Golf-ketju, kausi 2007

  • 23 223
  • 204
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, European Touria pelataan yhdessa Aasian Tourin kanssa lahinna markkinoinnin takia. European Touria halutaan nakyvammaksi ison ja hallitsevan PGA Tourin vanavedessa. Siksi siis European Tour tekee valilla hassujakin tempauksia: esim aloittaa kautensa viime vuoden marraskuussa ja pelaa toisella puolella maapalloa.

Onnittelut tosiaan Mikolle huippusuorituksesta!! Mahtavaa, etta meilla on nyt European Tour voittajakin!! Kaiken tenniksessa ja alppilajeissa saavutetun jalkeen. Niin ne swedut vaan vetaa meitakin mukanaan menestykseen.

Toki kisa oli osallistujalistaltaan varsin kevyt, mutta voittaminen on aina vaikeaa. Nyt Mikko naytti, etta kun tilaisuus annetaan, niin han iskee. Ja samalla tosiaan lohkesi kortti vuoden 2009 loppuun asti. Varmasti mahtava tunne, kun puhutaan lajista, missa se leipa pitaa todellakin ansaita. Ei niin, etta ensin maksetaan 10 miljoonaa ja sitten vasta pelataan.

Onnea Mikko!
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uudet ritsat

Vielä en ole ensi kaudeksi uutta rautasettiä saanut hankittua. Nyt kuitenkin törmäsin kovaan tarjoukseen ja kysynkin onko palstalaisilla omakohtaisia kokemuksia tai toisenkäden tietoa kyseisistä kepeistä. Mailat ovat siis Niken NDS:ät 4I-PW rautavarsilla. Hintaa kyseiselle setille tulisi n. 135€(!). Viime kesänä testasin rangella ja pelasin yhden kierroksen Slingshoteilla, en tykännyt. Kyseisillä mailoilla löysin itseni hieman heikon osuman jälkeen helposti väylän reunamilta, eli hyvin herkät kapistukset draw:lle tai fade:lle. Tosin pallon kyllä sai hieman huonommallakin osumalla helposti nousemaan. Eli ovatko NDS:ät yhtä herkät draw- ja fade-lyönneille? Olen myös kuullut/lukenut, että saattavat herkästi ruostua(?!!!).

Nuo ritsat olisivat kyllä niin halvat, että eipä sen olisi niin kauheasti väliä, vaikka ei niillä kauaa jaksaisikaan huitoa, mutta silti olisi kiva kuulla mahdollisista positiivisista/negatiivisista kokemuksista. Olisin kyllä jo tuohon hintaan ne mukaani ottanut, mutta näytteillä oli vain uniflex-varret ja vähintään regularit pitäisi olla(huomenna saan tietää, onko heillä vielä regulareja jäljellä).
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Mulla oli muinoin SlingShotit ja mun kokemus on/oli, etta niilla ei niin vaan vedeta draw:ta tai fadea. Ne oli liian anteeksiantavat. Ehka sun swingissa on hieman korjattavaa, jos pallot "karkaa" vuoroin oikealle ja vasemmalle. TAI(!) SS:ien varret oli sulle liian loysat. Silloinhan pallot karkaa helposti puolelta toiselle. Sen tiedan niista varsista, etta SS:ien regu-varret on itse asiassa hieman loysemmat kun standardi regut.

NDS:lla en ole ikina pelannut, mutta tiedan niiden olevan hyvin samanlaiset kun SS:t. Hyvin anteeksiantavat, joiden rakenne poikkeaa SS:ista sen verran, etta NDS:ssa lavan painoa on viety enemman lavan paatyihin (ja silla tavalla saatu ne anteeksiantavammiksi), kun taas SS:issa se (center of gravity) on tasaisemmin siella takana ja hieman kauempana itse lavasta. SS:issa monia hairitsee hieman myos se suhina aani, joka niista lavoista lahti.

Ruostumisesta en ole ikina kuullut. Lavat on tehty varsin yleisesta 431 teraksesta, joissa on normaali maali paalla. Toki "maanantai-kappaleita" saattaa olla joillain? Tai sitten niista mailoista pitaa vaan pitaa vahan parempaa huolta...

Kannattaako mailat ostaa? Jos varsien fleksi sopii swingiisi (muista, etta jaykemmat varret on aina paremmat kun liian loysat!), niin kylla tolla rahalla kannattaa ostaa setti kun setti. Satsaa niihin kuitenkin sen verran enemman, etta vaihdatat niihin uudet hyvat gripit. Ne maksaa aina itsensa takaisin!
 

scholl

Jäsen
1Timer kirjoitti:
Joo, European Touria pelataan yhdessa Aasian Tourin kanssa lahinna markkinoinnin takia. European Touria halutaan nakyvammaksi ison ja hallitsevan PGA Tourin vanavedessa.

Eikö yksi syy ole myös sekin, että Euroopassa ei ole oikein riittävän lämmintä nyt kuin jossain Kanarialla turnausten järjestämiseksi. Halutaan kuitenkin paljon turnauksia ja pitkä kausi myös sen takia, että ne hieman alempana listalla olevat kaverit saisivat pelata paljon. Hehän eivät suurimpiin kisoihin kuitenkaan mahdu mukaan.

Aasian tour taas ei ole niin merkittävä, joten luulen, että heille tuollainen yhteistyö sopii vallan mainiosti.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, molempiahan siina ruokitaan ja nimenomaan sen takia, etta ne tulisi tunnetummiksi taalla Jenkeissa.

Saa on myos yksi asia, joskin, kun normaali pro pelaa sellaset 25 kisaa vuodessa, niin mun mielesta marraskuussa alkava Tour on kylla jo hieman liiottelua. Kausi vois alkaa ehka parilla kolmella kisalla Aasiassa ja Ausseissa helmikuussa ja siirtya maaliskuun lopulla Etela-Eurooppaan (lue Espanjaan ja Portugaliin) ja paattya sitten marraskuussa samaan paikkaan.

Toki siina olis just se vaara (mita itsekin sanoit), etta silloin ei baut 100 rankatut pelaajat rahoilla juhlis. Toisaalta, se ET mikaan sosiaalitoimisto ole... Pitaa tehda perkeleesti duunia, etta siella pysyy ja parjaa.
 

scholl

Jäsen
Osittain on myöskin kyseenalaista se, että löytyykö Espanjasta ja Portugalista riittävästi rahaa järjestää paljon turnauksia verrattuna siihen, että hyödynnetään Aasiaa ja/tai Arabimaita.

En itsekään näe kyllä mieltä siinä, että kausi on niin pitkä, ettei tule tavallaan talvitaukoa lainkaan.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Se on sitten Suomessakin golf-kausi avattu. En minä, mutta Vihdissä golfkenttä on kuulema auki ja pari seuraavaa viikkoa buukattu täyteen. Kesägriinit ja kaikki.

http://www.vihtigolf.fi/tiedotearkisto/?num=13977

Normaalistihan Meri-Teijo avaa aprillipäivänä kentän, oli sää melkein mikä hyvänsä. Ja olenpa minäkin joskus siellä 1.4. palellut.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ohhoh! Nyt ei muuta kun kundit pelaamaan! Tasta se taas lahtee ja kesa on piiitka.

Jos kenellakaan teista on muuten mailatarpeita alkavalle kaudelle, niin ottakaa ihmeessa yhteytta. Laadukkaat mailat syntyy hetkessa. Toiveita kuunnellaan ja apua valinnoissa annetaan. Toimitukset Suomeen tulee mukavasti postitse (harvemmin tulleja ym).
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
fiftyeight kirjoitti:
Se on sitten Suomessakin golf-kausi avattu.
Kevät tekee tuloaan taas hieman etuajassa, kun kaksi viimeistä vastaavaa ovat olleet myöhässä kaksikin viikkoa, joten tämä alkaa näkymään hyvin jo tässä vaiheessa vuotta.
fiftyeight kirjoitti:
Normaalistihan Meri-Teijo avaa aprillipäivänä kentän, oli sää melkein mikä hyvänsä. Ja olenpa minäkin joskus siellä 1.4. palellut.
Kaksi vuotta sitten tuli itsekin käytyä avaamassa kausi Meri-Teijossa niin aikaisin, että lunta oli vielä monessa paikassa johtuen siitä, että olivat ajaneet aurauskalustolla lunta pois väyliltä saadakseen avattua kentän. Alkupään väylillä tuli sitten lyötyä pallo hankeen sisälle, ja joutui hetken miettimään, että miten siitä jatketaan sääntöjen mukaan. No päädyttiin siihen, että kyseessä on tilapäinen haitta, josta saa vapautua säännön mukaan.
 

Riks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vihdissä tuli tuupattua tänään, aivan huikea keli. Peli oli kohtuullisessa kuosissa, parin viikon tauko lyömisessä ja tulos oli 76. Kentällä oli melko märkää, mutta siitä ei auta murhetta kantaa tässä vaiheessa vuotta. Tarvii olla kiitollinen että näitä aikaisen kevään kenttiä on, oma kotikenttä aukeaa yleensä vasta vapun tienoilla.

Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä ettei tule mitään perkeleellistä takatalvea...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Riks kirjoitti:
Vihdissä tuli tuupattua tänään, aivan huikea keli. Peli oli kohtuullisessa kuosissa, parin viikon tauko lyömisessä ja tulos oli 76.
- - -

Hinoa, että kausi on jo korkattu! Meikäläinen joutuu odottelemaan jonkun tovin vielä, sillä joku helevatan pöpö on sisälmyksiin tarttunut ja kuusi viikkoa jyllännyt, joten yhdeksän reikääkin tekisi tiukkaa. No, nyt on poppamiesten rohtoja sen verran, että eiköhän se siitä jossain välissä hellitä.

Niin, Riks ja muut JA-golffarit. Tervetuloa sitten elo-syyskuun vaihteessa JA-golfia pelaamaan. Valmistautumisen henkisesti, samoin kuin lupa-anomusten raapustelun voi aloittaa jo nyt. Tähdätään siihen, että perinteisesti pelattaisiin esim. 01.09. lauantaina, tai viikkoa ennen tai sen jälkeen. Tarkempaa infoa tulee kesän mittaan. JA-golf järjestetään nyt jo ties monennenko kerran, ja aina on lystiä ollut. Mahtava kiertopalkinto on kiertänyt jo useampia maanosia ja reissut ovat siihen jälkensä jättäneet. Hanki siis se vuodeksi palkintokaappiisi!

Hyvää ja antoisaa golf-kesää Jatkislaisille!
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Terveiset taalta Texasista! Mahtavaa golfia ja hieman myos sen opettelua seka yhteyksien yllapitamista Golfsmithiin. Sita taa on!

Kelit on hieman pilviset, mutta reilusti yli 20n ollaan koko ajan. Nyt oluelle.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Ensiviikolla sitten virallisesti kausi auki ja tarkoituksena olisi viettää koko viikko Epsanjan auringon alla palloa pusikosta etsiessä.

Talven aikana tullut muutenkin tehtyä aika paljon investointeja:
King Kobran raudat (mallia 2006) 4-PW+ 2x baffler hybridejä (21 ja 26 loft), mukaan tarttui myös Hoganin Big ben driveri (10.5loft) sekä Hoganin Apex kärrybägi.
Ensiviikoksi postin pitäisi tuoda tuo 20x12kpl tilaamaani Titleist Next Tour-palloa (toivottavasti).
Lisäksi on hankittu luonnolisesti uusi sateenvarjo ja hanska.
Kengät kun vielä kerkiäsi laittaa kesäkuntoon.

Melko hifistelyksi on mennyt sitten tämäkin...
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
ZOOM kirjoitti:
Melko hifistelyksi on mennyt sitten tämäkin...
No on kyllä mennyt pahemman päiväiseksi välineurheiluksi koko laji, kun katselee hankintalistaa.

Tosiasiassa kyllä niitä välineitä vaihtaa kannattaa, jos siltä alkaa tuntumaan, ja hyvät välineet omasta mielestään löytää. Itse pistin 2005 loppukesästä lähes koko sarjan uusiksi, vain putteri, lobbyvedge ja sandvedge jäivät vanhoista bägiin, koska ne ovat tavallaan spesiaalimailoja, ainakin meikäläiselle. Parilla eri demopäivillä tuli vierailtua, ja sitten lopulta löytyi se sopiva kokonaisuus, jolla pallo on saanut kyytiä. Kaikki hankinnat eivät olleet kuitenkaan saman merkkisiä, mutta en ole koskaan ollut sen suhteen mikään kranttu. Taylor Maden draiveri, M-golfin raudat grafiittivarsilla sekä ruffien väyläpuut olivat sekalainen ostoslistani, mutta pääasia, että itse tykkää, ja homma toimii.

Ihan pikkuvinkkinä voisi sanoa, että kun lyö vain suoria lyöntejä, niin pallot tahtovat jäädä kentän lyhyeksi leikatulle alueelle, josta hakeminen ja jatkaminen on huomattavasti mukavampaa. Tosin voihan sen pallon lyödä suoraan metsäänkin ilman mitään kierteitäkin, mutta pelionnea joka tapauksessa. Sitä aina tarvitaan, vaikka ne prot aina toitottaa, että kyseessä on taitolaji, eikä onnella ole mitään merkitystä tuloksen tekemisen kannalta.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Aeroman kirjoitti:
Ihan pikkuvinkkinä voisi sanoa, että kun lyö vain suoria lyöntejä, niin pallot tahtovat jäädä kentän lyhyeksi leikatulle alueelle, josta hakeminen ja jatkaminen on huomattavasti mukavampaa. Tosin voihan sen pallon lyödä suoraan metsäänkin ilman mitään kierteitäkin, mutta pelionnea joka tapauksessa. Sitä aina tarvitaan, vaikka ne prot aina toitottaa, että kyseessä on taitolaji, eikä onnella ole mitään merkitystä tuloksen tekemisen kannalta.

Oma pelifilosofiani ainakin ajoittain kehottaa käyttämään ja tutkimaan kentän jokaisen mahdollisen sopukan hyväksi.
hieman pidemmästä heinästä lyödessä tuo 26 loft Baffler on aivan kuningas-maila, pituutta saa mahtavasti lyöntiin vaikeissakin pelipaikoissa.

ps. sitäpaitsi, saapahan rahoilleen vastinetta, kun lyö mahdollisimman monta kertaa=)
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
ZOOM kirjoitti:
Oma pelifilosofiani ainakin ajoittain kehottaa käyttämään ja tutkimaan kentän jokaisen mahdollisen sopukan hyväksi.
- - -

Golfhan olisi aivan liian helppoa jos pelaisi kuin naiset; 370m par-nelosella löisi kolme kertaa rautaysillä ja puttaisi kaksi kertaa = varma bogey ja joskus hyvällä putilla par. Boring.

Paljon hienompaa on vetää driverilla 260 metriä metsään ja taistella sieltä tupla, hiki otsassa ja tietää töitä tehneensä.
 

M10

Jäsen
Huomenna pitäisi avata kausi Hattulassa klo 14.20. Kavereiden kanssa vähän skiniä. Sen vuoksi piti käydä tänään rangella hakkaamassa pari koria palloja.

Hyvin oli draw talvehtinut. Uudesta Mizunon spoonista on muuten hyvää vauhtia tulossa salainen aseeni.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
fiftyeight kirjoitti:
Golfhan olisi aivan liian helppoa jos pelaisi kuin naiset; 370m par-nelosella löisi kolme kertaa rautaysillä ja puttaisi kaksi kertaa = varma bogey ja joskus hyvällä putilla par.


Tahan muuten perustuu taysin se pelifilosofiani, jota jaan esim oppilailleni: 90:sia (tai hieman alle) kierroksia pystyy pelaamaan kuka tahansa, jolla on edes jonkinlaiset perusteet golfista.

Meinaan jos ja kun mulle tulee uusi oppilas, joka haluaa nopeasti ottaa tuloksestaan sen 5-10 lyontia (riippuen handarista), niin annan hanelle pari lahipelituntia, tsekkaan hanen tayden swinginsa ja lopuksi vien hanet kentalle pelaamaan 9 reikaa (course management). Jos han ei pelaa huomattavasti parempaa golfia sen jalkeen (olettaen, etta han myos harjoittelee!), niin rahat takaisin. Toistaiseksi ei ole meno-puolelle tullut miinuksia...

Eli boring tai ei, niin kylla tulokset tippuu! Toisaalta, itse etsiskelen pallojani sielta marjojen seasta... ;-)
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Morrow10 kirjoitti:
Huomenna pitäisi avata kausi Hattulassa klo 14.20. Kavereiden kanssa vähän skiniä. Sen vuoksi piti käydä tänään rangella hakkaamassa pari koria palloja.

No, minkälainen oli Hattula, itsekin harkitsin sinne lähtemistä, mutta laiskuus vei voiton.
Vaimo on Hattulan jäsen, kuten myös minäkin vielä pari vuotta sitten.
Hieman ahdas kenttä, mutta ihan monipuolinen muuten.
 

M10

Jäsen
ZOOM kirjoitti:
No, minkälainen oli Hattula, itsekin harkitsin sinne lähtemistä, mutta laiskuus vei voiton.
Vaimo on Hattulan jäsen, kuten myös minäkin vielä pari vuotta sitten.
Hieman ahdas kenttä, mutta ihan monipuolinen muuten.

Nyt on sitten kausi avattu 9 reiän rundilla Hattulassa. Kenttä oli buukattu aivan täyteen neljän hengen flaitteja, mutta kenttä eteni silti aika sujuvasti. Greenit olivat ajankohtaan nähden hyvässä kunnossa. Sanotaan, että seitsemän greeniä yhdeksästä oli todella putattavia. Kenttä muutenkin melko kuiva.

Oma pelihän oli sitten melko sekaisin. Tuloksena 45 lyöntiä seitsemällä bogilla, yhdellä tuplalla ja vain yhdellä par`illa. Avauksissa draiverilla ja spoonilla todella paljon petrattavaa. Raudat kulki melko hyvin kuten aina. On silti vaikeaa tehdä tulosta, jos avaukset ovat lähes aina jossain muualla, kuin väylällä.

Kiva oli silti avata kausi ja pelata golfia viiden kuukauden tauon jälkeen. Ei edes rahojen menetys skineissä (kaveri pelasi yhden alle) pahemmin kismittänyt.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Morrow10 kirjoitti:
Oma pelihän oli sitten melko sekaisin. Tuloksena 45 lyöntiä seitsemällä bogilla, yhdellä tuplalla ja vain yhdellä par`illa. Avauksissa draiverilla ja spoonilla todella paljon petrattavaa. Raudat kulki melko hyvin kuten aina. On silti vaikeaa tehdä tulosta, jos avaukset ovat lähes aina jossain muualla, kuin väylällä.

Kiva oli silti avata kausi ja pelata golfia viiden kuukauden tauon jälkeen.
Eikös tällainen tulos viiden kuukauden tauon jälkeen ole kuitenkin ihan ok suoritus, kun vielä ajatellaan, että avauksissa on ollut lievää epätarkkuutta havaittavissa. Tauon jälkeen aina kuitenkin se maila, jossa on pisin varsi, tuottaa eniten sitä tuskaa. Pari korillista palloja rangella niillä pidemmillä mailoilla, niin tulos on parin pinnassa.

Oma kausi normaalilla kentällä on vielä avaamatta, ja saakin olla näissä arktisissa olosuhteissa. Katsotaan sitten viikon kuluttua, jos ilmat hiukankin lämpeäisivät, niin pääsisi antamaan pallolle kyytiä, ja tietenkin hakemaan niitä avauksia jostain muualta kuin keskeltä väylää.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kauden alkuun antaisin muuten sellaisen ohjeen, etta olkaa hyvin tarkkoja seka tempon kanssa etta kuinka voimakkasti puristatte grippia. Pitakaa swingi hitaampana ja gripatkaa kolmosella tai nelosella koko swingin ajan (asteikolla 1-10). Nailla evailla kausi lahtee liikkeelle varmemmin. Puilla kun vetelee ns "50% shotteja" (tempon ollessa puolet taydesta vauhdista) tarkkuus paranee hetkessa. Jos tuntuu silta, etta pallot karkaavat hieman oikealle, muistakaa, etta se johtuu mailan fleksista, jota et valinnut nain hitaille nopeuksille. Se on siis ihan luonnollista. Fokus on tempossa ja swingin "puhtaudessa".
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Noniin, saatiinhan se sitten viimeinkin ZOOMinkin Golf-kausi 2007 avattua, tosin lainamailoilla.

Olin pääsiäisviikon Tenerifalla ja kävin pariin otteeseen hakkaamassa läpi upean Las Americas-kentän, joka jo pelkästään nähtävyytenä on mielestäni kokemisen arvoinen.

Ensimmäisellä kierroksella luonnollisesti avausväylän ensimäinen draivi tuollaiset 180m 35:n asteen virhekulmalla lepikkoon slaissaten.
Kakkosväylällä (par 4.) häikäisevä birdie, jossa kakkoslyönti väylältä n. 150-160m 30cm päähän lipusta.
Loppukierroksesta menikin sitten kusi päähän nouseena tasaiseen bogey tai tupla bogey-tahtiin.
Erityistä vaikeutta tuottivat haastavat par. 3:set, joissa mokailin sitten koko rahan edestä (aivan luokattomia avauksia raudoilla), syytän luonnollisesti tästä umpipaskaksi hakattuja Willsonin pro staff-lelumailoja.

Mukavaa oli, rahat meni (kierros maksoi minulta ja vaimolta 225e) ja etenkin clubin ruuat olivat aivan mahtavia.

Oma kenttäni, eli Kurk-golf avautuu kokonaisuudessa huomenna, mutta koska sain maksettua pelioikeusmaksuni vasta tänään ( ja jäsenyysmaksu on edelleen maksamatta) joudun lykkäämään avausta omalla kentällä ainakin ensiviikolle.
Kova hinku pelaamaan, vaimolta on tullut jo viikoja sitten sisäputtauskielto, jota harrastin pahimmassa pelipuutteessa mitä erilaisimpiin huoneistomme maastoesteisiin.

Mikäli joku haluaa tulla joskus seuraksi Kurkkiin Kirkkonummelle, porukkaan mahtuu aina mukaan.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Aeroman kirjoitti:
Eikös tällainen tulos viiden kuukauden tauon jälkeen ole kuitenkin ihan ok suoritus, kun vielä ajatellaan, että avauksissa on ollut lievää epätarkkuutta havaittavissa. Tauon jälkeen aina kuitenkin se maila, jossa on pisin varsi, tuottaa eniten sitä tuskaa. Pari korillista palloja rangella niillä pidemmillä mailoilla, niin tulos on parin pinnassa.

Suhteellista, jos hcp on 15-20 tälläinen tuloshan on hyvä mutta singelin pelaajalle ei kovinkaan erikoinen.

Oma kausi aukesi eilen rangella ja huomenna olisi tarkoitus käydä puhkaisemassa pickala golf. Rangella oli hyvät vibat. Draivi oli kieltämättä epävarma, kuten joka vuosi, mutta muutamalla paukulla rangen pituus loppui. Rauta kulki kuten viimekauden lopussakin. Huomenna näkee miten on peli talvehtinut todellisuudessa.

Gripistä, suositteletko siis 3-4 otteella suht löysää otetta kepeistä? tuntuu että viimekaudeksi hidastettu swingi on taas talvella saanut lisää vauhtia ja pitäisi ehkä hioa taas hitaammaksi temmoltoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös