Verchota
Phil tuli tosiaan kesken kauden vahvistaamaan silloista heikkoa Jokeri-jengiä. Mies ei ollut käynyt jäällä yli puoleen vuoteen ennen soppari, joten alku ei ollut kovin lupaava ja ihmetyttää, miksi tällainen piti edes palkta. Ei silti, vauhtiin päästyään pelasi ihan kelpo kauden ja osoitti kyllä että Pohojois-Amerikan puolella tuo 110-lasissa todella tarkoittaa sitä. Jätti ihan positiivisen kuvan lopulta tsemppaushengellään, ukukoppikäyttäytymisellään ja osasi tehdä myös maaleja. Silti, halvempiakin/parempia maalintekijöitä olisi löytynyt jos olisi haettu. Jokerit olivat vain siinä vaiheessa niin sekaisin toiminnaltaan, että eräs scoutti sai Verchotan myytyä johdolle.
Hupaisana yksityiskohtana mainittakoon, että osa pelaajista ei hänelle koko kauden aikana sanonut muuta kuin "Hello" kun kielitaito ei riittänyt yhtään mihinkään muuhun. Tulkki jouduttiinkin sitten palkaamaan kokopäiväiseksi.