FC Barcelona 2017–2018 – Valverden aikaan

  • 176 788
  • 917

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kyllähän tuosta Deulofeun esiintymisestä tuli mieleen, näin kun vahingossa kanavalle siirryin ja huomasin tutun miehen, että kun joukkueessa on Messi ja vaikka nyt Suarez, niin voipi olla vaikea paikka pelata sitä ihan omaa peliä siinä vierellä muiden. Vaikka hassulta kuulostaakin, niin joillekin toimii ja joillekin ei. Deulofeu tykkäsi paljon pallosta ja olla keskipisteenä, mutta Barcassa lähinnä mieleen tulee yksinäiset (joskin nopeat) spurtit. Eikä sitä palloakaan kaikki voi kuljettaa samaan aikaan.

Niin ja olihan siellä pelissä vanha tuttu Pedrokin, mutta eipä miestä kyllä paljoa näkynyt. Tämä herra oli kuitenkin Barcassakin aikoinaan jotain.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pelipäivä taas! Panoksena copa-finaali ja 1-0-etumatka kotipelistä. Vaikka Valencian meno on vähän hyytynyt syksystä, tarkkana pitää olla: yhden maalin ero voi kyllä kääntyä, jos yhtään sählätään. Voittajalle tarjolla vastustajaksi Sevilla.

Topparitilanne on ehkä suurin kysymysmerkki. Piquehan yllättäenkin on mukana kokoonpanossa, mutta lehdistö ennakoi, ettei aloita tänään. Umtitin paikka lienee varma, vaihtoehdot toiseksi avaajaksi lienevät Mina ja takavuosina topparinakin joskus luutinut Busquets. Pientä riskiä joka tapauksessa. Muuten mentäneen noin suunnilleen parhaalla kokoonpanolla (Dembeleä lukuunottamatta luonnollisesti). Osuisikohan Messi, kun on pari peliä mennyt maaleitta? Vierasmaalilla oltaisiin jo aika lähellä finaalia, etenkin jos se on avausmaali.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Topparitilanne on ehkä suurin kysymysmerkki. Piquehan yllättäenkin on mukana kokoonpanossa, mutta lehdistö ennakoi, ettei aloita tänään.

Niinkuin varmasti jo huomasitkin, niin Pique on avauksessa. Hyvä juttu, ettei ollut mitään vakavempaa. Myös Andre Gomes pitkästä aikaa avaavassa kokoonpanossa.

Nyt alkaa finaalipaikan metsästys!
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Coutinho ja avausmaali Blaugranassa, siitä se lähtee!
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Komeasti finaaliin jälleen. Coutinholla maalista huolimatta puristaminen vielä näkyi, mutta onneksi osui tässä paikassa. Oli selvästi tuntekaikas hetki miehelle. Suarezilta huikea peli, kun piti keskittyä pelkästään pelaamiseen, eikä ollut varaa käyttää energiaa purnaamiseen. Mahtava esityä molempiin maaleihin ja upea taistelu varsinkin tuohon Rakiticin 0-2 maaliin. Cillesseniltä myöskin aivan huikea torjunta jälkimäisellä jaksolla. Minasta vaikea sanoa 10 minuutin perusteella mitään, mutta eiköhän viikonloppuna Getafea vastaan nähdä debyytti avauksessa, kun Piquekin hieman piteli polveaan vaihdon jälkeen. Valverde varmasti säästeleee häntä Chelsea peliä silmällä pitäen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Näin! Viides peräkkäinen finaali, yksi vain taidettu missata kymmenessä vuodessa. Melko tasainen vääntö, Valencialla oli paikkansa, mutta voitto kotiin. Jälkikäteen katsottuna tilastoista laukaukset suht tasan, kulmat Valencialle, pallonhallinta meille. Hyvää, ja varmasti voittoon auttavaa, oli yli 90% syöttövarmuus - ja lähes 90% vastustajan kenttäpuoliskolla. Se taso antaa hyvät mahdollisuudet menestyä. Coutinhon avausmaali oli hieno, joskin voi spekuloida oliko viimeistely nerokas vai hieman onnekas. Ja Minalle siis debyytti. Hieno päivä - ainoita miinuksia Andre Gomesin suorittaminen. No, hänen tieltään tulikin sitten kentälle voittomaalin tekijä.

Minkäköhän tekosyyn muuten valkoiset keksivät, ettei Bernabeuta tänäkään vuonna voi käyttää? Pitänee kaivella jo aika lailla laarin pohjia.

Vastassa siis sitten aikanaan Sevilla, joka toki on viime aikoina ollut cup-joukkue - etenkin Eurooppa-liigan puolella.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mukavaa näissä Copan jatkoonpääsyissä on ollut, että on nähnyt Barcaa lisää viikollakin ja kun Viasat näyttää nykyään, niin mikäpä siinä. Nämä viimeiset kierrokset mentiin aika haipakkaa varmaan Mestareiden liigan tauonkin takia, finaali on siis vasta 21. huhtikuuta jälleen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Yllättäen Pique on saatu taas karsittua kasaan huomiselle, tai ainakin on kokoonpanossa vaikkei ole harjoitellut. Lieneeköhän tosin järkeä, että pelaisi - muuten kuin siltä osin, että muuten Mina olisi ainoa käytettävissä oleva toppari Umtitin pelikiellon vuoksi. Onhan siellä Busquets. Joka tapauksessa vähän varamiehisenä mennään huomenna ja tässä kohtaa kelpaisi nihkeäkin voitto, vaikka kotona pelataan ja "vain" Getafe vastassa. Dembelekin muuten taas kokoonpanossa. Toivon mukaan mennään järkevästi ja aloittanee vaihdosta, että on isommissa peleissä sitten iskussa.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Kyllähän siellä hieman erikoisella kokoonpanolla ollaan lähdössä liikenteeseen, kun tosiaan Umtiti korttien takia sivussa ja Pique aloittaa penkiltä. Molemmat vasemmat laiturit kentällä, eli Alba ja Digne. Mielenkiinnolla odotan minkälaiseen muodostelmaan tuo kokoonpano muokkaantuu. Pelaako Busquets topparina vai keskellä? Oma arvaukseni olisi, että Alba ja Roberto pelaa korkeammalla ja Mina, Busi ja Digne "toppareina". Saas nähdä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jänskä oli tosiaan kokoonpano. Ei tullut sitä nihkeää voittoa, vaan nihkeä tasuri. Onneksi virhemarginaalia oli, mutta se on nyt pienentynyt kaksi kertaa peräkkäin, eikä pistemenetyksiin ole lähiviikkoina enää varaa. Onneksi sekä Umtiti että Pique lienevät kehissä ensi viikolla. Heidän merkityksensä ei näy vain puolustuksessa, kun molemmat ovat myös hyviä pelaamaan palloa eteenpäin kohti hyökkäystä. Aika korkealla prässillä muuten aloitti vastustaja, varmastikin juuri tuon meidän erikoisen puolustuskokoonpanon vuoksi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Katsotaanpas nyt vielä uudemman kerran eiliseen ja eteenpäin. Harmittaa kyllä edelleen kahden pisteen menetys. Katsoin vielä jälkikäteen, että kyllähän tosiaan tuo ykköstoppareiden poissaolo hieman näkyy joukkueen syöttöprosentisssa (Umtiti ja Pique kun yleensä vetävät aika lähellä sataa prosenttia - ei suoritus kokonaisuutena huono ollut toppareilla nytkään). Samalla löysin sellaisen erikoisuuden, että Alcacerin keskimääräinen sijainti kentällä oli selvästi alempana kuin laitapakkien ja Coutinhon. Jännä. Eipä hän tosiaan kauheasti saanut itseään esille hyökkäyspäässä. On tosin aiemminkin nähty, että kun pelataan kolmella hyökkääjällä, Valverde haluaa yhden heistä aika paljon auttavan puolustuksessa.

Meillä on nyt kolme liigapeliä, ennen kuin Atleti tulee kylään Camp Noulle 4.3. Ehdottomasti ero ei saisi yhtään pienentyä sitä ennen, muuten erinomaisen hyvä tilanne muuttuu turhan jännittäväksi. Kolme voittoa pitäisi olla ihan mahdollista ottaa, kun vastustajat ovat Eibar (v), Girona (k) ja Las Palmas (v). Välissä siis Chelsea-peli, josta pitäisi myös hoitaa vähintään tasuri vieraissa.

Jatkoksi on tietysti pakko todeta, että jos ennen kautta olisi tarjottu 7 pisteen johtoa helmikuun puolivälissä, olisin ottanut sen riemusta kiljuen vastaan. Niin kuin varmaan aika moni Barcelonan kannattaja. Varsinkin senhetkisillä näkymillä.

Joitain hyviä asioita eilisestä: Mina pelasi siis ensimmäisen kokonaisen pelinsä ja ainakin sen verran hyvin meni, että nolla pysyi omissa, vaikka vielä toppariparina hääri laitapakki Digne. Muutama syöttöharha Minalle kyllä tuli ja Getafen harvoissa paikoissa oli usein lähimpänä miehenä (tietysti sehän ei välttämättä aina ole Minan syy, jos muista ei ole apua). Ei ollut kauhean kaukana avausmaalikaan, mutta yksi veto hyvältä paikalta blokattiin ja pukkaus kulmasta vähän ohi. Dembele sai taas minuutteja ja koputetaan puuta, että pysyisi loppukevään ehjänä - siten meillä olisi ihan eri lailla mahdollisuuksia hyökkäyksessä kuin tässä nyt suurimman osan aikaa syksyn jälkeen on ollut. Se tulisi tarpeeseen, kun pokaaleja ryhdytään nyt pikkuhiljaa ihan tosissaan ratkomaan.
 
Viimeksi muokattu:

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Jatkoksi on tietysti pakko todeta, että jos ennen kautta olisi tarjottu 7 pisteen johtoa helmikuun puolivälissä, olisin ottanut sen riemusta kiljuen vastaan. Niin kuin varmaan aika moni Barcelonan kannattaja. Varsinkin senhetkisillä näkymillä.

Juuri näin. Vielä kun ottaa huomioon, että kyllä tässä hieman enemmän jännitäisi, jos se olisi Real, joka olisi 7 pisteen päässä. Tietysti Atleticolla ei ole sieniliigan rasitusta kiusanaan, mutta niin laadukas porukka kuin he ovatkin, niin ei allekirjoittanutta ole vielä niin vakuuttanut, ettei pistemenetyksiä siellä useammassakin pelissä vielä tulisi. Onhan Atleticolla tietysti eurooppa-liiga, mutta varmasti kierrätys on varmasti kovaa ja päätähtäimenä pelkästään Barcelonan selkä, mutta varmasti avauskokoonpanon äijiäkin on osittain mukana ja pelit kun pelataan aina torstaisin, niin palautusmisaika on lyhyempi.

Ei siis huoleta vielä. Katsotaan keväämmällä tilannetta uudestaan.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Yerry Mina vakuutti kyllä liiga-debyytissään. Ei näyttänyt paljon päätä huimaavan pelata Camp Noulla. Pelasi rohkeasti pallon kanssa ja omassa päässä esitti isännän otteita. Nopeuttakin näytti olevan kivasti. Tuollainen urheilullisempi versio Piquesta vaikuttaa Yerry olevan.

Jos "kultaisen sukupolven" jälkeistä aikaa miettii, niin jos keskikentällä ja hyökkäyksessä on hiljaista kahta megahankintaa lukuunottamatta, niin ainakin alakerta alkaa olemaan kunnossa pitkäksi aikaa, jos Yerry osoittautuu nähdyn kaltaiseksi löydöksi. Maailman paras maalivahti Ter Stegen dominoi vielä pitkään maalivahtina, Umtiti ja Mina toppareina ja Roberto ja Semedo hoitavat oikean laidan. Enää tarvitsee aikanaan löytää Alballe korvaaja, kun mies alkaa hyytymään. Harmi että Grimaldo hassattiin muutama vuosi sitten.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
No niin, nostellaanpa kun huomenna taas pelataan. Vastassa siis Eibar vieraissa, ja ehkä hieman yllättäenkin tämä olisi ennakolta se kovin peli ennen kuin maaliskuun puolella kohdataan kakkosena roikkuva Atleti. Kyläjoukkuestatuksesta huolimatta Eibar ei pelkästään ole edelleen liigassa, vaan on seitsemäntenä ihan europaikkojen tuntumassa ja tehnyt viime aikoina hyvää tulosta. Positiivista on se, että meidän pitäisi saada kasaan ehjin kokoonpano pitkään aikaan, vaikka Vermaelen vielä puuttunee. Pakko siis luottaa siihen, että voitto hoidetaan tavalla tai toisella. Atletilla on edessä visiitti Bilbaoon - ei mikään helppo rasti, kun vielä pelasivat eilen eurohöntsää.

Sitten tuleekin Chelsea, vaikka joukkue ei saa vielä uhrata sille yhtäkään ajatusta. Me fanit kuitenkin saamme, joten todetaan nyt tavallaan ilolla vielä se, että viime aikoina heidän menonsa on muistuttanut vauvan peppua: sen tietää, että kakkaa sieltä usein tulee, mutta koskaan ei etukäteen tiedä minkälaista. Tähän ei kuitenkaan pidä tuudittautua, onhan kyseessä kuitenkin viime kauden valju-voittaja, jolla on riveissä joukko maailmanluokan pelaajia. He pystyvät parempaan. Ja viimeisimmän pelin hännänhuippu-WBA:ta vastaan sentään voittivat.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Hyvä voitto. Hyvät pisteet. Ja näin.

Messi ja Suarez näyttivät taas avausmaalissa, mistä heille maksetaan ja mistä se ero valotaululla syntyy, kun Eibarinkin joukkue kyllä pystyy pitämään pelin suht tasaisena ja mm. saamaan runsaasti keskityksiä ja kulmia. Hölmö ulosajo sitten auttoi meitä.

31 liigapeliä tappioitta on myös jaettu Barcelonan ennätys, ja sitä voidaan nyt lähteä vielä parantamaan. Sitä ennen kuitenkin Chelsea, joka hoiti divari-Hullin cupissa helposti 4-0. Yksi kauden isoimpia pelejä tähän saakka!
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pari aiemmin unohtunutta asiaa tänään: ihmettelin kyllä kovasti Valverden päätöstä laittaa Iniesta avaukseen eilen, vaikka pelasikin vain reilun 60 min. Chelsea-peli on jo tiistaina, ja silloin siis eilen penkiltä aloittanut Coutinho on edustuskelvoton. Häntä oli tässä turha säästellä, Iniestaa sen sijaan olisi kannattanut.

Ja aiempi veikkaukseni siitä, ettei Copa-finaalia nytkään pelata toiseksi suurimmalla stadionilla, toteutui näemmä. Real ei edes vaivautunut julkaisemaan mitään tekosyitä, peli muuten vain laitettiin Wandalle. Eiköhän Bernabeu yllättäen olekin taas ihan vapaana, jos joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tulee eteen vuosi, ettei Barcelona pelaa finaalissa...
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Pari aiemmin unohtunutta asiaa tänään: ihmettelin kyllä kovasti Valverden päätöstä laittaa Iniesta avaukseen eilen, vaikka pelasikin vain reilun 60 min. Chelsea-peli on jo tiistaina, ja silloin siis eilen penkiltä aloittanut Coutinho on edustuskelvoton. Häntä oli tässä turha säästellä, Iniestaa sen sijaan olisi kannattanut.

Selvästi Valverde halusi tästä pelistä sen 3 pistettä keinolla millä hyvänsä, ettei liigassakin ala paine kasvaa liiaksi. Ilmeisesti Coutinhoon ei vielä täysi luotto ole. Toivottavasti tämä ei kostaudu tiistaina. Vahva veikkaus, että Barca lähtee todella kurinalaisesti tiistaina, jossa ainakaan omiin ei haluta maaleja päästää, jos maali tai pari päästään tuikkaamaan, niin se on sitten plussaa.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Ilmeisesti Coutinhoon ei vielä täysi luotto ole.

Siltä vaikuttaisi. Kyllähän tässä jossain vaiheessa pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että nuo kaksi herraa, joista on maksettu/tullaan maksamaan yli 250 miljoonaa, ovat oletusarvoisesti avauksessa. (No, ainakin tällä kaudella tietysti tilanne on vielä vähän joustava, jos Valverde näkee Coutinhon ja Iniestan suoraan vaihtoehtoina toisilleen. Ja Dembele on vasta palaamassa viimeisimmästä lihasvammasta. Mutta silti.)

Nyt pitää taas koputella puita, mutta siinä mielessä meillä on harvinaisen hyvä lähtökohta huomiseen peliin, että ilmeisesti aika lailla koko miehistö on tällä erää terveenä, kun jopa Vermaelenilla on pelilupa. Toivottavasti tämä tilanne kestäisi! Varmaan vähän varovaisesti lähdetään, mutta toivottavasti ei liian - hyökkäys on kuitenkin parhaimmillaan Barcelonan selvästi paras ase ja vierasmaalit ovat erityisen arvokkaita. Nyt haluaisin nähdä maalin Messiltä. Buffon-kirouksen hän jo mursi, ja nyt hänelle poikkeuksellisen pitkän maalittoman jakson voisi katkaista murtamalla samalla Chelsea-kirouksen.

Aiempi huhu Brasilian liigan Arthurista on ilmeisesti edelleen voimissaan. Asia on ollut lehdissä useasti viimeisen n. viikon aikana, ja MD raportoi Robert Fernándezin olevan neuvottelemassa myöhemmin toteutuvasta siirrosta parasta aikaa Porto Alegressa. Kyseessä siis 21-vuotias keskikenttäpelaaja.

Mainitaan vielä, että B:n vaikea alkukausi on kääntynyt viime aikoina parempaan ja eilen tuli taas voitto. Kilpailu Segundassa on tietysti ihan eri luokkaa kuin tasoa alempana, mutta hyvä että on saatu edes muutama piste eroa putoamisviivaan. Siellä on kolme reilusti muita jäljessä, mutta viimeistä putoajan paikkaa yrittää välttää vielä ainakin 8 neljän pisteen sisällä olevaa joukkuetta, joista Barca B siis on edelleen yksi tällä erää. Pelaajien kehitykselle edustuksen tarpeisiin olisi mahtavaa saada pidettyä B Segundassa mahdollisimman pitkään/usein. Ja miksei muutenkin, kivempaahan se on.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Aiempi huhu Brasilian liigan Arthurista on ilmeisesti edelleen voimissaan. Asia on ollut lehdissä useasti viimeisen n. viikon aikana, ja MD raportoi Robert Fernándezin olevan neuvottelemassa myöhemmin toteutuvasta siirrosta parasta aikaa Porto Alegressa. Kyseessä siis 21-vuotias keskikenttäpelaaja.
Olin lukevinani jostain, että ongelma tuon Arthur Melon hankinnan kanssa on kansalaisuus (meillä on jo 3 EUn ulkopuolista pelaajaa). Toisaalta samassa jutussa oli maininta, että Coutinho voisi saada Portugalin kansalaisuuden melko helposti, hänen vaimo taitaa olla portugalilainen tms. Toki hinta pitää hieroa kohdilleen. Ja Gremio ei ole kovin halukas luopumaan pelaajasta ennen tammikuuta. Mutta ilmeisen lahjakas pelaaja raporttien mukaan, ja voisi olla hyvä lisä tuohon ikääntyvään keskikenttään.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Eli noin 11 tuntia ison pelin alkuun. Tästä se kevät alkaa, vaikka täällä pohjoisessa pakkanen vain kiristyy... Kolme pointtia:

- Ilmeisesti tässäkin pelissä mennään 4-4-2:lla, joka siis totta tosiaan on uusi normaali jopa Dembelen ollessa (jokseenkin) terve. Suurimman osan avauksesta pystynee helposti arvaamaan, keskikentällä neljäs paikka on ehkä auki - onko se Paulinho vai joku muu, Coutinho siis tunnetusti ei ole käytettävissä. Oikea pakki lienee S. Roberto, johon Valverdella tuntuu olevan isoissa peleissä luottamus ohi Semedon (edit: ja Semedo näemmä onkin pelikiellossa, eli asia varmistunee sillä).

- Conte nostaa Barcelonan ennakkosuosiksi kommenteissaan lehdistölle. Tässä kohtaa tällainen lausunto on myös strateginen valinta, jolla rakennetaan oman joukkueen valmistautumista.

- Millainen Chelsea lopulta kentällä nähdään? Heillä on monille pelipaikoille maailman huippuosaamista (mm. Hazard, Kante, Courtois), mutta moni on alisuorittanut ainakin ajoittain tällä kaudella. Potentiaali ei kuitenkaan häviä ja varmasti he aloittavat intensiivisesti. Jos moni yksilö alisuorittaa/on epätasainen samaan aikaan, yleensä kyse on valmennuksellisesta ja tavallaan motivaatioon ja/tai itseluottamukseen kytkeytyvästä ongelmasta, joka voi tällaisessa isossa pelissä ainakin osaksi hävitä (Real-PSG:tä voi ehkä pitää yhtenä esimerkkinä tästä). Tai ongelma voi pahentua, jos homma lähtee alusta menemään pieleen. Barcelonalla on silti todennäköisesti hyvin vähän varaa pieneenkään löysäilyyn tai huolimattomuuteen esim. syöttämisessä, siitä on pakko lähteä.

Ja bonus: Sportin mukaan esisopimus Arthurin kanssa olisi jo tehty, MD:nkin mukaan asia etenee.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Erikoinen peli, siedettävä tulos. Ja Messille se toivomani maali. Alku näytti hyvältä, kun Chelsea odotukseni vastaisesti ei edes yrittänyt kovinkaan kummoista prässiä, vaan antoi Barcelonan pitää palloa. Ja Barcelona sitten kyllä ns. rauhoitti peliä toooodella hitaaksi, eikä ottanut mitään riskejä vastustajan laiskan bussin murtamiseksi. Näin mentiin vajaa puoli tuntia, mutta sitten homma alkoi lipsua, ja Chelsea oli se joka alkoi saada paikkoja. No, saatiin vähän tuurillakin lopulta sitten tasoitus ja se vierasmaali. Rakitic oli onnekas, ettei saanut jossain vaiheessa toista keltaista (jos olisi kunnon vaihtoehtoja penkillä, olisin tässä tapauksessa Valverdenä ottanut hänet ehkä jo tauolla vaihtoon), mutta kyllä myös Piquen kädessä roikkumisesta olisi ollut jonkinlaiset perusteet viheltää meille pilkku ekalla jaksolla.

Pallonhallintahan ei suoraan yhtään peliä voita, mutta onhan se jotenkin koomista, että joukkue, johon on käytetty jotain 32235 öljytriljoonaa, saa kotikentällään pidettyä palloa valtaisat 27 prosenttia. Vaikka tästä jäi parantamisen varaa, on melko luottavainen olo, että tällä kertaa tämä hoidetaan kotona kyllä.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Tuolla peliesityksellä 1-1 on enemmän kuin erinomainen tulos Barcalle.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Pallonhallintahan ei suoraan yhtään peliä voita, mutta onhan se jotenkin koomista, että joukkue, johon on käytetty jotain 32235 öljytriljoonaa, saa kotikentällään pidettyä palloa valtaisat 27 prosenttia. Vaikka tästä jäi parantamisen varaa, on melko luottavainen olo, että tällä kertaa tämä hoidetaan kotona kyllä.

Kyllä minua huvittaa tälläiset kommentit varsinkin kun se oma joukkue on se, joka on rellestänyt siirtomarkkinoilla paljon suuremmilla summilla. Esimerkiksi Dembelestä 150 miljoonaa kun poika ei ole edes kunnolla todistanut tasoaan isoissa ympyröissä, niin en näe miten voi moralisoida rahan käytöstä. Ja oman katsomani mukaan Chelsea oli se joka paukutteli tolppia useaan otteeseen ja loi huomattavasti vaarallisemmat paikat. Mutta toki Barcafilosofian mukaan pallonhallinta = moraalinen voitto.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kyllä minua huvittaa tälläiset kommentit varsinkin kun se oma joukkue on se, joka on rellestänyt siirtomarkkinoilla paljon suuremmilla summilla. Esimerkiksi Dembelestä 150 miljoonaa kun poika ei ole edes kunnolla todistanut tasoaan isoissa ympyröissä, niin en näe miten voi moralisoida rahan käytöstä. Ja oman katsomani mukaan Chelsea oli se joka paukutteli tolppia useaan otteeseen ja loi huomattavasti vaarallisemmat paikat. Mutta toki Barcafilosofian mukaan pallonhallinta = moraalinen voitto.
Sulta taisi mennä pointti pahasti ohi. Ei kyse ollut rahan käytön kritisoinnista, vaan siitä että on se nyt aina säälittävää jos "32235 öljytriljoonan" joukkue parkkeeraa bussin ja pelaa kuin pikkujoukkue, ja vielä kotikentällään. Ihan yhtä säälittävää se on kun "omavarainen" ManU tekee sitä Moun johdolla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sulta taisi mennä pointti pahasti ohi. Ei kyse ollut rahan käytön kritisoinnista, vaan siitä että on se nyt aina säälittävää jos "32235 öljytriljoonan" joukkue parkkeeraa bussin ja pelaa kuin pikkujoukkue, ja vielä kotikentällään. Ihan yhtä säälittävää se on kun "omavarainen" ManU tekee sitä Moun johdolla.

Viimeksi kun tarkistin niin United oli suosikkijoukkueitasi? Vai onko siitä takinkäännöstä jo enemmänkin aikaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös