HCH's finest 2012–2013 – never close your eyes

[HardCore Hooligan]

Jotkut kuvat, ne taltioituvat mieleen ikuiseksi.

Henkilöt, hahmot ja ne yhdistyvät siihen hetkeen.

Tilanteeseen, joka muutti kaiken, tarjosi jotain suurta.



Frank Bathe ja äijä siellä kasan päällä.

Kuin valtaistuimella ja meri velloon.

Äijä kurkottelee ja repii penkillä ollutta Hanlonia hiuksista.

Aivan huikeaa materiaalia ja tunsimme elävämme, kokevamme.

Tuo hetki ja se kertoo kaiken.


Bathe ja sen parta.

Se oli Show´ta ja äijän olemus.

Sen kuva näytettäväksi visiirinaamoille ja luulisi hävettävän.

Iso tiliä ja ne mitään ymmärrä.

Naperot ja piilossa siellä visiiriensä takana.

Mitä ne pelkäävät?


Punapää Bathe ja äijä oli kuin majakka.

Se pisti silmään, se huomioitiin ja tunnettiin.

Ei osannut edes pelata ja sen ei tarvinnut.

Se oli luupää ja sillä oli sen tyyli.

Se äijämäinen ja veti ilman kypärää.

Sen näköinen, oloinen äijä ja se ei vain voi valittaa, mistään.


Frank Fathe ja Flyers.

Ilman muuta ja ei mikään varsinainen kuoleman kylväjä.

Sellainen perusäijä ja otti kenet vaan.

Puskutraktori ja se tyyli, hahmon purevuus.

Toimi ja poimitteko sen pilkeen äijän silmäkulmasta.

Tyylikästä ja ei näitä vain enää ole.



Sitten se räjäytti pankin ja loi sen hetken.

Kurkottelee siinä ja onko siellä tarjolla ilmaisia juomia?

Kaikki rynnivät ja tämä yksi partanaama, punapää kiipeää niiden niskaan.

Se halusi ja oli tuolla hetkellä koko maailman kuningas.

 

[HardCore Hooligan]

Ulkonäöllä on merkitystä ja hahmojen pitää purra.

Se on päivänselvää ja elämyksiä tässä janotaan.

"Cowboy" Flett ja herätti luottamusta.

Ulkoisesti kuin joku maankiertäjä pummi ja tämä resupekka istui 70-luvun jääkiekkokuvastoon täydellisesti.

Ei ollut käynyt suihkussa ties koska ja keräsi tumppeja kadulta.

No, maistuihan sille ja se on epäolennaista.

Rangersin Giacomin valot sammuttanut tilanne ja polkiko päälle tahallaan?


Nämä ovat uskonasioita ja tuostahan väitellään edelleen.


"Cowboy" ja kypärätön soturi 70-luvun mytologiasta..


Sehän oli vähän rotta, epäilemättä oli.


HCH kuitenkin aivan täpinöissään ja mistä nyt äärilaidalla tuulee?


"Cowboy" ja se oli likainen jyrä, joka raastoi, väänsi ja veti pikkusikaa.


Osasi jopa pelatakin ja ennen kaikkea osasi juoda.


Siitä se tunnettiin ja tämä äijä oli läpeensä Show.


Tulihan siitä olennaista ja se parta, se ulkomuoto.


Jykevää.


Hahmon nerokkuutta tai ylevyyttä ei voi kiistää.


Näytti ammattilaiselta ja joi kuin ammattilainen.


"Cowboy" ja silmä vain poimi sen.


Se erottui, hohti suuruutta.


Varmasti krapulassa ja kenties siksi ei halunnut vaihdella iskuja.

 

[ukkometso]

Vittu tämä on upeata, mutta onko nyt niin, että HCH on itse ollut siellä, tai tuolla? Tai ainakin lähellä, jotain yliopistosarjaa, en tiedä, mutta mutta... Eikun uutta tulemaan, odotan vaan että joku tuttu nimi tulee vastaan.

 

[HardCore Hooligan]

HCH on kaikkialla ja ajatelkaa.

Kuvataan sitä penkkiä ja visiirinaamat pitävät siellä toisiaan kädestä.

Mautonta ja mitä ne oikein pelkäävät?

Sitten kuvassa yllättäen joku kypärätön mörkö parrassaan ja kuin puliukko jostain torilta.

"Cowboy" Flett ja aivot tässä kipeytyvät.


Aikamatkailua, tajunnanvirtaa ja Flyers teemoissa näemmä.


"Moose" Dupont ja sen naama oli lyöty kasaan.

Hui, hirvistys ja ei nyt sitä.


Numero 8 ja ei taaskaan se goonikiekon pahamaineinen nallekarhu.

Kypärätön kylläkin ja mikä sen parempaa viihdettä kuin kaksi kypärätöntä soturia takomassa toisiaan.

Dave Hoyda ja lyhyt visiitti, mutta ikimuistoinen ja tähtiin kirjoitettu.

Tämä äijä osasi tapella ja uhkui sydäntä.

Aina valmis lyömään kunnes valot sammuvat ja se kysyy luonnetta.

Tai sitä ettei vain välitä ja jossain kotifarmilla olisi arki ollut varmasti lohduttomampaa kuin kirkkaiden eläimellisissä nyrkkitalkoissa.

Ne illat, ne kosteat illat ja kunnia.


Seikkailuja, elämyksiä sekä mukaansatempaavuutta.

Sitä tämä äijä tarjoili ja taikoi helmiä.

Kaksi sesonkia Flyersissa ja kuusi bench clearing brawl osallistumista.

No, sen yhden alkajaisiksi Gillies murjoi sen palasiksi.

Iso rooli sekin ja lähtö löytyy kuitenkin klassikoiden hyllystä.

Oli mukana luomassa ja sai nukkuvan pedon kiehumaan.


Dave Hoyda ja siinä oli suuruutta.

Oli, aikansa ja ajautui sitten Jetsiin sekä lopulta leikauspöydälle.

Ei lobotomiaa vaan polvioperaatio ja Flyers antoi sitten myöhemmin vielä yhden training camp sauman.

Polvi ei kestänyt ja kenties menetimme jotakin.

Ajatusleikkejä äärilaidalta ja Hoyda kypärättömänä mukana 80-luvun nostalgiassa.

Olisimme saattaneet viihtyä ja löytää siitä uusia ulottuvuuksia.


Dave Hoyda ja ne tienatut illat.

Vain koska oli valmis, tarpeeksi hullu sekä kova.

Älkää unohtako ja painoi jäljen lähtöhistoriaan.


Silkkaa heittäytymistä ja se numero.

Hei, Flyersissa.

Ei kuka tahansa ja kahlitsihan se, kahlitsi...

 

[Hockey 24/7]

Kiitokset infosta Animal ja HCH.
Onkohan tuota Jersey Ice rainaa saatavina mistään, vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Tässä kuvallista materiaalia Broad Streetin hienoilta vuosilta. HBO:n dokumentti yhdestä kiekkohistorian parhaasta joukkueesta.

Mahtavaa katseltavaa on nuo pätkät. Siinä pelataan kiekkoa oikealla tavalla.

David Branch, oksasi eivät koskaan pääse tuhoamaan kiekon todellista sydäntä!

 

[HardCore Hooligan]

Kolmiosaiset näytelmät ja isojen tanssiaisten aatelia.

Hoyda ja miten se murjoi sekä pahoinpiteli Rangersin Johnstonea.

Se oli brutaalia ja Johnstone ei luovuttanut, joten kumpi olikaan sankari?

Hoyda ja se ei ollut tullut leikkimään.

Paukutti menemään ja joku vässykkä olisi vääntänyt Johnstone alleen jäähän.

Se oli uhri ja kuten sanottua näytteli osansa kunnialla.


Hoyda ja ajatus harhaillee jo.


Jets ja Hoyda eeppisessä, mytologisessa.

Vastassa Wensink ja nuo kypärättömät soturit, niissä oli se ainutlaatuinen hohtonsa.

Tuo ilta kuitenkin omistettu Jimmy Mannille ja pyhä kolmiyhteys.

Tämä oli aikanaan tapana ja Mann seurasi Stewartin askelmerkkejä.

Sen Stewartin, jonka "Dr Hook" tuikkaili verille ja otti kolme Bruins soturia iltaan.

Nyt vuorossa Mann ja sävelet ovat samat.

Niin yksinkertaista ja huomioarvo on taattu sekä nimi pyörii huulilla.

Toki Stewart miekkaili jo alkulämmössä Cashmanin, sen ilkeä paparaisen kanssa ja tuo kirsikaksi kakun päälle.


Jimmy Mann ja uskomattoman likainen sekä halpamainen ilmestys.

Toisaalta armottoman kova äijä ja historiallisen lähtöjatkumon yksi murskaavimmista vasureista.

Mikä keitos, mitkä mausteet ja miten tämä perataan?

Se oli jumper ja päivänselvä cheap shot artist, joka aina lähetti matkaan ne ylimääräiset.

Aloitti usein puolivarkain ja veti vankilasäännöillä.

Se oli sen tyyli ja Jets aikaan se oli kiinni kruunussa.

Siitä ei mitään pois, siinä piikissä se oli vaarallinen ja yksi kovimmista.


Jimmy Mann ja ne kahdet tai useammat kasvot.

Puhutaan, että se oli törkeän vahva jässikkä ja sen vasen nyrkki kuin moukari.

Toisaalta se heitti jokaisen häijyn tempun ja rikkoi kaikkia mahdollisia sääntöjä.

Sen repertuaari oli laaja.

Se kilahteli, oli avoimesti salakavala ja joskus suoraselkäinen kovanaama.

Tuskin se itse välitti ja veti vaan jotain nappia.


80-luvun nostalginen utu ja olisiko se ollut sama ilman Mannia.

Siinä oli se jännitysmomentti, kiistatonta vaarantuntua.

Se oli kahlitsematon, kuolaava näyttelyeläin.

Show ja tämä moniulotteinen hahmo.

Roisto ja hetkittäin poliisi.

Me haluamme viihtyä, nauttia.

 

[HardCore Hooligan]

Vankilasäännöillä ja Mann nykyisellään virassa oleva kyttä.

Läpeensä korruptoitunut ja operoi lain molemmilla puolin.

Näin mitä kaukaloon tulee.



Todellakin hämmentävä ristiriita ja se tiputteli primesaumassaan porukkaa vasurillaan.

Toisaalta kenties halpamaisin ottelijatyyppi koskaan ja puri, repi hiuksista sekä työnsi sormia silmiin.

Playfair. Mann tiputti sen, se pudotti sen.

Iso päänahka, puhuu puolestaan.

Playfair määritellyt osuvasti, ettei ymmärtänyt miksi niin kova äijä veti niin likaisesti.

Mann ja se oli täydellinen arvoitus.

Ei koskaan tiennyt mitä tuli ja monesti se oli vaan huggy, joka halusi jääntasalle viljelemään törkeyksiä.

Välillä näytti, ettei sitä oikein kiinnostanut ja se oli varjo itsestään.

Toisinaan se sikaili antaumuksella ja välillä se kilahteli.

Tuli pahaa jälkeä ja muistatteko John Gibsonin.

Hypetetty Ontarion kilipää ja se katsoi kirkaissa Mannia väärin.

Sillä sumeni ja se pieksi Gibsonin.

Hakkasi sen verille ja riepotteli sitten linjuria.

Höyry puski ulos korvista ja hullu oli kohdannut toisen hullun.

Ne oli aikoja, niitä riitti.


80-luvun loppu ja näimme sen vetävän.

Siinä oli outo tenho ja sen maine oli isompi kuin äijä itse.

Siinä hetkessä, hivenen väsähtäneenä.

Jutut mitä se oli tehnyt ja sodat mitä se oli käynyt.

Ne tiedetiin, niistä puhuttiin ja se kutina.

Tuo saattaa räjähtää koska tahansa ja kukaan ei tiedä koska.


Jimmy Mann.

Emme edelleenkään saa otetta sinusta.

Emme tiedä tykkäisimmekö vai hylkisimmekö.

Merkkasit sen Capsin euron ja teitkö sen siksi, että se oli euro.

Vai tuntuiko sinusta vain siltä ja se oli tulilinjalla.

Sammakko ja emme rohkenisi kutsua sinua häkissä niin.

Purisit kielen irti tai sitten et vain välittäisi.

Silkkaa arpapeliä.

 

[HardCore Hooligan]

"Sammy" ja ennen hautaa.

Oli sykähdyttävää nähdä sen viilettävän ja se kypärätön hahmo.

Siitä huokui äijämäisyys ja ne sodat, ne sodat.

Sikaniska körmy ja WHA taustainen.

Olit taistelusi käynyt rintamaveteraani ja saattelit itsesi kunniakkaasti hautaan.

Toki Probert pieksi ja se oli surullista.

Olimme pahoillamme ja loit kiekkohistoriaan hahmon, joka pysäytti sekä kosketti.



"Sammy" ja katalogista löytyy kaikki tarvittava.

Osasi temput ja oli häijy.

Olit suuri ja tuota emme kyseenalaista.

Et ole kuitenkaan meille läheinen tai tärkeä.

Se lähtö Wilsonin kanssa ja paskoit housusi.

Kenties kirkaiden suurin itsensä nolaaminen ja herättää aivan käsittämätöntä myötähäpeää.

Wilson ja se oli ohi primepiikin, mutta sinä niiasit sen edessä.


Oli siellä muitakin ja ei nyt lähdetä liiaksi mukaan.


"Sammy" ja olemme pahoillamme.

Vedit sitä tyhjää hypeä ja se ei ollut sinun vikasi.

Wilson ja Playfair, tiesit sen itsekin.


"Sammy" ja uskomaton läsnäolo.

Kova äijä, hienot tarinat sekä kypärätön hahmo.

Hunter ja poltteleva, elämyksellinen rivalry.



Leafs vastaan Penguins ja se pikku hässäkkä.

Sinä ja Mann keskipisteessä.

Jotenkin laimeaa ja se taustarina.

80-luvun alku ja Mannin sisään kopissut vasuri.

Hei, se kohtaaminen on myytti, uskomusten sekä muistijäkien varassa.

Siinä ne olivat ja sen aisti.

Se iso sota oli jo ja nyt olemme nostalgisia vahakabinetin hahmoja.


"Sammy" ja kirjoitamme tätä, koska podemme huonoa omaatuntoa.

Tässä ajassa hahmosi olisi mies poikien kanssa, mutta...

Emme koskaan syttyneet sinusta, ne liekit eivät vain nuolleet.

Olkoon tämä meidän taakkamme, syntimme.

Heikkous kuten GA:n diggailu ja täällä äärilaidallakin, me olemme vain ihmisiä.

 

[HardCore Hooligan]

Voi Sammy, voi Sammy.

Kaikki se murhe, unettomat yöt.

Niin paljon olemme nähneet vaivaan vuoksesi ja syyttäneet itseämme.

Tutkineet sitä materiaalia ja kahlanneet sen läpi yhä uudestaan ja uudestaan.

Pakonomaisesti ja vastauksia etsien.



Sammy, me haluamme puhua ja silloin "Brownien" kanssa.

Mitä tapahtui?

Sammy, puhu minulle, senkin könsikäs.

Hait sen ja sitten halasit sitä koko sydämestäsi.

Se oli kiusallista ja karski olemuksesi, se antoi odottaa jotain muuta.

"Lyö sitä, saatana, lyö"; me huusimme ja sinä puristit luemmin.

Nerokkuutta hivelevä kypärätön hahmosi ja näytti kuin pelkäisit.

Tulkitsimmeko sinua oikein?

Se sai meidät hämillemme ja emme pystyneet käsittelemään näkemäämme.



Sammy, tämä vaivaa meitä!

 

[HardCore Hooligan]

Traumoista harmoniaan ja se ilkeä papparainen.

Kokonaisvaltaista ilmaisua ja ei säröjä.

Eikö se ollut täydellinen?

Veteen piirretty viiva ja se oli häijy, härski tai halpamainen.

Tilanteen mukaan ja tulkinnasta riippuen.

Tappavan vaarallinen, nyrkein tai keihäin.

Sen vasuri, se naputteli ja takoi.

Huikea viihdearvo ja historiallinen läsnäolo.

Se veti rumaa, oli kova, verenhimoinen ja kiistaton johtaja.

Ajatelkaa, sen tason pelaaja.

Otti kenet tahansa, aivan kenet tahansa ja toisaalta sikaili kuin porsas.

Veteli mailallaan aivan surutta ja ei ottanut taka-askeleita kenenkään edessä.

Se tuli 60-luvulta 80-luvulle ja ne jäljet näkyivät, kaiut kuuluivat.

Big Bad Bruins ja Cherryn Bruins sekä "Cash".

Aivan legenda ja ne tarinat, ne kaikki tarinat.

Isot tanssiaiset, klassiset taistelut ja "Cash" yleensä keskipisteessä.

Ei tuollaisia enää ole, vedä tai tule.


Muistatteko sen ihme jugoslaavin tai bulgaarin ja mikä mikhailo mikhalovits tai joku.

Papparainen ojensi sitä, ojensi ja piiskasi kepillään.

 

[HardCore Hooligan]

Bruins vastaan North Stars ja paljon historiallisia tapahtumaketjuja.

Elämyksellistä havinaa ja muistatteko sen pysähdyksen, kun Cashman ei aivan pysynyt MacAdamin mukana.

Tämän tulittaessa terävästi oikeallaan ja pelin historian suurin kaljupää jonkun riviäijän jaloissa.

"Silent Assassin" ja näinhän sitä kutsutttiin.

Paskat mikään riviäijä ja teknisesti aikanaan aivan poikkeuksellinen osaaja.

Yhdet lähtöhistorian nopeimmista käsistä ja 70-luvulla se otti kenet vaan.

Ei nöyristelyt, kumarrellut ja viskoi helmiä.

Pitkin poikin lähtökarttaa ja eihän kukaan edes muistele sitä ottelijana.

Sellainen vähän harmaa viiksinaama kypärässään ja ei leiskunut tai loimunnut.

Osasi pelata ja veti pitkän uran, mutta otti kenet tahansa kilipään tai naamanmurskaajan.

Siinä 70-luvun piikissään ja aivan huikeaa työnjälkeä, uskomattomalla viihdearvolla.

Sitten 80-luvun nostalgia ja se veteraanina ottaa Nylundin.

Täydellistä huikeutta ja tajunnanräjäyttävää lähtötaiteilua.

MacAdam ja se osasi tapella.

Hallitsi itsensä sekä tilanteet ja pysyi mukana kyydissä.

Pystyi iskuillaan vahingoittamaan ja joitakin se pieksi henkihieveriin.



Olisi vetänyt ilman kypärää, tapellut enemmän, kilahdellut sekä ruoskinut keihäällään ja se olisi ollut suurmies.

Sitä palvottaisiin.

Nyt se on se, joka unohtuu, jota ei huomioida.

Suljetaan ulkopuolelle.

Puhuttaessa alan osaajista, myyttisistä sotureista.

 

[HardCore Hooligan]

"Chief" ja HCH:lle kyseisen nimen haltija on Delorme.

Ei mikään räiskyvä sekopää vaan tuollainen nöyrä työmyyrä ja raataja.

Kintaiden pudotessa uskomattoman kova äijä ja tinkimätön iskukone.

Toe-to-toe vaikka aamunkoittoon ja ottaen sekä antaen aina hamaan kuolemaan.

Viihdearvo huipussaan ja sehän on tärkeää, olennaista.

"Chief" ja hahmon elekieli, ulkomuoto.

Se oli pelottava ilmestys ja se katse, se katse.

Se oli polttava, läpiporautuva ja siitä pystyi lukemaan, että se oli tosissaan.

Valmis murjomaan, heittämään itseään likoon ja ottamaan sen mikä annetaan.

Tämä äijä ei tuntenut pelkoa.

Annoit sille poikittaista maalin edessa ja olit sitten kuka tahansa, se lähti.

Ei taka-askeleita ja huikeita päähänlyöntikilpailuja.

Vanhan koulukunnan vihaista kisailua ja armotonta äijämäisyyttä.

Ja sen kortti, se on timanttisessa iskussa.

Vastustajat, elämyksellisyys sekä viihdearvo ja äijä painoi kädenjäljen.

Ne tuotannon helmet, ne potkivat.

Adrenaliinia ja tekisi mieli juosta läpi seinän.

Kieriä mudassa, juoda ojista ja kiivetä lyhtypylväisiin.



Se aika, nämä taistelijat, soturit.

Niistä aisti, ne olit hyväksyneet, tiedostivat.

Aina sattuu, veri vuotaa ja hinta on kova.

On otettava, jos aikoo antaa.

 

[HardCore Hooligan]

"Chief" ja Playfair tuhosi sen.

Murjoi leuan palasiksi ja sillä oli aivan uskomaton tuhovoima.

No, "Chief" otti oikeaa Semenkolta sekä Cochranelta ja maistoi O´Reillyn vasuria.

Ei hetkauttanut ja veri kuuluu asiaan sekä joskus koulutetaan viimeisen päälle.

Joskus ottaminen luo merkkiteoksen ja palauttaminen johtaa hurmokseen.


"Chief" ja kunniamerkit löytyy.

Toe-to-toe maestro.


Sen katalogista löytyy muutama, joka sopisi oppimateriaaliksi ja ovat teoksina täydellisiä.

Näin pitää mennä, tästä on kyse ja sai jopa Secordin avautumaaan.

Sekin oli mukava pikku lähtö ja kehystarinat, ne luovat kokonaisuuden.

Me elämme niille ja hengitämme tätä lähtötäytteistä ilmaa.



Sitten se epäkohta ja myrkkyä, silkkaa myrkkyä meille.

Kypärä ja ikä olisi sallinut tyylikkyyden.


Me haluamme nauttia hahmoistamme kypärättöminä.

Niin on tarkoitettu, kaikki perustuu siihen.

Ulkoasu ja yksityiskohdat kantavat merkityksiä.

Herättää myös kysymyksiä, epäluuloisuutta.

Ehkei se ollutkaan niin äijä, halusi varjella itseään joltain ja salaa meiltä jotakin.


Salaa ja meiltä, itse HCH:lta.

 

[HardCore Hooligan]

Steve Jensen ja siitä ei olisi uskonut.

Sen tausta, ulkomuoto, tilastot ja ei vain olisi uskonut.

Että rakastamme tätä jätkää vielä 2012 ja kuinka uskomaton viihdepakkaus se oli.

Äärilaidan guruilua ja Jensen, siis Jensen, yksi sankareista.

Aivan poikkeuksellinen tapaus ja helmeilevä tuotanto.

Sehän piestiin muutamaan otteseen legendaaristen, kypärättömien hahmojen toimesta, mutta nämä sinäänsä elämykselliset hetket pyyhkiytyvät pois.

Ne tuotannon viihdearvolliset osumat ja nämä säilyttäneet arvonsa.

Piti minimissä, mutta kun lähti, silloin lähti.

Mukaansatempaavuus, se mukaansatempaavuus ja nautimme kokemastamme täysin rinnoin.

Oksat pois ja nautimme edelleen.

Aina kananlihalla, kaikki pyörii ja sitä bongailun iloa.

Jensen, man, totally high!

 

[HardCore Hooligan]

Jensen, myönnetään ja vähän lälly.

Kuin GA ja HCH kuolaa jossain äärilaidan komerossa.

Uskottavuuspisteet vähissä ja itsekeskeistä mielihyvää.

Haetaan jykevyyttä ja otetaan kultti.


"Big Bopper" ja eläneet muistavat mikä maine sillä oli vielä 80-luvun loppupuolella.

Sukellamme sisään myyttiseen maailmaan ja Carlson yksi WHA:n ykkösiskijöitä.

Sonmorin mukaan toki ykkönen ja Carlson, aivan Jack Carlson.

Ei kultti vain tämän vuoksi vaan hahmon kokonaisvaikutuksen.

"Big Bopper" ja kuin hahmo jostain satumaailmasta.

Ei sellaista voinut oikeasti olla ja kenties se on vain HCH:n mielen luomus.

Kenties, hyvinkin...


Iso hahmo ja isompi kuin itse Show.

Näitä ei ole monia, ei ole. Puhumattakaan, että tulisi.

Harmi vain, ettei se ollut primipiikissään.

Pahasti alkoholisoitunut ja läpeensä raihnainen.

Pahan ilman linnut ja ne juorutädit.

Istui koutsin kanssa myöhään yöhön maailman baaritiskeillä ja punoi huuruisia kuvioita.

Sehän on omistautumista, pelin kokonaisvaltaista hengittämistä.

Se oli enemmän, niin paljon enemmän kuin tavalliset kuolevaiset.

Se ja Sonmor, ne olisivat sisäistäneet ammattilaiskiekon lainalaisuudet.

Harmi, että ne kuluttivat ja kirkaissa nähtiin pääsääntöisesti puolirampa menneisyyden haamu.

WHA:ssa se pieksi kansaa ja sen oikean käden nyrkki oli kuin jättiläisvasara.

Silti se oli isompí kuin se liiga ja olihan sillä hetkensä sekä ennen kaikkea se maineensa.

Ja miten se kantoi sitä, tiesi miten se nähtiin, mitä siltä odotettiin ja miksi se oli puettuna.

Todellakin, ammattiäijä ja silti kuin joku taruolento.


Miettikään, 80-luvun alku ja "Big Bopper" kaupungissa.

Haluaisit nähdä sen ja aivan varmasti haluaisit.

Vaikka se olisi aamuyöstä kontannut oksennellen hotellihuoneeseen ja sillä olisi selkä sekä polvi aivan paskana.

Vaikka se vain kurvailisi siellä ja vielä tyylitajuttomasti ilman laseja.

Eittämättä kuitenkin kokemus, elämys ja seikkailu.

Se hype, se hype, usko siihen ja elä mukana.



Muitatteko, se heitti sitten lyhytikäisen paluun ja iso legenda naftaliinista.

Hei, mikä väljähtänyt maku ja aistikaan ne nyanssit, lehtien havinat.

"Big Bopper", itse Jack Carlson ja näyttäytyy, esiintyy meille.

Usko ja elä mukana.

 

[HardCore Hooligan]

Pysytään kuninkaallisissa, kurkotetaan tähtiin ja otetaan se iso hirviö.

Se oli rohkeutta ajaa maalille tämä äijän päivystäessä ja oletteko kuulleet, silloin piti taistella tie?

All Time Top-5, TOP-10 vai jotain muuta ja kyseessä 80-luvun alkupuolen suuruus Playfair.

Dominoi sekä hallitsi ja kylvi tuhoa.

Murjoi kappaleiksi ja tatuoi oikeallaan, oli läsnä, osallistui.

Ei saa ansaitsemaansa tunnusta...enää.

Aikalaisten puhuisessa se oli kenties se arvostetuin ja toisaalta pelätyin otettava koko kattauksessa.

Miten tälläinen lähtöhistorian jättiläinen voi unohtua ja sehän on painunut tai painettu tavalliseksi, jokapäiväiseksi perusiskijäksi.

Ei näin, ei näin ja muistetaan peruslainalaisuudet.

Edeltänyt aika sekä äijät aina kovempia ja tuotaisiin se nykypäivään.

Rykimiset ja heijarit, ei, ei, ei.

Se oli vanhaa koulukuntaa ja se pyrki lyömään, vahingoittamaan.

OK, se ei ollut viihdyttävä kuten Probert.

Se oli iso körmy ja vahva jässikkä, joka murskasi kohteet oikeallaan.

Piti homman sippelinä ja oikean laskeutuessa se oli yleensä menoa.

Parhaimmillaan siinä oli verenhimoa ja se kaivoi itsestään eläimen.

Oli ongelmissa nopeita, teräviä ja teknisiä jätkiä vastaan ja omimmillaan toisia körmyjä vastaan.

Söi ne suuhunsa ja otti toki myös siipeensä.

Kuka ei olisi ottanut ja kuitenkin.

Tietty viihdearvollinen hohto sekä mukaansatempaavuus uupui.

Se ei ollut gooni vaan sellainen kivitalon kokoinen häijy hirviö.

Runollisuus ja liian selkokielistä ollakseen huumaavaa, sytyttävää.

Playfair, hahmon perisynti.

Cherryn sanoin, sitä ei kannattanut herättää ja silloin tuli noutaja.

Cherry yksi hypettäjistä ja ne lukuisat kypärättömät soturit.

Aikalaistarinat, muistijälki ja harvempi on jatkumossa kohonnut sellaiseen asemaan.

Se istui valtaituimella ja katseli alamaisiaan.

Sen päänahka, sillä oli arvoa.

Nyt se on suistettu alas ja mikä sen paikka on?

Kristallipallo pyörii ja HCH:n lähtösilmän mukaan maltillinen TOP-10.


Gooni ja se tuli sisään 70-luvulla.

Olisi saattanut olla, olisi.

Sidonnaisuus aikaan ja muistetaan totuudet.


Playfair ja Sabres.

Se oli rakastettu, mutta kärsi siitä.

Ajatelkaa, Flyers tai Bruins ja se olisi yleispätevä jumala.

Loisi maailmoita ja laajentaisi tajuntoja.


80-luvun loppu ja näimme sen.

Sen näki, miten sitä arvostettiin ja Probert veti paljon enemmän onnenonkijoita.

Playfair ja sitä kartettiin vai karttoiko se?

Näissä tunnelmissa, niissä maisemissa ja yksi kulttuurihistoriallisista taltioijista, teidän HCH.

 

[HardCore Hooligan]

Kings ja Playfair, "Tiger" sekä Paterson.

Oi aikoja, oi tapoja.

Toki Playfair lähes aina rikki, "Tiger" eläköitymässä ja siitä oli tullut vanhuuden päivinään enemmän puhdas hämmentäjä kuin se 70-luvun vimmainen luupää.

Silloinhan se raivopää otti kenet vaan, heitti itseään likoon ja matkan varrelle tippui lukuisia helmiä.

Kings ja 80-luvun nostalgia.

Karseat uniformut, mutta oli sisältöä ja primepiikissään operoinut Paterson.

Se tuotti viihdearvollisesti korkeatasoista materiaalia ja ajatelkaa, "Tiger" sekä Playfair kaupungissa.

Pakko nähdä, kokea, ihan pakko ja jotain mitä ei ole enää saavutettavissa.



Nostalgiatripit ja Secord.

Meille se tarjosi sitä ja aina kypärättä.

Kova äijä, mutta tyylipuhdas painija sekä roikkuja.

Otti kipinää, kun tuomarit uivat sisään ja kuinka monta kertaa se toimikaan näin?

Olihan silläkin hetkensä, mutta ei piiskannut hurmokseen.

Bruins, uran alku ja silloin siinä oli eloa.

Se koki suuruutensa muualla, mutta näimme sen aina Bruins paidassa ja jopa silloin sen viimeisten henkenvetojen aikaan 1990.

Vetänyt Cherrylle ja samassa jengissä Jonathanin, Wensinkin, O´Reillyn, Schmautzin sekä Cashmanin kanssa.

Kenties historian kovimmassa ryhmässä ja loppuun asti mielsimme sen ylle Bruins paidan.

Edelleen teemme näin ja silloin 70-luvun lopussahan sillä oli vielä se vasuri.

Se lähti terävästi ja kovaa.

Muutaman eeppinen klassikko ja 70-luvun mytologiaa.

Minne se katosi?

80-luku ja otti siitä kuristusotteen.

Se oli edelleen läsnä ja äijämäinen ilmestys, mutta ei lähtenyt enää terävästi.

Niissä lähdöissä ei ollut tarttumapintaa.

Ei elämyksellistä, ei juhlallista.

Harmi.

Se oli kuitenkin hahmona suuri, tarjosi seikkailun.

 

[HardCore Hooligan]

Vuotaa kuin sika ja tekee sen tyylillä, äijämäisesti.

Silti se herättää pahaa oloa ja se hetki, se hetki on taltioituna HCH:n mieleen.

Secordin viimeinen kausi ja Vukota pudottaa sen sekä nuijii verille.

Kaikista hahmoista juuri se, se oksettava nylkyttäjä.

Miksi, lähtöjumalat miksi?

Toki siinä oli pari painijaa tulessa ja odotusarvona jonkinlainen harmaa vahvamieskisa luistimilla.

Toisaalta joku aina vuotaa, joku ottaa ja kärsii.

Lainalaisuudet, lähtötotuudet ja olihan se nolaus.

Emme ole päässeet siitä yli, se painaa.

Kypärätön veteraani ja numero 20, Cherryn Bruins.


Toisaalta olihan se osuva opetus ja kukaan ei ole haavoittumaton

Edes se myyttinen kypärätön, joka vietti pääsääntöisesti koko 80-luvun tylsyydessä.

 

[HardCore Hooligan]

Oilers ja siellä oli se, se ja se.

"Sammy" suojeli ja vältteli sen ensitutustumisen jälkeen Playfairia vai miten se nyt menikään.

Saattoi olla toisinkin ja menestyksen porteilla siellä operoi eräs toinenkin kypärätön.

WHA legenda myöskin ja soittaako?

Curt Brackenbury ja kultti, jos kuka.

Ei Carlsonin tai Fotiun luokkaa maineeltaan WHA:ssa, mutta sitä rakastettiin missä se vetikään ja uskomaton kehien väriläiskä.

Ja se hahmo, se oli ainutlaatuinen ilmestys.

Kilahtaneen oloinen kikkarapää ja siitä aisti, että tuo äijä on sekaisin.

Onneksi sekin nähtiin Show´ssa ja tekee kunniaa liigan historialle.

Kaikessa outoudessaan, se kikkaräpää näytti jääkiekkoilijalta.

Viiletti siellä ilman kypärää ja kuvaelma oli täydellinen.

Sitä katselee edelleen ilolla ja pitäisikö nauttimisistaan olla häpeissään?

Ei ja ei varmasti ollut myöskään Brackenbury.

Mistään mitä teki tai siitä miltä näytti.

Se ulkomuoto ja sen oli pakko olla armoton vipeltäjä.

Aivan pakko ja illanistujaisten viihdetykki.

Kaiken kaikkiaan tyylikäs ilmestys, kulttitaistelija.

 

[HardCore Hooligan]

"Brack" ja todellakin miksei hahmoista tehdä enää sellaisia.

Sen hihat, aina viimeisen päälle käärittynä ylös ja tyylikkäänä liikenteessä.

Toki se jäi kahteen, Secord sekä Jonathan yhteen.

Ajatelkaa, "Sammy" ja "Brack" vierekkäin penkillä ja kuosit kohdillaan.

Se oli Show`ta.


Hahmot, niiden pitää purra, toimia.

"Brack" ei riittänyt ja Quebec kaivoi sisään Wensinkin.

Sen afropään viiksissään ja oltiin jo 80-luvulla.

Bruins legenda sisään ja "Brack" Oilersiin.


Wensink ja samalla uskomattoman tyly sekä poikkeuksellisen koominen ilmestys.

Äijä oli sisäistänyt 70-luvun hengen ja sen kasvot, ne ovat Cherryn Bruinsin kasvot.

Se, tämä äijä, sen läsnäolo, jotain suurta.

Sille Cherryn ei tarvinnut sanoa, että jätä kypärä koppiin, jos aiot pelata.

Se tiesi, niin on tarkoitettu.


Ja se ei ollut vain myytti, se osasi tapella.

Otti sekä antoi ja ne olivat viihdearvollisesti korkeatasoisia teoksia.

Toisaalta se tarjosi hahmon, joka oli vaikuttavampi kuin itse sen lähdöt.

Ristiriitaista ja HCH kuin kala vedessä.


Muistatteko, miten se kelasi Playfairin yli.

Se saatanan afropää kolasi 100-0 yli ja yksi historiallinen hurmiopiikki.

Ne ottelivat myöhemmin, ne kovat äijät.

Kolme kertaa iltaan ja keskusteltavaa riitti.

Eivät ole jääneet elämään ja ei kahta sanaa, se afropää, se otti vaikka kolme kertaa iltaan Playfairin oikeaa moukaria.


John Wensink, Ontariosta ja näytti siltä kuin olisi nainut oman siskonsa.

Sen näköinen äijä, kuuluu pelin henkeen.

Se signasi kerran Flyersiin, se olisi ollut pyhäinhäväistys, kiusallista.

Onneksi ei toteutunut ja tiedättekö mikä olisi ollut mahtavaa, täydellistä.

Se, että Wensinkin ja Carlson olisivat kohdanneet.

Eeppinen, sarjakuvamainen.

Mielellään North Stars vastaan Bruins sekä Cherry ja Sonmor.


Aistitteko sen; HCH kokkailee suuria.

 

[HardCore Hooligan]

Tai se tavallaan historiallisesti toisarvoinen hetki, kun Wenskink heittää sen yhden bulgaarin tai jugoslaavin sivuun siitä häkin edestä.

Joku jofakypärä ja joistain periferiasta, mutta olihan Wenskink ihan väärässä matsissa.

Vetämässä aivan väärien jätkien kanssa ja tuollaista vastakkainasettelua ei voi kohdata nykyisellään.

Tuo on kuriositeetti kokoelmassa ja nuoruudemme innossa omistauduimme keräämään niitä matseja.

Siis Cherryn Bruinsin ja emme missään nimessä aliarvioi originellia.

Siis "Big Bad Bruinsia" ja "Turk" se ylipäälikkö B yli muiden.

Kostea ja räiskyvä.

Cherry ja miten se peluutti nyrkkiosaston sotilaitaan.

Wensink sekä Jonathan ja ei mitään roolin muutamaa vaihtoa.

Vaan äijät koko ajan askissa ja aivan keskeisessä roolissa.

Siinä missä "Cash", "Taz" tai "Dr Hook" ja se on edelleen poikkeuksellista.

Löi niitä askiin koko ajan ja välillä tuntui, että Wensink vetää koko jengistä eniten.

Se afropää ja gooni.

Uskomatonta ja ei ole siirtymää nykypäivään.

Ja miten se veti, kovaa ja äijämäisesti.

Ei kuten Schmautz ja hei, ei Wensink tai Jonathan ollut gooni.

"Dr Hook" ja se lähimpänä keihäälläään, maineellaan.

Wensink, katsokaa ne tilastot ja äijä kuitenkin muistetaan yksipuolisena ottelijana.


Sonmor ja sen näytöt sekä arvot toisenlaiset.

WHA ja Bulls, se oli äärilaitaa.

Ei mitään tolkkua ja heitti aina väkivaltaiseksi.

Goonikiekon ylistys ja kirkaissa.

Sillä oli niitä jätkiä, jotka vetivät muutamaa vaihtoa ja Sonmor halusi kantaa niitä ottelevassa.

"Mandy" ja sehän oli yksi Sonmorin luottosotilaista.

Se yliopistopoika ja sitoi, sitoi poloinen, minkä ehti.

Oli ottamassa pois ja vetämässä nimenomaan roolia.



Onneksi on ollut "Mandy" ja tulee sitä naisellisempaa vivahdetta.

Ei olla GA:n varassa ja onhan HCH:lla vain poikkeuksellisen outo silmä.

 

[HardCore Hooligan]

Muistikuvat ja pikainen välähdys.

Joku kooste ja Sabres penkki.

Siellä seassa, joku viiksinaama ja ilman kypärää.

Silmiinpistävä ilmestys ja äijämäinen olemus.

Russell ja maine suurempi kuin äijä itse.

Toki 70-luvulla se oli läsnä, osallistui sekä kävi klassisia taisteluja.

80-luvulla se ärhenteli sekä se soitti poskeaan tuomarien takaa.

Kypärättömyys, historiallinen turvasatama ja saa paljon anteeksi.

Se oli äijä, nähnyt ja kokenut.

Kuitenkin puolet urastaan veti kuin joku visiirinaama turvakypärässään.

Aivan kuin olisi pelännyt jotakin ja silti sillä on se myyttinen maineensa.

70-luku, se tuudittaa, saa uskomaan.

Russell oli äijä, kova äijä ja otti kovia äijiä.

Kypärättömiä ja ei nöyristellyt tai ottanut taka-askeleita.

Veti sikaa, kunnon sikaa ja 80-luvulla munatonta pikkusikaa.

Jätetetään tämä tähän ja pidetään kiinni muistikuvista.

Sabres penkki ja joukossa yksi äijä ilman kypärää.

Tuulahduksia ja me olimme vastaanottavainen, sisäistimme asioita.

Tästä on kyse, näin täytyy olla, on aina ollut.

 

[HardCore Hooligan]

Coxe ja olemme ytimessä.

Kihelmöi ja sen vaikutus, se kantaa.

Se pudotti kintaansa ja meidän ei tarvinnut sortua epäolennaisuuksiin.

Me tiesimme, että se tulee olemaan elämys, nyt on viihdettä tulossa.

Olemme vapaa nauttimaan, ei estoja.

Sen tuotanto Canucks paidassa, se on huikeaa, hakee vertaistaan.

Tämä äijä kuuluu lähtöosaston suuriin, ei kahta sanaa.

Kuuluu sinne, kiitos viihdearvonsa, heittätymisensä.

Se avoimmuus, se oli rohkeudessaan ainutlaatuista.

Se otti, se otti ja teki sen tyylikkäästi.

Ei vetäytynyt kuoreensa.

Pyrki aina palauttamaan ja uskomatonta luomisvimmaa.

Merkkiteoksia roppakaupalla ja aivan sama ketä vastassa, se uskalsi.

Olla avoin, oma itsensä ja viihdekenraali.


Ne helmet, ne helmet ja Coxe paistumassa taistelupaikalta.

Se tiesi aivan varmasti, että nyt tuli luotua jotain suurta, ikuista.

Probertin kanssa ja ajatelkaa miten ylittämättömiä, täydellisiä ne ovat.

Säilyttäneet arvonsa ja Coxe, jos jonkun, niin sen.

Pitäisi vetää luentoja, opetussessioita ja kukaan ei voi kiistää.

Se on antanut pelille, Show´lle aivan uskomattoman paljon.

Iso liiga, joten se oli iso, sen arvoinen.


Nyt ne on pieniä, niin monet, suurin osa.

 

[HardCore Hooligan]

Coxe ja se tuotanto, se tuotanto.

Brown heitti vasuria sisään ja nuiji sen verille.

Varmasti muistatte ja Coxe otti sen kuin Coxe.

Aina osuu, sattuu ja joku vuotaa.

Kaikki muu on hölynpölyä ja Coxe tikattiin ottelukuntoon.

Pari päivää myöhemmin ja se oli taas game, vittu game.

Oilersin Jacksonin kanssa kiivassa iskujenvaidossa ja toe-to-toe oikeilla.

Pari päivää aikaisemmin kolissut sisään rajusti ja otti siitä viisitoista naamariin.

Sehän tiedetään, se on ylpeä siitä mitä on tehnyt ja avannut tuotakin lähtöä loistavasti.

Linjurit sisään ja sitten tarinoidaan.

Coxen mielestä varaslähtö Brownilta ja äijät eivät koskaan enää samassa askissa vaikka uusinta sovittuna.


Oilers ja se oli taas valmis tulittamaan, heittämään itseään likoon.

Viisi ommeltiin lisää ja mukava pikku lähtö Jacksonin kanssa.

Saa hyvälle tuulelle ja ne bongailun ilot, kuin vaatteiden vähetessä ja hameiden lyhetessä.


Jacksonin jälkeen kortissa Rouse ja Probert vetojen jälkeen se HCH:n suosikki tuotannosta.

Rock`em sock`em oikeilla ja uskomaton lähtömaratooni.

Huikea taistelu ja ehdoton klassikko.

Mukaansatempaavuus niin pitkäkestoinen, että se kuluttaa, raastaa.

Coxella riittää puhtia ja oliko äijä jopa kunnossa.

Tikissä ja se pystyi lyömään pitkään, ottamaan paljon sekä vetämään pitkään.

Olisiko tuosta revittävissä jopa oppia ja vähemmän nappia sekä punttia.

Enemmän, niin...sydäntä ja kosteaa ammattiylpeyttä.


Hieno äijä ja niin paljon tähtihetkiä, tarinoita.

Lähtömyytit ja pistikö Coxe Kordicin nenän poskelle?

Se ja "Rambo", helmeilevä toe-to-toe vasureilla.

Kiistatta seikkailu ja elämys, me nautimme.

Kovat tekijät ja niin läsnä.

Kordicin aseilla, vahvuuksilla sekä mukavuusaluella ja Coxe pysyi kyydissä mukana.

Se oli oikeakätinen, joka oli treenannut itsestään kaksikäsisen ja ei hetkauttanut.

Oli paneutunut, hionut ja hei, mä lähdin vuotaen boksiin ja se painoi suoraan koppiin.

Oliko nenu kipeä ja sehän oli imuri, se nenä.

 

[HardCore Hooligan]

Käsittelemme myös kipeitä teemoja.

Coxe veti ilman kypärää ja mistä tämä harhaluulo?

Paterson, Probert sekä Kordic ja square off tyylikkäästi ilman kypärää.

Hei, se veti saumaan visiirillä ja heti häpeäpaaluun.

Siihen sortuvat vain heikot, luontteettomat sekä eurot.

Tylsimykset ja kiekkokulttuurillista saastaa.



HCH:n muistikuvien nojalla otti keihään silmään 1986-1987 preseasoniin ja tämän johdosta tuo syksy hiljaisempaa.

Kevään vietti alhaalla ja todellakin 1987-1988 syksyllä esiintyi kirkaissa visiiri naamallaan.

Kiittäkää onneanne, jos olette nähneet vain ne tyylitietoiset square offit sekä helmet.

Pitäkää mielikuvanne ja se veto Patersonin kanssa, oksat pois ja kananlihalla.

Silkaa huikeutta ja lohduttautukaa sillä hetkellä, kun Coxe pyrki katsomoon MSG:ssa.

80-luvun nostalgiaa.

Omat kellistivät ja selättivät, mutta tilanteessa eittämätttä myös huumoriarvoa.

Mutta me, meitä ei hymyilytä, me olemme nähneet ne rumat kasvot.

Lankeamisen.

Kuka rohkaisee, ymmärtää meitä, äärilaidan jumalaa.