja Ben Blood välttyy pelikielloilta. Muiden puolustajien uskon viettävän enemmän aikaa Pelsun mukana, mutta mahdollisesti Pietilä, Manelius ja Hovinen saattavat käydä vauhtia hakemassa. Lisäksi Eetu Sopasen tilanne on allekirjoittaneelle täysin avoin. Toivottavasti jatkaa ringissä ja saa ehjän kauden.

    Hyökkääjistä melko varmasti Miska Siikonen ja Roope Elimäki pelaavat jälleen enimmäkseen Peliitoissa. Omissa ajatuksissa Taavi Vartiaiselle olisi paikka neloskentässä, mutta uskoisin hänen myös näkyvän Heinolassa varsin usein. Sitten on pelaajat Kimi Koivisto ja Joonas Alanne, joille näkisin käyttöä Pelsuissa ihan vakituisesti, jos vaan löytävät tasaisuutta otteisiinsa, mutta epäilen heillekin moottoritien tulevan jälleen tutuksi. Sitten jokerina vielä Sebastian Repo, joka on ennakoiden mukaan ehdottomasti top-6 hyökkääjä Lahdessa, mutta mikäli häneen iskee kuuluisa "sophmore slump", niin varmasti joutuu hakemaan vauhtia Heinolasta. Nämä siis sillä oletuksella, että Pelsut hankkivat kaksi kärkihyökkääjää rosteriinsa.

    Olen erittäinen iloinen tästä joukkueiden yhteistyöstä ja tänään Pasi Nurminen mainitsi, että yhteistyötä tullaan entisestään parantamaan. Toivottavasti tämä yhteistyö palvelee myös Peliittoja ja ainakin viime kaudella nuo mainitsemani pelaajat pelasivat tilastollisesti varsin kelvollisesti. Ensi kaudella myös pelitapa on varmasti melko samantapainen näiden kahden joukkueen välillä, kun molemmat valmentajat haluavat nähdä "äijäkiekkoa". Tämän uskoisin helpottavan pelaajien siirtymistä joukkueiden välillä, vaikka rooli vaihtuisikin.
     
  4. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Kelpo runkomiehiä saatu pidettyä. Arttu Heikkinen on varmasti valmennustirehtööri Tuomaisen mieleinen pelaaja. Silfver & Metsola kelpaisivat muillekin. Onneksi ovat Heinolassa. Tässä vaiheessa kevättä uskallan sanoa, että ensi kaudella pullat ovat paremmin uunissa kuin pitkään aikaan, ainakin katsomon puolella. Pelillistä menestystä en uskalla vielä alkaa arvailemaan. Pubi laitetaan päädystä uusiksi, hallia ehostellaan ja ottelutapahtumaa kehitellään entisestään kiintoisampaan suuntaan. Kausikorttikuviosta on tulossa houkuttelevan mielenkiintoinen, sillä Peliittojen kausikortilla näkee ensi kaudella viisi kappaletta Pelicansin runkosarjapelejä. Luulisi nostavan kausikorttien kysyntää.

    Pelicans-yhteistyö on niin hyvässä kuin pahassa isossa roolissa. Toivottavasti pelaajarallia saataisiin rajoitettua. Liikaa Lahden apujen varassa ei voi koko kautta olla, vaan omat maalitykit kevään tärkesiin peleihin on löydettävä.
     
  5. Tinonder Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, St.Louis Blues
    Nonniiiih! Sieltähän tulla tupsahti kolme uutta pelaajasopimusta näin vappuviikon kunniaksi. Itsekin pienen tauon jälkeen heräilen tälläkin saitilla, joten ynnätään yhteen tämän hetkinen rosteri ja laitetaan taas viime kaudeltakin tutuksi tulleet omat onnettomat (huhut) fantasiatoivomukset.

    Aloitetaan valmennuksesta:

    Päävalmentaja Marko Tuomainen - H*lvetin hieno haku tähän kohtaan Peliittojen porsasosastolta. Kun tuota Jääsoturit - sarjaa on katsellut niin voi vain sanoa, että nyt meillä on sellanen isäntä penkin takana että jos nyt ei joukkue syty pelaamaan niin ei sitten ikinä. Varmasti todella nälkäinen ja taisteleva joukkue nähdään ensi kaudella!

    Apuvalmentaja Jani Keinänen - Mahtavaa saada ex-Peliitta kapteeni mukaan remmiin. Tuo varmasti kokemuksensa myötä paljon uutta näkemystä niin taktisesti kuin myös pelillisesti joukkueeseen. Uskon että tulevat loistavasti toimimaan yhteen Tuomaisen kanssa.

    Apuvalmentaja Santeri Heiskanen - Itselleni aivan tuntematon nimi, mutta tuskinpa johtoporsas aivan sekundaa ole sinne penkin taakse haalinut!

    Maalivahdit:

    Lassi Yrjölä (Ottelut: 18 PMK: 2.91 T% 89,9)
    XXXX (Joonas Harald)

    Maalivahti osastolle saatiin tänään ensimmäinen kiinnitys, kun Kiekko-Vantaasta Heinolaan siirtyi Ilves-kasvatti Lassi Yrjölä. Itse en pahemmin miehen otteita seurannut viime kaudella, mutta uskoisin olevan vähintään saman tasoinen koppaaja kuin Antti Rautiola, mutta nuorempi versio Rautiolasta. Tilastot eivät hirveämmin hehkuta allekirjoittanutta silmään, mutta yleensä Heinolaan tulevat maalivahdit joko onnistuvat täydellisesti tai floppaavat täysin. Toivotaan että tällä kertaa haku osoittautuu hyväksi.

    Yrjölälle pitäisi saada omasta mielestäni kirittäjäksi nuori ja nälkäinen maalivahti. Tähän omasta mielestäni sopisi loistavasti Pelicansin A-junioreissa sekä myös Peliitoissa lainalla käynyt Joonas Harald. Itse näin Fanseat palvelun kautta kaikki Haraldin pelaamat ottelut, ja itselleni jäi kyllä positiivinen kuva tästä nuoresta torjujasta.

    Ainoa epävirallinen huhu mikä omaan korvaan maalivahteihin liittyen on tullut. Niin jokin Lahtelainen yritys, joka on lähtenyt tukemaan Peliittoja olisi hankkinut heidän "palkkalistoilleen" Mika Norjan Jukureista torjumaan ensi kaudella Peliittoihin. Itse henkilökohtaisesti en usko tähän huhuun, mutta laitetaan tämä kuitenkin tähän leijumaan.

    Puolustajat:

    Christian Silfver
    - "Ville-Veikko Väkeväinen"

    Erittäin mielissäni olin että meidän paras hyökkäävä puolustaja saatiin jatkamaan myös ensi kaudella Heinolassa. Viime kausi oli ehkä edelliseen kauteen nähden hieman vaisumpi, mutta ei siellä mitään hälyyttävää ollut nähtävissä. Tulee olemaan myös ensi kaudella meidän ykköspuolustaja terveenä pysyessään.

    Silfverin pakkipariksi olisi mukava saada heinolalaisillekin tuttu Väksy eli Ville-Veikko Väkeväinen. Kaikenlaisten sählinkien jälkeen Ranskasta Suomeen palannut Väksy pelasi loppukauden Suomi-Sarjaa pelaavan JHT:n riveissä, joissa pisteitä kertyi 14 kappaletta. Väkeväinen on välillä ihastuttanut, mutta myös vihastuttanut otteillaan. Silti näkisin miehen mielelläni kantavan jälleen Peliittojen nuttua.

    Ilari Metsola - Valtteri Parikka

    Viimeiset kaksi kautta Heinolassa viihtynyt Metsola, on pelannut tasapaksuiset kaudet tililleen. On erittäin jämäkkä oman pään luutija, joka on varmasti juuri sellainen taistelija, jota päävalmentaja Tuomainen käyttää täsmäaseenaan omassa päässä. Terveenä pysyessään varma kakkos pakkiparin mies, jolle voi antaa vastuuta niin ylivoima- kuin alivoimaketjuissakin.

    Peliittojen toinen tämän päivän hankinta on Kiekko-Vantaan takalinjoilla häärinyt Valtteri Parikka, jonka vyöltä löytyy niin Mestis kuin myös liigakokemusta. Järvenpään Haukkojen kasvatin ura on ollut värikäs, mutta silti todellinen läpimurto miesten peleihin on jäänyt tulematta. Lähes 50 liigapeliä pelannut Parikka tulee saamaan Heinolassa paljon vastuuta, ja uskon että tämä 22-vuotias nuori mies pystyy vastaamaan tähän huutoon. Odotan mieheltä vähintään 20 tehopisteen kautta.

    Joona Hiltunen - "Ville-Veikko Eerola"

    Viime kaudella Nastolan Kiekosta Peliittoihin siirtynyt Joona Hiltunen pelasi omiin silmiin ja tuntemuksiin nähden positiivisen kauden. Ensimmäinen kausi miesten peleissä meni tilastollisesti kelvollisesti, vaikka tehotilastoissa paistaakin muutama miinusmerkki. Täydensi loistavasti viime kaudella heinolalaisten suhteellisen laajaa puolustajarinkiä. Tällä kaudella taistelee varmasti kynsin ja hampain siitä että saisi varmistettua paikan pelaavaan kokoonpanoon.

    Tätä toivon jopa enemmän kuin Väkeväisen paluuta. Viime kaudella haaveilin, että voi kumpa toimistolla oltaisiin hereillä ja osattaisiin naarata Eerola Heinolaan. No sieltähän mies tupsahti ja pelasi kelvollisen kauden, jossa loukkaantumiset sotkivat kautta ikävästi. Itse kuitenkin näen, että Peliittojen puolustuksessa on Eerolan kokoinen aukko. Sellainen kutina tuolla vasemmassa pakarassa on, että ensi kaudella nähtäisiin se sama Eerola, joka pelasi silloin kun oli lainassa Hämeenlinnasta.

    Aki Vainio - Roni Rukajärvi

    Pelicansin A-junioreiden seuraava nouseva lupaus on Aki Vainio, joka lähtee hakemaan kokemusta miesten peleistä Mestikseen ja Heinolaan. Näytön haluja on varmasti paljon, sillä jokainen Pelicansin A-juniorin tähtäimessä on paikka edustukseen ja liigamiehistöön. Tulee todennäköisesti pelaamaan n. puolet runkosarjasta vaihdellen Joona Hiltusen sekä loukkaantuneiden kanssa.

    Pelicansiin sopimuksen saanut Rukajärvi tulee todennäköisesti pelaamaan suurimman osan kaudesta Heinolassa. Perus jämäkkä puolustaja tulee löytämään paikkansa pelaavasta kokoonpanosta aina kun Heinolaan saapuu. Ei aiheuta itselleni riemunkiljahduksia, eikä ole vissiin Lahdessakaan oikein hypitty riemusta Rukajärven suhteen.
     
    Viimeksi muokattu: 25.04.2016 klo 18.19
  6. Tinonder Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, St.Louis Blues
    Näköjään tämä piti laittaa kahteen osaan, tässä part 2!

    Hyökkääjät:


    Tuukka Rajamäki - "Michal Kristof" - "Nico Friman"

    Mukavaa oli lukea aiemmin keväällä, että viime kaudella ison harppauksen urallaan ottanut Rajamäki halusi jatkaa Heinolassa. Ai helkkari on se vaan kiva nähdä, että "omat" pojat nostavat tasoaan ja pystyvät nousemaan joukkueen kärkipelaajiksi. Odotan Rajamäeltä edelleen tason nostoa ensi kaudelle ja 30 pisteen rikkoutumista.

    Rajamäen kanssa ykkösketjuun ei taida löytyä pelaajia omasta takaa, joten lähdetään heittämään tähän ensimmäiset fantasiasopimukset: Michal Kristof (Hokki) & Nico Friman (Kiekko-Vantaa). Toissa kaudelta tuttu Kristof pakkasi laukkunsa ja lähti hakemaan uralleen nostetta Kajaanista. Viime kaudella 40 pistettä paukuttanut slovakialainen olisi paras mahdollinen haku ykkösen keskelle.

    Ykkösketjun täydentäisi Kiekko-Vantaassa sekä Espoon Bluesissa pelannut Nico Friman. Todella nopea jalkainen Friman olisi vallan mainio vahvistus Peliittojen hyökkääjistöön. Olisiko tässä seuraava Vantaalta tuleva pelaaja Heinolaan? Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    "Anton Ollikainen" - "Joona Monto" - "Juuso Perttilä"

    Viime kaudella Turussa kiekkoilleet Ollikainen ja Monto olisi kiva kotiuttaa yhden kauden tauon jälkeen Heinolaan. Itselleni jäi kaksi sanaa mieleen tuosta kaksikosta, vauhdikas rymykaksikko. Hämeenlinnassa kiekko-oppinsa saaneet Ollikainen ja Monto olisivat mielenkiintoinen haku Peliittojen kakkosketjuun. Olisi varmasti loistava korvike viime kaudella Heinolassa nähdyille Roineelle, Siikoselle sekä Koivistolle.

    Ketjun kolmas lenkki olisi kesken viime kauden Heinolaan Suomi-Sarjasta saapunut Juuso Perttilä. Oli Heinolassa pelaamissaan otteluissa erittäin energinen ja työteliäs hyökkääjä. Omaa todella laadukkaan laukauksen ja pelisilmän. Itse uskon että Perttilän ura lähtee tästä vain nousuu ja 30 pisteen raja voisi olla hyvinkin realistinen.

    Henri Fomin - Ville-Matti Koponen - Arttu Heikkinen

    Viime kaudella sarjanousija Rovaniemen Kiekossa pelannut Fomin päätti valita useamman vaihtoehdon joukosta Peliitat. Viime kaudella Fominin tilille kirjattiin 32 tehopistettä, joten odotettavissa on samanlainen kausi myös Heinolassa. Tuo kokemuksen lisäksi varmasti myös paljon lappalaisvitsejä koppiin, joten eiköhän siellä ole pojilla pikkujouluissa tarjolla poroakin.

    Ketjun täydentää viime kaudella hieman vaisusti pelannut kapteeni Ville-Matti Koponen, joka Jääsoturit sarjassa kertoi että pystyy vielä kehittymään pelaajana. Itse uskon että yhden "hiljaisemman" kauden jälkeen Vellu palaa vähintään omalle tasolleen ja alkaa pelaamaan sekä näyttämään esimerkkiä joukkueen kapteenina.

    Kolmas lenkki on Kouvolasta viime kaudella Heinolaan majansa siirtänyt Arttu Heikkinen kärsi viime kaudella loukkaantumisista, jonka takia miehen tilille kertyi vain 20 runkosarja ottelua. Oli kuitenkin pelaamissaan otteluissaan sopimuksensa arvoinen kaveri ja jatkosopimuskin lyötiin käteen joten myös valmennusjohdolla on tiedossa että tässä kaverissa on potentiaalia.

    Aatu Viljanen - "Jukka Sompi" - "Jesse Häkkinen"

    Pelicansin matkassakin käynyt Viljanen sorvasi jatkosopimuksen Peliittoihin myös tulevaksi kaudeksi. Ei ole noussut Heinolassa kärkiketjujen mieheksi, mutta pelaa illasta toiseen erittäin hyvää jääkiekkoa. Viime kaudella Viljasen tilille kirjattiin 16 tehopistettä, joten odotettavissa on vähintääkin samanlaiset pisteet myös tulevalle kaudelle.

    Ketjun keskelle voitaisiin istuttaa Peliittojen pieneksi ikoniksi noussut Jukka Sompi. Jääsoturit sarjassa mies sanoi että haluaa jatkaa pelaamistaan niin kauan kuin intoa riittää. Ja sitähän kuulemma miehessä vielä riittäisi. Loukkaantumiset ovat sotkeneen Sompin uraa, mutta uskon että miehestä olisi paljon iloa ensi kaudellakin. Ehdottomasti jatkosopimuksen arvoinen pelaaja!

    Viime kaudella Heinolaan yhden kauden tauon jälkeen palannut Häkkinen oli rooliltaan joukkueen sytyttäjä. Kovia taklauksia ja sitkeää taistelua esittänyt Häkkinen olisi päävalmentaja Tuomaisen näköinen pelaaja. Nakutti viime kaudella 21 tehopistettä, joten pelkästä taklauskoneesta ei ole kyse. Uskon että kesään mennessä Häkkisen kanssa saadaan jatkopahvi kirjoitettua.

    Tämmöiset hahmotelmat sain sitten itse aikaan. Keskustelu alkakoot ja aina saa myös tulla heittämään risuja näihin ehdotelmiin. Tämä on vain minun mielipide ja toivottavasti Heinolassa nähdään ensi kaudella mielenkiintoinen joukkue, joka sytyttää heinolalaiset ja Peliittojen seuraajat. Mukavaa kevään jatkoa itse kullekkin!
     
    Viimeksi muokattu: 25.04.2016 klo 18.18
  7. Tinonder Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, St.Louis Blues
    Jeppis jepulis, jatketaan tätä yksin puhumista tai siis kirjoittamista, jos joku vaikka näitä lukisikin. Tällä kertaa en ole tekemässä syväluotaavaa analyysia mitä tarvitaan ja mitä ei. Tällä kertaa tulin sanomaan ihan suoraan, että helvetin hienoa työtä tuolla toimistolla tehdään! Itse en olisi henkilökohtaisesti uskonut, että Arkiomaan kaltainen nuori eteenpäin urallaan pyrkivä kaveri saataisiin naarattua Heinolaan!

    Samoin allekirjoittanutta pistää hymyilyttämään Juuso Perttilän sopimus. Ai että! Siinä on muuten yksi varteenotettava ehdokas Peliittojen sisäisen pistepörssin voittajaksi. On meinaa sen verran kovan kaliiberin ukko, että kesäreenit kun vetää nätisti putkeen niin on muute todella tärkeä palanen ensi kauden Peliitta ryhmään.

    Laitetaan nyt alle kuitenkin pienoinen kokoonpano kuvitelma:

    Arkiomaa - X1 - Perttilä
    Rajamäki
    - X2 - Fomin
    X3 - Koponen - Heikkinen
    Viljanen
    - X4 - X5

    Silfver - Y1
    Metsola - Parikka
    Väinölä
    - Hiltunen
    Vainio
    - Hämäläinen

    Yrjölä / Z1

    X1 = Vaikka pelimerkkejä ei Peliitoillakaan mielin määrin ole, niin silti sanoisin että selkeä ykkösketjun sentteri meiltä vielä puuttuu. Heinolassa ei ole muutamaan vuoteen nähty omaa ulkkarisopimuksella omaavaa pelaajaa. Osattaisiinko tähän naarata, jokin low high, high reward tyyppinen nuori sentteri esim. ECHL sarjasta?
    X2 = Koposen Vellu voisi olla sopiva kaveri kakkosen keskelle, mutta silti näkisin tässä jonkun nuoren ja nopea jalkaisen kaverin jakamassa kiekkoa Rajamäell ja Fominille. Olisiko Peliittojen aika lähteä heittämään verkkoja vesille sentteriosastolle?
    X3 = Kolmosketjun laiturin paikka on omasta mielestäni vielä auki. Toki paikalle voisi istuttaa Aatu Viljasen, mutta verkot ja katiskat vesillä niin uskoisin että tällekkin osastolle voidaan löytää kelpo ja halpa kaveri painamaan sen pari kymmentä pinnaa.
    X4 = Tämä paikka on varattu omissa hahmotelmissani Jukka Sompille. Antakaa ny peekele sille Sompille sopparia kouraan!
    X5 = Tätä paikkaa olen kaavaillut myös Jesse Häkkiselle. Nyt toimiston porukka, alkakaas rustaamaan pojalle paperia allekirjoitettavaksi!

    Y1 = Eikö olisi aika palauttaa tuhlaajapoika reissultaan? Väkeväisen Ville-Veikko sopisi kuin nakutettu Silfverin vierelle. Jalkaa löytyy ja vetokin on varmasti vielä uomissaan. Joten miksei sopimusta jo tipu?
    Toinen vaihtoehto Silun pariksi olisi toinen Ville-Veikko, eli Eerola. Tämäkin kaveri kaipaisi toista tilaisuutta, sillä loukkaantumiset pilasi viime kauden.

    Z1 = Tämä paikka saisi luvan olla Joonas Haraldin, ellei tänne rahdata jotain Karri Rämöä pelastamaan kotikylän poikia!
     
  8. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Tinonderilta parit loistavat pohdinnat. Itse kun en ole aivan yhtä kova/tietoviisas/kykenevä tekemään noin laajaa analyysiä, tyydyn toistaiseksi noihin. Kiitos.

    Maalivahtiosasto kaipaisi ehkäpä juurikin tuota Joonas Haraldia. Käsitääkseni Nupe on sanonutkin (viime syksynä kaiketi), että tällä hetkellä Pelsujen junnuissa on kaksi todella hyvää maalivahtia. Tarkoitti tällä kaiketi Larmia ja Haraldia. Larmihan on jo kyntensä näyttänyt joten josko Harald hirmuinen olisi sitten vuorossa...?

    Paria täsmähankintaa tuo rosteri huutaa myös. Pelsujen ringistä riittänee pelaajia kyllä, mutta jotain pitäisi kyllä omastakin takaa olla tuohon jo olemassa olevaan materiaaliin lisää.

    Taustahommista olen ymmärtänyt, että Betonin valaistusta ei uusittane vielä kaudelle 16-17. tarkoitus on tehdä se hyvin ja kaiketi siis myös laadukkaasti. Eli budjettiko ei sitten ole ollutkaan riittävä? Myös jotain perusshowmeininkiä (kuten muistaakseni kauden viimeisissä peleissä oli) on myös luvassa. Eli kyllä tuo homma taas viime kaudesta eteenpäin menee. Jos rahaa olisi niin kai kaikki menisi nopeammin.

    Saas nähdä millainen vieraskannattajien invaasio Heinolassa nähdään ensi kaudella espoolaisten toimesta.
     
  9. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Yksinpuhelua osa 2

    Hevosmiesten tietotoimisto tietää kertoa, että jotain tuollaista Tinonderikin kaavailemaa pelaajahankintaa on Peliitat edelleen tekemässä. Ykkössentteriä ja puolustajaosastoa etsitään siis. Saittakarin verkot on syvällä.

    Jotain rahaa siis on myös pelaajabudjetissa vielä. Myös kaljapaaria (siis sitä missä on se katsomo-osastokin) ollaan uudistamassa ja kai siinä on ennen kaikkea kyse asiakasystävällisyydestä. Mene ja tiedä.
     
  10. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Palataanpa kesälaiturilta hiljalleen takaisin sorvin ääreen. Aiemmin puhutusta Peliittojen paluumuuttajasta on tihkunut vihjauksia. Rantapuiston puhuvan pensaan mukaan kyseessä olisi liukas luistelija, joka ei kuitenkaan olisi Heinolan omia miehiä, mutta pelannut Peliitoissa aiemmin. Sitten pensas lopetti puhumisen, eikä enempää vihjeitä enää herunut.

    Ensi kaudeksi on varmasti hyvä hönkä päällä niin kaukalon kuin katsomonkin puolella. Pukuosaston piällysmies Mielonen on tehnyt taustalla hyvää työtä pyrkien takaamaan tavalliselle katsojapulliaiselle kelpo olosuhteet ottelun seuraamiseen. Kausikorttisuunnitelmat kuulostavat myös erittäin hyviltä. Luottavaisin mielin tässä odottelee kauden alkua, joten ei kun takaisin järveen lillumaan.
     
  11. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    No nyt saa Peliitat erittäin mielenkiintoisen pelimiehen testattavakseen, kun seuran oma kasvatti Tomi Inkinen palaa kotiin peräti 10 vuotta kestäneeltä matkaltaan. Se lienee päivänselvää, että heinolalaiset tulevat näkemään kaukalossa kuluneiden vuosien aikana monissa eri liemissä marinoidun Inkisen, jonka uskon tulevan tappelemaan tasapäin muiden kanssa paikasta pelaavassa kokoonpanossa.

    Tuon viime kauden pelaamattomuuden ei kannata antaa hämätä, sillä kyseisen välivuoden Inkinen on käyttänyt omien tietojeni mukaan todella kovaan harjoitteluun, jotta vielä viimeinen yritys Mestis-tasolla ei ainakaan kuntopuolesta jäisi kiinni.

    Toivottavasti Peliittojen päävalmentaja Marko Tuomainen löytää Inkisen kanssa yhteisen pelillisen sävelen sekä ruuvaa hänelle sopivanlaisen roolin joukkueesta, sillä olisihan se nyt hienoa nähdä ”Inkkari” ensi kaudella taas Mestis-kehissä.
     
  12. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Inkinen todella mielenkiintoinen testattava. Luulin jo että mies olisi tömistänyt lopullisesti Heinolan pölyt kannoiltaan. Muistissa on Inkisen taidokkaat otteet ja äkkilähtö kesken Mestis-kauden. Nyt mies palaa kypsempänä ja kokeneempana takaisin.

    Omat kasvatit ovat aina tervetulleita maailmalta, eikä niitä liikaa tien päällä olekaan. Katsotaan mihin kaverin rahkeet riittää. Toivottavasti pelipaikka joukkueesta heltiää. Ainakin harjoituspelejä tulee nyt seurattu tarkemmalla linssillä jo pelkästään Inkisen takia.
     
  13. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Lainaus:
    Nytpä oliskin mukava kuulla Inkisen otteista. Pari peliä takana niin kai jotain saa jo sanoa. Siis jos on otteita nähnyt joku.
     
  14. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Lainaus:
    Eilisessä pelissä ampui rankkarin hyvän yrityksen päätteeksi tolppaan. Kauden ensimmäisessä harjoituspelissä maali ja sitten pikkuvaivojen vuoksi missasi yhden pelin. Rooli ollut tällä viikolla neloskentässä ja alivoimaa mies on päässyt pelaamaan. Ihan ookoo pelannut sen mitä olen omin silmin havainnut. Tehot neljässä pelissä 1+0. Vielä on pelejä jäljellä ottaa enemmän tolkkua kaverin taidoista.
     
  15. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    No niin. Eka peli takana ja ensimmäinen tappio siinä samalla. ensimmäinen erä ihan mukiinmenevää (muistaakseni) kiekkoa ja toisen eka kymppi. Heikkisen ulosajon jälkeen homma kusikin sitten kintuille. LeKi oli selkeästi parempi. Ulosajoon johtanut taklaus ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta mutta katsomosta nyt ei todellakaan aina näe. Ja vaikka näkisikin, tuomarihan sen näkee ja päättää. Lekin osalta täytyy sanoa, että jos joukkueessa on yhdellä kertaa 12 lainaukkoa niin kyllä on ohkaisella rosterilla kauteen lähdetty. Pirkka Antila olikin jo sääntöä tarkentanut, eli pitkäaikasia lainoja ei lasketa tähän lainaukkomäärään. Ainoastaan lyhytaikaiset. Ahaa! Ei Heinolassakaan pelkillä omilla miehillä mennä mutta... noh antaa olla.

    Jotenkin jäi semmoinen kuva, että Peliittojen juonieväät oli syöty ottelun puolivälissä ja kolmannessa erässä peliittajalkaa painoi Tuomaisen kesärääkki. Jos asia noin oli, tulee tämä kevyt aloitusviikko (vain kaksi peliä) juuri sopivasti.

    Ottelun suurin miinus oli toki yleisömäärä. 426 tuntuu hieman liioiteltulta, mutta en itsekään laskenut joten luotetaan lähteeseen. Suurin plussa tuli ottelun käsiohjelmasta. Laadukas ja sopivan huumoripitoinen sekä kaupungin slogania myötäilevä. Hieno homma.

    Katsoiko joku Heinolan peliä Fanseatin kautta? Käsittääkseni tuotannossa (siis koko Mestiksen) on uutta verta taustalla. Oliko laatu parempi vai kehnompi vai mitenkä?
     
  16. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Yleisömäärä huikea pettymys. Aina on kauden avauspelissä ollut normaalia enemmän yleisöä. Toisaalta, monella muullakin paikkakunnalla oli hämmentävän vähän yleisöä. IIsalmi oli sentään piristävä poikkeus. Itse pelin tylyn tappion kismitys alkaa viimein hellittää. Heikkisen ulosajo käänsi ottelun. Sitä ennen ei ollut hätää ja Peliitoilla menossa 2+2 minuutin yv-pyöritys... Maalipaikoille ei Peliitat tahtonut päästä sitten millään. Tiivis oli tunnelma LeKin puolustusalueen keskustassa.

    Kyllä tämä tästä kuitenkin taas lähtee rullaamaan. Jyväskylässä uusi yritys ruuvata pistesäästöporsas auki.
     
  17. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Njoo. Eipä tuo Jyväskylän reissu tuottanut pistepussiin mitään. Raportin mukaan ei oikein potku riittänyt. Mene ja tiedä sitten. LeKi-pelin kolmas erä antoi viitteitä, ettei ideat oikein riitä kun vastustaja on kuvioissaan ovela ja rikkoo siinä samalla. Joku puristus siellä nyt on, kai. Toivotaan, että pohjoisen kiertueelta tulee sitten avauspisteet.
     
  18. pertteli Jäsen

    Miksiköhän Peltonen pelailee Titaaneissa? Luulis Jessen mahtuvan Peliittojen kokoonpanoon! Ja missä on Arkiomaa? Pelsuistakaan ei nyt taida paljon apuja hyökkäykseen saada.
     
  19. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Lainaus:
    Peltonen on Titaaneille selkeä vahvistus ja saanee Kotkassa ison roolin, mikäli Peliitat ei kaverille tarvetta tule jatkossakaan näkemään. Luistelee isoksi mieheksi hyvin ja käyttää kroppaansa hienosti hyväkseen kiekon suojaamisessa. Jos vain vetää Suomi-sarjassa jokseenkin täyden kauden, niin sellainen 30-35 pinnan haarukka voisi olla hyvinkin mahdollinen.

    Väinölä sekä Vainio pelasivat titaanipaidassa niin ikään isot minuutit ja esiintyivät edukseen. Kummankin pakin kohdalla pelituntuman karttuessa tulee heidän suoritustasonsa myös aivan varmasti entisestään parantumaan.

    Arkiomaa jätti Kotkassa 7.9.2016 pelatun harjoitusottelun muutaman vaihdon jälkeen kesken ja paiskoi koppiin mennessään turhautuneena mailaansa pitkin seiniä. Ilmeisesti jokin paikka kropassa sanoi itsensä irti, sillä tuskinpa jo muutenkin vain 15 kenttäpelaajalla matkassa ollut Tuomainen olisi miestä villaan pistänyt.
     
  20. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Peltonen halusi kuuleman mukaan itse Kotkaan isomman vastuun perässä. Peliittoihin toki Peltonen mahtuu, mutta tarjolla Heinolassa on tarjolla huomattavasti pienempää roolia.

    Arkiomaa tosiaan loukaantui Kotkassa ja liekö paikkojen lisäksi riekaleiksi mennyt hermotkin. Toivon mukaan mies saadaan pian kasaan.

    Itse pelit alkaneet vaisusti. Vieläköhän se kova reenaus alkuunsa kintuissa painaa. Toivotaan niin, sillä jalkoja seuraavan viikonlopun pohjoisen reissulla kaivataan. Tuomainen saa kyllä tosissaan keksiä keinot, jolla pureutua RoKin inhottavan liikkuvaan pelitapaan. Viime kaudella Peliittoilla oli suuria vaikeuksia päästä kiinni hyvin kiekkoa liikuttaviin nunnukamiehiin. Rovaniemen otteluun on satsattava kaikki. Hokkia vastaan kaikki mahdolliset heltiävät pisteet ovat kotiinpäin.
     
  21. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Pohjoisen roadtrip jatkuu Vesa-Matti Loirin synkkien sävelmien saattelemana. Rovaniemeltä jäi poppamiehen luu käteen, mutta Kajaanissa on vielä mahdollisuus kirkastaa kilpeä. Kajaanissa Peliitat on pystynyt pelaamaan joskun hyvinkin. Pisteettömänä ja pennittömänä altavastaaja on ainakin helppo valmistautua otteluun. Saa nähdä, jospa pankin ovet lauantaina henkselöidylle puutynnyriasuun sonnustautuneelle keppikerjäläiselle avautuisivat. Jokainen Kajaanista ryöstetty piste olisi äärimmäisen arvokas.
     
  22. Koukkupolvi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat ja tietysti Titu
    Uljas, haluaisin Sinut vaimokseni jos vain satut olemaan hetero? :-) Ja ehkä nainenkin. Mutta uskon, että et taida olla. HEH. Hienoa tekstiä. Peliittojen ensimmäinen voitto, ja Kajaanista. Eipä olis ensimmäisenä tullut mieleen, että sieltä.
     
  23. Koukkupolvi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat ja tietysti Titu
    HALOO! Nythän on niin, että pelataan rakkaan Suomemme toiseksi ylintä sarjatasoa. Tänään siltä ei tosiaankaan näyttänyt. Aivan karmeaa peliä niin kotijoukkueelta kuin vierailtakin. Harjoitusmatsien raikkautta, hienoja sommitelmia eikä isoja pommeja nähdä. Ei nähdä juuri mitään. Hei. Antakaa poikien yrittää ja pelata. Marko Tuomainen & Santeri Heiskanen. Voin olla todella väärässä, mutta oikaiskaa jos niin on. Tässäkään kirjoituksessa mitään ideaa ollut, mutta kun haluaisin, että meidän PELIITTAMME pärjäisivät. Nyt rytinää halliin!
     
  24. uljas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
    Olen hetero ja hameisiin en aio sonnustautua. Ehkä skottilainen kiltti ja säkkipilli kyllä kävisi. Onhan tahmea alku ja tahmeaa etenkin kotijäällä. Muistaakseni Peliit... eikun HeKi oli joskus kova ja viheliäinen vastus kotijäällä kelle tahansa. Siitä taitaa olla kyllä aikaa vierähtänyt jo tovin verran aikaa. Kaikki oli tänään omissa pikku kätösissä, mutta sitten tulee keuruulainen setäpahanen ja riistää tikkarin pojan käsistä. Nooh... Tuomainenhan jossain haastattelussa sanoi, että 20 pelin jälkeen aletaan vasta tuijotella sarjataulukkoa. Rämpihän se KeuPakin viime kauden alussa ja heräsi pelaamaan juuri silloin kun lopullisia sijoituksia alettiin ratkomaan. Toivotaan, että kova kuntopohja alkaa näkyä ja kääntää otteluita pidemmän päälle Peliittojen eduksi.

    Pelilillisesti hyökkäyspeli on jotenkin todella köykäistä. Kiekkoa ei saada sota-alueelle, eikä niitä kihtipolven penäämiä sommitelmia ole liioin nähty, vai johtuuko se sitten siitä, että kaikki joukkueet tuntuvat sumputtavan niin tehokkaasti oman puolustusalueensa keskustan... Mieleen ottelusta jäi Miro Hovisen erätauolla antamat hivenen ylimielisen oloiset kommentit Mestiksestä. Noh. Siniviivakämmäilyjen perusteella ei ihme, että mies pelaa tällä hetkellä Heinolassa, eikä Lahdessa. Hyvä pakki kyseessä, mutta on syytä muistaa, että asenteen on syytä olla kunnossa. Mestis ei sentään mikään kirjastontätien puulaakisarja ole. Täysillä saa vetää, jos mielii tässäkin sarjassa pärjätä.
     
  25. Accompagnato Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat, Pelicans, HPK
    Olihan siinä eilenkin yritystä, kuulemma. Maalin teon tuska taitaa painaa peliittaukkoja tällä hetkellä. Parin pelin näkemisen jälkeen on ongelma siinä, että keinot loppuvat sillä viime hetkellä. Tai sitten vastustaja on saanut juuri Peliittoja vastaan käyttöönsä "hannukamppurin". Ei sillä Mestiksessäkin on hyviä maalivahteja. Huoh.