Euroviisut 2024 ja UMK 2024

  • 272 380
  • 3 679

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Cyan Kicks oli lievä pettymys. Kuten myös 2 vuotta sitten niin eilenkin TV kuvissa kaikki oli vaan mustavalkoista ja epäselvää. En tiedä oliko heidän ideansa tuo lavashow mutta nyt huikeasta UMK-lavasta käytettiin vain noin puolet. Susanna olisi mun mielestä pitänyt käyttää Catwalkia myös että esitykseen olisi saatu dynaamisuutta. Nyt jäi tasapaksuksi

Tämäkin totta. Biiseinä eniten kuuntelisin Cyan Kicksiä ja Sara Siipolaa.

Mutta oma suppea kotikatsomoni kertoi juuri tuota, että Cyan Kicks hänen korvaan oli jo vähän kulunutkin radiosoiton myötä (joo, kuuntelee liikaa Radio Suomea). Toisaalta ainoa esitys, johon tuokin herra eniten eläytyi (eli nauroi) oli Winkkarimies. Eli musiikinkuuntelijoitakin on niin monenlaisia. Tämä sohvatoverini sattuu aika paljon tietämään vanhemmasta konemusiikista ja siksikin ehkä osasi tarttua tuohon aivan toisin kuin muihin. Ja iso osa tv:n katsojista ei varmaankaan ole mitenkään seurannut ennakkoon näitä paljastuksia jne. Menivät täysin tuon livevedon mukaan.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Otetaaks uusiks tää… Eilisen yllätystä ja iloa tuskin tullaan hetkeen ohittamaan. Toki ehkä iloa lisäsi tunnelma paikan päällä.

En vittu ikinä ole ollut näin onnellinen!!
 

rpeez

Jäsen
Nätit tytöt eivät nyt pärjänneet äänestyksessä. Hyvä show ei ole suomiäijää kekkuloimassa kalsareissaan, mutta nätti tyttö on vai? Kannattaa jaksaa katsoa toukokuussa Euroviisut, kyllä silloin varmaan nähdään kauniita naisia muiden maiden edustajissa.

Terv. toinen tosikko.
Kärjistin vähän liikaa puhumalla pelkästä nätistä tytöstä, tykkäsin vaan kokonaisuutena enemmän visuaalisesti hiotusta siististä esityksestä "kaikin puolin" ja voimaballadista, toki niitäkin on maailmassa paljon parempia.

Jäi vähän vajaalle seuraamiselle tuo operating system kappaleen esitys, kun oksetti äijä. Kappale taisi olla ilmeisesti aika menevä sinänsä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
"Paskana" -tyyliset voimaantumisujellukset pitäisi naulata livenä täysin maaliin ja Siipola osoitti miten asiaa ei tule hoitaa.

Windows95manin akti taas osoitti että laulaja voi vetää suhteellisen päin helvettiä ja homma toimii silti. Laulajalle toki isot respectit eläytymisestä tuollaiseen biisiin.

Edit. Unohtui mainita että Kärtsärin ja neiti Cicciolinan ruoska oli ihan valmis viisubiisi esityksen kera.
Ensinnäkin tuo viimeinen kommentti. Tosiaan tässä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut Suomen viisukarsinnoissa tilanteita joissa sitä on itsekin todennut, että tämä väliaikanumerohan sinne viisuihin pitäisi lähettää eikä mitään näistä kilpailijoista. Nyt oli taas kiistatta sellainen vuosi..

Ja sanoitit tuossa hyvin omatkin ajatukseni Siipolan epäonnistumisesta. Voimaballadi pitää vetää sellaisella intensiteetillä millä se Itävallan voittaja Conchita Wurst aikanaan omansa veti, ja voitti. Windows95man tapauksessa taas kaikki on osa sitä suurta vitsiä, minkä ympärille homma rakentuu. Esimerkiksi myös se sinällään suorastaan myötähäpeää aiheuttava tankeroenglanti, mutta kun eihän tietenkään tuollainen kalsareissa kekkuloiva himoköyrijän näköinen pilottilasiukko vain voi osata ääntää englantia oikein :D nyt sitten vain kysymys kuuluu, että ymmärtääkö muu Eurooppa tällaista ysärihuumoria

En tiedä miksi, mutta mulle Cyan Kicksistä tulee todella teennäinen kuva. Hyviähän ne on soittamaan ja laulamaan, mutta kaikki on niin laskelmoitua. Halu breikata on kova, ja kaikki on mietitty valmiiksi, paitsi että biisit puuttuu.
Kyllä, juuri tämä on kyseisen bändin suurin ongelma. Cyan Kicks on oppikirjaesimerkki siitä, mitä tarkoittaa että jokin artisti on muovinen. Siis aivan kaikilta osin, ei vain laulajattaren bikinien suhteen..
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Mukava kun tänä vuonna on tilanne jolloin itsellä ainakaan ei tarvitse jännittää voittoa. Suomella on mahdollisuus semmoiseen viime vuoden kroatiamaiseen hassuttelu-tulokseen mikäli biisin huumori vain uppoaa muihin maihin. Silloin olisi tulossa kerrassaan mainio sijoitus.
Toki tuossa Kroatian biisissä oli ihan sanoma taustalla sekä aitoa syvyyttä biisissä. Tässä 95nevöfögetin biisissä lähinnä sytytellään tähtisädetikkuja perseestä ja hoetaan "No Rules", voi olla ettei ihan samalla tapaa kerää yleisöääniä tai ettei tuota pidetä kovinkaan hulvattomana tämän kainalopierujen luvatun maan ulkopuolella :D.

Suomen onni, ettei semifinaalissa ole raatiääniä mukana, muuten semiin jääminen olisi varsin varmaa, mutta pelkillä yleisöäänillä ja tuolta esiintymispaikalta finaalipaikka saattaa tullakin, tosin myös lipsahtaminen itseironiasta puhtaaseen myötähäpeäänkään ei ole kovin kaukana.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Windows95manin akti taas osoitti että laulaja voi vetää suhteellisen päin helvettiä ja homma toimii silti. Laulajalle toki isot respectit eläytymisestä tuollaiseen biisiin.
Ilta-Sanomien haastattelussa sanoi, että kun alunperin kysyttiin laulamaan tuolla biisillä niin vastaus oli "en todellakaan laula". Vasta siinä vaiheessa suostui kun ei ketään oltu siihen löydetty.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Olen muutaman vuoden yli 40v ja lasken itseni metallimieheksi. Silti tai ehkä juuri siksi Cyan Kicks on melko hankala pala purtavaksi. Jonkinlainen uskottavuus tuolta bändiltä puuttuu ja oikeasti vaikuttaa enemmän popbändille. Toisaalta olihan tuossa poljentaakin.

Jos ajattelee vanhaa sanontaa "hevi on paskimmillaankin parasta" niin CK:n kohdalla joutuisi venyttämään aivan liikaa. Tuo homma ei jotenkin toimi ja vaikka olenkin kuunnellut muutakin tuotantoa niin joku laittaa vastaan.

Toki jumitan hyvin pitkälle vuosituhannen vaihteen suosikkibändeissä ja ehkä olen vain liian kankea. Tosin Blind Channel onnistui siinä missä Cyan Kicks ei. Enkä nyt tarkoita pelkästään viisukontekstissa.

Mutta toivottavasti jatkavat tekemistä. Kyllähän noilla faneja on ja hyvä niin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Soittiko tossa Cyan Kicksin vedossa bändi ollenkaan? Ei ainakaan melkein mitään kuulunut ja kitaristi tuntui vain hipelöivän kitaraansa.
En myöskään tiedä, lauloiko siinä kukaan. Ponneton ja mitäänsanomaton biisi ja esitys, niin kuin tuo bändi kokonaisuudessaankin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Euroviisuissahan on yli 20 vuotta menty ns. singback-meiningillä, että lavalla olevista instrumenteistä ei kuulu mitään, vaan instrumentaaliraita tulee nauhalta, minkä päälle vokaalit livenä. Taisi olla 2021 alkaen taustalaulut olla sallittuja myös nauhoina.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Laimeat olivat nämä ehdokkaat tällä kertaa ja kun karsinnat vielä voitti ilmeisesti huumoripläjäys, kovinkaan taitava ennustaja ei tarvitse olla, jos veikkaa Suomen edustajan jäävän karsintoihin. Rehellisesti sanoen voittajan esitys oli täyttä tuubaa enkä kyennyt kuuntelemaan tuota(kaan) esitystä kuin vain runsaan minuutin, koska tuollainen musiikki ei iske minuun yhtään. Ainakaan ei tarvitse jännittää kotikatsomossa Windows95manin (voi helvetti, mikä nimi bändillä/artistilla) menestystä.
 
Viimeksi muokattu:

MegaForce

Jäsen
Ihme, että Windows95manilta itseltään ei ole vielä tullut somepäivitystä tms. tuloksen jälkeen. Nyt tuota pitäisi alkaa rummuttaa!
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mitä tuosta voisi sanoa. Paskaa isossa paketissa, biisissä ei mitään pienintäkään uutta, laulajat pubitasoa, vitsin varassa mennään ja sekään ei edes saa hymyilemään. On helppoa ennustaa surkeaa tulosta kisoissa ja se saa suomalaiset näyttämään metsäläisiltä. Onnea matkaan.
 
Mitä tuosta voisi sanoa. Paskaa isossa paketissa, biisissä ei mitään pienintäkään uutta, laulajat pubitasoa, vitsin varassa mennään ja sekään ei edes saa hymyilemään. On helppoa ennustaa surkeaa tulosta kisoissa ja se saa suomalaiset näyttämään metsäläisiltä. Onnea matkaan.
Kaikki muut ne vasta paskaa olivatkin. Siipolan kiekumista ja paskana olemista ei jaksa kukaan kuunnella loppuun asti.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Vaikka täällä Saran biisiä pidettiin tusina kamana, niin euroviisu- fanejen keskuudessa se oli hyvin pidetty ja kulki jopa "masterpiece" nimellä. Nytkin lähinnä törmännyt kommentteihin : "Mitä menitte tekemään ". Edes livevetoa ei pidetty mitenkään heikkona. Tuskimpa tosin sekään olisi top10 päässyt.

En jaksa uskoa että Windows95Man uppoaa edes finaalin vertaa. Jos Siipolan laulu oli epävireistä, niin en tiedä voiko tuota edes lauluksi kutsua. Mieluusti olisin kyllä väärässä, mut jäänee nähtäväksi.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Vaikka täällä Saran biisiä pidettiin tusina kamana, niin euroviisu- fanejen keskuudessa se oli hyvin pidetty ja kulki jopa "masterpiece" nimellä. Nytkin lähinnä törmännyt kommentteihin : "Mitä menitte tekemään ". Edes livevetoa ei pidetty mitenkään heikkona. Tuskimpa tosin sekään olisi top10 päässyt.

En jaksa uskoa että Windows95Man uppoaa edes finaalin vertaa. Jos Siipolan laulu oli epävireistä, niin en tiedä voiko tuota edes lauluksi kutsua. Mieluusti olisin kyllä väärässä, mut jäänee nähtäväksi.
Maailma näyttää erilaiselta eurooppalaisen viisufanin silmin. Täällä vain usein unohdetaan, että nimenomaan juuri ne eurooppalaiset viisufanit (+raadit) ratkaisevat menestyksen.

UMK ja sen artistit vaikuttavat muutenkin arvostetummilta Katkoajan kiekkopalstan ja ylipäätään Suomen ulkopuolella. Olihan Siipola esimerkiksi Eurovisionworldissa (eurooppalaisten viisufanien palsta) selvä suosikki ehdokkaista, samoin eiliset raatipisteet antoivat jotain osviittaa siitä, miten raadit tulevat myös itse viisuissa windows-miestä arvostamaan, jos nyt ylipäätään finaaliin edes pääsee.

Noh, ensi vuonna sitten taas kohti kaikkien aikojen paskinta UMK:ta ja täällä muistellaan kuinka joku Sini Sabotage olisi ihan varppina pessyt heittämällä koko UMK 2025 porukan ja voittanut ylivoimaisesti jnejnejne.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Esimerkiksi myös se sinällään suorastaan myötähäpeää aiheuttava tankeroenglanti, mutta kun eihän tietenkään tuollainen kalsareissa kekkuloiva himoköyrijän näköinen pilottilasiukko vain voi osata ääntää englantia oikein :D nyt sitten vain kysymys kuuluu, että ymmärtääkö muu Eurooppa tällaista ysärihuumoria

Britit antoivat 12p, joten yleisöäänissä W95man tullee saamaan jonkun verran pisteitä. Tuomariäänissä taas voidaan odottaa täystyrmäystä mutta eihän ne Käärijästäkään pitäneet...
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Taitaa olla Nuku pommiin - joskin yleisö ei tätä Kojon jo kauan ennen viisuja ilmaisemaa mielipidettä ostanut vaan otti Kojon täysin tosissaan. Siihen päättyikin Kojon nousukiito.

Reggae ok taisi olla ihan rehellisesti vitsi, sen kansa tiedosti ja hyväksyi Riki Sorsan omakseen. RIP Riki.
Pylly vasten pyllyä Pump-Pump taisi olla tahaton vitsi?
RIP Fredi.
 

Grafix

Jäsen
En jaksa uskoa että Windows95Man uppoaa edes finaalin vertaa. Jos Siipolan laulu oli epävireistä, niin en tiedä voiko tuota edes lauluksi kutsua. Mieluusti olisin kyllä väärässä, mut jäänee nähtäväksi.
Minusta taas se W95M esityksessä aika isossakin osassa ollut Henri lauloi ylivoimaisesti parhaiten kaikista esiintyjistä. Tosin jostain syystä YLEn lähetyksessä miksaus oli omaan korvaan aivan hirveää lähes jokaisen kappaleen kohdalla.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Laimeat olivat nämä ehdokkaat tällä kertaa ja kun karsinnat vielä voitti ilmeisesti huumoripläjäys, kovinkaan taitava ennustaja ei tarvitse olla, jos veikkaa Suomen edustajan jäävän karsintoihin. Rehellisesti sanoen voittajan esitys oli täyttä tuubaa enkä kyennyt kuuntelemaan tuota(kaan) esitystä kuin vain runsaan minuutin, koska tuollainen musiikki ei iske minuun yhtään. Ainakaan ei tarvitse jännittää kotikatsomossa Windows95manin (voi helvetti, mikä nimi bändillä/artistilla) menestystä.
No jaa, kyllä ainakin vähän sua taitavampi ennustaja sais olla. Viime vuonna nimittäin ennustelit Käärijän tullessa valituksi tämmösiä:
Vuosien aikana olen oppinut suhtautumaan hyvinkin epäileväisesti vedonlyöntifirmojen ennakkohehkutuksiin, mitä tulee Suomen edustajien mahdollisuuksiin Viisuissa ja näin on tilanne nytkin. Karsinnasta mennään kyllä läpi, mutta loppusijoitus tulee olemaan paljon heikompi kuin mitä ollaan ennakoitu. Veikkaan, että Käärijä päätyy jonnekin sijoille 15 - 20.
Luulen että sun ennustelut menee tänäkin vuonna yhtä metsään. Tässä tulee nyt sinua taitavamman ennustajan ennustus:

Windows-mies ei varmaankaan kyllä ole samanlainen ennakkosuosikki ku Käärijä, mutta varmasti menee finaaliin ja oisko joku kymppisijan tietämillä sijoitus. Raadeilta ei taaskaan tuu yhtään mitään, yleisöltä tulee hassuttelusta tykkäävien ääniä ja vähän vielä viime vuoden Käärijä-vääryyden takia symppaus-ääniäkin. Vähemmän kyllä mitä Käärijä sai.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viisi semiä ja finaali. Jokaisessa semissä kuusi esiintyjää, joista kaksi finaaliin. Semien jälkeen kaksi suosituinta semien kolmosista ja nelosista äänestetään vielä finaaliin. Melodifestivalen on iso kiertävä sirkus halki Ruotsin. Ei kai onnistuisi Suomessa.
Täähän on sitten vähän kuin meillä aikanaan tangomarkkinoiden karsinta kun ne oli vielä "iso" tapahtuma. No kukin tavallaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Windows-mies ei varmaankaan kyllä ole samanlainen ennakkosuosikki ku Käärijä, mutta varmasti menee finaaliin ja oisko joku kymppisijan tietämillä sijoitus. Raadeilta ei taaskaan tuu yhtään mitään, yleisöltä tulee hassuttelusta tykkäävien ääniä ja vähän vielä viime vuoden Käärijä-vääryyden takia symppaus-ääniäkin. Vähemmän kyllä mitä Käärijä sai.

Suomesta tulee kerran 20 vuodessa joku Lordi tai Käärijä, ihan turhaa moni odottaa, että joka vuosi tapeltaisiin voitosta. Ihan samaa mieltä, että W95Man tulee menemään finaaliin mutta ei tietenkään tappele voitosta. Mutta finaalipaikkakin on ihan hyvä, ei noista muista olisi sinne olisi ollut menijäksi. No ehkä Siipola nippanappa säälistä, kun oli niin Paskana.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Britit antoivat 12p, joten yleisöäänissä W95man tullee saamaan jonkun verran pisteitä. Tuomariäänissä taas voidaan odottaa täystyrmäystä mutta eihän ne Käärijästäkään pitäneet...

Jos britit antaa 12 pistettä niin se nyt ei kerro yleisöäänistä mitään. Jos karvainen mies ja heikosti laulettu waldo's people kappale iskee, niin joo ehkä jotain.

Raadeissa ei saada edes Käärijän vertaa ääniä, joten sieltä kaikki muut paitsi 0 pojoa olisi lottovoitto.
 

Spire

Jäsen
Mitä tästä nyt sanoisi. Mikään kappaleista ei etukäteen ollut itselleni ehdoton suosikki, toisin kuin esim. Käärijä viime vuonna. Siipolan veisu oli paras, mutta minua häiritsi liikaa (tahallinen tai tahaton) Loreenilta näyttäminen, sekä pienet ongelmat laulamisessa. WM95Man iski huumorinsa takia, mutta onhan tuo kappale aika huono. Siinäkin aivan ilmiselvän tahallinen Güntherin kopioiminen ja muu rallienglanti aiheuttaa myötähäpeää, mutta lavashow oli siitä huolimatta paras kilpailijoista ja ehdottomasti viisuihin sopiva. Muutenkaan en suhtaudu viisuiluihin vakavasti, joten häröehdokkaan kilpailuihin vieminen saa minulta varauksettoman peukun. Ei tuonne kuitenkaan voittamaan lähdetä, joten aivan sama. Toivottavasti saisi pitää nimensä kisoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös