Hammaslääkäri – betoniviidakon julmin peto

  • 214 632
  • 737

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eikö olisi helpompaa jos edes kerran vuoteen tai mielellään kaksi kävisi suuhygienistillä ja kerran hammaslääkärillä. Lisäksi tietysti perusasiat eli hampaiden harjaus sähköhammasharjalla kaksi kertaa päivässä ja lankaus vähintään kerran päivään.

Ei tietenkään kaikilta ongelmilta välty näinkään, mutta näin toimien se suuhygienistikäyntikin on yleensä lähinnä mukava 20-minuutin kestoinen makoiluhetki.

Olisi.

Lankaa ja hammasväliharjoja toki käytän säännöllisesti sen lisäksi, että tietysti pesen hampaat sähköhammasharjalla kaksi kertaa päivässä.

Mutta hammaslääkärillä ja suuhygienistillä ei tosiaankaan tule käytyä riittävän usein.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Syksyllä 2021 olin päästänyt suuvärkin sellaiseen kuntoon, että yli vuosikymmenen hammaskivet sekä vähän muuta ongelmaa olivat tuskallista korjattavaa. Yksi hammas oli jopa poistettava.

Opin virheestäni. Hygienistin kanssa on nyt pian kolmen vuoden hoitoyhteistyö säännöllisesti, jopa yli kerran vuodessa, koska minulla hammaskiveä nyt vain kertyy reippaasti harjailusta huolimatta.

Uskallan sanoa, että elämän laatu on parantunut. Suun terveys vaikuttaa aika moneen asiaan ihmisessä. By the way, burana naamaan tunti ennen hammaskiven jynssäystä auttaa kanssa. Sattuu vähemmän.
 
BaronFIN

Jäsen
Ah, hammaskivi, kivistä jaloin. Ainakin kilohinnaltaan.

Näin entisenä kiven raapijana tämän voi tiivistää yksinkertaisesti kalkkipitoiseen sylkeen.

Monimutkaisemmin kuvioon liittyy syljen mineraalien lisäksi yleinen suuhygienia ja kivihän on kivettynyttä plakkia. Jos plakin saa kokonaan pois, on kiveä vähemmän/ei ollenkaan, mutta jos on kovin mineraalipitoinen sylki, niin kiveä vaan vääjäämättä tulee suun kuivuessa (suuhengittäjät nukkuessaan): nesteet kaikkoaa, mineraalit jää.

Lohdutukseksi: hammaskivi ja reiät hampaissa viihtyy harvoin samassa suussa; mineraalipitoinen sylki suojaa hampaita reikiintymiseltä.

Ja kaikki yllä oleva on rankkaa yleistämistä ja poikkeukset näihin, vahvistaa säännön.

Allekirjoittanut on viimeksi käynyt hoitotuolissa potilaana vuonna 2005. Sen jälkeen normilihkolla omahoidolla on homma pysynyt ihan hyvin hanskassa.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää on kyllä jännä miten yksilöllistä tuo kertyminen on. Jos itse en kävisi vähintään kerran vuodessa niin mun kanssa ei voisi olla edes samassa kiinteistössä koska haisisi niin pahalta hengitys. Tämä siitä huolimatta, että perusasiat kunnossa (sähköinen pesu 2x/pv ja lankaus 1x/pv).
Tää on jännä kirjoitus. Mielenkiintoista miten erilaisia ihmiset on. Sähköhammasharjaa oon jo pitkään pitänyt turhimpana vekottimena mitä on keksitty. Ja hammaslankaa veikkaan että käyttää aika pieni osa frendeistä. Siis positiivisessa mielessä kirjoitan tän.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Jännä, koska eikö ihan tutkitustikin sähköhammasharja ole moninkertaisesti perinteistä harjaa tehokkaampi. Enkä ole kyllä aikuisiällä enää pitänyt edes vaihtoehtona perinteisen harjan käyttöä ja itse en perinteisen harjojen käyttäjiä tunnekaan.

Kyllähän ihan hammaslääkärien ja suuhygienistienkin toimestakin se rummutus siitä 2xsähköinen pesu + 1-2x lankaus päivässä on sen verran kovaa, että eipä siinä oikein muuten viitsi toimia.

Tälläkään tavalla en itse ole ongelmitta pystynyt purukaluston kanssa elää, niin en tiedä olisiko minulla hampaita suussa ollenkaan jos laiminlöisin tätä rutiinia.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ah, hammaskivi, kivistä jaloin. Ainakin kilohinnaltaan.

Näin entisenä kiven raapijana tämän voi tiivistää yksinkertaisesti kalkkipitoiseen sylkeen.

Monimutkaisemmin kuvioon liittyy syljen mineraalien lisäksi yleinen suuhygienia ja kivihän on kivettynyttä plakkia. Jos plakin saa kokonaan pois, on kiveä vähemmän/ei ollenkaan, mutta jos on kovin mineraalipitoinen sylki, niin kiveä vaan vääjäämättä tulee suun kuivuessa (suuhengittäjät nukkuessaan): nesteet kaikkoaa, mineraalit jää.

Lohdutukseksi: hammaskivi ja reiät hampaissa viihtyy harvoin samassa suussa; mineraalipitoinen sylki suojaa hampaita reikiintymiseltä.

Ja kaikki yllä oleva on rankkaa yleistämistä ja poikkeukset näihin, vahvistaa säännön.

Allekirjoittanut on viimeksi käynyt hoitotuolissa potilaana vuonna 2005. Sen jälkeen normilihkolla omahoidolla on homma pysynyt ihan hyvin hanskassa.
Voin vahvistaa havainnon tuosta, että kivi ja reiät ei viihdy samassa purukalustossa. Aikoinaan pidin usean vuoden tauon tutkimuksista ja hammaskivenpoistosta. Kävin sitten poistattamassa kiveä pitkästä aikaa ja hygienisti totesi, että täällähän on vähän reikää jossain kohtaa. Nohevana poikana en luonnollisesti tehnyt asialle mitään taas useampaan vuoteen, kun varsinaisesti ei kolottanut (huvittanut vielä mennä porattavaksi) ja asia unohtui. Menin sitten pelonsekaisin tuntein tarkastukseen ehkä kolme vuotta tästä ja lekuri tsekkasi paikat röntgenin kanssa. Totesi, että hammaskiveä on taas helvetisti ja muuten leegot on erinomaisessa tikissä.

En voi kuitenkaan kaikille varauksetta suositella hampaiden hoitamatta jättämistä sillä perusteella, että nimimerkillä keskustelufoorumilla reiät paikkautuu hammaskivellä itsekseen. Käykää siellä tarkastuksissa ja erityisesti hammaskivenpoistossa. Jos sitä kertyy ja jättää välit pitkiksi, niin tietää käyneensä aina.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Itselläkin olisi huomenna paikkailua tiedossa, pitkästä aikaa. Pitkästä aikaa toki kävin tarkastuttamassa ylipäätään, häpeän.

Suuhygienisti oli loistava, ihan jo hänen persoonallaan tajusin, että tuo käynti pitäisi ottaa rutiiniksi. Syön sen verran lääkettä, että suuta kuivaa herkemmin, sen kyllä tuntee.

Hammaslääkäripelkoa minulla ei ole, mutta jokin siinä aina inhottaa. Mitäs jos saankin epilepsiakohtausta sen aikana jne. Hammaslääkäriin ei totu persoonana, kun aina vastaanottaa eri tyyppi. Erikoissairaanhoidossa tuo helpompaa. Enkä voi jutella leppoisasti kasvotusten lääkärin kanssa, paljon helpompaa.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
No nyt tuli käytyä suuhygienistillä. Kyllä sitä hammaskiveä oli vaan puolessa vuodessa sinne kertynyt jonkin verran. Ien vähän punotti yhdestä kohtaa kuulemma. Ilmeisesti ylhäällä reunoissa sitä hammaskiveä oli eniten.

No ainakin kehu, että on omahoito ollut hyvää ja kaikki muuten kunnossa, että mitään vakavaa ientulehdusta siellä ei ollut. Eikä ollut kuulemma verenvuotoa, vaikka näin kotiin tullessa sitä verta syljen mukana hieman tuleekin.

Tuli sähköhammasharja sitten myös puheeksi, niin ilmeisesti tämä meikäläisen Oral B Vitality on aika heikko, että pitäisi joku sellainen 60 euron nopeampi kierroksinen käydä hankkimassa tilalle. Vaihtopää kumminkin oli kuulemma justiin oikea, mitä oon käyttäny.

Meinas vaan, että on bakteeri suussa sellainen, että kertyy helposti hammaskiveä, mutta kuulemma tehokkaammalla sähköhammasharjalla on mahdollista saada käynnin väliä pidennettyä.

Ei kyllä sanonu, mutta varmaan huomas et meikällä on aika pahat traumat tullu näistä hampaista.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kertokaa nyt typerälle. Suuhygienisti sanoi, että kannattaa vaihtaa vanha sähköhammasharja tehokkaampaan. Vanha oli Oral B Vitality joka maksoi sen pari kymppiä. No nyt sain ostettua sitten sellasen 70 euroa maksavan Oral B 3 Series harjan. Oletan, että tämä on tehokkaampi jonkin verran edeltävää kun netistä tutkin. Tässä pitäis olla rpm 9900 kun vanhassa oli 7600. Nyt rupesin vaan miettimään et sanoiko suuhygienisti et pitäis rpm olla 11000 tai 12000. Miten tämän asian laita on?
 
BaronFIN

Jäsen
Tämä suuhygienisti täältä sanoo, että plaa plaa plaa.

Itse jaksa kuunnella yhdenkään suuhygienistin lätinää, kun puhuvat suoraan ulkoaopeteltua mainospuhetta, jota ovat kuulleet hammaslääketieteen messuilla jonkun Oral-B:n messutytön suusta samalla kun ovat täyttäneet arpalappua, jotta voivat ostaa merkin lippulaivamallin -50% hintaan.

Juu, olen hieman hapan, mutta 20 vuoden aikana olen nähnyt ja kuullut jos jonkinlaista puhetta sähköharjoista, mutten ole koskaan kuullut, että harjausnopeuden pitäisi olla yli 10k jotta se olisi ”riittävän tehokas”.

VMP.
 
Se voi olla, että muistan väärin. No parempi piti ainakin hankkia. Tiedä sitten. Tämä riittänee, koska mitään älytoimintoja en ainakaan harjaani kaipaa.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä suuhygienisti täältä sanoo, että plaa plaa plaa.

Itse jaksa kuunnella yhdenkään suuhygienistin lätinää, kun puhuvat suoraan ulkoaopeteltua mainospuhetta, jota ovat kuulleet hammaslääketieteen messuilla jonkun Oral-B:n messutytön suusta samalla kun ovat täyttäneet arpalappua, jotta voivat ostaa merkin lippulaivamallin -50% hintaan.

Juu, olen hieman hapan, mutta 20 vuoden aikana olen nähnyt ja kuullut jos jonkinlaista puhetta sähköharjoista, mutten ole koskaan kuullut, että harjausnopeuden pitäisi olla yli 10k jotta se olisi ”riittävän tehokas”.

VMP.
Paras älytoiminto maalaisjärjellä ajatellen olisi, että muistaisi pestä hampaat aamuin illoin.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Paras älytoiminto maalaisjärjellä ajatellen olisi, että muistaisi pestä hampaat aamuin illoin.
Tämä. Oli (sähkö)hammasharja mikä tahansa, niin eiköhän aika pitkälle pääse sillä kun harjaa ne hampaat aamuin illoin ja muistaisi käyttää myös hammaslankaa. Tietysti lisäksi vältellä kaikkia sokerijuomia, tupakkaa jne.

Edit. Ja lisäksi käy suuhygienistillä 1-2 kertaa vuodessa riippuen kuinka hammaskiveä kertyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös