Evakon kautta takaisin huipulle? Keskustelua HPK:n runkosarjan otteista

  • 123 788
  • 437

Em & Em

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Mäkiaho
Ihmettelen suuresti mistä tämä Vasicek huhu on lähtenyt liikkeelle...? Asiasta kyselin sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna sain vastauksen jonka mukaan tuntemani henkilö ei ollut aikaisemmin kuullut asiasta. Ymmärrettävästi en voi kertoa keneltä asiasta kysyin, mutta ainakin aikaisemmin info on pitänyt 100% paikkaansa. Eipä sillä, kyllähän Vasicekin kaltainen pelaaja tänne mahtuisi... :)
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämän hetken Kerhossa on paljon hyvää. Joukkue on selvästikin fyysinen, noudattaa kurinalaisesti sovittua pelitapaa. Kaikki tapahtuu voitettujen kaksinkampailuiden kautta. Tyypillistä Rautakorpi-kiekkoa siis.

Silmiin pistää kuitenkin luovuuden puute. Tilanteita vyörytetään, mutta valmista ei saada aikaiseksi. Juokkue on kaiken kaikkiaan valmis, mutta silti se luovuuden puute pistää silmään. Kun Laakkonen on pois peli on heti helvetisti yksinkertaisempaa.

Kerhon ringistä Viitaluoma on omasta mielestäni epäonnistunut melko täydellisesti. Ykkössenua haettiin, saatiin jotain ihan muuta. Olisikohan tullut aika pistää kaveri lihoiksi ja hommata laatua tilalle.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket

Joo, samaa mieltä olen kanssasi kyllä.

Luovuuden puute tuli tosiaan aika voimakkaasti esille tämän päiväisessäkin pelissä. Hallittiin näennäisesti, mutta ei oikeastaan varsinaisia maalintekopaikkoja saatu luotua ainuttakaan. Suoraviivaisuuttakin olisi voinut olla enemmän ja laukauksia, nyt liikaa pyrittiin vaan luomaan tilanteita ja vietiin peliä kulmiin jne.

Tosiaan nyt kaivattaisiin varmasti joku Vasicekin tasoinen ykkössentteri joka toisi sitä juonikkuutta tuohon hyökkäykseen. Viitaluoma on tosiaan ollut pettymys, joten jos parempaa lihaa olisi mahdollista saada tilalle, niin miksipäs ei?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosiaan nyt kaivattaisiin varmasti joku Vasicekin tasoinen ykkössentteri joka toisi sitä juonikkuutta tuohon hyökkäykseen. Viitaluoma on tosiaan ollut pettymys, joten jos parempaa lihaa olisi mahdollista saada tilalle, niin miksipäs ei?

Makkonen ja Kemppainen ovat molemmat onnistuneet. Mitään Vasicekin tasoisia ei tarvita, pitää vain olla parempi kuin Viitaluoma.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viitaluoma on kaikissa tällä kaudella näkemissäni peleissä (joita toki ei ole järin monta) ollut täysin näkymätön. Jaa, saihan se jossain telkkaripelissä suoraan aloituksesta vissiin yhden syöttöpisteen. Ei missään nimessä riitä, ja väitänkin, että vaikka Ville parantaisi kuinka paljon keväämmällä on jatko HPK:ssakin sopimuksesta huolimatta uhattuna. Viitaluoman markkina-arvo on laskenut takaisin HIFK-loppuaikojen tasolle, mikä on sääli.

Okei, ongelmia on puolustuksessa. Tehopisteitä katsomalla täysin siedettävästi suoriutuneet ykköspakit alisuorittavat: Laamanen on omissa edelleen lapanen. Mäenpään pelistä taas esimerkiksi näkyi pari kertaa päivän KalPa-pelissä hyvin selvästi se, miksi häntä haukutaan ylimieliseksi. Useamman kerran tämä passasi "liian eteen", ja näistä ohisyötöistä ainakin omasta mielestäni hyvin aisti, että Mäenpää turhautuneena omiensa liikkeeseen passasi tavallaan tahallaan liian eteen, koska olisi toivonut ja odottanut, että vastaanottaja on jo menossa sinne minne syöttö meni. Vaan ei mennyt. Raja yliyrittämisen ja ylimielisyyden välillä voi joskus olla veteen piirretty viiva.

Tämän kauden HPK:sta ja SM-liigasta yleisemminkin kertoo jotain tämä Rautakorven tokaisu:

"Meillä oli siinä yksi ylärima [Jukka-Pekka Laamanen] ja monta ohjausta, jotka menivät vain kymmenisen senttiä ohi maalin. Mutta tällaista tämä on."

Joukkueen ilmeeseen voi ilman muuta olla jossain määrin tyytyväinen. Paikkoja todellakin luodaan, mutta huonommista ja varsinkin paremmistakin paikoista kiskotaan veskaria päin. Vedoista puuttuu idea, suunta ja ärhäkkyys - ei kertakaikkiaan osata laukoa kunnolla jotain Kariyaa tietysti lukuunottamatta. Olisiko yksi laadukas ja kokenut maalintekijätyypin pelaaja sittenkin se tarvittava palanen - kaikista muista puutteista huolimatta? Tämähän on varmaankin se kallein pelaajatyyppi, mutta kuten todettua, tarpeeksi hyville vetopaikoille on päästy melkein joka ottelussa. Esimerkkipelissä Kalevan Palikoitakin vastaan Loikaksen tai Virran puolittaisista läpiajoista tekemillä maaleilla olisi ollut valtava merkitys siihen asti numeroiltaankin tasaisen ottelun ratkaisun kannalta.

...Minusta on sivumennen muutenkin kummallista, ettei suomalainen juniorituotanto ole ruutannut ulos ennen saatika jälkeen Jere Lehtisen käytännössä ainuttakaan sellaista pelaajatyyppiä, joka osaisi luistelemisen ja puolustamisen lisäksi MYÖS laukoa hyvin. Kerhossa junnuja tuskin ainakaan on pakotettu vetelemään kesällä pleksiltä vaneri-Hasekkia päin? Mielelläni tulisin tässä korjatuksi.
 
Kerho64

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei voi kun ihmetellä taas tätä touhua. Tyytyväisiä ollaan pariin voittoon ja taas voidaan perseillä. Ja valmentajakin on tyytyväinen tuommoiseen KalPa-pelin suoritukseen ja näennäisiin maalipaikkoihin. Aneeminen esitys koko joukkueelta. No okei, Mikko pelas maalissa ihan hyvin.

Omalta alueelta pois pääseminen on tuskaa. Ja jos olisikin hyvä mahdollisuus avata hyökkäystä, niin eihän siitä mitään tule kun pelataan omalla alueella poikittain ja oikein odotetaan vastustajan karvaajia sekä annetaa karmivia harhasyöttöjä. Viivytellessä vastustaja taas ehtii rakentaa keskialueelle sellaisen sumpun, että joudutaan heittämään kiekkoa päätyyn ja yritetään päästä perään. Sitten jos säkällä saadaan kiekko haltuun niin pyöritään kulmissa tai vedellään toivotaan-toivotaan vetoja maalille. Tokihan nuo lottovedot joskus menevät, mutta vaikeaa sekin on kun kukaan ei ole maalilla lyömässä niitä kiekkoja sisään. Saatikka että menisivät edes maalille asti kun vedellään päin ensimmäistä vastustajaa. Voisko joskus kokeilla suoria hyökkäyksiä maalia kohti? Edes yrittää?

Ylivoimakin on aivan rukkanen. Kiekkoa ei saada hyökkäysalueelle ja jos saadaan on homma samaa tehotonta pyörimistä kulmissa/laidoissa. Parasta asetta (Lamppu) ei osata käytää, poislukien se yksi Blues-suonenveto.

Tuon "Kovalla tunteella"-teeman voi kuopata, kun kerran joukkue ei sitä toteuta. Kyllä ainakin itseä maksavana katsojana kyrsii, kun pelataan virkamieskiekkoa ja ollaan vaan töissä. Ei tuommoiseen esitykseen voi olla tyytyväinen, ei, vaikka joku joukkueessa hyviä elementtejä näkeekin.
 
Lsh

Tuotahan muistaakseni Jalonen kritisoi joskus ensimmäisinä Kerhon vuosinaan, mutisten "valmennuksen vanhojen pierujenkin" ampuvan kovempaa ja laadukkaammin kuin tuoreiden liigapelureiden.

Kyllä siinä oikeasti joku periaatteellinen vika on, että Suomessa tyytyväisinä nuohotaan kuluttamassa kaukaloiden nurkista laitamainoksia puhki suoraviivaisen laukomisen ja ratkaisunhaun sijaan. Ehkä vika on junnumateriaalissa, ehkä valmennuksessa joka ei käännä kelkkaa suoraviivaisempaan ja rohkeampaan tilanteenratkaisuun. Valkut tottakai puristavat parhaan mahdollisen tuloksen ulos saatavilla olevasta pelaajamateriaalista, joten nykyinen pelityyli on lyhytjänteisesti ymmärrettävissä tämän pohjalta.

Joka tapauksessa nykypäivän suomalainen liigakiekko näyttää välillä jopa hieman surkuhupaiselta nurkissa nuohoamiselta ja virheiden sairaalloiselta kaihtamiselta. Jotain tarttis tehrä.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä siinä oikeasti joku periaatteellinen vika on, että Suomessa tyytyväisinä nuohotaan kuluttamassa kaukaloiden nurkista laitamainoksia puhki suoraviivaisen laukomisen ja ratkaisunhaun sijaan. Ehkä vika on junnumateriaalissa, ehkä valmennuksessa joka ei käännä kelkkaa suoraviivaisempaan ja rohkeampaan tilanteenratkaisuun.

Kyllähän sen jokainen edes harrastehöntsää pelannut tietää, kuinka paljon mukavampaa on rauhassa koijailla siellä kulmassa. Itseäni ainakin alkaa ahdistaa ihan suunnattomasti mennä maalin eteen odottelemaan syöttöä, kun joka puolella on aikeita estämässä olevia vastustajia, eikä itsellä ole metriä tilaa joka suuntaan.

Siis tämä ei edes vitsillä, niin se vaan ihmismieli toimii. Tuntuu että itsestä on enemmän hyötyä vapaammassa paikassa.

Nykyajan kasvatuksessa on vitsat ym. kuritukset kielletty ja Nuori Suomi on hieno juttu. Valitettava tosiasia on se, että nuorena pitäisi valita onko kiekko kiva harrastus vai halutaanko siitä tosissaan ammatti. Ja ammattilaiseksi pyrkivillä pitäisi olla sellainen valmentaja, jota terveellä tavalla pelkää.

Menee aika kauas jo HPK:sta tämä keskustelu, mutta on ehkä ihan aiheellista.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ei voi kun ihmetellä taas tätä touhua. Tyytyväisiä ollaan pariin voittoon ja taas voidaan perseillä. Ja valmentajakin on tyytyväinen tuommoiseen KalPa-pelin suoritukseen ja näennäisiin maalipaikkoihin. Aneeminen esitys koko joukkueelta. No okei, Mikko pelas maalissa ihan hyvin.

Omalta alueelta pois pääseminen on tuskaa. Ja jos olisikin hyvä mahdollisuus avata hyökkäystä, niin eihän siitä mitään tule kun pelataan omalla alueella poikittain ja oikein odotetaan vastustajan karvaajia sekä annetaa karmivia harhasyöttöjä. Viivytellessä vastustaja taas ehtii rakentaa keskialueelle sellaisen sumpun, että joudutaan heittämään kiekkoa päätyyn ja yritetään päästä perään. Sitten jos säkällä saadaan kiekko haltuun niin pyöritään kulmissa tai vedellään toivotaan-toivotaan vetoja maalille. Tokihan nuo lottovedot joskus menevät, mutta vaikeaa sekin on kun kukaan ei ole maalilla lyömässä niitä kiekkoja sisään. Saatikka että menisivät edes maalille asti kun vedellään päin ensimmäistä vastustajaa. Voisko joskus kokeilla suoria hyökkäyksiä maalia kohti? Edes yrittää?

Ylivoimakin on aivan rukkanen. Kiekkoa ei saada hyökkäysalueelle ja jos saadaan on homma samaa tehotonta pyörimistä kulmissa/laidoissa. Parasta asetta (Lamppu) ei osata käytää, poislukien se yksi Blues-suonenveto.

Tuon "Kovalla tunteella"-teeman voi kuopata, kun kerran joukkue ei sitä toteuta. Kyllä ainakin itseä maksavana katsojana kyrsii, kun pelataan virkamieskiekkoa ja ollaan vaan töissä. Ei tuommoiseen esitykseen voi olla tyytyväinen, ei, vaikka joku joukkueessa hyviä elementtejä näkeekin.

Tästäkin olen kyllä sitten myös samaa mieltä, vaikka joukkueessa on kyllä hyviäkin elementtejä, ainakin silloin kun joukkueella on taas ns. hyvä päivä.

Tuossahan ne HPK:n suurimmat ongelmat onkin hyvin tiivistettynä. Maalinteko-ongelmasta olen jo sanani myös tainnut sanoa ja samaa mieltä olen myös tuon yv:n heikkoudesta.

Meillä piti tällä kaudella tosiaan toimia tuo yv kun on Tuuskia, Lamppua ja Mäenpäätä, mutta ei. Ongelma on siinä, ettei lauota tarpeeksi tai tosiaan kiekkoa ei saada hyökkäysalueelle edes. Niin hyökkäyksissä kuin ylivoimissakin pitäisi vain suoraviivaistaa paljon tuota pelaamista. Ei hierottaisi niitä maalipaikkoja niin kauaa ja pyrittäisi tekemään mahdollisimman kaunista tai varman päälle tilanteita vaan kiekkoa pakeille ja kuteja. Eikä välttämättä tarvitse olla se pakkikaan joka laukoo, mutta ensi sijaisen tärkeätä olisi vetojen lisääminen!

Ja yksi suurimmista ongelmista on myös tosiaan tuo asenne. On kaksi eri asiaa hävitä, mutta pelata täysillä jolloin voidaan sanoa ettei parempaan vaan pystytty tai hävitä ilman että edes yritetään. Nyt HPK on tällä kaudella monta peliä valitettavasti hävinnyt juuri tuon takia ettei edes yritetä. Pelaaminen on hyvin vuoristoratamaista ja kun on se heikko päivä, mitä on kovin usein niin peli on todella virkamieskiekkomaista, halutonta pelailua.

On todellakin kovin itseironiamaista hokea jotain Kovalla tunteella- teemaa, kun joukkue itsekään ei sitä toteuta. Hallin dj:lle voisi antaa sellaisen vinkin, ettei sitä Kovaa tulee HPK:ta välttämättä tarvitse soittaa joka pelissä jos sille ei ole aihetta. Silloin kun joukkue pelaa kuin lammaslauma, niin tuon kappaleen soiminen lähinnä vain säälittää.
 
Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän sen jokainen edes harrastehöntsää pelannut tietää, kuinka paljon mukavampaa on rauhassa koijailla siellä kulmassa. Itseäni ainakin alkaa ahdistaa ihan suunnattomasti mennä maalin eteen odottelemaan syöttöä, kun joka puolella on aikeita estämässä olevia vastustajia, eikä itsellä ole metriä tilaa joka suuntaan.

En lähde kyseenalaistamaan suomalaisten pelaajien kurnalaisuutta, sillä finskikiekkoilijan prototyyppihän vaikka syö sen kiekon, jos valmentaja niin haluaa. Valmentajat taasen pyörittävät omaa rulettiaan niin, että pisteitä napsahtelee joukkueen tilille parhaaseen mahdolliseen tahtiin. Jos pelaajilla ei ole kykyä ratkoa tilanteita suoraviivaisesti keskeltä, mennään nurkkaan pyörimään ympyrää. Pelataan vahvuuksilla, ja minimoidaan skenaariot joissa joudutaan pelaamaan tilanteita joukkueen vahvuusalueiden ulkopuolella. Nurkkakiekko on suhteellisen riskitöntä, eikä vaadi ylimaallista taitoa. Karrikoituna mylly pyörii, jos vain pojat jaksavat nuohota, polkea ja raastaa. Ehkä sieltä puolimunkilla jonkun maalinkin voi värkätä, jos taivaankappaleet ovat oikeassa järjestyksessä ja työnteon määrä on kohdallaan.

Enemmän peräisin muutoksia suomalaisen kiekkokulttuurin perustuksiin, johon tarvittaisiin aimo annos Pohjois-Amerikkalaista "I can, and I f*cking will" -asennetta. Ei niinkään slaavilaista taiteellista vapautta, vaan röyhkeyttä, rohkeutta ja ennenkaikkea tahtoa ratkoa kaukalon ongelmia suoraviivaisesti. Uskoisin, että muutokset ja viilaukset pehmosihvoslaisiin pelikirjoihin seuraisivat pikapikaa perässä, jos käytössä olevan pelaajamateriaalin taitopaketti ja mentaalipuoli poikkeaisi nykyisestä nurkissa koluavan muulipelaajan prototyypistä.

...On todellakin aika kaukana ketjun alkuperäisestä aiheesta...
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tämä on jälleen tämä suomalainen urbaani legenda, minkä mukaan voittamisen kulttuuri lähtee siitä, kun vain oikein kovasti haluaa. Tosiasiassahan homma hoituu, kun tekee oikeat asiat oikeaan aikaan. Tai ainakin välttää tekemästä vääriä asioita väärään aikaan. Eli ei esimerkiksi syötellä ahdistettuna oman maalin eteen, kuten eilen. Silloin, kun on purkukiekon paikka, puretaan. Niin yksinkertaista se yksinkertaisimmillaan on. Joskus tulee riskinoton aika, mutta se on taas ihan toinen asia, kuin olla tyhmänrohkea pelin toisessa erässä tasaisessa tilanteessa.
 
Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä on jälleen tämä suomalainen urbaani legenda, minkä mukaan voittamisen kulttuuri lähtee siitä, kun vain oikein kovasti haluaa.

Puurot ja vellit sekaisin. Tuolla mentaalipuolella tarkoitin pääasiassa ongelmien ja tilanteiden ratkaisumalleja, ja niihin johtavia - ja niitä seuraavia - tapahtumaketjuja. Huipputasolla itse tahdolla ei varmasti ole helvetin perseen väliä, sillä jokainen pelaaja varmasti tahtoo voittaa yhtä paljon.

Kuitenkin, mainitsemasi oikeiden asioiden tekeminen oikeaan aikaan vaatii aina pelaajan päätöksen tehdä jotakin. Pyörittää tuota miten päin tahansa, on ongelmien ratkaisijana kaukalossa aina pelaaja itse. Käytössä ovat pelaajan yksilötaidot ja ennalta harjoitellut ratkaisumallit. Nykykiekossa näkisin ongelmaksi sen, että pelaajien suomalaisesta jurniorimyllystä saamalla yksilötaitopaketilla mahdollisten ratkaisumallien määrä varsinkin hyökkäysalueella on niin pirun suppea, että valtaosa ajasta mennään suosiolla nurkkaan. Joskus pakotettuna, joskus jopa vapaaehtoisesti. Siellä sitten koko vitjan voimin pyyhitään laidasta tahroja paidanselkämyksiin.
 
J.Petke

Jäsen
Ei mikään ihme, että suomalaiset eivät osaa laukoa kun junnuissa saa alkaa kunnolla lämäämään vasta suurinpiirtein b-junnuissa.

Sihvonen haastatteli Ismo Lehkosta ohjelmassaan ja siinä Ismo laukoi oikeita totuuksia suomalaisesta junnutyöstä mm.huonosta luistelutaidosta kun junnuna pelataan poikittaisella kentällä eikä täten jouduta edes pelissä paljoa luistelemaan. Juniorityö on todella tärkeää mutta nykypäivänä rupeaa tilanne olemaan ikävä kyllä se, että jääkiekko hinnoittelee itsensä ulos lapsien harrastuksissa ja rikkaiden kakaroista harvoin tulee kaikista tähtiä. Joukkueiden parhaimpien pitäisi päästä pelaamaan enemmän ja saada enemmän vastuuta mutta eipä niitä huompiakaan ihan pelkkinä maksumiehinä voi penkin päässä pitää. Jokaiseen ikäryhmään kaksi joukkuetta; paremmilla ja huonommille. Riittääkö vaan pelaajia?

Eli siis kerhonkin pitää jotain tehdä junnutyölleen jos meinaa saada joukkueen minne omista kasvateista saadaan edustusjoukkueen runko. Tuollainen ei vaan kovin nopeasti tapahdu. Jotain tarttis kai kuitenki tehrä.
 
Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
... Jokaiseen ikäryhmään kaksi joukkuetta; paremmilla ja huonommille. Riittääkö vaan pelaajia?
Eli siis kerhonkin pitää jotain tehdä junnutyölleen jos meinaa saada joukkueen minne omista kasvateista saadaan edustusjoukkueen runko...

Ei taida olla pilttejä, jotka pelaa lätkää teidän perheessä vai?
Tätähän on HPK:n junioreissa jo tehty, mutta ne vanhemmat, jotka sen pelaamisen kustantaa...
Voi sitä huutamisen määrää ja itkupotkuraivareita isoilla ihmisillä kun se perheen johtotähti ja äidinpikkupullamössökullanmuru onkin laitettu sinne huonoimpien sekaan. Sitä meteliä ei oikeasti kukaan täysijärkinen junnuvalmentaja kauaa jaksa kuunnella vaan kiltisti sinettiseuran arvojen mukaan mennään taas "kaikki pelaa vaikka ei osaakaan yhtään mitään" -periaatteella.
Sitten se toinen vaihtoehto onkin, kun isukki pelaa/pelasi HPK:n joukkueessa liigaa niin se on suora vapaalippu ykkösjoukkueeseen osasi sitten pelata tai ei. Ja taas nousee meteli muitten muksujen vanhemmilla.
Tätä nyt tässä parikymmentä vuotta sivusta seuranneena katsellut. Vuodet vierii ja tilanne on aina ihan sama.

Eikä se oikeasti kehitä ketään, että pelaa huonompien kanssa ja sitä kautta mielenkiinto koko lajia kohtaan katoaa ja joukkueitten koot pienenevät ja sitten nousee maksut ja taas joukkueet pienenävät entisestään. Pikkuisissa on vaan pakko kaikkien pelata kaikkien kanssa ja sitten C-junnuista lähtien ruveta vasta erottelemaan jyvät akanoista ja myös tarpeen tullen pudottaa/nostaa niitä pelaajia kykyjen mukaan pelaaviin joukkueisiin. Nythän noissa C- ja B-junnuissa tuntuu olevan periaatteena, että kun kauden aloitit kakkos-joukkueessa niin sielähän pelaat kauden tappiin asti, mietitään sitten kesällä uudestaan, jos jaksaa vielä kiinnostaa.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ei mikään ihme, että suomalaiset eivät osaa laukoa kun junnuissa saa alkaa kunnolla lämäämään vasta suurinpiirtein b-junnuissa.
Jatketaan vielä vähän OT:lla: mielenkiintoinen paradoksi, että maa, joka tuottaa pelaajia, jotka eivät osaa laukoa, tuottaa myös maailman parhaat maalivahdit. Luulisi, että noita lääppäisyjä ikänsä koppailleet vahdit olisivat hätää kärsimässä kun vastaan tulee pelaaja, joka osaa laukoa.
 
d2uce

Jäsen
Eiköhän tuon funktio ole antaa sopimuspelaajalle mahdollisuus ylhäällä. Mielestäni ihan tervetullut juttu, Muhonen ei kuitenkaan huonosti pelannut syksyllä.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Eipä mitenkään erityiseltä kaverilta vaikuta, vaan aivan tavalliselta Mestis jyrältä. Mikäköhän tämän testin funktio oikein on? Laituriosastolla kuitenkin riittää leveyttä mainiosti ilman näitä tuomasmuhosiakin.

Haiskahtaa vahvasti siltä, että Laakkosen polvi on sitten ihan oikeasti klesana...

Ei ole polvi klesana. Nivusten kanssa jotain ongelmia ollut. Tiedä sit sen enempää. Kyllähän se on kiva nähdä mihin Muhonen pystyy liigajäillä. Nopea ja taitava ja kaikenlisäksi vielä rightin puoleinen. Vaihdossa lähti sitten Kerälä loppukaudeksi Mikkeliin.
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Jukureissa Muhonen pelasi muutaman pelin nukahdusta lukuunottamatta todella hyvin. Ratkaisi joukkueelle voitot jos muut ei siihen kyenneet. Välillä tuntu et ei painanu ihan täysillä tilanteissa, mutta eiköhän liigassa vauhti muutu. Omaa hyvän peliälyn, mutta en tiedä miten pärjää liigassa. Meille kyllä kelpaa, jos ei HPK:ssa saa peliaikaa. Onkohan tossa nyt muutaman pelin näytöstä kyse? Monta oikeeta laituria teillä on, et onko Tuomaksella edes mahdollisuuksia saada peliaikaa?
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Monta oikeeta laituria teillä on, et onko Tuomaksella edes mahdollisuuksia saada peliaikaa?

Rightin laitureista jotakuinkin ainoastaan Kariya on takuuvarma suorittaja. Karevaara, Andersson ja Karlsson ovat vielä raakileita (kuten toki Muhonenkin) ja kukaan heistä ei ole löynyt läpi tällä kaudella. Vihkosta on allekirjoittaneen mielestä korkeintaan pörräämään nelosketjuun, joten siinä mielessä Muhosella on ihan hyvät mahdollisuudet päästä pelaamaan ja onnistuessaan jopa vallata pelipaikka.

Tietenkin voidaanhan niitä leftinkin äijiä peluuttaa oikealla, mutta tilausta olisi suoraviivaiselle rightin ratkaisijalle (kuten varmaan joka joukkueella). Eri asia onko Muhosesta siihen ainakaan vielä, mutta jännä nähdä, miten hän käyttää mahdollisuutensa.
 
HMenthal

Vai että on Muhonen tulossa Kerhoon, ainakin siis testijakson ajaksi. Tämähän tietää sitä, että jotain muutoksia siellä laituriosastolla tulee tapahtumaan seuraavissa peleissä, näin olettaisin. Esim. Karlsson tiputetaan pois rosterista, jotta saadan Muhoselle tilaa.

Muhosella oli pari haastoa ja yksi paikka vikassa erässä, mutta muuten miestä ei erottanut kentältä mitenkään, valkoisesta kypärästä huolimatta.

Jos Kerho tarvitsisi äkillisesti apuja liigaan, niin ensimmäisten joukossa tuskin killuu Muhosen nimi. TuTossa pelasi mielestäni aivan eri tasolla, mutta nyt matka liigaan tuntuu todella pitkältä.

Näin kirjoittelin siis tuossa reilu viikko sitten, ke 7.1. D Team-Jukurit pelin jälkeen. Tuossa pelissä Muhonen ei meikäläistä vakuuttanut mitenkään ja olin aika pettynyt miehen otteisiin. Erilaisia otteita odotin, kun kerran oli Jukurien paras pistemies ja muutamissa aiempien pelien raporteissa oli saanut hyvää palautetta.

No näinhän siinä sitten kävi. Kaveri saa sen näyttöpaikan. Suodaan se hänelle. Pettynyt olin lähinnä hänen huonoon liikkeeseen ja sellaiseen yleiseen pehmeyteen. En tiedä sitten, että vaikuttiko tuo joukkue kuinka paljon asiaan, kun Jukurien peliesitys ei tuolloin häikäissyt kokonaisuutenakaan. Vaikutti aivan RD:lta joitakin vuosia sitten.

Muhonen saa toki yllättää ja todistaa yhden pelin perusteella tekemäni havainnot vääriksi. En kuitenkaan odota mitään maalipyssyä edellä lueteltujen nimien ohi.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Ja yksi suurimmista ongelmista on myös tosiaan tuo asenne. On kaksi eri asiaa hävitä, mutta pelata täysillä jolloin voidaan sanoa ettei parempaan vaan pystytty tai hävitä ilman että edes yritetään. Nyt HPK on tällä kaudella monta peliä valitettavasti hävinnyt juuri tuon takia ettei edes yritetä. Pelaaminen on hyvin vuoristoratamaista ja kun on se heikko päivä, mitä on kovin usein niin peli on todella virkamieskiekkomaista, halutonta pelailua.
Näkisin aika vahvasti että tämä on se suurin ongelma. Hyökkäyspelaamisen ongelmista valtaosa poistuu jo pelkästään sen myötä, että pelitempo ja fyysinen pelaaminen on kohdallaan. Noita tämän kauden lukuisia tuherruspelejä katsoessa harmittaa eniten se, että kun tietää miten Kerhon joukkue parhaimmillaan pelaa ja sitten joudut todistamaan munatonta puuhastelupeliä, niin kyllä se syö miestä.

Ongelman ratkaisuksi tarjoan klassista palautemenetelmää: Rautakorpi vetää litsarin jokaiselle pelaajalle joka erätauolla, jos asenne ei ole kunnossa.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Vasicek ei toistaiseksi ainakaan ole tulossa HPK:hon, koska tarvittavaa rahasummaa ei löydy mistään tähän hätään.. Oikeasti kiinnostuneita ollaan kyllä miehestä ja yritystä on, mutta "ei ole tulossa ainakaan vielä" oli vastaus. ja muutamia muitakin pelaajia venäjän suunnalta on halukkaita HPK:hon.. Katsotaan miten homma etenee.

Ketäs nämä muut halukkaat ovat? Itselle kelpaisi kyllä joku huippusennteri... On kuitenkin eri asia riittääkö raha...
 
d2uce

Jäsen
Minkäslaisia Muhosen otteet on ollut siellä liigassa. Tänään teki tehot 0+1.

Oli kyllä pirteä aina kun pääsi jäälle. Erittäin hyvä liike ja tästä osoituksena komea nousu ja jättökiekko Laamasen maaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös