Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

  • 5 260
  • 61

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Juttelin äsken asiasta Hjalliksen kanssa ja kyllähän nämä HPK:n (Lintumäki, Korpela ja nyt pikkuapulainen Flonaldo) SM-liigan joöhtoon kohdistamat väitteet ovat enemmän kuin mielenkiintoisia.

Hjalliksen mukaan Antti Miettisen pelikielto oltaisiin hyvin voitu purkaa, jos Frank Moberg olisi asiaa esittänyt. Silloin olisi kutsuttu liigahallituksen puhelinkokous kasaan ja päätös olisi tehty siinä kokouksessa. Kun Moberg meni omavaltaisesti ja ilman valtuuksia muuttamaan päätöstä itse, liigahallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pitäytyä aiemman päätöksen takana.

Hjallis korosti sitä, että hän toimii tässä asiassa SM-liigan parhaaksi ja koittaa saada liigan uskottavuuden takaisin. Ei annettuja rangaistuksia voida muutella noin vain ominpäin ja ilman päättävien elinten kokousta.

SM-liigan hallitus kokoontuu tänään klo 12.00 uudelleen ja tehnee samat päätökset toisen kerran. Uuden kokouksen syynä on esitetty näkemys eilisen kokouksen muotovirheistä. Hjalliksen mukaan viimeistään tässä uudessa kokouksessa pitäisi HPK:llekin selvitä se, että SM-liigaa voidaan kehittää vain yhteisten päätösten pohjalta.

"HPK on nyt todella kusessa TPS:n kanssa ja se purkautuu sitten tällaisena. HPK tulee kuitenkin näkemään, että päätösten takana ovat muut liigaseurat ja liigan etu, en minä", Hjallis totesi lopuksi.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Viestin lähetti cobol
Hjalliksen mukaan Antti Miettisen pelikielto oltaisiin hyvin voitu purkaa, jos Frank Moberg olisi asiaa esittänyt.

Tätähän on nyt Moberg esittänyt. Tullaanko pelikielto nyt siis purkamaan?

Luit varmaan tuon Flonaldon viestin. Oletko erimieltä hänen esittämistään muotoseikoista? Et varmaan, koska tuo uusi kokous järjestetään. Miksi siis Hjallis välittömästi esitti asiat julkisuuteen, kun hän olisi voinut tosiaankin kutsua tuon kokouksen koolle ja asiat olisi tehty lain kirjaimen mukaan? Olisi todennut, että asiaa käsittelemään on kutsuttu kokous koolle.

Rehellisesti, oletko sitä mieltä, että tuo Miettisen taklaus, omana tapauksenaan, on törkeä polvitaklaus ja onko Rauteen filmauksen ja TPSn lääkärien/johdon valehtelu SM-liigan johdolle oikeutettua playoff-vääntöä?

Että silleen...
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Jaa mikä uskottavuus?

Niin, mitä tulee tähän lähinnä raamatulliset mitat saaneeseen surkuhupaisaan jupakkaan, en malta olla kysymättä, että joko kohta olisi sen aika, että liigaa sekä kurinpitoelintä johtaisi joku puolueeton taho?

Itseäni koko jupakka lähinnä naurattaa. Todellista amatöörien puuhastelua. Liigan johtojunttamme ja kurinpitoelin on kuin lauma ihmishahmon saaneita vilkkureleitä tai isokokoisia hiekkalaatikkokersoja.

Loppukaneettina en malta olla sanomatta, että ei uskoisi, että tämä on ammattilaisliiga.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Viestin lähetti cobol
Juttelin äsken asiasta Hjalliksen kanssa ja kyllähän nämä HPK:n (Lintumäki, Korpela ja nyt pikkuapulainen Flonaldo) SM-liigan joöhtoon kohdistamat väitteet ovat enemmän kuin mielenkiintoisia.

SM-liigan hallitus kokoontuu tänään klo 12.00 uudelleen ja tehnee samat päätökset toisen kerran. Uuden kokouksen syynä on esitetty näkemys eilisen kokouksen muotovirheistä. Hjalliksen mukaan viimeistään tässä uudessa kokouksessa pitäisi HPK:llekin selvitä se, että SM-liigaa voidaan kehittää vain yhteisten päätösten pohjalta.
Minä en esittänyt SM-liigan johtoa kohtaan väitteitä, esitin ainoastaan Harkimon itsensä kertomia tosiseikkoja. Tänään järjestettävä hallituksen kokous osoittaa, että Harkimo toimi SM-liigan sääntöjenvastaisesti - muuta en olekaan väittänyt. Luulisi Hjalliksellekin selviävän, että hän ei voi toimia näin ja päätökset täytyy tehdä sääntöjen ja lainsäädännön mukaisesti yhdessä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Re: Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

Viestin lähetti wilco
Rehellisesti, oletko sitä mieltä, että tuo Miettisen taklaus, omana tapauksenaan, on törkeä polvitaklaus ja onko Rauteen filmauksen ja TPSn lääkärien/johdon valehtelu SM-liigan johdolle oikeutettua playoff-vääntöä?

Rehellisesti olen sitä mieltä, että tätä pelikieltopaskaa on käsitelty jo aivan liikaa. Olkoon illan ottelu HPK-TPS hyvä ja erinomainen. Muu ei mua kiinnosta.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Jaa mikä uskottavuus?

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, mitä tulee tähän lähinnä raamatulliset mitat saaneeseen surkuhupaisaan jupakkaan, en malta olla kysymättä, että joko kohta olisi sen aika, että liigaa sekä kurinpitoelintä johtaisi joku puolueeton taho?

Itseäni koko jupakka lähinnä naurattaa. Todellista amatöörien puuhastelua. Liigan johtojunttamme ja kurinpitoelin on kuin lauma ihmishahmon saaneita vilkkureleitä tai isokokoisia hiekkalaatikkokersoja.

Loppukaneettina en malta olla sanomatta, että ei uskoisi, että tämä on ammattilaisliiga.
Enpä voisi enempää samaa mieltä kanssasi olla. Joskus aikoinaan tällaiset sekoilut olisivat itseäni ärsyttäneet kuin pientä eläintä, mutta nyt en kertakaikkiaan voi muuta kuin nauraa. Tähdennän, että en syytä Hjallista, Frankkia tai Ikosta mistään. Nauran koko SM-liigan organisaatiolle, jonka toiminta kokonaisuudessaan on niin amatöörimäistä, että tällaista voi tapahtua.

Nimim. "Nyt ollaan pelikiellossa, nyt taas ei olla, nyt taas ollaan..."
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti cobol
Hjallis korosti sitä, että hän toimii tässä asiassa SM-liigan parhaaksi ja koittaa saada liigan uskottavuuden takaisin. Ei annettuja rangaistuksia voida muutella noin vain ominpäin ja ilman päättävien elinten kokousta.


Nythän se uskottavuus on huipussaan? Frank teki päätöksen, joka pohjautui silloisiin tietoihin. Tiedot osoittautuivat esimerkiksi Rauteen loukkaantumisen vakavuuden taholta täydellisen vääriksi - ellei peräti valheellisiksi. Sen jälkeen sama mies pyrki korjaamaan aiemman virheensä. Se ei käynyt ja Harkimo puuttui peliin, hän oli aloitteentekijä asiassa. Yksin Harkimo ei asiaa päättänyt, mutta ilman Harkimoa asiaa ei olisi päätetty.

Nyt lopputulos on se, että virheellinen päätös jäi voimaan ja kurinpitoryhmä pistettiin uuteen muottiin. Siitä olen varma, että mikäli esimerkiksi Cobol edelleen on kovan fyysisen jääkiekon ystävä, niin ei lupaa hyvää tulevaa ajatellen se, että uudessa kuripitoryhmässä ovat Urpo Helkovaarat, Arto ensimmäiset... Tämäkö se liigan etu on? Vaikkapa Summaselta voi käydä kysymässä, että mitä mieltä hän on Helkovaarasta tai ainakin oli vielä HIFK:n aikana kun makseltiin sakkoja Ramin puheiden vuoksi.

Todellinen ongelma meni taas tuhkana tuuleen ja todellinen ongelma on teatteri mitä SM-liigassa harrastetaan kaukalossa taklaustilanteissa ja sitä vielä jatketaan matsin jälkeen liioittelemalla pelaajan vammoja. Tästä on karuja esimerkkejä kuluvaltakin kaudelta. Sille tässä olisi jotain pitänyt tehdä. Nykymenolla on pian jokainen pelaaja kaukalossa "kuolleena" ja matsin jälkeen ennuste on puoli vuotta sivussa, kurinpitoryhmän tuomion jälkeen pelaaja kokeekin ihmeparantumisen. Sitä tässä nyt ilmeisesti halutaan.
 

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Mikä vitun uskottavuus?

Peesaan ervaa ja kumppaneita ja ihmettelen, mistä vitun uskottavuudesta tässä nyt oikein puhutaan? Itsepähän nämä saatanan uuvatit ovat sääntönsä keksineet. Kuka nyt olisikaan niin urpo, ettei hyödyntäisi näitä täysin idioottimaisia sääntöjä mm. pelikieltojen pituudesta teon seurausten perusteella. Joka vitun tilanteessa vaan jäälle köllimään ja lekurilta diagnoosia vähintään neliraajahalvauksesta tai ainakin poliosta tai uniapneasta, ja näin saadaan halutut vastustajat vittuun kentältä. Tätä tässä ilmeisesti haetaan. Vai mitä, uimalakki, Arto 1 ja kumppanit?

Pudotuspeleissä tällainen sääntöjen suosima "taktikointi" vaan lisääntyy, kun hyödyt kasvavat pelaajan huilatessa keskinäisissä matseissa.

Ja nyt puhun kaikista ihan yli seurarajojen. Tähän filmaamiseen on syyllistynyt myös IFK:n pelaajia, tottakai, kun kerran säännöt tähän melkeinpä kannustavat. Vielä odottelen sitä hetkeä kun Heleniuksen Pete vetää hihastaan näitä halvaus- ja aivotärähdysdiagnooseja, jotta kaveri saataisiin hyllylle mahdollisimman pitkäksi toviksi.

Paras kommentti taisi olla viimeisen IFK-Jokerit -matsin otteluketjussa, kun Japa Levosta kehuttiin siitä, että mies oli "ihan vaan ennaltaehkäisevistä syistä passittanut Roman Vopatin kärsimään 2+10-minuutin jäähyä". Rikettä ei siis edes tapahtunut, mutta laitetaanpas äijä kuitenkin lusimaan! Just joo. Ei nyt vedetä totaalisesti kotiinpäin vaan todetaan samaisesta sarjasta päinvastainenkin tilanne, jossa Vopat köllöttelyllään ansaitsi muistaakseni Pesoselle suihkutuomion. Dumareitakaan en välttämättä tästä syyttäisi, hehän vain noudattavat annettuja ohjeita - osa tiukemmin, osa väljemmin.

Ylivarovainen linja taklauksissa on sekin vain yksi osa farssia. Toinen on tämä vitun blokkipeli, joka ilmeisesti aiotaan sallia lopullisesti. Minun mielestä on ihan saatanan surullista, että ainoa tapa menestyä on hyödyntää tätä vitun mailaviidakkopaskaa. Liigapäättäjät ovat varmaan tästäkin kanssani eri mieltä.



Nämä valaat, yliajajat, luiskaleuat ja parittajat päätöselimissä ovat vain yksi osa koko tätä saatanan isoa farssia - jääkiekon sm-liigaa.



Pää pois perseestä, SM-liiga!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Jaa mikä uskottavuus?

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, mitä tulee tähän lähinnä raamatulliset mitat saaneeseen surkuhupaisaan jupakkaan, en malta olla kysymättä, että joko kohta olisi sen aika, että liigaa sekä kurinpitoelintä johtaisi joku puolueeton taho? Itseäni koko jupakka lähinnä naurattaa. Todellista amatöörien puuhastelua.

Kyllä, samaa mieltä. Parasta olisi tietenkin se, että liigaa johtaisi henkilö, jolla ei ole suoria sidoksia yhteenkään seuraan. Itse uskon, että Hjallis on enemmän kuin kiusaantunut nykytilanteesta. Teet niin tai näin, aina nousee Jokeri-kortti joltain taholta esiin. Samoin kuripitoelimen johdossa olisivat mahdollisimmat ulkopuoliset, mutta asiantuntevat tahot.

Liigalle valitaan uusi puheenjohtaja aikanaan. Itse en syytä Hjallista siitä, että muiden seurojen edustajat halusivat sellaisen kaverin liigaa vetämään, jolla on näytettävänään muutakin kuin pelkkiä suuria puheita. Silti epäilin alusta asti, että Suomessa - tässä kateellisten sarvikuonojen maassa - ei tule koskaan toimimaan sellainen yhtälö, että liigan puheenjohtajana on henkilö, joka omistaa liigaseuran. Kun jotain Lintumäkeä kuunteli eilen, niin kyllähän Lintumäen puheet olivat niin kiihkoa, että asia oli niistä jo aikaa sitten unohtunut.

Ikävintä tässä on se, että itse pääasia eli playoff-pelit hautautuvat tällaisen paskakohinan alle.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä taas mielipiteet tuntuvat menevän tasan suosikkijoukkuerajojen mukaisesti. Siinä nyt ei tietenkään ole mitään yllättävää - varsinkin kun on tämä aika vuodesta.

Itseäni kyllä v--uttaa jupakan jokainen käänne. Antaa aika kyseenalaisen kuvan SM-liigan toiminnasta jokaisella mahdollisella tasolla.

Terveisin "Perkele, peli pääosaan" -yhdistyksen kannattaja.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Re: Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

Viestin lähetti TheAnimal
Siitä olen varma, että mikäli esimerkiksi Cobol edelleen on kovan fyysisen jääkiekon ystävä, niin ei lupaa hyvää tulevaa ajatellen se, että uudessa kuripitoryhmässä ovat Urpo Helkovaarat, Arto ensimmäiset... Tämäkö se liigan etu on?

Ennakkoon sanoisin, että mielestäni ei ole. Mutta sanon senkin, että tätä Mobergin sekoilulinjaa huonommaksi ei oikein pääse. Parasta olisi se, että kunnon kontaktit sallitaan ja niihin kannustetaan. Taklata saa ja taklauksia pitää osata ottaa vastaan. Näyttelijät kuriin.

Jatkossa en enää viitsi kommentoida tätä jupakkaa. Jostain syystä tykkään edelleenkin enemmän jääkiekosta kuin kabineteista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pari faktaa:
Oli Hjallis sitten liigan puheenjohtaja tai ei, hänellä on senkin jälkeen se yksi ja sama ääni käytettävänään päätöksissä niinkuin muillakin seuroilla. Jotenkin tuntuu, että joiltain on mennyt puurot ja vellit täysin sekaisin tässä Harkimon puheenjohtajuudessa. Vaaditaan Harkimon eroa, ikäänkuin Harkimo yksin tällähetkellä päättäisi mistään. Liigahallituksessa on kolmetoista joukkuetta, joilla jokaisella on yksi ja samanarvoinen ääni, oli puheenjohtaja kuka tahansa. Palkaton virkahan tuo puheenjohtajan virka on, joten ei Hjalliksellakaan ole suuria kiihkoja varmaan olla puheenjohtaja.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomalaisen Hjääkiekon tulevaisuus

Pistin tämän viestin toiseen ketjuun (Miettinen) tänään aamulla, mutta laitan sen nyt myöskin tähän, tuntuu kun se istui tähän ketjuun vielä paremmin.


Quote

Jaksoinpa lukea läpi melkein koko ketjun. Huh. Tässä vaiheessa on tietysti helppoa vetää erilaisia johtopäätöksiä ja viisastella, joten osa kirjoituksestani on vain yhteenvetoa, mutta toinen osa on ihan omaa aiheellista ? huolestumista.

Tappaus Miettinen ja Kurinpitoryhmä voidaan käsitellä (kuten ketjussa jo onkin) monella eri tasolla. Luettelen joitakin ja käsittelen vain yhden.

Taso 1. Mitä itse asiassa tapahtui jäällä. (taklaus, jälkieseuraukset, tuomiot, filmaamiset jne.) Melkein kaikki on jo sanottu.

Taso 2. Taklaus osana play off (psyykkaaminen, väärän kohtelun kohteeksi joutuminen, etujen hakeminen jne). Melkein kaikki on jo sanottu.

Taso 3. Mobergin päätös, päätöksen muuttaminen ja siihen liittyvä rohkeus tai munattomuus. (vehkeily, ryhdikkyys, mediapeli jne.). Keskustelu aloitettu, pitää jatkaa. Kovia rangaistuksia taklaajille, filmaajille ja lankaan menneille lääkäreille.

Taso 4. Tapauksen hyväksikäyttäminen SM-liigan valtapelissä.

Kun aikoinaan Hjallis valittiin SM-liigan johtoon, tehtiin ymmärtääkseni taustalla joitakin lehmänkauppoja, joista eräs merkittävä oli Jortikan ja Mobergin sijoittaminen kurinpitoryhmään ? Suuri osa jääkiekkokansasta oli huolestunut Hjalliksen uudesta vahvasta asemasta, syystäkin.

Hjallis on rakentanut oman valtakuntansa määrätietoisesti ja todella taitavasti. Siitä hänelle taputusta!!! Liikemaailmaan hyvä esimerkki ja korkeakouluihin hyvä casepohja! (Tässä on käytetty mm. Porterin oppikirjaa hienosti). Valtakunnan rakentamisessa on rakenteellisella puolella tärkeää että omat tai hyvin läheiset kaverit istuu kaikilla merkittävillä sidosryhmäpaikoilla ja että vastapuolen/ mahdollisen opposition kaverit saavat pienempiä tai merkityksettömänpiä paikkoja.

Nyt olisikin syytä katsoa miten pitkälle Hjalliksen rakennusprojekti on edennyt. Erottamalla Frankin kurinpitoryhmästä ja hajoittamalla sen, pystyttiin jakamaan paikat uudestaan. Vanha lehmänkauppa joka siis tehtiin valtapelin takia on nyt taitavasti purettu. Käytettiinkö siis tapaus Miettinen tähän? Mikäli kurinpitoryhmässä olisi istunut Hjallikselle läheinen taho olisikohan silloin todettu medialle: "Kova jätkä uskalsi perua väärän päätöksen! Kurinpitoryhmän esimerkillinen johtaja, palautti SM-liigan uskottavuuden. Filmaajille lähetettiin selkeä viesti". (Tässä en siis itse ota kantaa tason 1 aiheeseen).

Eli minua kiinnostaa nyt minkälaiset lonkerot Hjalliksella (Jokerien pääomistajalla) on Suomalaisessa jääkiekossa. Onko rakennusprojekti edennyt niin pitkälle että päätöksenteko on käytännössä keskittynyt hyvin pieneen klikkiin, ja voidaanko olettaa että joku liigajoukkue saa sisäpiiritietoa tai muuten vain etulyöntiasemaa tästä syystä. Huom! En sano että Hjallis olisi tehnyt tässä väärin. Hänen tehtävänsä Jokerien omistajana on rakentaa itselleen vahvan aseman, "kilpailijoiden" tehtävänä on yrittää estää sen.

Mikäli rakennusprojekti on ehtinyt riittävän pitkälle, voi olla liian myöhäistä enää tehdä mitään. Kun valtaa on riittävästi keskitetty pieneen klikkiin on ulkopuolisten ja kilpailijoiden enää mahdotonta päästä sisään ilman valtaklikin hyväksyntää. Mikäli näin on nyt käynyt meillä on edessä Suomalaisen Hjääkiekon vaihe.

Olen siis huolestunut Suomalaisen jääkiekon päätöksentekoelimien ja rakenteiden keskittymisestä. Voiko joku vähentää huolestumistani kertomalla minulle että olen väärässä.

Muuten olen sitä mieltä että liigajohto, liitto jne. ei saisi olla jäävi....
 

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Re: Re: Re: Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

Viestin lähetti cobol


Jatkossa en enää viitsi kommentoida tätä jupakkaa. Jostain syystä tykkään edelleenkin enemmän jääkiekosta kuin kabineteista.

Vitut tässä mitään hyssyttelyä tarvita. Pikemminkin toivoisin, että ihmiset yli joukkuerajojen - mielellään ilman näita "muuperi on parittaja" ja "jallis on homo" -laseja - näkisivät, että koko liiga alkaa olla läpimätä. Pari vuotta eteenpäin, ja koko paska ajetaan alas sen tukehduttua omaan mahdottomuuteensa. Johan tälle touhulle nauraa variksetkin.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päinvastoin

Viestin lähetti Vänrikki Naapero
Pari faktaa:
Palkaton virkahan tuo puheenjohtajan virka on, joten ei Hjalliksellakaan ole suuria kiihkoja varmaan olla puheenjohtaja.

Rakenteellinen valtakeskittymä on olennainen osa strategista suunnittelua. Huom jääkiekko on businesta, tässä vallitsee kaupallisuuden businesslaki......kilpailu ja strateginen suunnittelu
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Re: Re: Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

Viestin lähetti bystander
Vitut tässä mitään hyssyttelyä tarvita. Pikemminkin toivoisin, että ihmiset yli joukkuerajojen - mielellään ilman näita "muuperi on parittaja" ja "jallis on homo" -laseja - näkisivät, että koko liiga alkaa olla läpimätä. Pari vuotta eteenpäin, ja koko paska ajetaan alas sen tukehduttua omaan mahdottomuuteensa. Johan tälle touhulle nauraa variksetkin.
Kesälomalaisetkin näyttävät sieltä rantapallojen ja vesipatjojen seasta kommentoivan...
Viettäkää rauhassa lomaa, turha teidän on stressata näistä. Moberg on kyllä todellakin aikamoinen pelle eilisen jälkeen, mutta sehän nyt oli kyllä jo muutenkin tiedossa.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Harry Harkimo: SM-liigan uskottavuus kyseessä

Viestin lähetti cobol
Parasta olisi se, että kunnon kontaktit sallitaan ja niihin kannustetaan. Taklata saa ja taklauksia pitää osata ottaa vastaan. Näyttelijät kuriin.

Eikö juuri tätä Frank yrittänyt, muuttamalla päätöksensä?????

"Väärin sammutettu tulipalo" sanoi palopäällikkö
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Cobol BTW, Lintumäen väitteet eivät sitten olleetkaan _aivan_ täyttä potaskaa? Vai ihan huvikseenko uusi kokous järjestetään?

Tuli vaan mieleen, kun tuossa juuri aiheesta keskustelimme.
 

alpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pakko kommentoida

On varmasti jatkossakin odotettavissa, että aina kun joku tekee ratkaisuja jotka eivät Harkimoa miellytä, tekee hän ko. ratkaisun uudestaan ja erottaa henkilön joka aiemmin oli tehtavässä. Todella hieno tulevaisuuden näkymä. Näennäisesti muutkin saavat vähän sanoa jotain, mutta Harkimo päättää yksin ja antaa muille potkut.

Ihmetyttää ihan tosissaan myös se henkilöpalvonta jota Jokeri kannattajat osoittavat Harkomoa kohtaan. Mitään negatiivista ei kyseisessä henkilössä ole eikä hän ole koskaan erehtynyt yhdessäkään ratkaisussaan. Muistuttaa ihan Kim Il Jongia (tai Paavo Väysrystä)
Ottakaa mallia omien johtajien arvostelusta IFK:n kiihkeistä topiceista. ;)
 

erkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
säännöt

eikös se ole niin että tämä kurinpitovaliokunta saa tehdä päätökset 3 ottelun ( vai peräti 6 ottelun ) pelikielloista ilman mitään sen kummempia vääntöjä, joten kai Moberg sitten mielestäni saa myös purkaa näin lyhyen pelikiellon parhaaksi katsomallaan tavalla ? Kyllä ainakin minusta kuulostaa siltä että Hjalliksella on mennyt puurot ja vellit sekaisin. En toki ole näitä kurinpitoryhmän sääntöjä nähnyt, kommentoin vain julkisuudessa esillä olleita menetelmiä ottelurangaistuksista. Eli oliko Mobergilla siis valtuudet sääntöjen puitteissa lyhentää rangaistusta ? jos oli, niin otetaan tähän naurettava esimerkki sitten normaalista yritysmaailmasta.

Toimitusjohtaja on hyväksynyt markkinointibudjetin, esim. 100 000 euroa. Markkinointipäällikkö päättää ostaa 100 000 eurolla mainosaikaa MTV3:lta ja tekee valmistelut tähän. Punnittuaan hetken asiaa toteaa ettei haluakaan pistää kuin 35 000 euroa kiinni maikkariin ja peruu päätöksensä koska katsoo että kyseinen summa on liikaa. Toimitusjohtaja antaa kenkää markkinointipäällikölle kun tämä ei käyttänyt koko budjettia.
kivaa.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Jaa mikä uskottavuus?

Viestin lähetti cobol
Ikävintä tässä on se, että itse pääasia eli playoff-pelit hautautuvat tällaisen paskakohinan alle.

Sorry mut alkukirjoituksesi perusteella on todennäköistä että toimit ainakin tiedostamattasi (tai tietoisesti) Hjalliksen viestinviejänä. Sen perusteella ylläoleva kommenttisi kertoo juuri mitä Hjallis haluaa. Mikäli koko jupakka on "rakenteellinen pieni kabinettivallankumous" sen unohtaminen nopeasti olisi tärkeää...

Eli päinvastoin, nyt kissojen ja koirien kanssa liikkeelle elämöimään oikein kunnolla.

Minä haluan tietää Suomalaisen Hjääkiekon tulevaisuudesta, ja millä valtakeskittymällä sitä johdetaan tulevaisuudessa. Hjalliksen lonkerot pöydälle ja sillä siisti!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jos me Jokeri-ihmiset puolustetaan Hjallista niin vastaavasti

Sieltä HIFK-leiristä ei montaakaan positiivista sanaa Harkimosta tule, sen sijaan Moberg on teille heti jumalasta seuraava mutta sehän onkin taas ihan luonnollista kun teillä on niitä perinteitä.

Se seura mitä kannatat näkyy selkeästi tämänkin sopan kannanotoissa, ilmeisesti vain meille Jokeri-kannattajille ei suotaisi oikeutta sanoa kantaamme tai ainakaan me ei saataisi puollustaa Harkimon toimintaa. Vain me olemme niitä yksisilmäisiä kiihkoilijoita, muualla ollaan aina objektiivisia eikä anneta sen kannatettavan seuran vaikuttaa ollenkaan mielipiteisiin.

Kun Moberg kumosi Miettisen pelikiellon kaikkialta muualta paitsi HPK ja HIFK leirissä ihmeteltiin ko ratkaisua, miksiköhän se jakautui näin? Nyt sitten kun Hjallis kertoo liigahallituksen kumonneet Mobergin laittoman päätöksen, Hjalliksen toiminnan ankarimmat arvostelijat tulevat jälleen HPK:n ja HIFK:n leiristä.

Vain se meidän Jokeri-kannattajien Harkimon puollustaminen aiheuttaa närää.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Re: Jos me Jokeri-ihmiset puolustetaan Hjallista niin vastaavasti

Viestin lähetti flintstone
Kun Moberg kumosi Miettisen pelikiellon kaikkialta muualta paitsi HPK ja HIFK leirissä ihmeteltiin ko ratkaisua, miksiköhän se jakautui näin? Nyt sitten kun Hjallis kertoo liigahallituksen kumonneet Mobergin laittoman päätöksen, Hjalliksen toiminnan ankarimmat arvostelijat tulevat jälleen HPK:n ja HIFK:n leiristä.
Kyllä HPK-leirissä ihmeteltiin ko. ratkaisua ihan yhtä paljon kuin muualla. Hjalliksen toimintaa kiiteltiin myös HPK-leirissä. Voisit olla yleistämättä, jos vetoat johonkin yksittäiseen mielipiteeseen. Älä vedä meitä tähän.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Re: Jos me Jokeri-ihmiset puolustetaan Hjallista niin vastaavasti

Viestin lähetti flintstone
Sieltä HIFK-leiristä ei montaakaan positiivista sanaa Harkimosta tule, sen sijaan Moberg on teille heti jumalasta seuraava mutta sehän onkin taas ihan luonnollista kun teillä on niitä perinteitä.

Ja miksi meiltä pitäisi tulla jotain positiivista Harkimon suuntaan, kun jokainen päätös mitä Hjallis on tehnyt on ollut Jokereille edullinen. Sinänsä minua ei tämä keskustelu kiinnosta, mutta jos noin on käynyt mitä Lintumäki on sanonut, olisi jo aika Hjalliksenkin maistaa omaa lääkettään. Mitä tulee Mobergin puolustamiseen tai haukkumiseen, niin jos olet sattunut lukemaan HIFK ketjua olet varmasti huomannut, että kyllä siellä on saanut kuulla kunniansa kaikki HIFK:n johdossa olevat henkilöt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös