Niin, tuonne virtuaalisille viheriömanagereille tarkoitettuun ketjuun jo kirjoittelinkin, mutta jatketaan täällä. Ura alkoi siis PK35:ssa, jossa ensimmäisellä kaudella aukesi paikka Suomen Cupin välieriin ja Ykkösen kolmanteen sijaan. Fyffet loppuivat seuralta kuitenkin niin pahasti kesken huikeasta menestyksestä huolimatta, että avainpelaajisto pakkasi laukkunsa ja lähti kokoaikaisten sopimusten perässä muille maille. Toinen kausi lähtikin sitten päin persettä käyntiin ja laskin 1+1 ja suksin itsekin vihreämmille pelloille. Onni onnettomuudessa oli, että myös Hakassa kävi ovet ja sieltä vapautui paikka, joka pikaisen haastattelun jälkeen täytettiin meikäläisellä.
Jos PK:ssa elämä oli osa-aikaisuuden vuoksi vaikeaa, Hakassa aurinko paistoi. Tosin Sami Sanevuori ilmoitti saman tien meikäläisen astuttua ovesta sisään, ettei paljoa nappaa tehdä töitä meikäläisen kanssa ja vaati siirtoa. Lopulta kaikkien klasuulien kanssa 30k siirto Örebrohon varmistui jo viikon päästä. Siinä ei tosin ollut vielä kaikki, kun ensin puolustuksen toinen kaveri, keskustan tukipilari Juuso Salonen ilmoitti halustaan lähteä suurempiin ympyröihin ja kun korvaajia ei enää ollut tarjolla ja Sanevuori oli jo lähtenyt, en missään nimessä voinut päästää enää toista puolustajaa menemään. Kiukkuhan siitä tuli ja kundin fiilikset olivat pohjalla ~80% kaudesta. Tosin oli silti Nooitmeerin kanssa koko joukkueen tukipilareita pelaten huikealla tasolla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä maalilla yhtä vaille kaikki pelannut Saku Pesonen ilmoitti samoista haluistaan puolessa välissä kautta ja vaikka yritin miestä puhua ympäri, tuli kiukku. No, Pesonen pääsi kuin pääsikin siirtolistalle ja yritin oikeinkin tiukasti tarjoilla jopa alihintaan miestä eteenpäin, lähinnä palkkabudjetin näyttäessä punaista Uruguaylaisen kärjen hankkimiseni jälkeen. Eipä paljoa kiinnostusta ollut, mutta olin jo ehtinyt tiputtaa kundin kokoonpanosta kokonaan pois ja Ville Kauppinen oli ottanut vakuuttavasti paikkansa tolppien välissä. Lopulta Pesonen pyysi siirtoaan takaisin ja tokihan minä suostuin. Peliaika tosin jakaantui loppukaudella siten, että Kauppinen pelasi tärkeät pelit ja tuskin Pesoselle enää jatkoa sorvataan.
Itse kausi oli sitten kaksijakoinen. Alkuun jengi syttyi ilmiliekkeihin ja tappioita tai edes tasureita ei tullut millään ilveellä ja takamatka vaihtui etumatkaksi ja kaikki näytti ruusuiselta. Sitten tuli kriittinen kolmen vieraspelin kiertue, jossa kohdattiin kaikki kolme perässä tulevaa joukkuetta ja nuo pelit klaaraamalla olisi käytännön tasolla nousu jo ratkennut, mutta ensin JJK latoi kaksi salamamaalia ja voitti 2-1, sen jälkeen taisteltiin tasapeli Viikinkejä vastaan ja edessä oli ottelu SJK:ta vastaan. SJK oli sarjassa toisena, kahdeksan pistettä perässä, kun otteluita oli kummallakin kuusi jäljellä. Voitolla ero olisi kasvanut siis yhteentoista pisteeseen. Lepsu alku kostautui kuitenkin jälleen ja tauolle lähdettiin 0-1-tappiolla. Toisen puoliajan alussa pukukopissa rähjääminen näytti tuottavan tulosta ja jengi tuli kentälle täynnä virtaa iskien tasoituksen jo toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla. Paine pysyi SJK;n kenttäalueella, mutta pari ylimielistä syöttöä takasivat vastustajalle pari kohtalaista paikkaa, joten ohjeistin pelaamaan yksinkertaisemmin syvään, ennemmin kuin hakemaan sitä poikkikentän highlight -passia. No, pari kertaa aikaisemminkin kaudella kikkailuun sortunut Ville Luokkala (DM) antoi luokattoman syötön alaspäin keskikentällä, kaveri katkaisi syötön ja paineli läpiajoon viimeistellen 2-1-voiton SJK:lle vain hetki ennen lisäajan alkua. Luokkala pelasi samassa viimeiset minuuttinsa Hakassa.
Helppoa ei ollut myöskään tulevaisuudessa, sillä Suomen Cupin välierät lisäsivät otteluruuhkaa vielä yhdellä pelillä. Tuossa pelissä vastassa oli sensaatiomaisesti välieriin asti yltänyt Gnistan ja omassa jengissä mieli oli maassa, kun takana oli jo neljä peliä ilman voittoja. Tappio cupin välierissä olisi voinut tuhota kyllä koko kauden. Jalkeille oli saatava ykkösmiehistö silläkin riskillä, että osa jätkistä oli alle 90% kunnossa. Eikä peli kyllä näyttänyt helpolta. Pyöritettiin kyllä, mutta vedot olivat housuihin paskoneiden pelaajien taidonnäytteitä kuuluisalla tyylillä "kymmenen metrin veto viisitoista ohi". Lopulta joukkueen kauden MVP Venance Zeze vapautti joukkueen iskemällä 80 minuutin kohdalla tilanteeksi ja loppulukemiksi 1-0.
Sarjassa kompurointi kuitenkin jatkui ja tappio tuli - yllätys yllätys meikäläisen "hylkäämälle" PK35:lle. Olisi kyllä varmaan naurattanut, jos olisivat meidän nousuhaaveet lopullisesti onnistuneet lyttäämään, mutta niin vain lopulta ryhdistäydyttiin ja vietiin sarja neljän pisteen erolla. Suomen Cupissa finaalissa vastaan tuli Honka, jolla pyyhittiin lattiaa harjoituskaudella 3-0. Asetelma oli herkullinen ja pääsimme selvänä altavastaajana kuitenkin otteluun. Harjoituskauden tylytys jatkui ja Haka voitti yllätyksellisesti Suomen Cupin lopputuloksella 2-0 maalintekijöinä yllätys yllätys Zeze ja Innanen.
Kauden aikana kävi selväksi, että tällä rungolla voidaan lähteä myös Veikkausliigaan. Venance Zeze, Mikko Innanen ja tämä Uruguayn kärkimies Furtado pyörittivät kyllä tarvittaessa jokaisen joukkueen puolustuksen päät pyörälle, puolustuksessa Nooitmeer, Salonen ja puolustukseen siirretty Jarno Mattila puolustavat riittävän hyvin. Talven aikana hankintoja tehdään rahatilanteen salliessa keskikentän pohjalle ja puolustuksen vasemmalle/oikealle laidalle. Jos rahaa tulvii ovista ja ikkunoista, niin keskikentälle pelintekijä ja tietysti jos löytyy timantteja, niin ei voi jättää ottamatta, vaikkei tarvisikaan.