Raimo Häyrinen on siis kuollut. Koska hän edusti monelle the Selostajaa, muutama luonnehdinta hänestä. Häyrinen oli ensimmäinen joukkuelajiin erikoistunut selostaja. Aikaisemmin oli vain näitä hiihdon ja yleisurheilun ekspertteja ja hehkuttajia (Noponen, Kukkonen ja Tiilikainen). Häyrinen ei liittynyt suuriin isänmaallisiin selostajiin, hän ei oikeastaan hehkuttanut mitään kansallista projektia eikä Suomea maailmankartalle. Jääkiekossa toki se olisi ollut vaikeaa tuohon aikaan. Nyrkkeilyssähän meillä oli suuruuksia, joita Häyrinen tuolloin tällöin muisteli.
Häyriselle selostaminen oli ennen muuta sanataidetta, modernisoituna. Hänen puheensa ei ollut klassisen sivistyksen läpitunkemaa, kuten Noposella, vaan se oli nopeaa, aikaan ja urheiluun sidottua puhetta valtavalla urheilusivistyksellä. Parhaimmillaan Häyrisen puhe oli mielenkiintoisempaa kuin itse ottelu, hän teki matsista elämää suuremman kokemuksen. Mieleen jäävä luonnehdinta jääkiekosta on tässä paikallaan: jääkiekko on yksinkertaisten miesten monimutkainen peli tai monimutkaisten miesten yksinkertainen peli. Häyrinen osasi tiivistää kiekkoa hauskasti. Hänen bravuurejaan oli pelaajien ulkonäön kommentointi, jolloin varsinkin pelaajan iso koko sai aikaan hersyviä luonnehdintoja.
Häyrinen oli parhaimmillaan sanavirtuoosi, selostuksen Paganini, mutta 70-luvun kultakauden jälkeen hänen otteensa selostuksesta alkoi kirvota. Niistä tuli joskus pitkäpiimäisiä muisteloita, joissa yhteys itse peliin jo katosi. Ei ihme, että urakin alkoi YLEssä tökkiä vähitellen, kansansuosiokin laski huippuvuosista. Koska Häyrinen oli särmikäs luonne, niin vain kansansuosio oli pitänyt hänet YLEssä.
Häyrinen muistetaan kuitenkin aina parhaista selostuksistaan. Suomikiekon räpeltäessä B-sarjan portailla oli kuitenkin jotakin viihdyttävää, kuunnella Häyrisen säveltämää "selostusta" jäälkiekosta. Häyrisen tajunnanvirta oli aidosti elähdyttävä kokemus. Nyrkkeilyn ystävät varmasti löytävät Häyrisestä puolia, joita en itse löydä. Ilmo Lounasheimon kanssa he olivat todellinen nyrkkeilyn tietoatlas.
Häyriselle selostaminen oli ennen muuta sanataidetta, modernisoituna. Hänen puheensa ei ollut klassisen sivistyksen läpitunkemaa, kuten Noposella, vaan se oli nopeaa, aikaan ja urheiluun sidottua puhetta valtavalla urheilusivistyksellä. Parhaimmillaan Häyrisen puhe oli mielenkiintoisempaa kuin itse ottelu, hän teki matsista elämää suuremman kokemuksen. Mieleen jäävä luonnehdinta jääkiekosta on tässä paikallaan: jääkiekko on yksinkertaisten miesten monimutkainen peli tai monimutkaisten miesten yksinkertainen peli. Häyrinen osasi tiivistää kiekkoa hauskasti. Hänen bravuurejaan oli pelaajien ulkonäön kommentointi, jolloin varsinkin pelaajan iso koko sai aikaan hersyviä luonnehdintoja.
Häyrinen oli parhaimmillaan sanavirtuoosi, selostuksen Paganini, mutta 70-luvun kultakauden jälkeen hänen otteensa selostuksesta alkoi kirvota. Niistä tuli joskus pitkäpiimäisiä muisteloita, joissa yhteys itse peliin jo katosi. Ei ihme, että urakin alkoi YLEssä tökkiä vähitellen, kansansuosiokin laski huippuvuosista. Koska Häyrinen oli särmikäs luonne, niin vain kansansuosio oli pitänyt hänet YLEssä.
Häyrinen muistetaan kuitenkin aina parhaista selostuksistaan. Suomikiekon räpeltäessä B-sarjan portailla oli kuitenkin jotakin viihdyttävää, kuunnella Häyrisen säveltämää "selostusta" jäälkiekosta. Häyrisen tajunnanvirta oli aidosti elähdyttävä kokemus. Nyrkkeilyn ystävät varmasti löytävät Häyrisestä puolia, joita en itse löydä. Ilmo Lounasheimon kanssa he olivat todellinen nyrkkeilyn tietoatlas.
Viimeksi muokattu: