FC Barcelona 2016–2017 – yhä menestystä samoilla eväillä?

  • 117 849
  • 677

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Ei mennyt ihan putkeen: tasapeli ja Messin nivusvamma uusiutui. Tiukkaa peliä odotettiinkin, hallintaa ehkä oli, mutta ei riittävästi onnea tällä kertaa. Ainoa maali tuli vähän samoin kuin Bilbaota vastaan: Iniestan keskitys, Rakiticin pusku. Ja Masse jotain sekoili ja kompuroi tasoitusmaalissa, eli siinä mielessä Umtitin loukkaantuminen saattoi kostautua (tiedä tosin sitten, olisiko ollut avauksessa vai ei). Ja Busquets vaihdettiin jo toisen puoliajan alussa eli vähän ennen tasoitusta pois kentältä, ilmeisesti flunssaisena. Tästäkin voi joku löytää syitä tasoitusmaaliin.

Onni onnettomuudessa, että myös valkoiset jäivät tasapeliin eilen, mutta näyttää olevan taas aika hankala syksy edessä kun vähän takamatkalla oltiin jo ennestään. Messittä pitää pärjätä ainakin muutama peli, mutta siinä ei onneksi ole ihan pahimpia vastustajia joukossa (Gijon, Mönchengl., Celta). Sitten tulee maajoukkuetauko ja toivottavasti viimeistään City-pelissä 19.10. Messi olisi käytettävissä.
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
Vähän halvalla tuli tasoitus, kun Macherano liukasteli bambimaisin elkein ratkaisevalla hetkellä. Noh näitä sattuu. Pelin kulku oli melko odotetunlainen. Lukuunottamatta yllättävän siistiä ekaa puoliaikaa.

On se vaan vaikeaa murtautua kun tico saa puolustuksensa organisoitua. Vaikka Barcan pallon pyörittelyssä tempo oli suhteellisen hyvä, niin ei Ticon pakkaa saatu hajotettua tarpeeksi. Toki vetoja saatiin aikaiseksi ja paremmalla viimeistelyllä tulos olisi voinut olla toisenlainen, mutta tänään ei ollut kärki kolmikko täydessä terässä. Välillä vain purjehdeltiin yksin ja päätä lyötiin seinään.

Hienoa oli kuitenkin nähdä jälleen Barcan prässi menetyksen jälkeen. Välitön reagointi ja niistä saatiinkin luotua useita vaarallisia paikkoja, kun Tico ei saanut purettua prässiä. Eli ei aina tarvitse onnistua murtautumisissa, jos saadaan kakkospallo hyödynnettyä mahdollisimman nopeasti.

Ihan viihdyttävä peli kuitenkin ja nyt vain täysiä pisteitä hakemaan ja odottelemaan valkonuttujen ensimmäistä tappiota.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Voi vitun Masse! Mies oli syypää miksi hävisimme Alavesille ja nyt hänen takiaan menetimme 2 pistettä. Viimeistään ensi kesänä mies täytyy heittää helvettiin ja tuoda uusi TOPPARI Piquen ja Umtitin paikkaajaksi, kun Bartra valitettavasti lähti.
Messi puolestaan on sivussa 3 viikkoa nivusen takia.

Noh, iloisena uutisena Messin jälkeen tärkein pelaajamme Busi teki vihdoin jatkosopparin vuoteen 2021.

Ticon pelaamista eilen täytyy kyllä ihmetellä. Ei ollut tietoakaan tutusta Simeonen aggressiivisesta prässistä ennen kuin joutuivat tappiolle, ja tasoituksen jälkeen alkoivat taas sumputtaa ja pelata aikaa. Luulisi, että kun Ticolla on ollut alkukaudesta käynnistymisvaikeuksia, niin olisivat nyt halunneet käyttää tilaisuuden hyödykseen ja ottaa Barcaa ja Realia kiinni. Ihme pikkuseura-mentaliteettia Simeonen Ticolta.

Ehkäpä Messin jälkeen Barcan lahjakkain palloilija siinä Iniestan vierellä.
Nyt vähän rajaa noihin juttuihin. Siihen kun nostat Luisin edelle Messin ja Iniestan lisäksi vielä Neymarin ja Busin niin alkaa näyttää oikealta.
 

Fordél

Jäsen
Voi vitun Masse! Mies oli syypää miksi hävisimme Alavesille ja nyt hänen takiaan menetimme 2 pistettä. Viimeistään ensi kesänä mies täytyy heittää helvettiin ja tuoda uusi TOPPARI Piquen ja Umtitin paikkaajaksi, kun Bartra valitettavasti lähti.
Messi puolestaan on sivussa 3 viikkoa nivusen takia.

No eihän Mascheranon heivaamisessa olisi mitään järkeä. Mainio pelaaja, kunhan saisi vihdoin pelata omalla pelipaikallaan eli keskikentän pohjalla. Esim. Argentiinan paidassa MM-turnauksessa oli tuolla tontilla mainio.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Barcelonan pelisysteemi ja taktiikka on hieman toisenlainen topparien(kin) osalta kuin useimmissa muissa joukkeissa, mikä selittää Massen pelipaikan. Toki pystyy pelaamaan keskikentän pohjallakin, muttei ole erityisesti loistanut siinä, koska Barcelonassa ko. rooli vaatii valtavan määrän nopeaa, monipuolista ja tarkkaa syöttämistä. Vaikkei mikään ihan puujalka olekaan, Massella ei ihan riitä kyvyt siihen osaan tuon paikan peliä. Tämä syksy on myös herättänyt kysymyksiä siitä, onko aiemminkin ilmassa väreillyt Massen tason lasku lähtenyt nopeampaan vauhtiin. Eihän hän mikään nuori lupaus enää ole. Mutta ei nyt ehkä tehdä muutamasta pelistä vielä liikaa johtopäätöksiä.

Ja siitä syöttämisestä ja pivoten roolista puheen ollen, Busquets on flunssaltaan kuitenkin sen verran tolpillaan, että on allekirjoittanut jatkosopimuksen 2021 asti.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ticon pelaamista eilen täytyy kyllä ihmetellä. Ei ollut tietoakaan tutusta Simeonen aggressiivisesta prässistä ennen kuin joutuivat tappiolle, ja tasoituksen jälkeen alkoivat taas sumputtaa ja pelata aikaa. Luulisi, että kun Ticolla on ollut alkukaudesta käynnistymisvaikeuksia, niin olisivat nyt halunneet käyttää tilaisuuden hyödykseen ja ottaa Barcaa ja Realia kiinni. Ihme pikkuseura-mentaliteettia Simeonen Ticolta.

Ehkäpä Simeon vain on ottanut opikseen edellisistä kohtaamisista, joissa muistaakseni Tico on karvannut, prässännyt, ottanut jonkun ulosajon ja lopulta hävinnyt. Totuus on se, että heille tasapeli Barcan kotoa oli hyvä tulos, eikä voittoa selvästikään haettu riskillä. Erittäin kypsää ajattelua Simeonilta ja hänelle voitto kaksinkamppailussa Luchoa vastaan.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
No eihän Mascheranon heivaamisessa olisi mitään järkeä. Mainio pelaaja, kunhan saisi vihdoin pelata omalla pelipaikallaan eli keskikentän pohjalla. Esim. Argentiinan paidassa MM-turnauksessa oli tuolla tontilla mainio.
Nyt valoja päähän. Ensinnäkin Barcassa pelaa tuolla paikalla historian paras pivote eli Busi. Toisekseen, kuten Marquez jo totesi, Masse ei pysty pelaamaan pivoten roolia Barcassa, koska tekniikka ei riitä ja sijoittautumisessa on puutteita. Pääsi Barca-uran alussa kokeilemaan tuota paikkaa ja siitä ei tullut mitään, joten mies laskettiin alas topparin paikalle, kun siellä sattui olemaan vajaustakin.
 

Fordél

Jäsen
Nyt valoja päähän. Ensinnäkin Barcassa pelaa tuolla paikalla historian paras pivote eli Busi. Toisekseen, kuten Marquez jo totesi, Masse ei pysty pelaamaan pivoten roolia Barcassa, koska tekniikka ei riitä ja sijoittautumisessa on puutteita. Pääsi Barca-uran alussa kokeilemaan tuota paikkaa ja siitä ei tullut mitään, joten mies laskettiin alas topparin paikalle, kun siellä sattui olemaan vajaustakin.

Eihän tässä kukaan olekaan ehdottanut, että Mascherano pelaisi Busquetsin roolissa ja hänen tilalla avauksessa. Barcakin tarvitsee leveyttä ja monipuolista osaamista eri tilanteisiin sekä pelin vaiheisiin. Mielestäni ei kannata lähteä ulostamaan kokenutta ja edelleen laadukasta pelaajaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
En usko että Mascherano nyt valtavasti on tasoaan laskenut, mutta nyt vain Barcelonaa vastaan on tullut tilanteita missä se taso näkyy. Perusongelmahan on se, että kun pelaaja on koulutukseltaan kk:n pohjapelaaja on hän tottunut riistämään, ei peittämään. Topparina taas pitäisi aina ensin juuri peittää ja sitten vasta riistää. Tuossa maalissakin, mistä puhetta, hän ylipelaa(ja liukastuu) osittain juuri sen takia kun kauhea kiire riistämään.

Toki ei PIquekaan tuota asiaa auta, vaan on pahimmillaan samanlainen höntyilijä/ylipelaaja. Tällöin sitten korostuu Mascheranonkin höntyilyt entisestään.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tänään pelataan taas klo 17.15, ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä vieraspelistä Gijonissa ja yksi kysymyksistä on, avaako Masse. Sport veikkaa tilalle Mathieuta ja Alballe myös lepovuoroa. Tunnetusti varmaa on, että Messi ei pelaa, paikkaako hänet sitten Arda, Rafinha vai Alcacer (jolloin Suarez pelaisi oikealla)? Niin tai näin, kyllä noillakin miehillä pitäisi pystyä maaleja tekemään ja pakko onkin, sillä pisteitä tarvitaan. Sportingin puolustus ei ole ollut sarjan kärkitasoa ja tällä erää joukkue löytyy keskikastista selvästi negatiivisella maalierolla. Vidal ei edelleenkään ole mahtunut Luchon kokoonpanoon.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Lucho otti kovan riskin ja kierrätti taas odotettua enemmän pelaajia. No, tällä kertaa tulos oli vähintäänkin riittävä. Barcelonasta on hämmentävästi tullut joukkue, joka (tarvittaessa) tekee maaleja keskityksistä. Tänään S. Roberto oli antamassa keskityksen kolmeen maaliin, ja siinä sivussa hankki vielä ulosajon vastustajalle, minkä jälkeen Gijonin puolustus ei enää toiminut sitäkään vähää kuin aiemmin. Niin, ja avausmaali oli nopea vastahyökkäys. Tähän on tultu...
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Nostellaanpas, kun tänään taas pelataan - herkkusieniliigaa Mönchengladbachin vieraana. Peli on sikäli tärkeä, että kun samassa lohkossa on tämä nykyinen Pepin City eivätkä takavuosien euroalisuorittajat, pistemenetyksiin ei ole varaa jos aikoo voittaa lohkon. Kakkoseksi jääminen ei tietenkään vielä aiheuttaisi katastrofia, mutta luultavasti vaikeuttaisi taivalta siinä tärkeimmässä osassa CL:ää eli pudotuspeleissä. Huonompaa sijoitusta en nyt lähde edes ajattelemaan.

Ilman Messiä lähdetään peliin tänäänkin, ja tähän asti nähdyn perusteella voisi veikata Ardaa avaamaan jälleen kärjessä. Toinen vaihtoehto lienee Rafinha. Katseet tietysti kohdistuvat silti näissä kekkereissä viime vuosina tehoilleeseen kaksikkoon Neymar-Suarez, ja tietysti yrityksiin hallita palloa ja keskikenttää heidän takanaan. Umtiti on edelleen poissa, joten Masse avannee Piquen parina. Vastustaja on aloittanut Bundesliigan ihan kohtuullisesti ja löytyy sijalta 4. Citylle he kuitenkin hävisivät 4-0. Ter Stegen palaa vanhalle kotikentälleen, nyt selvänä ykkösmaalivahtina.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jaha, kärjessä ei aloitakaan sen enempää Arda kuin Rafinhakaan, vaan Alcacer. No, siinä olisi nyt jäbällä mahdollisuus alkaa maksaa takaisin niitä tähän saakka jokseenkin kankkulan kaivoon menneitä siirtorahoja. Muuten täysin odotettu avaus.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Messittömyys näkyy paljon, liian paljon Barcan pelissä. Hyökkäys on tehotonta, mielikuvituksetonta ja kaikin puolin heikkoa.

Tapaus Paco Alcacer taas on vieläkin täysi mysteeri, keskellä oli näkymätön, laidalla olematon. Turan ja Rafinha kentälle ja oikea laitakin heräsi henkiin ihan eri tavalla ja Arda pääsikin tasoitusmaalin Neymarin mainiosta syötöstä tälläämään ja tappio kääntyikin voitoksi vartissa, kun Pique kulmapotkun jatkotilanteesta iski 2-1 voittomaalin.

Puolustus oli silti se heikoin osa-alue illan pelissä. Hazard ja Raffael piti barcapuolustusta pilkkanaan ja Roberto-Masse olivat helisemässä moneen otteeseen. Avausmaali lähti Busin harvinaisesta hölmöilystä ja pallonmenetyksestä liikkeelle, josta Mönchengladbach sai ylivoimahyökkäyksen ja kun Massen jalkanopeus ei näissä nopeissa kilpajuoksuissa riitä, niin ei Ter Stegenille saumoja jätetty.

Silti mielestäni Tuomas Virkkunen hyvin kiteytti Mascheranon yhdellä lauseella, jonka haluaisin @VilleLeino :n ymmärtävän: "Ilta toisensa jälkeen Javier Macherano pistää kroppansa likoon Barca-logon puolesta", tästä on Mascheranossa kyse ja vaikka Umtiti on avauspaikan ansainnutkin, niin Masse kuuluu Barcaan, piste.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pisteet Lucholle siitä, että hän teki oikeansuuntaisia muutoksia toisella puoliajalla, kun homma ei ihan toiminut aluksi. Tosin olisi voinut jäädä alustakin positiivisempi fiilis, jos Neymar ja/tai Suarez olisivat käyttäneet mainot maalipaikkansa 0-0-tilanteessa.

Yhä selvemmältä näyttää, että voi kohta ruveta paukuttelemaan henkseleitä "mitä minä sanoin" -tyyliin, kun näyttää siltä ettei Alcacerista ole mitään hyötyä joukkueelle. Tulosta ei tule, ja Barcelona pelaa hänen ollessaan kentällä 10½ pelaajalla, kun hänelle ei edes juuri voi palloa syöttää kun on niin yksiulotteinen poacher (tilastoissa eilen 7 syöttöä). Muut hyökkääjät ja heidän varamiehensä pystyvät myös pelaamaan syöttöyhdistelmiä ja rakentamaan paikkoja muille, ja ylipäänsä pitämään palloa, mikä on aika olennainen osa tuon jengin taktiikkaa. Eli aika ihmeitä saa pian tapahtua, etteikö olisi niin kuin sanoin ennen siirtoa: maksettiin yli 30 miljoonaa siitä, että saatiin joukkueeseen Muniria vähemmän hyödyllinen pelaaja. Järjetöntä. Vaikea vain on tästä sen enempää iloita, kun oma seura kärsii kalliista virheestä myös kentällä.

Mitä taas tulee Masseen, kyllä minäkin voisin tuolla pyöriä laittamassa kroppaa likoon, se ei välttämättä tekisi minusta vielä kovin hyvää topparia Barcelonalle. Hän toki on monissa asioissa hyvä ja varmasti minua miljoonasti parempi, pelaa sydämellä ja usein pelastaa vaikeita tilanteita, mutta välillä tuntuu että pitäisikö miettiä sijoittumista ja ratkaisuja vähän uudestaan huomioiden sen, ettei tosiaan pärjää juoksunopeudessa vastustajan kärjille useinkaan. Tuo on hänelle edelleen haastava rooli kun Barcelonan puolustuslinja pelaa melkein koko ajan n. 50-60 metriä omasta maalista. Viime aikoina riskit ovat toteutuneet turhan usein, joskaan eilen se että vastustaja sai turhan paljon vastahyökkäyksiä ei juurikaan ollut Massen syytä. Tässä ei ole mitään uutta, mutta kun tosiaan puolustuslinja pelaa tuolla etäisyydellä omasta maalista, on äärimmäisen tärkeää miten ja milloin pallo menetetään, mieluiten sitä pitäisi ylipäätänsä tapahtua mahdollisimman vähän. Eilen tosiaan Busquets sitten sai muistutuksen tästä. En ole Massea vaatimassa ulos jengistä, mutta epäilenpä, että tässä syksyn aikana saattaa hyvinkin sementoitua kanta, että Umtiti on edellä.

Eilisessä nyt kuitenkin oli ehkä tärkeintä 3 pistettä. Joukkue näytti luonnetta, vaikkei juuri loistanut perinteisillä menetelmillä. Tässä kohtaa asema on mainio, kun melkoisen yllättäen City jäi tasapeliin Glasgow'ssa. Keskinäisissä homma kai kuitenkin aika pitkälti ratkeaa, eli kahdella seuraavalla kierroksella.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Silti mielestäni Tuomas Virkkunen hyvin kiteytti Mascheranon yhdellä lauseella, jonka haluaisin @VilleLeino :n ymmärtävän: "Ilta toisensa jälkeen Javier Macherano pistää kroppansa likoon Barca-logon puolesta", tästä on Mascheranossa kyse ja vaikka Umtiti on avauspaikan ansainnutkin, niin Masse kuuluu Barcaan, piste.
Ensinnäkin kehtaatkin erehtyä luulemaan surkeaa Ville Kuusista GOD-Virkkuseksi. On totta että Masse pistää kroppansa likoon, mutta se ei vaan riitä. Tuolla asenteella pystyy vaan niin rajallisesti paikkaamaan miehen surkeaa sijoittumista. Topparin paikalla mies on myös riski keskityksissä lyhyytensä takia. Pivoten paikalla miehen pallollinen pelaaminen ei riitä ja surkea sijoittuminen nousee vielä topparin paikkaa enemmän esiin. Barcassa pivoten pitäisi sijouttua koko ajan oikein ja peittää aukot ala Busi. Masse sen sijaan ravaa koko ajan pois paikaltaan superman-viitta selässä pallon perään hakemaan sankari-taklauksia.
Ilman Massen sekoiluja tällä kaudella Barca olisi voittanut jokaisen pelinsä.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Ensinnäkin kehtaatkin erehtyä luulemaan surkeaa Ville Kuusista GOD-Virkkuseksi. On totta että Masse pistää kroppansa likoon, mutta se ei vaan riitä. Tuolla asenteella pystyy vaan niin rajallisesti paikkaamaan miehen surkeaa sijoittumista. Topparin paikalla mies on myös riski keskityksissä lyhyytensä takia. Pivoten paikalla miehen pallollinen pelaaminen ei riitä ja surkea sijoittuminen nousee vielä topparin paikkaa enemmän esiin. Barcassa pivoten pitäisi sijouttua koko ajan oikein ja peittää aukot ala Busi. Masse sen sijaan ravaa koko ajan pois paikaltaan superman-viitta selässä pallon perään hakemaan sankari-taklauksia.
Ilman Massen sekoiluja tällä kaudella Barca olisi voittanut jokaisen pelinsä.

Mitenkähän tuo Kuusinen Virkkuseksi muuttui pääni sisällä, pahoittelut tästä.

Pointtini kuitenkin oli, että kun aika kärkkäästi olit Massea jopa ulos seurasta haluamassa (Näin ainakin itse asian ymmärsin), niin Mascherano kuitenkin on varmasti yksi niistä pukukopin johtajista ja myös siinä roolissa tärkeä. Umtiti on jo nyt osoittanut olevansa avauksen toppari, mutta ei Masse nyt vielä niin surkea backuppi ole, että Mathieu hänen tonttinsa veisi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
ei Masse nyt vielä niin surkea backuppi ole, että Mathieu hänen tonttinsa veisi.

Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Lisättäköön edellisiin tilityksiin vielä se, että Ardallehan sivuunkirjoittanutkin vaati siirtoa kesällä, mutta elo-syyskuun perusteella seuran luotto häneen on ollut vähintäänkin perusteltua. Tulosta tulee. Tässä on ihan hyvä olla väärässä, jatkakoon Turkin mies vain samalla linjalla kun se on nyt löytynyt. Selvästi myös pelipaikka kärjessä tuntuu kotoisammalta kuin keskikentällä, missä taisi pääosin pelailla viime kaudella. Ei jatkossakaan varmaankaan avaa joka peliä, mutta hienosti on toistaiseksi käyttänyt tilaisuutensa.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Real kävi päivällä kyntämässä Eibaria vastaan, joten tänään olisi sarjan kärkipaikkaa tarjolla. Kokoonpanosta Messi ja Umtiti edelleen poissa, mutta mielenkiinnolla odotan minkälaisen hyökkäyskolmikon Lucho heittää tällä kertaa. Toiveissa olisi Neymar- Suarez- Turan, mutta Rafinhakin käy. Paco voi tulla sitten kokeilemaan jos peli on jo ratkennut, ei aiemmin, kiitos.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Näin minä ainakin olettaisin tähänastisten tämän kauden pelien perusteella: Arda kärjessä, Rafinha keskikentällä. Vastassa siis alemmassa keskikastissa roikkuva Celta, jolle maalinteko on ollut vaikeaa ilman Nolitoa. Helpolla silti tuskin päästään vieraissa. Nyt kun Real kompuroi, sarjan kärki on entistäkin tasaisempi, ja voitolla voitaisiin nousta sen tasaisen joukon kärkeen takaisin.

Jännää muuten, että Citykin kompuroi taas. Pepin jengi ei enää näytä ihan yhtä voittamattomalta kuin viikko sitten, mutta katsotaanpa mikä on tilanne kun kohdataan parin viikon päästä.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Näin minä ainakin olettaisin tähänastisten tämän kauden pelien perusteella: Arda kärjessä, Rafinha keskikentällä. Vastassa siis alemmassa keskikastissa roikkuva Celta, jolle maalinteko on ollut vaikeaa ilman Nolitoa. Helpolla silti tuskin päästään vieraissa. Nyt kun Real kompuroi, sarjan kärki on entistäkin tasaisempi, ja voitolla voitaisiin nousta sen tasaisen joukon kärkeen takaisin.

Jännää muuten, että Citykin kompuroi taas. Pepin jengi ei enää näytä ihan yhtä voittamattomalta kuin viikko sitten, mutta katsotaanpa mikä on tilanne kun kohdataan parin viikon päästä.
Toisinpäin meni, eli Rafinha avaa oikealla laidalla, Turan keskellä. Myös Andre Gomes avauksessa, sekä... Mathieu Piquen toppariparina.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Nyt kun peli on alkanut, minusta tuo näyttää 4-4-2:lta! Siis sekä Arda että Rafinha keskikentällä. Jos näin, niin se on taas kyllä pieni ylläri Lucholta.

Edit: ei näytä toimivan tämä ylläri, Busquets (!) muun muassa koomailee tuolla jatkuvasti ja sitten Mathieu päättää vielä tehdä oman. Eikä pystytä purkamaan vastustajan sinänsä hyvin organisoitua mutta ei mitenkään muuten ihmeellisen rankalta näyttävää prässiä.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No mitäs mieltä katselijat olivat surkuhupaisasta pelistä? Milloinkohan viimeksi on Barca ollut 3-0 tappiolla puoliajallle mentäessä? Jotenkin nämä korvaajamiehet eivät nyt vakuuta oikein kukaan... onneksi kuitenkin turkin messi on nostanut mukavasti tasoaan. Ter Stegen lahjoitti kaksi, kun ensin syötti eteen ja sitten vastustajaa päähän. Nyt onkin pari viikkoa valmennuksella aikaa hioa taktiikat uusiksi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Karu tulos keskinkertaisella suorituksella. Ensimmäisen puoliajan vaisuus ja muutamien virheiden kostautuminen kovalla prosentilla johti siihen, että peli hävittiin kun ter Stegen lahjoitti vielä yhden maalin liikaa toisella. Positiivista on lähinnä se, että Lucho pystyi tälläkin kertaa tekemään muutoksia, jotka näkyivät tulostaululla - ei vain riittänyt tällä kertaa. Hyökkäyksestä voi olla siinä mielessä huolissaan, että nyt Messittömällä jaksolla ei ole onnistuttu löytämään sellaista taktiikkaa, jolla saataisiin tehoja irti Neymarista ja Suarezista. Jäbät eivät ehkä myöskään ole tehneet sellaista henkilökohtaista tasonnostoa, joka nähtiin viime syksynä Messin ollessa pois. Onko se nyt sitten plussaa hänelle vai miinusta muulle joukkueelle, kun kolme viimeisistä viidestä maalista on tehnyt Pique. Toivotaan, että maajoukkuetauko tuo pienen henkisen paussin näihin Barcelonan pulmiin, ja tauon jälkeen pitäisi onneksi myös Messin ja Umtitin olla käytettävissä. Ei tosiaan noista varamiehistä ole enää alkukauden jälkeen oikein ollut voittavaksi joukkueeksi vaikka yksittäisiä hyviä suorituksia tuleekin. Ehkä eilen nähtiin myös, että vaatisi aika paljon harjoittelua ennen kuin tällä jengillä voisi menestyksellä käyttää 4-4-2-muodostelmaa. Sarja on liian tasainen ja kärki liian kova, että harjoittelua voisi tehdä kesken kauden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös