Gabriel Fontaine Lukkoon

  • 75 156
  • 423

Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mukava lukea porukan yhtenevää palautetta Fonzysta. Samaan kerhoon minäkin yhdyn tämän ensimmäisen pelin perusteella. Jotenkin jäi sellanen fiilis, että haluan nähdä lisää tämän miehen pelaamista. Odotukset ja todellisuus ovat selkeästi kohdanneet hyvin. Kuten joku kirjoittikin niin ketjukoostumukset vaikuttivat nyt selkeämmiltä ja vahvemmilta. Ja hei eka peli vasta isossa kaukalossa täysin uudella eri tyyppisellä pelitavalla ja uusien pelikaverien kanssa. Veltsun mukaan vasta yhdet kunnon treenit vetäny mukana.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Parin vuoden lappu olisi sopiva, yhden pelin valtavalla otoksella. Ei tuollaisia alempien kenttien laiturisenttereitä, jotka pystyvät tappamaan alivoimaa ja hommaamaan vastustajalle jäähyjä, joukkueessa harvoin liikaa ole. Tälläistä pelaajaa olisi muuten viime kaudella tarvittu. Melkein se Hessun korvaaja, siis roolin kannalta.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen mieluummin vähän varovaisempi ylistyksen kanssa ensimmäisen pelin jälkeen, kuin se että löisin suoraan parin vuoden pahvia kaverin käteen. Suhteellisen monta kertaa kuitenkin nähnyt, kuinka pelataan helvetin hieno ensimmäinen peli ja loput +50 peliä ollaan vain massan seassa.

Ensivaikutelma toki oli positiivinen ja isoksi mieheksi liikkuu kentällä hyvin ja sitä oikeanlaista pohjois-amerikkalaista suoraviivaisuutta löytyy kaukalossa.

Jos otteet jatkuu jo nähdyn kaltaisina, niin sitten lienee selvää, että mies jatkaa myös try-outin jälkeen.

Aihiot on alakenttien kärkisentteriksi koko Liigan mittakaavalla.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Tänään en pdota Fonzyltä mitään ihmeellistä Turussa. Ei varmasti ole miehen kroppa mintissä eilisen pelin jälkeen. Hieman eilenkin näytti, että alkoi piiputtaa loppua kohden. Toivottavasti palautuminen on onnistunut ja jaksaa tänäänkin haastaa vastustaja pakkeja.
Toivottavasti saa perushyvän suorituksen tehtyä tänäänkin.
 
#16

Sanotaan nyt näin että kunhan kykenee pelaamaan järkevästi ja joukkuetta auttaen, niin olen tyytyväinen. Tänään vois olla 13. hyökkääjää 7. pakin sijaan.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ketjun ensimmäisessä vaihdossa hyökkäykseen lähdössä paineli Pelsu-pelaajien estelyistä huolimatta suoraviivaisesti maalille. Tykästyin heti.
 
BARCA90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uskon aika vahvasti, että Fontaine vaihtaa ensi viikolla paikkoja Sompin kanssa.
Sompista ei ole ollut hyökkäyspäähän oikeastaan mitään hyötyä ja Repo+Kestner tarvitsisi nyt vähän apuja.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kolmosketjun try-out sentteriä haettiin. Vaikuttaa että saatiin enemmän. Vielä kun se ykkössena tulisi :)
 
Aloituspronsentti 36,8% (14 voitettua, 24 hävittyä).
(Repo 72,2 %, Mattila 57,8%, Somppi 54,7%, Kainulainen 43,6%, Ikonen 41,9%)
Kolmen ottelun otanta Fontainesta ei vielä kerro juuri muuta kuin sen, että siellä kolmosen keskellä/vasemmassa laidassa mies paikallaan Liigatasolla.
 
Nigi

Jäsen
Aloituspronsentti 36,8% (14 voitettua, 24 hävittyä).
(Repo 72,2 %, Mattila 57,8%, Somppi 54,7%, Kainulainen 43,6%, Ikonen 41,9%)

Otanta on vielä kovin pieni. Lisäksi P-Amerikkalaisilla voi kestää opettelu aloituksien osalta hieman, koska ero rapakon taakse on niissä aika iso.

Graberilla ollut samaa ongelmaa. En ole Fontainen pelejä nähnyt, mutta Ässien Graber on ainakin usein saanut varoituksen ja sitten ottanut varmanpäälle ettei joudu jäähylle.

Tässäkin asiassa kannattaa antaa ainakin se kymmenen peliä ja katsoa sitten miten aloitukset sujuu.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Kolmen ottelun otanta Fontainesta ei vielä kerro juuri muuta kuin sen, että siellä kolmosen keskellä/vasemmassa laidassa mies paikallaan Liigatasolla.
...ja että ainakin 1/3 ottelussa eli tänään uhrautui blokkaamaan vedon viivasta. Sekään ei vielä paljon kerro, mutta onpa sellaisiakin ulkkareita meillä hyökkäyksessä nähty, jotka eivät kiekkoja juuri syö.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos nyt peliesityksiä katsoo, niin Lukon kakkossentteri tällä hetkellä, eli Somppia ja Kainulaista edellä, Mattilaa jäljessä. Ihan hyvä haku Gregoirelta/Kallelta.
Jos nyt peliesityksiä katsoo, niin Kainulainen on kyllä edellä. Somppi senttereistä heikoin.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fontaine tekee ihan hirveän määrän voittavia asioita kentällä per ottelu. Huonot ratkaisut on todella minimissä. Täydellinen sentteri kolmosketjuun mestaruutta havittelevalle joukkueelle. Hyökkäyspään avut eivät riitä siihen ykkössentterin rooliin mutta ehdottomasti pidettävä Raumalla pidempäänkin oikeanlaisessa roolissa.
 
J.Hetfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kuparikiekko
Fontaine tekee ihan hirveän määrän voittavia asioita kentällä per ottelu. Huonot ratkaisut on todella minimissä. Täydellinen sentteri kolmosketjuun mestaruutta havittelevalle joukkueelle. Hyökkäyspään avut eivät riitä siihen ykkössentterin rooliin mutta ehdottomasti pidettävä Raumalla pidempäänkin oikeanlaisessa roolissa.
Tästä ihan samaa mieltä. Tänään esim. 2. erässä tosi ovela siirto sivulle mukana kulkevalle pelaajalle. Tekee epätyypillisiä ratkasuja kentällä, positiivisessa mielessä. Kuitenkin nii ettei siit aiheudu kiekonmenetystä. Jos tää yksilö löytää jatkossa samat sävelet jonkun laiturin kanssa niin parempaa luvassa. Kaiken lisäks tosi työteliäs ja hankkii jäähyi vihulle. Hyvää duunia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös