Fanitoiminta ja sen seuraukset

  • 837 318
  • 2 865

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Olisi hauska tietää millä perusteella osaatte sanoa että kyseessä oli siis juuri UJ? Paikalla olijat, kertokaa ihmeessä..
Ainakaan itse en ole väittänytkään näin, en suuntaan tai toiseen. Eihän se meitä edes kiinnosta mikä teidän kymmenistä hajanaisista ryhmittymistä oli näiden takana. Olkoon sitten EP, UJ, YB, BG, OC, NKN, sakilaiset tai vaikka prosenttipojat, samaa väkeä ja yhdentekevää meille. Myös UJ:n tunnukset ja muut vastaavat laskemme "Jokeritunnuksiksi", ei tässä puhuta pelkästään "virallisista" huiveista tai paidoista.

Toistan, yhdestäkään näistä ilmeisesti yhteensä neljästä rikosilmoituksesta minä en henk.koht. tiedä tekijöiden ryhmittymiä, jokaisen tapauksen kohdalla heidät on kuitenkin tavalla tai toisella vahvistettu jokerikannattajiksi vaatetuksen yms. perusteella.

Joulukuuset olisi varmaan syytä jättää rauhaan, kun ei sieltä puolelta halukkuutta löydy. Ei, vaikka provokatiivisesti toisessa päädyssä elämöitiinkin.
Loistavaa! Pitäkää tämä linja.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Olisi hauska tietää millä perusteella osaatte sanoa että kyseessä oli siis juuri UJ? Paikalla olijat, kertokaa ihmeessä..

Sinun täytyy olla oikeassa. Ja vaikka jokaisen mukanaolijan vaatetus selviäisikin, tässä oli varmaan oikeasti joku IFK- tai Kärppälauma vaan pukeutuneena keltapunaisiin undercover-Ultras-kaulaliinoihin ja tummiin vaatteisiin, 1:1 profiloituna aiemman agenttityön avulla. Olivat itseasiassa matsissakin vetäneet tuon PEDOFIILI-lakanan ihan vain pilatakseen Ultras-maineen, rehellisten ja kilttien oikeiden Ultrien ollessa hoitamassa sairasta isomummiaan/jakamassa leipäapua afrikkalaisille maahanmuuttajalapsille.

Nim. "JFK kääntyy haudassaan"

EDIT: sämpyläapua
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Muutama päivä on nyt kulunut, mutta Fanibussin haastattelua ei ole vielä näkynyt. Onko sitä kärppien fanibussia saatu haastatteluun tai tunteeko joku? Siltä vois kans kysyä, että oliko pakko vittuilla jokerifaneille ja tehdä runkkausliikkeitä, vaikka varmasti tiesi, että "sitä saa mitä tilaa"?

Järjetöntä on aikamme kulku.

Niin - täällä Puolen Suomen alueella kun nuo bussitkin tuppaavat olla niin tyhmiä, etteivät osaa pirut edes puhua.

Nyt herääkin kysymys, millaista seksuaalista mainstream suuntausta arvon UJ-idiootit oikein edustavat, kun runkkausliikkeenkin ymmärtävät tilaukseksi - eipä sillä, että tuo ihan oikeasti kiinnostaisi, mutta kulttuuriantropologeja kenties enemmänkin (hymiö)

Järjettömiä tänne kirjoitellaan - muutkin kuin minä...
 

Wilburg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Korostan vielä näille puolustajille, että tosiaan meidän fanit toivat halliin lakanat HOMOT sekä JUHA JUNNO ON PEDOFIILI. Voi hyvää päivää. Jo pelkästään tästä pitäisi tulla kielto koko halliin.Tässä mennään jo niin helvetinmoisiin typeryyksiin että ei voi edes käsittää.Kuorrutuksena kakun päälle vielä väkivallan tuominen halliin sekä sen ulkopuolelle.

Ja hyvä pointti tosiaan, että luuletteko, että pelaajia kiinnostaa pelata tuollaiselle kusipäälaumalle. Ei, sinä aikana kun valmentajat vetää päin honkia, niin me fanit voitaisiin olla se motivaattori saada pelaajat yrittämään.Edellisten tempauksien jälkeen tämä todellakin on turha toivo.Vitun penikat.UJ ei tee mitään muuta kuin vahingoita koko seuraa ja sietäisi potkia kokonaan seuran toiminnasta pihalle.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Noista lakanoista tulikin mieleen, että mikä suunnaton ylpeys mahtaa sykkiä rinnassa Jokerileirissä ja pieni ilon kyynel olla silmäkulmassa kun näitä loistavia ajatuksia kuten HOMOT ja JUHA JUNNO ON PEDOFIILI-näkyy katsomossa.
Siis ihan aikuisten oikeasti tällainen lakana on ollut esillä matsissa ja vielä julkisesti? Tässä taustalla on varmastikin ollut joku johtoajatus, kun lakanaa on väsätty. Palan kyllä suorastaan halusta kuulla, että mikähän on moiseen julistukseen johtanut. Eiks tuollainen muutes täytä herjauksen yms. tunnusmerkit ihan heittämällä? (Siis ainakin toi Junno Edition)

Mut joo, eipä tässä kummempia. Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

Partanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noista lakanoista tulikin mieleen, että mikä suunnaton ylpeys mahtaa sykkiä rinnassa Jokerileirissä ja pieni ilon kyynel olla silmäkulmassa kun näitä loistavia ajatuksia kuten HOMOT ja JUHA JUNNO ON PEDOFIILI-näkyy katsomossa. Juha Lind todennäköisesti ajattelee, että kyllä, juuri näille minä haluan yrittää parastani ja näyttää millainen todellinen Jokeri on.

Tuo on hyvä pointti. Tällainen kakkapissakannatus on tosin kaikilla enemmän tai vähemmän lieveilmiönä. Ideaalimaailmassa pelaaja kuitenkin pelaa joukkueelle, ja tietyssä mielessä myös mölyävä fanilauma on osa joukkuetta. Sitoutumisen tekemiseen luulisi laskevan, jos saa hävetä kannattajiaan. Ei kuitenkaan tarvi siihen "<joukkue> klap klap klap" linjalle valua, mutta ihan perseestä revityillä väläyksillä on luultavasti huomattavasti negatiivisempi vaikutus.

Toki spekulaatiota. En ole minuuttiakaan pelannut kiekkoa yleisön edessä, enkä tiedä kuinka henkisesti kypsä normi lätkäjätkä on. Saati kiinnittävätkö edes hirveästi huomiota katsomon suuntaan.
 

kekkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat, Vapaa Ukraina
Olimme kavereiden kanssa pukeutuneet siisteihin vaatteisiin, emme olleet humalassa, mutta päällämme oli Kärppähuivit. Ovesta ulos tullessamme jouduimme kulkemaan puoliympyrässä olevien Jokeri-apinoiden läpi, saaden kyynärpäätä kylkeen.

Mikä vittu teitä vaivaa!!??

2005 3. finaali Raksilassa, Jokerit voittivat ottelun, olimme kävelemässä isäni ja kaverini kanssa kohti hotellia, Euromarketin pihalla pääsimme Kärppä-apinoiden pullosateen kohteeksi. Provosointi nollassa, minulla fanipaita, keskustelimme keskenämme ottelusta.

2007 1.? finaali Raksilassa, Kärpät voittivat ottelun. Paikalliset syöksyivät piilopullojensa kanssa keskelle hallista poistuvaa jokerifaniosastoa aloittaen haastamisen, poliisin nopean toiminnan ansiosta mitään ei päässyt tapahtumaan.

2009 2. puolivälierä Raksilassa, Kärpät voittivat ottelun. Fanipaitaan pukeutuneen kaverini kanssa erätauolla saniteettitiloista poistuessamme tälläsi paikallinen fanivarusteisiin pukeutunut kärppäfani huomattavalla voimalla kaveriani rintaan, aloittaen välittömästi järjettömän raivoamisen huligaaneista ja bussin ikkunoista. Oli n. 20cm päässä kaverini naamasta. Kaverini onneksi tajusi olla provosoitumatta ja lähti pois paikalta. Lehtiinhän siitä taas olisi joutunut.

Samassa ottelussa joku kärppäpaitainen herrasmies otti sydämenasiakseen meuhkata isälleni näistä legendaarisista bussin ikkunoista kolme ensimmäistä erää.

Mikä vittu teitä vaivaa!!??


Mulkkuja on joka leirissä, mutta edelleen kaikkien leimaaminen on turhaa. Itse pidän näitä paidattomia valkoisia valaita vastenmielisenä näkynä perhetapahtumassa, mutta en silti juokse takomaan näätää neppariin. Peiliin saa katsoa kaikki osapuolet, ketään erikoisesti syyttelemättä. Kaikenlainen väkivalta fanien/katsojien keskuudessa ennen kiekkomatsia, sen aikana tai sen jälkeen on yksiselitteisesti tuomittavaa.

Media (erikoisesti Ilta-Sanomat) harrastaa raflaavia lööppejä, otsikoita ja artikkeleja. Muistetaanpas jokainen miettiä luettua kunnolla, ennenkuin ryhdytään aggressiivisiin hyökkäyksiin toista joukkuetta kannattavien kimppuun lehtijuttujen/kuulopuheiden takia.

Toivon todella, että Helsingin tapahtumat selvitetään, syylliset napataan kiinni, lätkäistään (osuva termi :p) kunnon kuritushuonetuomiot ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.



Kovaa, mutta reilua ottelusarjaa kaikille, joukkueesta ja asuinpaikasta riippumatta!
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Jengi spedeilee -> suurin osa tuomitsee, pari heittää bensaa liekkeihin puolustelemalla ja muutama saa oivan tilaisuuden toteuttaa Jokeriantipatioitaan.
En usko että monella tässä on mitään jokeriantipatioita. Mutta niitä voi syntyä tällaisten tapahtumien vuoksi.
Mutta pitäisi muistaa että nämä Ultra Sämpylät eivät ole oikeasti minkään joukkueen kannattajia. He ovat elämässä hävinneitä eli häiriköitä. Nyt heidät on päästetty pesiytymään Jokerien otteluihin, ja he tekevät kaikkensa että saisivat kaikkien jokerikannattajien sekä Jokerien seuran maineen pilattua. Että kaikki vihaisivat heitä. Mikä logiikka, sitä en ymmärrä.

Mutta minä ainakin erotan tässäkin tapauksessa Jokerit sekä nämä luuseri-ultrat.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tällainen kakkapissakannatus on tosin kaikilla enemmän tai vähemmän lieveilmiönä.

Näinhän se on, Oulussa KFC laulaa Vi hatar IFK. Sanoin jo silloin että mitä vittua, miksi pitää kaikki matkia etelästä. Teidän IFK-"vihan" ymmärtää, mutta meillä sama meininki, wtf? Jotenkin alkaa tuntua ettei suomalaiseen luonteeseen kuulu järjestäytynyt fanitoiminta ja alkoholipitoinen kannatus. Ja noi tekee noin, meidän pitää tehdä samaa.

Kekkikseltä pyydän kaikkien Kärppäfanien puolesta anteeksi, että moista järjetöntä kohtelua on Oulussa joutunut kokemaan. Tosin tuon bussin ikkunoista meuhkaamisen ymmärrän, oli sen takana UJ, EP tai kuka tahansa, ei normaali ihminen siitä tajua muuta kuin että sen takana oli Jokerifanit eli Jokerit. Viime kädessä kaikesta tästä on eniten haittaa Jokereille organisaationa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin

omakohtainen kokemukseni viime kaudelta ottelusta Jokerit Pelicans. Tulin tyttäreni (silloin 6 vee) kanssa messukeskukselta päin tunneleita pitkin ylös kohti Areenaa. Edellä noin 50 metriä käveli Pelicanssin faniryhmää. Hei lauloivat ja huutelivat kaikkea. Yht äkkiä meidän takaa tuli joku epämääräinen ryhmä Jokeri kannattajia jotka huutelivat kaikkea "Vittu nyt alkaa lätisemään ym..en muista mitä" ja olimme tyttäreni kanssa siinä "kahdentulen välissä".

Otin tyttäreni syliin ja lähdin kävelemään kohti Jokeri faneja ettemme jää alle niin joku näistä huusi minulle että "menikö pupu pöksyyn haluatko turpaan vitun lahtelainen" .Sanoin kaverille että "hei mulla on 6 vuotias tyttä tässä jota pelottaa teidän vitun fiksut jutut" ja kävelin heidän ohi ja sen jälkeen tunneliin tuli poliiseja ja pari järkkäriä.

Nyt kun näitä juttuja lukee niin näitä urpoja on joka leirissä mutta oikeasti menkää jonnekin järven jäälle ja muksikaa siellä toisianne niin paljon kuin huvittaa.
 

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä näitä kusipäitä löytyy kaikkien "faneista." On taas VAIHTEEKSI jokaisen Janarin itkumode päällä kun asialla olivat Jokerifanit.
Jos asialla olisivat olleet tyylin vaikka Kärppäfanit ei näin isoa showta olisi ikinä tullutkaan.

Lukekaa vaikka alkuun kekkiksen viesti ennenkuin tulette itkemään lisää.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Mulkkuja on joka leirissä, mutta edelleen kaikkien leimaaminen on turhaa.
Aivan. Harvoin olen Oulussa nähnyt mitään myllyjä tai edes tulen alkuja, kausarit ovat olleet käytännössä nyt jokaisessa hallin osassa vuodesta 1984 saakka. Pihalla on divarivuosina ollut jännittäviäkin tilanteita, Hermeksen ja Sportin kannattajat kun eivät ilmeisimmin pidä Oulua ja Kärppiä minään. Kuitenkin lopputulemana on edelleen se etten ole koskaan joutunut käyttämään taistelulajeista jalointa eli kara-taan:ia.

Vastapainoksi voin todeta, että olemme olleet monien muiden oululaisten kanssa juttelemassa pelien jälkeen pihalla vastustajan kannattajien kanssa, sekä etenkin estämässä noita turhia myllyjä. Tuossa onkin mielestäni avain koko tähän paskaan: jos joku toimii mielestäsi väärin, ole se ensimmäinen ja ilmoita "omalle leirillesi" ettei näin pidä toimia. Siellä on aina sakissa niitä, jotka eivät uskalla suutaan avata mutta peesaavat sitä joka ensimmäisenä astuu esiin rivistä.

Ja täysin kuten kekkis tuumasikin: idiootteja on kansan syvät rivit väärällään. Jokaisessa leirissä riittää kusipäitä joiden olemisen ja elämisen tarkoitus on vain olla haitaksi muulle yhteiskunnalle. Ei silti poista sitä ikävää faktaa, että nimenomaan Jokereiden kannattajakunnan toimet ovat olleet eniten framilla. Mutta miksi? Koska jatkuvat ja organisoidut urpoilut ovat tuon lieveilmiön tavaramerkki.

Käytänpä hypoteettisessa esimerkissäni lyhennettä "UJ" kuvaamaan vitun idiootteja jotka eivät pelistä välitä, mutta huliganismista ja jengiväkivallasta sitäkin enemmän. Jos annetaankin näiden UJ:n voittaa? Eli heidän esimerkkinsä herättää epäterveen tarveen muiden joukkueiden kannattajakunnassa kuitata silmän silmästä. Eli kohta nostelee päätään jokaisella liigapaikkakunnalla oma pienenpieni joseffritzinpojat-yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on vain ja ainoastaan myllyttää muiden joukkueiden kannattajien kanssa. Tämäkö on siis se seuraava askel kannattamisen kulttuurissa? Tätäkö todella halutaan? Itse en todellakaan halua nähdä yhtäkään tappelua kaukalon ulkopuolella, mutta mitä minä voisin yksin tuolle asialle? Miten tuo UJ:n olemassaolon tarkoitus (tuoda väkivalta organisoiduksi osaksi kannattamisessa) voidaan vesittää?
 

Partanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä näitä kusipäitä löytyy kaikkien "faneista." On taas VAIHTEEKSI jokaisen Janarin itkumode päällä kun asialla olivat Jokerifanit.
Jos asialla olisivat olleet tyylin vaikka Kärppäfanit ei näin isoa showta olisi ikinä tullutkaan.

Näinhän se menee. Valtakunnan kaksi julkisesti seuratuinta ja kiekkokansassa eniten tunteita herättävää joukkuetta pelaavat parin kilometrin päässä toisistaan pääkaupungissa. Eipä luulis tulevan yllätyksenä että näihin kahteen organisaatioon liittyvät tekemiset ja tapahtumat saavat helpommin julkisuutta, kuin minkään muun kotimaisen liigaorganisaation. Melko hyvällä prosentilla vastaavantyyppiset nakkikiskanahinat menevät ohi niin Hämptonissa, Jyskälässä kuin Oulussa.

Tämä nimenomainen tunteita herättänyt tapahtuma on laajuudeltaan ehkä poikkeuksellinen, ei kuitenkaan sisällöltään. Tönimisiä ja potkimisia puolin & toisin on todistettu useammalla vieraspaikkakunnalla vuosien saatossa.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tainut sitten liipata aika likeltä totuutta kun eto merkistä niin suututtu? Jos tappio pelin jälkeen ei kestä ilkkumista vastustajien kannattajilta, kannattaisiko tarkistaa ovat johdot tarpeeksi pitkät. Voittojen jälkeen on vittuiltu aina ja saatettu jopa merkkejäkin näyttää, mutta niistä on vain selvitty. Jos tommosen taakse menee puollustaakseen väkivaltaista käytöstä, on joko täysin lapsi tai sitten vaan aivan helvetin idiootti.

Numero13 kirjoitti:
Täällä on jo moni matkalla ollut antanut oman näkemyksen asiaan, mukaan lukien minä. Kummasti muilla paikkakunnilla ei ole tullut "vastustajalle vittuilemisen" jälkeen tämmöisiä tilanteita? Itse en nähnyt kenenkään tekevän mitään runkkausliikkeitä, jotkut keskaria heiluttelivat silloin kun Ultrasin katsomosta näyteltiin Etäkärpiltä varastettua banderollia. Luulet ettei tuota tilannetta olisi syntynyt jos ei olisi keskareita näytelty?

Lienee syytä täsmentää omaa "bussi"-viestiäni, ettei vahingossakaan jää väärää käsitystä. Yritin olla mukahauskan sarkastinen syyttämällä _bussia_ provosoinnista ja ihan ansaitusta kivityksen ja potkimisen kohteeksi joutumisesta. Siis kommenttina näihin valopäiden kommentteihin siitä, että "ittehän tilasivat, ei pitäis provota, joutuu maksamaan".

Korostanpa nyt siis, että kaikenlainen riehuminen ja agressiivinen käytös jääkiekkopeliin (ja mihinkään muuhun normaaliin elämään) liittyen on aivan JÄRJETÖNTÄ. Aivan järjetöntä on hyökätä toisten kimppuun ja puhumattakaan vielä _linja-auton_ kimppuun käymisestä ja bussin rikkomisesta/kivittämisestä. Kenen tahansa Sämpylänkin pitäisi tajuta, että tuollaiset bussit vuokrataan joltain ihan ulkopuoliselta liikennöitsijältä, jolla ei ole pelien/provojen/persetifojen/sämpylöiden jakamisen kanssa mitään tekemistä. Saatana.

Eli siis sunnuntain kanssa samaa mieltä, täsmälleen. Numero13, pahoin tosiaan pelkään, että nämä vatipäät eivät tarvi riehumiselleen mitään erityistä mitään syytä, koska ovat jo etukäteen päättäneet jakaa sämpylöitä. Vituttaa.
 

Xteemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rikosilmoitus on tehty tästä tilanteesta. Kyseessä oli siis yksin liikkunut, nuori n. 160cm-pitkä naishenkilö, jonka kimppuun kävi puolen tusinaa jokeritunnuksia käyttänyttä mieshenkilöä Pasilan aseman lähistöllä. Että sellaisia nämä larppauskoodin mukaiset "sitä saa mitä tilaa"-kaverit. Sairaalahoitoa ei onneksi tarvittu, ensiavulla selvittiin. Uhri kärsii edelleen mm. voimakkaista päänsäryistä.
Eikös sen pitänyt tapahtua myöhemmin illalla rautatieasemalla eikä Pasilan asemalla?
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös sen pitänyt tapahtua myöhemmin illalla rautatieasemalla eikä Pasilan asemalla?

Viittaat ilmeisesti minun sanomisiini. En tunne Helsinkiä sen kummemmin joten en tiedä onko se asema siellä Pasilassa rautatieasema vai metroasema, joten älä turhaan tartu pieneen virheeseen.

Edit. Noniin Chambza ehtikin jo korjata, asema mikä asema.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Eikös sen pitänyt tapahtua myöhemmin illalla rautatieasemalla eikä Pasilan asemalla?
Tuon käsityksen taisi tässä ketjussa antaa Helsinkiä ei ehkä niin kovin hyvin tunteva oululainen nimim. Numero13, joka puhui pelkästään "rautatieasemasta" varmaankin hoksaamatta että täälläpäin "rautatieasema" on pelkästään keskustassa, ja ettei Pasilan asema ole puheessa ikinä "rautatieasema". Numero13:n kohdalla informaatio oli kenties toisen käden tietoa, kun taas minun kertomani informaatio tästä tapauksesta on suoraan pahoinpitelyn uhrilta. Uskokaa tai älkää.
 

tutzba

Jäsen
Ei kuitenkaan tarvi siihen "<joukkue> klap klap klap" linjalle valua

Miksi ei? Olisiko jo pikkuhiljaa aika tehdä paluuta juurille? Onko koskaan mietitty negatiivisia puolia kannatuksessa, mitä Eteläpääty saattaa aiheuttaa?

Eteläpääty on jakanut Hartwall Areenan kahtia. On Eteläpääty ja sitten on muu halli. Niin kauan kuin Eteläpääty jatkaa, ei muuta hallia tarvita. Kyllä sitä ääntä sieltä syntyy niin kauan kun vain pojat jaksavat käydä peleissä.

Entäpä jos Eteläpäätyä ei olisi? Toki ensimmäiset pelit voisivat olla hiljaisia kun muut katsojat eivät tietäisi mitä tehdä. Ennen pitkää joku miettisi kuinka voisi parantaa tunnelmaa, ja kenties aloittaisi niinkin yksinkertaisen kannatustavan kuin "Jokerit! *klap klap klap*". Noh, jotkut katsoisivat hiukan omituisesti, mutta osa lähtisi mukaan. Hetken kun muu halli miettisi, niin hetkinen, tämähän on oikeastaan aika helppoa. Heti kaikki eivät uskalla lähteä ääneen huutamaan, mutta ovat kuitenkin taputuksissa mukana. Siitähän sitä ääntä vasta syntyykin. Lopulta kaikki uskaltavat huutaa kovaan ääneen Jokerit ja taputtaa siihen perään.

Entäpä elämä Eteläpäädyn aikana? On helvetin monimutkaisia biisejä suurimmalle osalle hallia. On LSD:tä ja ekstaasia, kuka helvetti nyt menikään sekaisin ja mistä? Missä Jokereita nyt tuettiinkaan, keiden piti kuunnella ja mitä he voivat pölliä? Mihin Louhen pitää lähteä? Aivan.

Eteläpääty on suuri ja mahtava, mutta ongelma on siinä, että se on aivan liian suuri ja aivan liian mahtava. Ei siihen voi perusjamppa tulla mukaan, hänellehän naurettaisiin jos ei osaa sanoja. Muutenkin se touhu varmasti pelottaa, on skitsofreniaa ja muuta. Eteläpääty on niin vaikeasti lähestyttävissä, että loppujen lopuksi se on itse vastuussa Hartwallin hiljaisuudesta.

Jokerifanit ovat huonossa valossa, Jokerit ovat huonossa valossa, vittu aivan kaikki on huonossa valossa. Se häpeän tunne, mitä tällä hetkellä tunnen, on aivan sietämätön. Luulin jo hetken, että esimerkiksi näistä naisten hakkaamisista oltaisiin päästy eroon surullisten Pelicans-episodien jälkeen. Mutta kun ei niin ei. Firman pojat haetaan mukaan ja käydään opettamassa tavoille. Right.

Erään tällä kaudella olleen Blues-matsin jälkeen olin kavereiden kanssa lähdössä kotiin, kun minulle ilmoitettiin että Blues Brothers - onko se edes sen faniryhmän nimi, en jaksa tarkistaa - on haastanut meidät tappeluun. Matsin jälkeen mennään yhtenä linjana ja otetaan haaste vastaan. Noh, arvaatte varmaan mitä pihalla oli. Ei yhtään mitään. Ei muuta kuin Pasilan asemalle ja ensimmäiset Blues-fanit kohteeksi. Heitetään maahan ja vähän tönitään, vittu te haastoitte meidät, antaa nyt tulla. Myönnän etten itse tehnyt tuossa tilanteessa mitään asian pysäyttämiseksi, kävelin vain eteenpäin sillä en halunnut tulla leimautuneeksi tuohon. Jos tilanne olisi kehkeytynyt vakavemmaksi - ihan kuin se ei olisi jo tuossa tilanteessa ollut vakavaa - olisin mennyt väliin. Noh, olen tuosta oppinut, ja tiistaina jos jotain tapahtuu niin olen siellä välissä. Tämän olen jo muutamalle Kärppä-fanille yv:llä ilmoittanut.

Jokerit on minulle hyvin pitkälti elämän toiseksi tärkein asia. Kun menen peliin, minä kannustan joukkuetta, huudan Eteläpäädyssä lauluja, kannustan, taputan, elän sitä peliä. Katson sitä peliä jääkiekon takia.

Valitettavasti Eteläpäädyssä on myös heitä, jotka eivät ymmärrä jääkiekosta yhtään mitään. Ollaan siellä vaan siksi, että olisi joku suoja. UJ on varmasti todella katu-uskottava puolustus jos tulee rähinöitä. Vedetään kaljaa ja runkataan vastustajien faneille, tehdään vähän homo-lakanoita ja nauretaan poroille. Matsin jälkeen kun vielä vedetään turpaan, niin orgasmi on täydellinen.

Eteläpääty kaipaa uudistusta. Eteläpääty kaipaa nyt sitä, että sen johtaja tuomitsee nämä väkivaltaisuudet, toteaa ettei niitä enää suoriteta, ja että tästä eteenpäin keskitytään pelkästään omien kannustamiseen. Jos Eteläpääty ei tähän pysty, voisin alkaa harkita oman faniryhmän perustamista. Vittu olkoot vaikka Pehmonallet nimeltään, kunhan vain sen osalliset elävät jääkiekon, Jokereiden ja sen tunteen kautta, mitä saa kun Jokereiden pelaajat tulevat matsin jälkeen taputtamaan aivan innostuneena siitä, että pojat jaksoivat pitää mekkalaa läpi pelin. Tällä kaudella on harvoin nähty tuollaista, ainoastaan pakolliset kiitokset hoidetaan.

Pakko nyt vielä verrata Turkuun ja kahteen edelliseen kotimatsiin. Tunnelma siellä on ollut jotain niin kaunista, jotain niin yksinkertaista ja jotain niin koskettavaa. Kun koko halli on seisaallaan ja taputtaa ja huutaa joukkueen nimeä, siinä on minun kliimaksini.

En tarvitse monimutkaisia lauluja tai muutakaan, tarvitsen vain sen tunteen, että olen osa jotain suurta. Osa Hartwall Areenaa, joka seisaallaan taputtaa yhtenäisenä ja mahdollisimman yksinkertaisella tavalla rakastamalleen joukkueelle.

Edit: se, mitä tuolla Blues-kommentilla yritin osoittaa on että niitä tappeluja haetaan sitten vaikka keksimällä. Blues Brothers ei siis missään vaiheessa ollut minkäänlaista haastetta esittänyt, kaikki oli Jokerifanien keksimää. Pahoittelen Blues-faneilta huonoa ilmaisuani, joka on saanut jotkut tahot uskomaan, että Blues Brothers suosisi tappeluita. Näin ei siis ole. Anteeksi.
 
Viimeksi muokattu:

Partanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Entäpä jos Eteläpäätyä ei olisi? Toki ensimmäiset pelit voisivat olla hiljaisia kun muut katsojat eivät tietäisi mitä tehdä. Ennen pitkää joku miettisi kuinka voisi parantaa tunnelmaa, ja kenties aloittaisi niinkin yksinkertaisen kannatustavan kuin "Jokerit! *klap klap klap*". Noh, jotkut katsoisivat hiukan omituisesti, mutta osa lähtisi mukaan. Hetken kun muu halli miettisi, niin hetkinen, tämähän on oikeastaan aika helppoa. Heti kaikki eivät uskalla lähteä ääneen huutamaan, mutta ovat kuitenkin taputuksissa mukana. Siitähän sitä ääntä vasta syntyykin. Lopulta kaikki uskaltavat huutaa kovaan ääneen Jokerit ja taputtaa siihen perään.

Areena ilman selkeää faniosastoa ei vaan toimi, se on nähty jo areenan alkuaikoina. Leukailut Ilmalan kirjastosta/kirkosta eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Reaalitodellisuus on osoittanut, että kannustuksiin ei Ilmalassa lähdetä mukaan kuin äärimmäisen harvoin. Eli kaunis ajatus, mutta toimii vain unelmissa.

Ranttaukseen Eteläpäädyn tilasta ja tulevaisuudesta osaavat varmasti vastata paremmin ne, jotka ovat tiiviimmin mukana homman pyörittämisessä. Henkilökohtaisesti ei sen hiekkalaatikon sisäpolitiikka juuri kiinnosta.
 

arimäkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tarvitse monimutkaisia lauluja tai muutakaan, tarvitsen vain sen tunteen, että olen osa jotain suurta. Osa Hartwall Areenaa, joka seisaallaan taputtaa yhtenäisenä ja mahdollisimman yksinkertaisella tavalla rakastamalleen joukkueelle.


Hieno kirjoitus Tutzba. Olen itse aina ollut niitä "säälittäviä" klap-klap faneja vuodesta -71...
Tosin olen myös ilolla seurannut vierestä kuinka Pave joukkoineen herätti ensimmäisenä divarikautena joukkokannatuksen, joka tuntui siihen aikaan mahtavalta. Siihen mennessä stadissa tuntui olevan vain yksi jengi, jota oli sallittu kannustaa, eikä se ollut Jokerit...vuosina 76-79 ei ollut mahtavaa aikaa käydä peruskoulua Jokeripipo päässä;)
Eteläpäädyn meininki Zeron johdolla tuntui myös hauskalta aina UJ:n syntymiseen saakka, nyt tilanne on lähinnä surullinen. Ei siellä 104:ssa näe juurikaan oikeita jääkiekkojoukkue Jokerien faneja. Lätkämatsi tuntuu olevan tekosyy tuntea itsensä samaan jengiin. Hartwallin fiilis on tänä vuonna ollut lähinnä surullinen...Masentavaa "mukakannustusta" ja jopa omien kannattajien välistä v**tuilua matsin aikana. Olisiko aika pistää stoppi tälle järjettömälle touhulle!

Ensi kaudella sitten paluu 90-luvun puoleenväliin ja aitoon kannustukseen, valmentajien mukaan. Uskon, että aito kannustus reagointeineen pelitilanteisiin saadaan syntymään kun toi huutoautomaatti pistetään jäihin. Aidot fanit jäävät varmasti, muut saavat lähteä skabaamaan ihan vapaasti kartsalle...ei tule ikävä!
 

jeani

Jäsen
Areena ilman selkeää faniosastoa ei vaan toimi, se on nähty jo areenan alkuaikoina. Leukailut Ilmalan kirjastosta/kirkosta eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Reaalitodellisuus on osoittanut, että kannustuksiin ei Ilmalassa lähdetä mukaan kuin äärimmäisen harvoin. Eli kaunis ajatus, mutta toimii vain unelmissa.

Totta, Areena todella tarvitsee fanipäädyn! Itse en istu/seiso siellä, mutta jos sitä ei olisi niin en varmaankan kävisi usein muissakaan katsomoissa matseja seuraamassa. Laulut ja meininki fanikatsomossa on erittäin hienoa katsottavaa ja kuunneltavaa.

Ns. tavallista yleisöä on erittäin vaikea saada messiin, mutta silloin tällöin "peruskannustuksiin" saattaa muutkin katsomot lähteä mukaan. Parhaimmat mahdollisuudet muun yleisön sytyttämiseen on kun nykyistä useammin tai edes joskus (!) tulisi fanikatsomon aloittamana:

1) Joo-kee-rit, Joo-kee-rit, Joo-kee-rit... (joka tavulla yksi taputus. kaikki eivät taputa, joten en tiedä "kuuluuko" ne tuohon alunperin)
2) Jokerit, "klap klap klap", Jokerit, "klap klap klap"... (perusnopeudella, ei supernopea)
3) Taistele Jokerit, "klap klap klap klap klap", Taistele Jokerit, "klap klap klap klap klap"...

Tuon vaikeammat eivät onnistu. Myöskään kohdan 1) hidas versio (joooo-keeee-riiiit...) ei onnistu. Ja myöskään kohdan 2) supernopea versio ei tartu vähääkään muihin katsomoihin (kuten eivät hienot laulutkaan). Eikä se kai ole oletuskaan. Noilla 1-3:lla muutkin katsomotkin hitusen antavat taustatukea, joskus (toki harvoin) runsaastikin ja se vasta kuulostaa hienolta!

Perjantain 13.3. ottelussa noista perushuudoista yhtäkään ei tullut kertaakaan. Eikä siis muut katsomot osallistuneet kannatukseen kertaakaan kun ei ollut edes realistista mahdollisuutta.

Luulisi, että noita voisi vähintään kerran pelissä kutakin kohtaa kokeilla? Ilmeisesti ei voi.
 
Viimeksi muokattu:

Xteemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerifaneja on liian vähän niin isoon halliin

Yksi ongelmista on se, että Hartwall Areena on yksinkertaisesti liian iso jokerikannattajille. DDR voisi olla sopivamman kokoinen. Tilanne on päinvastainen kuin esimerkiksi Oulussa, jossa on vain yksi joukkue, melko paljon väestöä ja pieni halli. Se täyttyy kärppäkannattajista ja tunnelma on sen mukainen, vaikkei kukaan tekisi yhtään mitään.

Hartwall Areenalla taas on katsojien joukossa paljon muiden joukkueiden kannattajia ja hallia ihmetteleviä turisteja. Kun tulee Kalpa, tupa täyttyy Stadin savolaisista, Saipalla ja Kärpillä sama juttu jne. Voi vain kuvitella sitä Stadin pohjalaisten heräämistä, jos Sport nousisi liigaan! Ei ole mikään ihme, ettei muissa katsomonosissa paljon kannusteta, kun jokerikannattajat ovat lähes vähemmistönä siellä täällä muiden seassa. Sitten kun Eteläpääty melkein syö massiivisuudellaan kaiken muun hallin kannustuksen, ollaan melko hiljaa. Kannustaminen on ikään kuin ulkoistettu Eteläpäätyyn. Muualla voidaan sitten räplätä vaikka tekstareita ja katsella tuloksKa muista halleista.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Yksi ongelmista on se, että Hartwall Areena on yksinkertaisesti liian iso jokerikannattajille. DDR voisi olla sopivamman kokoinen. Tilanne on päinvastainen kuin esimerkiksi Oulussa, jossa on vain yksi joukkue, melko paljon väestöä ja pieni halli. Se täyttyy kärppäkannattajista ja tunnelma on sen mukainen, vaikkei kukaan tekisi yhtään mitään.
Vaikka menee totaalisesti ohi aiheen: et sitten tiedä tippaakaan siitä mistä paukutat? Raksilan "fanit" ovat korvattu lestadiolaisten firmojen kausareilla. Tunnetta on yhtä paljon kuin Kim Hirsoenmuistakirjoitusasun pelaamisessa.

Kannattamisen vaikeus tulee kaikissa menestyneissä halleissa vastaan viiveellä. Kysykää TPS:n hallista ennen ja jälkeen kultavuosien. Samat teille. Sama Oulussa.

Liika menestys on liigaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös