Formulat pysyy MTV3:lla

  • 23 440
  • 113

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Huvikseni katsoin vanhan pätkän youtubesta ja kyllähän toi kaksikko pesee noi nykyiset Twitter-Saaret ja muut turhakkeet 100-0. Sääli vain, että ikä ei tule yksin.

Tässä vielä linkki tohon pätkään.

https://www.youtube.com/watch?v=66-QseK3PI0
Niin no, juuri tuollaisessa hehkuttamisessa ja myötäelämisessä (Itävalta 98, Japani 00, Belgia 00, Italia 99 ehkä parhaimmat esimerkit Häkän avausvoiton lisäksi) Kyllönen ja Mustakari pärjäsivät hyvin, sitä ei kukaan kiistäne. Sen sijaan heidän ongelmansa oli erittäin puutteellinen F1-tietämys, mikä näkyi ihan perusasioissa kuten kuljettajien tunnistamisessa.

Kuitenkin arvostan isosti heidän tekemäänsä työtä suomalaisen moottoriurheilun eteen. Kyllösen ansiosta Kolmoskanava ja sittemmin Maikkari panosti kovalla kädellä moottoriurheiluun ja Mustakiikari oli Häkkisen ja JJ:n urien F1-alussa eräänlainen kummisetä heille, tällaista panosta ei voi vähätellä.

Palatakseni vielä tähän fantasiointiin F1-selostajista: omassa dream teamissani selostaja olisi edelleen Saari, kommentaattoreina taas kuultaisiin Järvilehtoa ja Oikarista.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets

Saari oli parhaimillaan Järvilehdon kanssa ja ennen tätä some-tyrkytystä. Nykyisin mies ei edes seuraa kisoja, kun naama on kiinni twitterissä.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Saari on ihan tyydyttävä ja Vilander taasen loistava kommentaattori. Ainoa asia oikeastaan mikä vituttaa nykyisissä maikkarin lähetyksissä, joka toistuu aina kun jompikumpi suomalaisista keskeyttää alkaa tämä meilläpä on Kimin kommentit, mutta emmepä näytäkkään niitä vasta kun jälkiliukkaat lähetyksessä.

Ja vapaat harjoitukset perjantaisin menee aina liialliseksi puujalan veistelyksi. Jos Oskaria ei kiinnosta perjantain ajot niin laittakoon sinne selostamaan jonkun sellaisen ketä itse laji kiinnostaa. Kenties löytyisi todellinen lajiystävä selostajaksi Saaren tilalle.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vilander taasen loistava kommentaattori.
Jos Oskaria ei kiinnosta perjantain ajot niin laittakoon sinne selostamaan jonkun sellaisen ketä itse laji kiinnostaa.

Tässä mun mielestä pari erittäin osuvaa kommenttia. Vilander on paras asiantuntija pitkiin aikoihin, mielestäni JJ:n parhaiden vuosien tasolla. Oskari voisi keskittyä selostamiseen ja syy hänen vaihtamiseen voisi olla juuri tuo että on hiukan leipiintynyt hommaan ja tilalle joku aidosti innostunut selostamaan. Vähintään harjoituksiin voisi kokeilla uutta verta toisi harjoitusten seuraamiseen uuden näkökulman ja piristäisi kokonaisuutta.

_
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
M.Kyllönen oli formula ykkösille sitä mitä A.Mertaranta jääkiekolle: sinivalkoinen hehkuttaja. Tosin sillä erotuksella, että Mertaranta ei ole koskaan ollut täysin kuutamolla selostamansa lajin säännöistä ja lajista ylipäätään, mutta Kyllönen oli käytännössä koko selostajauransa ajan pihalla kuin lumiukko lähes kaikesta formula ykkösiin liittyvästä.

Paljon pelasti se, että selostamosta löytyi ilahduttavan usein myös Keke Rosberg.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators

90-luvun F1 selostamo Kyllösen ja Keken kanssa olivat parasta ikinä, näin nostalgisesti siis. Silloin viihdearvo = 100, studiossa oli kunnon jing/jang, toinen ei tiennyt mistään mitään mutta veti täysin tunteella kun taas toinen tiesi kaikesta kaiken mutta kuittaili kuivasti toiselle asiantuntevasti. Joku sai ehkä kuvan että Keke vihaa Kyllöstä mutta hyviä frendejä taitavat olla nykyäänkin.

Nykyisen Maikkarin lähetyksen pelastavat Vilander ja Oikarinen, Saari ja Salo ovat valitettavan usein täysin pihalla tapahtumista. Toki sanottakoon että Maikkarin live lähetyksiä tulee seurattua aika harvoin nykyään, netistä löytyy Sky/BBC selostukset jotka ovat paljon parempia jos kestää snadin Hamilton hehkutuksen.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Se vähä mitä nykyään tulee seurattua, niin usein saksalaisen selostuksen olen valinnut.

Noista vanhoista hehkutuksista tuli mieleen sumi vs. häkä ajelut. Taisi olla Prahassa kun kysyin muutamalta saksalaiselta, että kumpi on parempi että voittaako mersu vai sumi. Yllättävän vähän sai mersu kannatusta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
90-luvun F1 selostamo Kyllösen ja Keken kanssa olivat parasta ikinä, näin nostalgisesti siis. Silloin viihdearvo = 100, studiossa oli kunnon jing/jang, toinen ei tiennyt mistään mitään mutta veti täysin tunteella kun taas toinen tiesi kaikesta kaiken mutta kuittaili kuivasti toiselle asiantuntevasti. Joku sai ehkä kuvan että Keke vihaa Kyllöstä mutta hyviä frendejä taitavat olla nykyäänkin.
Tässäpä hyvin tiivistettynä. Kyllönen painoi kyllä menemään parhaimmillaan sellaisella antaumuksella että meinasi heikompaa hirvittää. Kekellä tosiaan sellainen kuivakan analyyttinen tyyli kommenteissaan ja välillä tuli kyllä aika jäätävääkin vittuilua Kyllöstä kohtaan, mutta luultavasti se oli osa pakettia.

Milloin Keke lopetti kommentaattorin hommat? Muistan että ainakin vielä kaudella 2007 oli mukana joissakin kisoissa. Muistan tämän siitä, että tuo oli Hamiltonin eka kausi formuloissa ja kauden alussa Malesian GP:n jälkeen kuljettajat oli silminnähden ihan helvetin läkähtyneitä ja väsyneitä kisan jälkeen, ja kasvotkin punottivat selkeästi. Kisan kärkikolmikko oli Alonso, Hamilton ja Räikkönen, ja selostaja Oskari Saari totesi suurinpiirtein "siinä kisan kärkikolmikolla on naamat punaisena", niin Keke sanoi viileästi "Hamiltonin naamalta ei tosin paljon puna näy". Oli se kova.

Kyllähän Keke olisi varmasti kovaa valuuttaa kommentaattorina edelleenkin, ja kyllähän sitä luontaista karismaa löytyy siitä miehestä todella paljon. Moni pitää varmaan hieman ylimielisenä mulkvistina, mutta itse kyllä arvostan Kekeä ihan perkeleesti ja onhan se suomalaiselle moottoriurheilulle tehnyt noin niinku yksittäisenä henkilönä ihan helvetin paljon hyvää. Keken vuoksi toivon että Nicokin sen maailmanmestaruuden onnistuisi urallaan vielä nappaamaan.

Nykyisistä kommentaattoreista Vilander ja Oikarinen on hyviä, Salo välillä ok mutta välillä ihan helvetin ärsyttävä. Lisäksi Salo on ystävä Jacques Villeneuven kanssa, joka laskee automaattisesti kenen tahansa osakkeita.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Milloin Keke lopetti kommentaattorin hommat? Muistan että ainakin vielä kaudella 2007 oli mukana joissakin kisoissa. Muistan tämän siitä, että tuo oli Hamiltonin eka kausi formuloissa ja kauden alussa Malesian GP:n jälkeen kuljettajat oli silminnähden ihan helvetin läkähtyneitä ja väsyneitä kisan jälkeen, ja kasvotkin punottivat selkeästi. Kisan kärkikolmikko oli Alonso, Hamilton ja Räikkönen, ja selostaja Oskari Saari totesi suurinpiirtein "siinä kisan kärkikolmikolla on naamat punaisena", niin Keke sanoi viileästi "Hamiltonin naamalta ei tosin paljon puna näy". Oli se kova.

Kyllähän Keke olisi varmasti kovaa valuuttaa kommentaattorina edelleenkin, ja kyllähän sitä luontaista karismaa löytyy siitä miehestä todella paljon. Moni pitää varmaan hieman ylimielisenä mulkvistina, mutta itse kyllä arvostan Kekeä ihan perkeleesti ja onhan se suomalaiselle moottoriurheilulle tehnyt noin niinku yksittäisenä henkilönä ihan helvetin paljon hyvää. Keken vuoksi toivon että Nicokin sen maailmanmestaruuden onnistuisi urallaan vielä nappaamaan.

Keke on Mies. Eikös se ainakin jokin aika sitten vielä ollut kommentaattorina saksan telkkarissa?
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Meillä on F1-selostuksessa sama ongelma kuin aikoinaan kaverilla Evertonin kokoonpanoa lukiessa "paskaa on mutta parempiakaan ei ole tarjolla". Ja onhan maikkarin resurssit ihan nappikauppaa isoihin eurooppalaisiin F1-tuotantoihin. Kommentaattorina pitäisi ehdottomasti olla kuljettaja(t) joilla on vähintään ajokokemusta nykyajan hybridi-koneisista formuloista. Oikarinen on hyvä lisä mutta hänenkin aktiivivuodet on jo vähän turhan kaukana takana vaikka vanhoja muisteloita on kiva kuulla kun muistaa ne itsekin. Esim. joku Sky:n/BBC:n porukka pääsee ajamaan viime tai edelliskauden autoilla. Siinä tulee samalla niin paljon teknistä tietoutta vehkeistä että se näkyy vaan laadussa kun tuotetaan lähetystä. Martin Brundle (esimerkkinä) on jo vanha jäärä mutta kun päivittää itseään jatkuvasti joka vuodelle ja ajaa autoilla, saa tietoonsa sisäpiirijuttua ja tuntee tekniikan niin lähetystä on hieno kuunnella.

Laadun tekee nimenomaan kommentaattorit/asiantuntijat. Ne huomaa heti tekniset viat, ajovirheet, taktiset kuviot jne. ja osaa kertoa ne katsojalle miksi näin on ja miten se vaikuttaa nyt kilpailuun. Selostajaksi riittää noheva kaveri joka osaa hehkutuksen ja tunnelman luomisen, mutta antaa tilan ja parrasvalon kommentaattoreille ja tapahtumille radalla. Ärsyttää kun halutaan vain ostaa itseä framille jollain sisäpiirivitseillä tms kikkailulla. Suomessa ongelmana on ollut kommentaattoreissakin se, että ovat kateellisia muille tai haluavat tuoda itseään esille. Esim. Salon dissaus suomalaiskuskeille, samoin JJ aina vähätteli muita. Mutta Salo on kyllä jo vähän heltynyt ja FIA-tuomarihomma pitänyt mielen virkeänä.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tässäpä hyvin tiivistettynä. Kyllönen painoi kyllä menemään parhaimmillaan sellaisella antaumuksella että meinasi heikompaa hirvittää. Kekellä tosiaan sellainen kuivakan analyyttinen tyyli kommenteissaan ja välillä tuli kyllä aika jäätävääkin vittuilua Kyllöstä kohtaan, mutta luultavasti se oli osa pakettia.

Milloin Keke lopetti kommentaattorin hommat? Muistan että ainakin vielä kaudella 2007 oli mukana joissakin kisoissa. Muistan tämän siitä, että tuo oli Hamiltonin eka kausi formuloissa ja kauden alussa Malesian GP:n jälkeen kuljettajat oli silminnähden ihan helvetin läkähtyneitä ja väsyneitä kisan jälkeen, ja kasvotkin punottivat selkeästi. Kisan kärkikolmikko oli Alonso, Hamilton ja Räikkönen, ja selostaja Oskari Saari totesi suurinpiirtein "siinä kisan kärkikolmikolla on naamat punaisena", niin Keke sanoi viileästi "Hamiltonin naamalta ei tosin paljon puna näy". Oli se kova.
Keke lopetti kommentaattorin hommat 2001 kun Kyllösellä loppui selostukset ja CreaVideolla formulatuotannot. Kyllönen sai siis kenkää ja Keke ei Tuomisen kanssa studioon suostunut. Itselle oli aikoinaan yllätys, koska lähetysten perusteella ei todellakaan tiennyt Keken ja Kyllösen olevan niin hyvää pataa keskenään.

2004 jälkeen on toiminut satunnaisesti joissain kisoissa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
M.Kyllönen oli formula ykkösille sitä mitä A.Mertaranta jääkiekolle: sinivalkoinen hehkuttaja. Tosin sillä erotuksella, että Mertaranta ei ole koskaan ollut täysin kuutamolla selostamansa lajin säännöistä ja lajista ylipäätään, mutta Kyllönen oli käytännössä koko selostajauransa ajan pihalla kuin lumiukko lähes kaikesta formula ykkösiin liittyvästä.
Tässähän tämä. Hyvä esimerkki tästä oli Nelosen Supertähdet-sarja, jossa Kyllönen antoi kommenttia Mikan päivänä. Kyllönen muisteli miten Suzukassa 1998 Mika oli pakkovoiton edessä jotta voittaisi mestaruuden. Tälläkin palstalla kyllä muisteltiin että Mika johti MM-sarjaa ennen viimeistä kilpailua, ja Schumin keskeytettyä Mika olisi voittanut mestaruuden vaikka keskeyttämällä.

Nyt kun ollaan Maikkarin F1-ketjussa, niin pakko todeta se että maksukanaville siirtyminen tappoi oman kiinnostukseni lajiin täysin. Mukulana sitä katsottiin kaikki lähetykset vapaista harjoituksista aina F1 Extroihin. Kun mentiin maksukortin taakse, ei ole touhu jaksanut kiinnostaa yhtään. Jos joku kysyisi multa niin en varmaan tietäisi viime kauden mestaria, tai että kuka johtaa sarjaa tällä hetkellä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tässä kun on tullut mietittyä niin tekisin seuraavat henkilömuutokset Maxin lähetyksiin:

- Salo ulos. Tyypin ulosanti on heikkoa ja lauseet katkeavat oudosti. Lisäksi Salon perisynti eli kotiläksyjen tekemättömyys on palannut.
- Kimiläinen ulos. Emmalta kyllä löytyisi asiantuntemustakin, mutta valitettavasti jutut menevät esikouluikäisten hihittelyksi, missä kommentoidaan mm. Magnussenin persettä.
-Tuominen ulos. Studioisäntänä Tomi ei saa tarpeeksi irti asiantuntijoista. Kuluvan kauden Espanjan GP:ssä Tuomas Tahvanainen tuurasi Venäjällä ollutta Tuomista ja peittosi Tompan selvästi.

- Järvilehto sisään. JJ teki kommentaattorina aina taustatyönsä huolella ja on ihmisenä leppoisa. Uskon, että toimisi edelleen hyvänä stunttina Vilanderille ja/tai Oikariselle, heillä kun on joko ajohommia tai insinöörihommia, mitkä estävät TV-työskentelyn.
- Kyllönen ja Mustakari takaisin. Ei, ei sentään koko kaudeksi vaan antaisin legendojen vetää yhden kisaviikonlopun per kausi. Näinhän Britanniassa on toimittu Murray Walkerin kanssa joten miksei myös Suomessa?
- Uusi studioisäntä kehiin. Nyt nimien latominen meneekin vaikeammaksi. Tahvanainen oli tuurauskeikallaan pätevä, mutta olisiko hänestä sittenkään vakituiseksi? Tietysti on olemassa sekin vaihtoehto, että Saari ottaa haltuunsa myös studioisännän hommat.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tässähän tämä. Hyvä esimerkki tästä oli Nelosen Supertähdet-sarja, jossa Kyllönen antoi kommenttia Mikan päivänä. Kyllönen muisteli miten Suzukassa 1998 Mika oli pakkovoiton edessä jotta voittaisi mestaruuden. Tälläkin palstalla kyllä muisteltiin että Mika johti MM-sarjaa ennen viimeistä kilpailua, ja Schumin keskeytettyä Mika olisi voittanut mestaruuden vaikka keskeyttämällä.
Eiköhän tuossa nyt mennyt Kyllösellä sekaisin vuodet 1998 ja 1999. Tokihan vuonna -99 ei ollut pakkovoittoa mestaruuden suhteen, mutta tilannehan oli silloin se että Eddie Irvine johti MM-sarjaa neljän pisteen erolla Häkkiseen. Tuolloin kun kuusi ensimmäistä kuskia sai pisteitä, niin tilanne oli se että voitolla Häkkinen on varmasti mestari, kakkossijalla Irvine olisi saanut olla korkeintaan viides ja kolmossijalla Irvinen olisi pitänyt jäädä pisteittä. Häkkinen toki pelasi varman päälle ja painoi kisassa voittoon, lähti kakkosruudusta ja nousi heti startissa Schumin ohi.

Anyway, ihan pakkovoittoa ei siis tosiaan ollut mutta toki vuonna 1999 tilanne oli se että viimeisestä kisasta voitto niin mestaruus tulee varmasti.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vilander on oikeastaan ainoa nykyisestä kokoonpanosta, joka kelpaisi ihan sellaisenaan (ulosanti, havainnointi ja lajitietämys) myös britti-lähetyksiin. Kaikki muut ovat "kun ei parempaakaan ole"-tasoa, Salo ehkä kaikkein asiantuntemattomin - niin uskomatonta kuin se onkin. Hyvin huomaa, ettei jäbää ole oikeasti Formulat kiinnostaneet enää pitkään aikaan ja "tieto" on sieltä 10+ vuoden takaa.
 
No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Suositteletteko Hungarian GP:tä kokemuksena? Olisi tarkoitus mennä reissuun ja tuona ajankohtana olisi juuri Hungarian GP. Pelkkä kisalippu kiinnostaa, eli ehkä tuommoinen silver-5 sitten. 195 euroa aika suolainen hinta kyllä, onko sen arvoista?
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
- Uusi studioisäntä kehiin. Nyt nimien latominen meneekin vaikeammaksi. Tahvanainen oli tuurauskeikallaan pätevä, mutta olisiko hänestä sittenkään vakituiseksi? Tietysti on olemassa sekin vaihtoehto, että Saari ottaa haltuunsa myös studioisännän hommat.

Ihan heittona vaan, josko Teemu Niikosta olisi tähän? Mielestäni erittäin pätevän oloinen kaveri, jos itse lähetys hoidetaan ammattimaisesti eikä höpöhöpö huumoripohjalla.

Mika Salosta pidän edellen itse kommentaattorina ja aikanaan, kun maikkarin porukka oli vielä kisoisa paikan päällä oli kyllä niissä lähtösuora haastatteluissa aivan kurko. Toki Mervi on näissä varsin hyvä ollut ja saa nähdä mitä tulevan pitää jos tuossa hommassa pysyy. Saattaa olla yllättävänkin hyvä. Hyviä haastateltavia saanut, toki asiaa saattaa helpottaa sekin, että kyseessä on varsin näyttävän näköinen blondi nainen. Toni Vilander on kyllä loistava kommentaattori, joka uskaltaa myös korjailla Oskarin virheitä (samoin kuin Oikarinen). Italian osaamisesta suurta plussaa, joka auttaa Ferrari kaverien haastatteluissa, tosin tämä vaatisi paikan päällä oloa. Saari on ihan hyvä selostaja, jos jättäisi näitä twitter ja muita nettikisa juttuja mianostamatta, joka toinen sekunti, koska nämä sekoittavat Oskun pään ja mies saattaa olla minuutin hiljaa ja ihmetellä sitten, että siellä Kimi on ohittanut Hamiltonin (samaa tilannetta näytetty tv-kuvan välityksellä koko sen ajan, kun Osku hölissyt twitter yms. shaibaa).

Nämä Mustakiikari ja Kyllönen hömpötykset tulee jättää omaan arvoonsa. Aika on näiden miesten ohi ajanut aikapäiviä sitten.

Propsit muuten viime kisassa kommentaattorina esiintyneelle Aaro Vainiolle. Oli yllättävänkin hyvä ja esiintyy nyt Itävallankin GP:ssä harjoitusten kommentaattorina. Mieluusti kuulisi miestä tulevaisuudessakin, vaikka kaikkein mieluiten näkisin miehen radalla, kun potentiaalia huipputasolle muissa sarjoissa kuin ykkösissä olisi mielestäni ollut.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
All Stars, sekä paras mahdollinen rosteri.

Selostaja: Oskari Saari
Kommentaattori: Mika Salo

Studioisäntä: Tomi Tuominen

Sitten studiossa Oikarinen, Vilander ja tarvittaessa Salo.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselläni on hyvin ristiriitaiset ajatukset nykyisestä kokoonpanosta. Ainoastaan Tomi Tuomisen olisin valmis heivaamaan hiuksista vittuun samantien. Saaren kohdalla tilanne on 50-50, koska periaatteessa luo ihan hyvän kaksikon/kolmikon, kun selostuskopissa on Salo, Vilander, Vainio ja/tai Oikarinen. Mutta jos samaan koppiin päästetään Emma Kimiläinen, niin selostus on kaikkea muuta kuin formuloihin liittyvää. Kisan aikana Osku on myös valitettavan usein aivan kujalla tapahtumista ja syypäänä tälle taitaa olla juurikin tuo pakonomainen tarve päivitellä Twitteriä joka toinen sekunti. Perjantain harjoituksissa tuon vielä hyväksyn hiljaisina hetkinä, mutta lauantaina ja sunnuntaina saisi suosiolla jättää puhelimen kotiin.

Mervi Kallio on ollut itselleni positiivinen yllätys, mutta siihen suurimpana syynä oli se, että oletin hänen olevan todella huono. Nykytaso on ihan hyvä, mutta kyllä tuolla joku voisi saman homman tehdä huomattavasti paremminkin. Kallio on onneksi ollut selkeä upgrade Timo "paulhembery" Pulkkiseen verrattuna.

Asiantuntijat olleet tällä kaudella hyviä ja sille osastolle en ole kaivannut muutoksia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nämä Mustakiikari ja Kyllönen hömpötykset tulee jättää omaan arvoonsa. Aika on näiden miesten ohi ajanut aikapäiviä sitten.

Voisihan jonkun kisan ihan klassikkomielessä miehet olla selostamassa, ehkä joku rinnakaislähetys/nettilähetyksessä ja normikanavalla normaali setti, voisi toimia mainosmielessä vaikka kauden aloituksessa.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Tajuaisivatko Kyllönen ja Mustakari ylipäätänsä mitään nykyisistä formuloista, kun varmaan kuvittelevat autojen olevan vieläkin käsivaihteisia romuja. Tosin eihän siellä muuta tarvitsisikaan kun huutaa Hanaa ja nappulan vinkumisia.
 
Toisaalta kisojahan tuossa vain katsotaan, peruskatsojan ei varmaan edes kaikkea hienouksia tarvitsisi tietää, toki jos lähetyksestä jotain maksaa niin toivoisihan sitä että amattitaitoa löytyy ja tarvittaessa lisää tietoa asioista, mutta parhaiten toimisi kun löytyisi joku joka selostaisi itse ajoja ja osaa hehkuttaa tilanteita, siihen ympärille sitten ammattitaitoinen kommentaattori kertomaan asioita. Ehkä joku Kyllönen- Saari sekoitus ja siihen sitten Vilander tai joku vastaava kommentoimaan.

Nykyisellään kyllä saari voisi jättää noita twiiter juttujen seuraamisen vaikka harjoituksiin ja muihin ennakkolähetyksiin, ne ja hullunhauskat vitsit kun lähtee niin voisi olla ihan siedettäväkin selostaja, lähellä jopa ihannetta.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Voisihan jonkun kisan ihan klassikkomielessä miehet olla selostamassa, ehkä joku rinnakaislähetys/nettilähetyksessä ja normikanavalla normaali setti, voisi toimia mainosmielessä vaikka kauden aloituksessa.
Tajuaisivatko Kyllönen ja Mustakari ylipäätänsä mitään nykyisistä formuloista, kun varmaan kuvittelevat autojen olevan vieläkin käsivaihteisia romuja. Tosin eihän siellä muuta tarvitsisikaan kun huutaa Hanaa ja nappulan vinkumisia.
No tästähän onkin jo sopivasti MTV3:lla kokemusta jääkiekon MM-kisoista, että ilmaislähetys yritetään tehdä niin huonoksi ettei kukaan haluaisi katsella sitä ja joutuisi ostamaan maksukanavat.

Saari + Salo on huvittavasti parhaimmillaan aina kun lähetys siirtyy suorassa lähetyksessä Tulosruutuun ja asiat pitää tiivistää selkeäsanaisesti ymmärrettävään muotoon katselijoille. Muuten se onkin sitä twitter-hassuttelua ja tapahtumien ohimenoa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
joku voisi varmaan sille Saarelle Twitterissä twiitata että seuraisi sitä kisaa eikä lue tätä turhaa julkaisua :)
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Salo ehkä kaikkein asiantuntemattomin - niin uskomatonta kuin se onkin. Hyvin huomaa, ettei jäbää ole oikeasti Formulat kiinnostaneet enää pitkään aikaan ja "tieto" on sieltä 10+ vuoden takaa.

Joskus oikein hirvittää miten metsään täällä jatkoajassa mennään. Salosta voidaan olla montaa mieltä, mutta miehen asiantuntemuksesta ei kai voi kiistellä. Kuitenkin viime vuosina ollut kilpailujen tuomaristossakin mukana. Tuskin sielläkään vedellyt +10v tietojen perusteella.

Tuomari Salo viihtyy toimessaan - F1 - Turun Sanomat
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös