Joskus keväällä vitutti lähijunassa istuessa jo muutenkin, ja sitten samaan vaunuun osui hunsvontti luukuttaen musiikkia puhelimestaan. Mietin, että otan mieluummin vaikka puukosta kuin kuljen koko ikäni pitkin seiniä näiden nistien kanssa ja kävelin herran luokse. Kysyin, tarvitseeko hän kuulokkeita lainaan. Ei kuulemma tarvinnut. Sanoin, että laita sitten musiikkisi pois. Katsoimme toisiamme hetken, minkä jälkeen hän sammutti paskansa.
Haastan lukijat mukaan sanomaan vastaan noille mulkuille.
Olen sanonut. Mutta kun siitäkin voi tulla sanomista.
Vähän aikaa sitten olin yöbussissa, ja pari poikaa soitti räppiä kovalla. Jossain vaiheessa sanoin, että laittakaa se pois, meteli on niin kova, eikä meidän muiden tarvitse sitä kuunnella. Pojat ehkä sekunnin-pari ihmettelivät, mutta tottelivat.
Sitten minulle alkoi huudella joku mies, jonka mielestä olin tyly poikia kohtaan. Poikien pitäisi kuulemma antaa soittaa musiikkia. Kysyin pojilta, oliko tässä teidän mielestänne nyt ongelmaa, ja he vastasivat, että ei. Löimme vielä poikien kanssa kättä päälle.
Tälle miehelle tämä ei kuitenkaan sopinut. Hän intti vastaan ja sanoi, että olin tyly. Mitään järkevää syytä en siihen keksinyt. Syy saattoi olla se, että pojat olivat maahanmuuttajataustaisia ja olisivat siten jonkun mielestä ansainneet erityiskohtelua, mutta järkevä syy se ei ollut. Meteliä ei tarvitse sietää.
Pojat kuitenkin tottelivat ihan fiksusti, ja tosiaan läpättiin kättä päälle. Sanoin, että kyllä te ihan hyviä jamppoja varmasti olette, mutta katsokaa vähän, miten kovalla musiikkia luukutatte.
Paha mieli taisi jäädä lopulta vain tuolle sivustahuutelijalle. Hän kyllä sen ansaitsikin.