Fanitoiminta -ja matkat kaudella 2013–2014

  • 199 122
  • 885

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyseessä siis tämä "risteilyottelu", eli pelin jälkeen matka jatkuu laivalle. Ilman risteilyä lähtijöitä olisi varmaan korkeintaan kaksi bussillista, todennäköisesti yksi.

Niin, kaikki eivät valitettavasti lämpene vielä tälle modernille kannattajakulttuurille. Osan mielestä Ässät tap tapilla pärjättävä hautaan asti. Mutta yritetään parhaamme ja katsotaan millaista meininkiä saadaan aikaiseksi.

Heh, taisi olla vielä aiempi reissu, jos meinaat sitä kertaa kun Eloranta veivasi hatun? Viime vuonna risteily järjestettiin ilman ottelua, sitä edellisenä vuotena Ässät haki vierasvoiton 2-4.

Taas teidän risteilymatkanne. Tosiaan muistikuva viimekerrastanne oli se, että tyyliin koko yläkatsomo oli Ässien kannattajille. Mutta hiljaista oli. TPS rankoi heti ottelun alussa ja tämän jälkeen "Ässien" katsomossa oli murto-osa väestä ja edesmennyt F2 vei teitä mennen tullen parillakymmenellä kannattajalla.

Tällä kertaa hieman parempi esitys kummaltakin?
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS-Kannattajien nettisivujen foorumeilta poimittu:

"Lauantaina 29.10. kuvataan kannattajakatsomoa HIFK-ottelussa kahdella kameralla. Materiaali tulee vain seuran omaan käyttöön ja sillä markkinoidaan kannattajakatsomoa. Kuvat voidaan laittaa myös "meidän logon alle" mikäli niin halutaan. Nyt ei siis kyse ole toimittajista yms.

Mikäli naamaansa ei kuviin/videoihin halua, suosittelen taaempia rivejä.

Ilmoitan siksi, ettei kenellekään tule kuvaaminen yllätyksenä."

Nice... Nyt päälle voi laittaa sitä mustaa ja valkoista (eikä pinkkejä farkkuja) jotta kuvat näyttävät hyviltä. Fanilippua, -huivia ja kaikkea mahdollista mukaan!
 
turkuboss

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Iso käsi täältä kaikille seisomakatsomossa ääntä pitäville! Myönnettäköön, että kauden alussa kausikortti kyseiseen karsinaan tuli ostettua pelkästään halvan hinnan ansiosta, ei ollut mielessäkään äänekäs ja aktiivinen kannattaminen (kaljalla piti käydä ja samalla sivusilmällä tutkailla peliä).

Toisin kävi, mahtava ja mukaansavetävä kannustus on saanut allekirjoittaneenkin huutamaan äänensä käheäksi ja suunnitelmissa olisi tehdä se vielä monesti kaudenaikana uudelleen! Missään muualle en suostu enää pelejä katsomaan. Erityis maininta capoille sekä kaunis kiitos seurajohdolle kannattajakulttuurin edistämisestä.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Daenboudian: Parempaa esitykseen kummankin osalta on pakko uskoa.

Toisin kävi, mahtava ja mukaansavetävä kannustus on saanut allekirjoittaneenkin huutamaan äänensä käheäksi ja suunnitelmissa olisi tehdä se vielä monesti kaudenaikana uudelleen! Missään muualle en suostu enää pelejä katsomaan. Erityis maininta capoille sekä kaunis kiitos seurajohdolle kannattajakulttuurin edistämisestä.

Tässä melkein tippa tirahtaa näppäimistölle kun tämän luki. Miettikääpä kun tämän kaltaista heräämistä tapahtuisi valtakunnassamme laajalla rintamalla. Ei tarvitsisi olla itsestäänselvyytenä kotona Urhoilemassa kun hallin meininki tarjoaisi hyvinkin potentiaalisen vaihtoehdon.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistelisin, että tästäkin ollaan jo täällä puhuttu, mutta en kyllä nopealla vilkaisulla löytänyt eli onko tähän kyseiseen seisomokatsomoon mahdollisuuksia päästä ilman kausikorttia? Eli, jos silloin tällöin eksyn hallille niin pääsenkö katsomoon, vaikka minulla ei sinne lippua olisikaan?
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

-TMA- voi tähän varmaankin tarkemmin vastata mutta eipä siellä järkkärit ole lippuja ainakaan seisomakatsomoon tarkastaneet eikä kyllä pitäisikään, mitä enemmän sinne porukkaa tulee sen parempi.
 
-TMA-

Jäsen
-TMA- voi tähän varmaankin tarkemmin vastata mutta eipä siellä järkkärit ole lippuja ainakaan seisomakatsomoon tarkastaneet eikä kyllä pitäisikään, mitä enemmän sinne porukkaa tulee sen parempi.

Virallista kantaa en ole päättävältä taholta vielä saanut, mutta näin epävirallisesti uskoisin, että sopu sijaa antaa.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Iso käsi täältä kaikille seisomakatsomossa ääntä pitäville! Myönnettäköön, että kauden alussa kausikortti kyseiseen karsinaan tuli ostettua pelkästään halvan hinnan ansiosta, ei ollut mielessäkään äänekäs ja aktiivinen kannattaminen (kaljalla piti käydä ja samalla sivusilmällä tutkailla peliä).

Toisin kävi, mahtava ja mukaansavetävä kannustus on saanut allekirjoittaneenkin huutamaan äänensä käheäksi ja suunnitelmissa olisi tehdä se vielä monesti kaudenaikana uudelleen! Missään muualle en suostu enää pelejä katsomaan. Erityis maininta capoille sekä kaunis kiitos seurajohdolle kannattajakulttuurin edistämisestä.

Tämä on todella hienoa kuulla ja lukea ja toivottavasti moni muukin tekisi samoin kuin sinä ja saisimme katsomossa olevan kannustavan massan määrää lisättyä ja sitä kautta myös ääntä lisää halliin.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minä fiilistelijä-ihmisenä monta vuotta ehdin kaivata Areenan niitä huippufiiliksen aikoja (pl. nyt tuo 2010 mestaruus). Nyt tuo kannatuspääty (korostuen tietenkin enemmän seisomakatsomossa) saa minulta pojot kyllä! Toki iho väreilee kananlihalla sitten kun on se väh. 9000 katsojaa ja koko halli melskaa, mutta tuo poppoo B4:ssa ja B3:ssa tekee loistotyötä. Joukkuekin kehuu, mikä tietenkin on hyvä palaute.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Silmä lepää näissä kommenteissa ja allekirjoitan kyllä täysin nämä hyvät palautteet ja positiiviset mielipiteet. Teette siellä seisomakatsomossa mahtavaa työtä. Ensi kaudeksi yksi katsomonosa lisää?

Ei nyt kuitenkaan mukavoiduta, vaan painetaan duunia kahta kauheammin jotta toiminta pysyy virkeänä ja positiivisena!

Miksiköhän kirjoitan me-muodossa kun itse olen edelleen se vässykkä virkamieskannustaja.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota, Taikuri Keskinen #9
HPK-TPS 27.9.2012

Jaahas, taas on aika painella kohti tuttiritari-areenaa kuuntelemaan sikakatsomon mielikuvituksellisia kannanottoja pelin tiimellyksessä (sika, ämmä ja seula). Toivottavasti saan nähdä laadukkaan jääkiekko-ottelun ja seuraavassa odotukset illan peliin:

-Puolustus kuntoon, pitää päättää pelataanko miestä vai aluetta
-Maalintekoa muilta kuin ykköseltä
-Jaetaan sitä rakkautta siellä maalin edessä
-Birnerin onnistuminen heti alkuun
-YV (need i say more)
-ja tietenkin Tepsin kannattajien kannustus laulua. Hyvä meininki!!
-lopuksi kiitos tepsi!

Nykikää hihasta jos näätte pitkätukkaisen Keskisen.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lauantaina 13.10 Lukko-TPS peli alkaakin jo 16:00, ei 17:00. Alunperin matkalle oltiin lähdössä 15:00 (niin ainakin SaiPa-ottelussa saadussa lehtisessä luki). Nettiin on nyt päivitetty aika 14:00. Ajattelin vain ilmoittaa ettei kukaan saavu paikalle tunti liian myöhässä.
 
Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
En oikein tiennyt, että mihin tästä kirjoittaisin, mutta mielestäni tässä tilanteessa kuitenkin kaikille hyvää luettavaa:

Kannattajien kiirastuli (Linkki vie Rauman Lukon kannattajien sivuilla olevaan kirjoitukseen)

Kaikessa juustoisuudessaankin mielestäni ihan hyvää luettavaa. Aika pitkälti tuo teksti sopii myös meidän nykyiseen tilanteeseen.

Ketutus on kova ja se henkilöityy vahvasti yhteen henkilöön. Ei anneta silti joukkueen siitä kärsiä.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään oli taas loistavaa kannustusta "mutkalta". Itse majailen B3:ssa siinä käytäväpaikalla ihan B4:n vieressä lipullani ja kannustus (johon itsekin otan osaa vähän väliä) on huikeaa. Ei niistä "B3 huutaa sitä ja B4 huutaa tätä!" taida tulla mitään, koska B3:een on selvästikin majautunut paljon niitä, jotka ostivat kausikortin vain halvan hinnan takia.

Ja tässä ihan nätti kuva! Uusi tietokoneeni taustakuva :).
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Iso keskari muuten sille järkkärille joka rupesi jossain vaiheessa tivaamaan kausaria/lippua katsomon sisäänkäynnillä että pääsee kannattajakatsomoon. Ei kai tämän näin pitänyt mennä? Kyllä sinne pitäisi päästä ihan joka jannu, riippumatta siitä mikä lippu on, varsinkin kun kuuluu halvimpaan kategoriaan.
 
NalleMaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Iso keskari muuten sille järkkärille joka rupesi jossain vaiheessa tivaamaan kausaria/lippua katsomon sisäänkäynnillä että pääsee kannattajakatsomoon. Ei kai tämän näin pitänyt mennä? Kyllä sinne pitäisi päästä ihan joka jannu, riippumatta siitä mikä lippu on, varsinkin kun kuuluu halvimpaan kategoriaan.

Ehdottomasti olisi pitänyt päästä, kun tilaakin oli runsaasti.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Iso keskari muuten sille järkkärille joka rupesi jossain vaiheessa tivaamaan kausaria/lippua katsomon sisäänkäynnillä että pääsee kannattajakatsomoon. Ei kai tämän näin pitänyt mennä? Kyllä sinne pitäisi päästä ihan joka jannu, riippumatta siitä mikä lippu on, varsinkin kun kuuluu halvimpaan kategoriaan.

Kannattajakatsomoon pitäisi päästä aina kun mahtuu, ja tänään sinne mahtui ihan hyvin. Jos se on aivan tapissaan ja kaikki omaavat kausikortit niin sitten ei mutta tänäänkin siellä sitä tilaa oli. Siinä aika edessä seisomakatsomoa oli sellainen tusina 10-vuotiaita keillä hyvin epätodennäköisesti oli kausikortti kellään, muttei järkkäri heille mitään sanonut. Vaatteiden perusteella jotkut olivat selvästikin tullut hallille jakamaan niitä peliohjelmia ym. krääsää eli ei lippua ollenkaan.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Iso keskari muuten sille järkkärille joka rupesi jossain vaiheessa tivaamaan kausaria/lippua katsomon sisäänkäynnillä että pääsee kannattajakatsomoon. Ei kai tämän näin pitänyt mennä? Kyllä sinne pitäisi päästä ihan joka jannu, riippumatta siitä mikä lippu on, varsinkin kun kuuluu halvimpaan kategoriaan.

Todennäköisesti tämä johtui siitä, että hifkiläiset olivat jo kaupungilla käyneet muutaman TPS-kannattajan kimppuun ja tiedossa oli myös, että heillä oli tarkoitus tulla samalla asialla seisomakatsomoon. Eiköhän seuraavassa pelissä homma toimi niin kuin aiemmissakin peleissä.
 
Joo kyllähän siellä varmasti myllyhaluja muutamilla kingeillä oli, mutta ei tuollainen seulonta siihen auta. Kyllä sinne kannattajakatsomoon pääsee aivan varmasti jos haluaa, vaikka ostamalla lipun sinne jne. Tuskinpa tällaiset kaverit katsomoon yrittäisivät, kyllä siinä tietää miten käy. Toisaalta, kesällä VPS-TPS pelissä nähtiin tällainenkin tapaus nähtiin että kai noita kamikaze-jannuja muualtakin löytyy.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Joo kyllähän siellä varmasti myllyhaluja muutamilla kingeillä oli, mutta ei tuollainen seulonta siihen auta.

Kuulemani mukaan kyseessä ei ollut yhden käden sormilla laskettava määrä vaan lähempänä bussilastillista ja järkkärit halusivat varmistaa ettei siitä porukasta kukaan pääse katsomoon provoamaan.
 
DANSKU

Jäsen
Iso peukku fanikatsomon toiminnasta! Hieman jopa yllätyin että kotijoukkueen fanikatsomo oli äänekkäämpi kuin vieraspäädyssä jossa taisi olla vielä enemmän porukkaa. Näin omasta mielestäni ylhäältä katsottuna!
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Oli taas tänään hienoa olla osa tätä touhua. Sama meno vaan jatkossa, eikä muuta kuin lisää vaan sakkia mukaan!
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli ostettua tänään tuo kannattajamatka tuonne Raumalle, mutta mitä tuo "alle 18-vuotiailta kirjallinen lupa vanhemmilta? Siis pitääkö minun oikeasti kehitellä joku lappu, jossa lukee jotain "Annamme hänelle luvan tulla peliin" ja molempien vanhempien allekirjoitukset alla vai mitä? Eikö vain toisen kelpaa, ja miten lappu kehitellään? -TMA- vähän tietoa?

EDIT: Ja paljonko sitä porukkaa on tällä näkymin luvassa?
 
Toisen riittää ja tosiaan vapaamuotoinen suostumus on OK. Ei tarvitse runosuonen antaa sykkiä sen enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös